Erinomaisen perhepelin resepti on ainakin paperilla hirvittävän selkeä:

1. Käytä pohjana viehättävää kuvitusta.
2. Siivilöi mukaan kasa yksinkertaisia sääntöjä.
3. Lisää vuorotellen yllätyksellisyyttä ja vaihtelevuutta.
4. Jos kaipaat pientä jälkipotkua, lisää ripaus syvällisyyttä.
5. Lopuksi tarvitaan hyppysellinen “sitä jotain”.
6. Pidä kesto maltillisena, jottei seos lässähdä.
7. Nauti 2–4 ystävän kanssa.

Kokkikolmoset ympäri maailman kuitenkin tietävät, että jopa reseptin kanssa kulinaristisen mestariteoksen tekeminen on aivan äärimmäisen vaikeaa. Yrittäjiä kyllä piisaa ja tällä kertaa onneaan kokeilee Dewan, joka on Johannes Goupyn käsialaa. Sama herra on supersuositun Farawayn takana eli meriitit ovat ainakin kunnossa. Mutta onko Dewan kolmen tähden Michelin-annos vai lähihuoltsikan raastepöytä? Katsotaan ja maistellaan.

Perinteinen reseptiikka

Dewanissa tärkeintä on saada täytettyä pistelaattojen väri- ja symboliehtoja. Laatta voi vaatia vaikka kolme vuorta ja kaksi kristallia, ja ne saadaan rakentamalla omat talot symboleita vastaaviin ruutuihin. Esimerkiksi edellä mainittu pistelaatta toteutuu, kun rakentaa kolme taloa vuoriruutuihin ja kaksi taloa ruutuihin, joiden vieressä on kristalli. Fiksu huomaakin pian, että sama torppa voi toteuttaa samanaikaisesti useamman ehdon, vieläpä useammasta eri laatasta.

Vuorollaan voi nostaa myös kortteja, joilla tönöt saa laudalle. Pelin perusrakenne onkin hyvin suoraviivainen, sillä vuorolla joko nostetaan kaksi korttia tai rakennetaan rakennus. Tämä “kerää kortit, pelaa kortit” -kaava onkin tuttu esimerkiksi Ticket to Ridea pelanneille ja auttaa aloittelijoita pelin sulattelussa. Onneksi tähänkin on saatu ympättyä pieni jippo – korttiriviltä pitää nostaa aina vierekkäiset kortit. Oikein nerokas pieni lisähaaste.

Noin ⅔ vuoroista menee korttien nosteluun, koska uuden talon rakentaminen ei ole halpaa hommaa – yksi kortti vaaditaan jokaista lähtötalon ja uuden talon välistä ruutua kohti. Eli jos lähtötalo on aavikoruudussa, uusi talo vuoriruudussa ja välissä on kaksi metsää ja yksi aavikko, niin kädestä pitää pelata vastaavat viisi korttia. Toki mitä lyhyempi mökkien välimatka on, sitä halvemmalla pääsee.

Välillä on kuitenkin koukattava kauempaa, sillä pistelaattojen väriehdot täyttyvät vain, jos rakennuksen ruutu on osa uutta värialuetta. Jos siis laudalla on vierekkäin kolme vihreää metsäruutua, niistä voi saada vain yhden metsäsymbolin, vaikka tykittäisi ruudut täyteen tönöjä. Kun lauta vielä kootaan satunnaisesti palasista, joskus laudalla on hyvin vähän tiettyjä värejä, jolloin niistä käydään kova kamppailu.

Täyttävä annos kiireiselle

Tällaisenaan Dewan olisi vielä aika taskulämmin alkupala, mutta pisteitä kerätään muitakin reittejä. Liekkisymboleita pitäisi kerätä enemmän kuin muut pelaajat ja talotkin tulisi rakentaa vähintään kahden talon rykelmiin, jotta pistetilin saa maksimoitua. Jotenkin mieleen hiipivät nykyään suositut laattojenasettelupulmailut (Harmonies, Akropolis, Cascadia), vaikka peli sinällään on melko toisenlainen.

Samaan aikaan pitää myös kiirehtiä, sillä peli loppuu, kun joku rakentaa yhdeksännen talonsa. Tehokkuudesta palkitaan, eikä kortteja kannata hamstrata turhaan. Pelikotelo väittää kestoksi 40 minuuttia, ja arvio on kerrankin realistinen. Yli tuntiin on vaikea yltää edes hitaassa peliseurassa. Kaksinpelin nakuttelee parhaimmillaan puoleen tuntiin.

Kolmen vartin peliksi Dewan tarjoaa yllättävän paljon mutusteltavaa sekä vähemmän pelaaville että harrastelijoille. Pelissä voi rakennella taloja leppoisasti omassa rauhassa ja kerätä ohessa jokunen piste. Toisaalta kunnianhimoinen konkari voi koettaa yhdistellä usean pistelaatan vaatimuksia, huolehtia myös muista piste-ehdoista ja samalla kilpailla alueista muiden kanssa. Ei tämä nyt mikään ähkyinen eurohimmeli ole, mutta perhepeliksi yllättävän mehukas.

Vuorovaikutus ei ole kuitenkaan koskaan kovin veristä. Tai ainakaan kovin tarkoituksellista. Kaksinpeli on potentiaalisin nokittelulle, sillä yhden pelaajan pistelaatat on helppo huomioida ja heittää tarvittaessa kapuloita rattaisiin. Varsinkin, kun ruutuja on silloin vähiten ja piste-ehtoja vaikeinta toteuttaa. Kolmin- ja nelinpelissä lukuisia laattoja on vaikeampi tihrustaa, ja usein toisten talot ilmestyvät sotkemaan kuvioita vähän kuin yllättäen.

Vuorovaikutusta on kuitenkin tarpeeksi ja kilpailu ruuduista tekee pelistä intensiivisen. Lauta kasvaa ja pienenee pelaajamäärän mukaan, mutta on aina todella ahdas, eikä sopivia symboliruutuja ole yhtään liikaa – kun yhteen ruutuun mahtuu vain yksi talo, odottelija ottaa aina riskin. Mutta kun pistelaatatkin saa vasta vähitellen pelin edetessä, niin niskassa seuraa jatkuvasti tunne, että ehtiikö sitä tekemään kaikkea.

Tämä kakku päältä kaunis

Pelistä huokuu viimeistely, ja mukana on monia peliä selkeyttäviä ratkaisuja. Pelaajalaudat ovat tästä paras esimerkki. Kun talo rakennetaan, siitä seuraa aina joku pieni bonus – joko uusi pistelaatta tai kortin jemmaus laudan alle symboleita varten. Laudassa on selkeät syvennyskolot kaikille taloille ja laatoille sekä merkinnät mitä jokaisen talon jälkeen tulee tehdä. Jopa pistelaatat saa valmistumisen jälkeen liu’uttaa ylöspäin, mikä on hieman turha, mutta yllättävän tyydyttävä ominaisuus. Samalla muiden laudoista on helppo nähdä talojen määrä eli milloin peli on loppumassa.

Myös uudelleenpelattavuuteen on panostettu. Lauta rakennetaan palasista, joten pelin sisäinen pulma uusiutuu joka kerta erilaiseksi. Lisäksi mukana on läjä skenaarioita, jotka muuttavat peliä ja lautaa jonkin verran. ”Tulvassa” kartta täyttyy vähitellen vedestä, ”Tulivuoressa” laava tekee samaa. ”Jokikylissä” saa rakentaa taloja vesiruutuihin ja keräillään kaloja. Onpa mukana myös tiimipeli eli tavallinen peruspeli pareittain pelattuna. Skenaariot muuttavat jopa pelin pisteytystä ja vaativat hieman erilaista rakentamista. Peruspeliä ja näitä kun veivaa vuorotellen, niin vaihtelua riittää.

Kuvituskin on kohdallaan. Visuaalinen maailma on melkein yhtä kiehtova kuin Goupyn aiemmassa pelissä Farawayssa, mutta samalla yhtä ontto. Peli on mekaaninen pulma, joka on vain kuorrutettu kauniilla kuvilla. Eipä siinä, kyllä tätä ilolla katselee. Toisaalta pistelaatat voisivat olla jopa ilmavampia, sillä nyt erityisesti vastapelaajien vaaditut symbolit sekoittuvat yksityiskohtiin.

Kuin mummin tekemä

Dewan on kaikkinensa monen viimeistellyn osasen summa – sujuva ja helpposääntöinen, mutta tarpeeksi syvällinen. Nopea pelata, mutta tarpeeksi vaihteleva. Sellainen turvallinen, miellyttävä jokapaikanhöylä, jonka öljytyt rattaat raksuttavat tasaisesti eteenpäin. Näin perheellisenä (ja lomamatkoilla rähjääntyneenä) vertaisin sitä pysähdyksenä ABC-asemalle, mutta joillekin se kuulostaa lähinnä loukkaukselta.

Ihan kaikille en tätä kuitenkaan peluuttaisi. Vaikka tarjolla on, ainakin näennäisesti, kaikille vähän jotakin, niin samalla Dewan on perinteistä perhepeliä haastavampi tapaus. Ei paljon, mutta huolimaton pelaaminen voi estää pistelaattojen toteuttamisen ja saattaa jättää ikävän sivumaun. Suositusikä 10+ on ihan perusteltu.

Peli on samalla myös hiukan yllätyksetön, sillä siloittelu ja viimeistely on hionut kaikki karkeat kulmat pois. Reseptiikasta puuttuu ehkä ”se jokin”, jotta aivan lopulliseen klassikkostatukseen yllettäisiin. Kyseessä ei siis ehkä ole Michelin-kokin loihtima suurten tunteiden ja unohtumattomien elämyksien annos, vaan kursailematonta kotiruokaa, joka maistuu kaikille ja jota on erittäin helppo suositella.

Faktat Dewanista

Suunnittelija: Johannes Goupy

Julkaisija: Space Cowboys (2025)

Mutkikkuus: Himppasen perinteistä perhepeliä haastavampi, mutta kyllä tämän aika mutkattomasti opettaa. Pelin “kerää kortteja, pelaa kortteja” -kaava auttaa pelin sisäistämistä.

Onnen vaikutus: Pelissä on jonkun verran onnea korttien ja erityisesti pistelaattojen muodossa. Joskus laatat vain napsuvat mukavasti. Pelissä on kuitenkin sopivasti tilaa mielekkäille ja taitaville valinnoille.

Vuorovaikutus: Rajatun laudan vuoksi pelissä ollaan toisen tontilla heti ensi vuorosta lähtien. Kanssakäyminen on useimmiten aika lempeää, vaikka erityisesti kaksinpelissä toisen suunnitelmia voi vähän myös sabotoida.

Teema: Kuvitus on kiehtovaa ja olisi mukava, jos teema tuntuisi enemmän pelissä. Nyt fantasiamaailma jää seitinohueksi.

Uudelleenpelattavuus: Vaikka peli toimii joka kerta samalla kaavalla, niin modulaarinen lauta ja mukana tulevat kolme vaihtoehtoista pelitapaa pumppaavat mukavasti lisää uudelleenpeluuarvoa.

Saavutettavuus: Pelissä ei ole tekstiä. Värisokeille värivalinnat ovat vähän huonot, mutta ruutujen symboliikka sekä pelaajien erimuotoiset talot tekevät pelin pelaamista mahdollista myös värisokeille.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: Noin 40 minuuttia.

Lähde

Vuoden peli -finalistit 2026

Suomen leluyhdistyksen Vuoden peli -palkinnon finalistit on nimetty. Pelitoimikunnan puheenjohtaja Jenni Jalava kehui vuoden pelitarjontaa korkealaatuiseksi ja monipuoliseksi.

Vuoden lastenpeli -finalistit

• Rummikub for Kids (Ephraim Hertzano / Asmodee) – Yli 30 vuotta vanha lastenversio Rummikubista on koristeltu pelkkien numeroiden sijaan eläinkuvioilla.
• Aarrepuun yllätys (Tactic) – Pahvitorniin perustuva peli, jossa torniin pudotetut tammenterhot päätyvät yllättäviin paikkoihin.
• Dingo Disc (Pierre Tessier / Toyrock) – Näppäryyspeli, jossa tasapainotellaan nappuloita keskipisteestään narulla ilmassa roikkuvan levyn päälle.

Vuoden partypeli -finalistit

• Aivopähkinä (Oksana Mykytiuk / Lautapelit.fi) – Tietovisailu, jossa kysymystä paljastetaan sana kerrallaan ja mitä aikaisemmin vastauksen keksii, sen parempi.
• First to Worst (Peliko) – Hyvin yksinkertainen yhteistyöpeli, jossa pitää järjestää asioita paremmuusjärjestykseen.
• Kalajuttuja (Rob Piesse / Toyrock) – Yksi vastauksista on totta, loput kalajuttuja, tunnistatko kuka puhuu totta?

Vuoden perhepeli -finalistit

• The Crooked Crown – Kaappaa kruunu (Ken Boyter ja Kedric Winks / AMO) – Peikot tappelevat kruunusta, korttipeli täynnä bluffausta ja yllätyksiä.
• HiLo (Knut Strømfors ja Eilif Svensson / Lautapelit.fi) – Versio golf-korttipelistä, yritä saada omaan ruudukkoosi mahdollisimman matalat kortit.
• Sanaruletti (Sanoma Pro) – Rulettipyörä antaa kirjaimen, kortti aiheen, sinulla on 30 sekuntia aikaa keksiä mahdollisimman monta tällä kirjaimella alkavaa sanaa tästä aiheesta.
• Rakenna ja arvaa (Tactic) – Rakenna kortin antama sana puupalikoista ja toivo, että joku arvaa.

Vuoden strategiapeli -finalistit

• Castle Combo (Grégory Grard ja Mathieu Roussel / Asmodee) – Kerää hyvät kombot hahmoja ruudukkoosi ja kerää maksimispisteet.
• The White Castle (Shei S. ja Isra C. / Lautapelit.fi) – Japanilaisteemainen, herkullisen niukka noppatyöläistenasettelupeli.
• Bomb Busters (Hisashi Hayashi / Lautapelit.fi) – Pomminpurkua yhteistyönä, Spiel des Jahres -voittaja ja yksi viime vuosien parhaista yhteistyöpeleistä.

Vuoden strategiapeli -palkinnosta kisaa vahva kolmikko. Soisin voiton Bomb Bustersille, mutta en pidä Castle Combon voittoa mahdottomana. The White Castle on luultavasti liian raskas. Perhepelien valikoima on aika sekalaisen oloinen, mutta en tiedä, oliko ehdokkaissa kauheasti sen houkuttelevampaa – Lautapelioppaan Vilman PuffiNovalle toki soisi menestystä, mutta se olisi ehkä sittenkin kuulunut strategiapelisarjaan.

Partypelien finalisteissa olisi ollut hauska nähdä Flip 7, muuten ehdokkaat vaikuttavat ihan käypäisiltä. Lastenpeleissä yli 30 vuotta vanha Rummikub for Kids on vähän tylsä juttu, mutta voi toki pärjätä, onhan Rummikub suosittu. Veikkaan voittoa Dingo Discille.

Osallistu Lautapelioppaan vuosiäänestykseen

Lautapelioppaan vuosiäänestys on taas käynnissä. Tänä vuonna äänestetään jo 24. kertaa. On taas kiinnostava nähdä, mitkä pelit nousevat tuloslistan kärkeen, mitkä vanhat suosikit säilyttävät asemansa, mitkä vaipuvat kohti unholaa ja mitkä uutuuspelit nousevat korkeimmille.

Äänestyksen kärkiviisikko lienee hyvällä todennäköisyydellä sama kuin viime vuonna, eli Terraforming Mars, Ark Nova, Wingspan, SETI: Search for Extraterrestrial Intelligence ja Lost Ruins of Arnak. En oikein tiedä, mikä näitä haastaisi. Joukkion keskinäinen järjestys toki kiinnostaa. Bomb Busters menestyi viimeksi hyvin ja suosio lienee jonkun verran kasvussa, kiitos suomalaisen version.

Äänestyslomake löytyy täältä. Äänestysaikaa on 20.9.2026 asti. Äänestää saa mitä tahansa peliä, jota olet pelannut viimeisen 12 kuukauden aikana. Kupongille voi listata yhdestä seitsemään peliä.

International Gamers Awards -ehdokkaat 2026

Kansainvälinen peliharrastajapalkinto International Gamers Awards on nimennyt ehdokkaansa.

Moninpelit

• Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
• Luthier (Dave Beck, Abe Burson / Paverson Games)
• Nippon: Zaibatsu (Nuno Sentieiro, Paulo Soledade / CrowD Games)
• Railway Boom (Hisashi Hayashi / Arclight Games)
• Recall (Kristian Ostby, Helge Meissner, Anna Wermlund, Kjetil Svendsen / Alion)
• Sanctuary (Mathias Wigge / Feuerland Spiele)
• Take Time (Alexi Piovesan, Julien Prothiere / Libellud)
• The Druids of Edora (Stefan Feld / alea)
• World Order (Vangelis Bagiartakis, Varnavas Timotheou / Hegemonic Project Games)

Kaksinpelit

• Duel for Cardia (Faouzi Boughida, Mathieu Rivero / Hans im Glück)
• Moytura (Trevor Benjamin, David Thompson / Bitewing Games)
• Star Wars: Battle of Hoth (Richard Borg, Adrien Martinot / Days of Wonder)
• Tag Team (Corentin Lebrat, Gricha German / Scorpion Masque)
• The White Castle Duel (Israel Cendrero, Sheila Santos / Devir)
• Vantage (Jamey Stegmaier / Stonemaier Games)

Yksinpelit

• Ace of Spades (Benjamin Amorin / Devir)
• Hercules and the 12 Labors (Tyler Brown / Envy Born Games)
• Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
• Vantage (Jamey Stegmaier / Stonemaier Games)

Lisäksi IGA-raati suosittelee moninpeleistä Lord of the Rings: The Two Towers – Trick-Taking Gamea (Bryan Bornmueller / Office Dog) ja kaksinpeleistä Toy Battlea (Paolo Mori / Repos).

Lisätietoja löytyy IGA:n nettisivuilta. Voittajat julkistetaan syyskuun lopussa.

Dice Towerin vuoden pelit

The Dice Tower julkisti omat vuoden peli -palkintonsa GenConissa.

• Vuoden peli: Galactic Cruise (T. K. King, Dennis Northcott ja Koltin Thompson / Kinson Key Games)
• Strategiapeli: Galactic Cruise
• Helposti lähestyttävä peli: FlipToons (Jordy Adan ja Renato Simoes / Thunderworks Games)
• Partypeli: Hot Streak (Jon Perry / CMYK)
• Kaksinpeli: Tag Team (Corentin Lebrat ja Gricha German / Scorpion Masqué)
• Yhteistyöpeli: Lord of the Rings: The Two Towers – Trick-Taking Game (Bryan Bornmueller / Office Dog)
• Paras teema: Luthier (Dave Beck ja Abe Burson / Paverson Games)
• Yksinpeli: 20 Strong: Tanglewoods (Logan Giannini / Chip Theory Games)
• Innovatiivinen: Vantage (Jamey Stegmaier / Stonemaier Games)
• Uusintapainos: Magical Athlete (Richard Garfield ja Takashi Ishida / CMYK)
• Kuvitus: Critter Kitchen (kuv. Sandara Tang)
• Tuotantoarvot: Luthier
• Pienjulkaisija: Luthier (Paverson Games)
• Uusi suunnittelija: Galactic Cruise

Asmodee julkaisi alkuvuoden tuloksen

Board Game Beat uutisoi Asmodeen Q1-tulosjulkistuksesta. Asmodeen Q1 kattaa huhti-kesäkuun 2026. Bisnes on sujunut: liikevaihtoa tuli 422,1 miljoonaa euroa, joka on 20,9 % kasvu vuoden 2025 Q1:stä.

Mielenkiintoista tässä tuloksessa on se, että Asmodeen omien studioiden pelien myynti on pysynyt jokseenkin samana kuin viime vuonna, kasvua on vain 1,8 %, eli tulokset tulevat pääasiassa muiden julkaisijoiden pelien jakelusta, missä Asmodee teki 27 % prosenttia kasvua.

Noin kategorioittain isoin osasto on keräilykorttipelit, 284,8 miljoonaa euroa, ja vahvin kasvukin tapahtuu tällä sektorilla, mutta Asmodee myi lautapelejäkin sadalla miljoonalla eurolla kevään aikana. Vaikka lautapelipuolen kasvu oli heikointa, kasvua tuli silti 16 % sieltäkin.

Maantieteellisesti Asmodeen kovinta aluetta on yhä Eurooppa ja siellä erityisesti Ranska. Yhdysvallat on yllättävän pieni osa, myyntiä tuli alle puolet siitä mitä Ranskassa. W. Eric Martin pohtiikin jutussaan, tarkoittaako tämä sitä, että Asmodeella on hurjasti kasvupotentiaalia Yhdysvalloissa vai sitä, että Yhdysvallat ei olekaan niin relevantti markkina kuin olisi voinut kuvitella. Pohjoismaat eivät taida olla kovin merkittävä markkina-alue: listassa on erikseen Ruotsi, jossa myynti oli 1,3 miljoonaa euroa, ja epäselväksi jää, sisältääkö se kaiken Asmodee Nordicsin myynnin, vai onko Suomi osa ”Other Europe”-ryhmitystä.

Vilmasta juttu Me Naisissa

Pelisuunnittelija ja Lautapelioppaan avustaja Vilma Vihervaara pääsi jutun aiheeksi Me Naisissa. Vilma, 37, teki harrastuksestaan työn – se on vaatinut kymppitonnien uhrauksen kertoo Vilman uranvaihdoksesta lastensuojelusta päätoimiseksi lautapelisuunnittelijaksi. Kun sairaus pakotti jättämään kolmivuorotyön, aukesi tilaisuus kokeilla lautapelialaa kunnolla.

Vilman ensimmäinen peli Trollius’n Roll ilmestyi Toyrockin julkaisemana, seuraava PuffiNova tulee sitten oman Tie Games -pelifirman kautta. Tie Gamesin taustalla on Vilman puolison IT-alan yritys, jonka aputoiminimeksi Tie Games on perustettu.

Työ & raha -juttusarjan henkeen kuuluu rahasta puhuminen, mikä on kieltämättä mielenkiintoista – taloudelliset realiteetit eivät ainakaan muuksi muutu, jos niistä ei puhuta. Toivottavasti PuffiNova ja tulevat Tie Gamesin pelit käyvät sen verran hyvin kaupaksi, että toiminta voi jatkua.

Tabletop Spirit -lehti 32

Brittiläinen netissä ilmaiseksi jaettava lautapelilehti Tabletop Spirit on taas ilmestynyt. Tässä numerossa Tony Boydell sukeltaa Master Mindin historiaan, raportteja on UK Game Exposta, MidSummerConista ja Play 2026 -tapahtumasta Italiasta. Lehdessä alkaa myös uusi Vintage Tabletop -osio, jossa tarkastellaan vähintään 20 vuotta vanhoja pelejä.

Numero löytyy PDF:nä Dropboxista.

Osaako tekoäly pelata Kimbleä?

Janne Jalkanen pohti The Butt Ugly Weblogissaan, osaako AI pelata Kimbleä. Lyhyt vastaus kuuluu: ei oikeastaan, koska Kimble ei ole erityisen strateginen peli.

