Ylitin vuonna 2026 rajapyykin, joka on oman tilastohistoriani kovin tulos. Olen nimittäin pelannut yli sataa erilaista lautapeliä edellisen Lautapelioppaan vuosiäänestyksen jälkeen. Tahti on aika kova, kun pääsääntöisesti pelaan vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa.

Listan piteneminen neljään kymppiin ei ole ainoa muutos, mitä listalla on tapahtunut sitten viimevuotisen top 30 -listan. Muutoksen syynä ovat listalle kiivenneet 18xx-pelit, jotka ovat pudottaneet pitkäaikaisia klassikoita jopa kympin kärjestä. Iso mullistus, kun vielä viime vuonna yksikään äksä ei yltänyt edes listalle.

Listan tekemisen suurin vaikeus on pelien arvottaminen. Onko paras peli se, mistä syntyy paras fiilis? Vai se, joka on mekaanisesti ja pelattavuudeltaan paras? Vai se, jota tällä hetkellä pelaisi mieluiten? Vaikka etukäteen valitsisikin jonkin tietyn linjan, listaa tehdessä näitä asioita joutuu joka tapauksessa pohtimaan.

Sijat 40-31

40 Things in Rings. Mielenkiintoinen pikkupeli, josta en ensimmäisellä pelikerralla tajunnut höykkäsen pöläystä. Silti pelistä jäi kutina, että sen voisi tajuta kunhan pääsee sisälle. Ja pääsihän siihen. Mainiota viihdettä.

39 Brass: Birmingham. Kääk, miten tämä putosi näin alas?! Toiset rankkaavat tämän yhä kärkeen ja onhan se pelinä todella toimiva, mutta downtime on alkanut nyppiä. Etenkin jos peli sujuu muutenkin huonosti, oman vuoron odottelu on vallan tuskastuttavaa. Birminghamissa on se hauska piirre, että vaikka peli tuntuisi menevän huonosti, sen voi silti voittaa. Mutta voitto parin tunnin tuskissaan istumisen jälkeen ei aina ole makea.

Joka tapauksessa pidän Brass-pelien mekaniikasta, ja odotan mielenkiinnolla että saamme uuden Pittsburgh-version pöydälle. Se selvästikin on aivan toisenlainen peli, mutta oman vuoron odottelusta tuskin päästään.

38 Dune: Imperium. Ja heti perään toinen klassikko joka on melkein pudota listalta. Dyynien mahalasku listalla johtuu turhautumisesta, kun pärjäämisoivalluslamppu ei syty. Pelaan Imperiumia edelleen mielelläni, mutta kun voittoja ei tipu, peli on alkanut tympiä.

37 Medici. Kutkuttava huutokauppapeli, mutta jokin siinä mättää. Ehkä en vain osaa pelata sitä.

36 Top Race. Kun Lautapelioppaaseen pyydettiin kirjoittamaan kilpa-ajopeleistä, piti pöydätä vanha kunnon Topreiska. Onhan tämä edelleen hervoton kilpa-ajopeli. Periaatteessa pelissä rakennetaan itselle optimaalisia ohituspaikkoja ja kytätään toisten virheitä. Näinhän se menee oikealla kilparadallakin.

35 Blue Skies kärsii pelaamisen puutteesta, eikä korttituurikaan ollut puolella, kun peliä viimeksi pelattiin. Se onkin pelin ainoa vika. Alussa jaetut käsikortit ratkaisevat liikaa, tai sitten en vain osaa pelata kaikkein halvimmilla lentokentillä.

34 Kilpikonnakisaa on pelattu niin paljon, että sitä on tullut jo vähän välteltyä. Mutta hyvä se on, mekaanisesti ja muutenkin.

33 Metropolysta pelataan yleisesti ottaen liian vähän. Yksi parhaista neljän hengen huutokauppa/bidauspeleistä.

32 So Clover!. Hauska filleri, joka toimii etenkin kuudella pelaajalla. Joukkuepelinä So Clover! ei ole varsinaisesti peli vaan puzzle, koska loppupisteillä ei ole merkitystä. Mutta sanaongelmien selvittäminen yhdessä on hauskaa.

31 Wabash Cannonball. Klassikko on aina klassikko! Listan ensimmäinen Winsomen peli. Vieraslajien (eli äksien) saapuminen on valitettavasti tapahtunut alkuperäislajien (Winsomet) kustannuksella, eikä näitä pelata enää kovin paljon. Wabash Cannonball on edelleen joka kerta erilainen peli, eikä ole menettänyt hohtoaan.

Sijat 30-21

30 18India. No niin, tästä alkaa äksien esiinmarssi. 18India on tehnyt reipasta nousua sitten edellisen listan laadinnan, mutta jää silti vielä häntäpäähän. Pelissä on vähän ison kartan jankkaavuutta ja paperinkuivuutta, mistä en äksissä pidä, vaikka pelin suunnittelussa on tehty paljon oikein.

29 Restart. Räiskistä vaan, ja peli päreiksi. Restartia pelattiin muutaman kerran ”oikeaoppisesti” niin, että jokainen yritti päästä mahdollisimman useasta laatasta eroon. Mutta sitten pelaaminen muuttui, ja alkoi todella julma toisten pelin suolaaminen.

Yksi otti tarkoituksella kymmenien pisteiden tappion vain siksi, että joku toinen saisi nokkiinsa vielä pahemmin. Peli kesti vain kaksi kierrosta, tein toisella kierroksella 95 pisteen tappion (huom: Restart loppuu kun joku kerää 100 miinuspistettä koko pelissä), ja olin siltikin nelinpelissä vasta kolmas. Toiseksi tullut teki 101 pisteen tappion toisella kierroksella.

28 Zoo Vadis. Vanha Reiner Knizian Quo Vadis on hyvä neuvottelupeli, mutta se voi mennä totaalisesti lukkoon. Uudessa Zoo Vadiksessa se on estetty pelaajien erikoiskyvyillä. Usein erikoiskyvyt tekevät peleistä epätasapainoisia, mutta Zoo Vadiksessa kykyjä ei voikaan käyttää itselle, vaan ainoastaan toisille pelaajille. Neuvottelupelissä kykyä käytetään näin: ”Tarvitset tätä etenemiseen, mutta mitä annat siitä hyvästä minulle?” Uudessa pelissä on hienoa taidetta ja tukevat puukomponentit. Suosittelen kokeilemaan.

27 L.A.M.A. on aivotonta kortin lätkimistä, eikä siinä ole paljon peliäkään, mutta hauskaa se on.

26 Coco Loco. Lautapelioppaan pelipäivässä sain vihdoin mahdollisuuden tutustua tähän katapultti-apinapelien klassikkoon. Tahmeat kookospähkinät sinkoilevat niin että kupit tärisevät.

25 Duck Dealer. Listan ensimmäinen Splotter Spellenin peli, mutta hetkinen, missä Food Chain Magnate on? Sitä ei ole pelattu! Duck Dealeriakin olen pelannut vain kahdesti, välissä kerkesi hurahtaa toistakymmentä vuotta. Reitityshimmelien aatelinen.

24 Horseless Carriage on taas Splotter Spellenin rakenteluhimmeli. Kun osat saa istumaan autotehtaaseen, peli kulkee pehmeästi kuin hyrysysy hiekkatiellä. Onhan tässä järjetön määrä liikkuvia osia ja ennakoitavia asioita. Pelin kokoamista takaisin pelilaatikkoon on joka kerta yhtä nautinnollista seurata. Sehän ei siis onnistu ilman valokuvia oikeasta järjestyksestä.

23 Vegas Showdown. Viime vuonna olin yllättynyt, kun Vegas Showdown nousi listalle, mutta nyt on selvää, että se on paikkansa ansainnut. Kireä, tunnin huutokauppapeli viidellä pelaajalla. Spekulointia, rakentelua ja vaikeita valintoja: koska huutaa itsensä kipeäksi, koska vetäytyä ja kerätä rahaa. Kolminpelikin tuli kokeiltua ja todettua, että se taas ei toimi ollenkaan.

22 18GB: The Railways of Great Britain. Heetkinen, mikäs äksä tämä olikaan? Ai niin se, missä Wigwam-fani pyrkii rakentamaan reitin Pembrokeen. En nyt löydä pelin muistiinpanoja, mutta muistan, että meillä oli Mikon kanssa mainio kaksinpelituokio.

21 Taj Mahal. Tulihan se vihoviimein voitto Taj Mahalissakin! Olin jo vähällä myydä pelin pois, kun se on saanut jonkin verran vastustusta peliporukassa, mutta onneksi en. Ja onhan tämä ilkeä ja armoton huutokauppapeli, ja juuri siksi niin loistava.

Sijat 20-11

20 Strasbourgia ei luultavasti pelata kovin usein siksi, että se aiheuttaa stressiä jo ennen pelin alkamista. Alkusuunnittelu on koko pelin tärkein vaihe, ja pelinsä voi sössiä ennen kuin on tehnyt ainuttakaan toimintoa. Tee suunnitelma äläkä poikkea siitä, se on pelin avain.

19 For-Ex II: She Made Another One. Jos pelin parhautta mitattaisiin pelkästään hymyilyttämisellä, For-Ex II olisi kärkikaksikossa. Eihän tälle voi olla nauramatta. Kertakaikkiaan sellainen päänräjäyttäjä etten edelleenkään tajua siitä mitään.

For-Ex oli aikoinaan yksi suosikkipeleistäni, ja petyin kun Mikko myi sen pois. Mutta olihan se liian pitkä ja monimutkainen. Sitten Hannu tuli selanneeksi Hollandspielen sivuja ja huomasi, että kas, Amabel Holland on suunnitellut pelistä uuden version. Mikolla oli jo Rayroadsin tilaus vetämässä, joten panimme pelit yhteispakettiin. For-Ex II on sama peli kuin For-Ex, mutta nyt toiminnot merkitään lautoihin valkotaulutusseilla. Peliaika on lyhentynyt tuntiin eikä pelaaminen ole enää niin raskasta.

18 Magnate: The First City on löytö omasta hyllystä. Pitkään peliä hyllyssä hillottuani pelasin tutoriaalin läpi ja opettelin pelin. Moni muukin peliporukassani innostui asuntokuplan puhkeamisen jännittämisestä niin, että tätä pelattiin useina keskiviikkoina putkeen. Pitäisi taas rahdata tämä paikalle.

17 Lokomotive Werks on edelleen korkealla, vaikka ei enää kympin sakkiin ylläkään. Werks kuuluu yhä lempipeleihini, vaikka olemme peliporukassamme todenneet, että pelaajajärjestys määrittää liikaa menestymismahdollisuuksia. Voisikohan tätä pelata normaalilla, kiertävällä vuorojärjestyksellä?

16 Container. Merikonttien täyttämistä, ostamista, rahtaamista ja huutokauppaamista. Hyvin simppeli talouspeli, joka rullaa mukavasti ilman turhaa miettimistä.

15 Age of Rail: South Africa eli Winsomen South African Railroads jenkkilän kartalla. Erittäin hyvä kuutiojunapeli minikokoisilla puujunilla.

14 Dune: Imperium: Uprising. Pidän molemmista Dune: Imperium -peleistä eniten perusmuodossaan ilman lisäosia. Jos Uprisingia ei olisi pelattu ilman Bloodlines-lisuria, pelin sijoitus olisi tätäkin surkeampi.

Yleensä pelin alkupuoli etenee hyvin, mutta sitten tulee hirveä tappelu pisteistä jonkun kanssa. Lopputuloksena kumpikaan ei saa mitään, mutta kaikki alkupelin aikana kerätyt resurssit kuluvat. Taistelua vierestä katsonut pelaaja harppoo helppoon voittoon.

Joka tapauksessa yhden mausteen enemmistö-tie-brakerilla ansaittu avausvoitto pitää Uprisingin näinkin korkealla.

13 PitchCarista on vaikea sanoa mitään. Tätä on pelattu paljon, joten suurin innostus on karissut, mutta kyllä kiekkoja on yhä makea napsutella mökkipöydällä.

12 Imperialin sijoitus kärsii liian vähästä pelaamisesta. Peliporukassamme on minun lisäkseni kaksi muuta jotka pelaavat tätä intohimoisesti, mutta neljäs pitää höynäyttää mukaan. Jos pelikertoja ei saada lisää, Imperialia uhkaa listalta putoaminen.

11 Preußische Ostbahn. Tiedättekö tunteen, kun tajuaa hallitsevansa peliä, ja pystyvänsä ennustamaan ja kontrolloimaan toisten liikkeitä? Ostbahnissa minulle kävi niin. Onnistuin saamaan kaksi vuoroa peräkanaa, ja vain yhdellä pelaajalla oli enemmän rahaa kuin minulla. Näin ollen minun piti laskea huutokaupattavaksi osake, jonka kaveri ostaisi, mutta se osake jonka oikeasti haluan, pitäisi panna huutokaupattavaksi vasta seuraavalla vuorolla, kun minulla itselläni olisi eniten rahaa.

Ensimmäisellä kierroksella huutokaupattavaksi laskettava osake ei kuitenkaan saanut olla liian huono, sillä silloin pelikaveri olisi nähnyt lävitseni, ja päästänyt huonomman osakkeen minulle. Onnistuin hämäämään panemalla myyntiin osakkeen yhtiöstä, joka oli siihen mennessä ollut haluttu, mutta nyt sen kassa oli tyhjä. Kaveri meni lankaan, ja sain ostettua osakkeen potentiaalisesta firmasta, jossa oli koskematon alkukassa. Se ratkaisi pelin minun edukseni.

Sijat 10-1

10 Modern Art. Taidekauppa aiheena ja huutokauppa mekaniikkana, voiko peliltä enempää pyytää?

9 Acquire ei ole täydellinen talouspeli, mutta hyvä se on. Laattojen nostelussa tuuri vaikuttaa, mutta pelinsä voi sössiä monella muullakin tavalla.

8 Fishing. Tikkipelit alkavat näkyä tällä listalla, tässä niistä ensimmäinen. Fishing on niin tuurista ja vuorojärjestyksestä kiinni oleva peli, että sitä voisi melkein kutsua tuurilotoksi, mutta hauskaa sen parissa aina on.

7 18 BosWash. Mikko ja Ville niputtivat omilla top 100 -listoillaan 18Indian ja BosWashin yhteen, koska jälkimmäinen soveltaa pitkälle ensin mainitun komponentteja ja sääntöjä. Minä panen ne kuitenkin erilleen. Siinä missä 18India on vähän kuivakkaa isolla kartalla hääräilyä, BosWashissa kaikki tapahtuu tiiviillä kartalla ja nopeatempoisesti. Toisten rakentamiin ratoihin pääsee helposti kiinni, ja firmat kasvavat nopeasti tuottoisiksi.

6 Voodoo Prince on jostain syystä jäänyt viime aikoina paitsioon, vaikka se on aivan loistava viiden hengen tikkipeli. Kolmannesta tikistä olet ulkona, ja saat pisteet toisten siihen mennessä keräämistä tikeistä. Eli ensimmäisenä ei kannata olla ulkona, eikä viimeisenäkään, koska viimeiseksi jäänyt saa pisteet ainoastaan omista tikeistään. Hankala ja jännittävä peli.

5 18Korea. Syvempi tutustumiseni 18xx-junapeleihin läikkyi näin korkealle. 18Korea on hauska ja kummallinen junapeli, jossa korttien nostovuorojärjestyksellä on iso vaikutus. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä itse peli on lystikkäällä tavalla kimuratti.

4 Tichu liukuu laatimillani listoilla ylös alas. Yhtenä vuotena arvostan sitä enemmän kuin toisena. Nyt arvostus on jälleen nousussa, vaikka onnetar ei olekaan ollut puolella. Mitä enemmän peliä pelaa, sitä enemmän jakojen huomaa perustuvan lapputuuriin. Mutta on tämän parissa naurettu!

3 Indonesia. Hattutemppu! Olen pelannut Indonesiaa kolmesti ja voittanut sen kolmesti, kunnes minut bannattiin peliporukasta. No ei vaiskaan, kunhan leukailivat.

Indonesiassa täytyy ottaa kovaa riskiä, ja hankkia haltuunsa jonkin alan monopoli. Indonesia jos mikä on trustipeli, ja tuurilla on hyvin vähän vaikutusta. Tämä taitaa olla ensimmäinen hattutemppuni raskaassa lautapelissä, joten hatunnosto sillekin.

2 Age of Steam. Tällaisten listojen laadinnassa olisi helppo harjoittaa vilunkipeliä. Jos en halua valehdella itselleni, minun on sijoitettava AoS Indonesian edelle.

Pitkään ajattelin, että ensimmäisessä huutokaupassa hankittu Locomotive-toiminto on ainoa keino menestyä Age of Steamissa. Keräsin rohkeuteni, enkä huutanut itseäni kipeäksi heti alussa, ja kas, sieltä purskahti sitten kaivattu voittokin. Ei se Loco, vaan ensimmäisen laatan oikea sijoittelu. Hmm…

1 Greed, Incorporated. Minua on alkanut hieman kalvaa, että kuuluuko tämän enää olla ykkösenä? Mutta jos se ei ole, niin mikä sitten olisi? Kyllä minä pelaan Greediä mieluummin kuin Age of Steamia.

Pois pudonneet

Ensimmäiset listalta pois pudonneet ovat Battle Line ja Cabanga! Molemmat korttipelit olisivat ansainneet sijan listalta, mutta tällä kertaa rahkeet eivät aivan riittäneet.

Texas Showdown eli S.O.S. taas putosi listalta pelkästään siksi, että sitä on pelattu liikaa, ja nimenomaan kuudella pelaajalla, jolloin omaa peliä ei voi hallita, vaan kyse on pelkästä korttituurista. Toisessa peliporukassani se vain sattuu olemaan niitä harvoja kuuden hengen pelejä jota kaikki suostuvat pelaamaan.

Riemukas Gimme That! ja kilpa-ajopeli Famous 500 olivat myös tyrkyllä neljänkymmenen parhaan joukkoon, samoin umpihankala Milkuro, jossa vihoviimein onnistuin saamaan ensimmäisen tikkipisteen. Siis tikkipisteen, en voittamaan peliä. Huh.

Lähde

Taisteluareenat itsessään ovat lautapeleissä paljon koeteltu teema, mutta useimmiten kyse on nopanheitosta ja hahmojen hakkaamisesta hengiltä. Suomalaisen Juha Salmelan suunnittelema ja Mesenaatti-joukkorahoituskampanjan kautta julkaisema Forte Arena tekee toisin. Taistelu ei ratkea sattumalla vaan asettelulla: jokainen gladiaattori on kortti, jolla on neljä eri voima-arvoa eri suuntiin, ja voitto tulee siitä, että osaat asettaa oman soturisi naapuriksi juuri oikeaan kohtaan – vahvempana siihen suuntaan, mihin vastustaja on heikko.

Pinnalta peli näyttää kevyeltä ja veriseltä teemapeliltä. Muutaman pelikerran jälkeen huomaa, että kyseessä on itse asiassa terävä, lähes abstrakti asettelupeli, jota teema vain sokeroi. Se on hyvä yhdistelmä koska aloituskynnys on matala, mutta pinnan alla on puremista.

Yksinkertainen kuori, terävä ydin

Idea on riisuttu: peli kestää neljä näytöstä, ja voittaja on se, jolla on lopussa eniten denaareja. Jokaisen näytöksen alussa nostat käteen neljä gladiaattoria omasta pakastasi ja yhden toimintokortin. Vuorollasi teet aina saman rutiinin: asetat yhden gladiaattorin tyhjään ruutuun, halutessasi käytät toimintokortin, ja lopuksi hyökkäät.

Kortin saa kääntää 180 astetta ennen asettamista, jolloin sen voima-arvot vaihtavat suuntaa. Tämä pieni sääntö on koko pelin sydän: sama kortti on eri ase riippuen siitä, miten päin sen laskee pöytään.

Lähtökohtaisesti hyökkäys osuu yhtä aikaa kaikkiin neljään viereiseen ruutuun. Jokaisessa suunnassa verrataan oman gladiaattorisi voimaa siihen suuntaan vastustajan voimaan sinua kohti. Suurempi voittaa – ja jokaisesta onnistuneesta hyökkäyksestä napsahtaa denaari. Tasapeli ei riitä, eikä omiin gladiaattoreihin saa hyökätä. Jos voimaero on vähintään viisi, sotureiden ero on niin murskaava, että viet vastustajan kortin itsellesi palkinnoksi, eli trofeeksi.

Trofee on lopussa denaarin arvoinen, mutta sen voi myös käyttää saadakseen välittömästi uuden vuoron – tai käyttääkseen toisen toimintokortin – ja niitä voi ketjuttaa peräkkäin, kunhan pysyt näytöksen kolmen vuoron rajassa. Tästä syntyy pelin herkullisin taktinen kysymys: säästänkö trofeen pisteeksi vai hyödynkö enemmän siitä että voin aikaistaa vuoroani?

Jokainen gladiaattori hyökkää pelin aikana vain kerran, heti asettamisvuorollaan. Kentälle jäävät soturit ovat siis sen jälkeen puolustuksessa ja alttiita naapuriin ilmestyvälle vahvemmalle vastustajalle. Jotta peli ei olisi liian yksinkertaista, pelaajat saavat joka kierros toimintokortin. Korteissa on oma yksilöllinen erikoisuutensa, joten areenalla kukaan ei ole täysin turvassa.

Kenties saat käsiisi Sotahuudon, joka kannattaa pelata kun pelaa korttinsa oman gladiaattorin viereen, koska tällöin viereisessäkin ruudussa oleva gladiaattori hyökkää uudelleen. Tai kenties Taisteluraivo-kortin kanssa haluatkin kerätä denaareja myös hyökkäämällä omia pelaajiasi vastaan, denaarihan on lopussa voittopiste.  

Näytös kerrallaan kohti loppulaskua

Forte Arena ei ole pelkkää mättöä, vaan taustalla jyskyttää talous. Näytöksen lopussa tapahtuu kolme asiaa: keskialueen palkintoruuduilla seisovista gladiaattoreistasi saat denaarin kappaleelta, palkintonsa saaneet soturit poistuvat ja maksavat vapauden hintansa (kortin yläreunan arvo: ”+” tuo rahaa pankista, ”-” vie sitä pankkiin), ja lopuksi maksat palkkaa yhden denaarin jokaisesta areenalle jääneestä gladiaattoristasi.

Tämä palkkamekaniikka on nerokas jarru: et voi vain tulvia kenttää sotureilla, koska jokainen areenalle jäävä maksaa. Alueen valtaaminen ja gladiaattorien oikea-aikainen ”eläköityminen” ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin itse taistelu. Tässä mielessä omien korttien poistaminen ennenaikaisesti ei ole huono asia. Parhaat iskijät kun eläköityessään vievät denaareja, kun taas voimaltaan heikompien korttien suojelu saattaa tuottaa hyvin. 

Kahdesta viiteen – asettelupulmista kaaokseen

Peli soljuu mukavasti puzzlea ratkoessa. Mihin ruutuun laskisin kortin niin, että hyökkään mahdollisimman moneen suuntaan onnistuneesti, mutta jätän itseni mahdollisimman vähän alttiiksi vastaiskulle? Kortin kääntösuunta, naapureiden voima-arvot ja mahdollisesti jo pelattujen toimintokorttien seuraaminen muodostavat jatkuvan laskutoimituksen.

Ajoitustakin pitää pohtia. Koska jokainen gladiaattori hyökkää vain kerran, kentälle jäävät soturit ovat myöhemmin maalitauluja. Uskallanko avata alueen vai odotanko, että vastustaja sitoutuu ensin? Entä kannattaako minun tähdätä keskialueen palkintoruutuihin nyt, kun ne tuovat varmaa rahaa näytöksen lopussa – vaikka altistaisin soturin haavoittavalle hyökkäykselle?

Arvostelunäkökulmasta suurin haasteeni oli pelin riittävä peluuttaminen eri kokoisilla porukoilla: pelaajamäärä muuttaa kokemuksen luonnetta valtavasti ja samalla jakoi vahvasti pelaajia eri leireihin.

Kahdella pelaajalla käytetään pientä areenaa. Peli on ahdas, terävä ja hyvin laskennallinen – käytännössä abstrakti kaksintaistelu, jossa jokainen asettelu on väistämättä kontaktissa vastustajan kanssa. Vähiten sattumaa, eniten aivotyötä ja herkullisin pelata tasaväkisten vastustajien kanssa.

Kolmella ja neljällä siirrytään isolle areenalle. Tilaa on enemmän, ja peliin tulee ajoitusta ja ”kuka uskaltaa avata ensin”-kissa-hiirileikkiä. Tämä on todennäköisesti pelin paras alue useimmille porukoille, koska kaaoksen määrä alkaa kasvaa, sattumien määrä kasvaa ja tuurielementit tasoittavat pelaajien tasoeroja.

Viidellä pelaajalla villieläimet muodostavat oman, muita ainakin pistearvoiltaan vahvemman gladiaattorikoulun kokemattomimman pelaajan käsiin, ja areenan nurkkaruudut otetaan käyttöön (20 ruutua). Myös aloittaja määräytyy eri tavalla. Tämä on kaoottisin ja arvaamattomin variantti – hauska, mutta kahden pelaajan aivomittelyn sijasta aika tuuripitoinenkin versio. Mutta variantti innosti pelaamaan niitäkin, jotka turhautuivat häviöihin kaksinpelissä. Pikkuisen paremmat pistearvot riittivät meidän peleissä toisinaan takaamaan voiton. 

Muunneltavuutta ja variantteja

Neljä eri gladiaattorikoulua, toimintokorttien vaihtelu pitävät alkuasetelmat erilaisina pelistä toiseen. Alkuvuorot alkavat toki hiukan muistuttaa pelien välillä toisiaan, koska tasapainotuksen vuoksi alkukorttivalikoima rajoittuu kuuteen, joista arvotaan neljä. Joka tapauksessa kevyestä perhepelistä saa siis säädettyä terävän taktikointipelin.

Pelikertoihin eroja tuovat toimintakortit, jotka muuttavat sääntöjä kortin kuvauksen mukaan. Niitä suositellaan jätettäväksi pois ensimmäisistä peleistä, mikä toimii käytännössä vaikeustason säätönä. Toimintokortteja on peruspelissä 20 ja ne on sekä osuvasti nimetty että mukavan erilaisia. Varsinkin alussa monet valitsevat hyökkäys- tai puolustusstrategian, joten vasta parin pelikerran jälkeen alkaa strategisempi mittelö.

Kun peliä pelaa useamman kerran samassa porukassa, toimintokortit käyvät tutuksi, mutta se ei sinällään omia pelejä haitannut, pikemmin antoi yhden kerroksen strategista pohdintaa lisää.  

Villieläinmuunnelmassa (2–4 pelaajaa) areenan nurkkiin piilotetaan pedot, jotka kääntyvät esiin ja hyökkäävät heti, kun gladiaattori asetetaan viereen. Ne tuovat mukaan yllätystä, riskinhallintaa ja harmaita hiuksia pahimmin analyysihalvauksesta kärsiville. Villieläimen hyökkäyksen jälkeen vuoro jatkuu normaalisti, olettaen, että gladiaattori selväsi kohtaamisesta hengissä. 

Arvosteluhetkellä pelissä ei ole muita lisäosia, mutta pelimekaniikkaan niitä olisi helppo lisätä. 

Teinin sanoin: tämä on kuin historian kirjasta

Kortit ovat selkeitä ja pelaaminen sujuvaa, mitä nyt osa pelaajista katsoi väärin eläköitymishintaa jokusen kerran hämärämmässä valossa, kun siinä on pienempi fontti, mutta isoa ongelmaa se ei muodostanut.