Jalkanen kokeili tehdä AlphaZero-tyylisen hermoverkon, joka opettelee pelaamaan säännöistä lähtien. Jalkanen rakensi tekoälyllä pelimoottorin, jolla voi pistää neljä eri pelaajaa pelaamaan vaikkapa 10 000 erää Kimbleä keskenään. Pelimoottori ottaa myös huomioon sen, ettei Kimblen Pop-O-Matic-noppa ole satunnainen, vaan suosii nopan päällimmäisen sivun vastapuolta.

Tekoälyä vastaan Jalkanen kehitteli yhdeksän erilaista algoritmipelaajaa, muun muassa täysin satunnaisen pelaajan, aggressiivisen vangitsijan, maaliinjuoksijan ja varovaisen pelaajan. Näitä vastaan asettui sitten kaksi hermoverkkopelaajaa, joista toinen opetteli pelaamaan vain itseään vastaan ja toinen pelasi tiettyä varovaista algoritmipelaajaa vastaan. Hermoverkkojen kouluttaminen kesti tehokkaalla läppärillä korkeintaan muutamia kymmeniä minuutteja.

Sitten Jalkanen järjesti turnauksen, jossa eri pelaajat kohtasivat noin 100 000 pelin verran. Lopputulos oli vähän tyly: koulutetut hermoverkot eivät pärjänneet kisassa varovaisille algoritmeille, jotka ovat niin yksinkertaisia, että ne selittää muutamalla lauseella.

Kisan voittajaksi selvällä marginaalilla osoittautui Jalkasen kehittämä guarded2-algoritmi, joka voitti noin 31 % nelinpeleistä – siis selvästi paremmin kuin odotusarvo 25 %, mutta ei nyt kuitenkaan erityisen hyvin. Algoritmi menee näin:

1. Syö aina toisen pelaajan nappula jos voit; jos voit syödä useamman, syö pisimmällä oleva.
2. Suojaudu, eli älä siirry toisen nappulan eteen syötäväksi.
3. Tuo uusi nappula peliin, jos laudalla on vain yksi oma nappula ja lähtöruutusi ei ole vaarassa.
4. Juokse eli siirrä aina pisimmällä olevaan nappulaa.

Miksi hermoverkko ei sitten pärjää? ”Teoriani on se, että Kimblessä satunnaisuus on kuitenkin sen verran iso elementti, että AlphaZeron tyyppinen perushermoverkko ei vain osaa mallintaa sitä.”

Kimble ei yksinkertaisesti ole strateginen peli: Jalkasen selvityksen mukaan noin 80 prosentilla kaikista vuoroista pelaajalla ei ole mitään päätettävää, koska laillisia siirtoja on nolla tai yksi. 18 % vuoroista voit valita kahden siirron väliltä, 1,2 % vuoroista valitset kolmen siirron väliltä ja siirtoja, joissa saisit valita neljästä vaihtoehdosta ei tule vastaan läheskään joka pelissä.

Löydä lautapelit

Löydä lautapelit -kirjan painoksen viimeisiä kappaleita on yhä saatavilla. Tampereella kirjoja saa Lautapelit.fi:n myymälästä Ratinassa hintaan 10,95 € (kirjat ovat loppu juuri nyt, mutta täydennystä on luvassa piakkoin).

Kirjaa on myynnissä myös Torissa ja Vintedissä. Torissa kannattaa hakea kirjan nimellä, Vintedissä myynti-ilmoitukset löytää kätevästi tuosta profiilistani. Molempiin teen uusia sitä mukaa, kun kirjat käyvät kaupaksi.

Jos haluat ostaa useamman kappaleen kerralla, ota yhteyttä. Myös uudempaa Aasialaiset lautapelit -kirjaa on saatavilla, sitä löytää myös Torista.

Mikon pelaamia

18RoyalGorge eli koko nimeltään 18RoyalGorge: The Rails of Fremont County and the Royal Gorge Wars on vuonna 2025 ilmestynyt 18xx-peli, joka osui hiljattain silmiini ja vaikutti mielenkiintoiselta. Peli julkaistiin joukkorahoituksella aika vaatimattomalla menestyksellä, mutta kohtuuhintainen kappale löytyi BoardGameGeekin kauppapaikalta, missä Kickstarter-kampanjan Euroopan-jakelija Tavern Games niitä myi. Sieltä niitä edelleen saa, jos peli kiinnostaa: postikuluineen ja pienen promokorttipakan kanssa hintaa tuli 83,50 €.

Peli on näyttävästi toteutettu, lyhyt 2–3 tunnin 18xx-peli, jossa on kelpo annos historiallista maustetta. Vaikutteita on selvästi haettu raikkaasta suunnasta, 18Koreaa on selvästi pelattu. Pelissä on monia erikoisia piirteitä, jotka erottavat sen joukosta. Yhtiöitä on vähän, niitä aloittaa pelin alussa vain kaksi, eli osa pelaajista joutuu väistämättä sijoittajiksi. Toisaalta tarjolla on myös kulta- ja teräsyhtiöt, jotka tienaavat, kun junayhtiöt kuljettavat kultaa ja rakentavat rataa. Rataa voi rakentaa jopa kuusi laattaa vuorossa, mutta se maksaa paljon ja rikastuttaa teräsyhtiön omistajia.

Mukaan on mallinnettu historiaa: Rio Grande ja Santa Fe taistelivat Royal Gorgen rataoikeuksista. Rio Grande voitti, joten Rio Grande saa rakentaa radan tässäkin pelissä, mutta jää velkaa Santa Felle. Velka syö Rio Granden käteisvaroja ja ruokkii Santa Fetä, mutta jos sitä ei maksa, sen hinta nousee vain kalliimmaksi ja pelin lopussa maksamaton velka syö sitten yhtiön pörssiarvoa pahemman kerran.

Ihan silkkaa timanttia 18RoyalGorge ei ole; ulkoisesti peli on näyttävä, mutta monessa kohtaa näkyy, että Kickstarter-projektihan tämä on ja graafisesta suunnittelusta varsinkin puuttuu se viimeinen ammattimainen silaus. Ohjekirjassa on jokunen aukko, eli FAQ:lle olisi tarvetta.

Pelillisesti ensimmäisten testien perusteella tämä on ihan hyvää keskitasoa: tuntuu vielä ihan hyvältä ostokselta ja eiköhän tätä nyt toistaiseksi aivan mielenkiinnolla pelaa, mutta ei tämä nyt ihan vaikkapa 18Korean tasolle yllä. Mutta vahva seiskan peli ja sanoisin, että omasta kokoelmastani 18RoyalGorge on varmaan se 18xx-peli, jota lähtisin nyt ensimmäisenä tarjoamaan jostain Brassin suunnalta tuleville junailusta kiinnostuneille.

Lyhyt kesto ei ole turhia puheita kuten toisinaan: olen pelannut nyt kolme kertaa (kätevästi kaikilla eri pelaajamäärillä) ja varsinainen peliaika on joka kerta jäänyt alle kolmen tunnin. Viimeisin peli oli kierrosten määrän suhteen jokseenkin niin nopea kuin mahdollista ja kesti noin 1 h 40 min; aivan niin nopeasti tämän ei joka kerta tarvitse mennä, mutta olen luottavainen suhteen, että kesto pysyy alle kolmen tunnin.

Vuosiäänestyksen listalleni 18RoyalGorge ei kuitenkaan mahtunut. Lisäpelillä tai parilla olisi jo voinut mahtuakin. Listani ykkönen on tietysti Forest Shuffle: Dartmoor, sillä on tässä kohtaa pelikertoja melkein 600. Pelit muuten alkoivat tätä kirjoittaessani tasan vuosi sitten, ensimmäinen pelikerta on kirjattu 30.8.2025. Tavallinen Forest Shuffle olisi yli sadalla kerrallaan sekin listakamaa, mutta päätin nyt jättää sen pois, jotta saan monipuolisemman listan ja käytännössä valitsen kuitenkin koko ajan Dartmoorin mieluummin kuin peruspelin.

Vuoden isoihin hitteihin kuuluu itsestään selvästi Bomb Busters, jolle pelikertoja on kertynyt helmikuun jälkeen 67. Pääpeliporukassani se olisi jäänyt muutamaan kokeiluun, mutta toinen peliporukkani sen sijaan nielaisi syötin kohoineen ja kaikkineen. Olemme tällä hetkellä menossa vähän puolenvälin paremmalla puolella kampanjaa.

18xx-puolelta vuoden kuumimmat pelit ovat 18Korea ja 18 BosWash. Tässä en nyt yhdistele 18 Indiaa ja 18 BosWashia samaksi, kuten top 100 -listallani. 18 Indiaa olen pelannut vain kerran, joka on kyllä liian vähän, mutta 18 BosWash on päässyt pöydälle viidesti. Minä pelaisin kyllä Indiaakin, mutta napakampi ja suoraviivaisempi BosWash on maistunut porukallemme paremmin. Koreasta pidän todella paljon, mutta siinä painanee se, että kahdeksasta pelistä olen voittanut kuusi. Paikallinen metamme on kuulemma kummallista, mutta en tiedä tarkemmin miten; olisi mielenkiintoista pelata Koreaa jossain uudessa seurassa. Pari kokeilemisen arvoista strategista manööveriä on kyllä mielessä odottamassa tulevia pelejä.

Indonesia kuuluu listalle myös aivan kiistatta. Tämä parikymmentä vuotta vanha peli on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja yksinkertaisesti aivan nerokas peli. Arvioni nostamista ysistä kymppiin pitää harkita, koska Indonesia nyt toimivaa vain niin lumoavan hyvin.

Uutuuspeleistä listalle mahtuu vielä Sanctuary, jonka kevennetty Ark Nova -kokemus on toistaiseksi maistunut muutaman pelin verran. Ensi kausi näyttää, tuleeko sitä pelattua lisää, vai jääkö se näihin muutamiin kokeiluihin. Listan täydentää lopuksi mahjong, koska sitä tuli pelattua kesän lomareissulla korteilla päivittäin.

Pelien vierestä tulin ostaneeksi G. T. Karberin ensimmäisen Murha-kirjan eli Murdle-kirjojen suomennoksen. Jos näitä haluaa kokeilla, netistä löytyy päivittäinen Murdle-pähkinä. Kyse on seeprapulman muunnelmasta, eli loogisesta ruudukosta. Kirja on jaettu neljään vaikeustasoon ja joka tasolta on 25 pulmaa ratkottavaksi. Ensimmäisessä setissä selvitetään kuka oli syyllinen, missä murha tapahtui ja millä aseella. Tämä on pääteltävissä joukosta väitteitä, jotka kun merkitsee suoraviivaisesti ruudukkoon, ratkaisu löytyy helposti.

Seuraavalla tasolla ratkotaan yhä samoja asioita, mutta selkeän väitelistauksen sijasta onkin kaksi yleispätevää väitettä (tavallisesti yksi varma pari ja yksi varma ei-pari) ja sitten kolme väitettä, joista yksi on valhe ja kaksi totta. Valheellisen väitteen esittäjä on syyllinen. Nämä ovat toisinaan triviaaleja kun kaksi väitettä on suoraan ristiriidassa keskenään, toisinaan taas kaikki väitteet voisivat olla yhtä aikaa totta, mutta vain yhden on mahdollista olla valhetta.

Seuraavat tasot lisäävät vielä neljännen parametrin (motiivi) ja siitä on sitten versiot sekä suorilla väitteillä että valheenpaljastuksen kanssa. Helpoin vaikeustaso on enimmäkseen triviaalin helppoa ja mekaanista täyttämistä, toiseksi helpointa joutuu jo vähän miettimään ennen kuin ratkaisu löytyy. Kolmas taso on oma suosikkini. Ihan hauska juttu kaikkinensa, mutta ei ehkä niin huikeaa hupia, että toiseen kirjaan kahtakymppiä pistäisin vaikka sadassa tehtävässä tekemistä onkin. Jos hyvällä alennuksella tulisi vastaan, niin sitten kyllä.

Veetin pelaamia

Elokuun iso sana on ollut kampanjapelit, ja olen päässyt kolmessa kampanjassa kohtuullisesti eteenpäin. Muutoin pöydällä on ollut lähinnä tuttuja ja turvallisia pikkupelejä. Pelasin myös yhden erän Aliasta!

Viime uutiskatsauksessa puhelin Eila and Something Shinystä, jota on nyt takana neljä skenaariota. Pelissä ohjataan pientä pupua, joka lähtee kotikylästään etsimään vuoristossa kimmeltävää… jotakin. Peli itsessään on resurssimanagerointia ja valintoja choose your own adventure -tyyliin. Pakasta nousevat kortit edustavat valintoja, joiden pohjalta pakkaan lisätään tai siitä poistetaan kortteja tai pelaaja saa uusia resursseja. Kehystarina on kevyt ja lähinnä tekosyy saada pupu erilaisiin ympäristöihin matkan varrella.

Kevyenä ja tarinallisena kokemuksena Eilan seikkailut ovat ihan kivaa pelailua, mutta etenkin perusversiona tämä tuntuu todella helpolta, ja kampanjatyyliin kerättäviä pysyviä päivityksiä tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista, etenkin jos yrittää edes hieman. Kyllä tämän loppuun pelaa mielellään kirjastosta lainattuna, mutta ei säväytä omaan vuosiäänestykseeni. Sivumainintana sanottakoon, että sääntökirjassa oli pahoja puutteita, mutta googletus kertoi että se (ja muutama muu kauneusvirhe) on korjattu myöhempiin painoksiin.

Toisena kampanjana käynnistimme Betrayal Legacyn. Betrayal at House on the Hillin kakkosedikan suurena fanina kauhutalon kampanja on ollut erittäin mielekäs kokemus. Etenkin prologi oli kutkuttava skenaario, ja se lupaa paljon tulevaisuudesta. Legacy-versio on kakkos- ja kolmosedition välimaastoa sääntöjen suhteen, ja siinä on edelleen väärinymmärryksen vaaraa ja juustoa, mutta omasta mielestäni se kuuluu B-kauhutunnelmaan ja pelin makuun. Tästä lisää varmasti jatkossa.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä päivitetään sotatantereen tilannetta Undaunted: Stalingradin parissa. Sota todella on helvettiä, ja reservijoukkoja on jouduttu kutsumaan kentille runsain määrin molemmille puolille. Omat saksalaisjoukkoni olivat pitkään voittoputkessa, mutta viimeisin skenaario kääntyi melko selvästi Neuvostoliiton puolelle, ja seuraavassa skenaariossa odottaa yllättäen järjestysnumeron sijaan kirjain. Epätasapainoiset skenaariot kuvastavat taistelukentän epätoivoa mielekkäästi, vaikkakin epäreiluus heilahtaa hieman liikaa puolelta toiselle. Kahdeksan taistelun jälkeen sotatantereella on vielä muutama taistelu ennen finaalia.

Pitkän tekstin päätteeksi on aika heittää ilmoille omat ääneni vuosiäänestykseen. Viime vuodelta listalta tippuivat Air, Land & Sea, Terraforming Mars: The Dice Game ja Sky Team. Sky Team on edelleen erinomainen peli, mutta se on joutunut väistymään hetkellisesti muiden kaksinpelien tieltä. Muut kaksi taas jäivät pelikerroista huolimatta muiden pelien jalkoihin. Sitten ääniin!

7 Brass: Birmingham. Brass on listalla pelillisten ansioidensa ansiosta, vaikka pelikertoja ei olekaan saatu alle kovinkaan monta. Pittsburgh-hype on kova, joten ensi vuonna listalla voi olla erilaista vaskea.

6 Faraway. Petollisen yksinkertaisen monimutkainen pikkupeli on tullut hyllyyni jäädäkseen. Opettelupelien jälkeen tämä on palannut pöytään eri seurueissa toistuvasti, enkä näe suosion laantuvan lähitulevaisuudessa.

5 Flesh and Blood. FaB sen kun porskuttaa menemään. Rakastan peliä ja sen yhteisöä, ja pahvia tulee talouteen välillä turhankin tehokkaaseen tahtiin.

4 Betrayal Legacy. Betrayalin paluu Legacy-muodossa saattaa saada hieman nostetta sen tuoreista pelikerroista, mutta ytimessä on silti tuttu ja rakas peli. Toinen painos pysyy kyllä hyllyssä tämän rinnalla, mutta Legacy on tällä hetkellä kärkikahinoissa.

3 Harmonies. Viime vuoden kärkipeli tipahti pari sijaa, mutta se on edelleen taistelemassa kakkos- ja nelossijan kanssa lempparipelini tittelistä. Lisäosa tuoreine eläimineen (PELISSÄ ON AKSOLOTLI) ei ehtinyt pöydälle, mutta se olisi ehkä riittänyt kirimään kakkossijan kiinni. Loistava peli monelle eri porukalle.

2 Sagrada. Nopat palaavat voittokantaan vuonna, jolloin Sagrada Familian viimeinen torni vihittiin käyttöön. Artisans-kampanjaversio opetti rakastamaan peruspelin konstailemattomuutta, ja lisäosat tuovat sopivaa vaihtelua.

1 Forest Shuffle: Dartmoor. Dartmoor häviää kaikkien aikojen kamppailun sitä alemmille peleille, mutta viime vuoden näkökulmasta se nousee kärkeen. Jokin Dartmoorissa iski kohdalleen avustajamiitissä, ja sen jälkeen olen koittanut tuoda sen pöytään aina, kun siihen on mahdollisuus. Yllätyin hieman itsekin listaa tehdessäni, mutta tänä vuonna nummet ovat kunkkuja.

Vilman pelaamia

Elokuu meni kamalan nopeasti! En voi uskoa, että on jo aika kirjoittaa uutiskatsaukseen. Elokuussa pelasin 101 kertaa livenä ja BGA:ssa ainoastaan 51 kertaa, BGA-pelejä on hämmentävän vähän. Olen selvästi vielä ollut kesätauolla. Kokeilin elokuussa kuutta uutta peliä.

Elokuussa ei ollut mitään isoja lautapelitapahtumia, mutta olin naisten mökkiviikonloppua viettämässä ja tietenkin olimme nimenomaan pelaamassa yhdessä, pelejä oli mukana melkoinen pino. Mielummin liikaa kuin liian vähän! Pieniä pelejä tarvitaan aina, jos pitää odottaa toisen pöydän pelin loppumista. Meitä oli kuusi, joten pelasimme paljon kahdessa kolmen porukassa. Muutamat koko porukan pelit saatiin myös, mutta hyviä kuuden hengen pelejä ei ole liikaa. 

Star Wars: Battle of Hothia pääsin pelaamaan Nopparallin kanssa ja ennen kuvaamista pelasimme muutaman vuoron alle jotta opin säännöt. Mutta Nopparallin teki kiva videon meidän pelihetkestä ja en nyt spoilaa kuinka kävi. Teema ei ole ollenkaan minua varten, mutta pelinä oli ihan mielenkiintoinen. En ole tämän tyyppisiä pelejä juurikaan pelannut, mutta aina on kiva avartaa omaa pelimaailmaa.

Agricolaa kokeilin Olarin pelikerholla. Uskomatonta, että nyt vasta pääsin kokeilemaan. Agricola: Family Edition -versio löytyy hyllystä ja paljon samaahan tässä on. Ei lempparipeli, mutta kyllä tätä voisi uudelleen pelata.

Amalfi: Renaissancea pääsin myöskin kokeilemaan Olarissa. Tähän tuli heti revanssihimot. Tykkäsin mekaniikasta kovasti. Se, miten resurssit olivat työläisiä oli tosi jännän tuntuista, mutta kyllä se toimi! Kuulemma pelissä on paljon tuurielementtiä, mutta itse en sitä vielä nähnyt. Pelattiin kaikki tosi eri tavalla ja silti oli aika tiukka peli. Oma tapani ei kannattanut ja sen toki tiesin jo pelin aikanakin: en hakenut uusia työläisiä ennen viimeistä kierrosta. En suosittele kokeilemaan!

Witchstone pääsi pöydälle Martinlaakson pelikerholla ja alussa olin hyvinkin pihalla. Helppo tämä kuitenkin oli ja tykkäsin tästäkin. Tässä pelissä oli omat pienet sermit, joiden takana piilossa sai pitää omia pisteitä ja tulevia laattoja, omat pelaajalaudat laattojen asettelua varten Genialin tyyliin ja yhteiselle laudalle jokainen rakensi sitten omia teitä.

Olen halunnut jo pidempään kokeilla Wondrous Creaturesia. Kuvat meepleistä, jotka ratsastavat eri otuksilla ovat herättäneet kiinnostukseni. Nyt odotan, että saisin pelata uudelleen. Pelissä on paljon opittavaa, joten ensimmäisellä pelikerralla menee varmasti paljon ohi ja toki pelasimme Winterfall-lisäosalla. Todella näyttävä peli!

Flip Pick Towers tuli Olarissa eteen. En ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota suomessa. Peli ei näyttänyt yhtään omalle, mutta aika nopeasti huomasin, että tykkään tosi paljon. Ajattelin pelin vaikeammaksi kuin mitä se oli, koska vaikutti siltä että pelissä pitäisi piirtää paljon. Onneksi pystyi tekemään omia yksinkertaisempia merkintöjä. Kyllä tämän voisi ostaa.

The Hobbit: There and Back Again tuli myöskin vastaan Olarissa. Teema on tässä aivan täydellinen minulle. Ulkonäköä on myös pakko kehua! Vitsit mikä paketti! Kuponkipelikirja ja jokaiselle pelaajalle oma. Todella upea. Koska lapsetkin tykkäävät teemasta, taidan tietää nyt, mitä Joulupukille voisi vinkata. Pelissä on kuusi erilaista kuponkia, jotka tarjoilevat kaikki keskenään erilaiset pelin. Jos et ole kokeillut, suosittelen testaamaan!

Lautapelioppaan vuosiäänestys alkaa ja sehän tarkoittaa taas pohtimista. Tänä vuonna on tullut pelattua paljon, joten ehdokkaita omalle listalle löytyy. Moni peli pysyy vuodesta toiseen kyllä omalla listallani, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Lost Ruins of Arnak ja Underwater Cities ovat omia kestosuosikkejani, jotka ehdottomasti pääsevät listalleni tänäkin vuonna.

Vaikeuksia teettävät omat pelit. Onko ok laittaa listalle oma peli? Olen päättänyt, että omalle top 20 -pelien listalle omat pelini eivät tule koskaan pääsemään. Tahdon tälle listalle pelejä, joiden parissa viihdyn takuuvarmasti ja omat pelit täyttävät kyllä sen ehdon. Päätin nyt kuitenkin linjata, että en itse laita millekään listalle omia pelejäni, joten PuffiNova ja Trollius’n Roll jäivät tästä syystä listani ulkopuolelle. 

Tahdoin mukaan jotkut Shem Phillipsin pelit, koska niitä todella rakastan. Valitsin Scholars of the South Tigrisin ja Paladins of the West Kingdomin, koska niitä olen pelannut tänä vuonna eniten. Wayfarers of the South Tigris jäi niukasti listan ulkopuolelle. The Crew: Mission Deep Sea kuuluu todellakin listalle jo ihan pelimäärienkin takia: 136 kertaa livenä tänä vuonna. Kirkkaasti pelatuimpien pelieni ykkönen.

Listalle pääsi kaksi uutuutta samasta syystä: molemmat olivat niin hyviä, että laukaisivat aivoissani samantien jonkun uuden pelin syntymisen ja tahdoin välittömästi pelata näitä lisää. Nämä pelit ovat Kingdom Crossing ja Natera: New Beginning ovat nämä pelit. Kingdom Crossingin ostin heti, mutta Nateraa en ole löytänyt mistään. 

Nyt listalleni ei mahtunut perhepelejä, mutta jos totta puhutaan niin en niistä nauti niin paljoa kuin mitä nautin harrastajien kanssa pelatuista peleistä. 

Kun seuraava uutiskatsaus ilmestyy, PuffiNova löytyy jo kauppojen hyllyiltä. Nyt rahti seilaa Englannin kohdalla ja odottaminen tuntuu todella vaikealta. Olen yrittänyt käynnistää markkinointia ja minusta tehtiin juttu Me Naisiin. Voisin taas kirjoittaa pelin matkasta oman artikkelin, vähän vastaavan jutun kuin mitä kirjoitin pari vuotta sitten Trolliuksesta.

Tapahtumakalenteri

Jyväskylän lautapelikillan syyspelit 5.9.2026 (Jyväskylä)

Jyväskylän lautapelikilta ry järjestää Jyväskylän kaupunginkirjastolla pelipäivän la 5.9.2026 klo 10–15.45. Pelitapahtuma on maksuton.

Paikalla on tavattavissa PuffiNovan toinen suunnittelija Juhana Keskinen, joka esittelee myös uutta Magic Waterfall -peliä. Pelattavissa on myös keskisuomalainen Dungeon Poker -peli.

Lisätietoja Lautapelikillan sivuilta.

Lautapelipäivä 12.9.2026 (Ylivieska)

Jokilaakson Pelaajat järjestää Ylivieskan Toimitalo Pietarissa (Terveystie 11) pelipäivän klo 12–21. Ohjelmassa vapaata lautapelaamista, miniatyyripelejä, Magic: The Gatheringia ja pelikirppis. Tapahtuma on maksuton, päihteetön ja energiajuomaton. Alle 16-vuotiaat ovat tervetulleita aikuisen kanssa.

Lisätietoa tapahtuman nettisivuilta.

Kirkkonummen pöytäpeliryhmän syystapaaminen 15.9. (Kirkkonummi)

Kirjasto Fyyrin Linlo-huoneessa on tiistaina 15.9. klo 18 alkaen Kirkkonummen pöytäpeliryhmän syystapaaminen, jossa voi tavata muita pöytäpeleistä kiinnostuneita ja kuulla syksyn lautapeleistä, Magic: The Gathering -peleistä ja roolipeleistä.

Ticket to Riden viralliset SM-kisat 19.9.2026 (Espoo)

Ticket to Riden SM-kisat pelataan Espoossa Kauklahden asemalla lauantaina 19.9.2026. Turnauksessa pelataan alkulohkoissa kaksi peliä, jonka jälkeen jokaisesta pöydästä kaksi eniten pisteitä kerännyttä pääsee semifinaaleihin. Semifinaalien neljä parasta pääsee finaaliin.

Käytössä ovat USA-, Europe– ja Northern Lights -versiot pelistä. Kisat järjestää Kauklahden aseman ystävät yhteistyössä Asmodeen kanssa. Osallistuminen maksaa 10 €.

Ilmoittaudu tapahtuman nettisivuilla.

BoardGamesKokkola 26.–27.9.2026 (Kokkola)

Nuorisokeskus Vingessä (Puutarhakatu 2) järjestetään pelitapahtuma, jonka ohjelmassa on lautapelejä, kilpailuja, Magic: The Gathering -turnaus, pelikirppis ja retropelejä.

Lisätietoja tapahtuman nettisivuilta, Instagramista (kokkolabgk) ja Facebookista (BoardGamesKokkola).

JokiCon Syksy 3–4.10.2026 (Joensuu)

15. JokiCon on Joensuu Board Gamersin järjestämä kaikille avoin lautapelitapahtuma, joka järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen Aurora-rakennuksen A-osassa. Ohjelmassa on vapaata pelaamista ja tarjolla on kerhon pelikokoelma. Tapahtuma on päihteetön.

Tapahtuma on avoinna la klo 11.00–21.25 ja su klo 10.00–19.00. Pääsymaksu on 3 € päivältä ja 5 € koko viikonlopulta.

Lisätietoja Lautapeliseuran foorumilta, Facebookista tai tapahtuman Discordista.

Lautapelaamaan 9.–11.10.2026 (Helsinki)

Suomen Lautapeliseuran klassinen pelitapahtuma järjestetään tauon jälkeen Helsingin Kaapelitehtaalla.

Tapahtuma hakee parhaillaan vapaaehtoisia. Ilmoittautua voi hakulomakkeella.

LanTrek 2026 15.–18.10.2026 (Tampere)

LanTrek-tapahtumassa on suuri lautapelialue yhteistyössä Tampereen ATK- ja lautapeli ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Pelialue on auki 15.–17.10.2026.

Tapahtumasta pääsee nauttimaan päivälipuilla, eli konepaikkoja ei tarvita.

Lisätietoja LanTrekin sivuilta.

ItäCon 23.10.–24.10.2026 (Ruokolahti)

Ruokolahdella järjestetään Etelä-Karjalan ensimmäinen peli- ja conitapahtuma. Viikonlopun aikana on tarjolla LAN-pelaamista, cosplayta, myyjiä, pelinkehittäjien tapaamisia sekä cosplay- ja animaatiokilpailuja. Lautapeliohjelma on vielä auki, mutta jotain sellaistakin on luvassa.

Lisätietoja ItäConin sivuilta.

Nordic Championship 2026 31.10.–1.11.2026 (Imatra)

Saimaa Gaming järjestää Imatran kylpylässä pelitapahtuman, jossa kisaillaan Warhammer 40K:n parissa sekä peruspelin Doubles-turnauksena että Kill Teamin Golden Ticket -turnauksessa, jossa voittajalle on luvassa pääsy pelin MM-kisoihin. Ohjelmassa on myös kaksipäiväinen lautapeliturnaus, jossa kisapeleinä ovat Flamme Rouge, Quest for El Dorado, Heat: Pedal to the Metal, Downforce ja Formula D.

Turnauksiin osallistuminen maksaa 40 €. Tapahtuman osallistujat saavat 20 % alennuksen majoituksista kylpylässä.

Lisätietoja Saimaa Gamingin nettisivuilta.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

Piritan arvioitavana oli kotimainen areenataistelupeli Forte Arena, jossa gladiaattorit taistelevat toisiaan, eläimiä ja fantasiahirviöitä vastaan.

Petrikin teki oman top 40 -listansa.

Inka jatkoi erikoisalallaan eli eläinaiheisten pelien parissa. Tembo: Survival on the Savanna on yhteistyöpeli, jossa yritetään saada norsulauma turvaan. Pondscape taas on sammakkopeli, jossa omaan lampeen kerätään mahdollisimman hieno setti sammakoita.

Arto seikkaili Lego-ninjojen parissa. Lego: Ninjago – Destiny’s Bounty Adventures on sekin yhteistyöpeli, jossa torjutaan tornipuolustuspelien tyyliin pahisten hyökkäyksiä Ninjago-laivalle.

Mikko päivitti ikivanhan 18xx-pelien esittelyn tähän päivään ja kirjoitti sitten arvion 18Koreasta, jossa Korean sota keskeyttää junabisnekset.

Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Ryhmässä tiedotetaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista. Liittyäksesi ryhmään laita viestiä Telegramissa.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista ja Mastodonista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram ja Mastodon ovat varmimpia kanavia, joissa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Yatzyn säännöt
2. Secret Hitler
3. Vuoden peli -palkinto
4. Texas Hold’emin säännöt
5. Uutiskatsaus 3.8.2026
6. Petrin top 40 -lista 2026
7. 100 parasta peliä 2026
8. Forte Arena
9. Vuosiäänestys
10. Wingspan

Lautapeliblogien päivitykset

Peliarvostelut:

• Koko perhe pelaa: Dewan – tuttua reitinrakennusta ja uusia oivalluksia
• Lunkisti: Dewan – elintilaa etsimässä
• Noppapotti: Rock Hard 1977 – lautapeli unelmista, hikisistä treenikämpistä ja areenakeikkojen jälkeisistä adrenaliinihöyryistä
• Lunkisti: Bomb Busters – johtojen katkojat
• Lunkisti: Pulsar 2849 – avaruuden (euro)himmeli

Videot:

• Lautapelimestari: Kuka on paras sääntöpoliisi? | (K3-J1)
• Lautapelimestari: Tunnistatko 1 tähden lautapelin? | (K3-J2)
• Lautapelimestari: Minkä lautapelin komponentit? | (K3-J3)
• Lautapelimestari: Vaihdatko vai pidätkö laatikon? | (K3-J4)
• Peli-Harri: Lautapeliarvostelu: Fishing
• Nopparalli: Star Wars: Battle of Hoth | Nopparalli vs JiirataWemputin
• Nopparalli: Nopparalli vierailee Ropecon 2026
• Anton VS Lautapelit: Ajatuksia Lautapelimestarin ekasta kaudesta #shorts
• Miiran ja Annikan hyvin draftatut kortit: 282. P-kirjaimella alkavat lautapelit, 283. Kaupunginrakennuspelit, 284. Yhden pelin lautapelisuunnittelijat, 285. Vuoden 2024 pelisato, 286. Reaaliaikaiset pelit

Muut jutut:

• Huoltoreitti: Ropecon 2026
• Gameblog: 18RoyalGorge first impressions
• Pelikilta: Kesäkauden teema

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde

Sammakoita ei liian usein näe lautapelin pääosassa! SETI: Search for Extraterrestrial Intelligencen suunnittelija Tomáš Holekin viime vuonna ilmestynyt Pondscape ilahduttaa teemavalinnallaan ja Jiří Kůsin upeilla piirroskuvituksilla.

Landscape-sanasta muokattu pelin nimi on kuvaava: tarkoitus on luoda oma hieno lampimaisema sammakoista, kasveista ja vedestä. Mukavan kompakti peli kestää 15 kierrosta, joiden aikana pöytään pelataan kortteja 3×5-ruudukoksi. Kun kaikki ovat pelanneet 15. korttinsa, peli päättyy ja lammet pisteytetään.

Pienet sammakot ne lystikkäitä on

Pondscapen ytimessä on settien keräily. Mukana on kahdeksan eri sammakkolajia, ja mitä enemmän lammesta löytyy saman lajin yksilöitä, sitä paremmat pisteet ne tuottavat. Poikkeuksena on yksi laji, sadesammakko, joka ei muodosta settejä, vaan antaa kertaluonteisia etuja tai pisteitä. Koska lampeen mahtuu vain 15 korttia, keräilyssä on usein hyvä keskittyä muutamaan, joskus jopa vain yhteen tai kahteen lajiin. 

Lajit ovat keskenään samanarvoisia, mutta niiden pisteytyksessä on kaksi jippoa. Ensinnäkin sammakot viihtyvät yhdessä: saman lajin sammakoiden on koskettava toisiinsa joltain sivulta muodostaakseen setin. Kaksi erillistä kahden sammakon ryhmää tuottaa vähemmän pisteitä kuin yksi neljän rykelmä. Kortit saa pelata lampeen mille tahansa vapaalle paikalle, mutta niitä ei saa myöhemmin enää siirtää.

Toiseksi jokaisella lajilla on erilainen ehto, jonka on täytyttävä, jotta setti tuottaa pisteitä. Esimerkiksi tomaattisammakot vaativat lampeen vähintään neljä vesikorttia, ja klovnilehtisammakot viihtyvät vain, jos niiden naapureina on ainakin kolmea muuta sammakkolajia. Jos ehto ei täyty, setin arvo on nolla, vaikka lajia olisi lammessa kuinka monta tahansa.

Vettä ja kasveja mukaan

Kortit ovat tuplakäyttöisiä: taustapuolella on aina vettä, “kuvapuolella” sammakko tai kasvi. Kaikki kortit voi pelata lampeen kummin päin tahansa. Monista korteista löytyy myös ötökkäsymboleja sekä pelatessa aktivoituvia toimintoja, kuten lisäkorttien nostamista. 

Vesi itsessään ei tee mitään, jotkut sammakot vain vaativat vettä. Kiinnostavasti korttien vesipuolet eivät kuitenkaan ole tyhjiä eivätkä identtisiä, vaan vedestäkin löytyy toimintoja, ötököitä ja jopa suoria pisteitä. Veden pelaamisellakin voi siis taktikoida.

Kasvikortit esittävät oikeastaan elinympäristöjä, mutta koska niiden symbolina on lehti, niitä tulee kutsuttua kasveiksi, vaikka kuvissa on myös sieniä ja vesiputouksia. Niitä on viittä erilaista, ja jotkut sammakot haluavat kasveja. 

Lisäksi kasvit tuottavat pisteitä myös itsenäisesti sen mukaan, mitä useampi eri kasvi lammessa on. Neljän tai viiden erilaisen kasvin tuottamat pisteet ovat itse asiassa paremmat kuin vastaavan määrän sammakoita, joten kasvien keräily on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Hyppivä sammakko ja ötökät

Mitä olisi sammakkolampi ilman ötököitä! Monien sammakoiden ja vesien mukana on yksi tai kaksi ötökkää viidestä eri vaihtoehdosta. Sarvisammakot vaativat lampeen vähintään neljä erilaista ötökkää, mutta ötökät itsekin voivat tuottaa pisteitä. 

Ötökkäpisteytys on muilta osin helposti hahmotettavan pelin monimutkaisin osa, ja saattaa jakaa mielipiteitä, mutta tuo toisaalta mukavan lisähaasteen ja -mahdollisuuden. 

Pelin alussa lammen “jalustaksi” asetellaan rivi ruokakortteja, joissa on samat ötökkäsymbolit kuin pelikorteissa. Oman lammen ötökät tuottavat pisteitä, jos pelaaja piilottaa kädestään kortteja kutakin ötökkälajia vastaavan ruokakorttinsa alle. Jos esimerkiksi kirvakortin alla on pelin päättyessä kaksi piilotettua korttia, jokainen lammen kirva on kahden pisteen arvoinen.

Luonnossa ruuan hankkiminen on usein vaikeaa, eikä korttien piilottamista ruokakorttien alle ole tehty erityisen helpoksi. Aivan ensiksi kädessä on oltava ylimääräisiä kortteja piilotettaviksi. Toiseksi on pelattava piilottamisen salliva toiminto jonkin, toivon mukaan muutenkin hyödyllisen, kortin mukana. 

Kolmanneksi pöydällä kiertää erillistä ötökkäriviä erityinen hyppivä sammakko, ja vain sen kohdalla olevien ötököiden alle saa piilottaa kortin. Hyppivä sammakko liikkuu joka vuorolla nolla, yksi tai kaksi askelta sen mukaan, minkä kortin pelaaja nostaa käteensä. Lisäksi piilottamistoiminnon aluksi sammakkoa on liikutettava yksi tai kaksi askelta. Tarkkana saa siis olla, jos haluaa piilottaa kortteja juuri tietyn ötökän alle.

Rajallinen lampi

Pondscape rullaa eteenpäin ripeästi ja on mukava pähkinä purtavaksi tiiviissä paketissa. Vuoron alussa nostetaan ensin käteen yksi kolmesta tarjolla olevasta kortista ja sitten pelataan yksi kortti kädestä omaan lampeen. Jos kortissa on toiminto, se suoritetaan, ja sitten onkin jo seuraavan pelaajan vuoro.

Kortit käännetään esiin pakasta, joten hyvän setin kerääminen vaatii hiukan tuuria, ja samoista sammakkolajeista voi syntyä myös kilpailua. Toisaalta kun huomioi myös kasvit, veden ja ötökät, ei peli yleensä kaadu huonoon tuuriin, vaan vaihtoehtoja on aina tarjolla. Yllättävän usein on käynyt niinkin, ettei kaikkia kädessä olevia hyviä kortteja saa pelattua, kun lammen rajat tulevat jo vastaan.

Sopivan rajallinen alue on kuitenkin nimenomaan yksi pelin vahvuuksista. Vaihtoehtoja ei ole liikaa, mutta silti riittävästi, jotta ajattelemisen aihetta riittää ja peleistä tulee mukavan erilaisia. Jos vuorovaikutuksen puute ei haittaa, Pondscape on oivallinen peliharrastajan välipala tai perhepeli aikuisten ja noin 10-vuotiaasta alkaen lastenkin kanssa.

Pelin sammakkolajit suomeksi

Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta ei ole vielä nimennyt kaikkia maailman lajeja, ja osa nimistä on epävirallisia.

• Ornate horned frog = argentiinansarvisammakko (Ceratophrys ornata)
• Red-eyed tree frog = punasilmälehtisammakko (Agalychnis callidryas)
• Panamanian golden frog = panamanharlekiinikonna, epävirallinen nimi (Atelopus zeteki)
• Tomato frog = tomaattisammakko (Dyscophus antongilii)
• Clown tree frog = klovnilehtisammakko, epävirallinen nimi (Dendropsophus leucophyllatus)
• Blue poison dart frog = sininuolimyrkkysammakko (Dendrobates tinctorius azureus)
• Indian bullfrog = ei suomenkielistä nimeä (Hoplobatrachus tigerinus)
• Desert rain frog = sadesammakko-laji (Breviceps macrops)

Faktat Pondscapesta

Suunnittelija: Tomáš Holek

Julkaisija: Pink Troubadour (2025)

Mutkikkuus: Kevyt, mutta vaivaa aivoja mukavasti. Hankalimmin hahmottuva ötökkäpisteiden keruu selkiytyy ensimmäisellä pelikerralla. Laatikon ikäraja 8+ voi olla vähän alakanttiin, 10+ lienee keskimäärin realistisempi.

Onnen vaikutus: Kohtalainen, sillä kortit tulevat tarjolle satunnaisesti. Omia suunnitelmia pitää muokata tilanteen mukaan.

Vuorovaikutus: Mahdollisesti kilpailua samoista korteista, ei muuta.

Teema: Teema voisi olla jokin muukin, mutta värikkäät sammakot erottuvat edukseen. Teema toimii, ja peli näyttää värikkäältä ja houkuttelevalta pöydällä.

Uudelleenpelattavuus: Pieneksi peliksi varsin korkea. Joka peliin tulee vähän eri tavalla kortteja tarjolle ja erilaisia väyliä on valittavana.

Saavutettavuus: Ilmestynyt tähän asti viidellä eurooppalaisella kielellä, muun muassa englanniksi, mutta ei suomeksi. Korteissa ei ole tekstiä, mutta niiden symboliikka toimii lähinnä muistin tukena – jonkun on osattava lukea ja selittää pisteytysehdot säännöistä. Kuvitus on selkeää ja eri lajit erottuvat korteista hyvin.

Pelaajamäärä: 1–4. Yksinpelissä pyritään tiettyihin pistetavoitteisiin virtuaalivastustajan häiritessä peliä.

Pituus: 30–45 min.

Lähde

Tiedätkö, mikä on ”Han-joen ihme”? Nimitystä käytetään Etelä-Korean talouden nopeasta kasvusta Korean sodan jälkeisinä vuosina, erityisesti 1960-luvulta alkaen. Han-joki on merkittävä joki, joka halkaisee Soulin. Esikuvana tälle on ”Reinin ihme”, Länsi-Saksan vahva taloudellinen kasvu toisen maailmansodan jälkeen.

Han-joen ihmettä pääsee rakentamaan tässä Koreaan sijoittuvassa korealaisessa 18xx-genren pelissä, jossa rakennellaan rautatieverkostoja Koreassa. Pelin alussa Korea on vielä yhtenäinen, kunnes pelin puolivälin paikkeilla syttyy Korean sota. Sodan jälkeen Pohjois-Korea poistuu pelistä ja pelaajat keskittyvät tuhotun Etelä-Korean jälleenrakentamiseen.

18Korea on nopea, parissa-kolmessa tunnissa pelattava peli, jossa on runsaasti vaihtelua alkuasetelmassa ja jokunen vallan erikoinen kiemura. Siksi se on kiinnostava, vaikka peli onkin toistaiseksi hieman hankalasti saatavilla. Samasta syystä arviossa oletan lukijan jo tuntevan 18xx-pelit yleisemmin.

Talouskasvua ennen sotaa

18Korean alkuasetelmassa on runsaasti vaihtelua. Pelissä on peräti 24 eri yhtiötä, joista puolet on Pohjois-Koreasta ja puolet Etelä-Koreasta. Pelin alussa mukaan arvotaan viisi yhtiötä pohjoiseen ja kuusi etelään (kahdeksan, jos pelaajia on viisi). Etelän yhtiöistä puolet on saatavilla heti, puolet vasta sodan jälkeen.

Yhtiöiden välillä ei ole juuri muuta eroa kuin aloituspaikka. Parilla yhtiöllä on pieni lisäsääntö ja pohjoisen yhtiöillä on yksi asematokeni enemmän kuin etelän yhtiöillä. Koska aloituspaikat eivät ole samanarvoisia, vuorojärjestyksen satunnaisuutta on purettu sillä, että yhtiöitä ei noin vain perustella: voit kyllä valita, mikä yhtiö aloittaa, mutta sen jälkeen käydään huutokauppa, jonka voittaja saa oikeuden aloittaa yhtiö. Jos häviät huutokaupassa, huonompi juttu: vuorosi meni joka tapauksessa siihen. Huutokaupassa maksettava raha on tietysti hukkaan heitettyä, eli poistuu pelistä.

Käytössä on incremental-rahoitus, eli yhtiö aloittaa toimintansa heti ja saa osakkeet itselleen. Pelaajat ostavat sitten osakkeita pörssihinnalla. Käytössä on tavanomainen 60 % omistusrajoitus, mutta jos ostaa osakkeita markkinoilta, rajan saa ylittää. Se antaa etenkin loppupelissä oivia tilaisuuksia.

Pohjoisen yhtiöt ovat pelin alussa selvästi parempia. Keltaiset ja vihreät kaupunkilaatat ovat kaksipuoleisia ja pohjoiseen pelattavat N-laatat ovat tuottoisampia: vihreät kaupungit ovat 50 arvoisia! Kun pohjoisessa on vielä tuottoisia offboard-alueita, parhaan pohjoisen firman, koilliskulmasta aloittavan Rasonin, on mahdollista ajaa toisella OR:lla kolmella kakkosen junalla 350 wonin tulot. Tällaisia tienestejä ei useimmissa peleissä saa.

1817-pelin tapaan kakkosen junia on tarjolla rajattomasti ensimmäisellä OR:lla, jonka jälkeen ne kaikki poistuvat pelistä. Tässä kohtaa törmätään yhteen 18Korean erikoisuuksista: vaihe vaihtuu jo siinä vaiheessa, kun uuden vaiheen ensimmäinen juna on ostettavissa. Toinen OR alkaa siis varmasti vihreässä vaiheessa, koska vihreä juna on jo myynnissä.

Junapakan isoin pommi on haudattu nelosen junien sekaan. Ennen viimeistä nelosta on kortti, joka laukaisee Korean sodan nykyisen OR:n jälkeen.

Sota repii maan rikki

1882: Assiniboiaa pelanneet saattavat muistella sen keltaisia laattoja laudalta poistavaa kapinatapahtumaa, mutta Korean sota on vähän toisen tason keikaus. Koko Pohjois-Korea poistuu pelistä: kaikki mitä pohjoisessa on, katoaa. Koska Etelä-Koreakin pommitettiin maan tasalle, kaikki etelän kaupungit poistetaan pelistä. Vain kaakkoisnurkan Busan jää jäljelle.