Mainittakoon yksi asia: pelin kuvitus on tuotettu tekoälyavusteisin työkaluin. Kuvitus on teemaan sopiva ja sopivan yksityiskohtainen, mutta ei valitettavasti erityisen mieleenpainuva, mikä on sääli, koska kortteihin, nimiin ja hahmoihin on selvästi käytetty vaivaa ja aikaa. Lähinnä tämä nousi ilmi esimerkiksi siinä, että pelaaja ei huomannut pelanneensa vaikkapa kykloopin. Kuvissa itsessään ei ole mitään vikaa, ne ovat stereotyyppisiä, selkeitä ja tyyliltään yhtenäisiä. Ne vain soljuvat kortteihin väriskaalassaan niin, että niihin ei kiinnitä niin paljon huomiota.

Toisaalta osasyy on varmasti se, että pelimekaniikka itsessään vie huomion ja kuvitus ja tyyli on onnistunut teemaansa. Kortit tekevät itse pelaamisesta helppoa. Pelaajavärien lisäksi kortissa on myös gladiaattorikoulun vaakuna, joten korttejaan katsoessa ei tarvitse nojata vain väreihin. 

Kortit ovat laadukkaita ja pusseissa säilyvät hyvässä järjestyksessä. Kortin taustat on myös mukavasti niputettu värein. joten korttien järjestely sujuu nopsaa, vaikka ne sekaisin joskus menisivätkin. Denaarit ovat ekologisesti pahvisia, arvoltaan 1 ja 10 ja arvoero on selkeä, kun sekä kolikon väri että koko ovat erilaiset. Pahvinen pelilauta sujahtaa sulavalinjaisiin boksiin mukavasti. 

Kenelle peli sopii

Final Fantasy VIII:n pelaajat saattavat muistaa digitaalisen korttiminipelin Triple Triad, joka oli aikoinaan yksi suosikkejani. Minipelissä yhteistä toki on lähinnä vain se, että ruudukkoon asetetaan vuorotellen neljän suunnan kortteja ja Forte Arena vie konseptin pidemmälle, mutta näistä lähtökohdista pelille oli suuret odotukset, tulihan minipelinkin kanssa tahkottua kymmeniä, kenties satoja tunteja. 

Forte Arena antaa enemmän kuin ulkonäkö ja ensimmäinen pelikerta antavat ymmärtää. Siksi kehotan pelaamaan sitä muutaman kerran, yhden pelikerran jälkeen tunnelma voi poiketa merkittävästi useammasta. Omassa porukassa kolmen ja neljän pelit olivat suosituimpia, mutta osa pelikavereistani inhosi muita kuin kahden pelaajan muunnelmaa ja suostuivat kolmeenkin pelaajaan nihkeästi, koska taktikointi vaikeutuu jokaisen lisäpelaajan myötä. 

Lähes kaikki pelaajat aloittivat ensipelinsä hyökkäyspainotteisesti, mutta hyökkäys ei ole tässä pelissä paras puolustus, jos mielii olla voitokkain gladiaattorikoulu – ainakaan jos vastustaja taktikoi hyvin puolustuksen kanssa. 

Pelien aikana kohtasi brutaaleja hetkiä, kun ensin pelaaja tyhjensi urakalla pöytää pelaamalla vainajien sydämiä syövän krokotiilikasvoisen Ammitin ja heti seuraavassa näytöksessä karkotti tähtigladiaattorinsa palautellen palkan takaisin taskuunsa. 

Mikään ei moninpelissä estä sitä, etteivätkö omat gladiaattorit katoaisi kehästä aina ennen eläköitymistä. Vaikka yhtä hyvin saattoi käydä niin, että näytös päättyi ennen aikojaan, kun siilipuolustuksessa kentän paikat täyttyivät. 

Forte Arena soveltuu kestonsa puolesta filleriksikin, mutta pidin siitä eniten useamman kierroksen jälkeen samojen pelaajien kanssa pelattuna, jolloin pelin strateginen puoli pääsee paremmin esiin.

Laatikossa kerrottu pelin suositusikäraja 12+ on varsin osuva. Pelin säännöt on kyllä helppo nuoremmankin pelaajan omaksua, mutta tyyli ja strategia puhuttelivat enemmän varttuneempia pelaajia.  On myös hyvä huomioida pelin luonteen muuttuminen pelaajamäärän vaihtuessa. Peli mukautuu perhepeliksi siinä missä älyjen mittelöksikin.

Mesenaatti-joukkorahoituskampanjalla toteutettu peli tulee myyntiin myös joihinkin pelikauppoihin syksyn 2026 aikana. Ainakin Puolenkuun Peleistä ja Poromagiasta kannattaa kysellä.

Faktat Forte Arenasta

Suunnittelu: Juha Salmela

Julkaisija: Omakustanne (2026)

Mutkikkuus: Kevyttä keskitasoa. Säännöt ovat yksinkertaiset ja omaksuttavissa nopeasti, mutta suunta-arvojen ja asettelun pohtiminen toimintokorttien kera tuo syvyyttä. 

Onnen vaikutus: Kohtalainen, riippuu pelaajamäärästä. Käteen nostetut gladiaattorit ja toimintokortit tuovat vaihtelua, mutta menestys ratkeaa pitkälti asettelutaidolla. 

Vuorovaikutus: Korkea ja suora. Hyökkäät naapureihin, valtaat alueita ja viet vastustajien kortteja trofeiksi.

Teema: Gladiaattoriareena-teema on toimiva kuori taktiselle ytimelle

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Neljä koulua, toimintokortit, villieläinmuunnelma ja voimakkaasti pelaajamäärän mukaan muuttuva kokemus.

Saavutettavuus: Gladiaattorikorteissa ei ole tekstiä (voima-arvot ja symbolit ovat ikonografisia), mutta toimintokorteissa on tekstiä, joka vaatii jonkin verran kielitaitoa.

Pelaajamäärä: 2–5. Kahdella terävin ja laskennallisin, 3–4 tasapainoisin, viidellä kaoottisin.

Pituus: 30–60 min laatikon mukaan, käytännössä noin 10 minuuttia pelaajaa kohden.

Lähde

Spiel des Jahres -voittajat 2026

Vuoden 2026 Spiel des Jahres -palkinnon on voittanut JinxO. Martin Angin suunnittelema on alkujaan indonesialaisen Tabletoys Gamesin julkaisema ja epäilemättä ensimmäinen indonesialainen Spiel des Jahres -voittaja. Saksaksi peli julkaistiin nimellä Dito!.

JinxO on sana-assosiaatioille perustuva partypeli. Pelaajille annetaan joku aihe (”Vampyyreihin liittyviä asioita”, ”Happaman makuisia asioita”, ”Itkettäviä elokuvia”, ”Myyttisiä jumalia”). Pelaajat kirjoittavat omalle 3×3-laudalleen kolme sanaa aiheesta. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa, jonka jälkeen laudat ovat täynnä sanoja. Sitten aletaan lukea sanoja yksi kerrallaan ja jos joku muu on vastannut samoin, kumpikin saa pisteen. Jos tasan yksi pelaaja on vastannut samoin, molemmat saavat bonuspisteen. Tätä toistetaan sitten muutama kierros.

Ei siis mitään uudenuutta, mutta selvästi jotain tässä on tehty oikein, kun Spiel des Jahres -raati tykkäsi. Muut ehdokkaat olivat Cory Konieczkan Cozy Stickerville ja Markus Slawitscheckin Morty Sorty Magic Shop.

Kennerspiel des Jahres -palkinto meni Reiner Knizialle Rebirth-pelistä. Mighty Boardsin julkaisema peli oli Knizialle vasta kolmas Spiel des Jahres, mutta nyt hänellä on koko sarja täynnä: vuonna 2008 Knizia voitti sekä Spiel des Jahresin että Kinderspiel des Jahresin samana vuonna.

Rebirthissä jälleenrakennetaan sivilisaatiota jonkun romahduksen jälkeen. Tapahtumat sijoittuvat Skotlantiin; en tiedä, onko sillä merkitystä pelin kannalta, mutta ainakin Knizia sai pukeutua kilttiin palkintoseremoniassa. Peli asettuu osaksi Knizian pitkää jatkumoa taitavasti tehtyjä laattojenasettelupelejä; W. Eric Martinin mukaan niistä lähin sukulainen on Through the Desert, sillä tässäkin hyödynnetään laudalla avautuvia tilaisuuksia ja jokaisella siirrolla on tarpeen tehdä monta asiaa kerralla.

Muut ehdokkaat olivat Michael Palmin ja Lukas Zachin Boss Fighters QR ja Donald X. Vaccarinon Moon Colony Bloodbath.

Kinderspiel des Jahresin voitti Florian Sirieix’n Mooki Island, jonka julkaisi Scorpion Masqué. Peli on nyt voittanut parhaan lastenpelin palkinnon sekä Saksassa että Ranskassa. Pelissä kerätään suloisia Mookie-olentoja. Yksinkertaiset säännöt tekevät pelistä mainion ensimmäisen enemmistöjenkeräilypelin lapsille.

Muut ehdokkaat olivat Sirieix’n ja Benoit Turpinin Boo Party ja Thomas Dagenais-Lespérancen Verflixt Verzaubert.

Origins Awards -voittajat 2026

Origins Awards -voittajat esiteltiin Origins-pelitapahtumassa kesäkuun puolivälissä. Palkintokategorioita on hulppeat kolmetoista:

• Yhteistyö- ja yksinpelit: The Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
• Porttipelit: Railroad Tiles (Hjalmar Hach ja Lorenzo Silva / Horrible Guild)
• Kevyet strategiapelit: Winter Rabbit (Will Thompson ja David Thomas / Absurdist Productions)
• Partypelit: Hot Streak (Jon Perry / CMYK)
• Raskaat strategiapelit: Speakeasy (Vital Lacerda / Eagle-Gryphon Games)
• Keräilykorttipelit kiinteillä valikoimilla: Riftbound: Proving Grounds (David Smith ja Jon Moormann / UVS Games ja Riot Games)
• Keräilykorttipelit satunnaisella valikoimalla: Gudnak: Expansion Bundle (Tim O’Brien ja Ian Oliver / Chaotic Great Games)
• Miniatyyripelit: Blood Bowl: Third Season Edition (Games Workshop)
• Miniatyyrit: Warhammer: Age of Sigmar – Festus, the Leech Lord (Games Workshop)
• Miniatyyrimaalit ja muut tarvikkeet: Goblin Hobbies Stampin’ Plates (Brent Amberger ja Casey Alden / Goblin Hobbies)
• Roolipelien peruspelit: Land of Eem (James Parks ja Ben Costa / Exalted Funeral)
• Roolipelien lisäosat: Call of Cthulhu: The Sutra of Pale Leaves – Twin Suns Rising (Yukihiro Terada, Jason Sheets, Damon Lang ja Andrew Logan Montgomery / Chaosium)
• Fanien suosikki: Shard Bugs ”First Bounty” 1st Edition (Luis Silva, Nathan Pelchat ja Greg Sakoff / Shard Bugs)

Itävallan vuoden peli -voittajat 2026

Österreichischer Spielepreis -voittajat julkistettiin kesäkuun lopussa. Palkinnon voittajia olivat:

• Spiel der Spiele: Take Time (Alex Piovesan ja Julien Prothière / Libellud)
• Perheille: Morty Sorty Magic Shop (Markus Slawitscheck / Schmid Spiele)
• Lapsille: Beast Selfie (Emanuele Briano / HUCH!)
• Kavereiden kesken: Hot Streak (Jon Perry / CMYK)
• Kokeneille: Saltfjord (Kristian Amundsen Østby ja Eilif Svensson / Aporta Games)
• Korttipeli: Duel for Cardia (Faouzi Boughida ja Mathieu Rivero / Hans im Glück)
• Trendikäs: Boss Fighters QR (Michael Palm ja Lukas Zach / Pegasus Spiele)

Palkinnon raati kehui vuoden 2026 pelisatoa monipuoliseksi. Tarjolla on paljon pelejä monenlaisille pelaajille ja pitkäikäisiä, kestäviä pelejä riittää niin nuorille kuin vanhemmille.

Pääpalkintoon olivat ehdolla myös Project Skyline (Florian Maas / Piatnik) ja Railroad Tiles (Hjalmar Hach ja Lorenzo Silva / Horrible Guild).

Löydä lautapelit

Löydä lautapelit -kirjan painoksen viimeisiä kappaleita on yhä saatavilla. Tampereella kirjoja saa Lautapelit.fi:n myymälästä Ratinassa hintaan 10,95 € (kirjat ovat loppu juuri nyt, mutta täydennystä on luvassa piakkoin).

Kirjaa on myynnissä myös Torissa ja Vintedissä. Torissa kannattaa hakea kirjan nimellä, Vintedissä myynti-ilmoitukset löytää kätevästi tuosta profiilistani. Molempiin teen uusia sitä mukaa, kun kirjat käyvät kaupaksi.

Jos haluat ostaa useamman kappaleen kerralla, ota yhteyttä. Myös uudempaa Aasialaiset lautapelit -kirjaa on saatavilla, sitä löytää myös Torista.

Mikon pelaamia

Kovin vilkasta ei pelaaminen heinäkuussakaan ole ollut. Pääsin kuitenkin kolmeen peli-iltaan, mitä on pidettävä kesäajalle oivallisena saavutuksena, ja lisäksi Kirjagram-peliporukkani kokoontui kertaalleen.

Heinäkuu aloitettiin Reiner Knizian pelien parissa. Heräteostostelin jonkun aikaa mietityttänee Zoo Vadisin, joka on uusi versio Knizian varhaistuotantoon kuuluvasta Quo Vadis? -pelistä vuodelta 1992. Alkuperäisessä pelissä senaattorit neuvottelevat asemista senaatissa, värikkäämmässä uusversiossa taistellaan vallasta eläintarhassa. Idea on kuitenkin sama: tarkoitus olisi edetä laudan läpi maaliin keräten pisteitä. Pelin voittaakseen on kuitenkin saatava yksi nappuloistaan maaliin. Jos et pääse viimeiseen huoneeseen, putoat pelistä varmasti. Pisteitä taas kertyy parhaiten, kun auttaa muita pelaajia etenemään laudalla.

Onhan tämä varsin notkea neuvottelupeli. Samalla peli on sellaista vatvomista ja veivaamista, että se ei todellakaan istu joka makuun. Yksittäinen erä on onneksi kiitollisen lyhyt. Meidän peliporukassamma tämä tuntui maistuvan ihan kohtuullisesti, mutta saapa nähdä, jääkö peli minulle pysyvästi. Uusi versio on paitsi merkittävästi alkuperäistä paremman näköinen, myös parantaa peliä jonkun verran. Kaksi erilaista pelilautaa eri pelaajamäärille on hyvä lisä ja pelaajamäärän laajentaminen kuuteen ja seitsemään tuntuu lupaavalta. Neutraalit nappulat ovat mukava bonus, samoin pelaajien omat erikoisvoimat – etenkin kun erikoisvoimia voi käyttää vain muiden pelaajien nappuloihin, mikä vahvistaa neuvotteluja.

Toisella pelikerralla testattiin Yonder, Haakon Gaarderin tuorein peli. Peliporukassamme on yksi Gaarder-keräilijä, joka tämänkin pelin oli hankkinut. Suhtauduin vähän varovaisesti, mutta suostuin testaamaan, ja pelihän osoittautui varsin nautinnolliseksi.

Työläistenasettelusta on kyse, ja mukana on kaikenlaista jännittävää, kuten erilaisia työläisiä (isot peikot tekevät kovemmin töitä, mutta syövät enemmän, luurangot eivät tarvitse ruokaa, kääpiöt antavat alennuksia ja haltioilla voi tunkea samaan ruutuun toisen kanssa). Pelissä on aika paljon liikkuvia osia, ehkä pari liikaakin, mutta kokonaisuus tuntui sen verran vinkeältä (ja pärjäsin erinomaisesti), että tätä pelaisin mieluusti lisääkin.

Pöydälle saatiin myös 1829 Mainline, joka on omalla tyhmällä tavallaan hauska peli. Se kuitenkin kärsii siitä, että 18 India on oikeastaan joka suhteessa parempi toteutus samasta ideasta. 1829 Mainlinen keskeisin ongelma näyttäytyi tällä kertaa: koska junayhtiöiden osakkeiden saaminen on täysin tuuripeliä, yksi pelaajista ei saanut koko pelin aikana tilaisuutta yhtiön johtamiseen. Kun yhtä kierrosta etuajassa lopetettu peli kesti kolmisen tuntia, peliin mahtui tämän pelaajan osalta paljon odottelua.

Toisaalta, tuuri osakkeiden kanssa ei ollut aivan toivoton: tuloksena oli kuitenkin kakkossija. Mutta ehkä mieluummin jopa huonompi sijoitus ja enemmän tekemistä pitkän pelin aikana? Ehkäpä jokaiselle pelaajalle voisi arpoa pelin alussa käteen yhden johtajanosakkeen, niin olisi ainakin jotain saumaa – toki niissäkin on sitten parempia ja huonompia.

1846: The Race for the Midwest on yksi pelejä, joissa minulla on eniten pelikertoja ilman ensimmäistäkään voittoa. Tämä ei muuttunut vielä mihinkään, vaikka viimeisimmän pelikerran alkupuolisko näyttikin vinhasti voitokkaalta. Onnistuin kuitenkin loppupelissä ajamaan hienon firmani seinään tavalla, joka tuotti selvän kakkossijan – ja sehän ei voittotilastoa korjaa. Yritykset 1846:n parissa jatkuvat siis yhä.

Vilman pelaamia

Heinäkuussa olen pelannut livenä 134 peliä ja Board Game Arenassa 41 peliä. BGA:ssa tulee kesällä pelattua vähän vähemmän kuin muuten, mutta livenä pelatut taitanevat olla suht samaa luokkaa ympäri vuoden. Kesällä pelit ovat keskimääräistä kevyempiä ja lyhyempiä, kun pelaamme enemmän lasten kanssa ja mökillä pelaan vanhempieni kanssa.

Heinäkuussa olen kokeillut kuutta uutta peliä ja yhtä lisäosaa. Lisäosa oli No Thanks+, josta juuri kirjoitin arvostelun.

Ropecon oli tietysti kuukauden kohokohta, vaikka minulla se jäikin yhden päivän mittaiseksi, kiitos hyvän ystävän häiden. 

Ensimmäinen uusista peleistä on Clever Cubed, jonka ostin Espanjasta. Ostimme tämän ystävän kanssa yhteiseksi, molemmat saivat kuponkeja. That’s Pretty Clever -sarjan peleistä olen tykännyt paljon eikä tämä ole poikkeus! Päinvastoin! Tykkäsin todella paljon! En malta odottaa, että mieheni suostuu kokeilemaan. Hän on alkuperäisestä tykännyt tai ainakin suostunut sitä pelaamaan.

Seuraava uutuus ei kyllä ole uusi millään mittapuulla. Modern Art on jo varmasti klassikkopeli, mutta olen sen onnistunut aiemmin väistämään, kun huutokauppa pelit eivät yleensä nappaa. Vaan tämä kyllä nappasi, kun Olarin pelikerholla nostettiin pöydälle! Pelissä on oikein kiva huutokauppamekaniikka, jossa ostetaan ja myydään tauluja huutokaupassa. Hauskaksi pelin tekee se, ettei ostohetkellä vielä tiedä, mitkä taulut ovat lopuksi arvokkaita.

ToyRockin julkaiseman Tetris-pelin olen usein nähnyt, mutta nyt vasta pääsin sitä pelaamaan. Luulen, että peli uppoaisi perheelleni loistavasti, joten eiköhän tämä mene ostoslistalle. Hirveän paljoa pelikertoja tämä tuskin minulla kestää, mutta lapset varmasti jaksavat tätä hakata. Pelissä tiputetaan omaan telineeseen Tetris-paloja ja yritetään saada täysiä vaakarivejä.

MLEM: Space Agencya olen halunnut kokeilla ihan vain siksi, että sen teema näyttää hyvin samalta kuin PuffiNovan. Pelinä siinä ei ole mitään samaa. MLEM on erittäin hyvä onnenkoetuspeli! Pelaisin mielelläni uudelleen ja ihan kuin toistaisin itseäni: tämän voisi ostaa meille kotiin. 

Ropeconissa en ehtinyt uusiin peleihin koskemaan, kun aikani meni PuffiNovaa peluuttaen. Ropeconin kaadossa, joka järjestetään vuosittain vapaaehtoisille, oli kuitenkin aikaa ja pääsin testaamaan Spell Pokeria, joka yhdistää pokerin ja pakanrakennuksen. Pokerijohdannaiset pelit eivät minulle lähtökohtaisesti uppoa, mutta pakanrakennus toi tähän kyllä mukavaa maustetta! 

Viimeinen uusista peleistä on Kingdom Crossing.  Tästä on somessa näkynyt jonkin verran kuvia ja olen ollut hyvin kiinnostunut kokeilemaan. Pelissä suloiset majavat rakentavat kuningattarelleen siltoja. Peli on supersöpö ja mekaniikat olivat mukavat. Ehdottomasti jatkoon! Uskon, että tämä taipuu myös perhepeliksi.

PuffiNovan massatuotanto valmistui lesäkuussa ja nyt pelit seilaavat meriä kohti Suomea. Tällä hetkellä pelit ovat Singaporessa, joten matkaa on vielä paljon.

Essenin messuja varten on julkaistu BoardGameGeekissä lista, mitä kaikkea messuille on tulossa. Listaus kasvaa koko ajan ja näyttää siltä, että siellä on todella paljon tutkittavaa eikä aika tule taaskaan riittämään! Nyt tätä kirjoittaessani listalla on 645 peliä.

PuffiNova ei tällä hetkellä minua työllistä, joten uuden projektin kimppuun on hyökätty. Ensi vuodelle teemme Magic Waterfall -perhepeliä yhdessä graafikko Jasu Hintsalan kanssa. En malta odottaa, miten upealta tämäkin tulee näyttämään, Jasu on super taitava! Samalla kun Jasu piirtää ensi vuoden peliä, minä jo suunnittelen vuodelle 2028 pelejä. Niistä ei tosin ole vielä mitään kerrottavaa tässä vaiheessa.

Viime uutiskatsauksessa kerroinkin jo suomalaisten lautapelisuunnittelijoiden ryhmästä. Olen perustanut lautapelisuunnittelijoille oman WhatsApp-ryhmän viime vuoden joulukuussa. Ryhmästä on tullut todella aktiivinen ja hyvä. Annamme paljon palautetta toisillemme prototyypeistä ja oikoluemme sääntöjä.

Nyt olemme ryhmän kanssa perustaneet Suomi pelaa -nettisivut. Sivut ovat vielä vaiheessa, mutta sieltä on tarkoitus löytyä kaikki suomalaiset lautapelit ja kauppa näille. Sieltä löytyvät myös prototyypit. Osasta ei ehkä koskaan tule valmista, mutta osasta on kovaa vauhtia tulossa ihan oikea peli. Suomi pelaa -yhteisöön ovat tervetulleita kaikki suomalaiset lautapelisuunnittelijat. Meidän tavoitteenamme on, että suomalaisista kaupoista löytyisi enemmän kotimaisia pelejä. Uskon, että yhdessä saamme vielä paljon aikaiseksi!

Veetin pelaamia

Tapahtumakalenteri

LitsaCon 7.–9.8.2026 (Kaarina)

Litsan lautapelikerho Turun kupeessa järjestää 7.–9.8.2026 lautapelailuviikonlopun Littoisten srk-kodilla osoitteessa Kampakuja 1, Kaarina. Ovet avautuvat perjantaina klo 17 ja sulkeutuvat sunnuntaina klo 17. Ohjelmassa on pääasiassa vapaata pelaamista. Voit tuoda mukanasi omia pelejä tai tehdä löytöjä kerhon pelikaapista. Kirppisnurkkaukseen voi tuoda omia pelejä myyntiin tai vaihtoon. Tapahtuma on kaikille avoin, pääsymaksuton, ikärajaton ja päihteetön.

Tapahtuma on auki pe 17–22, la 10–22 ja su 10–17. Tarjolla on pelien lisäksi kahvia, teetä, mehua ja keksejä. Pidempään viipyvien kannattaa varautua omin eväin. Mikroaaltouuni on käytettävissä. Pihassa on hieman rajoitetusti parkkitilaa, mutta Turun seutuliikenteen (Föli) tietyt bussilinjat kulkevat aivan vierestä.

Lisätietoja Lautapeliseuran foorumilta.

Ticket to Riden viralliset SM-kisat 19.9.2026 (Espoo)

Ticket to Riden SM-kisat pelataan Espoossa Kauklahden asemalla lauantaina 19.9.2026. Turnauksessa pelataan alkulohkoissa kaksi peliä, jonka jälkeen jokaisesta pöydästä kaksi eniten pisteitä kerännyttä pääsee semifinaaleihin. Semifinaalien neljä parasta pääsee finaaliin.

Käytössä ovat USA-, Europe– ja Northern Lights -versiot pelistä. Kisat järjestää Kauklahden aseman ystävät yhteistyössä Asmodeen kanssa. Osallistuminen maksaa 10 €.

Ilmoittaudu tapahtuman nettisivuilla.

BoardGamesKokkola 26.–27.9.2026 (Kokkola)

Nuorisokeskus Vingessä (Puutarhakatu 2) järjestetään pelitapahtuma, jonka ohjelmassa on lautapelejä, kilpailuja, Magic: The Gathering -turnaus, pelikirppis ja retropelejä.

Lisätietoja tapahtuman nettisivuilta, Instagramista (kokkolabgk) ja Facebookista (BoardGamesKokkola).

Lautapelaamaan 9.–11.10.2026 (Helsinki)

Suomen Lautapeliseuran klassinen pelitapahtuma järjestetään tauon jälkeen Helsingin Kaapelitehtaalla.

Tapahtuma hakee parhaillaan vapaaehtoisia. Ilmoittautua voi hakulomakkeella.

LanTrek 2026 15.–18.10.2026 (Tampere)

LanTrek-tapahtumassa on suuri lautapelialue yhteistyössä Tampereen ATK- ja lautapeli ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Pelialue on auki 15.–17.10.2026.

Tapahtumasta pääsee nauttimaan päivälipuilla, eli konepaikkoja ei tarvita.

Lisätietoja LanTrekin sivuilta.

ItäCon 23.10.–24.10.2026 (Ruokolahti)

Ruokolahdella järjestetään Etelä-Karjalan ensimmäinen peli- ja conitapahtuma. Viikonlopun aikana on tarjolla LAN-pelaamista, cosplayta, myyjiä, pelinkehittäjien tapaamisia sekä cosplay- ja animaatiokilpailuja. Lautapeliohjelma on vielä auki, mutta jotain sellaistakin on luvassa.

Lisätietoja ItäConin sivuilta.

Nordic Championship 2026 31.10.–1.11.2026 (Imatra)

Saimaa Gaming järjestää Imatran kylpylässä pelitapahtuman, jossa kisaillaan Warhammer 40K:n parissa sekä peruspelin Doubles-turnauksena että Kill Teamin Golden Ticket -turnauksessa, jossa voittajalle on luvassa pääsy pelin MM-kisoihin. Ohjelmassa on myös kaksipäiväinen lautapeliturnaus, jossa kisapeleinä ovat Flamme Rouge, Quest for El Dorado, Heat: Pedal to the Metal, Downforce ja Formula D.

Turnauksiin osallistuminen maksaa 40 €. Tapahtuman osallistujat saavat 20 % alennuksen majoituksista kylpylässä.

Lisätietoja Saimaa Gamingin nettisivuilta.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

Heinäkuu on top-listakuukausi. Omansa tekivät Mikko, Ville ja Tatu. Mikä listoista vastaa parhaiten omaa pelimakuasi?