Pohjoiskorealaiset yhtiöt saavat jäädä peliin, mikäli ovat onnistuneet rakentamaan aseman etelään. Se on useimmiten helppo juttu, mutta toisinaan sota tulee yllättävän nopeasti ja asema jää tekemättä. Aseman voisi jättää tekemättä tarkoituksellakin ja keskittyä takomaan rahaa pohjoisessa, mutta tällaisia strategioita emme ole vielä nähneet käytännössä. Jos asema Etelä-Koreassa puuttuu, yhtiö poistetaan pelistä kokonaan ilman mitään korvausta.

Etelään jääneet yhtiöt joutuvat jälleenrakennushommiin. Vaikka laatat on tuhottu, asematokenit jäävät paikoilleen. Ensimmäisenä paikalle laatan rakentava päättää, kenen asema laatalle palautuu. Jälleenrakennus sujuu aika nopeasti, sillä Etelä-Korea on pieni alue, etenkin kun maan runsaille vuorille on harvoin syytä harhautua. Rakennusoikeuttakin on paljon: vuorolla saa rakentaa joko kolme keltaista tai yhden keltaisen ja yhden päivityksen.

Loppupuolella junat käyvät käteviksi. Viitosesta eteenpäin junat ovat E-junia, jotka saavat ohittaa pikkukaupungit. Jos yhtiöllä on kaksi E-junaa, niistä pienempi ajaa tuplana. 5E ja 6E on siis 2×5E. Tämä on näppärä helpotus reittien laskemiseen ja rakentamiseen. Juniin liittyy myös sellainen veikeä pikkusääntö, että yhtiöiden kesken saa käydä junakauppoja vain, jos yhtiöillä on ratayhteys toisiinsa. Sääntö on paitsi hauskasti järkevä myös tarpeen, jotta pohjoisen yhtiöiltä ei saa kupattua junia etelään ihan niin helposti.

Erikoisvoimia tarjolla

18Korean isoin erikoisuus on sen tulkinta pikkuyhtiöistä, joita pelissä kutsutaan asseteiksi. Perinteisesti nämä pikkuyhtiöt maksavat jotain, tuottavat vähän rahaa joka OR ja jossain kohtaa ne sitten myydään yhtiölle, siirtäen näin rahaa yhtiön kassasta pelaajan kassaan. Ei täällä.

Pelin assetit eivät tuota suoraan rahaa, vaan tarjoavat vain ja ainoastaan erikoiskykyjä, ja ne ovatkin sitten todella mielenkiintoisia ja voimakkaita. Kortit on jaettu kolmeen ryhmään (A, B ja C), ja pelin alussa pelaajat saavat valita yhden kortin joka lajia. Korttien väliset tasoerot ovat hurjia, joten ensimmäisenä valitsevalla on herkullinen paikka.

Osa korteista on niin voimakkaita, että kokeneen 18xx-pelaajan ensimmäinen reaktio on ”voiko tämä olla näin”. Kortit antavat muun muassa rakentaa kaikki asemat ilmaiseksi (eikä siinä vielä kaikki, yhtiö saa lisäksi rahaa siitä hyvästä), 80 wonia joka OR, ilmaisia junia, tekevät jokaisesta junasta yhden pykälän paremman ja niin edelleen. Toisaalta osa kyvyistä on vähän laimeita. Kaksi ylimääräistä radanrakennusta koko pelin aikana on aika vaisu juttu. Valtaosa on kuitenkin enemmän tai vähemmän vahvoja ja haluttavia, osa sitten vain helpompia käyttää kuin toiset.

Selvää on, että asset-kortit ovat pelin ytimessä ja niiden tehokas käyttö edistää peliä. Kaikkien kolmen kortin ei kuitenkaan tarvitse olla hyviä, eikä korteista aina saa kauheasti etua. Joka tapauksessa on hyväksyttävä, että joskus asset-kortit ovat tosi hyviä. Kultakaivos (vuorille rakentaminen on yhtiölle ilmaista, ja sen sijaan hinnan saa tulona yhtiölle) on korteista ainoa niin vahva, että sen unohtamista laatikon pohjalle voisi harkita.

Pelissä pankki on rajaton. Loppu koittaa, kun 8E-juna tulee saataville, jolloin pelataan vielä yksi OR-setti, jonka aikana ei saa tehdä juuri muuta kuin ajaa junia ja ostaa junia pankista. Loppuvaihe on siis napakka ja nopeasti laskettu. Pelin kesto on kahdeksan pelikerran myötä ollut keskimäärin kolme tuntia ja aina alle neljä tuntia, eli peli sopii kokeneille äksääjille mukavasti arki-iltana pelattavaksi.

Näyttävä toteutus, vaikea hankkia

18Korea on kaikkineen varsin tyylikäs paketti. Sen on julkaissut korealainen Artnpiece Games, jonka ainoa tunnettu julkaisu peli on. Aika pienimuotoista toimintaa siis. Toteutus on kuitenkin enimmäkseen onnistunut: komponenttien laatu tyydyttää All-Aboard Gamesin laatutasoon tottuneita. Graafinen suunnittelu on pääasiassa hyvää.

Isoin ongelma on pelin sääntökirja. No, ehkä sekin, että peli on täysin koreankielinen. Englanninkieliset säännöt löytyvät kyllä BGG:stä, mutta sääntökirja jättää paljon toivomisen varaa. Monet pelin säännöistä selitetään huonosti ja osa jää arvailun varaan. Kannattaa varautua muutaman ensimmäisen pelin verran hämärään hapuiluun sääntöjen kanssa. BoardGameGeekistä löytyy onneksi paljon sääntöketjuja ja auttajia ja Suomessakin pelin osaavia löytyy, eli apua saa kyllä.

Korealaisuuden toinen ongelma on siinä, että peliä saa ainoastaan suoraan tekijöiltä Koreasta tilattuna. Sinänsä se ei ollut vaikeaa: sähköpostia vain tekijöille osoitteeseen artnpiece@gmail.com, maksu hoitui muistaakseni PayPalilla ja sitten vain odotellaan pakettia Koreasta. Törkeän kallis peli kyllä on: itse peli, lisäosa, postikulut ja tullaus maksoivat yhteensä 183 euroa. Lisäosa tuo peliin lisää entistä hullumpia assetteja ja kannattaa ehdottomasti napata mukaan, jos peliä lähtee tilaamaan.

Kun tilasin, pelin tekijät sanoivat, että englanninkielinen Kickstarter on tulossa vielä samana vuonna. No, nyt on mennyt vuosi, eikä kampanjasta ole tietoakaan, ja ilmeisesti kampanjaa on luvattu ”tänä vuonna” jo monen vuoden ajan. Englanninkielinen painos olisi varmasti tervetullut, etenkin kun hinta olisi varmasti nykyistä halvempi ja saatavuus parempi. Toivottavasti se joskus toteutuu.

Kaikista hankaluuksistaan huolimatta 18Korea on ollut erinomainen lisä kokoelmiini. Se on yksi hauskimmista 18xx-peleistä ja tarjoaa paljon kiinnostavia strategisia mahdollisuuksia. Pöyristyttävän hyvät erikoisvoimat eivät ole pelejä ratkaisseet; niistä on kyllä apua, mutta ei peliä vielä pelkällä hyvällä asset-kortilla voiteta.

Faktat 18Koreasta

Suunnittelija: K. Jack, Rach Seo

Julkaisija: Artnpiece Games (2026)

Mutkikkuus: Jos sääntökirja olisi paremmin tehty, 18Korea olisi 18xx-harrastajille helposti opittava. Nyt se vaatii vähän ihmettelemistä ja opiskelua. Erikoiskykyjen vaikutukset antavat myös hieman päänvaivaa. Muuten peli on 18xx-peliksi suoraviivainen.

Onnen vaikutus: Asset-kortit vaikuttavat aika hurjilta, mutta toisaalta, yleensä useampi niistä on hyviä, eli kaikki saavat kyllä jotain herkkua. Itse pelin aikana satunnaistekijöitä ei ole, kaoottisuutta toki riittää.

Vuorovaikutus: Pelissä on paljon mahdollisuuksia iskeä kapulaa toisten junayhtiöiden rattaisiin, mutta 18xx-pelien mittapuulla 18Korea on melko kesy, koska esimerkiksi osakemarkkinoilla ei voi tuhota toisten pelaajien arvoa.

Teema: Korean sodan dynamiikka tekee pelistä todella kiinnostavan, vaikka sota toistuukin joka pelissä samanlaisena. Paikallisväriä riittää muutenkin paljon, tämä ei ole missään nimessä geneerinne junapeli.

Uudelleenpelattavuus: Erittäin korkea, kiitos alkuasetelman runsaan vaihtelun ja strategisten ulottuvuuksien rikkauden.

Saavutettavuus: Yhtiöitä on kahtatoista väriä, jotka kaikki eivät erotu toisistaan kovin hyvin, ja joka värissä on kaksi eri yhtiötä. Saattavat siis mennä sekaisin, etenkin huonossa valaistuksessa (mutta hyvä yleissääntö on: älä pelaa 18xx-pelejä huonossa valaistuksessa). Peli vaatii pelaajilta kognitiivisia kykyjä ja niin, onhan se kokonaan koreankielinenkin…

Pelaajamäärä: 2–5. Vielä ei ole kaksinpeli houkutellut, 18Koreassa ei ole erityisemmin piirteitä, jotka tekisivät siitä kiinnostavan kaksinpelin. Muilla pelaajamäärillä peli toimii hyvin ja pelaan sitä mielelläni pelaajamäärästä riippumatta.

Pituus: Laatikko lupaa 2–3 tuntia. Kaksi tuntia on erittäin optimistinen arvio (tai todella konkurssiherkkää pelaamista). 3–4 tuntia on parempi arvio kokeneille 18xx-pelaajille, kokemattomat ja muuten vain hitaammat voivat sitten lisätä 1–2 tuntia arvioon.

Lähde

18xx-pelit ovat löyhä perhe rautateiden alkuaikoihin sijoittuvia pelejä, joissa kehitetään rautatieyhtiöitä ja pelataan osakkeilla. Genre sai alkunsa Francis Treshamin vuonna 1974 julkaisemasta 1829-pelistä. Nimi tulee vuodesta 1829, jolloin suoritettiin Rainhillin kokeet, joissa valittiin veturi Liverpoolin ja Manchesterin väliselle junaradalle. Kokeet voitti Stephensonin isä ja poika -kaksikko George ja Robert Rocket-veturillaan, jonka mukaan Reiner Knizian Stephensons Rocket -peli on nimetty.

Sittemmin 18xx-perhe on saanut runsaasti jatkoa. Francis Tresham teki muutaman pelin lisää, mutta myös muut suunnittelijat innostuivat hyödyntämään hyvää runkoa. Kaikki 18xx-pelit muistuttavat vahvasti toisiaan, mutta eri pelien välillä on muutakin eroa kuin alue, jota kartta kuvaa.

Pelien tuntomerkkinä on nimeämiskaava. Alkuun nimet olivat 1800-luvun vuosilukuja, mutta koska rautatiet saivat jotakuinkin kaikkialla alkunsa pienen ajan sisällä, pelkistä vuosiluvuista on täytynyt luopua: on Georgian osavaltioon sijoittuva 18GA, Alabamaan sijoittuva 18AL, Koreaan sijoittuva 18Korea, Intiaan sijoittuva 18 India ja niin edelleen.

Osakekauppoja, sijoittajia ja johtajia

18xx-pelit ovat rautatieaiheisia talouspelejä, joissa pelaajat hallitsevat rautatieyhtiöitä. Yhtiöt eivät ole pelaajien omia, vaan pelaajat ostavat niiden osakkeita ja se pelaajista, jolla on osake-enemmistö saa päättää, mitä yhtiö tekee. Tavallinen kaava on, että yhtiön osakekanta on jaettu yhdeksälle osakekirjalle: kahdeksan on tavallisia 10 % osakkeita ja yksi on yhtiön johtajan 20 % tuplaosake. Tuplaosakkeen merkitys on siinä, että pelaajien osakekirjojen määrä on tavallisesti rajallinen, jolloin kaksi osaketta yhdellä osakekirjalla on eduksi.

Pelit jakautuvat osakekierroksiin (stock round eli SR) ja toimintakierroksiin (operating round eli OR). Osakekierroksilla pelaajat ostavat ja myyvät osakkeita, toimintakierroksilla yhtiöt tekevät toimiaan: rakentavat rataa, perustavat asemia, hankkivat junia ja ajavat junillaan. Junilla ajaminen tuottaa rahaa, joka joko pidetään yhtiön kassassa tai jaetaan osinkoina osakkaille. 10 % osake oikeuttaa 10 % osingoista.

Tavallisesti noudataan kahta mallia: toisessa pelin alussa SR:t ja OR:t vuorottelevat ja pelin edetessä osakekierrosten väliin tulee lisää operointikierroksia, toisessa suhde on kiinteä, tavallisesti kaksi OR:ää jokaista SR:ää kohden.

Osakekaupoille on peleissä monenlaisia malleja. Tavallisesti pelaajat voivat perustaa uusia yhtiöitä valitsemalla jonkun vapaana olevan yhtiön, määrittelemällä sille par-arvon eli alustavan pörssikurssin ja ostamalla johtajan tuplaosakkeen. Mitä sen jälkeen tapahtuu riippuu sitten pelistä. Kaksi perusmallia ovat full capitalization ja incremental capitalization.

Full cap -peleissä edellytetään tavallisesti, että yhtiön osakekannasta ostetaan 60 %, jonka jälkeen yhtiö saa käyttöönsä koko osakepääomansa verran rahaa (par-arvo kertaa kymmenen). Incremental cap -peleissä yhtiö alkaa toimia heti, kun johtajanosakkeet on ostettu. Loput osakkeista menevät yhtiön kassaan ja kun osakkeita ostetaan, yhtiö saa niistä lisää rahaa. Tavallisesti mitään IPO-hintaa ei ole, vaan osakkeita ostetaan senhetkisen kurssin mukaisella hinnalla.

Näistä käytännöistä on kuitenkin varsinkin nykyään monia muunnelmia. Valtaosa peleistä osuu kuitenkin karkeasti jompaankumpaan kategoriaan.

Sekin vaihtelee, missä määrin pelaajien toimet osakekierroksella pörssikursseja heiluttelevat. Osassa peleistä yhtiön kurssi putoaa aina, kun joku pelaajista myy yhtiön osakkeita. Tällä tavalla pelaajat voivat hyökätä toisten pelaajien kimppuun ostamalla heidän yhtiönsä osakkeita ja myymällä ne sitten saman tien pois. Toisissa peleissä vain yhtiön johtajan myynnit heiluttavat hintaa, osassa taas kurssit liikkuvat vain yhtiön toiminnan johdosta.

Osakkeiden lisäksi pelaajilla voi olla erilaisia pikkufirmoja (private companies). Yksinkertaisimmillaan ne tuottavat tuloja joka OR; usein summia, jotka ovat alkupelissä parempia kuin junafirmojen tulot, mutta jotka pian kalpenevat vertailussa. Näitä privateja voi yleensä myydä omistamilleen yhtiöille, joka on tapa ohjata rahaa yhtiöstä omaan taskuun. Lisäksi pikkufirmoilla voi olla erityiskykyjä: niiden avulla voi vaikkapa saada ylimääräisiä rakennusoikeuksia, lisäasemia tai jotain muuta pientä näppärää.

Alunperin näiden firmojen merkitys on ollut pienehkö ja lähinnä tuoda eroja pelaajien alkuasemiin, mutta monissa uudemmissa peleissä private companyillä tehdään kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita.

Kiskoa maahan ja asemia perustamaan

Operointikierroksilla yhtiöt rakentavat rataa laudalle. Kaikki rata on lähtökohtaisesti yhteistä. Radanrakentaminen tapahtuu pelaamalla heksalaattoja laudalle. Pelin alussa käytössä on vain yksinkertaisia ratoja: suoria ja mutkia. Nämä ratalaatat ovat perinteisesti väriltään keltaisia, joten vaihetta kutsutaan keltaiseksi vaiheeksi. Seuraavaksi tulee vihreä vaihe, jossa keltaisia ratalaattoja on mahdollista päivittää vihreiksi. Vihreät laatat tarjoavat haarautuvia ja risteäviä ratoja. Päivityksen on säilytettävä kaikki olemassaolevat ratayhteydet, joiden päälle se voi sitten lisätä uusia. Ruskeat ja harmaat radat tarjoavat vielä mutkikkaampia yhteyksiä. Radanrakentamisessa on yleiset peruspiirteensä ja paljon pelikohtaista vaihtelua esimerkiksi sen suhteen, miten paljon rataa yhdessä vuorossa saa rakentaa ja mitä radanrakentaminen maksaa. Useimmiten se on ilmaista, ellei rataa rakenna vuorille tai muuhun vaikeaan maastoon.

Rautatieyhtiöillä on tavallisesti määritelty aloituskaupunki, josta toiminta on aloitettava: New York Central lähtee New Yorkista, Baltimore & Ohio Baltimoresta, LNWR Lontoosta ja niin edelleen. Aloituskaupunkiin tulee yhtiön asema eli token (suomeksi toukka). Näillä tokeneilla on pari keskeistä merkitystä: ensinnäkin jokaisella ajettavalla reitillä on tavallisesti oltava vähintään yksi yhtiön asema ja lisäksi yhtiöiden reitit eivät voi ulottua sellaisen kaupungin läpi, joka on täynnä muiden yhtiöiden asemia. Tämä rajoittaa myös radanrakennusta: et voi kajota rataan, johon yhtiölläsi ei ole pääsyä toisten yhtiöiden asemien vuoksi. Kaupunkeihin mahtuu vain rajallisesti asemia – yleensä keltaisessa vaiheessa yksi, vihreässä kaksi, ruskeassa ehkä kolme – ja oikeaan paikkaan laitettu asema sekä edistää omaa peliä että tuhoaa kilpailijoiden mahdollisuuksia.

Junat liikkeelle

Junat on tavallisesti määritelty sen mukaan, kuinka monessa kaupungissa ne voivat käydä. 2-juna kulkee yhdestä kaupungista seuraavaan, 3-juna voi pysähtyä kolmella asemalla ja niin edelleen. Asemia ei yleensä saa ohittaa. Kakkosen juna lähtee siis joltain asemalta, ajaa seuraavalle ja tuottaa rahaa muutaman kympin: keltaisten kaupunkien arvo on tavallisesti 20 ja seuraava asema on hyvällä todennäköisyydellä kympin arvoinen pikkuseisake. Tämän 30 yhtiö voi sitten ottaa kassaansa tai maksaa osinkoina, jolloin jokaiselle osakkeelle maksetaan 3 rahaa. Se ei ole paljon se, mutta meno onneksi paranee pelin edetessä.

Yhtiöllä voi olla useampi juna, mutta jos haluaa käyttää useampaa junaa, niille on löydettävä erilliset reitit. Kaksi saman yhtiön junaa ei saa ajaa samaa ratayhteyttä. Yhdestä asemasta voi ajaa helposti pariin suuntaan, mutta sitten tarvitaan lisäasemia – etenkin kun junat paranevat ja reitit pitenevät.

Pelin lopussa käytössä on jo isoja, nopeita junia. Perinteisesti parhaat junat ovat olleet dieselvetureita, joilla on rajattoman pitkä kantama, mutta sellaisten junien reittien optimointi on niin työlästä, että dieselvetureista on pitkälti luovuttu. Nykyään parhaat junat ovat usein vaikkapa 8E-pikajunia, jotka voivat ohittaa pikkukaupunkeja, tai 4×2-junia, jotka ajavat nelosen reitin menopaluuna eli tuotto kaksinkertaistetaan. Tällaisia junia on paljon helpompi laskea ja loppupelin reitinlasku nopeutuu.

Junia ostetaan pankista, jossa ne ovat myynnissä tiukassa järjestyksessä. Ensin kaikki kakkoset, sitten kolmoset, sitten neloset ja niin edelleen. Käytettyjä junia voi ostaa myös muilta yhtiöiltä; silloin hinta on usein joko lähellä nollaa tai sitten kaikkia firman rahoja. Junien ostaminen yhtiöiden kesken on nimittäin ainoa tapa siirrellä rahaa yhtiöstä toiseen, joten sitä käytetään lähinnä silloin, kun yksi pelaaja omistaa useamman firman ja haluaa keplotella junia ja rahoja omistamiensa yhtiöiden välillä parantaakseen tietyn yhtiön asemaa. Voin laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen nähnyt yhtiöiden välisiä junakauppoja kahden eri pelaajan yhtiöiden välillä.

Osinkotulot taskuun

Kun junat ajavat, ne tuottavat rahaa. Oletuksena rahat jaetaan osakkaille osinkoina. Incremental cap -peleissä yhtiökin voi tienata osinkoja kassassaan olevista osakkeista. Joskus – lähinnä junanostosyistä – yhtiö voi kuitenkin haluta pitää tuotot omassa kassassaan. Tätä päätöstä ei kuitenkaan pidä tehdä kevyesti. Ensinnäkin osinkotuottoja tarvitaan kipeästi seuraavalla osakekierroksella, jotta voi parantaa osakesalkkuaan. Toiseksi osingonmaksu vaikuttaa yhtiön pörssikurssiin.

18xx-peleissä pörssi nimittäin pitää osinkoja maksavista yhtiöistä. Jos yhtiö maksaa osinkoja enemmän kuin nykyisen pörssikurssinsa verran, sen arvo nousee. Joissain peleissä arvo voi nousta jopa useita hyppäyksiä, jos maksettavat osingot ovat moninkertaiset kurssiin nähden. Jos osinkoa maksetaan, mutta ei tarpeeksi, kurssi pysyy yleensä samana ja jos yhtiö ei maksa osinkoja jostain syystä, kurssi putoaa.

Tämähän on aivan päinvastaista kuin miten pörssiosakkeet nykyään toimivat; osingonmaksuhan usein pudottaa kurssia suunnilleen osingon verran, kun pääomaa poistuu yhtiöstä. 18xx-pelien tapa toimia on kuitenkin historiallisesti totuudenmukainen: 1800-luvun pörssissä arvostettiin nimenomaan hyviä osingonmaksajia.

Kalusto ruostuu

Tärkeä osa pelejä on junien ruostuminen. Tavallisesti ensimmäisen nelosen junan ostaminen ruostuttaa kakkosen junat: ne yksinkertaisesti poistetaan pelistä. Viitosen juna ruostuttaa kolmoset ja usein nelosetkin vielä ruostuvat ja vasta viitoset ovat pysyviä junia, joilla voi ajaa pelin loppuun asti. Ruostuminen on hankalaa, sillä useimmiten yhtiöillä on pakko olla juna. Ilman junaa yhtiö ei voi ajaa, sen kurssi putoaa ja osakkeenomistajat ovat tyytymättömiä. Siispä junakaupoille on suunnattava. Tässä kohtaa sitten toivotaan, että firman kassassa on rahaa.

Valtaosassa peleistä nimittäin käy niin, että jos yhtiö ei pysty omilla rahoillaan ostamaan junaa, yhtiön johtaja on henkilökohtaisesti vastuussa ja joutuu maksamaan puuttuvat rahat omasta taskustaan. Jos rahaa ei sieltäkään löydy, johtaja joutuu myymään osakkeita, kunnes rahat riittävät. Koska junien hinnat nousevat pelin edetessä jyrkästi, tämä voi tehdä rumaa jälkeä pelaajan varallisuudelle.

Ruostumisen kiivaus ja nopeus vaihtelee pelistä toiseen. Pahimmillaan junavalikoima voi olla sellainen, että uudet junat eivät välttämättä ehdi ajaa kuin kerran, jos sitäkään, ennen kuin ne jo ruostuvat. Toisessa ääripäässä ovat pelit, joissa junat eivät ruostu ollenkaan. Useimmiten jotain ruostumista kuitenkin tapahtuu.

Lempeämmästä päästä löytyy myös pelejä, joissa johtaja ei ole vastuussa junaostoksista. Yhtiö voi jäädä junattomaksi, jolloin se saattaa esimerkiksi ajella vuokravetureilla, kunnes se pystyy ostamaan junan. Näissä peleissä on myös yleensä mahdollista hylätä yhtiö kokonaan ja jättää se pelin hallintaan, kunnes se joko menee konkurssiin tai saa tilanteensa korjattua niin, että se alkaa taas kiinnostaa sijoittajia. Valtaosassa peleistä yhtiön johtaja ei voi kuitenkaan luopua omistuksistaan, mikäli johtajuutta ei ole mahdollista siirtää toiselle pelaajalle (ja näissä peleissä 20 % osuuden omistaminen yhtiöstä on aina jonkunmoinen riski joutua roskayhtiön johtajaksi vasten tahtoaan).

Lopulta peli päättyy

18xx-peli päättyy tavallisesti johonkin seuraavista lopputuloksista: pelin pankista loppuvat rahat, joku yhtiö kiipeää pörssin huipulle, joku pelaajista menee konkurssiin tai päästään käsiksi pelin viimeisiin juniin. Tämä viimeisin on vähän uudempi tapa lopettaa pelit. Tavallisesti pelataan OR-setti loppuun ja sen jälkeen lasketaan pisteet.

Raha ratkaisee pelin lopussa. Pelin aikana kerättyyn käteiseen lisätään yhtiöiden arvo, eli jokainen omistettu osake on sen pörssikurssin arvoinen. Lopputulokset ovat usein tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia. Varallisuus on siis moninkertaistunut, tavallisesti pelit kun aloitetaan joillain satasilla.

Yksi 18xx-pelien helmasynneistä on ollut vähän tylsä loppuvaihe. Radanrakennus alkaa olla jo valmista, reitteihin tehdään korkeintaan pieniä viilauksia, mutta pankissa riittää vielä rahaa. Tässä vaiheessa peliä voi onneksi jouduttaa siirtymällä laskemaan rahat paperilla ja monet nykyaikaiset pelit huomioivat ongelman jollain tapaa ja esimerkiksi rajoittavat loppupelissä radanrakentamista. Silloin on helppo vain todeta, että peli kestää enää näin ja näin monta OR:ää, jotka voi laskea kerralla valmiiksi ja nopeuttaa prosessia tuntuvasti.

Tuntikausien ajanvietettä

18xx-pelit ovat pitkiä. Varsinkin vielä parikymmentä vuotta sitten peleillä oli taipumus kestää usein neljästä kuuteen tuntia. Nykyään tarjolla on onneksi paljon hyviä pelejä, joiden kesto asettuu jonnekin kolmen-neljän tunnin välille tai jopa alle kolmen tunnin, jolloin pelit ovat helpommin pelattavissa arki-iltoina.

Aloittelijoilta lyhytkään peli ei kuitenkaan yleensä suju kovin nopeasti. Ensinnäkin pelissä on monia osia, joiden sujuva hoitaminen vaatii kokemusta ja toiseksi aloittelijoiden kesken peli ei yleensä etene yhtä ripeästi kuin kokeneilla pelaajille. 18xx-peleissä on hyvä huomata, milloin pelin kulkua on syytä edistää esimerkiksi hankkimalla lisää junia, jotta peli etenee. Aloittelijat ostavat harvoin junia tarpeeksi aggressiivisesti, mikä saa pelin junnaamaan paikoillaan.

Tärkeä keino nopeuttaa pelaamista on käyttää pelimerkkejä. 18xx-peleissä liikkuu paljon rahaa ja vaikka pelien mukana usein paperirahanippuja tuleekin, niitä ei varsinaisesti ole tarkoitettu käytettäväksi. Hyvä pelimerkkisetti jouduttaa peliä. Kuten yllä totesin, pelin loppuvaiheissa on myös mahdollista nopeuttaa peliä eri tavoin. Nämäkin ovat asioita, jotka kokemus opettaa.

Yksi nopeutuskeino on käyttää 18xx.games-palvelua. Se on varsinaisesti tarkoitettu 18xx-pelien pelaamiseen netissä, mutta sitä voi käyttää myös pöydän äärellä pelattaessa. Silloin 18xx.gamesissa pidetään kirjaa pelaajien omistuksista ja rahoista ja kirjataan kaikki siirrot. 18xx.games laskee reitit automaattisesti ja huolehtii rahaliikenteestä. Oma vaivalloisuutensa toki tässäkin, vaatii tarkkuutta että kaikki siirrot tulee merkittyä oikein ja virheiden korjaaminen on työlästä. Lisäksi kannattaa kyllä opetella itsekin laskemaan reittejä, eikä vain jättää tehtävää tietokoneelle.

Aloittelijaporukalla on siis syytä varata lyhyemmällekin pelille aikaa koko päivä. Jos mukana on yksikin kokenut pelaaja, joka pystyy pitämään pelin vauhdissa ja neuvomaan tarpeeksi, lyhyemmät 18xx-pelit pelaa kyllä noin neljässä tunnissa vähän kokemattomammallakin porukalla. Toki tässäkin on porukkakohtaista vaihtelua. Jos tiedät, että oma peliporukkasi ei ole sieltä nopeimmasta päästä, 18xx-pelien kohdalla kannattaa suosiolla varata tunti-pari lisäaikaa, sillä peleissä on paljon päätöksentekopaikkoja ja siten runsaasti mahdollisuuksia jäätämiseen ja jumittamiseen.

Mikä junissa kiehtoo?

18xx-peleillä on ystävänsä, jotka saattavat suhtautua peleihin jopa fanaattisella innostuksella. Maailmalla järjestetään useita pelkästään 18xx-peleille omistettuja tapahtumia. Junathan ovat lautapelien kestoaihe, junanörttien ja lautapeliharrastajien välillä lienee jonkun verran päällekkäisyyttä.

18xx-peleissä kiehtovaa on se, miten tiiviin verkoston erilaisia suhteita ne tarjoavat. Peleissä on harvemmin satunnaiselementtejä, mutta ne ovat silti huomattavan kaoottisia järjestelmiä. Pelaajien ulottuvilla on laaja valikoima erilaisia muuttujia, joita sörkkimällä tuloksena on hyvin erilaisia lopputulemia. Nämä odottamattomat seuraukset ovat pelien suola. Pelaajat saavat tehdä paljon valintoja ja niillä on runsaasti merkitystä.

Harvat muut pelit tarjoavat yhtä paljon rahan liikettä, valintojen rikkautta ja monipuolisia mahdollisuuksia vaikuttaa menestykseensä. Yrittäjiä on kyllä ollut paljon, onnistumisia ehkä harvemmin. Splotterin Indonesian nostan esimerkkinä erinomaisesta onnistumisesta: siinä on paljon 18xx-pelien viehätyksestä ja kaoottisuudesta, jonkun verran yksinkertaisemmin säännöin.

Osa viehätyksestä on epäilemättä siinä, että 18xx-peliperhe tarjoaa laajan valikoiman pelejä, jotka ovat sopivasti erilaisia. Kun on oppinut genren perusteet yhden pelin parissa, on helppo hypätä toisen pelin pariin ja soveltaa osaamaansa uudessa hiekkalaatikossa, jossa on vähän erilaiset säännöt ja parametrit. Pelit myös pyrkivät historiallisten yksityiskohtien mallintamiseen, vaikka monet ottavatkin vapauksia historian suhteen tarjotakseen kiinnostavamman pelikokemuksen.

Miltä 18xx-pelien tarjonta näyttää?

Pelien määrä on myös kasvanut tuntuvasti. BoardGameGeekin tietokannasta on arvioitavissa, että 1990-luvulla ja sitä ennen pelejä ilmestyi noin 50, 2000-luvulla toiset 50, 2010-luvulla noin 75 ja 2020-luvulla uusia nimikkeitä on tullut jo noin 100.

Yhteensä nimikkeitä on nyt loppukesästä 2026 jonkun verran yli 300, mutta lukemassa on mukana lisäosia ja paljon erilaisia pienprojekteja ja todella harvinaisia pelejä. Pelejä, joilla on BoardGameGeekin ranking-listan sijoitus eli ne eivät lisäosia ja niillä on edes joitain kymmeniä reittauksia eli joku on niitä pelannutkin, on noin 130.

Valikoimaa siis piisaa. 18xx-pelit ovat edelleen oma pieni kuplansa, mutta 2000-luvun alussa pelejä julkaistiin harvoja kaupallisesti julkaistuja poikkeuksia lukuunottamatta käsintehtyinä pienpainoksina, joihin oli pitkät jonotusajat. Nykyään julkaisijoita on enemmän, Kickstarteria hyödynnetään ja pelien kompontenttien laatu on parantunut, pitkälti kiitos kiinalaisten lautapelitehtaiden kehittymisen.

Suomalaisista lautapelikaupoista ei edelleenkään saa juurikaan 18xx-pelejä, lukuunottamatta isoimpien julkaisijoiden (lähinnä GMT Gamesin) julkaisemia pelejä. Käytännössä pelinsä joutuu siis yhä tilaamaan pitkälti ulkomailta. Hinnat ovat sen mukaiset, käytännössä pelien hinnat pyörivät siinä sadan euron paikkeilla kuluineen.

Aikaisemmin kaksinpelejä pelaavan ei juuri kannattanut 18xx-pelien suuntaan katsella ja jossain määrin pelit tarjoavat edelleen eniten potkua isommilla pelaajamäärillä. Nykyään on kuitenkin saatavilla useita 18xx-pelejä, jotka tarjoavat aivan mainioita pelikokemuksia jo kahdella pelaajalla.

Mistä aloittaa

Ylivoimaisesti paras tapa aloittaa on etsiä jostain 18xx-konkareita, joiden pelivalikoimaa ja kokemusta pääsee hyödyntämään. 18xx-pelit ovat sen verran kalliita ja vaivalloisia hankkia, että kokeileminen ennen ostamista on hyvä idea. Pelaaminenkin on miellyttävä kokemus, jos joku pystyy opettamaan pelin ja varmistamaan, että peli sujuu mukavasti.

Sinänsä ei ole mitään väliä, millä pelillä aloittaa. Jos aihe kiinnostaa, kaikki käyvät. No, ensikokeiluihin kannattaa ehkä valita ennemmin joku lyhyempi kuin pidempi peli, mutta toisaalta, jos 18xx-peleissä nimenomaan kiinnostaa se järeys, niin miksipä sitä välttää. Peleissä on aika paljon laskemista, kun reittejä sumplitaan ja osinkoja maksetaan, mutta sääntökuormaltaan useimmat 18xx-pelit ovat kevyempiä kuin raskaimmat europelit. Pitkiä pelit kyllä ovat, etenkin aloittelijoiden kesken, mutta pelaavathan jotkut vaikka Ark Novaakin neljä tuntia.

Pidän siis yleistä suosittelua helpoista aloittelijapeleistä vähän tarpeettomana. 18Chesapeakea suositellaan usein vasta-alkajille, samoin Shikoku 1889:ää. Eivät ne sen kummempia ole kuin monet muutkaan 18xx-pelit.

1830: Railways and Robber Barons on yhtenä vanhimmista 18xx-peleistä edelleen käypä tapaus, mutta genre on 40 vuoden aikana edennyt jonkun verran. 1846: Race for the Midwest on aika helposti saatavilla oleva peli, jota pidän aivan mainiona tutustumispelinä, mutta toisaalta se on omanlaisensa peli, eikä edusta ihan valtavirtaa – mutta onko nykyään enää mitään valtavirtaa jota edustaa on ihan relevantti kysymys.

Siis: mitä nyt saat käsiisi, mikä kiinnostaa ja mihin löytyy pelin osaava opettaja, siinäpä se. Pääkaupunkiseudulla ainakin 1830 ja 1846 löytyvät kirjaston valikoimista, joten ne ovat sikäli hyviä aloituspisteitä. Tuosta kaksikosta suosittelen kyllä tarttumaan 1846:een, mikäli lähtee aloittelijaporukalla testaamaan.

Jos tykkää pelata netissä, jo mainittu 18xx.games on erinomainen palvelu pelien testaamiseen. Pelejä voi pelata joko kirjepeleinä tai reaaliaikaisesti. Pelata voi tuntemattomien kanssa, omalla porukalla tai vaikka saman koneen äärellä hotseat-peleinä. Palvelu sopii hyvin myös uusien pelien opettelemiseen ja erilaisten juttujen kokeilemiseen, sillä voit pelata peliä hotseatina yksin. 18xx.games huolehtii sääntöjen noudattamisesta. Tarjolla on tätä kirjoittaessani 90 eri peliä. Suomalaista peliseuraa 18xx.gamesiin voi etsiä esimerkiksi Lautapelaajat-Discordin 18xx-pelit-foorumilta.

Huomattavia 18xx-pelejä

18xx-pelit kestävät kyllä pelaamista kymmeniä ja kymmeniä pelikertoja – monet pelaavat 1830:tä yhä 40 vuotta pelin ilmestymisen jälkeen säännöllisesti – mutta monille 18xx-pelien ystäville vaihtelukin on mieluista. Uusien 18xx-pelien opetteleminen on kiinnostavaa, sillä ne tarjoavat usein kohtuullisen pienellä uudella sääntökuormalla uusia haasteita ja näkökulmia tuttuihin kuvioihin.

Genren aloitti 1829, mutta sitä ei kannata enää pelata; se ei ole ollut relevantti vuosikymmeniin. Pelin uudempi versio 1825 on sekin jo hyvin vanhanaikainen ja hyvin vaikeasti saatavilla. 1830: Railways and Robber Barons toi genreen paljon taloudellista suhmurointia ja bisnesjulmuuksia, ja se on edelleen pelaamisen arvoinen, vaikka onkin jo 40 vuotta vanha. Shikoku 1889 on suosittu moderni ja napakampi versio 1830:stä.

1846: Race for the Midwest on monena versiona julkaistu, laajasti pidetty ja mukavan sutjakka peli. Pelaan sen itse 18xx.gamesin kanssa noin puoleentoista tuntiin kolminpelinä, nelinpeli pokerichipeillä rauhalliseen tahtiin pelattuna vie pari tuntia pidempään. Yhtä kaikki sujuva ja edelleen kiinnostava peli.

1822: The Railways of Great Britain potkaisi käyntiin oman aligenrensä, jonka tunnusmerkkinä on hurja määrä huutokauppoja. Jokaisella osakekierroksella huutokauaptaan useita erilaisia bonuksia antavia pienyhtiöitä ja pienempiä rautatieyhtiöitä, joita voi sitten fuusioida isompiin yhtiöihin. Pelissä on paljon vaihtelua. Peliperheestä löytyy sitten Kanadaan sijoittuva 1822CA, Meksikoon sijoittuva 1822MX ja Yhdysvaltojen luoteisnurkaan sijoittuva 1822PNW.

18Korea on Suomessa pidetty Koreaan sijoittuva peli, jonka erikoisuutena on todella voimakkaat erikoiskykykortit ja kesken pelin tuleva Korean sota, joka pyyhkäisee Pohjois-Korean tyhjäksi ja pois pelistä ja pommittaa kaikki Etelä-Korean kaupungit maan tasalle.

1862: Railway Mania in the Eastern Counties on klaustrofobinen peli, jossa pienellä kartalla operoi iso joukko firmoja, jotka ajavat erilaisia junia (rahtijunat, pikajunat ja lähijunat) erilaisin tavoittein. Samalta suunnittelijalta (Mike Hutton) on myös oivallinen 1860: Railways on the Isle of Wight, joka on suunniteltu erityisesti kahdelle tai kolmelle pelaajalle.

18 Indian pelilauta on sitten hyvin laaja, koko Intian niemimaa, ja yhtiöt voivat rakentaa rataa nopeasti. Pelissä junat eivät ruostu ja niitä voi vieläpä myydä takaisin pankkiin, joten haasteena ei ole selviytyä ruostuvista junista. 18 India onkin leppoisa hyvän mielen 18xx-peli insinööreille, jotka nauttivat rataverkkojen rakentamisesta.

1817 tarjoaa ekonomisteille paljon mahdollisuuksia. Pelissä on lainoja, fuusioita, lyhyeksi myyntiä ja muuta taloudellista kieroilua. Sellaisesta pitäville peli lienee genren huipentuma. Kestoksi luvataan 6–9 tuntia, eli kannattaa varautua pitkiin vääntöihin.

18GB: The Railways of Great Britain on parhaita pelejä perinteisellä Iso-Britannian kartalla ja paras moderni 1829:n ja 1825:n manttelinperijä. Peli toimii myös hienosti koko pelaajamääräskaalalla kahdesta kuuteen.

Osaa näistä peleistä on yhä saatavilla uutena ja muitakin löytää yleensä käytettynä ihan hyvin. All-Aboard Games on tällä hetkellä keskeisin 18xx-peleihin keskittynyt julkaisija. AAG julkaisee uusia pelejä Kickstarterin kautta, mutta vanhoja pelejä on yhä saatavilla. AAG myy pelejä suoraan ja toimittaa Saksan varastosta eurooppalaisille ostajille.

Kaikki Lautapelioppaassa arvostellut 18xx-pelit.

Artikkelin vanha versio vuodelta 2009. Aion alun perin jyrätä vanhan jutun tällä uudella versiolla, mutta totesin sillä olevan sen verran historiallista arvoa, että päätinkin säästää sen.

Lähde

Destiny’s Bounty Adventures on yhteistyöpeli, jossa jokaisella pelaaja on oma legoninja seikkailemassa laudalla. Joka suunnasta tuntuu tulevan lisää pahiksia laudalle, ja ne täytyisi päihittää ennenkuin on liian myöhäistä. Onneksi käyttöön tulee uusia kykyjä. 

Ninjoja!

Ensinnäkin: tämä peli on todella tyylikäs, siisti ja magee. Jokainen pelaaja saa itselleen ninja-legohahmon, joka on aluksi heikko, mutta kehittyy pelin aikana paremmaksi ja saa hurjia aseita ja rajuja erikoisvoimia. Liekkejä! Miekkoja! Heittotähtiä! Ou jee!

Pelin kohderyhmä on edellämainituista asioista innostuvat lapset, joten on hurjan tärkeää että tuotanto on laadukasta. Iloksemme pohjalta löytyy myös säännöiltään selkeä ja toimiva yhteistyö-lautapeli. 

Säntäilyä ympäri lautaa

Ninjat puolustavat päämajanaan toimivaa lentävää laivaa, jonka kimppuun hyökkää pahiksia. Ninjojen täytyy säntäillä ympäri pienehköä karttaa ja koittaa pitää pahikset aisoissa. Pelissä tulee kuusi seikkailua, jotka ovat vaikeustasoltaan erilaisia. Kaikki seikkailut tapahtuvat samalla laudalla, ja pahikset ovat samanlaisia abstrakteja laattoja. Muunnelmaa tulee tarinan omista korteista, joissa on lyhyt juonikuvaus ja pieniä sääntömuutoksia. 

Pelivuorolla avataan kortti, joka muokkaa laudan tilannetta jotenkin. Sitten ninja saa liikkua sekä päihittää pahiksia ja kerätä hyviä pisteitä. Jos ninjan oma voima ei riitä, viereisestä huoneesta saa kutsua kaverin apuun.

Peli lainaa perusideansa ”tower defense”-lajityypin peleistä. Vuorot pitäisi pystyä optimoimaan hyvin, jotta mahdollisimman monta tehtävää saa suoritettua kunkin pelaajan vuoroilla. Oleellista on myös kehittää omasta ninjasta sellainen, että yhteistyö muiden kanssa sujuu. Lajityypin hankaluutena on, että yksittäinen pelaaja saattaa innostua analysoimaan liikaa muiden puolesta ja kertoa miten muiden täytyy pelata. 

Laadukasta tuotantoa

Peli on tuotettu erittäin hyvin, ja noin 40 € hinnalle saa hyvin vastinetta. Säännöt ovat selkeät ja peli pääsee nopeasti käyntiin. Korteissa esitetyt lisäsäännöt on kirjoitettu niukasti, ja joskus efektien tulkitseminen ei ole aivan täysin aukotonta.

Tosi siisti lisä olisi ollut pahisten tuottaminen legohahmoina, pelkkinä abstrakteina pahvilaattoina ne eivät ihan sytytä täyttä fiilistä eeppisestä taistelusta. Noh, omatoiminen legoharrastaja voi tietysti itse täydentää peliä lisähahmoilla.

Pelin osien säilyttäminen on hyvin olennaista, ja avuksi saa erilliset laatikot. Valitettavasti ne ovat hieman huojuvaa laatua, ja niitä kannattaa vahvistaa teipillä tai kumilangoilla etteivät kannet aukea itsestään. 

Yhteistyöpeli erottuu muista teemaltaan

Destiny’s Bounty Adventures menee hyvin monella tapaa samaan kategoriaan erittäin hyvän Zombie Kidz Evolutionin kanssa. Molemmissa on väkivaltahuumorin alle viritelty kevyesti haastava yhteistyöpeli ja kohderyhmä alakouluikäisten lasten perheet. 

Jos perheessä Ninjago tai legot on kova juttu, on tämä peli oikein miellyttävä sekä lapsille että aikuisille. Toisenlaiseen makuun saa samantyyppistä hupia muun muassa Pandemicista tai Salaisuuksien saaresta. 

Lego-pelien sarjassa Destiny’s Bounty Adventures nousee korkealle. Teema ja peli tukevat tässä toisiaan poikkeuksellisen hyvin.

Faktat Destiny’s Bounty Adventuresista

Suunnittelija: Jonas Resting-Jeppesen

Julkaisija: Dotted Games (2026)

Mutkikkuus: Säännöt ovat selkeät ja skenaarioita on monta eri haastavuustasoa. 

Onnen vaikutus: Kohtalainen. Pahisten liikkeet arvotaan korteilla ja pelaajien täytyy reagoida niihin. 

Vuorovaikutus: Pelaajien täytyy kommunikoida keskenään siitä miten aikovat pelata menestyksekkäästi. 

Teema: Peli on tehty teema edellä. 

Uudelleenpelattavuus: Skenaariot voi pelata sinänsä uudestaan, mutta pelin viehätys on siinä että pääsisi jokaisen tarinan läpi kerran. 

Saavutettavuus: Pelaajien omissa korteissa on tekstiä, mutta niiden sisältö ei ole salaisuus. Lukutaidoton lapsi voi siis pelata muiden avulla. 

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 30–45 min

Lähde

Tembo on kolmas tanskalaisen Sidekick Gamesin luontoaiheinen julkaisu Aquan ja Hutan: Life in the Rainforestin jatkoksi. Nyt tehdään yhteistyötä savannilla, ja peli on selvästi haastavampi kuin edelliset. Virallinen nimi on Tembo: Savannin selviytyjät (Tembo: Survival on the Savanna) erotukseksi muista maailman Tembo-peleistä. Sana tarkoittaa swahiliksi norsua.