Peliarvioita saatiin heinäkuussa kesäkuuta enemmän. Aatu arvioi Lautapelit.fi:n julkaiseman 5 Towers -fillerikorttipelin. Vilma tsekkasi No Thanks+:n eli vanhan fillerisuosikin uusimman version. Eerik testasi Herkkuhirmut-lastenpelin.

Tuukan testipenkissä oli Stefan Feldin mammuttimainen Civolution. Kuulemma hyvä, mutta painajainen opettaa. Hannu arvioi The Old King’s Crownin, jossa on hitusen samaa vikaa, mutta onpahan upea kuvitus.

Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Ryhmässä tiedotetaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista. Liittyäksesi ryhmään laita viestiä Telegramissa.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista ja Mastodonista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram ja Mastodon ovat varmimpia kanavia, joissa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Yatzyn säännöt
2. 100 parasta peliä 2026
3. Vuoden peli -palkinto
4. Pekingin mysteerit
5. Texas Hold’emin säännöt
6. Bananagrams
7. Top 100: Ville Heinonen 2026
8. Tatun top 60 -pelit 2026
9. Flip 7
10. 100 parasta peliä 2025

Lautapeliblogien päivitykset

Peliarvostelut:

• Lunkisti: Castle Combo – yhdeksän kortin pistelinko

Videot:

• Anton VS Lautapelit: Peliturnaus syksyllä Imatran kylpylässä? Otetaan selvää! | HAASTATTELU: NORDIC CHAMPIONSHIP 2026
• Miiran ja Annikan hyvin draftatut kortit: 278. Pelit joissa tehdään laittomuuksia, 279. Devirin julkaisemat pelit, 280. Kaksivaiheiset lautapelit, 281. Pelailuja kesällä 2026

Muut jutut:

• Pelikilta: Turun lautapelikahvila vaihtaa omistajaa

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde

Alkajaisiksi on todettava, että viime vuonna päälleni iski suuruudenhulluus. Sata peliä oli todella paljon. Viime vuoden pelimäärillä se ei kuitenkaan ollut liikaa. Tämän vuoden tilastoja kootessani totesin, että eri pelejä on tullut vyölle sen verran vähemmän, että sadan pelin listaus ei olisi järkevä valinta.

Pub Meeplen Ranking Engineen päätyi tällä kertaa noin 130 peliä, joista noin kymmenen poistin matkan varrella tajutessani, että ne eivät tule pärjäämään. Viime vuonna pelejä oli kaikkiaan 160, joten laskua on tullut.

Listan lukuohjeet

Tuttuun tapaan merkitsen sulkuihin pelikertojen määrän. Vaikka mukana on vain pelejä, joita olen pelannut vuoden 2024 jälkeen, ilmoitan pelikerrat koko mittaushistorian ajalta. BGA-pelikerrat mainitsen vain muutamassa tapauksessa. Merkitsen *-merkillä pelit, jotka löytyvät kokoelmastani tällä hetkellä.

Pidemmittä puheitta toivotan antoisia lukuhetkiä listauksen parissa!

Sijat 60–51

60 Point Salad. Erilaisten pelien määrän vähentyessä vanhat kestosuosikit nostavat päätään. Point Salad tekee paluun 60-joukkoon kolmen vuoden tauon jälkeen. Pelikertoja kertyy mukavaan tahtiin. Toimiva filleri. (24 pelikertaa) *

59 Nova Luna on erikoinen tapaus. Peli jäi viime vuoden listauksessa alasijoille yhden pelikerran jälkeen. Vuodessa pelikertoja ei ole kertynyt lisää, mutta pelin sijoitus on noussut. Ehkä tämä kertoo sitä, että nokkelaa aivojumppaa tulisi kokeilla uudemman kerran. Abstraktit älypähkinät eivät yleensä ole mieluisia minulle. (1 pelikerta)

58 Moon Colony Bloodbath. Dominion-mies Donald X. Vaccarinon luomus vakuuttaa erikoisella teemallaan. Kaiken lisäksi itse pelikin on varsin näppärä. Tätäkin olisi mukava testata uudestaan. (1 pelikerta)

57 Next Station: London. Kepeä kupongintäyttöpeli näytti jo unohtuvan historiaan. Alkukesästä pääsin kuitenkin pelaamaan sitä pitkästä aikaa, ja intouduin hankkimaan pelin itselleni. (10 pelikertaa)*

56 War Chest. Kiinnostava uutuus. Näyttävä, mutta myös nopea ja yksinkertainen. Vaihteluakin luulisi riittävän. En tiedä, eksynkö pelaamaan tätä uudestaan. (2 pelikertaa)

55 Ave Caesar. Jälleen yksi paluun tehnyt peli. Tarina on samanlainen kuin Next Station: Londonilla. Noin neljä vuotta sitten pelasin tätä peliä pari kertaa ja ihastuin täysin. Tänä vuonna bongasin pelin kirpputorilta ja pääsin siten pelaamaan sitä pitkästä aikaa. Kenties 1980-luvun pelimekniikat eivät iske samalla tavalla kuin peliharrastuksen alkuaikoina, mutta ilkeä ja härö kilpa-ajo maistuu edelleen listapaikan arvoisesti. (5 pelikertaa) *

54 Hues and Cues. Luovaa ajattelua vaativalla partypelillä on ongelmansa, mutta värisävyjen ja vihjeiden pohdinta tarjoaa melko uniikin haasteen, johon tartun mielelläni. Partypelien kovassa kilpailussa peli uhkaa silti jäädä jalkoihin. (3 pelikertaa)

53 Telepaattori jatkaa partypelien sarjaa. En ole oikein päässyt pelaamaan peliä parhaalla mahdollisella pelaajamäärällä. Jos pääsisin, pelillä olisi potentiaalia nousta ylemmäs listalla. (8 pelikertaa)

52 7 Wonders. Klassikko, jota tulee pelattua todella vähän, mutta kuitenkin säännöllisesti. Sen verran helppo ja mukava peli on kyseessä. Ylsi joskus jopa listan kakkospaikalle. Enää sinne ei ole asiaa. (7 pelikertaa)

51 Just One on keikkunut listalla, tai vähintään sen tuntumassa, alusta asti. Ei ole pelinä erikoinen, mutta aiheuttaa aina hauskoja tilanteita. Pelikokemus on todella tasainen. Ei koskaan petä, muttei toisaalta tarjoa suuria elämyksiä. Tätäkin tullut pelattu suunnilleen kerran vuodessa -tahtia. (6 pelikertaa)

Sijat 50–41

50 Draft & Write Records. Teema kantaa kupongintäyttöpeliä, joka on muutenkin ok. Aluksi hieman sekava, mutta avauduttuaan todella miellyttävää tekemistä. Toimii myös BGA:ssa. (1 pelikerta + BGA)

49 Concept. Kuka tarvitsee Aliasta mihinkään, (edes sitä, jossa Marco Bjurström lukee kysymyksiä DVD:ltä) jos voi pelata Conceptia? Kukapa olisi uskonut, että sanonnan ”kuin kaksi marjaa” selittäminen sekavan symbolihimmelin avulla olisi näin hauskaa? (9 pelikertaa)

48 Village. Kestohitti kestää listalla vuodesta toiseen. Listan toistaiseksi ensimmäinen europeli tarjoaa kiperiä päätöksiä, ja omalla kohdallani myös kohtalaisen paljon voittoja. Oikea-aikainen kuoleminen on teemana uniikki. (10 pelikertaa)

47 Alice’s Garden on näppärä ja nopea laattojenasettelupeli. Kyseisen genren peleillä on tapana kulua käytössä. Alice’s Gardenin kohtalo on tuskin sama, sillä pelikerrat tulevat jäämään satunnaisiksi. (1 pelikertaa)

46 Torakkapokeri. Legenda on palannut. Parhaimmillaan jopa seitsemäntenä listalla majaillut klassinen bluffipeli koki uuden renessanssin. Peli jakaa mielipiteitä, sillä Torakkapokeri on käytännössä muiden kiusaamista, jolla on säännöt. Jos ei pelkää torakoita tai häviämistä, tulee viihtymään Torakkapokerin parissa! Turkulaisena pelin ainoa heikkous on, että se on ostettu Tampereelta. (27 pelikertaa) *

45 5 Second Rule. Tätä peliä pelatessa ainoa taattu asia on kaaos. Pelaajat yrittävät nimetä viidessä sekuntissa kolme asiaa vaihtelevien tasoisista kategorioista. Jos ei onnistu, naapuri voi koittaa varastaa pisteet. Erinomaista hupia! Pelin parasta antia ovat hulvattomat vastaukset ja käsittämättömät jäätymiset. (30 pelikertaa) *

44 Villagers. Näppärän näköinen Villagers kiinnosti monia vuosia, kunnes viimein pääsin testaamaan sitä. Alkuhämmennyksen jälkeen peli osoittautui vallan mainioksi. En silti näe, että tästä tulisi mikään kestohitti. (1 pelikerta)

43 Miyabi. Viime vuonna ihmettelin Miyabin alhaista sijoitusta. Mielestäni Miyabi on Michael Kieslingin paras peli, ainakin perinteistä Azulia parempi. Samankaltaista mekaniikka on hyödynnetty myöhemmin esimerkiksi Akropoliksessa, joka on myöskin erinomainen peli. Akropolis löytyisikin listalta varmasti, jos pelaisin sitä enemmän. (10 pelikertaa) *

42 Pipelinen käyrä on ollut laskussa. Raskas putkitetris oli ensimmäisiä Lautapelioppaassa arvostelemiani pelejä. Pelikertoja ei ole hetkeen tullut. Pipelinen sijoitus on pudonnut noin 15 sijan vuositahtia. (6 pelikertaa)

41 Anno 1800:n sijoitusksen kehitys on Pipelinen kanssa lähes identtinen. (12, 26 ja nyt 41) Anno on loistava peli, jossa olen auttamattoman surkea. Ehkäpä tappion katkera kalkki laskee sijoitusta. Toisaalta pelikertojakin kertyy noin yksi joka vuosi. (4 pelikertaa)

Sijat 40–31

40 Can’t Stop. Hupaisa onnenkoetuspeli, josta ei ole paljoa sanottavaa. Monenlaiset tilanteet ja draaman kaaret ovat mahdollisia. (7 pelikertaa + BGA)

39 Hot Streak oli yksi vuoden suurimmista pelihankinnoista. Hupaisan kaaottinen vedonlyöntisekamelska on löytänyt tiensä peliporukan sydämiin, mutta joku viimeinen silaus tästä puuttuu, sillä yksi hyvin samankaltainen peli löytyy listalta vielä ylempää. Joka tapauksessa Hot Streak tarjoaa aina hyvät naurut. (7 pelikertaa) *

38 Downforce on yksi monista peleistä, jotka hyödyntävät Ave Caesarista tuttua blokkausmekaniikkaa. Vedonlyönti tuo kilpa-ajoon vielä ylimääräisen mausteen. (3 pelikertaa)

37 The Sheriff of Nottingham. Rehellinen bluffipeli löytyy korkeammalta sijalta kuin vuosiin. pelimekaniikka on nerokas, ja antaa pelaajille käytännössä vapaat kädet bluffaamiseen. Kaikenlaista on kyllä yritettykin. (15 pelikertaa) *

36 Small Worldin listakäyttäytyminen ei lakkaa herättämästä ihmetystä. Peli on päässyt pöydälle suhteellisen vähän, mutta listasijoitus sinkoilee minne sattuu vuodesta toiseen. Hissiefekti on lähes verrattavissa KTP:n edustusjoukkueen liikehdintään veikkausliigan ja divarin välissä. (7 pelikertaa) *

35 That’s Not a Hat. Onko tässä Torakkapokerin nitistäjä? Ihmiset, jotka vihaavat Torakkapokeria, luultavasti vihaavat That’s Not a Hatia vielä enemmän, sillä vakuuttavan bluffin lisäksi pitää pystyä muistamaan asioita. Toisaalta That’s Not a Hatissa pelaajat yrittävät lähtökohtaisesti puhua totta, eli kieroiluun ei tarvitse ryhtyä. Pienillä valkoisilla valheilla paikataan vaan huonoa muistia. Pitkässä juoksussa uskon Torakkapokerin ottavan paikkansa takaisin syvemmän strategisuutensa turvin. (5 pelikertaa) *

34 So Clover! on pitänyt vuodesta toiseen kiinni listasijastaan, joka ei ole edes vaihdellut kovinkaan rajusti. Peli kuitenkin kärsii edelleen samasta ongelmasta. Pelikertoja ei vaan yksinkertaisesti tule tarpeeksi. (7 pelikertaa)

33 Smart10 on pysynyt vuosikaudet 20 parhaan joukossa. Paha kilpailija Bezzerwizzer on aina löytynyt todella läheltä. Tänä vuonna jostain syystä moderni klassikko on ottanut maltillisesti takapakkia. Smart10 on yksi kokoelmani pelatuimmista peleistä, ja lisäosia tulee ovista ja ikkunoista. Pelin tulevaisuus listalla vaikuttaa siis valoisalta. (34 pelikertaa) *

32 Terraforming Mars on yksi varhaisimmista suosikkipeleistäni. Klassikko pääsee edelleen pöydälle säännöllisesti, ja aina se vakuuttaa. Tässä taas yksi peli, jossa en vain pärjää. (15 pelikertaa)

31 Family Inc. on yksinkertainen onnenkoetuspeli, joka tekee paljon asioita oikein. Ilmassa on todellista vaaran tuntua. Kyseessä on vasta listan ensimmäinen Reiner Knizian peli, mikä on melko vähän ottaen huomioon, että mies on suunnitellut puolet maailman lautapeleistä. Klassikot, kuten Quest for El Dorado ja Modern Art eivät tällä kertaa syystä tai toisesta mahtuneet mukaan. (12 pelikertaa)

Sijat 30–21

30 Las Vegas on peli, jonka pelaaminen on erittäin miellyttävää. Helpot säännöt, tiukka vuorovaikutus ja kasinolle ominainen satunnaisuus iskevät. (5 pelikertaa)

29 Dale of Merchants. Pakanrakennuspelit ovat yleensä minulle vaikea pala, sillä alan vertaamaan niitä Dominioniin, joka on genressään mielestäni täysin ylivoimainen. Dale of Merchants tuntui kuitenkin sen verran raikkaalta ja notkealta peliltä, että voisin pelata sitä lisää. Erilaiset korttiyhdistelmät ja vaihtelevuus ovat plussaa. En omista tällä hetkellä yhtäkään puhdasta pakanrakennuspeliä Dompan lisäksi, mutta Dale of Merchantsiin voisin iskeä kiinni sopivan tarjouksen tullen. (1 pelikertaa)

28 Castle Combo on filleripeli, jonka haluan ehdottomasti haltuuni mahdollisimman pian. Pääsin koettamaan tätä Lautapelioppaan avustajien tapaamisessa, ja sen jälkeen olen pelannut jonkin verran BGA:ssa. Filleripelit harvoin koukuttavat, mutta Castle Combo onnistui siinä. Listalla on kuitenkin muutama lyhyt peli, jotka menevät sen edelle. (1 pelikerta + BGA)

27 Hallertau avaa Uwe Rosenbergin pelien rintaman. Hallertau tarjoilee pahan asteen aivojumin, jonka kanssa painin mieluiten yksin. Tämä peli ei kaipaa lisäpelaajia. Uwen pelejä yhdistää se, että niissä pääasia on omien ennätyspisteiden tavoittelu. Tämä tekee niistä erinomaisia soolopelejä. Kaikki listalla esiintyvät Uwet ovat minulle ennen kaikkea soolopelejä. (11 pelikertaa)

26 Decrypto. Neljä pelikertaa viidessä vuodessa riittää edelleen pitämään Decrypton korkealla. Uusien pelien vyöryessä oikealta ja vasemmalta, mutta muutamaan kertaan maisteltu Decrypto on edelleen suosikkiannosten joukossa. Peli on melko hankala hahmottaa, mikä nostaa kynnystä pelaamiselle. Säännöllisesti pelattuna Decrypto voisi nousta jopa kymmenen kärkeen. Sanon näin joka vuosi, enkä silti saa aikaiseksi pelata peliä. (4 pelikertaa)

25 Ra on täydellinen esimerkki Knizian neroudesta. Pelin teema on mitätön ja ulkomuoto karsea, mutta itse peli on täyttä timanttia. Ra on korkeimmalle sijoittunut vain kerran pelattu peli tänä vuonna. (1 pelikerta)

24 Detective Club. Tämä peli pistää luovuuden koetukselle. Hankkisin itselleni, jos saisin säännöllisesti kasaan sopivan määrän pelaajia. (5 pelikertaa)

23 Thebes. Tässä pelissä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Peli on pitkähkö, melko kuivan näköinen ja melko satunnainen. Lisäksi odottelua vuorojen välissä joutuu välillä sietämään. Kaikesta tästä huolimatta Thebes on kutkuttavan jännittävä peli! Mikä olisikaan hauskempaa, kun kanssapelaaja uhraa monen kierroksen ajan vaivalla hankkimansa resurssit kaivaakseen maasta esiin pelkkää hiekkaa. Kerrassaan hulvatonta. (3 pelikertaa)

22 Nusfjord edustaa Uwe-sooloilua kevyemmässä muodossa. isoin etu Hallertauhun nähden on kevyempi aivojumi ja lyhyempi kesto. Soolopelisysteemi on todella nerokas. (13 pelikertaa)

21 Luxor on piristävä uusi tuttavuus. Ulkoasu on ummehtunut, mutta itse peli on härö, mutta todella kiinnostava. Mekaniikka on ovela ja satunnaisuutta piisaa. Kyseessä ei ole silti viimeinen Rudiger Dörnin teos tällä listalla. (1 pelikerta + BGA)

Sijat 20–11

20 Camel Cup on tietyllä tapaa Hot Streakin esi-isä, ja jotenkin Camel Cup vie minun papereissani voiton. Peli on nopea ja kaaottinen, mutta valinnat ovat mielestäni kiinnostavampia kuin Hot Streakissa. Pelejä yhdistää komponenttien leikkisyys. (3 pelikertaa)

19 Bezzerwizzer on ottanut pitkässä triviapelien taistossa ensimmäisen selkeän voiton. Asetelman pysyvyys selviää tulevaisuudessa. (10 pelikertaa)

18 Trial by Trolley tarjoaa reilun annoksen ronskia huumoria ja absurdeja pohdintoja. Partypeliltä ei voi muuta vaatia. (2 pelikertaa)

17 Flamme Rouge on tehnyt ihmeellisen nousun. Viime vuonna se putosi top 60:n ulkopuolelle. Silloin tuumin tuumin, että lisäosat voisivat pelastaa ikisuosikin. No, päädyin hetken mielijohteesta hankkimaan kaikki peliin ilmestyneet laajennukset, ja tässä tulos. Formulat olivat jo karkaamassa, mutta nyt vanha kunnon Flamme hengittää niskaan. (20 pelikertaa) *

16 Heat: Pedal to the Metal on huippuunsa viritetty kilpa-ajo, joka tarjoaa todentuntuisemman ajokokemuksen, kuin autokoulun simulaattori. Jännitys on käsin kosketeltavaa, ja strategioita on moneen lähtöön. Urheilupelit ovat vaikea laji, mutta Heatin tulkinta teemasta on täydellinen. (12 pelikertaa)

15 Fields of Arle. Viime suven kolmonen on sukeltanut ilman mitään syytä. Kenties pelikertojen vähentyminen on osasyynä. 15 pelikertaa näinkin raskaalle pääasiassa soolona pelattavalle pelille on reilussa vuodessa oiva saldo. Tapani nauttia tästä pelistä on erikoinen. Laitan musiikit soimaan ja istun pöydän ääreen. Pohdin rauhassa, lauleskelen kappaleita välillä enkä pidä mitään kiirettä. Koko operaatioon voi kulua melkein kolmekin tuntia. Olenko ainoa? (15 pelikertaa) *

14 High Society. Knizian viimeinen sana tällä listalla ja ehkä kaikkien aikojen paras filleripeli. Peli on nopea opettaa. Uusi painos virittää klassikon vielä uudelle tasolle. Knizian ovelaa suunnittelutyötä olen ylistänyt jo pariin kertaan tämän listan aikana, mutta teen sen taas. Annetaan kunnia sinne minne se kuuluu! (17 pelikertaa) *

13 Huhupuheita on kuulunut jo vuosikausia partypelien ykkösketjuun. Pelin ainoa ongelma on pelaajamäärä. Aina ei ole mahdollisuutta saada kasaan tarpeeksi ihmisiä pelin pelaamista varten. Aina kun peli löytää pöydälle, kokemus on hulvaton. (10 pelikertaa) *

12 1960: The Making of the President on historianörtin märkä päiväuni. Arvaamaton ja jännittynyt vaalitaistelu on melko pitkä, mutta kestonsa arvoinen. Korttien historiallisuus on pelin kantava voima. Mekaniikat tukevat teemaa erinomaisesti. Peli pääsi juuri pitkästä aikaa pöydälle, mikä näkyy heti sijoituksessa. (4 pelikertaa)

11 Eclipse (molemmat versiot). kotimainen avaruusooppera tarjoilee tietynlaista eeppisyyttä, jota ei ole helppo vangita lautapeliin. Pelikerrat ovat harvassa. (3 pelikertaa) *

Sijat 10-1

10 Lost Ruins of Arnak. Pienestä takapakista huolimatta Arnak pysyy edelleen kärkisijoilla. Pelissä ei periaatteessa ole mitään erikoista, ei mitään omaperäistä. Se kuitenkin toimii loistavasti. Enempää ei vaadita. pelikertojakin on kertynyt mukavasti. (12 pelikertaa) *

9 Cards Against Humanity. Viime vuoden listassa kirjoitan seuraavasti: ”Kun kirjoittelen tätä listaa vuoden päästä, pelikertojen määrään tulee nolla perään.” Noh, pelikertoja oli silloin kertynyt vasta kaksi, nyt niitä on 14. Ihan ei tavoitteeseen päästy, mikä johtuu enemmän peliporukan epäaktiivisuudesta kuin itse pelistä. Tällä kertaa en lupaile nollia tai muutakaan. Tyydyn toteamaan, että Cards Against Humanity on oikeassa seurassa loistava peli. Peli mahdollistaa perusteellisen köyhtymisen: omaan kokoelmaani on uponnut kolminumeroinen määrä rahaa. Yleensä sillä hinnalla saa kilotolkulla pahvia ja pröystäileviä miniatyyrejä. Cards Against Humanityn tapauksessa saa yksinkertaisesti läjäpäin kortteja, joihin on painettu kaikenlaista törkyä. (14 pelikertaa) *

8 Istanbul. Olen oppinut viimeinkin pelaamaan Istanbulia. Syytä jo onkin yli 20 pelikerran jälkeen. Big Boxiin kuuluva toinen lisuri Letters & Seals on edelleen lähes korkkaamaton. Kahvia rokataan lähes joka kerta. (24 pelikertaa) *

7 Star Wars: Imperial Assault. Kauankohan pelkkä skirmish-pelimuoto riittää tyydyttämään? Kampanjamaailmaan en ole astunut, enkä tiedä onko moiseen touhuun realiteetteja lähteäkään. Toistaiseksi nopeahkot 1 vastaan 1 -skirmish-ottelut ovat riittäneet. Star Wars on kuitenkin pääasia. Kimblestäkin saisi siedettävän pelin Star Wars -teemalla, Monopolystakin melkein. (9 pelikertaa)

6 Star Wars: Rebellion. Niin… Star Wars… Rebellion oli heräteostos vailla vertaa. Tiesin, että pelikerrat tulisivat jäämään minimiin. Onneksi olin, niin kuin monessa muussakin asiassa, aivan väärässä. Muutamassa kuukaudessa olen päässyt sukeltamaan Tähtien Sodan maailmaan jo kolmesti! Pelillä on puutteensa, mutta kokonaisuus on huikea. Peli tuntuu Tähtien Sodalta. Olen unelmoinut tästä (ja Imperial Assaultista) siitä lähtien, kun näin joskus pikkupoikana Tuomo Pekkasen videot peleistä. (3 pelikertaa) *

5 Tiskijukka. Hyvän lautapelin ei tarvitse sisältää kymmentä kiloa pahvia, hienoja figuureja tai läjäpäin komponentteja. Tiskijukka on litteä pala pahvia, jonka sisälle mahtuu paljon hienoja pelihetkiä. Joskus hyvät ideat ovat todella yksinkertaisia. Jos musiikki yhtään vetoaa, Tiskijukkaan kannattaa tutustua. (29 pelikertaa) *

4 Great Western Trail: Second Edition on peli, joka ei petä koskaan. Koitos on pitkä, mutta jokainen päätös tuntuu tärkeältä. Tätä peliä tekee aina mieli pelata. Muut versiot kiinnostavat. (10 pelikertaa + BGA)

3 Faraway on vuoden suurin yllättäjä. Viime vuonna listalta irtosi parin pelin perusteella sija 34. Nyt 46 pelikertaa myöhemmin voin vain todeta, että Faraway on hitti. Filleripelit jättävät itselleni usein kädenlämpöisen fiiliksen. Farawayssa on kuitenkin jotakin neroutta, joka koukuttaa palaamaan pelin äärelle. 5 € hintaan ostettu Faraway on vuoden paras ostos. (50 pelikertaa + liikaa BGA-pelikertoja) *

2 Through the Ages: A New Story of Civilization on aivan liian raskas peli. Valitettavasti se on myös aivan liian hyvä peli jätettäväksi kaappiin lojumaan. Siispä sitä on pakko pelata, vaikka siihen kuluisi koko päivä. Peli on ankkuroitunut tulonsa jälkeen tukevasti kakkospaikalle, eikä hiipumisen merkkejä näy. Pelikerrat ovat harvassa. Onneksi BGA tarjoaa aikatauluystävällisemmän ratkaisun. (5 pelikertaa + BGA) *

1 Dominion – Valtakunta. Kukaan minut tunteva ei liene yllättynyt tästä valinnasta. Dominion on edelleen täysin dominoiva voima listalla. Peliä on tullut pelattua useammalla alustalla, joten pelikertojen yhteismäärä on aivan mysteeri. Pelin asema on vain vahvistumassa, sillä tuttavapiirissäni pelillä on useita muitakin faneja. (2500–3000 pelikertaa netissä ja 137 pöydällä) *

Huomioita listasta + loppupohdintaa

Tämän vuoden lista oli melko tyypillinen ja helposti ennakoitava. Uusien pelien määrä (25) nousi kahdella viime vuodesta. Erona se, että mukana oli paljon enemmän listalle takaisin nousseita pelejä. Ilmiö kertoo uusien pelien määrän vähenemisestä edellisiin vuosiin verrattuna.

Olen pelannut aiempaa vähemmän pelikerhoissa ja enemmän kotona omalla pelivalikoimalla. Huomattavaa onkin omistamieni pelien ylivalta. Kymmenen kärki koostui jälleen omistamistani peleistä. Yhteensä 60 joukossa tasan puolet peleistä löytyvät omasta takaa. Kertooko tämä siitä, että olen onnistunut hankkimaan parhaat pelit itselleni? Ostan pelejä melko spontaanisti ja mututuntumalla. Vaistoni on siis erinomainen.

Toisaalta omistan noin 100 lautapeliä. Omistanko siis huonoja lautapelejä? Pitäisikö listan perusteella tehdä myyntipäätöksiä? Lautapelaajat eivät tunnetusti ole kiinnostuneita pelien myynnistä, joten lopetan jutun tähän!

Lähde

Kortit pöytään, tornit pilviin! Uskallatko huutaa sinulle parhaat tornien palat mukaan vaikka mahdollisesti tulevan roskan kustannuksella – vai ajatko tornisi tukkoon ennen aikojaan?

5 Towers on julkaistu vuonna 2023 ja sen on suunnitellut Kasper Lapp, joka muistetaan erityisesti Magic Maze -pelistä. Lautapelit.fi julkaisi pohjoismaisen version 5 Towersista pari vuotta myöhemmin, ja sieltä pelin saimme myös arvioitavaksi.

Helpot säännöt, nopea tahti

5 Towersissa jokaisen pelaajan on tarkoituksena rakentaa mahdollisimman korkeita torneja, nimensä mukaisesti yhteensä viisi erilaista. Tämä ei kuitenkaan suju aina ilman riskinottoja, sillä saatat välillä tyytyä ottamaan tornien osia, joiden rakentaminen on siinä vaiheessa liian aikaista.

Torneja pinoat nimittäin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suurimmasta pienimpään, mutta kuitenkin alhaalta ylöspäin. Numerojärjestyksessä ei tarvitse olla, kunhan pelattavat kortit ovat pienempiä, kuin jo rakennetun samantyyppisen tornin korkein osa.

Kortteja saa itselleen joka kierroksen järjestettävän tarjousvuoron kautta, jossa tulee tarjolle viisi tornikorttia. Tarjousvuorossa kisataan siitä, kuka pelaajista olisi ottamassa eniten kortteja. Jokaisella pelaajalla on mahdollisuus tarjota vain yhden kerran kierrosta kohti, paitsi jos joku tarjoutuu välissä ottamaan kaikki viisi korttia.

Eniten tarjonneen pelaajan on otettava ja kyettävä rakentamaan tarjotun lukumäärän verran uusia tornikortteja itselleen. Ennen rakentamista pelaaja saa purkaa yhden nykyisen tornikortin pois jonkin tornin päältä, mutta jokainen purettu kortti kasvattaa miinuspisteitä aritmeettisena sarjana. Ensimmäinen raivaus maksaa yhden miinuspisteen, toinen kaksi ja kolmas kolme – jolloin esimerkiksi kolme poistettua korttia kerryttää yhteensä jo kuusi miinuspistettä.

Tämän jälkeen jäljelle jääneet kortit laitetaan poistopinoon ja alkaa uusi tarjousvuoro, jonka aloittaa edellisen tarjouksen voittaneen vasemmanpuoleinen pelaaja. Peli kestää siihen asti, kunnes nostopino on sekoitettu yhden kerran ja sen jälkeen pinosta loppuu kortit. Viimeisellä kierroksella voi hämmentävästi olla alle viisi korttia tarjolla. Pisteitä saa sitä mukaan, mitä enemmän pelaajalla on kortteja torneissaan.

Twistejä saadaan ensinnäkin 8- ja 9-korteista. 8-kortin päälle voidaan laittaa myös sitä suuremmat kortit, kun taas 9-kortit voidaan pelata minkä tahansa päälle (paitsi 0-korttien). 0-kortit puolestaan ovat tornien kattoja, jotka tuplaavat tornin pisteytystä. Ne lukitsevat tornin valmiiksi, eikä sitä saa enää purkaa.

Korkealle heti vai kytikselle?

Pelin aikana pelaajien taktiikat eriytyvät selvästi. Siinä missä yksi rakentaa jo useampaa tornia liukuhihnalta, toinen ei ole vielä edes aloittanut, vaan kyttää rauhassa itselleen otollisinta saumaa.

Vaikka edelliset herkulliset kortit menisivät sivu suun, niin seuraavalla kierroksella tarjoutuu aina uusi mahdollisuus. Kortteja on kuitenkin rajallinen määrä, mikä pakottaa jokaisen jossain vaiheessa apajille, tarvittaessa isolla riskinotolla. Harmitus on suuri, jos peli päättyy ennen aikojaan, ennen kuin ehdit napata tarpeeksi torneja tai juuri sen korkeimman tornisi kruunaavan katon.

Pelin edetessä pelaajien tornit eriytyvät niin, että loppua kohden vain harva kortti sopii enää kenellekään. Korttituuri voikin tarjoilla jollekulle täydellisen syötön lapaan, eikä muilla ole keinoja estää sitä. 

Mekaanisesti toimiva peli kestää mainiosti uudelleenpeluuta. Mukana tulee “Tornien voimat“ -lisäsäännöt (aiemmin tunnettu promona nimeltä Great Powers), joka tuo jokaiselle tornityypille omat erikoiskykynsä, mikä syventää strategisia valintoja mukavasti. Tätä lisämaustetta ei kuitenkaan kannata sotkea ensikertalaisten peliin tai silloin, kun haetaan mahdollisimman suoraviivaista kokemusta.

Korkeaa riskinottoa napakassa paketissa

5 Towersissa on paljon kierroksia, mutta ne ovat nopeita ja peli on ohi noin puolessa tunnissa. Peli vaikutti olevan helppoa opettaa kaikenlaisille ja tornien rakentelu vaikutti monelle oikein tyydyttävältä. Sääntöläpyskä on selkeä, mutta ei olisi ollut paljon pyydetty kortin kokoisesta apulapusta. Myös aiemmin promona tulleet lisäsäännöt ovat tervetulleita kokeneille pelaajille.

Olen pelannut tätä vain kolmen ja neljän pelaajan pelinä ja voin todeta, että näillä määrillä peli toimii hyvin, erityisesti neljällä. Näkisin, että kaksinpelissä ei saataisi tarpeeksi painetta tarjousvuoroihin. Viisinpeli on varmasti toimiva, joskin erillisen korttiskaalauksen puute voi ohentaa korttipoolia nopeasti ja jättää joiltakin pelaajilta vuoroja väliin pakon edessä.

Sliivaajille tiedoksi, että muovitettuna pelin kansi ei mahtuisi menemään kunnolla kiinni. Kortteja sekoitellaan vain pari kertaa peliä kohden ja käsissä pidettäviä kortteja ei ole, joten eiköhän kortit kestä montakin pelikertaa ja pelin hintakin on edullinen.

Faktat 5 Towersista

Suunnittelijat: Kasper Lapp

Julkaisija: Deep Print Games (2023), Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Tornien rakentaminen on hyvin suoraviivaista opettaa. Lisäsääntöjen kanssa saadaan käyttöön erikoisominaisuuksia, joka tekee pelistä vaativamman.

Onnen vaikutus: Korttipeleissä on tuurinsa ja välillä riskinottoja pakotetaan ottamaan.

Vuorovaikutus: Isommalla pelaajamäärällä vuorovaikutus korostuu, sillä kaikki pelaajat ovat osallisena tornin osien tarjousvuorossa (jollei joku vedä välistä kaikki pois).

Teema: Peli on mekaanisesti abstrakti, mutta kuvitus on kiva.

Uudelleenpelattavuus: Tornien rakentaminen kestää aikaa fillerin muodossa ainakin jonkin aikaa.

Saavutettavuus: Peli on ohjeita lukuunottamatta tekstiä vailla.

Pelaajamäärä: 2–5.

Pituus: 15–30 min

Lähde

Perinteiseen tapaan olen tehnyt listat samalla tavoin kuin Mikko, eli järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa pitkä lista pelejä kohtaa toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.

Koska olen pelannut viime vuosina yhä vähemmän ja vähemmän erilaisia pelejä, aloitin kaikista peleistä joita olen pelannut viimeksi vuoden 2024 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 150 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista. Top 20:n paikkeilla on muutama yllättävä tippuja, muutama yllättävä nousija, mutta pääosin lista on kutakuinkin pysynyt samanlaisena kuin viime vuosina. Pelikerrat ovat yhdistetty livenä pelatuista sekä BGA:ssa pelatuista pelikerroista, ellei erikseen mainita.

Sijat 100–91

100 Obsession. Olen hiljalleen lämmennyt tälle pelille, vaikka siinä on mielestäni edelleen ihan liikaa tuuria mukana. Lisäosat ovat kerta toisensa jälkeen vain parantaneet peliä ja Big Box oli tervetullut lisä, nyt peli ja pelin sääntökirjat ovat yksissä kansissa. Peli on huomattavasti yksinkertaisempi kuin mitä ihmiset luulevat sen olevan. (9 pelikertaa)

99 Blue Moon City. Uutuus. Oikein mainio Knizia, josta en saanut heti kiinni ensimmäisellä pelikerralla. Pelaisin toistekin! (1 pelikerta)

98 All Roads. Uutuus. Markus Kettusen All Roads on napattu yllättävän usein Tavernan hyllystä, kun on ollut tarve noin 20 minuutin nopealle fillerille. Toimiva paketti, testatkaa ihmeessä! (8 pelikertaa)

97 Quadropolis. Samaa voi sanoa tästäkin pelistä, Quadropolis vakuutti yhden pelikerran jälkeen. Nopeaa kaupunginrakentelua kivalla valintamekanismilla. Kyllä tätäkin pelaisi useammin. (1 pelikerta)

96 Akropolis. Uutuus. Jos hyllystä ei ole otettu All Roadsia, niin toinen vaihtoehto on monesti ollut Akropolis. Tämäkin on oikein mainio lyhyt kaupunginrakentelupeli, jossa on paljon tasoja. Heh heh.. (5 pelikertaa)

95 Wabash Cannonball. Listan ensimmäinen Winsomen kuutiojunapeli, joka sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pelaajille. Ei ehkä se peli, mitä itse ehdottaisin pöydälle muutaman muun saman genren peleistä, mutta pelaan tätäkin tilaisuuden tullen mielelläni. (2 pelikertaa)

94 Greed, Incorporated. Uutuus. Listan kolmas Splotteri. Haluaisin pitää tästä enemmän, mutta jokin tässä vaan hiertää vastakarvaan. Mutta se on Splotteri, joten se on listalla! (3 pelikertaa)

93 The King Is Dead. Olen pelannut kahta eri Peer Sylvesterin peliä ja pitänyt molemmista, pitäisi varmaan tutustua ajatuksella suunnittelijan muihinkin peleihin. Oikein mainio aluehallintapeli, jossa tekemällä vähemmän saavutat enemmän. (4 pelikertaa)

92 De Vulgari Eloquentia: Deluxe Edition. Peli Italian kansankielen kehityksestä. Ei muuta sanottavaa. (4 pelikertaa)

91 Black Forest. Uutuus. Tämähän oli yllättäen vallan mainio Uwe Rosenbergin peli. On jokseenkin hämmentävää miten välillä tuntuu siltä että Uwe tekee toinen toistaan samanlaisempia pelejä samalla teemalla, mutta kukin niistä kuitenkin lopulta seisoo omilla jaloillaan. (1 pelikerta)

Sijat 90–81

90 The Isle of Cats. Kissasaarelta on tullut pelastettua kissoja jo useiden vuosien ajan. Viimeaikoina peli ei ole päässyt pöydälle, kun on ollut niin paljon muutakin pelattavaa, mutta alkuun eräässä kaveriporukassa tätä pelattiin joka ikinen peli-ilta ja jotain muuta sen kylkeen. (31 pelikertaa)

89 Azul. Azul on edelleen eniten livenä pelaamani peli 70 pelikerran voimin. On tätä toki tullut BGA:ssakin pelattua. Azul on edelleen mainio abstrakti peli, jossa pitää jatkuvasti tarkkailla muiden pelaajien tilannetta. (97 pelikertaa)

88 The Isle of Cats Duel. Suoraviivaistetumpi ja kevyempi The Isle of Cats. Pelin huonoin puoli on se että laattoja, laivoja ja kortteja on aivan liian vähän ja peli alkaa toistamaan itseään jos sitä pelaa liian usein. (9 pelikertaa)

87 Carcassonne: The Castle. Paras Carcassonne on erikoisesti Knizian käsialaa. Todella hyvä kaksinpeli! (4 pelikertaa)

86 Voodoo Prince. Yksi parhaita viisinpelattavia tikkipelejä. Et halua olla viimeinen kierroksessa jäljellä oleva pelaaja, mutta mitä myöhemmin jäät pois, sitä enemmän pisteitä saat. Tämän pelin ääressä on keskimääräistä hauskempaa ja jännittävämpää kuin monen muun tikkipelin kanssa. (11 pelikertaa)

85 Shipyard. Uutuus. Olen aina pitänyt Vladimír Suchýn peleistä, jopa hänen huonommat pelit ovat nekin keskivertoa parempia. Shipyard tuli hankittua halvalla lautapelikirppikseltä ja parin pelikerran jälkeen olen pitänyt pelistä, mutta jo parin kerran jälkeen on tullut epäilys siitä onko pelillä sittenkään pysyvyyttä. (3 pelikertaa)

84 Krass Kariert / Dealt!. Tikkiä ja kiipeämispeliä yhdistävä suosikkikorttipeli, joka myös nimellä Krass Kariert tunnetaan, on osoittautunut kestäväksi klassikoksi. Jos pidät Scoutista, tulet myös pitämään tästä. (9 pelikertaa)

83 Pickomino. Uutuus. Tälläkin pelillä on useampi nimi (Heckmeck). Knizian nokkela onnenkoetuspeli on yllättävän koukuttava. (1 pelikerta)

82 Nightshift. Aikuisteemaisia lautapelejä on edelleen hyvin, jopa liian vähän markkinoilla. Nightshiftissä pelaajat ovat yksittäisen strippiklubin työntekijöitä, tavoitteenaan tietenkin tienata eniten rahaa useiden iltojen aikana. Rahaa tienataan joko viemällä asiakkaita VIP- tai privaattihuoneisiin, joissa on kummassakin oma onnenkoetustyylinen minipelinsä. Hyvin maksavia asiakkaita voi viedä toisen pelaajan nenän edestä ja peli sisältää myös voimakkaita toimintakortteja ja tapahtumia, mutta koska peli on kevyt ja järkevän pituinen, take that -elementti ei tunnu loppujen lopuksi niin pahalta. Pelissä on vanhanaikaisen lautapelin tuntua, mutta omaperäinen kuvitus, kivat komponentit, teemaan sopiva huumori ja ylipäätään seksityöpositiivinen toteutus tekee tästä hatunnoston arvoisen pelin, joka ansaitsee häpeilemättä paikkansa tällä listalla. (2 pelikertaa)

81 Bärenpark. Laatanasettelupelejä löytyy listalta useampi ja vaikka Bärenpark löytyy täältä häntäpäästä, on se oikein mainio peli lajissaan. Etenkin lisäosan kanssa peli vain paranee entuudestaan. Pelissä tehdään omaa karhupuistoa ja lisää palasia saat peittämällä puistosta jo löytyviä ikoneita. Laattojen arvot huononevat pelin myötä, joten järjestyksellä ja muodolla on väliä. (10 pelikertaa)

Sijat 80–71

80 Concordia. Ah, Concordia. Ehkä paras peli tällä listalla, jota ei ehkä enää nähdä listalla vuoden päästä. Pariin otteeseen olen tätä ehdottanut Tavernan hyllystä, ja aina olemme päätyneet pelaamaan jotain muuta. (20 pelikertaa)

79 Age of Rail: South Africa. En tiedä, osaanko vieläkään pelata tätä mainiota kuutiojunapeliä oikein. (5 pelikertaa)

78 Bandido. Uutuus. Olen järkyttynyt siitä että tämä peli unohtui aiempien vuosien listoilta. Board Game Arenassa tätä on tullut pelattua massiiviset 842 pelikertaa, livenä 6 pelikertaa. Bandido on kaikkien aikojen eniten pelaamani peli BGA:ssa. Koukuttava, nopea filleri, jossa yrität muiden pelaajien kanssa estää vankia karkaamasta vankilasta latomalla kortteja pöytään niin että vanki jää loukkuun. (848 pelikertaa!)

77 Oregon. Uutuus. Tässä toinen järkytys, myös Oregon puuttui viime vuoden listalta, mutta kun muita pelejä on tippunut listalta pelaamattomuuden vuoksi pois, löysi Oregon tiensä takaisin listalle. Aliarvostettu filleri, vahva suositus. (16 pelikertaa)

76 The White Castle Duel. Uutuus. The White Castlen kaksinpeliversio on yllättävän korkealla. Mutta kyllä tämä vain parempi peli on kuin edeltäjänsä. (4 pelikertaa)

75 Shogun No Katana: Deluxe Edition. Shogun no Katana on kiistatta yksi parhaita puolison joukkorahoituksen kautta löytämiä pelejä. Oman asepajan pyörittäminen on mieluista puuhaa, mutta välillä usean katanan pyörittäminen rajallisella verstaan pinta-alalla aiheuttaa kovaa päänsärkyä. (6 pelikertaa)

74 Castles of Mad King Ludwig: Collector’s Edition. Yksi puolison suosikeista. Olen hiljalleen lämmennyt tälle pelille, mutta alkujaan en pitänyt pelistä lainkaan. (14 pelikertaa)

73 The Fox in the Forest. Hyviä kahden pelaajan tikkipelejä on aivan liian vähän, mutta onhan tämä kategoriana kieltämättä aika niche. The Fox in the Forestissa haluat voittaa juuri oikean määrän tikkejä kierroksen aikana, et liian monta mutta et myöskään liian vähän. Vahva suositus korttipelien ystäville. Tätä ei ole tullut pelattua kertaakaan sitten viime listan teon, ja nämä aiemmatkin pelikerrat ovat lähes poikkeuksetta olleet yhden pelikaverin varassa, joka pitää myös pelistä. (22 pelikertaa)

72 Ingenious. Uuutuus. Knizian mainio abstrakti tunnetaan myös nimellä Genial. Tämä on tehnyt varovaisen paluun listalle, onhan tämä edelleen oikein mainio peli (17 pelikertaa)

71 Family Inc. Knizian hölmö partypeli Family Inc. on tarjonnut hauskaa hupia illasta toiseen. Niin yksinkertaisen nerokasta, mutta toimivaa, kuten niin moni muukin Knizian suunnittelema peli. Uutuuspeli Flip 7 toimii jokseenkin samoilla mekanismeilla, mutta ei mielestäni ole ollenkaan niin hyvä kuin Family Inc., joka tekee saman tempun paremmin. (15 pelikertaa)

Sijat 70–61

70 Prussian Rails. Uutuus. On tämä joskus aiemminkin ollut listalla, mutta viha/rakkaussuhde tähän peliin liikuttaa peliä välillä Top 100:n ulkopuolelle. Missään muussa pelissä kierroksen alun vuorojärjestyksen arpominen ei ole niin raastavaa kuin tässä – tietyllä hetkellä älyttömän hyvä tai huono arpaonni ratkaisee pelin. (9 pelikertaa)

69 First Rat. Tässä paino- ja kestoluokassa on kovaa kilpailua, mutta First Rat tuntuu jollain tapaa sekä uudelta että vanhalta. Pelissä pelaajien rotat keräävät kaatopaikalta kaikenlaista rojua, tavoittenaan rakentaa raketti kuuhun! Mutta miten tavoitteeseen päästään ennen muita on se kysymys – liikuttaako yhtä rottaa 1–5 askelta vai 2–4 rottaa 1–3 askelta? Peli tuo jollain tavalla mieleen Luxorin. Oikein mainio peli, joka toimii myös isommilla pelaajamäärillä. (4 pelikertaa)

68 Container. Tämä hyvin eriskummallinen konttikauppapeli on kuin tehty talouspelien ystäville. Pelistä julkaistiin vihdoin uusi painos, jota olisi mukava päästä testaamaan. (2 pelikertaa)

67 Magnate: The First City. Peliporukan viime vuoden uutuuspeli on saanut vasta muutaman pelikerran taakseen peliporukassamme, mutta on tässä pelissä potentiaalia. Tässä asuntokuplaa simuloivassa pelissä täytyy käyttää rahaa saadakseen rahaa ja sijoitukset pitää ehtiä myymään ennen kuplan puhkeamista. Todella kutkuttavaa markkinaspekulaatiota, jota en kuitenkaan vielä uskalla nostaa korkeammalle. Kun peliaikaa on ollut tänä vuonna rajoitetummin, pitäisi tähtien osua todella kohdalleen jotta päätyisiin pöytään missä tätä pelattaisiin. Erikoisesti nämä pelit olivat myös viime vuoden listalla peräkkäisillä sijoituksilla. (1 pelikerta)

66 Great Western Trail: Argentina. Samaa voisi sanoa myös tästä pelistä – en enää omista itse Argentiina-versiota GWT:sta, joten tämän pysyminen listalla on täysin yhden pelaajan harteilla. (5 pelikertaa)

65 Cribbage. Lisää kaksinpelattavia korttipelejä – Cribbage on klassikko syystä. Pääsin koronavuosina BGA:n maailman rankingin toiselle sijalle (normipuolella tosin, en Areenassa, mutta jonkinlainen saavutus kai sekin on). (633 pelikertaa).

64 Riichi Mahjong. Klassikoista ja viha/rakkausuhteesta puheenolleen, seuraavana listalla on Riichi Mahjong. Mahjong Soul -sivustolle olen päässyt Expert III tasolle, mutta kärsivällisyys ja halu ei vain yksinkertaisesti riitä seuraavalle tasolle. Pienellä paneutumisella olisin varmasti parempi pelaaja, mutta en vain jaksa nähdä vaivaa – maailmassa on yksinkertaisesti liikaa pelattavaa. Kerran olen saanut kolmetoista orpoa ja kahdesti kolme isoa lohikäärmettä, ne on hienoja hetkiä ne! (Livenä 7 pelikertaa, Mahjong Soulissa 210 East kierrosta, 1313 South kierrosta).

63 1860: Railways on the Isle of Wight. Listalla on yhteensä kahdeksan kappaletta 18xx-pelejä ja näistä vähiten suosikkini on 1860. Mutta vähän kehnompi äksä on silti parempi kuin moni muu peli. Eikä tämä lopulta ole missään nimessä huono peli, olen tätä aiemmin lytännyt vähän hampaattomaksi, mutta on tässäkin paljon peliä. (3 pelikertaa)

62 Shikoku 1889. Oma valintani 18Chesapeaken ohella ensimmäiseksi 18xx-peliksi. 1889 on oikein toimiva, suhteellisen pienen skaalan äksä, jossa pääsee kokemaan genren oleelliset asiat. Fyysinen peli on todella hyvälaatuinen komponentteineen. Päädyin silti myymään oman kopioni. (20 pelikertaa)

61 Drillers. Uutuus. Drillers on toinen lautapeli jonka sääntökirjan takakanteen olen saanut nimeni pelitestauksen johdosta, tämänkin pelin testaamiseen tuli osallistuttua Czech Games Edition (CGE) kautta. Pelistä tulee jossain määrin mieleen Clank!, mutta pelit toimivat silti hieman erilailla.

Pelaajat ohjastavat kaivosrobottia, jonka tehtävänä on käydä mahdollisimman syvällä kaivoksessa poraamassa arvokkaita metalleja. Pinnalle palataan kun tehot loppuvat koneesta, ja louhitut metallit muutetaan rahaksi ja voittopisteiksi, ja rahaa vastaan saat ostettua pakkaasi parempia ja tehokkaampia kortteja. Tässä joutuu yllättävän paljon tarkkailemaan mitä muut tekevät, ja pelin loppumista voi myös kontrolloida.

Oikein mainio toimintojen optimointipeli, joka ei kuitenkaan ihan täysin klikannut päässä niin, että olisin voittanut tässä säännöllisesti. (14 pelikertaa CGE:n testisivustolla)

Sijat 60–51

60 Trick of the Rails. Metsästin tätä Hisashi Hayashin (Bomb Busters, Yokohama, Trains) junateemaista tikkipeliä vuosien ajan, kunnes tästä julkaistiin portugalinkielinen painos, jonka hankkimisen jälkeen bongasin Facebookin lautapelikirppikseltä sen englanninkielisen version. Mutta onko tässä lopulta sittenkään niin paljon peliä kuin haluisin siinä olevan? Välillä tuntuu, että ei tässä pääse itse tekemään valintoja, vaan peli pelaa melkein itsensä läpi. (27 pelikertaa)

59 Bitoku. Suunnittelija Germán P. Millánin pelit ovat joko hittejä (Bitoku, Men-Nefer) tai huteja (Bamboo, Sabika). Bitoku on sieltä paremmasta päästä, mutta on pakko myöntää, että parin ensimmäisen pelin jälkeen en pitänyt pelistä lainkaan ja sitten kun peli tuli tutuksi, siitä alkoi myös nauttia enemmän. Helppo suositus raskaampien europelien ystäville. (8 pelikertaa)

58 Tigris & Euphrates. E&T (tai T&E) ei iske enää niin lujaa kuin joskus muinoin. Silti tuo saksankielinen ensimmäinen laitos löytyy kokoelmasta enkä ole siitä luopumassa. (9 pelikertaa).