Kuten sarjan aiemmissa osissa, komponentit ovat laadukkaita ja laatikon mukana tulee koottava insertti. Norsunappulat ovat ihastuttavat: laumassa on erilaisia norsuja pienistä poikasista nuorukaisiin ja aikuisiin. Seikalla ei ole pelin kannalta merkitystä, mutta näinkin pienellä asialla voi merkittävästi nostaa pelifiilistä! Mukana ovat myös laumaa johtava matriarkka ja kaksi leijonaa.

Ulkoasun kruunaa jälleen Vincent Dutrait’n kaunis kuvitus: laatikko on komea sisältä ja ulkoa, savannilta löytyy pieniä yksityiskohtia, ja etenkin pelikorttien erilaiset taustat ovat hienot. Myös vähäinen symboliikka toimii enimmäkseen hyvin.

Tavoitteena selviytyminen

Pelaajien tehtävänä on yhteistuumin luotsata norsulauma lähtöpaikasta kuuden eri maamerkin kautta maaliin. Matkassa on tietenkin monenlaista vaaraa ja vastusta, joista pitäisi selviytyä hengissä.

Karttapohja maamerkkeineen kootaan kuudesta suuresta laatasta, jotka voi asetella monin eri tavoin, joten peliin saa helposti paljon vaihtelua ja sen mutkikkuutta voi säätää. Mikään läpijuoksu se ei ole helpoimmillakaan tasoilla.

Eri pelaajaväreistä huolimatta kaikki norsut ovat samaa laumaa ja toimivat yhdessä. Minkään väriset norsut eivät kuitenkaan saa loppua: jos jonkun pelaajan kaikki norsut kuolevat, peli päättyy tappioon. Peli on hävitty myös silloin, jos yhteinen energiavarasto loppuu, molemmat leijonat saavuttavat matriarkan tai aika eli korttipakka loppuu kesken.

Tähän liittyen sääntökirja saa hiukan moitteita: se on pääosin selkeä ja hyvillä esimerkeillä kuvitettu, mutta hahmottamisen kannalta olennaiset voiton ja tappion ehdot kerrotaan vasta sivulla 9! Jo sitä ennen tulee vastaan pieniä hämmennyksiä, kun jokin termi on unohdettu avata tai jokin tarkennus puuttuu. 

Ihmettelin myös, miksi leijonanappuloiden urosta nimitetään “leijonaksi” kun naaras on “naarasleijona” – lienee käännöskukkanen (engl. lion ja lioness). Pelaamista nämä pikku puutteet eivät kuitenkaan estä, asiat selkiytyvät kyllä.

Mitä savannilta löytyy?

Jokaisella on norsunsa ja kolme käsikorttia. Sääntöjen mukaan kortteja ei saisi näyttää muille, mutta niistä saa silti keskustella vapaasti – ja on syytäkin. Itse olen aina pelannut avoimin kortein. Jos tykkää tehdä yhteistyöpelien päätökset yhdessä, on helpompaa näyttää kortit kuin käyttää aikaa niiden sisällön kuvailuun. Toisissa porukoissa kädessä pidettävät kortit ja puoli-itsenäiset päätökset toimivat varmasti paremmin.

Vuorot ovat mukavan yksinkertaisia: pelaa kortti ja nosta uusi kortti. Suurin osa on tavallisia savannikortteja, joilla on kaksi käyttötarkoitusta: niitä pelataan pohjalaattojen päälle savannin maastoksi tai käytetään norsujen asettamiseen savannille. Lisäksi pakkaan on sekoitettu matriarkkakortteja ja leijonakortteja, joihin palataan kohta.

Korteista muodostuvalta savannilta löytyy muun muassa hyödyllisiä puita ja vesilähteitä. Esimerkiksi asettamalla norsuja puille saa lisää energiaa yhteiseen varastoon, mutta kunkin eri värisen puun voi syödä vain kerran ennen kuin ne kasvavat takaisin. Usein on myös karua maastoa, jonne astuminen vaatii enemmän norsuja, sekä tyhjiä kohtia, joista ei voi lainkaan kulkea.

Reitin rakentaminen vaatii valintoja: mikä kortti kannattaa käyttää savanniksi ja mikä norsuiksi? Kenen kannattaa pelata tiettyyn kohtaan tarvittava kortti? Korttivalikoiman lisäksi on nimittäin väliä, missä pelaaja istuu: korttia ei yleensä saa kääntää, vaan se on pelattava omasta suunnasta katsoen “oikein päin”. Joidenkin korttien pyörittäminen on erikseen sallittu.

Kolme pientä elefanttia marssii näin

Lauma etenee eteensä avautuvalla savannilla tekemällä matriarkasta alkavia ketjuja. Norsuja pelataan heittämällä kädestä savannikortti poistopinoon ja asettamalla laudalle 2–3 omaa norsunappulaa kortin jälkikuvion mukaisesti maaston sallimissa puitteissa – jälleen useimmiten pyörittämättä korttia.

Vaihtoehtoisesti voi pelata myös yksittäisen norsun, mikä on hyvä, sillä levänneistä norsuista tulee helposti pulaa: suuri osa norsunappuloista on yleensä “uupuneita”, jolloin niitä ei voi pelata. Levänneitä norsuja saa savannia laajentamalla tai vierailemalla lähteellä.

Norsuketju saa haarautua, mutta yksilöitä on melko vähän ja niitä saattaa menettää leijonille, joten norsuja ei kannata lähettää päättömästi haahuilemaan. Suunnittelua vaaditaan: matkan pitäisi edistyä ja maamerkeillä pitäisi käydä, mutta leijonia pitäisi vältellä ja puita ja vettä löytää.

Leijonat ovat pelin pahiksia. Aina kun pakasta nousee leijonakortti, leijonat joko heräävät unestaan tai liikkuvat kohti lähimpiä norsuja. Jos leijona saa lauman kiinni, se syö pelistä pois kaikki alueensa norsunappulat ja käy sitten taas levolle. Leijonien väistely voi olla vaikeaa, sillä ne liikkuvat nopeasti, mutta niiden liikkeet ovat melko säännönmukaisia, joten niihin voi yrittää varautua.

Viisas matriarkka

Kaikki edellä mainittu vaatii pelaajilta huomiota, mutta kenties olennaisin osa pelissä pärjäämistä on matriarkan käyttäminen taitavasti ja oikea-aikaisesti. Kun joku saa pakasta matriarkkakortin, hän voi jollain tulevalla vuorollaan pelata sen, jolloin tapahtuu monta tärkeää asiaa.

Ensin matriarkka ottaa taas johdon, ja hyppää uuteen paikkaan jonkin savannilla olevan norsun viereen. Norsuketju alkaa tulevilla vuoroilla tästä uudesta lähtöpisteestä. Sitten matriarkka kutsuu lauman koolle, eli kaikki muut norsut palaavat pelilaudalta takaisin pelaajille. Parhaimmillaan lauma onnistuu samalla väistämään liian lähelle päässeitä leijonia – kuuluuhan perheen suojelu olennaisena osana matriarkan velvollisuuksiin.

Kokenut matriarkka tietää myös, mistä löytyy uutta ravintoa: aiemmin syödyt puut elpyvät, ja ne voidaan syödä jatkossa uudestaan. Tästä kaikesta ilosta on kuitenkin maksettava kaksi energiaa yhteisestä varannosta.

Matriarkan pelaaminen on iso valinta, sillä uhkana on tuplamatriarkka. Jos sama pelaaja nostaa käteensä jo toisen matriarkkakortin, matriarkan vaikutukset tapahtuvat välittömästi, ja sakkona menetetään peräti viisi energiaa. Tämä helposti tarkoittaa pelin päättymistä, ellei puita ole syöty riittävästi.

Toisaalta voi tulla tilanne, jossa matriarkkakorttia ei ole, kun sellaiselle olisi tarvetta. On pakko pohtia, milloin matriarkkaa käytetään ja milloin on varaa ottaa tuplamatriarkan riski.

Luonnon armoilla

Tembo on niitä pelejä, joissa on yksinkertaiset säännöt, mutta joiden vaikeustaso voi yllättää. Tämä ei ole pienten lasten tai huonojen häviäjien peli, vaikka perhepeliksi voidaankin vielä luokitella. Tappioita tulee, kun esimerkiksi leijonat saavat matriarkan napattua ja asialle on myöhäistä tehdä mitään. Luonto on joskus julma.

Pelin tarjoilema pulma on kuitenkin kiehtova ja sen teema tukee mekaniikkoja. Tuuria on väistämättä mukana, kun kortteja käännetään pakasta, mutta sitä kompensoidaan useilla eri tavoilla, joista tärkein on pakan jaottelu kolmeen vaiheeseen. Kussakin vaiheessa on tietty määrä matriarkka- ja leijonakortteja, joten niiden esiintymistä voi jossain määrin ennustaa.

Lisäksi tarjolla on “apupyöriä”: viisi tukilaattaa, joista voi hädän tullen ottaa käyttöön jonkin neljästä edusta, esimerkiksi lisää energiaa tai levänneitä norsuja. Tämä tuntuu aluksi vähän huijaukselta, mutta säännöissä kannustetaan käyttämään tukia, kunnes huomaa, että alkaa pärjätä ilmankin. Ilman niitä ensimmäiset pelit voivat päättyä tylysti, mikä helposti syö peli-intoa.

Pelin suunnittelijat kehuvat pelaavansa vaikeimpiakin tasoja läpi hyvällä onnistumisprosentilla ilman apuja, mistä päätellen pelissä voi kehittyä taitavaksi, eikä onnella ole niin suurta sijaa kuin ensin näyttää. Jos kaipaa lisää haasteita, peruspeliä voi maustaa satunnaistapahtumilla, jotka muuttavat sääntöjä tilapäisesti eri tavoin pelin kuluessa. Myös kampanjatyyppinen pelaaminen on lisätty sääntöihin.

Temboa voi suositella luontoaiheista ja yhteistyöstä pitäville aikuisille sekä perheille, joissa on jo hiukan lautapelikokemusta – etenkin jos porukassa ei ole pomottavaa pelaajaa, joka kertoo kaikille mitä pitää seuraavaksi tehdä. Se on erinomainen lisä temaattisten ja jännittävien, mutta melko nopeasti pelattavien yhteistyöpelien kategoriaan, ja sijoittuu mutkikkuudessa jonnekin Salaisuuksien saaren ja Paleon välimaastoon.

Faktat Tembosta

Suunnittelija: Asger Harding Granerud, Dan Halstad, Daniel Skjold Pedersen, Mads Fløe

Julkaisija: Sidekick Games (2026)

Mutkikkuus: Säännöiltään melko kevyt: toimintavaihtoehtoja on vuorolla useimmiten vain kaksi. Pelin voittaminen onkin sitten toinen juttu, vaikka vaikeustasoa voikin säädellä. Ikäsuositus 10+ on kohdallaan, vaikka tuskin kymmenvuotiaat tätä keskenään pelaisivat.

Onnen vaikutus: Vaikuttaa aluksi suurelta, mutta taitavalla pelaamisella sen saa painettua merkittävästi pienemmäksi. Tuuri saattaa kuitenkin ratkaista pelin tiukassa tilanteessa.

Vuorovaikutus: Yhteinen suunnittelu ja kommunikointi on yhteistyöpelissä erittäin tärkeää. Määräilevän pelaajan ongelmaa pitää kuitenkin varoa.

Teema: Helposti lähestyttävä ja tukee pelaamista. Norsujen selviytymiskamppailuun on helppo eläytyä.

Uudelleenpelattavuus: Korkea. Erilaisia reittipohjia on mukana 14, joista jokaisen voi koota useilla eri tavoilla, ja lisää voi varmasti keksiä itse. Savannikortit tekevät jokaisesta reitistä käytännössä uniikin. Lisäksi mukaan voi ottaa satunnaistapahtumat tai pelata kampanjamoodia.

Saavutettavuus: Pelin osissa ei ole tekstiä. Pelaajavärit ovat harmaa, violetti, oranssi ja keltainen, joista viimeksi mainittu on melko lähellä pelilaudan taustaväriä, mutta tämä ei ole ollut ongelma.

Pelaajamäärä: Periaatteessa 1–4, ja pelinappuloita on neljälle, mutta sopivassa porukassa peliin voinee osallistaa vähän suuremmankin joukon. Virallisen yksinpelin sijasta hauskempaa on ohjastaa yksin kahta tai kolmea norsujoukkoa.

Pituus: Riippuu suunnitteluun ja neuvotteluun käytettävästä ajasta, mutta laatikon lupaama 30–45 min on varmasti saavutettavissa, kunhan kokemusta on kertynyt eikä pelatessa jahkailla. Varaisin mieluummin 60–90 min.

Lähde

Ylitin vuonna 2026 rajapyykin, joka on oman tilastohistoriani kovin tulos. Olen nimittäin pelannut yli sataa erilaista lautapeliä edellisen Lautapelioppaan vuosiäänestyksen jälkeen. Tahti on aika kova, kun pääsääntöisesti pelaan vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa.

Listan piteneminen neljään kymppiin ei ole ainoa muutos, mitä listalla on tapahtunut sitten viimevuotisen top 30 -listan. Muutoksen syynä ovat listalle kiivenneet 18xx-pelit, jotka ovat pudottaneet pitkäaikaisia klassikoita jopa kympin kärjestä. Iso mullistus, kun vielä viime vuonna yksikään äksä ei yltänyt edes listalle.

Listan tekemisen suurin vaikeus on pelien arvottaminen. Onko paras peli se, mistä syntyy paras fiilis? Vai se, joka on mekaanisesti ja pelattavuudeltaan paras? Vai se, jota tällä hetkellä pelaisi mieluiten? Vaikka etukäteen valitsisikin jonkin tietyn linjan, listaa tehdessä näitä asioita joutuu joka tapauksessa pohtimaan.

Sijat 40-31

40 Things in Rings. Mielenkiintoinen pikkupeli, josta en ensimmäisellä pelikerralla tajunnut höykkäsen pöläystä. Silti pelistä jäi kutina, että sen voisi tajuta kunhan pääsee sisälle. Ja pääsihän siihen. Mainiota viihdettä.

39 Brass: Birmingham. Kääk, miten tämä putosi näin alas?! Toiset rankkaavat tämän yhä kärkeen ja onhan se pelinä todella toimiva, mutta downtime on alkanut nyppiä. Etenkin jos peli sujuu muutenkin huonosti, oman vuoron odottelu on vallan tuskastuttavaa. Birminghamissa on se hauska piirre, että vaikka peli tuntuisi menevän huonosti, sen voi silti voittaa. Mutta voitto parin tunnin tuskissaan istumisen jälkeen ei aina ole makea.

Joka tapauksessa pidän Brass-pelien mekaniikasta, ja odotan mielenkiinnolla että saamme uuden Pittsburgh-version pöydälle. Se selvästikin on aivan toisenlainen peli, mutta oman vuoron odottelusta tuskin päästään.

38 Dune: Imperium. Ja heti perään toinen klassikko joka on melkein pudota listalta. Dyynien mahalasku listalla johtuu turhautumisesta, kun pärjäämisoivalluslamppu ei syty. Pelaan Imperiumia edelleen mielelläni, mutta kun voittoja ei tipu, peli on alkanut tympiä.

37 Medici. Kutkuttava huutokauppapeli, mutta jokin siinä mättää. Ehkä en vain osaa pelata sitä.

36 Top Race. Kun Lautapelioppaaseen pyydettiin kirjoittamaan kilpa-ajopeleistä, piti pöydätä vanha kunnon Topreiska. Onhan tämä edelleen hervoton kilpa-ajopeli. Periaatteessa pelissä rakennetaan itselle optimaalisia ohituspaikkoja ja kytätään toisten virheitä. Näinhän se menee oikealla kilparadallakin.

35 Blue Skies kärsii pelaamisen puutteesta, eikä korttituurikaan ollut puolella, kun peliä viimeksi pelattiin. Se onkin pelin ainoa vika. Alussa jaetut käsikortit ratkaisevat liikaa, tai sitten en vain osaa pelata kaikkein halvimmilla lentokentillä.

34 Kilpikonnakisaa on pelattu niin paljon, että sitä on tullut jo vähän välteltyä. Mutta hyvä se on, mekaanisesti ja muutenkin.

33 Metropolysta pelataan yleisesti ottaen liian vähän. Yksi parhaista neljän hengen huutokauppa/bidauspeleistä.

32 So Clover!. Hauska filleri, joka toimii etenkin kuudella pelaajalla. Joukkuepelinä So Clover! ei ole varsinaisesti peli vaan puzzle, koska loppupisteillä ei ole merkitystä. Mutta sanaongelmien selvittäminen yhdessä on hauskaa.

31 Wabash Cannonball. Klassikko on aina klassikko! Listan ensimmäinen Winsomen peli. Vieraslajien (eli äksien) saapuminen on valitettavasti tapahtunut alkuperäislajien (Winsomet) kustannuksella, eikä näitä pelata enää kovin paljon. Wabash Cannonball on edelleen joka kerta erilainen peli, eikä ole menettänyt hohtoaan.

Sijat 30-21

30 18India. No niin, tästä alkaa äksien esiinmarssi. 18India on tehnyt reipasta nousua sitten edellisen listan laadinnan, mutta jää silti vielä häntäpäähän. Pelissä on vähän ison kartan jankkaavuutta ja paperinkuivuutta, mistä en äksissä pidä, vaikka pelin suunnittelussa on tehty paljon oikein.

29 Restart. Räiskistä vaan, ja peli päreiksi. Restartia pelattiin muutaman kerran ”oikeaoppisesti” niin, että jokainen yritti päästä mahdollisimman useasta laatasta eroon. Mutta sitten pelaaminen muuttui, ja alkoi todella julma toisten pelin suolaaminen.

Yksi otti tarkoituksella kymmenien pisteiden tappion vain siksi, että joku toinen saisi nokkiinsa vielä pahemmin. Peli kesti vain kaksi kierrosta, tein toisella kierroksella 95 pisteen tappion (huom: Restart loppuu kun joku kerää 100 miinuspistettä koko pelissä), ja olin siltikin nelinpelissä vasta kolmas. Toiseksi tullut teki 101 pisteen tappion toisella kierroksella.

28 Zoo Vadis. Vanha Reiner Knizian Quo Vadis on hyvä neuvottelupeli, mutta se voi mennä totaalisesti lukkoon. Uudessa Zoo Vadiksessa se on estetty pelaajien erikoiskyvyillä. Usein erikoiskyvyt tekevät peleistä epätasapainoisia, mutta Zoo Vadiksessa kykyjä ei voikaan käyttää itselle, vaan ainoastaan toisille pelaajille. Neuvottelupelissä kykyä käytetään näin: ”Tarvitset tätä etenemiseen, mutta mitä annat siitä hyvästä minulle?” Uudessa pelissä on hienoa taidetta ja tukevat puukomponentit. Suosittelen kokeilemaan.

27 L.A.M.A. on aivotonta kortin lätkimistä, eikä siinä ole paljon peliäkään, mutta hauskaa se on.

26 Coco Loco. Lautapelioppaan pelipäivässä sain vihdoin mahdollisuuden tutustua tähän katapultti-apinapelien klassikkoon. Tahmeat kookospähkinät sinkoilevat niin että kupit tärisevät.

25 Duck Dealer. Listan ensimmäinen Splotter Spellenin peli, mutta hetkinen, missä Food Chain Magnate on? Sitä ei ole pelattu! Duck Dealeriakin olen pelannut vain kahdesti, välissä kerkesi hurahtaa toistakymmentä vuotta. Reitityshimmelien aatelinen.

24 Horseless Carriage on taas Splotter Spellenin rakenteluhimmeli. Kun osat saa istumaan autotehtaaseen, peli kulkee pehmeästi kuin hyrysysy hiekkatiellä. Onhan tässä järjetön määrä liikkuvia osia ja ennakoitavia asioita. Pelin kokoamista takaisin pelilaatikkoon on joka kerta yhtä nautinnollista seurata. Sehän ei siis onnistu ilman valokuvia oikeasta järjestyksestä.

23 Vegas Showdown. Viime vuonna olin yllättynyt, kun Vegas Showdown nousi listalle, mutta nyt on selvää, että se on paikkansa ansainnut. Kireä, tunnin huutokauppapeli viidellä pelaajalla. Spekulointia, rakentelua ja vaikeita valintoja: koska huutaa itsensä kipeäksi, koska vetäytyä ja kerätä rahaa. Kolminpelikin tuli kokeiltua ja todettua, että se taas ei toimi ollenkaan.

22 18GB: The Railways of Great Britain. Heetkinen, mikäs äksä tämä olikaan? Ai niin se, missä Wigwam-fani pyrkii rakentamaan reitin Pembrokeen. En nyt löydä pelin muistiinpanoja, mutta muistan, että meillä oli Mikon kanssa mainio kaksinpelituokio.

21 Taj Mahal. Tulihan se vihoviimein voitto Taj Mahalissakin! Olin jo vähällä myydä pelin pois, kun se on saanut jonkin verran vastustusta peliporukassa, mutta onneksi en. Ja onhan tämä ilkeä ja armoton huutokauppapeli, ja juuri siksi niin loistava.

Sijat 20-11

20 Strasbourgia ei luultavasti pelata kovin usein siksi, että se aiheuttaa stressiä jo ennen pelin alkamista. Alkusuunnittelu on koko pelin tärkein vaihe, ja pelinsä voi sössiä ennen kuin on tehnyt ainuttakaan toimintoa. Tee suunnitelma äläkä poikkea siitä, se on pelin avain.

19 For-Ex II: She Made Another One. Jos pelin parhautta mitattaisiin pelkästään hymyilyttämisellä, For-Ex II olisi kärkikaksikossa. Eihän tälle voi olla nauramatta. Kertakaikkiaan sellainen päänräjäyttäjä etten edelleenkään tajua siitä mitään.

For-Ex oli aikoinaan yksi suosikkipeleistäni, ja petyin kun Mikko myi sen pois. Mutta olihan se liian pitkä ja monimutkainen. Sitten Hannu tuli selanneeksi Hollandspielen sivuja ja huomasi, että kas, Amabel Holland on suunnitellut pelistä uuden version. Mikolla oli jo Rayroadsin tilaus vetämässä, joten panimme pelit yhteispakettiin. For-Ex II on sama peli kuin For-Ex, mutta nyt toiminnot merkitään lautoihin valkotaulutusseilla. Peliaika on lyhentynyt tuntiin eikä pelaaminen ole enää niin raskasta.

18 Magnate: The First City on löytö omasta hyllystä. Pitkään peliä hyllyssä hillottuani pelasin tutoriaalin läpi ja opettelin pelin. Moni muukin peliporukassani innostui asuntokuplan puhkeamisen jännittämisestä niin, että tätä pelattiin useina keskiviikkoina putkeen. Pitäisi taas rahdata tämä paikalle.

17 Lokomotive Werks on edelleen korkealla, vaikka ei enää kympin sakkiin ylläkään. Werks kuuluu yhä lempipeleihini, vaikka olemme peliporukassamme todenneet, että pelaajajärjestys määrittää liikaa menestymismahdollisuuksia. Voisikohan tätä pelata normaalilla, kiertävällä vuorojärjestyksellä?

16 Container. Merikonttien täyttämistä, ostamista, rahtaamista ja huutokauppaamista. Hyvin simppeli talouspeli, joka rullaa mukavasti ilman turhaa miettimistä.

15 Age of Rail: South Africa eli Winsomen South African Railroads jenkkilän kartalla. Erittäin hyvä kuutiojunapeli minikokoisilla puujunilla.

14 Dune: Imperium: Uprising. Pidän molemmista Dune: Imperium -peleistä eniten perusmuodossaan ilman lisäosia. Jos Uprisingia ei olisi pelattu ilman Bloodlines-lisuria, pelin sijoitus olisi tätäkin surkeampi.

Yleensä pelin alkupuoli etenee hyvin, mutta sitten tulee hirveä tappelu pisteistä jonkun kanssa. Lopputuloksena kumpikaan ei saa mitään, mutta kaikki alkupelin aikana kerätyt resurssit kuluvat. Taistelua vierestä katsonut pelaaja harppoo helppoon voittoon.

Joka tapauksessa yhden mausteen enemmistö-tie-brakerilla ansaittu avausvoitto pitää Uprisingin näinkin korkealla.

13 PitchCarista on vaikea sanoa mitään. Tätä on pelattu paljon, joten suurin innostus on karissut, mutta kyllä kiekkoja on yhä makea napsutella mökkipöydällä.

12 Imperialin sijoitus kärsii liian vähästä pelaamisesta. Peliporukassamme on minun lisäkseni kaksi muuta jotka pelaavat tätä intohimoisesti, mutta neljäs pitää höynäyttää mukaan. Jos pelikertoja ei saada lisää, Imperialia uhkaa listalta putoaminen.

11 Preußische Ostbahn. Tiedättekö tunteen, kun tajuaa hallitsevansa peliä, ja pystyvänsä ennustamaan ja kontrolloimaan toisten liikkeitä? Ostbahnissa minulle kävi niin. Onnistuin saamaan kaksi vuoroa peräkanaa, ja vain yhdellä pelaajalla oli enemmän rahaa kuin minulla. Näin ollen minun piti laskea huutokaupattavaksi osake, jonka kaveri ostaisi, mutta se osake jonka oikeasti haluan, pitäisi panna huutokaupattavaksi vasta seuraavalla vuorolla, kun minulla itselläni olisi eniten rahaa.

Ensimmäisellä kierroksella huutokaupattavaksi laskettava osake ei kuitenkaan saanut olla liian huono, sillä silloin pelikaveri olisi nähnyt lävitseni, ja päästänyt huonomman osakkeen minulle. Onnistuin hämäämään panemalla myyntiin osakkeen yhtiöstä, joka oli siihen mennessä ollut haluttu, mutta nyt sen kassa oli tyhjä. Kaveri meni lankaan, ja sain ostettua osakkeen potentiaalisesta firmasta, jossa oli koskematon alkukassa. Se ratkaisi pelin minun edukseni.

Sijat 10-1

10 Modern Art. Taidekauppa aiheena ja huutokauppa mekaniikkana, voiko peliltä enempää pyytää?

9 Acquire ei ole täydellinen talouspeli, mutta hyvä se on. Laattojen nostelussa tuuri vaikuttaa, mutta pelinsä voi sössiä monella muullakin tavalla.

8 Fishing. Tikkipelit alkavat näkyä tällä listalla, tässä niistä ensimmäinen. Fishing on niin tuurista ja vuorojärjestyksestä kiinni oleva peli, että sitä voisi melkein kutsua tuurilotoksi, mutta hauskaa sen parissa aina on.

7 18 BosWash. Mikko ja Ville niputtivat omilla top 100 -listoillaan 18Indian ja BosWashin yhteen, koska jälkimmäinen soveltaa pitkälle ensin mainitun komponentteja ja sääntöjä. Minä panen ne kuitenkin erilleen. Siinä missä 18India on vähän kuivakkaa isolla kartalla hääräilyä, BosWashissa kaikki tapahtuu tiiviillä kartalla ja nopeatempoisesti. Toisten rakentamiin ratoihin pääsee helposti kiinni, ja firmat kasvavat nopeasti tuottoisiksi.

6 Voodoo Prince on jostain syystä jäänyt viime aikoina paitsioon, vaikka se on aivan loistava viiden hengen tikkipeli. Kolmannesta tikistä olet ulkona, ja saat pisteet toisten siihen mennessä keräämistä tikeistä. Eli ensimmäisenä ei kannata olla ulkona, eikä viimeisenäkään, koska viimeiseksi jäänyt saa pisteet ainoastaan omista tikeistään. Hankala ja jännittävä peli.

5 18Korea. Syvempi tutustumiseni 18xx-junapeleihin läikkyi näin korkealle. 18Korea on hauska ja kummallinen junapeli, jossa korttien nostovuorojärjestyksellä on iso vaikutus. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä itse peli on lystikkäällä tavalla kimurantti.

4 Tichu liukuu laatimillani listoilla ylös alas. Yhtenä vuotena arvostan sitä enemmän kuin toisena. Nyt arvostus on jälleen nousussa, vaikka onnetar ei olekaan ollut puolella. Mitä enemmän peliä pelaa, sitä enemmän jakojen huomaa perustuvan lapputuuriin. Mutta on tämän parissa naurettu!

3 Indonesia. Hattutemppu! Olen pelannut Indonesiaa kolmesti ja voittanut sen kolmesti, kunnes minut bannattiin peliporukasta. No ei vaiskaan, kunhan leukailivat.

Indonesiassa täytyy ottaa kovaa riskiä, ja hankkia haltuunsa jonkin alan monopoli. Indonesia jos mikä on trustipeli, ja tuurilla on hyvin vähän vaikutusta. Tämä taitaa olla ensimmäinen hattutemppuni raskaassa lautapelissä, joten hatunnosto sillekin.

2 Age of Steam. Tällaisten listojen laadinnassa olisi helppo harjoittaa vilunkipeliä. Jos en halua valehdella itselleni, minun on sijoitettava AoS Indonesian edelle.

Pitkään ajattelin, että ensimmäisessä huutokaupassa hankittu Locomotive-toiminto on ainoa keino menestyä Age of Steamissa. Keräsin rohkeuteni, enkä huutanut itseäni kipeäksi heti alussa, ja kas, sieltä purskahti sitten kaivattu voittokin. Ei se Loco, vaan ensimmäisen laatan oikea sijoittelu. Hmm…

1 Greed, Incorporated. Minua on alkanut hieman kalvaa, että kuuluuko tämän enää olla ykkösenä? Mutta jos se ei ole, niin mikä sitten olisi? Kyllä minä pelaan Greediä mieluummin kuin Age of Steamia.

Pois pudonneet

Ensimmäiset listalta pois pudonneet ovat Battle Line ja Cabanga! Molemmat korttipelit olisivat ansainneet sijan listalta, mutta tällä kertaa rahkeet eivät aivan riittäneet.

Texas Showdown eli S.O.S. taas putosi listalta pelkästään siksi, että sitä on pelattu liikaa, ja nimenomaan kuudella pelaajalla, jolloin omaa peliä ei voi hallita, vaan kyse on pelkästä korttituurista. Toisessa peliporukassani se vain sattuu olemaan niitä harvoja kuuden hengen pelejä jota kaikki suostuvat pelaamaan.

Riemukas Gimme That! ja kilpa-ajopeli Famous 500 olivat myös tyrkyllä neljänkymmenen parhaan joukkoon, samoin umpihankala Milkuro, jossa vihoviimein onnistuin saamaan ensimmäisen tikkipisteen. Siis tikkipisteen, en voittamaan peliä. Huh.

Lähde

Taisteluareenat itsessään ovat lautapeleissä paljon koeteltu teema, mutta useimmiten kyse on nopanheitosta ja hahmojen hakkaamisesta hengiltä. Suomalaisen Juha Salmelan suunnittelema ja Mesenaatti-joukkorahoituskampanjan kautta julkaisema Forte Arena tekee toisin. Taistelu ei ratkea sattumalla vaan asettelulla: jokainen gladiaattori on kortti, jolla on neljä eri voima-arvoa eri suuntiin, ja voitto tulee siitä, että osaat asettaa oman soturisi naapuriksi juuri oikeaan kohtaan – vahvempana siihen suuntaan, mihin vastustaja on heikko.

Pinnalta peli näyttää kevyeltä ja veriseltä teemapeliltä. Muutaman pelikerran jälkeen huomaa, että kyseessä on itse asiassa terävä, lähes abstrakti asettelupeli, jota teema vain sokeroi. Se on hyvä yhdistelmä koska aloituskynnys on matala, mutta pinnan alla on puremista.

Yksinkertainen kuori, terävä ydin

Idea on riisuttu: peli kestää neljä näytöstä, ja voittaja on se, jolla on lopussa eniten denaareja. Jokaisen näytöksen alussa nostat käteen neljä gladiaattoria omasta pakastasi ja yhden toimintokortin. Vuorollasi teet aina saman rutiinin: asetat yhden gladiaattorin tyhjään ruutuun, halutessasi käytät toimintokortin, ja lopuksi hyökkäät.

Kortin saa kääntää 180 astetta ennen asettamista, jolloin sen voima-arvot vaihtavat suuntaa. Tämä pieni sääntö on koko pelin sydän: sama kortti on eri ase riippuen siitä, miten päin sen laskee pöytään.

Lähtökohtaisesti hyökkäys osuu yhtä aikaa kaikkiin neljään viereiseen ruutuun. Jokaisessa suunnassa verrataan oman gladiaattorisi voimaa siihen suuntaan vastustajan voimaan sinua kohti. Suurempi voittaa – ja jokaisesta onnistuneesta hyökkäyksestä napsahtaa denaari. Tasapeli ei riitä, eikä omiin gladiaattoreihin saa hyökätä. Jos voimaero on vähintään viisi, sotureiden ero on niin murskaava, että viet vastustajan kortin itsellesi palkinnoksi, eli trofeeksi.

Trofee on lopussa denaarin arvoinen, mutta sen voi myös käyttää saadakseen välittömästi uuden vuoron – tai käyttääkseen toisen toimintokortin – ja niitä voi ketjuttaa peräkkäin, kunhan pysyt näytöksen kolmen vuoron rajassa. Tästä syntyy pelin herkullisin taktinen kysymys: säästänkö trofeen pisteeksi vai hyödynkö enemmän siitä että voin aikaistaa vuoroani?

Jokainen gladiaattori hyökkää pelin aikana vain kerran, heti asettamisvuorollaan. Kentälle jäävät soturit ovat siis sen jälkeen puolustuksessa ja alttiita naapuriin ilmestyvälle vahvemmalle vastustajalle. Jotta peli ei olisi liian yksinkertaista, pelaajat saavat joka kierros toimintokortin. Korteissa on oma yksilöllinen erikoisuutensa, joten areenalla kukaan ei ole täysin turvassa.

Kenties saat käsiisi Sotahuudon, joka kannattaa pelata kun pelaa korttinsa oman gladiaattorin viereen, koska tällöin viereisessäkin ruudussa oleva gladiaattori hyökkää uudelleen. Tai kenties Taisteluraivo-kortin kanssa haluatkin kerätä denaareja myös hyökkäämällä omia pelaajiasi vastaan, denaarihan on lopussa voittopiste.  

Näytös kerrallaan kohti loppulaskua

Forte Arena ei ole pelkkää mättöä, vaan taustalla jyskyttää talous. Näytöksen lopussa tapahtuu kolme asiaa: keskialueen palkintoruuduilla seisovista gladiaattoreistasi saat denaarin kappaleelta, palkintonsa saaneet soturit poistuvat ja maksavat vapauden hintansa (kortin yläreunan arvo: ”+” tuo rahaa pankista, ”-” vie sitä pankkiin), ja lopuksi maksat palkkaa yhden denaarin jokaisesta areenalle jääneestä gladiaattoristasi.

Tämä palkkamekaniikka on nerokas jarru: et voi vain tulvia kenttää sotureilla, koska jokainen areenalle jäävä maksaa. Alueen valtaaminen ja gladiaattorien oikea-aikainen ”eläköityminen” ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin itse taistelu. Tässä mielessä omien korttien poistaminen ennenaikaisesti ei ole huono asia. Parhaat iskijät kun eläköityessään vievät denaareja, kun taas voimaltaan heikompien korttien suojelu saattaa tuottaa hyvin. 

Kahdesta viiteen – asettelupulmista kaaokseen

Peli soljuu mukavasti puzzlea ratkoessa. Mihin ruutuun laskisin kortin niin, että hyökkään mahdollisimman moneen suuntaan onnistuneesti, mutta jätän itseni mahdollisimman vähän alttiiksi vastaiskulle? Kortin kääntösuunta, naapureiden voima-arvot ja mahdollisesti jo pelattujen toimintokorttien seuraaminen muodostavat jatkuvan laskutoimituksen.

Ajoitustakin pitää pohtia. Koska jokainen gladiaattori hyökkää vain kerran, kentälle jäävät soturit ovat myöhemmin maalitauluja. Uskallanko avata alueen vai odotanko, että vastustaja sitoutuu ensin? Entä kannattaako minun tähdätä keskialueen palkintoruutuihin nyt, kun ne tuovat varmaa rahaa näytöksen lopussa – vaikka altistaisin soturin haavoittavalle hyökkäykselle?

Arvostelunäkökulmasta suurin haasteeni oli pelin riittävä peluuttaminen eri kokoisilla porukoilla: pelaajamäärä muuttaa kokemuksen luonnetta valtavasti ja samalla jakoi vahvasti pelaajia eri leireihin.

Kahdella pelaajalla käytetään pientä areenaa. Peli on ahdas, terävä ja hyvin laskennallinen – käytännössä abstrakti kaksintaistelu, jossa jokainen asettelu on väistämättä kontaktissa vastustajan kanssa. Vähiten sattumaa, eniten aivotyötä ja herkullisin pelata tasaväkisten vastustajien kanssa.

Kolmella ja neljällä siirrytään isolle areenalle. Tilaa on enemmän, ja peliin tulee ajoitusta ja ”kuka uskaltaa avata ensin”-kissa-hiirileikkiä. Tämä on todennäköisesti pelin paras alue useimmille porukoille, koska kaaoksen määrä alkaa kasvaa, sattumien määrä kasvaa ja tuurielementit tasoittavat pelaajien tasoeroja.

Viidellä pelaajalla villieläimet muodostavat oman, muita ainakin pistearvoiltaan vahvemman gladiaattorikoulun kokemattomimman pelaajan käsiin, ja areenan nurkkaruudut otetaan käyttöön (20 ruutua). Myös aloittaja määräytyy eri tavalla. Tämä on kaoottisin ja arvaamattomin variantti – hauska, mutta kahden pelaajan aivomittelyn sijasta aika tuuripitoinenkin versio. Mutta variantti innosti pelaamaan niitäkin, jotka turhautuivat häviöihin kaksinpelissä. Pikkuisen paremmat pistearvot riittivät meidän peleissä toisinaan takaamaan voiton. 

Muunneltavuutta ja variantteja

Neljä eri gladiaattorikoulua, toimintokorttien vaihtelu pitävät alkuasetelmat erilaisina pelistä toiseen. Alkuvuorot alkavat toki hiukan muistuttaa pelien välillä toisiaan, koska tasapainotuksen vuoksi alkukorttivalikoima rajoittuu kuuteen, joista arvotaan neljä. Joka tapauksessa kevyestä perhepelistä saa siis säädettyä terävän taktikointipelin.

Pelikertoihin eroja tuovat toimintakortit, jotka muuttavat sääntöjä kortin kuvauksen mukaan. Niitä suositellaan jätettäväksi pois ensimmäisistä peleistä, mikä toimii käytännössä vaikeustason säätönä. Toimintokortteja on peruspelissä 20 ja ne on sekä osuvasti nimetty että mukavan erilaisia. Varsinkin alussa monet valitsevat hyökkäys- tai puolustusstrategian, joten vasta parin pelikerran jälkeen alkaa strategisempi mittelö.

Kun peliä pelaa useamman kerran samassa porukassa, toimintokortit käyvät tutuksi, mutta se ei sinällään omia pelejä haitannut, pikemmin antoi yhden kerroksen strategista pohdintaa lisää.  

Villieläinmuunnelmassa (2–4 pelaajaa) areenan nurkkiin piilotetaan pedot, jotka kääntyvät esiin ja hyökkäävät heti, kun gladiaattori asetetaan viereen. Ne tuovat mukaan yllätystä, riskinhallintaa ja harmaita hiuksia pahimmin analyysihalvauksesta kärsiville. Villieläimen hyökkäyksen jälkeen vuoro jatkuu normaalisti, olettaen, että gladiaattori selväsi kohtaamisesta hengissä. 

Arvosteluhetkellä pelissä ei ole muita lisäosia, mutta pelimekaniikkaan niitä olisi helppo lisätä. 

Teinin sanoin: tämä on kuin historian kirjasta

Kortit ovat selkeitä ja pelaaminen sujuvaa, mitä nyt osa pelaajista katsoi väärin eläköitymishintaa jokusen kerran hämärämmässä valossa, kun siinä on pienempi fontti, mutta isoa ongelmaa se ei muodostanut.

Mainittakoon yksi asia: pelin kuvitus on tuotettu tekoälyavusteisin työkaluin. Kuvitus on teemaan sopiva ja sopivan yksityiskohtainen, mutta ei valitettavasti erityisen mieleenpainuva, mikä on sääli, koska kortteihin, nimiin ja hahmoihin on selvästi käytetty vaivaa ja aikaa. Lähinnä tämä nousi ilmi esimerkiksi siinä, että pelaaja ei huomannut pelanneensa vaikkapa kykloopin. Kuvissa itsessään ei ole mitään vikaa, ne ovat stereotyyppisiä, selkeitä ja tyyliltään yhtenäisiä. Ne vain soljuvat kortteihin väriskaalassaan niin, että niihin ei kiinnitä niin paljon huomiota.

Toisaalta osasyy on varmasti se, että pelimekaniikka itsessään vie huomion ja kuvitus ja tyyli on onnistunut teemaansa. Kortit tekevät itse pelaamisesta helppoa. Pelaajavärien lisäksi kortissa on myös gladiaattorikoulun vaakuna, joten korttejaan katsoessa ei tarvitse nojata vain väreihin. 

Kortit ovat laadukkaita ja pusseissa säilyvät hyvässä järjestyksessä. Kortin taustat on myös mukavasti niputettu värein. joten korttien järjestely sujuu nopsaa, vaikka ne sekaisin joskus menisivätkin. Denaarit ovat ekologisesti pahvisia, arvoltaan 1 ja 10 ja arvoero on selkeä, kun sekä kolikon väri että koko ovat erilaiset. Pahvinen pelilauta sujahtaa sulavalinjaisiin boksiin mukavasti. 

Kenelle peli sopii

Final Fantasy VIII:n pelaajat saattavat muistaa digitaalisen korttiminipelin Triple Triad, joka oli aikoinaan yksi suosikkejani. Minipelissä yhteistä toki on lähinnä vain se, että ruudukkoon asetetaan vuorotellen neljän suunnan kortteja ja Forte Arena vie konseptin pidemmälle, mutta näistä lähtökohdista pelille oli suuret odotukset, tulihan minipelinkin kanssa tahkottua kymmeniä, kenties satoja tunteja. 

Forte Arena antaa enemmän kuin ulkonäkö ja ensimmäinen pelikerta antavat ymmärtää. Siksi kehotan pelaamaan sitä muutaman kerran, yhden pelikerran jälkeen tunnelma voi poiketa merkittävästi useammasta. Omassa porukassa kolmen ja neljän pelit olivat suosituimpia, mutta osa pelikavereistani inhosi muita kuin kahden pelaajan muunnelmaa ja suostuivat kolmeenkin pelaajaan nihkeästi, koska taktikointi vaikeutuu jokaisen lisäpelaajan myötä. 

Lähes kaikki pelaajat aloittivat ensipelinsä hyökkäyspainotteisesti, mutta hyökkäys ei ole tässä pelissä paras puolustus, jos mielii olla voitokkain gladiaattorikoulu – ainakaan jos vastustaja taktikoi hyvin puolustuksen kanssa. 

Pelien aikana kohtasi brutaaleja hetkiä, kun ensin pelaaja tyhjensi urakalla pöytää pelaamalla vainajien sydämiä syövän krokotiilikasvoisen Ammitin ja heti seuraavassa näytöksessä karkotti tähtigladiaattorinsa palautellen palkan takaisin taskuunsa. 

Mikään ei moninpelissä estä sitä, etteivätkö omat gladiaattorit katoaisi kehästä aina ennen eläköitymistä. Vaikka yhtä hyvin saattoi käydä niin, että näytös päättyi ennen aikojaan, kun siilipuolustuksessa kentän paikat täyttyivät. 

Forte Arena soveltuu kestonsa puolesta filleriksikin, mutta pidin siitä eniten useamman kierroksen jälkeen samojen pelaajien kanssa pelattuna, jolloin pelin strateginen puoli pääsee paremmin esiin.

Laatikossa kerrottu pelin suositusikäraja 12+ on varsin osuva. Pelin säännöt on kyllä helppo nuoremmankin pelaajan omaksua, mutta tyyli ja strategia puhuttelivat enemmän varttuneempia pelaajia.  On myös hyvä huomioida pelin luonteen muuttuminen pelaajamäärän vaihtuessa. Peli mukautuu perhepeliksi siinä missä älyjen mittelöksikin.

Mesenaatti-joukkorahoituskampanjalla toteutettu peli tulee myyntiin myös joihinkin pelikauppoihin syksyn 2026 aikana. Ainakin Puolenkuun Peleistä ja Poromagiasta kannattaa kysellä.

Faktat Forte Arenasta

Suunnittelu: Juha Salmela

Julkaisija: Omakustanne (2026)

Mutkikkuus: Kevyttä keskitasoa. Säännöt ovat yksinkertaiset ja omaksuttavissa nopeasti, mutta suunta-arvojen ja asettelun pohtiminen toimintokorttien kera tuo syvyyttä. 

Onnen vaikutus: Kohtalainen, riippuu pelaajamäärästä. Käteen nostetut gladiaattorit ja toimintokortit tuovat vaihtelua, mutta menestys ratkeaa pitkälti asettelutaidolla. 

Vuorovaikutus: Korkea ja suora. Hyökkäät naapureihin, valtaat alueita ja viet vastustajien kortteja trofeiksi.

Teema: Gladiaattoriareena-teema on toimiva kuori taktiselle ytimelle

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Neljä koulua, toimintokortit, villieläinmuunnelma ja voimakkaasti pelaajamäärän mukaan muuttuva kokemus.

Saavutettavuus: Gladiaattorikorteissa ei ole tekstiä (voima-arvot ja symbolit ovat ikonografisia), mutta toimintokorteissa on tekstiä, joka vaatii jonkin verran kielitaitoa.

Pelaajamäärä: 2–5. Kahdella terävin ja laskennallisin, 3–4 tasapainoisin, viidellä kaoottisin.

Pituus: 30–60 min laatikon mukaan, käytännössä noin 10 minuuttia pelaajaa kohden.

Lähde

Spiel des Jahres -voittajat 2026

Vuoden 2026 Spiel des Jahres -palkinnon on voittanut JinxO. Martin Angin suunnittelema on alkujaan indonesialaisen Tabletoys Gamesin julkaisema ja epäilemättä ensimmäinen indonesialainen Spiel des Jahres -voittaja. Saksaksi peli julkaistiin nimellä Dito!.