57 MLEM: Space Agency. Söpöjä kissoja avaruudessa, kyllä kiitos! MLEM on Heckmeckin/Pickominon jälkeläinen, jossa on tavoitteena päästä mahdollisimman pitkälle avaruuteen niin, ettei alus tuhoudu matkan varrella. Reitin aikana kissat asuttavat viereiset planeetat ja kuut ja aikalailla kaikesta saa pisteitä, kunhan vain osaa hypätä kelkasta oikeassa kohtaa pois. Oikein mainio onnenkoetuspeli! (35 pelikertaa)

56 Let’s Go! To Japan. Josh Wood (Cat Lady) teki pelin toteutumattomasta Japanin matkastaan ja tuloksena oli poikkeuksellisen hyvä peli lajissaan. Vuorollasi valitset kortin ja asetat sen jollekin viikonpäivälle. Yhteen päivään mahtuu vain tietty määrä aktiviteetteja ja kaupunkien väliäkin pitää reissata. Kuka pelaajista suunnittelee parhaimman lomamatkan Japaniin? Yksinkertaista, mutta niin toimivaa, päätöksiä riittää ja pelin korttien kuvitus on todella hienoa. Pelin deluxe-painos pelimattoineen ja keraamisine kulhoineen on hulppean näköinen. (15 pelikertaa)

55 1822CA. 1822-sarja on kuuluisa jokaisessa osakekierroksessa tapahtuvista huutokaupoistaan. Erikoiskyvyt ovat outoja ja etenkin ensimmäisissä peleissä on hyvin hankala arvioida mitä hintaa mistäkin firmasta kuuluisi maksaa ja ylipäätään pelin temmosta on hankala ottaa kiinni. Livenä ei olla vielä pelattu täyden kartan skenaariota, vaan vain East Regional Scenariota, mutta parempi sekin kuin ei mitään! 18xx.gamesissa olen pelannut tätä pari peliä koko kartallakin. (4 pelikertaa)

54 Space Base. Järkytyksekseni myin pelin kaikkine lisäosineen viime vuonna. Kyllä tätä silti pelaa mielellään, mutta koen ettei minun tarvitse silti omistaa peliä enää. Yksi parhaita BGA:ssa pelattavia pelejä. (337 pelikertaa)

53 1822: The Railways of Great Britain. Se hitusen parempi 1822 tutummalla kartalla, Great Britain -versio on hieman korkeammalla kuin Kanadan serkkunsa. (5 pelikertaa)

52 Dune: Imperium. Alkuperäinen Dune: Imperium vain parani lisureiden myötä, mutta niin vain Uprising nousi ohi, mutta nyt taas tuntuu siltä että olisko tämä alkuperäinen sittenkin parempi peli? Tätäkin pelaan silti oikein mielelläni, mutta vähän yllättäen tätä ei ole tullut pelattua vuoteen kertaakaan. (20 pelikertaa)

51 Marrakech. Erikoinen mattokauppiaspeli, jossa ekalla puoliskolla ei tapahdu oikein mitään jännittävää, kunnes yhtäkkiä kaupan pinta-ala on peitetty matoilla ja jokaisen pelaajan pitää varoa mihin astuu. Hauska, kevyt, superhelppo opettaa – toimii! (22 pelikertaa)

Sijat 50–41

50 IKI. IKIssä mennään rondellia ympäri Edon pääkatua, Nihonbashia, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, palkaten ja aktivoiden erilaisia kauppiaita matkan varrella. Mitä useammin muut pelaajat käyvät kojussasi, sitä nopeammin työläiset pääsevät eläkkeelle, mutta aina välillä koju syttyy tuleen. Mainettaan parempi peli, jossa on oikein mainio kuvitus ja paljon peliä. Paranee lisäosan myötä. (8 pelikertaa)

49 Blue Skies. Vuoden 1979 Yhdysvaltoihin sijoittuva kevyt talouspeli on juuri oikean mittainen ja mikä parasta, peliä voi pelata viidellä pelaajalla, eikä se myöskään viivy pöydässä liian pitkään, vaan loppuu juuri silloin kun pitääkin. (60 pelikertaa)

48 Ra. Uusi painos tuntui tulevan ja menevän – tätä ei ole enää hetkeen pelattu, vaikka yhdessä vaiheessa tuntui siltä että peli oli pöydällä joka viikko. Oikein mainio Knizian huutokauppapeli, jota on helppo suositella. (7 pelikertaa)

47 Irish Gauge. Pidän tästä pelistä huomattavasti enemmän kuin moni muu peliporukkamme pelaaja. Tämä on myös oikein mainio valinta ensimmäiseksi kuutiojunapeliksi. (8 pelikertaa)

46 Imperial Steam. Imperial Steam kilpailee paikastaan monen muun talouspelin kanssa, mutta on sille silti paikkansa tällä listalla. Olen aivan varma, että loputkin peliporukan jäsenet pitäisivät pelistä, jos sitä vain saisi pöydälle useammin. Tätä ei ole siltikään tapahtunut viime listan kirjoittamisen jälkeen. Sääli. (4 pelikertaa)

45 Nile DeLuxor. Nile DeLuxor löytyi erään peliporukkamme jäsenen pelihyllyn perältä ja tätä tuli heti pelattua kahdesti peräkkäin. Mielelläni pelaan toistekin, tässä oli jotain kiehtovaa. Peli on hämmentävän korkealla listalla. (2 pelikertaa)

44 Battle Line. On tämä vain nerokas kaksinpeli. Muutamaa pelaajaa vastaan en ole voittanut kertaakaan. (20 pelikertaa)

43 World Wonders. Laatanasettelupelejä ei ole ikinä liikaa ja World Wonders on yksi parhaita lajissaan. Teema toimii yllättävänkin hyvin ja on kiva huomata, että pelin pääpaino ei kuitenkaan ole ihmeissä, vaan myös muussa rakentelussa. (10 pelikertaa)

42 Spots. Noppapelejä riittää tällä listalla ja Spots on yksi viime vuosien parhaita fillereitä. Koirateema ei haittaa ja pelin syvyyttä voi säätää erilaisilla toimintalaatoilla. (65 pelikertaa)

41 The Lord of the Rings: Duel for Middle-earth.
Kaksinpeleillä jatketaan! Minusta LOTR-Duel on parempi peli kuin alkuperäinen 7 Wonders Duel – teema kantaa kivasti ja peli loppuu useasti johonkin voittoehtoon ennen kuin kolmannen aikakauden kortit loppuvat. Itseasiassa en ole muistaakseni kertaakaan pelannut peliä, joka olisi jatkunut loppuun asti, vaan aina on voitettu jollain muulla voittotavalla, oli se sitten sormuksen tuhoaminen tai nappaaminen, kansojen tuen saaminen tai kartan valloittaminen. Minilisuri paransi yllättäen peliä entisestään. (7 pelikertaa)

Sijat 40–31

40 Dragonheart. Stefan Dornin loistava kaksinpelattava korttipeli. Tämä löytyy hyllystäkin, mutta suurin osa peleistä on tottakai pelattu BGA:ssa. (217 pelikertaa)

39 Seas of Strife / Texas Showdown. Laistotikki on kestosuosikki. SoS on ruma kuin mikä, mutta ihan sama kumpi painos on pöydällä, kunhan peliä pääsee pelaamaan. (44 pelikertaa)

38 1882: Assiniboia. Tämä oli pitkään oma suosikkini kaikista 18xx-sarjan peleistä, mutta yli 20 erilaisen äksän pelaamisen jälkeen se on menettänyt hieman suosiotaan. 1882 on julma, nopea, hauska. (10 pelikertaa)

37 18Ireland. Ireland on vielä julmempi kuin 1882. Pelistä löytyy kahta eri raideleveyttä, vihamielisiä firmojen fuusioita. BGG käyttäjä Akadon sanoin: ”Kaikki ovat köyhiä. Kaikki on köyhää. Firman aloittaminen on huono idea. Firman aloittamatta jättäminen on huonompi idea”. Silti jokin tässä kiehtoo ja paljon, mutta ehkä muistoni pelistä vääristävät listasijoitusta, kuuluisiko tämän siltikin olla paljon alempana? Haluaisin saada tämän pöydälle lähitulevaisuudessa, mutta kilpailu äksien pöytäajasta on kovaa – top 10:n joukosta löytyy vielä toinen toistaan kovempia äksiä, joten miksi pelata Irlantia kun voisi pelata niitä muita? (2 pelikertaa)

36 Las Vegas. Las Vegas on jo vuosien ajan ollut ”se” peli jota peluutan ei-pelaajien seurassa. Alle minuutin sääntöselitys ja ei muuta kuin noppaa heittämään! (28 pelikertaa)

35 Yokohama. Se parempi Istanbul. Yokohamassa on piirun verran enemmän pelaajien välistä vuorovaikutusta kuin monissa muissa saman painoluokan euroissa, mikä nostaa pelin korkealle tässä listassa. Vahva suositus europelien ystäville. (32 pelikertaa)

34 Dune: Imperium – Uprising. Paul Dennen on hiljaa noussut yhdeksi suosikkisuunnittelijakseni, sillä myös Clank!-pelisarja on hänen suunnittelemansa. Vaikka peli ei ole virheetön, on se silti oikein mainio, etenkin jos peliaika pysyy parissa tunnissa tai sen alle. Saa nähdä millainen uusi Conspiracy-lisäosa tulee olemaan. (14 pelikertaa)

33 Great Western Trail. Tämä peli oli suosikkipelini vuosikymmen sitten ja parin viime vuoden ajan koin että New Zealand korvasi sen täysin, minkä takia se ei ollut lainkaan tällä listalla. Näinhän ei asia ole, vaan peli on takaisin listalla ansaitusti! Pari viimeisintä kolminpeliä on pelattu tunnin sisään, 20 min per pelaaja. Kyllä tämä on edelleen mainio peli, ja mikä vielä oudompaa, nykyään tuntuu että peli on ehkä jopa parempi ilman Rails to the North -lisäosaa. (56 pelikertaa)

32 Men-Nefer. Se Germán P. Millánin parempi raskaampi peli. Men-Nefer on todella hyvä kokonaisuus. Peli näyttää upealta ja on siinä paljon tiukkoja päätöksiäkin. Toisin kuin BGG:ssa väittävät, en koe, että yksi osa-alue olisi toista ylivoimaisempi, vaan kyllä peli on hyvässä tasapainossa. Muinaisesta Egyptista ja raskaammista europeleistä innostuneille nappivalinta. Tämä on yksi suosituimpia kaksinpelejä kotona puolison kanssa pelatessa, vaikka se onkin vielä parempi kolmella tai neljällä pelaajalla. (12 pelikertaa)

31 Eclipse: Second Dawn for the Galaxy. Tämä on yksi listan peli, jonka myyminen jäi jollain tavalla harmittamaan. En varsinaisesti kaipaa peliä enkä usko saavani sitä pöydälle, mutta sellainen pieni harmitus pelin myymisestä lopulta jäi. Mutta ei niin paha, että haluaisin pelin ostaa takaisin hyllyyn. Twilight Imperiumin ohella paras peli minkä kaveri voi omistaa. Vaikka peli on ehkä hieman liian kliininen euro, on aluksien rakentaminen ja pelilaudan tutkiminen poikkeuksellisen tyydyttävää puuhaa. Välillä ei edes kiinnosta, kuka voittaa tai häviää pelin, haluan vain nähdä, miten omat alukseni pärjäävät taistelussa muiden pelaajien yhtä omituisia aluksia vastaan. (6 pelikertaa)

Sijat 30–21

30 Brian Boru: High King of Ireland. Tikkipeli jossa on myös aluehallintaa ja pelilauta – parasta! Brian Boru on oikein mainio ja erilainen peli, joka ei kuitenkaan nauti suurta suosiota peliporukassamme kuin vain tiettyjen pelaajien kesken. (8 pelikertaa)

29 Luxor. Luxor on yksi ensimmäisiä pelejä Las Vegasin ohella mitä ehdottaisin pöydälle, jos lautapelit eivät ole entuudestaan tuttuja. Tätä on tullut peluutettua paljon, peli ei ole vielä kertaakaan pettänyt. (100 pelikertaa)

28 Lords of Waterdeep. Tästä se kaikki alkoi yli kymmenen vuotta sitten. Waterdeep on edelleen lähellä sydäntä. (28 pelikertaa)

27 Acquire. Se ainoa 1960-luvun peli, jota pelataan edelleen. Omien hotelliketjujen rakentelu kartalle yhdistettynä osakekauppaan on vaan niin mukavaa puuhaa. (19 pelikertaa)

26 The Castles of Burgundy: Special Edition. Burgundyn Special Editionia on tullut pelattua jo hurjat 50 pelikertaa. Saimme vihdoin myös pelattua kaksin jokaisen kartan läpi. Tämä on ollut jo pitkään se ”kompromissipeli”, kun emme pääse puolison kanssa yhteisymmärrykseen pelattavan pelin suhteen ja jossain kohtaa vain luovutan ja päädymme pelaamaan Burgundyä. Pelaamme kaikilla lisäosilla ja Chateumalla, pois lukien kilvet ja valkoinen jokerirakennus. Oma piste-ennätykseni on edelleen 317 VP! (62 pelikertaa)

25 Medici. Medici on kiistatta yksi parhaista huutokauppapeleistä ikinä. Neljällä en tätä silti pelaisi, tämä peli vaatii 5–6 pelaajaa loistaakseen. (17 pelikertaa)

24 Clank! In! Space!: A Deck-Building Adventure. Niin siinä vain lopulta kävi että Catacombs ajoi tämän ohitse parhaani Clank-pelinä. Catacombs on niin paljon helpompi ottaa hyllystä ja pelata kuin mitä In! Space!. Pidän silti tästä enemmän joiltain osin, mutta Catacombs vieköön voiton tällä kertaa. (9 pelikertaa)

23 Strasbourg. Niin se Strasbourg vaan jää toistamiseen top 20:n ulkopuolelle. Pidän tästä pelistä, mutta välillä tuntuu, että peli on hävitty heti alkumetreillä pieleen menneen huutokaupan seurauksena. Myös tavoitekortit eivät ehkä ole niin tasapainotetut kuin toivoisin niiden olevan. (6 pelikertaa)

22 Wondrous Creatures. Wondrous Creatures jää myös nipinnapin top 20:n ulkopuolelle, mutta pidän tästä pelistä joka ikinen pelikerta vain enemmän ja enemmän. Peli saa loppuvuodesta uuden lisäosan, josko se nostaisi tämän vielä ylemmäksi listalla? Jos pidät Everdellistä, tulet rakastamaan Wondrous Creaturesia. (11 pelikertaa)

21 Pax Pamir: Second Edition. On tämä vaan mahtava peli, etenkin viime nelinpeli oli täynnä ihan älyttömiä pelitilanteita ja juonenkäänteitä. Ikävästi Pax Renaissance jäi listan ulkopuolelle, sitä peliä on huomattavasti hankalampi saada pöydälle kuin Pamiria. (23 pelikertaa)

Sijat 20–19

20 A Feast for Odin. Uwe Rosenbergin pelejä oli aikanaan näillä listoilla enemmänkin, mutta jostain syystä muut eivät ole innostaneet enää niin paljoa. Odin on silti ansainnut paikkansa listan huipulla. Myin pelin aikanaan hetken mielijohteesta, mutta päädyin ostamaan pelin takaisin kokoelmaan ja tällä kertaa peruspelin mukana tulivat myös molemmat minilisäosat! The Norwegians -lisäosa on tottakai myös aina mukana kun tätä pelataan. Saa nähdä tuleeko The Danes -peliä hankittua, tuntuu että peli on jopa liiankin iso? (42 pelikertaa)

19 Age of Steam. Kaikkien kuutiojunapelien kuningas Age of Steam on jäänyt jostain syystä pois peliporukan viikottaisista illoista. Vähän väliä sitä kysellään, mutta en jostain syystä ole tohtinut ottaa peliä mukaan hyllystä, joten syy pelin pelaamattomuudesta on minun. Toki meitä on nyt tasaiseen tahtiin ollut sen verran monta, että olemme useasti jakaneet porukan kahtia, jolloin pitkiä viiden tai kuuden pelaajan pelejä ei ole yksinkertaisesti pelattu niin usein kuin ennen vanhaan. On tämä silti ihan timanttia, kun sitä pelataan, oli kartta mikä tahansa. (16 pelikertaa)

18 Great Western Trail: New Zealand. Kiistatta paras Great Western Trail -pelisarjan versio. Uusi-Seelanti tekee yksinkertaisesti kaiken paremmin ja hienommin kuin mikään muu GWT. Lehmät ovat vaihtuneet lampaiksi ja Käärijät käärivät villaa, josta saa lisätienestiä matkan aikana. Alkuperäisen pelin Rails to the North -lisäosasta on myös otettu parhaita paloja peliin mukaan, mutta juna on vaihtunut laivaksi. Kun vielä kokeneilla, nopeilla pelaajilla peliaika pysyy neljällä pelaajalla kahdessa tunnissa setupin ja sääntöselityksen jälkeen, ei voi valittaa. (11 pelikertaa)

17 Clank!: Catacombs. Catacombs toi Clank!-pelisarjaan modulaarisen laudan, joka toi peliin vielä entisestään enemmän seikkailun tuntua. Lisäosat tuovat peliin lisää sisältöä, mutta molemmat lisurit ovat olleet pienoisia pettymyksiä. Mutta silti tämä on viime vuosina eniten pelatuin Clank! niin kotona kuin peli-illoissa, jokin tässä vain kiehtoo. Pelin isoin miinus on se, miten pienessä osassa artifaktit ovat kokonaispisteitä ajatellen. (31 pelikertaa)

16 Fishing. Jäin kirjaimellisesti koukkuun tähän kalastusteemaiseen tikkipeliin. Jokainen voittamasi kortti on yhden pisteen arvoinen, mutta kierroksen lopussa jos oma nostopakkasi loppuu, pääset nostamaan parempia kortteja pöydän keskellä olevasta pakasta. Haluatko kerätä heti alussa paljon pisteitä ja pelata huonoilla korteilla muutaman kierroksen, vai pyritkö häviämään alussa jotta saat heti parempia kortteja myöhemmin? Nerokas ja erilainen tikkipeli, joka ei myöskään lopu liian nopeasti, vaan pelillä on mukavasti kestoa ja peliä on ehdottomasti mahdollista pelata väärin. Yksi parhaimpia viime vuonna julkaistuja pelejä! (6 pelikertaa)

15 Beyond the Sun. Teknologiapuun rakentelu on edelleen oikein mielekästä puuhaa enkä ole luovuttamassa tämän pelin suhteen vaikka peliä ei ole hetkeen pelattu – kyllä tämäkin peli tulee tekemään paluun peli-iltoihin aivan varmasti. Age of Steamin tavoin kyllä tätäkin pelattaisiin enemmän, jos vain toisin sitä useammin peli-iltoihin. (191 pelikertaa)

14 Chaos in the Old World. Edelleen toiseksi paras ”ukkoja kartalla” -peli mitä olen ikinä pelannut. Warhammer-teema toimii saumattomasti ja pelin neljä (lisäosalla viisi) eri puolta pelaavat kukin peliä omalla tavallaan ja silti peli on todella hyvin tasapainossa osaavien pelaajien kesken. Pelin voi voittaa joko tiettyyn voittopisteeseen päästyään tai keräämällä tarpeeksi laudalla olevan kiekon liikkeitä. Jokainen pelin neljästä Kaaoksen Jumalasta voi voittaa pelin kummalla tapaa vain, mutta tietyt jumalat suosivat selkeästi enemmän jompaakumpaa tapaa.

Tämä on edelleen yksi oman kokoelman ehdottomia helmiä, etenkin kun sain vihdoin hankittua Horned Rat -lisäosan ja maalautettua kaikki figuurit (kiitoksia @hartsa_maalaa). Forbidden Stars kilpailee ikävästi tämän pelin kanssa, mutta siinä missä pelaan Forbidden Starsia kahden tai kolmen pelaajan voimin, Chaos in the Old World vaatii ehdottomasti neljä tai viisi pelaajaa, joten tälle legendaariselle pelille tulee olemaan oma paikkansa hyllyssä vielä vuosiksi eteenpäin. (6 pelikertaa)

13 Hansa Teutonica: Big Box. Vanhan koulukunnan europeli, Hansa Teutonica on nauttinut kovaa suosiota peliporukassammme Big Box -painoksen myötä. Jollain tavalla olin yllättynyt että tämä on tällä hetkellä Mikon suosikkipeli, mutta kun mietin asiaa tarkemmin, valinta ei oikeastaan yllätä – onhan tämä ihan timanttinen peli alusta loppuun. (13 pelikertaa)

12 Twilight Imperium: Fourth Edition. TI4 on eeppinen pelikokemus, jota pelaisi mielellään lisää. Vain yksi noin 11 tunnin mittainen peli takana ja nälkä on edelleen kova. Tilaisuuksia päästä pelaamaan tätä on edelleen vähän ja hiljattain minua pyydettiin mukaan yhteen peliin lyhyellä varoitusajalla, mutta poikkeuksellisen kovan flunssan takia piti lopulta passata tilaisuus. Kyllä harmitti. (1 pelikerta)

11 Horseless Carriage. Peli oli jo useana vuotena toisella sijalla tällä listalla, joten siihen nähden HC on saanut yllättävän kolauksen. Parista viime kerrasta on jäänyt fiilis että kukin pelaaja pelaa lähinnä itseään vastaan, eikä kilpailua markkinoilla juuri ole ollut, kun kaikki rakentelivat vähän kaikkea sekaisin. Eräs toinen Splotteri on kiilannut HC:n ohitse, mikä on vain korostanut sitä kuinka rajoittunutta HC:n pelaajien välinen vuorovaikutus on verrattuna kyseiseen peliin. (10 pelikertaa)

Sijat 10–1

10 Tyrants of the Underdark. Tyrants on ollut jo vuosien ajan kestosuosikkini, ja se tulee toivottavasti pysymään pitkään top 10:ssä. Tyrants yhdistää kartalla tapahtuvaa aluehallintaa ja muita perinteisempiä pakanrakennuspelien jippoja, tekemättä pelistä liian pitkää tai raskasta. Parhaimmillaan peli on täydellä neljän pelaajan pelaajamäärällä. (31 pelikertaa)

9 Underwater Cities. Tämä peli korvasi täysin Terraforming Marsin omalla kohdallani vuosia, vuosia sitten. Pelissä pyritään rakentamaan omalle laudalle mahdollisimman tehokkaasti vedenalaisia kaupunkeja ja tuotantolaitoksia. Pelin keskiössä on toimintakortit, joita on kolmea väriä ja vuorollasi pelaat aina yhden kortin ja samalla valitset yhden toimintopaikan pelilaudalta. Jos pelaamasi kortin väri täsmää pelilauden paikkaan, saat tehdä myös kortin toiminnon. Aivan loistava koneistonrakennuspeli, joka paranee entisestään lisäosien myötä. Data Era -lisuri paransi jo entuudestaan loistavaa peliä! (21 pelikertaa)

8 18GB: The Railways of Great Britain. Top 10:n joukossa on poikkeuksellisesti kolme äksää. Näistä ensimmäinen on 18GB, joka on ollut jo pitkään yksi suosikeistani. Brittien kartta vaan toimii, ja laattojen päivitysten omituisuudet tekevät tästä todella mielenkiintoisen äksän. Peli myös jatkuu mukavan pitkään, mikä kannustaa pitkälle suunnittelua, eikä peli katkea ikävästi yllättäen kesken. (10 pelikertaa)

7 18Korea. Uutuus. Olin aluksi hieman huolissani siitä kuinka älyttömältä ja vahvalta pelin erikoiskyvyt tuntuivat. Mutta mitä enemmän antauduin pelin vietäväksi ja mitä avoimemmin mielin peliin suhtauduin, sitä parempi pelikokemuksesta tuli kerta kerralta. Peli ei lopulta ollutkaan ihan niin satunnainen tai onneen perustuva, kuin miltä se aluksi tuntui. Peli tuntuu todella raikkaalta kuuden pelikerran jälkeen – on todella yllättävää että tätä on tullut tosiaan jo pelattua kuudesti! (6 pelikertaa)

6 18 India. Yhdistin tällä kertaa 18 Indian ja 18 BosWashin yhdeksi peliksi, koska kyllähän se 18 BosWash on alkuperäisen pelin variantti eikä oma pelinsä. Jotain kutkuttavaa tässä vain on ja Korean lailla India on mukavan erilainen ja tuore 18xx-peli. Kuten Mikko sanoi omalla listallaan, peli toimii hyvin kaikilla eri pelaajamäärillä, myös kahdestaan, ja tarjoaa ihanan laajan kartan ja mielenkiintoisia vaikeuksia ajoittaa ja rakentaa. Ruostumattomat junat kuulostavat lempeiltä ja osin sitä ovatkin, mutta se, millaiset junat yhtiöihinsä saa hankittua, on kiinnostava haaste. Nämä kolme äksää voisivat olla listalla missä vaan järjestyksessä, niin tasoissa ne ovat keskenään. (7 pelikertaa)

5 SETI: Search for Extraterrestrial Intelligence. Pääsin pelitestaamaan SETI: Space Agencies -lisäosaa Czech Games Edition sivuilla viime vuoden puolella. Lisäosalla pelattuja pelikertoja kertyi digitaalisesti huikeat 86 kappaletta ja vaikka olin aluksi epäileväinen lisäosan hyvyydestä saati tarpeellisuudesta, tuntuu nyt suorastaan oudolta pelata peliä ilman lisäosaa. Oma nimi lisäosan sääntökirjan perällä oli myös oikein mukava sulka hattuun, etenkin kun lisäosan testaamiseen ja palautteen antoon tuli käytettyä todella paljon aikaa.

Peli on kiistatta viime vuoden suosituimpia hittipelejä ja viime kerralla listaa kirjoittaessani se oli BGG:n sijalla 33, nyt se on jo sijalla 14! Pelaan peliä ihan millä pelaajamäärällä vain (kaksinpelissä ei ole mitään vikaa!) ja etenkin nopeiden, kokeneiden pelaajien kanssa peli lentää kuin siivillä (noin 25-30 minuuttia pelaajaa kohden, nopein kolminpeli livenä kesti 75 minuuttia). (123 pelikertaa)

4 Brass: Birmingham. Yli 50 pelikerran jälkeen pientä väsymistä peliin on jo havaittavissa, mutta pelaisin tätä silti vaikka joka viikko, kuten monia muitakin top 20-pelejä tällä listalla. Muistan elävästi yhden peli-illan, kun päädyin muutaman minuutin tuumattuani kanssapelaajien järkytykseksi SETI-pöytään Birminghamin sijasta – se oli hetki, jolloin tiesin Birminghamin menettäneen ykkössijan suosikkipelinäni. Pelit ovat jossain määrin alkaneet toistamaan itseään samojen pelaajien kesken, mutta samalla todettakoon että on tästä saatu viihdettä koko rahan edestä – Brass: Birmingham on ajallisesti eniten pelaamani livepeli (141 tuntia).

Tässä pelissä vaan on yksinkertaisesti kaikkea mitä haluan peliltä – kiperiä päätöksiä alusta loppuun, suhteellisen elegantit mekanismit sekä paljon pelaajien välistä vuorovaikutusta. Pelillisten ansioiden lisäksi peli näyttää upealta pöydällä. Saa nähdä miten Brass: Pittsburgh uppoaa jahka peli on julkaistu. (51 pelikertaa)

3 Slovenialainen tarok. Tarok-variantteja on lukuisia (unkarilainen, ranskalainen ja niin edelleen), mutta silti slovenialainen tarok on kiistatta paras näistä kaikista. Eikä vain tarot-korteilla pelattavaksi peliksi, vaan ylipäätään slovenialainen tarok on mielestäni kaikkien aikojen paras korttipeli. Tämän pelin parissa on koettu ja tullaan kokemaan todella hienoja hetkiä vuodesta toiseen. (41 pelikertaa, Valat.si-sivustolla 425 jakoa)

2 Indonesia. Uutuus. Huh huh mikä peli! Onneksi Mikko päätti hankkia pelin uudestaan kokoelmaansa, onhan tämä ihan timanttinen Splotteri. Päätösavaruus on ihan älytön ja kunnon Splotterin tapaan omilla teoilla on pitkäkantoiset seuraamukset heti pelin alusta asti. Heittämällä listan kakkoseksi, haluan pelata tätä lisää, lisää, lisää! On mielenkiintoista nähdä onko tässä jotain hetken huumaa, mutta ei oikeastaan tunnu siltä, vaan pikemminkin siltä että löysimme kollektiivisesti uuden top 10 -pelin peliporukkaamme, pelin jota tulemme pelaamaan vuosien ja vuosien ajan uudelleen ja uudelleen. Odotan innolla Splotterin uusinta peliä Bailiff of Boscoopia! (3 pelikertaa)

1 Forbidden Stars. Forbidden Stars sijoittuu Warhammer 40K -universumiin ja se on genreltään FFG:n ukkoja kartalla -aluehallintapeli, johon on otettu mukaan parhaimpia paloja muista peleistä, kuten esimerkiksi Chaos in the Old Worldin päivitettävät rotu- ja yksikkökortit. Taistelut on tehty todella kiehtovalla tavalla, yhdistelemällä noppia ja pelattavia kortteja. Pelissä on tärkeää rakentaa parempia yksiköitä sekä päivittää taistelukortteja.

Myös pelin vuorojärjestys on hyvin omalaatuinen: kartalle asetetaan pelimerkkejä yhdessä vaiheessa ja seuraavassa vaiheessa niitä aletaan ratkomaan – mutta saat tehdä toiminnon vain jos merkkisi on pinon päällimmäinen, eli joudut suunnittelemaan toimintosi käänteisesti. Aina suunnitelmat eivät onnistu, sillä jos vastustajan pelimerkki on omasi päällä silloin kun haluaisit sen aktivoida, et voi tehdä toimintoa. Pelin alun setup on myös nerokas – pelaajat muodostavat pelin kartan ja joukkojen sijoitukset laatta kerrallaan ja jos tämän vaiheen sössii, saattaa peli olla ohitse jo ennen kuin se on edes alkanut.

Hankkimani epävirallisen Galaxy in Flames -fanilisäosan myötä pelissä on kahdeksan erilaista rotua pelattavana ja mainitsemani modulaarisen alkusetupin myötä yksikään peli ei varmasti tule olemaan samanlainen. Toimii mainiosti jopa kahdella, ehkä paras kolmella, nelinpelistä haaveilen. Pelistä on tulossa jonkinlainen uusi versio vuonna 2028 nimeltä Old Ones Origins, pelin suunnittelijana on sama Samuel Bailey, joka oli aikanaan suunnittelemassa Forbidden Starsia. Pelistä on juuri julkaistu hieman ennakkotietoja, mutta Cthulhu-teema ei kiinnosta pätkääkään, joten oma kiinnostukseni pysyy edelleen tässä versiossa. Huhujen mukaan tästä olisi tulossa myös toinen uusi versio, mutta siitä ei ole vielä saatavissa lisätietoja.

Kaikista maailman lautapeleistä haluan edelleen pelata Forbidden Starsia tällä hetkellä ehdottomasti eniten, enkä ole päässyt pelaamaan tätä mahtavaa peliä läheskään tarpeeksi. (4 pelikertaa)

Huomioita listasta

Listalta löytyi tänä vuonna vain 16 uutta peliä, joista vain yksi oli puhdas uutuus (Drillers), muut uutuudet olivat vanhoja tuttuja pelejä jotka olivat aiempina vuosina jääneet juuri listan ulkopuolelle sijoille 101–120. Tämä kuvastaa hyvin realistisesti harrastuksen tämän hetkistä vaihetta elämässäni, uusia pelejä ei yksinkertaisesti tule hankittua, vaan vähäinen peliaika käytetään mieluummin takuuvarmojen hittien pelaamiseen, kuin uuden opettelemiseen Olen kirjaimellisesti ulkona uutuuksien kultista, pahoitteluni tästä. Ehkä sitten ensi vuonna?

Isoimmat listalta putoajat olivat Clank! Legacy 1 sijalta 14., Gingkopolis sijalta 38., Dice Forge sijalta 49, Ethnos sijalta 53 ja Warrior Knights sijalta 60, kaikkia näitä pelejä yhdisti se, että niitä ei ole tullut pelattua kahteen vuoteen. Indonesia nousi toiseksi, ja moni äksä nousi ansaitusta listalla – ne nyt vain yksinkertaisesti tarjoavat enemmän viihdettä ja mielihyvää verrattuna moneen muuhun peliin, niin erikoiselta kuin se kuulostaakin.

Tänä vuonna pelikertoja on kertynyt heinäkuun puoleenväliin mennessä vain vaivaiset 7 6kpl 54:stä eri pelistä, joten tästä on tulossa heikoin pelivuosi kymmeneen vuoteen ja se on kieltämättä aika huolestuttavaa. Muuttunut elämäntilanne ja asuinpaikan muutos on tehnyt tehtävänsä. Aiempina vuosina pelikerrat ovat olleet noin 320–420 kappaleessa, joten ei hyvältä näytä. Uskon silti, että kyseessä on vain väliaikainen vaihe elämässä, ja että lautapeliharrastus tulee jatkumaan lähivuosina elinvoimaisena tästä laskusuhdanteesta huolimatta. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti, toivottavasti listalta löytyi jotain kiinnostavaa!

Lähde

Elokuvaohjaaja Martin Scorsese ohjasi Netflixille vuonna 2019 The Irishman -nimisen elokuvan. Lopputulos oli 3,5-tuntinen mafiamöhkäle, jossa näyttelivät Scorsesen luottonäyttelijät Robert De Niro ja Joe Pesci. The Irishman on vaikuttava läpileikkaus Scorsesen urasta, mutta armottoman ylipitkä ja raskas. 

Lautapelisuunnittelija Stefan Feld taisi katsella elokuvia tuolloin ja varmasti piti The Irishmanista. Saattoipa hänenkin mieleensä tulla ajatus omaa lautapeliuraansa kunnioittavasta pelistä, joka kokoaisi yhteen kaikki hänen lempimekaniikkansa. Tuumasta toimeen ja yhteys uuteen Deep Print Games -julkaisijaan! Sieltä Feld sai vihreää valoa ja lähes vapaat kädet uransa isoimman pelin, Civolutionin, suunnitteluun. 

Millainen on lopputulos? No, hyvin feldmäinen. Civolution on todellakin suunnittelijansa uran läpileikkaus, joka korostaa hyvin Feldin vahvuuksia ja heikkouksia.

Feldin uran luottonäyttelijät

Jos Scorsese pestasi The Irishmaniin luottonäyttelijänsä De Niron ja Pescin, niin ketäs Feld nappasi omaan pelimöhkäleeseensä? 

Ensimmäisenä on roolitettu teema. Feldin peleissä on yleensä ollut kaksi teemavaihtoehtoa: joko ollaan kauppamiehiä kaupungissa X tai sitten hiipparoidaan jonain druidimenninkäisinä oudoissa maisemissa. Civolution luottaa jälkimmäiseen. Pelaajat ovat Luomistyön Teknillisen Akatemian opiskelijoita suorittamassa loppukoettaan, eli ohjailemassa outoa heimoa laboratoriomaisissa olosuhteissa. Ei mitään hajua keitä nämä opiskelijat ovat, tai ovatko heimon jäsenet edes ihmisiä. Tuskin, sillä kuvituksessa ne syntyvät munasta kuoriutumalla. Tavallaan Civolution on sivilisaatiopeli, mutta pelin nimen mukaisesti evoluutiolla on iso rooli. Voitkin päättää keksitkö pyörän vai kasvatatko heimollesi siivet selkään. Outo teema siis, ja taattua Feldin menninkäisosastoa.

Toinen päärooliin nostettu elementti on nopat, jotka ovat esiintyneet monessa Feldin pelissä, ikimuistoisimmin klassikkoaseman saavuttaneessa The Castles of Burgundyssa. Ja mikäs siinä. Nopat ovat aina näppärä tapa luoda peliin satunnaisuutta ja yllätyksellisyyttä. Civolutionissa nopilla tehdään vuorolla aina yksi toiminto. Niillä tuotetaan ja kerätään resursseja, synnytetään ja liikutellaan heimon jäseniä, pelataan kortteja, ja.. noh, niillä tehdään kaikki. Yksittäisellä vuorolla valitaan aina kaksi noppaa ja suoritetaan niiden sanelema toiminto. Esimerkiksi noppakaksikolla 2 ja 5 saa synnyttää uuden heimolaisen, luvuilla 4 ja 6 voi rakentaa rakennuksen ja niin edelleen. 

Kolmas luottonäyttelijä on tietenkin pistesalaatti. Tästä Feld on tunnettu: voittopisteitä satelee suurin piirtein kaikesta, ja pistekeskiarvot heittelevät 200:n tietämillä. Civolution ei tee tähän linjaan poikkeusta. Peli sentään hieman helpottaa pisteiden keräilyä tarjoamalla kierroskohtaisia tavoitepisteytyksiä ja muita täkyjä. Pistesalaateille tyypillisesti pelaaminen on paikoin aikamoista näpertelyä, mutta motivoivaa sellaista. 

Rönsyilevä mutta vivahteikas käsikirjoitus

Noista Feldin suosikkielementeistä Civolution sitten rakentuu. En lähde tässä avaamaan pelin mekaanista sisältöä tarkasti, sillä siihen menisi ikuisuus. Pelin lähes 40-sivuisesta ohjekirjasta käytetään viisi sivua alkuvalmisteluihin, mikä kertoo kaiken oleellisen. Tämä on himmeli.

Civolutionissa tapahtuu paljon. Siis oikeasti paljon. Nopilla voi suorittaa 22 eri toimintoa, joista suurimman osan voi vieläpä päivittää toiselle ja kolmannelle tasolle. Toimintojen ohessa kerätään 18:aa eri resurssia, edetään kuudella kehitysradalla eteenpäin, pöydätään viidenlaisia erikoisvoimia antavia kortteja ja kerätään kolmenlaisia bonuslaattoja. Tätä kaikkea hallinnoidaan pienen koiran kokoisella pelaajamoduulilla, jonka sisuksiin kortteja ja laattoja syötetään. Tuo moduuli on pelin ydin. Se kuvastanee työkalua, jolla Luomistyön Akatemian lopputyöopiskelijat hallitsevat minisivilisaatiotaaan. Käytännössä se on noppa-, resurssi- ja toimintovarasto.

Civolution ei ole itse pelattavuudeltaan vaikea. Vuorot ovat lyhyitä, ja peli soljuu mukavasti. Pelin raskaus johtuu ennen kaikkea lukuisista pikkusäännöistä ja valtavasta valinnanvapaudesta. Valinnanvaikeus vaivaa tauotta, sillä peli saattelee kädestä lopulta yllättävän vähän. Olo on kuin linkkuveitsen kanssa viidakkoon heitetyllä uudisraivaajalla. Jotain tässä nyt täytyisi keksiä!

Pelaaminen tuntuu silti hyvällä tavalla sokkeloiselta. Lähtisinkö vaeltamaan viereiselle aavikolle harvinaisten resurssien perässä? Vai rakentaisinko veneen ja lähtisin kalastamaan? Vai pelailenko kortteja, jotta saisin toimintojani tehostettua? Mahdollisia suuntia on valtavasti, eivätkä mitkään niistä ole huonoja. Pelin kiinnostavin elementti, eli toimintoja ja pelin sääntöjä rikkovat kortit mahdollistavat monia hauskoja voittostrategioita. Itselleni rakkaita pelin sisäisiä välitavoitteita on hyvin tarjolla: toimintojen päivittämistä, bonuslaattojen keräilyä ja moduulirivien täyttämistä. Peli ei tunnu missään tapauksessa itseään toistavalta nysväykseltä, vaan ohjattavan heimon sivilisaatio-evoluutio kehittyy mielekkäästi. 

Feldille tyypillisesti mitään kovin pitkän aikavälin suunnitelmia ei kuitenkaan kannata tehdä. Peli on nimittäin yllättävän satunnainen. Ihan jo nopista lähtien. Noppien silmälukuihin voi sentään onneksi vaikuttaa, mutta peli osaa kasata yllätyksiä tielle: säätila tai vaikkapa löydetty jäätikkö voi tehdä heimon elämästä vaikeaa.

Arvostan kovasti tätä valittuja linjaa. Civolution voisi olla pahimmillaan kuiva laskettavissa oleva hinkkaus, mutta nyt pelissä on elämää. Ja kaipa ne lukuisat satunnaiselementit kuvastavat sivilisaatioiden ja evoluution kehitystä. Vahingossahan monet asiat ovat syntyneet.

Parhaan leikkauksen ja puvustuksen palkintoa on turha odottaa

Pelimekaanisesti Civolution on hiottu paketti, josta huokuu Feldin ammattitaito. Aivan yksin hän ei ole peliä suunnitellut, sillä apunaan hänellä on ollut Deep Print Gamesin kustannustoimittaja Viktor Kobilke. Kobilken panos peliin lienee merkittävä, mistä kielii hänen nimensä painaminen pelin kanteen. Rehellisesti sanottuna työ on jäänyt hieman puolitiehen. Tuntuu, että peliä on laajennettu matkan varrella valtavasti ja erilaisia mekaniikkoja on lisätty peliin miettimättä kokonaisuutta sen enempää. Haastattelussa Feld onkin kertonut, että esimerkiksi toimintomoduulien päivittäminen kolmelle eri tasolle oli Kobilken idea. Hyvä idea se olikin, mutta monet muut pelin elementeistä ovat sellaisia, joita ei edes näe jokaisen pelin aikana. Se on huono merkki. 

On turhauttavaa, kun peliin on ängetty ties mitä, jolla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Erityisesti paljastettavien maastolaattojen joukossa on aivan jonninjoutavia efektejä, kuten susilauma, joka kierroksen päätteeksi saalistaa pelaajilta yhden ruokanappulan. Samoin säätilan vaihtelu on aivan päälleliimattu mekaniikka, jolla ei ole peliin juuri vaikutusta. Minusta tällainen “menetät yhden resurssin / saatkin yhden enemmän”-kikkailu ei ole kiinnostavaa. Mieluummin keskittyisin isoihin linjoihin.

Miten peli sitten kuvastaa sivilisaatio-evoluutio -ideaansa? Välttävästi. Parhaimmillaan peli luo hupsua tarinaa siitä, miten heimon jäsenet kasvattavat itselleen kidukset ja lähtevät pyydystämään vuorijärvelle kalaa syötäväkseen, kunnes löytävät purkautuvan tulivuoren, joka tuhoaa heidän maatilansa. Muttei läheskään aina: usein pelaaminen on sitä, että heimolaiset nököttävät saman nuotiopaikan ääressä ja kortteja pelaillaan moduuliin ilman sen kummempaa temaattista ideaa.  

Temaattisuutta syö myös pelin harmaan kalsea ulkoasu. Laudoista saa kyllä hyvin selvää, ja graafinen suunnittelu onnistunutta, mutta pelikokemus on kuin katselisi akvaariota huurretun lasin läpi. Tämä lienee tarkoituksellista, kun kerran Luomistyön Akatemian laboratorio-olosuhteissa tätä sivoluutiota pyöritellään. Mutta silti.

Olisiko elämäntyöpalkinto paikallaan?

Ensimmäinen erä Civolutionia oli järkyttävä: peli kesti tuntikausia, sääntöjä piti tarkistella kokoajan ja oikein mitään edistymistä ei tapahtunut. Seuraavien pelikertojen aikana peli kuitenkin voitti minut vähitellen puolelleen. Toimintomoduulin äärellä häärääminen ja sivilisaatiojumalan leikkiminen on koukuttavaa puuhaa. Löydettäviä strategiapolkuja riittää, korteissa on hurjasti vaihtelua ja kaikki megalomaaninen ylitsepursuavuus lopulta huvittaa enemmän kuin ahdistaa. Jokainen pelaamastani kuudesta pelistä on aidosti tuntunut erilaiselta. Toistojen myötä Civolution on muuttunut möröstä houkuttelevaksi leikiksi. Pelin kestokin on kahdella pelaajalla vakiintunut alle kahden tunnin.

Tiedän, että minun ei oikeastaan kuuluisi pitää näin rönsyilevistä peleistä. Pelisuunnittelussa tiivistäminen on kaunista, eikä Civolution ole millään muotoa harkitun tiivis kokonaisuus. Siitä ei pääse mihinkään, että peli on äärimmäinen. Ajatus pelaamisesta uuvuttavine alkuvalmisteluineen tuntuu vaivalloiselta, enkä ikinä haluaisi opettaa tätä kenellekään. Civolutionin pelaaminen on työtä, vaikkakin mukavaa sellaista.

Hieman yllättäen Civolution sijoittuu Feldin tuotannon parempaan päähän. Ei tässä hänen uransa alkupään peliensä, kuten Notre Damen tai In the Year of the Dragonin, tiivistettyä nerokkuutta ole, mutta kaikessa liiallisuudessaan peli on kutkuttava. Civolution ei todellakaan vajoa sinne tasaisen harmaaseen pistesalaattisuohon, jonne liian moni Feldin peli on kadonnut. Aivan suunnittelijansa magnum opukseksi en Civolutionia uskalla kutsua, mutta nostan hattua. Hauska nähdä mihin suuntaan Feldin ura tästä jatkuu. Vaikea uskoa, että ainakaan raskaampiin peleihin.

Vai mitäs Martin Scorsese teki The Irishmanin jälkeen? Hänhän ei elokuvan pitkää kestoa arvostelleista kriitikoista piitannut, vaan ohjasi vuonna 2023 jälleen 3,5-tuntisen, vähintäänkin yhtä möhkälemäisen, The Killers of the Flower Moonin.

Sitä Stefan Feld ei tainnut käydä elokuvissa katsomassa, sillä hänen seuraavat pelinsä ovat olleet selkeästi Civolutionia kevyempiä. Pelimöhkäleet saivat toistaiseksi riittää. Ehkä parempi näin. 

Faktat Civolutionista

Suunnittelija: Stefan Feld

Julkaisija: Deep Print Games (2024)

Mutkikkuus: Peli ei lopulta ole mahdottoman mutkikas, mutta muistettavaa ja kaikenlaisia pikkusääntöjä on valtavasti. Sääntökirjalla on mittaa tosiaan lähes 40 sivua, joten opetteluun kannattaa varata aikaa. 

Onnen vaikutus: Pelissä on paljon satunnaisuutta aina nopista lähtien. Ei tätä silti tuurilla voiteta, vaan kyseessä on raskaan luokan strategiapeli. 

Vuorovaikutus: Vähäinen. Yhteisen kartan tapahtumia ja pelin tempoa joutuu hieman seuraamaan, mutta suurin osa pelistä on oman laudan tuijottelua.

Teema: Luomistyön Teknillisen Akatemian oppilaiden loppukoe, jossa ohjaillaan omaa heimoa laboratorio-olosuhteissa? En täysin ymmärrä, mutta jotain sivilisaatio-evoluutio-rakentelua tässä kait yritetään mallintaa.

Saavutettavuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, mutta suurin osa komponenteista ovat tekstiä vailla. Pelin värit ovat aika epäselviä. Ainakin minun on vaikea erottaa ruskeaa, vihreää, harmaata ja mustaa toisistaan. Suosittelen pelaamista hyvässä valossa.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Tässä riittää nähtävää ja pelattavaa. Peli on sen verran laaja, että yhdellä pelikerralla pintaa ei ehdi kuin raapaista.

Pelaajamäärä: 1–4. Olen pelannut vain kaksinpeliä, mutta peli on jo sellaisenaan valmis, enkä usko lisäpelaajien juuri kokemusta muuttavan. Yksinpeli on sääntöjen perusteella aika näppärän oloinen, mutten ole itse kokeillut. 

Pituus: 90–180 minuuttia. Nopeilla kokeneilla pelaajilla kaksinpeli on pelattavissa puoleentoista tuntiin, mutta etenkin ensipeliin saa varata aikaa. Nelinpelin kesto onkin sitten kolmesta tunnista ylöspäin.

Lähde

Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tänä vuonna kokosin listan jo kahdettatoista kertaa. Perinteinen aika listan koostamiselle on kesällä, kun edellissyksyn uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.

Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa pitkä lista pelejä kohtaa toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.

Aloitin kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen ja joita olen pelannut viimeksi vuo­den 2024 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 200 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista.

Sijat 100–91

100 Attika. Kestosuosikki on noussut pari kertaa 50 parhaan joukkoon, mutta enimmäkseen roikkunut listan häntäpäässä. Parina viime vuotena vetovoima ei ole riittänyt listasijaan, mutta nyt Attika mahtui juuri ja juuri mukaan. Noin äkkiä tarkasteltuna sanoisin myös, että Attika on julkaisuvuotensa (2003) paras tai toiseksi paras peli. (55 pelikertaa)

99 Challengers! Beach Cup. Uutuus. Tuukka peluutti tätä Lautapelioppaan pelipäivässä kahdeksalle pelaajalle ja toimihan tämä. Tuskin tavallisissa peli-illoissa vaivautuisin, mutta tällaisen pelitapahtuman ison porukan pelinä Challengers! oli kyllä mainiota viihdettä. (1 pelikerta)

98 The Gang. Yhteistyöpokeri osoittautui vähän kertainnostukseksi, jonka pariin ei ole tullut palattua. Se ansaisitsi kyllä paikkansa kokoelmassani, jos pelaisin useammin vähän satunnaisessa seurassa, mutta omassa peliporukassa se ei ole löytänyt kovin paljon ystäviä. Se on kuitenkin edelleen peli, jolla mieluusti hämmentäisin uusia pelaajia. (21 pelikertaa)

97 Cribbage. Kahden pelattavien korttipelien parhaimmistoon kuuluva klassikko vuosisatojen takaa on saanut edellisvuoden jälkeen kymmenen pelikertaa lisää. Kuten ennakoin, sille oli käyttöä pyörämatkalla, ja muutenkin sitä tulee silloin tällöin pelattua. (26 pelikertaa)

96 String Railway. Niukastipa tulee pelattua, mutta sentään kerran viime vuoden listan laatimisen jälkeen. Ahkerammalla pelaamisella sijoituskin voisi olla korkeampi. (35 pelikertaa)

95 L.A.M.A. Pahin hinku laamapelin pelaamiseen on mennyt, eikä tilaisuuksia ole kovinkaan usein tullut vastaan. No, toissapäivänä olisimme pelanneet, mutta silloin peliä ei Tavernan hyllystä silmiin sattunut. Eipä tämä silti ole omasta kokoelmastani mihinkään menossa. (70 pelikertaa)

94 Tigris & Euphrates. Edellinen pelikertani on vuodelta 2024 ja ylipäänsä 2020-luvulla olen pelannut kahdesti. Niillä höyryillä vanha klassikko on päässyt listalle nyt kolme kertaa. Ensi vuonna peli ei enää listalla ole, ellen pelaa lisää – mutta kyllähän tätä voisi hyvin pelata, kyllä peli syystä klassikko on. (26 pelikertaa)

93 Puerto Rico. Tässäpä toinen vanha klassikko, tästäkin edellinen pelikerta on vuodelta 2024. Onhan tästä aika mennyt ohi, kuten viime vuonna kirjoitin, mutta ei se silti tarkoita, etteikö pelin parissa viihtyisi ja etteikö se joskus vielä voisi pöydälle päästä. (65 pelikertaa)

92 Earth. Alkuinnostuksen jälkeen olen pelannut Earthia kerran ja sen pelikerran voimilla peli vielä listalle nousee. Kiinnostaisi kyllä, mutta eipä tämä oikein peliseurani makuuni osu ja muutakin pelattavaa riittää, joten mikäpä siinä ja sellaista se on. (6 pelikertaa)

91 Beyond the Sun. Ei pelikertoja sitten viime vuoden listan. Peliporukastamme löytyisi kai jonkun verran innostustakin peliä kohtaan, mutta ei nähtävästi tarpeeksi. Mieluusti kyllä tätä pelaisin ennen ensi kesää. (20 pelikertaa)

Sijat 90–81

90 Brian Boru: High King of Ireland. Pääsin kolmen vuoden tauon jälkeen pelaamaan Brian Borua toisen kerran, mikä palautti pelin takaisin listalle. Onhan tämä nimittäin kiehtova peli, johon olisi mukava tutustua tarkemmin. Tämä sijoitus on kuitenkin realistisempi kuin 37., jolla peli aikoinaan listallani debytoi. (2 pelikertaa)

89 Antiquity. Jokaisella listallani ollut Splotter-klassikko on yhä mukana, vaikkakin heikoimmalla sijoituksellaan ikinä. Viime vuonna pelattu nelinpeli oli kyllä mainio kokemus, eli pitäisi varmaan taas pyrkiä saamaan peliä pöydällekin; luulen, että se voisi vähän virkistää sijoitustakin. Toki se, että peli ylipäänsä pääsee listalle, on jo merkittävä tunnustus. (14 pelikertaa)

88 Container. Konttikaupalle kertyy pelikertoja jopa pari vuodessa. Se tuntuu aika sopivalta tahdilta pelille. Fiilikseni oli, että en pärjää Containerissa erityisen hyvin, mutta näköjään olen voittanut aika lailla juuri sen verran pelejä kuin voisi näillä pelaajamäärillä odottaa: yhdestätoista pelistä kolme. (11 pelikertaa)

87 The City. Kestosuosikki roikkuu listalla, vaikka pelikertoja ei syystä tai toisesta tule. Voi olla, että jos peli olisi aina saatavilla Tavernassa, sitä tulisi toisinaan pelattua illan viimeisenä nopeana. (86 pelikertaa)

86 Shards of Infinity. Vuoden 2024 lopulla tulin pelanneeksi erän Shardsia ihan fyysisillä korteilla ja nyt vuoden viiveellä peli päätyi listalleni. Tämä on vähän ristiriitainen tapaus, koska ihmisten kanssa en tätä juurikaan enää pelaa, mutta puhelimella konetta vastaan sen sijaan lähes päivittäin. Pelikertoja taitaa olla joku kolmisen tuhatta jo tässä vaiheessa. On tämä kyllä nautinnollinen peli ja genrensä paras. (76 pelikertaa)

85 10 Days in Europe. Nousi vielä listalle, vaikka edellisestä pelikerrasta on pari vuotta. Tämähän oli lasten kanssa pelattava, mutta lasten kanssa ei tule enää pelattua – tai siis minkä lasten, kun esikoinen täytti 20 ja on muuttanut kotoa ja kuopuskin opettelee jo ajamaan ja täyttää kohta 18… Eli ehkäpä 10 Days in Europe alkaa olla vähän vanha juttu. Mutta pitänee vielä puhua tytär pelaamaan tätä. (72 pelikertaa)

84 Istanbul. Ei uusia pelikertoja sitten viime listan, mutta niin vain jotain pelaamisen halua löytyy, kun peli näissä kisoissa kuitenkin pärjäilee sen verran, että listalle mahtuu mukaan. Ja miksipä ei, kyllä Istanbul on erinomaisen toimiva ja hauska peli. (14 pelikertaa)

83 London. Edellisestä pelistä Londonia ehti kulua kuusi vuotta, mutta tammikuussa pääsin pitkästä aikaa pelaamaan ja sehän nosti pelin heti takaisin listalle. London on kyllä kelpo peli, joka tarjoaa aivan mielenkiintoisen haasteen päänvaivaksi. Paikka listalla on täysin ansaittu. (18 pelikertaa)

82 Acquire. Bisnespelien klassikko on kyllä pärjännyt listallani hämmästyttävän huonosti. Muistelisin, että se on useampana vuonna ollut niukasti sadan parhaan ulkopuolella. Pitkään myös meni, ettei sitä juurikaan pelattu, mutta vuodesta 2023 asti se on ollut peliporukkamme vakiokierrossa, vuonna 2025 jopa neljän pelikerran verran. Toisinaan Acquire on vähän turhauttava, huono tuuri alussa voi pistää koko pelin ajaksi sivustakatsojaksi, mutta yleensä peli on kiinnostava, eikä toisaalta kestä viidelläkään liian pitkään. Viisinpelinä tätä onkin viime vuodet pelattu. (14 pelikertaa)

81 Res Arcana. Sinänsä vallan notkea kombottelu- ja resurssinhaalintapeli pudonnee pelikertojen puutteen vuoksi listalta ensi vuonna. Ainoa potentiaalinen peliseura ei ehdi enää kovin paljon kanssani kaksinpelejä pelata, eikä tästä ole oikein kukaan muu kiinnostunut – enkä tiedä, haluaisinko itsekään tätä muuten kuin kaksinpelinä pelata. (81 pelikertaa)

Sijat 80–71

80 First Rat. Alkuinnostuksen hiivuttua rottapeli ei ole enää juuri pöydälle päässyt. Se on kyllä edelleen vallan mainio peli, mutta ehkä siitä se paras vetovoiman terä puuttuu, joka houkuttelisi valitsemaan juuri sen. Olen pitänyt sitä kasin pelinä, mutta ehkäpä se kallistuu kuitenkin enemmän seiskan peliksi. (10 pelikertaa)

79 Mottainai. Vanha suola janotti ja päädyin ostamaan Mottainain uudestaan. Vähän veikkaan, ettei tälle kovin paljon enempää kerry pelikertoja kuin aikaisemminkaan, mutta toki ensimmäisen kolmen päivän aikana pelasin peliä jo useammin kuin aikaisemmin vuoden sisään (eli neljä kertaa). Tämä lähtee kesän pyöräreissulle mukaan, saapa nähdä mikä on siellä vastaanotto. (7 pelikertaa)

78 Space Base. Myin omani pois, mutta olen silti saanut tälle pari lisäpeliä vuoden aikana. Se on hyvä, kyllä tämän hyvillä mielin Tavernan hyllystä illan päätteeksi poimii ja pelaa. (13 pelikertaa)

77 Fishing. Vinksahtanut tikkipeli on maistunut. Peli on sen verran pitkä, että sitä ei ihan joka hetkeen ota, mutta kyllä sitä kuitenkin neljä kertaa on vuoden sisään pelattu. Nyt kun katson, niin eihän se myöskään ole kuin noin puolen tunnin peli – jotenkin olen mieltänyt sen pidemmäksi, mutta kyllä sen alle 40 minuuttiin pelaa. (12 pelikertaa)

76 Coco Loco. Apinakatapultin elämä listalla on taas pariksi vuodeksi varmistettu: toin pelin Lautapelioppaan pelipäivään, missä se oli pienimuotoinen hitti, sen verran monelle se oli aivan uusi tuttavuus. (113 pelikertaa)

75 La Granja. Viime vuoden listan jälkeen ei lisäpelejä tälle, eikä oikeastaan uutta sanottavaa: tämä on edelleen mukava peli, mutta käytännössä kyllä vähän turhan mutkikas. (8 pelikertaa)

74 Schadenfreude. Alkuinnostuksen jälkeen tätä ei ole juurikaan pelattu, edellisen listan jälkeen ei kertaakaan. Peliporukassa on kyllä yksi, joka pelin perään toisinaan kyselee, eli pitäisi vain löytää, missä noista identtisistä mustista korttibokseista peli majailee ja pitää sitä mukana peli-illoissa. Nythän tästä on tulossa uusi painos Office Dogilta, ja sen saaminen esimerkiksi Tavernan hyllyyn lisäisi epäilemättä Schadenfreuden pelikertoja merkittävästi. (12 pelikertaa)

73 Brass: Lancashire. Pelasin kuuden vuoden tauon jälkeen alkuperäistä Brassia. Oma peliporukkanihan siirtyi harmikseni täysin Birminghamiin. Toisessa peliporukassa sattui sopiva paikka pidemmälle nelinpelille, niin otimme sitten pöytään Brassin, ja päädyin Lancashireen, koska arvelin sen sopivan paremmin tälle porukalle, kun liikkuvia osia on kuitenkin hieman vähemmän kuin Birminghamissa. Ja tiedättekö mitä: pakko se on myöntää, että niin paljon kuin tästä pelistä olenkin pitänyt, Birmingham on kyllä parempi. (11 pelikertaa)

72 Flamme Rouge. Yksi pelikerta sitten viime vuoden, mutta mikäpäs siinä. Tämä on sellainen kestosuosikki, jonka pariin on mukava palata pidemmänkin tauon jälkeen. (19 pelikertaa)

71 Kingdom Builder. Kerran kahdessa vuodessa -tahdilla tänä vuonna olisi taas aika pelata Kingdom Builderia. (58 pelikertaa)

Sijat 70–61

70 Ricochet Robot. Ei lisättävää viimevuotiseen, paitsi vieno toive: voi kun tämä taas löytäisi tiensä pelipöytiin. Pitänee painostaa pelin omistavaa kaveria tuomaan sitä joskus peleille. (15 pelikertaa)

69 Great Western Trail: New Zealand. Yksi pelikerta lisää, sijoitus kymmenen pykälää alas viime vuodesta. Onhan tämä ihan kelpo peli ja ehkä jopa jossain mielessä paras sarjastaan, mutta käytännössä niin raskas, että harvemmin tulee tartuttua. Argentinaakin pääsin muuten pelaamaan, mutta se ei noussut sadan parhaan listalle. Voisi se lisäpeleillä päästäkin, mutta toisaalta eipä sitä ole oikein mitään syytä pelata. (4 pelikertaa)

68 Lokomotive Werks. Junatehtailulla on kyseenalainen kunnia olla pelaamistani peleistä se, missä minulla on eniten pelikertoja ilman yhtään voittoa. En ole koskaan onnistunut voittamaan tätä peliä. Jos peli olisi puhdas tuuripeli, minulla pitäisi olla jo kolmisen voittoa. Viimeksi oli jo pahuksen lähellä (loppupisteet 387–352–90–34, eli eipä mennyt ihan tasan nallekarkit siinä pelissä). Jonain päivänä vielä… (13 pelikertaa)

67 Antike II. Pelikaverit tekivät minulle viime syksynä mieliksi ja suostuivat pelaamaan Antikea, vaikka olivatkin jo etukäteen varmoja, että voitan. No, niinhän minä voitinkin, kun kukaan ei varsinaisesti tehnyt mitään sitä estääkseen. Vähän kun jaksaisivat harjoitella, olisin aivan voitettavissa: en ole voittanut Antike-peleistäni kuin 12/16. (16 pelikertaa)

66 Horseless Carriage. Sijoitus nousi, vaikka en ole pelannut, enkä tiedä minkä verran haluankaan pelata. Tämä tuntuu vähän ahdistavalla tavalla vaikealta peliltä. Ensi vuonna hepattomat kärryt poistuvat listalta, jos lisäpelikertoja ei tule. Saapa nähdä. (4 pelikertaa)

65 Crokinole. Lautapeliopas-pelipäivä varmisti myös Crokinolen säilymisen listalla. Olikin nappiveto raahata lauta paikalle, sitä kyllä päivän mittaan käytettiin monet kerrat. (62 pelikertaa)

64 Wabash Cannonball. Viime vuonna aina listalla ollut Wabash Cannonball putosi pois vuosirajauksen vuoksi, edellinen pelikerta oli vuonna 2022. Tänä keväänä Wabash pääsi kuitenkin pöydälle – samalla kertaa kuin Lokomotive Werks – ja päätyi helppoon voittoon minulle. Kyllähän tätä vanhaa klassikkoa aina silloin tällöin pelaisi. (15 pelikertaa)

63 Texas Showdown. Viime vuonna tämä oivallinen laistotikkipeli pääsi pöytään muutamaankin otteeseen, tänä vuonna ensimmäinen pelikerta antaa vielä odottaa itseään. No, ehtiihän sitä vielä. (21 pelikertaa)

62 Krass Kariert. Tässäkin on peli, jonka oikeastaan toivoisi löytyvän Tavernan hyllystä, ettei omaa kappaletta tarvitsisi raahata aina mukanaan pelikertojen kerryttämiseksi – mutta samalla en ole kyllä valmis omasta pelistäni luopumaan yhteisen hyvän eteen. (29 pelikertaa)

61 Linko! Viime vuonna siirsin Linko-kortit anonyymistä korttiboksista pelin omaan laatikkoon lisäpelikertojen toivossa ja joulukuussa viimeistelin homman vielä lahjoittamalla pelin Tavernalle. No, eipä sitä ole Tavernan hyllystä vielä pelattavaksi saatu, mutta toivossa on hyvä elää. (49 pelikertaa)

Sijat 60–51

60 Chicago & NorthWestern. Tämä Winsome Gamesin vähemmän tunnettu junapeli vuodelta 2016 sai vuosina 2016–2019 yhden pelikerran vuodessa ja sillä roikkui viisi vuotta tällä listalla. Sitten peli jäi sivuun, kunnes alkuvuodesta palasin sen pariin. Piirtelin aikani kuluksi uuden version pelilaudasta – koska alkuperäinen Winsomen version ei ole erityisen viehättävä – ja helmikuun aikana pelikertoja kertyi enemmän kuin aikaisemmin yhteensä. Oivallista kehitystä. (9 pelikertaa)

59 Tapestry. Ei uutta raportoitavaa viime vuoden jälkeen. Pelikertoja ei ole kertynyt enempää. No, toinen kerta olisi tullut jo viime vuonna, mutta peli oli silloin Tavernassa varattuna. Toivottavasti tätä nyt joku kerta pääsisi taas pelaamaan. (13 pelikertaa)

58 Tea Garden. Lahjoitin pelin loppuvuodesta Tavernaan siinä toivossa, että sitä saisi joskus pelattua, mutta uusia pelikertoja ei ole kertynyt. Toivossa on hyvä elää. (3 pelikertaa)

57 Voodoo Prince. Keskimäärin kolme kertaa vuodessa pelattu tikkipeli ei ole vielä löytänyt tietään pöydälle kertaakaan vuoden 2026 aikana, mutta ehtiihän tuo vielä. (12 pelikertaa)

56 Suburbia. Ei pelikertoja vuoden 2024 jälkeen, joten tämä kaupunginrakennuspeli roikkuu listalla lämpimien muistojen ja hartaan toiveajattelun voimin. Ylipäänsä 2020-luvulla olen pelannut peliä vain neljä kertaa. Aikoinaan se oli kuitenkin top 10 -osastoa, joten toiveita piisaa. (34 pelikertaa)

55 Unlock! Vähän on hidastunut Unlock!:n pelaaminen, kun Supernatural Adventures -boksin ensimmäisen ja viimeisen skenaarion välillä meni vuoden verran aikaa. Legendary Adventuresin pelasimme vuonna 2022 neljän päivän sisään. Mutta ei se mitään. Kovin suurta intoa Unlock!:n pariin ei ole kuten alkuaikoina, mutta mukavahan näitä pulmia on yhä ratkoa ja aion kyllä tehdä sitä jatkossakin, jos tilaisuuksia tulee eteen. (43 pelikertaa)

54 Sanctuary. Uutuus. Kevytversio Ark Novasta osoittautui oikein käyttökelpoiseksi peliksi. Jopa viisinpeli tuntui tolkulliselta kokemukselta, tosin tässä suhteessa olen tullut viime vuosina yleisestikin armollisemmaksi. Kaksinpeli on vielä testaamatta – olisi hauska nähdä, miten nopea on Sanctuaryn kaksinpeli sellaisessa seurassa, jossa Ark Nova pelataan usein kolmeen varttiin. Veikkaan noin 15–20 minuuttia. Sellaisena Sanctuary olisi kyllä hauska peli ja jos tarvetta olisi, ostaisin mieluusti omaan hyllyyn. Nyt ei ole, mutta Tavernassa tätä kyllä pelaa ihan mieluusti. (4 pelikertaa)

53 Troyes. Olen suuresti tyytyväinen: tämä hieno, hieno peli on saatu pöytään jo kahdesti edellisen listan kokoamisen jälkeen. Silloin hieman turhautti, ettei peliä suostuttu pelaamaan. (3 pelikertaa)

52 Preußische Ostbahn. Viimeksi vitsailin, että Ostbahnin pelitahti näyttää olevan kerran neljässä vuodessa, mutta eipäs ollutkaan: pelasimmekin viime vuonna kolme vuotta etuajassa! (14 pelikertaa)

51 Concordia. Peli, josta moni pitää, mutta jota kukaan ei jostain syystä oikeastaan halua pelata, pääsi keväällä pöydälle ja yllätys yllätys, kaikki pitivät siitä. (14 pelikertaa)

Sijat 50–41

50 Lost Ruins of Arnak. Vuosi 2022 oli Arnakin vuosi. Sen jälkeen peli on hiipunut pois ja ensi vuonna putoaa listalta, jos nyt ei siihen mennessä tule pelatuksi. Veikkaan, että näin voi käydä – poikani kanssa pelailemme enää harvakseltaan ja silloinkin prioriteetit ovat yleensä toisenlaiset, ja muutenhan Arnak ei juuri pöytään päädy. (30 pelikertaa)

49 Merkator. Tämäpä on siitä hauska peli, että kun lyö päällekkäin käppyrät siitä, kuinka monta peliä minun noin odotusarvoisesti pitäisi voittaa ja miten olen pelejä voittanut, ne osuvat erittäin hyvin yksiin. Se on harvinaista: tavallisesti käyrät eivät kulje näin käsi kädessä. Tarkoittaako se sitä, että Merkator on puhdas tuuripeli? Se vaatii lisäselvityksiä. Täytyypä huolehtia, että vuoden 2026 peli Merkatoria tulee pelattua. (27 pelikertaa)

48 New York Central. Yksi listan kestosuosikeista pääsi viime vuonna notkahtamaan pois vuosirajauksen vuoksi. Korjasin asian pian sen jälkeen, koska onhan tämä yksinkertaisesti hieno peli. (13 pelikertaa)

47 Web of Power. Viime vuonna veikkasin, että silloin pelattu peli ei edistä Web of Powerin pelaamista, ja niinhän siinä kävi. Ei uusia pelikertoja sitten viime vuoden. (37 pelikertaa)

46 Great Western Trail. Samat sanat kuin viime vuonna: ilahduttaa, että tämä peli otetaan Tavernan hyllystä pöytään näköjään noin kerran vuodessa. Joka kerta on ilo. (27 pelikertaa)

45 Go. Kirjan kirjoittaminen nosti gon vuonna 2024 kovaan aktiivisuuteen, mutta sittemmin pelaaminen on jäänyt. Keskiviikkoisin ennen peli-iltaa keräännymme yleensä heittämään dartsia sen sijaan, että pelaisin gota kahvilassa. Vieroitin itseni myös jatkuvista postipeleistä; noin 20 vuotta kestäneen tavan katkaiseminen oli yllättävän helppoa. (237 pelikertaa)

44 Everdell. Tein selvästi oikein, kun lahjoitin Everdellini uuteen kotiin. Siellä sitä on pelattu paljon ahkerammin kuin mitä minä olisin, ja tämän lahjoituksen johdosta olen itse asiassa itsekin päätynyt pelaamaan Everdelliä neljä peliä edellisen listan jälkeen. (38 pelikertaa)

43 Altiplano. Pelasin edellisen listan tekemisen jälkeen ensimmäistä kertaa Altiplanoa nelinpelinä. Se oli oikein mukava kokemus. Menihän siinä toki 2,5 tuntia, mutta pitääkö aina olla niin kiire? Nautinnollinen peli siis näinkin. (32 pelikertaa)

42 Guàn Dàn. Uutuus. Englantilainen korttipeliasiantuntija John McLeod poikkesi Tampereella ja suositteli minulle tätä Kiinassa kovasti suosittua kiipeämispeliä. Tämä onkin melkoista steroidi-Tichua: pelissä käytetään kahta pakkaa, jotka jaetaan neljälle pelaajalle pelin alussa kokonaan, eli kädessäsi on aluksi puolikkaan pakan verran kortteja. Ensimmäisen testin perusteella Guàn Dàn on ehdottomasti lisäpelien arvoinen, mutta parin tunnin kesto hieman rajoittaa mahdollisuuksia. (1 pelikerta)

41 Age of Steam. Keväällä poikkesimme Portugalissa junailemassa. Olipahan kunnollista kärsimystä, kuten asiaan kuuluu. Viisinpelin kolmanteen sijaan saattoi olla erittäin tyytyväinen. (36 pelikertaa)

Sijat 40–31

40 Pax Pamir. Viimeksi voivottelin, että Pamiria pääsee toisaalta pelaamaan harvoin ja kokemuksetkin ovat välillä muuta kuin timanttia. No, pelasimme toukokuussa pelin, joka olikin sitten alusta loppuun todella jännittävä ja kiehtova, oikein Pamiria parhaimmillaan. Se oli myös toinen voittoni ikinä, mikä tietysti ilahdutti kovin. (18 pelikertaa)

39 Tyrants of the Underdark. Vähän laiskasti tätä tulee pelattua, mutta kun Tavernassakin on nyt tämä hyllyssä – olkoonkin sitä uudempaa, vielä vähän rujompaa laitosta – niin toivon mukaan pelikertoja kertyisi vähän tiuhemmin. Tämä on nimittäin aivan mainio yhdistelmä pakanrakennusta ja aluehallinta laudalla. Tyrants näyttäisi myös olevan Merkatorin tapaan peli, jossa menestykseni on hyvin lähellä odotusarvoa. (14 pelikertaa)

38 Magic: The Gathering. Lopetin Arenassa pelaamisen vuoden aikana kuin seinään. En siis ollut selvästikään addiktoitunut, vaan kykenin lopettamaan, kun niin halusin. Pelaaminen oli alkanut jo tuntua vähän työltä ja vei liikaa aikaa. Paperillakaan Magicia ei ole tullut pelattua enää pariin vuoteen, joten ensi vuonna keräilykorttipelien klassikko poistuu listalta.(253 pelikertaa)

37 South African Railroads. Ei uusia pelikertoja sitten viime vuoden, jolloin testasin Capstonen uuden painoksen ja totesin toimivaksi. Tämähän on aivan kelpo peli, mutta muut Winsomet ja 18xx:t ovat kyllä syöneet pelin potentiaalista peliaikaa. (13 pelikertaa)

36 Hallertau. Vuonna 2024 Hallertau koki pientä renessanssia, mutta hyvin pieneksi se jäi. Niinpä ensi vuonna sitä tuskin listalla nähdään, koska peliporukassani ei ole minkäänlaisia intohimoja peliä kohtaan – ja minäkin käyttäisin ne harvinaiset tilaisuudet pelata jotain tällaista mieluummin muiden pelien parissa. Mutta se ei poista sitä, että Hallertau on hieno peli. (43 pelikertaa)

35 Brass: Birmingham. Siinä vaiheessa, kun Birminghamista lopulta kiinnostuin, se oli jo pois muodista, kuten viime vuonna totesin. No, pari pelikertaa on sentään järjestynyt, kertaalleen jopa tämän vuoden puolella. Ensi vuonna on odotettavissa Brass: Pittsburgh, johon hyppään kyllä kyytiin heti kun se on saatavilla. Saapa nähdä, miten se otetaan vastaan. Yksi kappale sitä meidänkin peliporukkaamme on kuitenkin tulossa. (4 pelikertaa)

34 Oregon. Pelikertoja on kertynyt useita, koska hoksasin, että tässähän on lähellä saada jollekin pelille sata voittoa – sellaisia pelejä minulla on vasta neljä, eli Oregon olisi viides (eikä mikään muu peli ole erityisen lähellä). Kolme voittoa vielä tarvitsisin. Saisinkohan ne vielä vuoden 2026 aikana? (153 pelikertaa)

33 Underwater Cities. Kolme lisäpelikertaa viime listan jälkeen ja maukas uusi Data Era -lisäosa – kyllä kelpaa Underwater Citiesiä pelata. Pelille saatiin uusi ystävä peliporukastammekin, joten toiveissa olisi, että peliä voisi jatkossakin pelata – etenkin kun nelinpelikin osoittautui aivan käyttökelpoiseksi. (15 pelikertaa)

32 Eurorails. Ei pelejä pariin vuoteen, joten Eurorails pudonnee pois listalta ensi vuonna. Harmi juttu, se on kuitenkin ollut jokaisella top 100 -listallani tähän asti. No, voihan olla, että jonkun ihmeen myötä peliä saan vielä pelattua, mutta en ole ihan varma, missä oloissa.(13 pelikertaa)

31 Bomb Busters. Uutuus. Vuoden kovimpia uutuuksia, kuten pelimäärästä näkee. Omassa vakiopeliporukassa tätä olen päässyt kokeilemaan kerran, mutta toisessa peliporukassa innostuttiin kunnolla ja helmikuusta lähtien emme ole pelanneet mitään muuta: jokaisella tapaamiskerralla olemme veivanneet niin monta erää Bomb Bustersia kuin ehdimme. Peli on erinomainen viiden pelaajan peli, ja on ollut hauskaa tahkota kampanjaa eteenpäin. Olemme tällä hetkellä menossa skenaariossa 33. (59 pelikertaa)

Sijat 30–21

30 1825. Päätös pakata 1825 niin, että kaikki kolme Unitia ovat yhdessä laatikossa sekaisin oli toisaalta hyvä, mutta toisaalta tarkoitti myös, että eipä ole tullut pelattua. Niin mainio peli kuin 1825 onkin, kyllä siinä ikä näkyy ja uudemmat 18xx-pelit ovat olleet vetävämpiä. Ongelmana ei siis ole ollut pelkästään 18xx-pelien puute. (16 pelikertaa)

29 De Vulgari Eloquentia. Kappas, tismalleen sama sijoitus kuin viime vuonna. Mikäpäs siinä, se on ihan hyvä paikka tälle pelille. Kokeneemmalla peliporukalla viisinpeli vei vain noin 2,5 tuntia. Pidän tästä kyllä suuresti. (18 pelikertaa)

28 Ark Nova. Sijoitus luisuu vuosi vuodelta alemmas, ei tosin niin jyrkästi kuin pelimäärät. Ark Nova näyttäisi asettuvan kerran vuodessa pelattavaksi. Herää jo hieman kysymys, kannattaako tätä itse omistaakaan enää. Peli on kuitenkin joka kerta erinomaisen miellyttävä pelikokemus, joten sikäli sen pelaaminen kyllä kannattaa. (36 pelikertaa)

27 Mahjong. Tulipas palattua perinteisiin: pelasimme lomamatkalla mahjongia korteilla Mhingin säännöillä. Se on oikein mainio, vähän rennompi versio pelistä, eikä esimerkiksi välitä pelaajamäärästä niin paljon. Nyt on tarkoitus korvata Mhingin kortit Lautapelit.fi:n syksyllä julkaisemilla mahjongkorteilla ja sääntösettiäkin olen hionut hieman Zung Jung -sääntöjen suuntaan. (94 pelikertaa)

26 Black Forest. Viime kevään alkusysäyksen jälkeen Black Forest on saanut vain pari pelikertaa, mikä nyt sinänsä oli odotettavissa. Eihän tämä ihan järkihankinta ollut. Peliporukassani se on kuitenkin saanut epätavallisen myönteisen vastaanoton Uwe Rosenbergin peliksi, joten elättelen toivoa, että sitä pääsisi vielä pelaamaan. (9 pelikertaa)

25 1860: Railways on the Isle of Wight. Tämä junapeli on ollut 18xx-villityksen väärällä puolella, eikä ole saanut erityisemmin pelikertoja. Olisi kyllä kiva tätäkin taas pelata, jospa vaikka joskus onnistuisin voittamaankin. Tietäjäthän tietävät, että peli on rakenteellisesti rikki ja niin päin pois, mutta eipä se vielä ole tullut esteeksi. (7 pelikertaa)

24 Dune: Imperium. Tämän pelin pelaaminen on hiipunut peliporukassamme täysin, vaikka ystäviä riittäisi. Pelattiinkohan Dunea kertaakaan viime vuoden aikana? Ei ainakaan niissä pöydissä, joissa minä olen ollut. Uprisingia olen sentään pelannut vuoden 2025 puolella, joten ei tässä nyt putoamisvaaran äärellä olla, mutta olisipa hyvä saada peli pöytään, kumpikin versio kävisi. (8 pelikertaa, 7 pelikertaa Uprising)

23 Tichu. Tätä me sentään pelaamme. Vuoteen on mahtunut myös pari erää Tichu: Boosteria, jossa Tichuun sotketaan ylimääräisiä satunnaistekijöitä peliin vaikuttavien korttien muodossa. Tichu on kyllä parempi ilman Boosteria, mutta osa erikoiskykykorteista on sen verran hauskoja, että kyllä sitäkin pelitapaa joskus kokeilee.

Viime vuonna totesin voittojeni laahaavan vähän odotusarvoa: edellisellä pelikerralla onnistuin tavoittamaan odotusarvon, mutta sitten taas tappio pudotti hiukan odotusarvon alle. Tähän mennessä en ole koskaan ollut odotusarvon yläpuolella. Minua ei siis välttämättä kannata valita parikseen Tichussa. (53 pelikertaa)

22 Oranienburger Kanal. Tällaista puhdasta kaksinpeliä ei voi odottaa pääsevänsä nykyään juurikaan pelaamaan, enkä ole päässytkään. (10 pelikertaa)

21 Gulf, Mobile & Ohio. Viime vuonna pääsin juhlimaan kahta lisäpelikertaa tälle suosikille, nyt se ei taas ole päässyt pöydälle. (12 pelikertaa)

Sijat 20–11

20 1846: The Race for the Midwest. Pari pelikertaa viime vuoden listan jälkeen: ensimmäinen Tavernassa oman peliporukan kanssa ja toinen Lautapelipäivässä, jossa tutustutimme Tuukan peliin. Kumpaakaan niistä en voittanut ja molemmissa tein saman virheen. Minun pitäisi varmaan laittaa pelin laatikkoon lappu, jossa lukee kissan kokoisin kirjaimin: ”ÄLÄ ALOITA ENSIMMÄISTÄ FIRMAA LIIAN KALLIILLA”, koska siihen pelini ovat viime aikoina kaatuneet.

Edelleen pidän siitä, että 1846 on kolminpelinä 18xx.gamesin kanssa pelattuna pelattavissa suhtkoht iisisti noin 100 minuuttiin. Voisi tätä useamminkin pelata kuin kerran vuodessa, ja joskus olisi mukava myös voittaa – 1846 on kakkosena heti Lokomotive Werksin jälkeen tässä kiusallisessa ”näitä pelejä en ole ikinä voittanut”-tilastossa. (12 pelikertaa)

19 Yokohama. Tavaranroudailu Japanissa on jotenkin aina yhtä kutkuttavaa, pelissä on hyvää kiireen ja touhun tuntua, koko ajan saa olla kiitämässä pitkin pelilautaa hakemassa ja viemässä milloin mitäkin. (9 pelikertaa)

18 Nusfjord. 50. pelikerta häämöttää niin lähellä, mutta myös kaukana. Tarjoan tätä säännöllisesti pelattavaksi, mutta aina yhtä heikolla menestyksellä. (49 pelikertaa)

17 Ora et Labora. Pelasimme tätä viime syksynä pari kertaa kotona, kun sattui harvinaislaatuinen tilaisuus pelailulle. Aina yhtä ilahduttava peli kyllä. (28 pelikertaa)

16 1822CA. Pari kertaa koeajettu raskaamman sarjan 18xx-peli odottaa vielä lisäpelejä ja tilaisuutta testata jotain laajempaa kokonaisuutta. (2 pelikertaa)

15 1822: The Railways of Great Britain. Uutuus. Tämä 1822-sarjan aloittaja piti tietysti testata, kun se saatavilla oli. En osaa näillä pelimäärillä hirveästi analysoida 1822:n 1822CA:n keskinäistä paremmuutta, mutta Iso-Britannia on tietysti aina Iso-Britannia ja lähtökohtaisesti mikä tahansa Iso-Britanniaan sijoittuva junapeli on parempi kuin muut. (1 pelikerta)

14 SETI: Search for Extraterrestrial Intelligence. Tuumin jo, ettei SETI:äkään olla hirveästi pelattu, mutta loppuvuoden 2025 aikana pelikertoja kertyi kuitenkin viisi. Uutta SETI: Space Agencies -lisäriä on siis tullut testattua. Hyvähän se on, vaikka uusista alieneista en kovin innoissani olekaan. Tämän vuoden puolella SETI:ä ei sitten olekaan pelattu, olisikohan jo aika. (22 pelikertaa)

13 Slovenialainen tarok. Kuten viime vuonna lupailin, Tavernaan on nyt toimitettu normaalikokoiset tarot-kortit; enää ei tarvitse pelata jättikokoisilla korteilla. (67 pelikertaa)

12 18GB: The Railways of Great Britain. Yksi viisinpeli saatiin aikaiseksi ja kuusinpeliä pääsin kokeilemaan nettipelinä. Se oli kyllä tyhmä peli se, pelasin koko pelin sijoittajana eli suurimman osan pelistä katselin, kun muut pelasivat. Sijoitus oli yllättävän hyvä olosuhteet huomioiden, mutta pöydän ääressä pelattuna kokemus olisi ollut ankea. (6 pelikertaa)

11 Monikers. Olipa ilo päästä huvittelemaan tämän pelin parissa Lautapelioppaan pelipäivässä. Kyllä Monikers on aina hauskaa. (24 pelikertaa)

Sijat 10–1

10 Die Dolmengötter. Kerran kahdessa vuodessa -pelitahdin sain kaadettua, kun pelasimme tätä Lautapelioppaan pelipäivässä. Hyvä! Harjoitin myös harhaoppia, eli pelasin peliä viidellä pelaajalla. Sen piti olla kategorisesti väärin, mutta eipäs ollutkaan. Kyllä Die Dolmengötteriä voi pelata muillakin pelaajamäärillä kuin neljällä. (31 pelikertaa)

9 18Korea. Uutuus. Kun aikani kuuntelin kehuja tästä korealaisesta 18xx-pelistä, päädyin sen tilaamaan. Peli piti ostaa suoraan valmistajalta Koreasta, mutta sieltähän se tuli. Englanninkielinen sääntökirja ei ollut ihan parasta priimaa, joten sen kanssa jouduttiin alussa vähän tappelemaan, mutta sittemmin peli on selkeytynyt. Joukkorahoitusta uudelle englanninkieliselle painokselle lupailtiin jo viime vuodelle, mutta eipä sitä vielä ole näkynyt. Ilmeisesti sitä on lupailtu ”tälle vuodelle” jo viimeiset kuusi vuotta, joten ihan hyvä, että en jäänyt odottamaan.

Koreaan sijoittuva 18xx-peli on herkullinen tapaus, sillä siinä on erinomaisen voimakkaita erikoisvoimia, todella räväkkä alku ja jossain kohtaa enemmän tai vähemmän yllätyksenä iskevä Korean sota, joka poistaa Pohjois-Korean pois pelistä ja tyhjentää etelän rautateistä. Mahtava peli. (7 pelikertaa)

8 Samarkand: Routes to Riches. Mukavan runsas määrä pelejä nostaa Samarkandin takaisin top kymppiin. Onhan tämä upea peli, aivan parhaita vartin fillereitä. Harmi vain, että alkuasetteluihin menee melkein saman verran aikaa… No, vähät siitä, sitten kannattaa pelata vain useampi peli putkeen. On tämä nerokas peli ja mukava saada pelastettua pelaamattomuuden kuolemanlaaksosta. (48 pelikertaa)

7 Fields of Arle. Tätä huonommalla sijalla Fields of Arle ei ole koskaan ollut. Nytkään vika ei varsinaisesti ole pelissä itsessään, vaan siinä, että edelle on kiilannut vielä kiinnostavampia pelejä. Harmillisen niukastihan tätä lisäksi pääsee pelaamaan. Jos Tavernan Fields of Arlessa olisi lisäri mukana, kolminpelinä se olisi helpommin pöydättävissä. (43 pelikertaa)

6 Innovation. Ultimaten tuoma peli-innostus laantui, kevään 2025 hurjan peliputken jälkeen pelikertoja on taas ollut vähemmän. (160 pelikertaa)

5 Forest Shuffle. Olen oikeastaan yllättynyt, ettei tämä ole sen korkeammalla. Näin listan rakentaminen kuitenkin meni. Päätin laskea Forest Shufflen ja Dartmoorin yhdeksi, kuten Dune: Imperiumitkin; listalle ei tuo mainittavampaa lisäarvoa erotella näitä. Exmoor-lisäosan ilmestyminen nosti minulle Dartmoorin arvosanan täyteen kymppiin: on se vain parhautta.

Viimeksi pelikertoja oli pelkällä Forest Shufflella 402, nyt mennään yhteensä päälle tuhannessa. Board Game Arenassa olin jossain vaiheessa Dartmoorin ranking-listan ykkösenä. Se oli hieno hetki se, mutta sitten iski sellainen tappioputki, josta ei ollut enää toipumista. Forest Shuffle: Smoky Mountains on kuulemma jo alfatestauksessa Board Game Arenassa, joten sitäkin päässee lähitulevaisuudessa kokeilemaan. (541 pelikertaa + 513 pelikertaa Dartmooria)

4 A Feast for Odin. Pistin viime vuonna muutaman pelin A Feast for Odinin edelle, ja sama meno jatkui tänä vuonna. Legendaarisen hyvä peli tämäkin on ja kaikki ykkössijansa ansainnut, mutta en minä toisaalta sitäkään jaksa, että sama peli on listaykkösenä vuodesta toiseen. En minäkään ole koko ajan ihan sama. (47 pelikertaa)

3 Indonesia. Paluu listalle, ja voimalla! Hankin Indonesian aikoinaan Essenin messuilta heti ilmestymisvuonna. Silloin pelasin muutaman kerran ja tykkäsin, mutta peli jäi vähälle pelaamiselle olosuhteiden vuoksi. Siihen aikaan kolmen-neljän tunnin pelit eivät sopineet arki-iltoihin. Vuonna 2014 pelasin kertaalleen, en muista miksi, ja sillä voimalla peli roikkui muutaman vuoden top 100 -listallani, kunnes otin käyttöön aikarajoituksen.

Nyt tuore kolmosedikka herätti vanhat muistot ja tuumin, että Indonesiahan olisi itse asiassa ihan nappivalinta nykyiselle peliporukalleni ja varma hitti. Niin se olikin. Päädyin ostamaan puolivahingossa sekä ykkös- että kolmospainoksen. Onhan se uusi prameampi, joten pidin sen, ja ykköspainoskin löysi kodin omasta peliporukasta. Olemme nyt pelanneet viisi kertaa ja joka kerta peli on ollut todella huikean hyvä elämys. Eipä tarvitse enempää miettiä: Indonesia on aivan kirkkaasti Splotterin paras peli, muut eivät oikeastaan pääse lähellekään. (9 pelikertaa)

2 18 India. Mitä 18xx-peleihin tulee, niiden ykkönen on tässä. Tämä se vain on näistä nautinnollisin. Peli toimii hyvin kaikilla eri pelaajamäärillä, myös kahdestaan, ja tarjoaa ihanan laajan kartan ja mielenkiintoisia vaikeuksia ajoittaa ja rakentaa. Ruostumattomat junat kuulostavat lempeiltä ja osin sitä ovatkin, mutta se, millaiset junat yhtiöihinsä saa hankittua, on kiinnostava haaste.

18 India saa vetoapua 18 BosWashilta, jonka olen laskenut tähän mukaan. Se on pelin variantti, jossa pelataan vähän pienemmällä kartalla ja niukemmalla setillä sääntöjä. Se on hiukan napakampi, tosin nyt kun tarkistin, BosWash-pelit ovat keskimäärin neljä minuuttia lyhyempiä kuin India-pelit. Kummankin pelaa kahdestaan nopeimmillaan alle kahteen tuntiin, hitaimmillaan isolla porukalla noin 3,5 tuntiin. (10 pelikertaa, 7 pelikertaa 18 BosWashia)

1 Hansa Teutonica. Kymmenen kärjessä hyvin viihtynyt Hansa Teutonica nousee nyt ykköseksi. Se on aika lailla täydellinen europeli. Ihanan paperinkuiva ja mudanruskea aihe, hyvä annos vuorovaikutusta, joka ei kuitenkaan ole ilkeää, tiukkaa optimointia ja juuri sopivan kireästi loppuva kesto. Eipä tunnin peli tästä juuri paremmaksi käy. (22 pelikertaa)

Huomioita listasta

Uutuuksia on tällä kertaa mukana niukemmin kuin yleensä. Parina viime vuonna listalla on ollut 16 uutta peliä, nyt vain kuusi. Vaihtoa oli sinänsä aika lailla saman verran kuin viime vuonnakin, eli 22 sellaista peliä, jotka eivät olleet viime vuoden listalla mukana. Tähän joukkoon mahtuu monta pitkän linjan suosikkipeliä, jotka pitivät viime vuonna taukovuoden.

Viime vuoden 50 parhaan pelin joukosta putosi kaksi peliä pois. 1829 Mainline oli kyllä mukana listalla, mutta sijoitus jäi lopulta kauas sadan parhaan joukosta. The Great Zimbabwea olen pelannut viimeksi vuonna 2023, joten kahden vuoden sääntö rajasi sen pois listalta.

Muita vuosirajauksen vuoksi pois jääneitä pelejä olivat preferanssi, Spirit Island, Blue Lagoon ja Potion Explosion. Lista oli lopulta lyhyempi kuin odotin. Viime vuonna ennustelemani karsinta peleille, joita olen pelannut vain kotona, ei vielä alkanut purra. Saapa nähdä, miten ensi vuonna käy. Kestosuosikeista muuten vain putosivat Completto (102.), Colony (107.) ja Machi Koro (151.). Ensimmäisenä listan ulkopuolelle jäi Mystery Rummy: Jack the Ripper.

Listalla on vielä yksitoista peliä, jotka ovat olleet jokaisella kerralla mukana. Pitäisiköhän näitä alkaa jo vähän vaalia? Listalla ovat Innovation, Samarkand: Routes to Riches, Die Dolmengötter, tarok, mahjong, 1825, Eurorails, Oregon, Linko!, Coco Loco ja Antiquity.

Listan 50 parhaasta pelistä omistan 41, eli lähes kaikki. Puuttuvista Arnak löytyy pojaltani ja samaan osoitteeseen lahjoitin Everdellin. Kaikki loput puuttuvat pelit löytyvät joko Tavernasta tai peliporukkamme Villeltä. Koko sadan listalta omistan 61 peliä. Lukemat ovat lähes samat kuin viime vuonna. Everdellin omistajanvaihdos selittää ison osan.

Lähde

Herkkuhirmut-pelin sääntökirjassa esitellään kaksi erilaista pelimuotoa. Yksinkertaisemmassa peruspelissä jokaiselle jaetaan 9 herkkua, yksi kutakin eri kuviota ja väriä. Jokainen pelaaja valitsee itselleen oman hirmun ja asettuu sen taakse istumaan.Tavoitteena pelissä on saada kaikki herkut syötettyä pois ja se, joka ensimmäisenä saa omat herkkunsa syötettyä hirmuille, voittaa.

Pyöritä ja herkuttele

Pelilaudan keskellä on kiekko, jota omalla vuorolla pyöräytetään. Kiekossa ovat värit sininen, keltainen ja punainen, kuviot ympyrä, neliö ja kolmio, sekä kaksi erikoissektoria. Ensimmäisen erikoissektorin osuttua kohdalle annetaan yksi herkku toisen pelaajan hirmulle, ja toisen erikoissektorin kohdalla voi omalle hirmulleen antaa kaksi herkkua. Jos omalla pöydällä ei enää ole jäljellä pyöritettyä kuviota tai väriä, vuoro siirtyy seuraavalle.

Toisessa peliversiossa herkut laitetaan pöydälle yhteiseen varastoon kuvapuoli alaspäin. Tässä peliversiossa vuoronvaihto toimii samoin kuin peruspelissä, mutta tällä kertaa voittaja on se, joka saa oman hirmunsa vatsaan eniten herkkuja. Näin ollen erikoissektorit ovat tärkeämpiä kuin ensimmäisessä peliversiossa. Muistiansa joutuu hieman myös treenaamaan, kun joutuu värin kiekosta pyöräytettyään muistelemaan, mikä herkku olikaan jo aiemmin käännetty.

Herkkuhirmut toimii mainiosti 3-vuotiaiden kanssa pelattavaksi. Peruspeli, jossa täytyy saada yhdeksän herkkuansa hirmujen kitaan, on riittävän lyhyt ja mielenkiintoinen, ettei keskittyminen vielä karkaa muualle. Peli opettaa lapsille värejä ja muotoja sekä hienomotoriikkaa.

Faktat Herkkuhirmuista

Julkaisija: Oppi & ilo (2025)

Mutkikkuus: Helppo oppia ja pelata, sopii hyvin jo kolmevuotiaille.

Onnen vaikutus: Peli perustuu hyvin pitkälti onneen, mutta paremmalla muistilla voi pärjätä muita paremmin.

Vuorovaikutus: Ensimmäisessä sääntöversiossa ei vuorovaikutusta ole, mutta toisessa versiossa voi valita, kenen pelaajalle herkkuja syöttää.

Teema: Lapset pitävät hirmuja hauskoina ja herkkuja herkullisina.

Uudelleenpelattavuus: Peli ei ole uusilla kerroilla erilainen, mutta satunnaisuus tuo jännitystä voittajasta.

Saavutettavuus: Jos värejä ei erota toisistaan, pelaaminen on hankalaa. Värit on kuitenkin valittu hyvin, eikä niiden pitäisi tuottaa ongelmia värisokeillekaan.

Pelaajamäärä: 2–4. Toimii kaikilla pelaajamäärillä yhtä hyvin.

Pituus: 10 minuuttia.

Lähde

Kuningas on kuollut (tai kadonnut tai poistunut tai…) ja valtakunta tarvitsee uuden johtajan. Kilpailevat liittoumat ajautuvat väsyttäviin vuosikausia kestäviin konflikteihin, joissa lopulta kuitenkin yksi vain voi voittaa. Kruunataanko valtakunnan huipulle se, joka osaa parhaiten värvätä uusia kannattajia itselleen, vaiko se, joka osaa hyödyntää brutaalia voimaansa, vaiko joku muu, se riippuu The Old King’s Crownin pelaajista.

Pablo Clark on käyttänyt vuosia fantasiavaltakuntansa luomiseen. Lopputulos on visuaalisesti hätkähdyttävän hieno ja temaattisesti kiehtova pakkaus, jossa on tutkittavaa ja löydettävää lukuisten pelisessioiden ajaksi kiivaan kilpailun ja brutaalien taktisten yllätysten ystäville.

Perusasetelma

The Old King’s Crownin pelialueen muodostaa suuri pelilauta, joka samalla toimii myös pelin vaiheiden muistilistana. Peli jakautuu pelaajien sopimuksesta riippuen 4–6 pelikierrokseen eli ”pelivuoteen”, jotka edelleen jakautuvat neljään vuodenaikaan. Pelin keskipiste on joka kesä käytävät kolme taistelua, joihin kaikki pelaajat ottavat osaa. Kevätvaihe ennen taisteluita on enemmän tai vähemmän valmistautumista niihin, syksyllä puolestaan pyritään toipumaan taisteluista ja varautumaan yhä tulevaan hallinto- ja matkaamistoimintojen avulla. Talvi on lähinnä siivoamista ja ylläpitoa. Sovitun kierrosmäärän jälkeen peli päättyy, ja eniten voittopisteitä kerännyt pelaaja kruunataan uudeksi kuninkaaksi.

Kukin pelaaja ottaa johtaakseen yhden neljästä kilpailevasta liittoumasta. Pelin alussa kaikilla liittoumilla on käytettävissään temaattiselta kuvitukseltaan uniikki mutta toiminnoiltaan täysin samanlainen pelikorttipakka, muutama liittoumakohtainen erikoistoiminto, yksi lähettiläsnappula ja viisi kannattajanappulaa. Lisäksi jokaisella liittoumalla on viiden kortin reservi uusia kortteja, jotka tekevät jokaisesta neljästä liittoumasta hyvin erilaiset pelata. Kaikki kortit ovat monikäyttöisiä: niitä voi käyttää taisteluihin, hallintoon ja matkaamiseen, ja lisäksi monet niistä tarjoavat joitakin mahdollisia toimintoja pelin eri vaiheissa käytettäväksi tai muokkaavat jotain pelin pääsääntöä tapauskohtaisesti.

Liittoumat lähestyvät peliä sangen erilaisin tavoin. Sininen Ylhäisö mallintaa vanhaa, ehkä vähän jäykkää valtaa. Sinisten on melko helppo julistaa vaikuttavia voimia taisteluihin ja tehdä muitakin suuria kertaiskuja, mutta sinisellä on riskinä asemoitua liian stabiileihin asemiin. Vihreä Klaanit puolestaan on sinisen vastakohta: alati paikkaa vaihtavat vaeltajat yrittävät iskeä koko porukka kerralla ja lujaa sinne, missä heitä vähiten kaivataan. Punainen Vastarinta tulee kansan syvistä riveistä. Se tekee pieniä salaisia temppuja ja luottaa tehokkaaseen vakoiluun. Se pystyy vetäytymään epäsuotuisista kahinoista helposti, mutta kun niitä suotuisiakin pitäisi löytää. Violetti Väki on animistinen kultti, joka suhtautuu varsin väljästi siihen, mitkä kortit ovat elossa ja mitkä kuolleita – ainakin niin kauan kuin niitä riittää edes jossain päin pelipöytää. Valitse violetti, jos haluat jatkuvaa korttimanipulaatiota.

Ainakaan ensimmäisten pelieni perusteella en osaa sanoa paljoa eri värien voimasuhteista tai tasapainoeroista, kaikki vaikuttavat pärjäävän kaikkia vastaan. BoardGameGeekin foorumeilla kullakin liittoumalla on kannattajansa. Sininen ja vihreä lienevät kuitenkin aloittelijoille helpoimmat liittoumat pelin opetteluun. Joka tapauksessa pelikokemus on hyvin erilainen kullakin liittoumalla ja vastustajista riippuen.

Vuoden kiertoa

Pelikierros alkaa korttikäden täydentämisellä ja pelaajien järjestyksen määräämisellä. Jos nostopakka on tyhjä, joutuu pelaaja ennen kätensä täyttämistä pienentämään kätensä kokoa yhdellä kortilla. Pelijärjestyksessä suurimmalla pistesaaliilla pääsee – tai joutuu – kärkeen, pienimmällä perälle. Tämä on merkittävää, sillä valtaosa pelin toiminnoista tehdään pelaajajärjestyksessä.

Varsinaisen pelivaiheen aloittaa huutokauppa valtakuntakorteista. Pelin 51 erilaisesta valtakuntakortista neljä on kerrallaan esillä. Nämä valtakuntakortit tarjoavat merkittäviä etuja pelin eri vaiheissa, joten hyvistä korteista käydään kovaa taistelua. Jokainen pelaaja valitsee kädestään kortin, jotka paljastetaan yhtä aikaa. Kortin voimakkuus antaa järjestyksen, jossa pelaajat saavat suorittaa yhden kolmesta mahdollisesta toiminnosta: uuden valtakuntakortin hankinta, valtakuntakortin varastaminen tai passaus.

Jos vuorossa oleva pelaaja haluaa hankkia uuden kortin, ottaa hän sen omalle pelialueelleen ja lukitsee tarjouskorttinsa sen vartijaksi. Jos taas hänen tarjouskorttinsa on suurempi kuin jonkun muun pelaajan vartijakortti, voi pelaaja varastaa tällaisen kortin toiselta. Pakko ei ole tehdä mitään, passaminen palauttaa tarjouskortin takaisin pelaajan käteen.

Tikkiä steroideilla

Korttihuutokaupan jälkeen valmistautuminen kesän taisteluihin alkaa toden teolla. Kukin pelaaja asettaa ensin oman lähettiläänsä yhteen pelilaudan kuudesta mahdollisesta paikasta. Jos pelaaja aikanaan voittaa taistelun alueella, jossa hänen lähettiläänsä paikka on, saa hän tästä pistebonuksen, ja koska The Old King’s Crownissa voittopisteet ovat tiukassa, kannattaa lähettilään sijoittelua harkita tarkkaan. Se voi myös olla tehokas bluffi! Sitten kaikki laittavat kädestään yhden kortin kullekin kolmelle taistelualueelle kuvapuoli alaspäin.

Korttien asettelun jälkeen on kevättoimintojen vuoro. Pelaajilla voi olla käytössään monista lähteistä saatuja toimintoja, jotka saa aktivoida vuorojärjestyksessä ennen taisteluvaiheeseen siirtymistä. Näillä toiminnoilla voi esimerkiksi asettaa lisävoimaa taisteluihin antavia seuraajia laudalle, vakoilla muiden laittamia kortteja, muokata oman käden sisältöä ja vaikkapa vain kilauttaa kassaansa muutamia voittopisteitä tai lore-pisteitä, jolla puolestaan saa ostaa liittoumakohtaisia erikoiskortteja käyttöönsä. Viimeinen pelaajista saa myös päättää, missä järjestyksessä kesän kolme taistelua ratkaistaan.

Kun taistelua aletaan ratkaista, paljastetaan ensin kaikkien asettamat kortit. Periaatteessa kyse on valtittoman tikin pelaamisesta: kenellä on suurin kortti, voittaa taistelun. Mutta – ja tässä onkin sitten se iso mutta – aika paljon ehtii yleensä vielä tapahtua ennen kuin taistelun lopputulos on selvä. Kaikilla pelaajilla on nyt vuorojärjestyksessä pelata niin monta päivätoimintoa kuin haluaa (tai pystyy). Näitä ovat esimerkiksi väijyttäminen, vetäytyminen ja sivustahyökkäys sekä lukuisat erikoistoiminnot, joita on kevättoimintojen tapaan saatavilla useista eri lähteistä. Päivän jälkeen tulee yö, jolloin salamurhakortit saattavat vielä eliminoida suuren osan korteista pois, ja vasta aamun valjetessa lasketaan voimat yhteen ja katsotaan, kuka voitti.

Voittaja saa valita bonuksen toisesta kyseiseen taisteluun liittyvästä paikasta. Bonus liittyy joko käden tai poistopakan manipulointiin, hallinto- tai matkaamistoiminnon ylimääräiseen käyttöön tai sitten valtakunnan suosio -laatan haltuunottoon tai yksinkertaisesti pariin voittopisteeseen. Hävinneille ei ole luvassa mitään – paitsi jos lähettiläitä oli läsnä, häviäjät joutuvat maksamaan pisteen omistaan voittajalle. Kolmen taistelun jälkeen siirrytään syksyvaiheeseen.

Syksyllä kukin pelaaja saa käyttää kaikki syystoimintonsa, joita voivat olla esimerkiksi korttien kerääminen takaisin käteen taisteluista tai uusien korttien laittaminen valmiiksi seuraavan vuoden taisteluihin. Lisäksi mahdollisten erikoistoimintojen lisäksi käytössä ovat hallinto- ja matkaamistoiminnot. Hallinnossa pelaaja pyrkii saamaan takaisin kertakäyttöisiä kannattajiaan tai lataamaan itselleen ylimääräisiä pisteytys- tai toimintomahdollisuuksia. Matkaamisessa puolestaan pelaaja uhraa kädestään kortin, jolla hän saa lore-pisteitä. Uusia liittoumakortteja saa ostaa aina, kun saa uutta lorea, mutta vain silloin. Talvella pelilauta käytännössä tyhjennetään, käytetyt kortit heitetään poistopakkoihin, ja pelikierros alkaa alusta.

Monipuoliset kortinkäytöt

Kuuden kortin käsi (joka pelin mittaan todennäköisemmin pienenee kuin kasvaa) ja 14 kortin aloituspakka kuulostavat aika vähältä siihen nähden, kuinka paljon korttien avulla pitäisi ehtiä saada aikaan pelikierroksen mittaan. Kortit ovatkin huomattavan monikäyttöisiä, ja lisäksi viisaalla pelillä niitä ehtii käyttää kierroksen mittaan moneen kertaan.

Sama kortti kelpaa vartioimaan valtakuntakorttia, taistelun osapuoleksi, hallintoon ja matkalle. Sama kortti voi matkata kädestä poistopakkaan, poistopakasta käteen, laudalta unohdettujen pinoon ja takaisin, eräät tuovat toisia kortteja mukanaan ja niin edelleen. Toiset kortit soveltuvat eräisiin toimintoihin toisia paremmin, mutta saadakseen niitä sinne on pelaajan usein tehtävä kiemuraisia kompromisseja ja manipulointeja.

Kaikkia kekseliäitä kortinkäyttötapoja ei ensimmäisten pelien aikana ehdi edes ymmärtää. Joka tapauksessa sopivien korttien riittävyys tavalla tai toisella on pelaajan prioriteettilistan kärjessä koko pelin ajan. Ja tähän korttien niukkuuteen myös vastapelaajat yrittävät tietenkin koko ajan iskeä.

Kuten tästä nopeasta selostuksesta selvinnee, on The Old King’s Crown kokonainen maailma, johon upota. Suunnittelija Pablo Clark vastaa myös pelin huiman hienosta AI-vapaasta grafiikasta sekä erittäin hyvin kirjoitetusta sääntökirjasta. Peli kypsyy pelikertojen myötä ja strategiat eri liittoumilla ja eri liittoumia vastaan alkavat valjeta kunnolla vasta kokemuksen kanssa.

Peli sopii kokeiluun kenelle tahansa vakavalle peliharrastajalle, mutta on ilman muuta parempi, jos samalla pienellä porukalla pääsee pelaamaan useita (kymmeniä?) pelejä. The Old King’s Crown voisi siis olla hyvä aution saaren ainoa peli, sillä löydettävää siinä kyllä piisaa. Satunnaisemman kokeilijan pelikokemus voi helpommin jäädä vähän vajaaksi. Pelistä nauttiakseen pitää sietää kaoottisuutta, joka kasvaa pelaajamäärän myötä. Jos pisteissä jää varhaisessa vaiheessa jälkeen, voi voittokamppailuun mukaan pääseminen olla vaikeaa, mutta toisaalta aika isoja heilahduksiakin kierrosten välillä nähdään.

Yksinpeli

The Old King’s Crownin mukana tulee myös pirullisen haastava yksinpeli, jolta toistaiseksi olen joutunut ottamaan rumasti turpaani. Siinä pelaaja valitsee yhden peruspelin liittoumista, jonka hän asettaa Simulacrum-automaattipeliä vastaan. Tätä automaattia ohjataan kortein ja pelikokemus sitä vastaan on varsin samankaltainen kuin The Old King’s Crownin kaksinpelissä – paitsi että automaattivastustaja saa ehkä vähän helpommin voittopisteitä ja kaikkiaan rankaisee välittömästi löperöstä pelaamisesta.

Automaatin vaikeusastetta pystyy säätämään erilaisin modifikaattorein, joilla sille valitaan joko pelaajaa auttavia tai hankaloittavia ominaisuuksia ja korttiyhdistelmiä. Kaikkineen yksinpeli on toteutettu erittäin hyvin ja sen haastetason päihittämisessä riittää tekemistä. Lisäksi yksinpeli on myös hyvä tapa tutustua eri pelaajaliittoumien vahvuuksiin ja heikkouksiin.

Faktat The Old King’s Crownista

Suunnittelija: Pablo Clark

Julkaisija: Eerie Idol Games (2025)

Mutkikkuus: Peli on monimutkainen ja raskas. Vaikka pelin perusvirtaus on sinänsä suoraviivainen ja mekaniikoissa ei ole mitään kovin kummallista, taktisia poikkeuksia yleissääntöihin voi tehdä oikeastaan kaikissa mahdollisissa käänteissä. Oppimiskäyrä on alkuun melko jyrkkä, mutta kokenut lautapelaaja alkaa päästä parin pelikierroksen mittaan jyvälle siitä, mitä pelaaminen vaatii. Joka tapauksessa jonkun pelaajista on syytä osata säännöt hyvin ennen pelin aloittamista. Sääntökirja on erinomainen.

Onnen vaikutus: Kun kortteja nostellaan pakoista, on onnella aina jokin merkitys, mutta ei se The Old King’s Crownissa suuren suuri ole. Aloitteleva pelaaja voi syyttää huonoa kättään tappioistaan, mutta kokeneempi löytää yleensä jonkin ratkaisun.

Vuorovaikutus: Vahvasti pelin ytimessä. Kaikki kaikkia vastaan -taistelut ja niiden lopputulosten manipulointi omaa etua tavoitellen ja muita pelaajia tieltä tyrkkien on koko pelin keskeisin sisältö.

Teema: Suunnittelija on tehnyt valtavasti työtä pelin maailman rakentamisessa, ja tämä pieteetti näkyy pelin kaikissa komponenteissa viimeistä piirtoa myöten. Pelin ulkoasu on poikkeuksellisen hieno. Pelin luomaa narratiivia valtataistelusta haluaa elää mukana.

Uudelleenpelattavuus: Jokainen pelaajaliittouma toimii eri tavoin, ja näiden keskinäinen vuorovaikutus tekee kaikista pelikerroista hyvin erilaisia. Vaikutusta on myös sillä, minkälaisia valtakuntakortteja peliin tulee. The Old King’s Crown ei aukea yhdellä eikä kahdellakaan pelikerralla, pelattavaa riittää pitkäksi aikaa.

Kieliriippuvuus: Pelin komponenteissä on paljon perussääntöjä muuttavaa tekstiä, mutta ylimääräistä kielitaitoa vaativaa piiloinformaatiota ei ole. Joka tapauksessa englantia (tai muunkielisen version kieltä) on kaikkien pelaajien hyvä osata sujuvan pelikokemuksen takaamiseksi. Peli on saatavilla englanniksi ja muutamilla muilla kielillä, mutta ei suomeksi.

Pelaajamäärä: 1–4. Kolminpeliä pidetään yleisesti parhaimpana, mutta muutkin toimivat. Nelinpeli saattaa olla joidenkin makuun jo liian kaoottinen.

Kesto: 60–120 minuuttia, mutta pelin opetteluvaiheessa kesto voi kasvaa tästä merkittävästikin.

Lähde