JinxO on sana-assosiaatioille perustuva partypeli. Pelaajille annetaan joku aihe (”Vampyyreihin liittyviä asioita”, ”Happaman makuisia asioita”, ”Itkettäviä elokuvia”, ”Myyttisiä jumalia”). Pelaajat kirjoittavat omalle 3×3-laudalleen kolme sanaa aiheesta. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa, jonka jälkeen laudat ovat täynnä sanoja. Sitten aletaan lukea sanoja yksi kerrallaan ja jos joku muu on vastannut samoin, kumpikin saa pisteen. Jos tasan yksi pelaaja on vastannut samoin, molemmat saavat bonuspisteen. Tätä toistetaan sitten muutama kierros.

Ei siis mitään uudenuutta, mutta selvästi jotain tässä on tehty oikein, kun Spiel des Jahres -raati tykkäsi. Muut ehdokkaat olivat Cory Konieczkan Cozy Stickerville ja Markus Slawitscheckin Morty Sorty Magic Shop.

Kennerspiel des Jahres -palkinto meni Reiner Knizialle Rebirth-pelistä. Mighty Boardsin julkaisema peli oli Knizialle vasta kolmas Spiel des Jahres, mutta nyt hänellä on koko sarja täynnä: vuonna 2008 Knizia voitti sekä Spiel des Jahresin että Kinderspiel des Jahresin samana vuonna.

Rebirthissä jälleenrakennetaan sivilisaatiota jonkun romahduksen jälkeen. Tapahtumat sijoittuvat Skotlantiin; en tiedä, onko sillä merkitystä pelin kannalta, mutta ainakin Knizia sai pukeutua kilttiin palkintoseremoniassa. Peli asettuu osaksi Knizian pitkää jatkumoa taitavasti tehtyjä laattojenasettelupelejä; W. Eric Martinin mukaan niistä lähin sukulainen on Through the Desert, sillä tässäkin hyödynnetään laudalla avautuvia tilaisuuksia ja jokaisella siirrolla on tarpeen tehdä monta asiaa kerralla.

Muut ehdokkaat olivat Michael Palmin ja Lukas Zachin Boss Fighters QR ja Donald X. Vaccarinon Moon Colony Bloodbath.

Kinderspiel des Jahresin voitti Florian Sirieix’n Mooki Island, jonka julkaisi Scorpion Masqué. Peli on nyt voittanut parhaan lastenpelin palkinnon sekä Saksassa että Ranskassa. Pelissä kerätään suloisia Mookie-olentoja. Yksinkertaiset säännöt tekevät pelistä mainion ensimmäisen enemmistöjenkeräilypelin lapsille.

Muut ehdokkaat olivat Sirieix’n ja Benoit Turpinin Boo Party ja Thomas Dagenais-Lespérancen Verflixt Verzaubert.

Origins Awards -voittajat 2026

Origins Awards -voittajat esiteltiin Origins-pelitapahtumassa kesäkuun puolivälissä. Palkintokategorioita on hulppeat kolmetoista:

• Yhteistyö- ja yksinpelit: The Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
• Porttipelit: Railroad Tiles (Hjalmar Hach ja Lorenzo Silva / Horrible Guild)
• Kevyet strategiapelit: Winter Rabbit (Will Thompson ja David Thomas / Absurdist Productions)
• Partypelit: Hot Streak (Jon Perry / CMYK)
• Raskaat strategiapelit: Speakeasy (Vital Lacerda / Eagle-Gryphon Games)
• Keräilykorttipelit kiinteillä valikoimilla: Riftbound: Proving Grounds (David Smith ja Jon Moormann / UVS Games ja Riot Games)
• Keräilykorttipelit satunnaisella valikoimalla: Gudnak: Expansion Bundle (Tim O’Brien ja Ian Oliver / Chaotic Great Games)
• Miniatyyripelit: Blood Bowl: Third Season Edition (Games Workshop)
• Miniatyyrit: Warhammer: Age of Sigmar – Festus, the Leech Lord (Games Workshop)
• Miniatyyrimaalit ja muut tarvikkeet: Goblin Hobbies Stampin’ Plates (Brent Amberger ja Casey Alden / Goblin Hobbies)
• Roolipelien peruspelit: Land of Eem (James Parks ja Ben Costa / Exalted Funeral)
• Roolipelien lisäosat: Call of Cthulhu: The Sutra of Pale Leaves – Twin Suns Rising (Yukihiro Terada, Jason Sheets, Damon Lang ja Andrew Logan Montgomery / Chaosium)
• Fanien suosikki: Shard Bugs ”First Bounty” 1st Edition (Luis Silva, Nathan Pelchat ja Greg Sakoff / Shard Bugs)

Itävallan vuoden peli -voittajat 2026

Österreichischer Spielepreis -voittajat julkistettiin kesäkuun lopussa. Palkinnon voittajia olivat:

• Spiel der Spiele: Take Time (Alex Piovesan ja Julien Prothière / Libellud)
• Perheille: Morty Sorty Magic Shop (Markus Slawitscheck / Schmid Spiele)
• Lapsille: Beast Selfie (Emanuele Briano / HUCH!)
• Kavereiden kesken: Hot Streak (Jon Perry / CMYK)
• Kokeneille: Saltfjord (Kristian Amundsen Østby ja Eilif Svensson / Aporta Games)
• Korttipeli: Duel for Cardia (Faouzi Boughida ja Mathieu Rivero / Hans im Glück)
• Trendikäs: Boss Fighters QR (Michael Palm ja Lukas Zach / Pegasus Spiele)

Palkinnon raati kehui vuoden 2026 pelisatoa monipuoliseksi. Tarjolla on paljon pelejä monenlaisille pelaajille ja pitkäikäisiä, kestäviä pelejä riittää niin nuorille kuin vanhemmille.

Pääpalkintoon olivat ehdolla myös Project Skyline (Florian Maas / Piatnik) ja Railroad Tiles (Hjalmar Hach ja Lorenzo Silva / Horrible Guild).

Löydä lautapelit

Löydä lautapelit -kirjan painoksen viimeisiä kappaleita on yhä saatavilla. Tampereella kirjoja saa Lautapelit.fi:n myymälästä Ratinassa hintaan 10,95 € (kirjat ovat loppu juuri nyt, mutta täydennystä on luvassa piakkoin).

Kirjaa on myynnissä myös Torissa ja Vintedissä. Torissa kannattaa hakea kirjan nimellä, Vintedissä myynti-ilmoitukset löytää kätevästi tuosta profiilistani. Molempiin teen uusia sitä mukaa, kun kirjat käyvät kaupaksi.

Jos haluat ostaa useamman kappaleen kerralla, ota yhteyttä. Myös uudempaa Aasialaiset lautapelit -kirjaa on saatavilla, sitä löytää myös Torista.

Mikon pelaamia

Kovin vilkasta ei pelaaminen heinäkuussakaan ole ollut. Pääsin kuitenkin kolmeen peli-iltaan, mitä on pidettävä kesäajalle oivallisena saavutuksena, ja lisäksi Kirjagram-peliporukkani kokoontui kertaalleen.

Heinäkuu aloitettiin Reiner Knizian pelien parissa. Heräteostostelin jonkun aikaa mietityttänee Zoo Vadisin, joka on uusi versio Knizian varhaistuotantoon kuuluvasta Quo Vadis? -pelistä vuodelta 1992. Alkuperäisessä pelissä senaattorit neuvottelevat asemista senaatissa, värikkäämmässä uusversiossa taistellaan vallasta eläintarhassa. Idea on kuitenkin sama: tarkoitus olisi edetä laudan läpi maaliin keräten pisteitä. Pelin voittaakseen on kuitenkin saatava yksi nappuloistaan maaliin. Jos et pääse viimeiseen huoneeseen, putoat pelistä varmasti. Pisteitä taas kertyy parhaiten, kun auttaa muita pelaajia etenemään laudalla.

Onhan tämä varsin notkea neuvottelupeli. Samalla peli on sellaista vatvomista ja veivaamista, että se ei todellakaan istu joka makuun. Yksittäinen erä on onneksi kiitollisen lyhyt. Meidän peliporukassamma tämä tuntui maistuvan ihan kohtuullisesti, mutta saapa nähdä, jääkö peli minulle pysyvästi. Uusi versio on paitsi merkittävästi alkuperäistä paremman näköinen, myös parantaa peliä jonkun verran. Kaksi erilaista pelilautaa eri pelaajamäärille on hyvä lisä ja pelaajamäärän laajentaminen kuuteen ja seitsemään tuntuu lupaavalta. Neutraalit nappulat ovat mukava bonus, samoin pelaajien omat erikoisvoimat – etenkin kun erikoisvoimia voi käyttää vain muiden pelaajien nappuloihin, mikä vahvistaa neuvotteluja.

Toisella pelikerralla testattiin Yonder, Haakon Gaarderin tuorein peli. Peliporukassamme on yksi Gaarder-keräilijä, joka tämänkin pelin oli hankkinut. Suhtauduin vähän varovaisesti, mutta suostuin testaamaan, ja pelihän osoittautui varsin nautinnolliseksi.

Työläistenasettelusta on kyse, ja mukana on kaikenlaista jännittävää, kuten erilaisia työläisiä (isot peikot tekevät kovemmin töitä, mutta syövät enemmän, luurangot eivät tarvitse ruokaa, kääpiöt antavat alennuksia ja haltioilla voi tunkea samaan ruutuun toisen kanssa). Pelissä on aika paljon liikkuvia osia, ehkä pari liikaakin, mutta kokonaisuus tuntui sen verran vinkeältä (ja pärjäsin erinomaisesti), että tätä pelaisin mieluusti lisääkin.

Pöydälle saatiin myös 1829 Mainline, joka on omalla tyhmällä tavallaan hauska peli. Se kuitenkin kärsii siitä, että 18 India on oikeastaan joka suhteessa parempi toteutus samasta ideasta. 1829 Mainlinen keskeisin ongelma näyttäytyi tällä kertaa: koska junayhtiöiden osakkeiden saaminen on täysin tuuripeliä, yksi pelaajista ei saanut koko pelin aikana tilaisuutta yhtiön johtamiseen. Kun yhtä kierrosta etuajassa lopetettu peli kesti kolmisen tuntia, peliin mahtui tämän pelaajan osalta paljon odottelua.

Toisaalta, tuuri osakkeiden kanssa ei ollut aivan toivoton: tuloksena oli kuitenkin kakkossija. Mutta ehkä mieluummin jopa huonompi sijoitus ja enemmän tekemistä pitkän pelin aikana? Ehkäpä jokaiselle pelaajalle voisi arpoa pelin alussa käteen yhden johtajanosakkeen, niin olisi ainakin jotain saumaa – toki niissäkin on sitten parempia ja huonompia.

1846: The Race for the Midwest on yksi pelejä, joissa minulla on eniten pelikertoja ilman ensimmäistäkään voittoa. Tämä ei muuttunut vielä mihinkään, vaikka viimeisimmän pelikerran alkupuolisko näyttikin vinhasti voitokkaalta. Onnistuin kuitenkin loppupelissä ajamaan hienon firmani seinään tavalla, joka tuotti selvän kakkossijan – ja sehän ei voittotilastoa korjaa. Yritykset 1846:n parissa jatkuvat siis yhä.

Vilman pelaamia

Heinäkuussa olen pelannut livenä 134 peliä ja Board Game Arenassa 41 peliä. BGA:ssa tulee kesällä pelattua vähän vähemmän kuin muuten, mutta livenä pelatut taitanevat olla suht samaa luokkaa ympäri vuoden. Kesällä pelit ovat keskimääräistä kevyempiä ja lyhyempiä, kun pelaamme enemmän lasten kanssa ja mökillä pelaan vanhempieni kanssa.

Heinäkuussa olen kokeillut kuutta uutta peliä ja yhtä lisäosaa. Lisäosa oli No Thanks+, josta juuri kirjoitin arvostelun.

Ropecon oli tietysti kuukauden kohokohta, vaikka minulla se jäikin yhden päivän mittaiseksi, kiitos hyvän ystävän häiden. 

Ensimmäinen uusista peleistä on Clever Cubed, jonka ostin Espanjasta. Ostimme tämän ystävän kanssa yhteiseksi, molemmat saivat kuponkeja. That’s Pretty Clever -sarjan peleistä olen tykännyt paljon eikä tämä ole poikkeus! Päinvastoin! Tykkäsin todella paljon! En malta odottaa, että mieheni suostuu kokeilemaan. Hän on alkuperäisestä tykännyt tai ainakin suostunut sitä pelaamaan.

Seuraava uutuus ei kyllä ole uusi millään mittapuulla. Modern Art on jo varmasti klassikkopeli, mutta olen sen onnistunut aiemmin väistämään, kun huutokauppa pelit eivät yleensä nappaa. Vaan tämä kyllä nappasi, kun Olarin pelikerholla nostettiin pöydälle! Pelissä on oikein kiva huutokauppamekaniikka, jossa ostetaan ja myydään tauluja huutokaupassa. Hauskaksi pelin tekee se, ettei ostohetkellä vielä tiedä, mitkä taulut ovat lopuksi arvokkaita.

ToyRockin julkaiseman Tetris-pelin olen usein nähnyt, mutta nyt vasta pääsin sitä pelaamaan. Luulen, että peli uppoaisi perheelleni loistavasti, joten eiköhän tämä mene ostoslistalle. Hirveän paljoa pelikertoja tämä tuskin minulla kestää, mutta lapset varmasti jaksavat tätä hakata. Pelissä tiputetaan omaan telineeseen Tetris-paloja ja yritetään saada täysiä vaakarivejä.

MLEM: Space Agencya olen halunnut kokeilla ihan vain siksi, että sen teema näyttää hyvin samalta kuin PuffiNovan. Pelinä siinä ei ole mitään samaa. MLEM on erittäin hyvä onnenkoetuspeli! Pelaisin mielelläni uudelleen ja ihan kuin toistaisin itseäni: tämän voisi ostaa meille kotiin. 

Ropeconissa en ehtinyt uusiin peleihin koskemaan, kun aikani meni PuffiNovaa peluuttaen. Ropeconin kaadossa, joka järjestetään vuosittain vapaaehtoisille, oli kuitenkin aikaa ja pääsin testaamaan Spell Pokeria, joka yhdistää pokerin ja pakanrakennuksen. Pokerijohdannaiset pelit eivät minulle lähtökohtaisesti uppoa, mutta pakanrakennus toi tähän kyllä mukavaa maustetta! 

Viimeinen uusista peleistä on Kingdom Crossing.  Tästä on somessa näkynyt jonkin verran kuvia ja olen ollut hyvin kiinnostunut kokeilemaan. Pelissä suloiset majavat rakentavat kuningattarelleen siltoja. Peli on supersöpö ja mekaniikat olivat mukavat. Ehdottomasti jatkoon! Uskon, että tämä taipuu myös perhepeliksi.

PuffiNovan massatuotanto valmistui lesäkuussa ja nyt pelit seilaavat meriä kohti Suomea. Tällä hetkellä pelit ovat Singaporessa, joten matkaa on vielä paljon.

Essenin messuja varten on julkaistu BoardGameGeekissä lista, mitä kaikkea messuille on tulossa. Listaus kasvaa koko ajan ja näyttää siltä, että siellä on todella paljon tutkittavaa eikä aika tule taaskaan riittämään! Nyt tätä kirjoittaessani listalla on 645 peliä.

PuffiNova ei tällä hetkellä minua työllistä, joten uuden projektin kimppuun on hyökätty. Ensi vuodelle teemme Magic Waterfall -perhepeliä yhdessä graafikko Jasu Hintsalan kanssa. En malta odottaa, miten upealta tämäkin tulee näyttämään, Jasu on super taitava! Samalla kun Jasu piirtää ensi vuoden peliä, minä jo suunnittelen vuodelle 2028 pelejä. Niistä ei tosin ole vielä mitään kerrottavaa tässä vaiheessa.

Viime uutiskatsauksessa kerroinkin jo suomalaisten lautapelisuunnittelijoiden ryhmästä. Olen perustanut lautapelisuunnittelijoille oman WhatsApp-ryhmän viime vuoden joulukuussa. Ryhmästä on tullut todella aktiivinen ja hyvä. Annamme paljon palautetta toisillemme prototyypeistä ja oikoluemme sääntöjä.

Nyt olemme ryhmän kanssa perustaneet Suomi pelaa -nettisivut. Sivut ovat vielä vaiheessa, mutta sieltä on tarkoitus löytyä kaikki suomalaiset lautapelit ja kauppa näille. Sieltä löytyvät myös prototyypit. Osasta ei ehkä koskaan tule valmista, mutta osasta on kovaa vauhtia tulossa ihan oikea peli. Suomi pelaa -yhteisöön ovat tervetulleita kaikki suomalaiset lautapelisuunnittelijat. Meidän tavoitteenamme on, että suomalaisista kaupoista löytyisi enemmän kotimaisia pelejä. Uskon, että yhdessä saamme vielä paljon aikaiseksi!

Veetin pelaamia

Tapahtumakalenteri

LitsaCon 7.–9.8.2026 (Kaarina)

Litsan lautapelikerho Turun kupeessa järjestää 7.–9.8.2026 lautapelailuviikonlopun Littoisten srk-kodilla osoitteessa Kampakuja 1, Kaarina. Ovet avautuvat perjantaina klo 17 ja sulkeutuvat sunnuntaina klo 17. Ohjelmassa on pääasiassa vapaata pelaamista. Voit tuoda mukanasi omia pelejä tai tehdä löytöjä kerhon pelikaapista. Kirppisnurkkaukseen voi tuoda omia pelejä myyntiin tai vaihtoon. Tapahtuma on kaikille avoin, pääsymaksuton, ikärajaton ja päihteetön.

Tapahtuma on auki pe 17–22, la 10–22 ja su 10–17. Tarjolla on pelien lisäksi kahvia, teetä, mehua ja keksejä. Pidempään viipyvien kannattaa varautua omin eväin. Mikroaaltouuni on käytettävissä. Pihassa on hieman rajoitetusti parkkitilaa, mutta Turun seutuliikenteen (Föli) tietyt bussilinjat kulkevat aivan vierestä.

Lisätietoja Lautapeliseuran foorumilta.

Ticket to Riden viralliset SM-kisat 19.9.2026 (Espoo)

Ticket to Riden SM-kisat pelataan Espoossa Kauklahden asemalla lauantaina 19.9.2026. Turnauksessa pelataan alkulohkoissa kaksi peliä, jonka jälkeen jokaisesta pöydästä kaksi eniten pisteitä kerännyttä pääsee semifinaaleihin. Semifinaalien neljä parasta pääsee finaaliin.

Käytössä ovat USA-, Europe– ja Northern Lights -versiot pelistä. Kisat järjestää Kauklahden aseman ystävät yhteistyössä Asmodeen kanssa. Osallistuminen maksaa 10 €.

Ilmoittaudu tapahtuman nettisivuilla.

BoardGamesKokkola 26.–27.9.2026 (Kokkola)

Nuorisokeskus Vingessä (Puutarhakatu 2) järjestetään pelitapahtuma, jonka ohjelmassa on lautapelejä, kilpailuja, Magic: The Gathering -turnaus, pelikirppis ja retropelejä.

Lisätietoja tapahtuman nettisivuilta, Instagramista (kokkolabgk) ja Facebookista (BoardGamesKokkola).

Lautapelaamaan 9.–11.10.2026 (Helsinki)

Suomen Lautapeliseuran klassinen pelitapahtuma järjestetään tauon jälkeen Helsingin Kaapelitehtaalla.

Tapahtuma hakee parhaillaan vapaaehtoisia. Ilmoittautua voi hakulomakkeella.

LanTrek 2026 15.–18.10.2026 (Tampere)

LanTrek-tapahtumassa on suuri lautapelialue yhteistyössä Tampereen ATK- ja lautapeli ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Pelialue on auki 15.–17.10.2026.

Tapahtumasta pääsee nauttimaan päivälipuilla, eli konepaikkoja ei tarvita.

Lisätietoja LanTrekin sivuilta.

ItäCon 23.10.–24.10.2026 (Ruokolahti)

Ruokolahdella järjestetään Etelä-Karjalan ensimmäinen peli- ja conitapahtuma. Viikonlopun aikana on tarjolla LAN-pelaamista, cosplayta, myyjiä, pelinkehittäjien tapaamisia sekä cosplay- ja animaatiokilpailuja. Lautapeliohjelma on vielä auki, mutta jotain sellaistakin on luvassa.

Lisätietoja ItäConin sivuilta.

Nordic Championship 2026 31.10.–1.11.2026 (Imatra)

Saimaa Gaming järjestää Imatran kylpylässä pelitapahtuman, jossa kisaillaan Warhammer 40K:n parissa sekä peruspelin Doubles-turnauksena että Kill Teamin Golden Ticket -turnauksessa, jossa voittajalle on luvassa pääsy pelin MM-kisoihin. Ohjelmassa on myös kaksipäiväinen lautapeliturnaus, jossa kisapeleinä ovat Flamme Rouge, Quest for El Dorado, Heat: Pedal to the Metal, Downforce ja Formula D.

Turnauksiin osallistuminen maksaa 40 €. Tapahtuman osallistujat saavat 20 % alennuksen majoituksista kylpylässä.

Lisätietoja Saimaa Gamingin nettisivuilta.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

Heinäkuu on top-listakuukausi. Omansa tekivät Mikko, Ville ja Tatu. Mikä listoista vastaa parhaiten omaa pelimakuasi?

Peliarvioita saatiin heinäkuussa kesäkuuta enemmän. Aatu arvioi Lautapelit.fi:n julkaiseman 5 Towers -fillerikorttipelin. Vilma tsekkasi No Thanks+:n eli vanhan fillerisuosikin uusimman version. Eerik testasi Herkkuhirmut-lastenpelin.

Tuukan testipenkissä oli Stefan Feldin mammuttimainen Civolution. Kuulemma hyvä, mutta painajainen opettaa. Hannu arvioi The Old King’s Crownin, jossa on hitusen samaa vikaa, mutta onpahan upea kuvitus.

Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Ryhmässä tiedotetaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista. Liittyäksesi ryhmään laita viestiä Telegramissa.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista ja Mastodonista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram ja Mastodon ovat varmimpia kanavia, joissa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Yatzyn säännöt
2. 100 parasta peliä 2026
3. Vuoden peli -palkinto
4. Pekingin mysteerit
5. Texas Hold’emin säännöt
6. Bananagrams
7. Top 100: Ville Heinonen 2026
8. Tatun top 60 -pelit 2026
9. Flip 7
10. 100 parasta peliä 2025

Lautapeliblogien päivitykset

Peliarvostelut:

• Lunkisti: Castle Combo – yhdeksän kortin pistelinko

Videot:

• Anton VS Lautapelit: Peliturnaus syksyllä Imatran kylpylässä? Otetaan selvää! | HAASTATTELU: NORDIC CHAMPIONSHIP 2026
• Miiran ja Annikan hyvin draftatut kortit: 278. Pelit joissa tehdään laittomuuksia, 279. Devirin julkaisemat pelit, 280. Kaksivaiheiset lautapelit, 281. Pelailuja kesällä 2026

Muut jutut:

• Pelikilta: Turun lautapelikahvila vaihtaa omistajaa

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde