Suosituimpien pelien kohtalona on päätyä versioitavaksi, eikä 7 Wonderskaan ole poikkeus sääntöön. Vuosien varrella on nautittu niin kaksinpeliversiosta (7 Wonders Duel ja sen versiointi The Lord of the Rings: Duel for Middle-earth) kuin kevennetystä perhepeliversiosta (7 Wonders: Architects) – ja näiden kaikkien lisäosista.

Tällä kertaa pakkaa sekoittamaan – tai oikeastaan poistamaan – saapuu noppaversio, joka tekee ihmeiden rakentamisesta kupongintäyttöä.

Meidän noppamme, minun ihmeeni

Noppaversio on jälleen Antoine Bauzan suunnittelema, ja peruskaava on tuttu seitsemän ihmeen konkareille. Tarkoitus on suorittaa värikoodattuja toimintoja ja kerätä pistesalaatista parhaat loppupisteet omia tavoitteita saavuttamalla. Ihmettä rakennetaan tällä kertaa kupongintäyttönä, sillä ihme ja kaikki rakennukset mahtuvat kunkin pelaajan omalle laudalle.

Vuoron aluksi seitsemää noppaa pyöritellään pelin omassa noppalaatikossa, jonka jälkeen kannen avaamalla nopat jäävät neliruudukkoon, joka määrittää kunkin nopan perushinnan 0–3 kolikon välillä. Tämän jälkeen kukin pelaaja tekee yhden kolmesta toiminnosta: valitsee nopan ja tekee sen toiminnon, rakentaa ihmettään tai passaa ja ottaa kolme kolikkoa. Nopan valinta ei estä toisia pelaajia ottamasta samaa noppaa, vaan kaikki voivat valita esimerkiksi saman halvan resurssinopan. Passaaminen on noppaversiossa vielä huonompi toiminto kuin yleensä, ja nopille on yleensä huomattavasti parempaa käyttöä.

Valitsemalla nopan pelaaja rastittaa sen osoittaman ruudun kaupungistaan tai saa sen osoittamat resurssit. Ruudun raksittaakseen pelaajalla tulee olla oikea määrä resursseja, joita voi kompensoida käyttämällä kolikkoja. Alkupelin hyvä resurssituotanto antaa loppupeliin huomattavasti enemmän pelivaraa, mutta puuttuvien resurssien korvaaminen kolikoilla voi olla varteenotettava strategia.

Harmaat resurssinopat antavat pelaajan käyttöön kyseisen resurssin, eivätkä kuusi erilaista perusresurssia kulu koskaan. Sininen noppa antaa suoria voittopisteitä, ja keltainen noppa liittyy kaupantekoon ja voittopisteisiin. Punaisella nopalla voi joko puolustautua tai hyökätä naapureihin, ja puolustaminen vähentää hyökkäyksestä saatavia voittopisteitä. Vihreä noppa on jälleen tiedettä, ja sen isoin saavutus on avata kolme erikoisnoppaa: violetti kiltanoppa, valkoinen gallerianoppa ja musta varasnoppa. Kukin noppa korvaa yhden resurssinopista ja on vain niiden pelaajien käytettävissä, jotka ovat nopan omalla tiederadallaan avanneet. Kiltanoppa antaa lisää voittopisteitä, jos oma kaupunki on joillakin aloilla naapureitaan parempi, varasnoppa antaa täyttää nopan näyttämän ruudun omalta laudalta ja gallerianoppa antaa täyttää kaksi samanväristä ruutua.

Ihmeen rakentaminen vaatii vain resursseja, ja on myös isoin ero pelaajalautojen välillä. Tiedepoluilla on pieniä eroja, mutta muutoin pelaajalaudat ovat identtiset, mikä tasoittaa lähtöasetelmia. Toisaalta ihmeiden erot antavat hieman suuntaa omalle pelille, ja ylimääräiset vuorot ovat jälleen erittäin voimakkaita kykyjä.

Rakentamalla voittoon

Kun pelaaja saa yhden samanväristen ruutujen muodostaman rakennuksen valmiiksi, hän saa bonuksen, joka on joko rahaa, ylimääräinen vuoro tai ylimääräisen ruudun raksiminen. Peli päättyy välittömästi, kun joku saa kolmannen bonuksen, eli muiden pelaajien tarkkailu kannattaa. Välittömiä voittoehtoja ei ole, eli kolmannen bonuksen jälkeen suoritetaan pistelasku, ja eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa.

Noppa-Wonders on oikein toimiva ja tiivis peli, joka pysyy lyhyenä pelaajamäärästä riippumatta. Aiempi käsitys 7 Wonders -peleistä on avuksi, mutta säännöt on helppoa selittää ummikollekin. Kaikille samanlaisista nopista huolimatta valtakunnat alkavat näyttää hyvin erilaisilta jo alkuvaiheessa, ja loppupisteytyksessä erot voivat olla suuria. Pelaajien välistä vuorovaikutusta on karsittu käytännössä nollaan, ja sota- ja kiltanopat ovatkin ainoita, jotka välittävät naapurien toiminnoista. Tiedenopan uudet nopat toki karsivat resurssinoppia pois, mutta pelin edetessä siihen vaiheeseen resurssinopat eivät ole enää niin tärkeitä. Tämä tekee noppaversiosta moninpelipasianssin, jossa jokainen saa keskittyä pääosin omiin valintoihinsa.

Pelin komponentit toimivat sekä temaattisesti että pelillisesti. Noppalaatikko ja sen pyörittäminen pitää mukavaa ääntä ja ajaa asiansa pelin keskiönä. Pelin kuvitus on melko minimalistista, ja pelaajalaudat ovat mukavan selkeitä. Iso plussa on pelin puuvärikynät, jotka jättävät huomattavasti vähemmän sotkua kuin perinteiset tussit. Laatikkoa avatessani tuumin, että näinköhän nuo toimivat, mutta paluuta sottaaviin tusseihin ei kumitettavissa kupongintäyttöpeleissä enää ole.

Ihmettä valitsemassa

Miten noppaversio pärjää suhteessa muihin 7 Wonders -peleihin? Omasta mielestäni oikein mainiosti. Duels ja LotR-versio ovat edelleen parhaita versioita tutusta kaavasta, mutta noppaversio kiilaa hyväksi kakkoseksi. Nopissa viehättää erityisesti, noh, noppien heittely, mutta erityisen tiivis kesto ja alkuvalmistelujen helppous on myös iso plussa. Nopat toimivat sekä perhepelinä että harrastajien keskuudessa, ja Architects on yksinomaan perhepelinä hieman parempi.

Alkuperäinen 7 Wonders jää omissa kirjoissani sarjan heikoimmaksi osaksi, vaikka sekin on aivan kelpo peli. Myöhemmät osat osaavat keskittyä paremmin eri osa-alueisiin ja tarjota mielenkiintoisempia valintoja, mutta 7 Wondersin työtä porttipelinä ei silti tule vähätellä.

Faktat 7 Wonders Dicesta

Suunnittelija: Antoine Bauza

Julkaisija: Repos Production (2025)

Mutkikkuus: Säännöt selittää helposti, ja symboleiden seuraaminen on intuitiivista.

Onnen vaikutus: Pelin päämekaniikka on noppien heittely, eli tuurilla on suuri vaikutus pelin kulkuun.

Vuorovaikutus: Pelaajien välistä vuorovaikutusta ei juurikaan ole, eikä vastustajia voi kiusata suoraan.

Teema: Ihmeiden ja kaupungin rakennus on tuttua 7 Wondersia, eikä tuo siihen juuri mitään uutta.

Uudelleenpelattavuus: Taktiikkavaihtelua on lyhyeksi peliksi oikein sopiva määrä, mutta alkuasetelmat eivät juurikaan muutu pelaajalautojen ja pelikertojen välillä.

Saavutettavuus: Kaikki komponentit ovat kielivapaita, ja värikoodatuissa komponenteissa on aina myös kuvio, jotta värinäön häiriöt eivät ole este pelin pelaamiselle.

Pelaajamäärä: 2–7 pelaajaa

Pituus: 15–25 min

Lähde

Pick a Pen: Gardensissa rakennetaan puutarhaa. Tarkoituksena on värittää omaan kuponkiin puutarhat tuottamaan mahdollisimman hyvät pisteet.

Peli on Reiner Knizian kädenjälkeä. Nimi voi kuulostaa tutulle, eikä ihme: Knizia on suunnitellut yli 800 lautapeliä. Suomalaisille tunnetuin on varmasti Quest for El Dorado. 

Kuponkipuutarhat kukoistamaan

Pick a Pen on hyvin perinteinen kupongintäyttö peli. Aktiivinen pelaaja ei heitä noppia vaan rullaa kynät ja valitsee itselleen parhaan. Valitun kynän värillä väritetään numeron verran keskenään vierekkäisiä ruutuja. Seuraava pelaaja valitsee kynänä ja tätä jatketaan kunnes vuorossa on pelaaja, jolle ei riitä kynää. Tämä pelaaja rullaa taas kaikki kynät. Koska kaikki kynät pelataan, on suuri riski, että saat jossain vaiheessa peliä kynän, jota et halua. Vaihtoehtona on ottaa miinuspisteitä. Miinuspisteiden määrä kuitenkin kasvaa mitä enemmän niitä otat.

Pelin loppu on ankara: kun joku pelaajista saa kupongin täyteen, kierros jätetään kesken ja peli päättyy välittömästi. Toinen loppuehto pelille on, jos joku pelaajista saa viidennen kerran miinuksia. Silloinkin peli lopetetaan heti.

Nopat toimisivat arvontavälineenä yhtä hyvin, mutta rullattavat kynät ovat kyllä hauskat! Pidemmän päälle pelikupongit kannattaa laminoida ja pelata pyyhittävillä tusseilla. Mukana tulevat rullattavat kynät ovat aika lyhyet, eikä niitä kannata terottaa pilalle, sillä rullattavilla kynillä pelaaminen on helpointa. Voit toki käyttää kupongin täyttöön toisia kyniä ja käyttää rullauskyniä vain rullaamiseen ja jos pidät enemmän nopista, kynät on lopulta melko helppo korvata nopilla.

Kolme eri peliversiota

Kuponkeja on kolme erilaista. Kun helppo peliversio kyllästyttää, voitte kokeilla seuraavaa sivua. Tämä on asia, josta ilahduin todella kovasti! Pick a Pen: Gardens antaa sinulle kolme erilaista peliversiota, joten pelattavaa riittää! Kupongit ovat myös kaksipuoleiset, mikä on mahtavaa!

Helpoimmassa kupongissa on kolme tehtävää, joista jokaisesta saa kuusi pistettä. Pisteet saa pelaaja, joka värittää ensimmäisenä jokaisen reunaruudun, pelin lopettanut pelaaja sekä pelaaja, jolla on lopuksi suurin yhtenäinen alue yhtä väriä.

Lisäksi pisteitä tulee väreistä. Jokainen väri on pelissä saman arvoinen. Se, mikä on peliä opettaessa pitänyt tarkasti sanoa on se, että värittämällä neljä punaista et saa neljää pistettä, vaikka alue olisikin täynnä. Pisteiden määrä riippuu siitä, monesko valmis punainen alue on.

Ensimmäinen valmis alue jotain väriä antaa kaksi pistettä, toinen samaa väriä kolme pistettä ja kolmas antaa neljä pistettä. Neljättä saman väristä aluetta ei kannata tehdä sillä se ei anna pisteitä. Jos saat jokaisella värillä yhden alueen väritettyä saat 10 pisteen bonuksen, kahdesta alueesta bonus on 15 ja jos saat kaikkia värejä tehtyä kolme aluetta, saat 20 pisteen bonuksen, mutta tätä en ole meidän peleissä nähnyt.

Alueita voi myös värittää niin, että yhdelle alueelle tulee jokaista väriä. Tällainen alue on kuuden pisteen arvoinen. Jos monivärejä saa tehtyä viisi, siitä tulee 30 pisteen bonus. Olen ollut kerran yhden sinisen ruudun päässä tästä bonuksesta. Jäi vähän kaivelemaan, tässä täytyy joskus onnistua.

Itse tykkään tämän tyyppisistä kupongintäyttöpeleistä kovasti eikä Pick a Pen: Garden ole poikkeus. Meillä peli jää varmasti perhepelikäyttöön ja satunnaisesti pääsee fillerinä aikuisten peleihin. Peli on mukavan helppo opettaa myös niille, joille lautapelit ovat vieraampia.

Faktat Pick a Pen: Gardenista

Suunnittelijat: Reiner Knizia

Julkaisija: Amigo (2023), Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Helppo oppia ja säännöt on selkeästi kirjoitettu.

Onnen vaikutus: Pelissä on paljon tuuria. Etenkin viimeisenä pelaajana, kun et saa valita kynää, joudut ottamaan mitä sattuu.

Vuorovaikutus: Nopeuskilpailut tuovat vuorovaikutusta ja toisten lappuja on pakko kurkkia. Pelin voi kuitenkin voittaa ilman nopeuspalkintoja. Jos saat valita kahdesta kynästä etkä tarvitse erityisesti kumpaakaan, katsot kumman kynän seuraava pelaaja tahtoo ja otat tietysti juuri sen.

Teema: Puutarhan kasvatus alkaa olla jo klassikkoteema lautapeleissä. Tässä kuponkipelissä teema ei juuri näy enkä itse sitä ajatellut lainkaan.

Uudelleenpelattavuus: Kolme erilaista kuponkia tuo mukavasti pelattavuutta.

Saavutettavuus: Värisokeus voi aiheuttaa hankaluuksia. Sääntöjen takana on apukortti, jonne joku värit näkevät voi asetella rullatut kynät, tämän avulla peli onnistunee kyllä.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 30 minuuttia laatikon mukaan, mutta meillä ei kertaakaan mennyt edes 20 minuuttia.

Lähde

On ehkä hivenen huonotapaista raportoida yksityistilaisuuksista, mutta tämä onkin yksityistilaisuus, johon on mahdollista päästä mukaan. Lautapelioppaan pelipäiviä järjestetään nimittäin jatkossakin, ja niihin kutsutaan kaikki Lautapelioppaan avustajat. Tervetuloa siis mukaan Lautapelioppaan avustajajoukkoon!

Etkot ja matkat

Vilma: Alunperin minun oli tarkoitus ajaa Espoosta Tampereelle aikaisin aamusta. Onneksi tilanteet muuttuivat ja pääsin perjantaina ystävän luokse yökylään. Pelasimme tietenkin lautapelejä ihan koko päivän ja sen sijaan, että olisin kätevästi saanut nukuttua hyvät yöunet, nukuin aivan liian vähän, koska The Crew: Mission Deep Sea on todella koukuttava peli. Pelataan vielä yksi, sitten mennään nukkumaan. Otetaan vielä yksi, sitten on pakko nukkua… ja tunnin kuluttua huomaatte tekevänne vieläkin samaa. No, ainakin ajomatka tapahtumapaikalle on lyhyt ja oikeaan pelitunnelmaan on etkojen avulla virittäydytty.

Veeti: Turun päässä lähtö koitti hieman ennen seitsemää junan vieriessä Logomonsillalta kohti Tampesteria. Aikainen lähtö meinasi hieman hidastaa menoa, mutta aamupalalla nautittu ensimmäinen teekuppi ja junaan pakattu teetermos lämmittivät tarpeeksi, että junassa oli tarpeeksi aivotoimintaa sudokujen tekemiseen.

Aatu: Tamperelaisena paikalle suuntaaminen hoitui kätevästi sähköfillarilla, ja kelikin oli oikein mainio. Hiljattain olen hankkinut pelikassin, johon saa tarvittaessa ison määrän pelejä kuljetettua selässäkin. Ainoa haaste oli aikainen aamu iltavirkulle, enkä ehtinyt kahviakaan juoda. Onneksi paikan päällä oli laadukas kahvikone, joten mieli oli virkeä loppupäivän.

Tuukka: En saanut ihan parasta mahdollista aloitusta pelipäivälle, kun edellisillan juoksulenkillä venäytin selkäni aika pahasti. Aamulla joutui pohtimaan, että tuleeko koko päivän istumisesta mitään, mutta kipulääkkeiden kanssa selkä suostui yhteistyöhön. Paikalle saavuin pyörällä, mikä onneksi vähän vetreytti paikkoja.

Inka: Koko päivän käyttäminen pelaamiseen on sen verran harvinaista herkkua, että halusin olla paikalla mahdollisimman varhain. Espoosta Helsingin kautta Tampereelle junailu kestää kolmisen tuntia, joten katsoin aamujunien aikatauluja vähän huolestuneena yöunien pituudesta, kunnes tulin ajatelleeksi, että yhtä hyvinhän voin nukkua Tampereella ja saapua paljon pirteämpänä pelaamaan. Siispä varaukseen lähtivät iltajunaliput sekä hotellihuone mahdollisimman läheltä pelipaikkaa ja eväskauppaa. Kyllä kannatti! Paluulippua en sitten varannutkaan etukäteen, mutta etelään päin meni junia hyvin vielä iltayhdeksältäkin.

Pirita: Matka paikan päälle taittui nopeasti Tampereen sisällä, kyyti oli vallan mukava lisä kun parissakin kassissa pelejä paikalle tuli kuljetettua. Aamiainen korvaantui nopealla smoothiella jotta pääsi optimoimaan uniajan versus nopean paikalle pääsyn.

Tatu: Juna toi minut paikalle Turusta jo aamuvarhain. Illalla aikataulujani rajoittivat Euroviisut, joita täytyi ehtiä katsomaan. Ehdin kuitenkin pelailemaan hyvin ja matkat molempiin suuntiin sujuivat erinomaisen mukavasti!

Pasi ja Leevi: Matka Tampereelle alkoi jo ennen kuutta, jotta ehdittiin aamujunaan ajoissa välietappien kautta. Junaan olimme varanneet oman hytin, jotta matka sujuisi rattoisammin päivän aktiviteetteihin virittäytymällä. Matkatekemisenä oli molempiin suuntiin teemaltaankin sopiva Next Station: Tokyo.

Pelattuja pelejä

Veeti: Päivän aikana päädyin pelaamaan kymmentä eri peliä, joista muutamaa kiskottiin useampi erä. Itselleni uusista tuttavuuksista ilahduttivat erityisesti auto-battlerpeli Challengers!, johon saatiin kahdeksan kilpailijaa mättämään pikapakanrakennusta sekä Forest Shuffle: Dartmoor, jossa pääsin ensiyrittämällä vallan kohtuullisille pisteille.

Esille pitää nostaa myös yhtenäisen junateeman Rayroads sekä String Railway, jotka olivat osimoilleen vastakkaisissa päädyissä teemaspektrillä. Rayroadsin avaruuseksploitaatiokapitalismi ja String Railwaysin pirteät kengännauhajunaradat olivat niin kestoltaan ja raskaudeltaan aivan eri planeetoilta, ja oli hauska tajuta tämä ero näin jälkikäteen.

Tuukka: Oman pelipäiväni pelit muodostivat mukavan raskaiden ja kevyiden pelien kokonaisuuden. Ensin lämmittelyä näppäryyspelikategoriassa Coco Locolla ja Crokinolella, joiden jälkeen erikoinen Fresh Fish. Sitten Splotterin satiirinen bisnespeli Greed, Incorporated, josta liu’uttiin sosiaalisten Feed the Krakenin ja Challengersin kautta 1846: Race to the Midwestin raskaaseen bisnesmaailmaan. Tuossa kohtaa olivat jo pelipaukut aika vähissä, joten vielä loppujäähdyttelyinä Texas Showdown, Things in Rings ja yhdet Coco Locot ja Crokinolet.

Inka: Päivääni mahtui “vain” seitsemän peliä, koska ykköstoiveeni Ark Nova vei koko aamupäivän. Oli hienoa päästä tutustumaan siihen, ja pelaan toistekin, jos aikaa on riittävästi! Sitä ennen verryttelimme Flip 7:lla, joka oli tosi hyvä tuuripeli, koska melkein voitin, heh. Lounastauolla kokeilimme hämmentävää Linkoa.

Päivän toinen kohokohta oli kymmenen pelaajan Feed the Kraken, jossa joukkueet salaisilla rooleilla yrittivät saada laivan purjehtimaan haluamaansa satamaan, tunnistaa piraatit kilteistä seiloreista ja olla heittämättä salaperäistä kulttijohtajaa mereen. Onnistuin viimeisellä vuorolla kääntämään paatin merirosvojen tukikohtaan, vaikka lopussa paljastui, että neljän hengen petturijoukostamme kaksi oli jo kauan sitten värvätty kulttijohtajan seuraajiksi!

Tämän jälkeen rakentelin ihanaa sammakkolampea Pondscapessa ja pelastin söpöjä eläimiä avaruudesta syksyllä julkaistavassa PuffiNovassa. Illan päätti sopivan pöhkösti Monikers, jossa nähtiin uskomattomia suorituksia enimmäkseen älyvapaiden asioiden selittämiseksi!

Tuukka: Feed the Krakenissa piraattien voitto oli kyllä todella kova temppu! Olin itse käännyttänyt tosiaan puolet piraateista kulttiin, mutta niin piraatit vaan hoitivat homman kotiin.

Joonas: Viimeisenä kapteenina korostan, että loppumetreillä miehistön värvääminen oli lievästi hankalaa – kaksi kolmesta kun mieluummin hyppäsi mereen kuin kuljetti laivaamme perille ja se kolmas oli ainoa jäljelle jäänyt merirosvo (edellinen oli heitetty laidan yli jo aiemmin)…

Mikko: Ja siellä minä, rehti seilori, odotin että Joonas nimeää minut navigaattoriksi ja pääsen ohjaamaan laivan turvalliseen satamaan – mutta ei, mieluummin otti merirosvon, eli ihan itseään saa vain syyttää.

Pirita: Päivää täytti toiveeni erinomaisesti: lähdin tutustumaan lautapelioppaan porukkaan ja oppimaan uusia pelejä ja hauska päivä onnistui molemmilla tavoilla. Pääsin pelaamaan useimpien kanssa ja vaikka jatkuva sääntöjen opettelu hieman verottikin hieman energiaa niin pelituntemus kasvoi mukavasti.

Päivä starttasi mukavasti Flip 7:lla, onni ei ollut varsinaisesti myötä, mutta siitä olikin sitten tosi kiva siirtyä Sanctuaryyn, jota olin jo etukäteen Ark Novan fanina odottanutkin pääseväni kokeilemaan. Pidin siitä, että Sanctuary oli tiiviimpi pelikokemusm mutta onnistuin sabotoimaan itseltäni useamman kierroksen katsomalla korttini vaatimukset väärin. Sainpahan silti pandat alueelle ja rakennettua vallan tutkimuspainotteisen pikkutarhan. Pisteitäni en tosin voi kehua, pari kierrosta enemmän olisi voinut muuttaa tilanteen, mutta…

7 Wonders Dice olikin mukava välipala lounasta odotellessa. Esteettisesti kaunista, mutta myös söpön hauskaa tarjosi PuffiNova, joka julkaistaan syksymmällä. Peli tarjoaa mukavasti erilaisia variaatioita siitä riippuen, millaiset pakat peliin ottaa ja ensimmäisestä kerrasta mieleen jäi erityisesti se, että monta erilaista strategiaa olisi voinut tarjoilla voiton. Koi vetosi minuun sekä esteettisesti että pelimekaniikaltaan – pikkuisen aivopähkinää – veikkaanpa, että se löytää tiensä hyllystä vallan pian. Apiaryn avaruusmehiläiset oli myös todella positiivinen uusi tuttavuus, jota odotan pääseväni pian pelaamaan uudestaan.  Filleripuolella Fishing ja Texas Showdown ilahduttivat, tikkipelivariantit kelpaavat aina!

Tatu: Coco Loco oli hulvaton aloitus päivään. Sen jälkeen päivä jatkui useamman pikkupelin matkassa. Päivä  ainoa raskaampi peli oli Lost Ruins of Arnak, jota pelaan aina mielelläni. Päivään mahtui kahdeksan eri peliä, mutta tärkeämpää oli tavata uusia mukavia ihmisiä!

Mikko: Oli ilo huomata, miten hyvin Crokinole – jota oli pyydetty – ja Coco Loco – jonka otin ihan fiilispohjalta mukaan – toimivat ja innostivat pelaajia. Kepeät näppäryyspohjaiset fillerit toimivat usein hyvin, eikä tämäkään ollut poikkeus. Oli kiva saada Rayroads ensitestiin. Onhan se lohduton peli, mutta mielenkiinnolla lähden sitä tutkimaan tarkemmin. Uusista tuttavuuksista parasta antia oli Challengers!, jossa oli kaikki erinomaisen conipelin ainekset.

Pasi ja Leevi: Päivän aikana pelasimme molemmat 12 eri peliä, joista meille oli uusia 9/10. Päivän peleillä oli kaksi pääteemaa: muiden kympit ja nopeat fillerit. Päivän pisin peli Lost Ruins of Arnak oli Leevin suosikki ja kirjaston kopio lähti heti varaukseen. Yhtään täyttä sutta ei päätynyt pöydälle koko päivän aikana.

Fiiliksiä pelipäivästä

Veeti: Vaikeaa tästä on pahaa sanottavaa keksiä. Tiivistä peluuta kellon ympäri oikein mainion kokoisessa tilassa ja hyvässä seurassa, joko saa sopia seuraavaa?

Mikko: Saa: tarkka päivä on vielä epävarma, mutta joku lauantai syyskuussa nähdään seuraavan kerran!

Inka: Oli hienoa tavata livenä ihmisiä, joiden kanssa on keskustellut vain pikaviestimissä. Lisäksi taas tuli todistettua, että lautapelaajat ovat järjestään mukavaa porukkaa. Mihin tahansa pelitapahtumaan voi mennä tuntematta ketään entuudestaan, ja aina löytyy kivoja pelejä ja kivoja pelikavereita. Suosittelen kokeilemaan!

Tuukka: Olin itse ensimmäistä kertaa tämäntyyppisessä pelitapahtumassa. Olen aistiyliherkkänä tietoisesti hieman vältellyt coneja ja isoja messutapahtumia, mutta ihan turhaan! Päivähän oli ihanan tiukkaa pelitykittelyä alusta loppuun. Oli parasta olla samanhenkisessä aktiivisessa seurassa, jossa kaikki olivat olivat henkisesti sitoutuneita siihen tärkeimpään eli pelaamiseen. Kaiken 11 tunnin pelaamisen keskellä oli hauska huomata, että en ollut syönyt kuin pienen keittoannoksen ja pastan jämät, mutta ihmeen hyvin sitä jaksoi.

Mikään ei tuntunut peleissä paremmalta kuin Challengersin finaalivoitto viimeisellä kortilla.

Mikko: Isot conit ja messut ovat asia erikseen, mutta tässä pelipäivässä oli kyllä hyvää vanhanajan pikkuconin henkeä: iso läjä pelejä jossain pöydällä, riittävästi väkeä siihen, että pelit pyörivät sujuvasti ja kun mitään lipunmyyntiä tai sellaista ei ollut, kenenkään ei tarvinnut käyttää tapahtuma-aikaa muuhun kuin pelaamiseen. Kannustan kyllä kaikkia tällaisten pelipäivien järjestämiseen ja osallistumiseen. Kokonainen viikonloppu on tietysti vielä hienompi, mutta kyllä yhden päivän aikanakin ehtii pelata paljon, kun heti aamusta aloittaa.

Joonas: Komppaan edellisiä, lautapelaajat ovat aivan mahtavaa porukkaa! Tällainen pohjoisen pöljäkin upposi suht sutjakkaasti uppo-outona kasvona sekaan. Kannatti ehdottomasti matkata Oulusta asti! Ainoana miinuksena aikaa oli vain aivan liian vähän. Etenkin PuffaNovan pelaamatta jättäminen tuntui lähes rikolliselta, mutta kun mokoma oli aina täynnä…

Osastoamme “putkeen meni”: Fishingissä toiseksi viimeisellä kierroksella nostin käden täyteen huippukortteja nostopakasta ja aloitin pelin maksimivaltilla luulot pois -tyylillä. Lopputulos: kaksi -3-poijua ja valttinikin vietiin valttinollalla…

Vilma: Olin odottanut pelipäivää todella paljon. Kaikkien tapaaminen livenä tuntui todella kivalle. Olin järjestänyt kaksi leikkiä koko porukalle ja vaikutti siltä, että niistä tykättiin! Toinen oli klassikkoleikki, jossa otsaan liimataan uusi identiteetti ja se pitää selvittää kyselemällä muilta kysymyksiä. Nyt tietysti otsassa luki jonkin lautapelin nimi. Everdell keksi itsensä nopeasti, mutta muutkin tahtoivat selvittää omansa. Lopuksi Monopoly ja Azul pohtivat tiukkaan, keitä ovat, mutta yleisön johdattelun avulla tieto saatiin puristettua heistä.

Toinen leikki oli lautapelibingo, jossa piti saada pysty- tai vaakarivi bingolappuseen. Palkinnot oli tietysti hankittu! Pelaaminen yhdessä tyyppien kanssa joiden arvosteluja olen lukenut ja yhdessä ollaan ajatuksia netin välityksellä usein vaihdettu… Tätä on vaikea pukea sanoiksi. Sanotaan, että odotan seuraavaa tapaamista todella innolla!

Pirita: Tätä päivää olin odottanut paljon ja olipa sitä perhonenkin aamulla ja illalla vatsanpohjassa, joka pian kyllä lepatteli hymyn ja naurun saattelemana loistavassa seurassa. Päivä oli loistava, niin puitteiltaan tekemiseltään kuin seuraltaan ja oli ihan mahtavaa, että Vilma oli järjestellyt pelejä tutustumiseen. Varmasti lähden mukaan toistekin.

Aatu: Lähdin muutama vuosi sitten kirjoittamaan Lautapelioppaaseen ihan vaan extemporella ja kun katsoo mihin kaikkeen se johtaa, niin kyllä se kannatti. Vuosien saatossa porukan kasaannuttua päästiin vihdoin näkemään ja tutustumaan toisiimme livenä, joka on aina hienoa. Peliaika suorastaan lensi ja hampaan koloon jäi vielä paljon pelattavaa, joten odotan innolla seuraavaa kertaa!

Tatu: Päivän hauskin tapaus oli ehdottomasti Undaunted: Stalingradin kauppaus. Olimme Veetin kanssa sopineet kaupat ennakkoon, ja raahasin järkäleen paikalle Turusta. Paikanpäällä selvisi, että olimme molemmat turkulaisia ja tulimme jopa samalla junalla. Näin ne turkulaiset tulevat Tampereelle asti tekemään kauppaa.

Pasi ja Leevi: Pelipäivässä järjestetty pelinarvausleikki ei ollut meidän lajimme, mutta lautapelibingossa olimme vahvoilla. Saimme molemmat melko pian neljä osumaa riviin. Viimeinen osuma vaati kuusi eri pelattua peliä, joista viimeiset  napattiin lopulta helposti aamupäivän fillerisessiossa – pääpalkinto on hallussa! Upea Forest Shuffle -aiheinen t-paita joutuu kuitenkin odottamaan hetken kaapissa, sillä se on toistaiseksi vielä vähän iso…

Odotukset tapahtumalle ja päivälle olivat korkeat. Olimme sopineet ennakkoon pelaavamme muutaman pelin ja paikalle tullessamme ensimmäinen näistä – Fresh Fish – lähti heti käyntiin. Läheisessä ravintolassa syötyä lounasta lukuun ottamatta koko loppupäiväkin kuluui pelien parissa. Päivän loputtua kaikki sovitut ja toivotut pelit sekä paljon muuta oli pelattu, uusiin mukaviin ihmisiin tutustuttu ja kaikki odotukset lunastettu. Vaikka peleissä ei tullut (ainakaan molemmille meistä) suurta menestystä, oli tämä täydellisyyttä hipova reissu yhteisen harrastuksen pariin!

Mikko: Tapahtuma sai alkunsa, kun aloin syksyllä käydä joogassa Tampereen Shaktalla. Joogasali sijaitsee Aurinkotalossa, jota Shaktan pyörittäjä markkinoi innokkaasti myös vuokralle. Sali on oikein näppärän kokoinen tällaiselle 20–30 pelaajan pelitapahtumalle ja oli vuokraltaan sen verran kohtuullinen, että tapahtuman järjestäminen oli mahdollista. Niinpä tuumin, että koitetaanpa saada Lautapelioppaan avustajia saman katon alle – kun kirjoituspalkkioita ei kerran voida maksaa, niin järjestetään nyt ainakin jotain kivaa.

Tapahtuma onnistui sen verran mukavasti, että näitä tulee kyllä jatkossa lisää: seuraava on tosiaan joskus syksymmällä. Jos kuulosti kivalta ja haluat mukaan, ota yhteyttä – Lautapelioppaan avustajalistalle mahtuu kyllä mukaan innokkaita kirjoittajia.

Mainiona side questina tapahtuman järjestäminen tuotti suomalaisille lautapeliharrastajille uuden työkalun. Pelitin auttaa sopimaan pelitapahtuman tuotavia ja pelattavia pelejä. Jos olet käynyt Lautapeliseuran pelitapahtumissa, saatat ehkä muistaa Vimpelin – tämä on käytännössä Vimpeli 2.0.

Tapahtumassa pelatut pelit

0-9 · 1846: The Race for the Midwest · 7 Wonders Dice · Apiary · Ark Nova · Castle Combo · Challengers! Beach Cup · Coco Loco · The Crew: Mission Deep Sea · Crokinole · Die Dolmengötter · Faraway · Feed the Kraken · Fishing · Flip 7 · Forest Shuffle: Dartmoor · Fresh Fish · Greed, Incorporated · Hansa Teutonica · KOI · Las Vegas · Linko! · Locus · Lost Ruins of Arnak · Luxor · Monikers · Pipeline · Pondscape · PuffiNova · Rayroads · Samarkand: Routes to Riches · Sanctuary · S.O.S. – Seas of Strife · String Railway · Things in Rings

Lähde

Jännitys tiivistyi kun rosvo tarkkaili pöytää – ja vastustajiaan. Papitar hymyili hieman liian tietävästi ja barbaarin kirves välkkyi kirkkaana, bluffia vaiko ei. Lisäksi luolan pimeydestä oli ilmestynyt jättiläinen, joka on kenties ennalta-arvattava, mutta silti voimakas soturi. Pelissä oli paljon, joten miksipä sitä ei keräisi kimpsuja ja kampsuja kaikessa hiljaisuudessa, vie puolta rahoista ja aarteen. Hymy oli herkässä. Kortit eivät tällä kertaa olisi riittäneet, kun kortit paljastettiin, mutta sinua se ei enää haitannut – taskusi pullottivat aarteista kuitenkin.

Roolipelit ja pokerin yhdistävä Dungeon Poker vie pelaajan texas hold’em -turnaukseen jossa strategiat vaihtuvat lennossa. Jos sydämesi halajaa hirviöiden kukistamista ja mittelyä niin tuurissa kuin rohkeudessa, tai ihan vain haluat hyvän syyn pelata texas hold’emia ilman rahaa, Dungeon Poker tarjoaa sinulle mielenkiintoisen variantin.

Dungeon Pokerin takana on intohimoisten harrastajien porukka, jotka ovat hioneet peliä vuosia nykyiseen muotoonsa. He ovat ottaneet suuren haasteen käsiinsä. Kun pelihahmot ovat aidosti erilaisia ja muuttuvia tekijöitä on paljon, pelin tasapainottaminen ei ole helppoa. 

Suosiiko onni rohkeaa vai oletko itse onnesi seppä?

Pelissä valitaan ensin hahmo, jolla pokeria pelataan. Tämä on yksi kriittisimmistä hetkistä, sillä hahmojen erikoiskyvyt ovat merkittäviä – tai ainakin tärkeissä kierroksissa. Osa eduista on pysyviä ja käytössä koko ajan, osan käyttöä taas on rajoitettu sielukivillä, joita pelaajalla on rajatusti käytössä pelin aikana. Aloittelijan kannattaakin valita omaan pelityyliin sopiva. 

Tässä vaiheessa on hyvä sopia myös pelimuoto: no-limit, pot-limit tai dungeon poker limit+. Käytännössä siinä sovitaan säännöt, kuinka paljon voi korkeimmillaan korottaa. Itse pelasimme alkukierrosten jälkeen Limit+-säännöllä joka rajaa ensimmäisellä kierroksella maksimiksi 3 × sokkopanos, flopissa 4 × sokkopanos, turnissa 5 × sokkopanos ja riverissa rajoituksia ei ole.

Pokerin peluu sujuu lähtökohtaisesti texas hold’emin säännöin. Jokaiselle jaetaan kaksi omaa korttia ja pelataan panostuskierros ennen yhteisiä kortteja. Sitten alkavat kierrokset joissa yhteiset kortit paljastetaan. Aina ennen paljastettavien korttien jakoa pakasta poltetaan kortti. Ensimmäinen kierros on floppi, eli kolme korttia pöytään ja panostetaan. Turn pöytään avataan neljäs kortti ja panostetaan, ja viimeisenä riverillä paljastetaan viides yhteinen kortti ja panostetaan viimeisen kerran. Tämän jälkeen paras viiden kortin käsi omia ja yhteisiä kortteja yhdistellen voittaa voittaa.

Panostuskierroksella pelaajalla on kolme vaihtoehtoa: luopua kierroksesta, maksaa pyydetty panos (tai koputtaa, jos korotusta ei ole pyydetty) tai korottaa. Siihen päälle tulevat sitten oman hahmon kyvyt.

Voittaja kahmaisee potin lisäksi myös aarrearkun mukaansa. Samoin kuin perinteisessä texas hold’emissa, Dungeon Pokerissakin all-in-tilanteissa voi syntyä pääpotin viereen sivupotteja, mikäli jonkun varat loppuvat ennen kuin panostus kierroksella päättyy.

Pelissä haetaan lähtökohtaisesti perinteisiä pokerikäsiä, kuten pari, kaksi paria, suora väri, värisuora ja niin edelleen. Aina on kuitenkin hyvä muistaa mitä kykyjä vastustajilla on, sillä ne muuttavat pelin kulkua nopeasti.

Mitäpä olisi toisaalta seikkailu ilman yllättäviä käänteitä ja haasteita? Juuri kun luulit päässeesi pelin päälle huomaatkin muutoksen. Pelimekaniikka vaihtuu tapahtumakortein viiden kierroksen välein, samalla kun sokkopanos nousee. Tässä mielessä peli kiehtoo itseäni perinteistä texas hold’emia enemmän, sillä pelissä on vaihtelevuutta ja pari hyvää kierrosta korjaa nopeasti tilanteen muutamalta hieman huonommalta. Vielä ei kahta samankaltaistakaan pelikierrosta ole tullut pelattua. Pelimekaniikat ja hirviöt tosin ainakin meidän pelikerroillamme kasvattivat myös tuurikerrointa paljon.  

No mitäs ne hirviöt sitten ovat? Hirviöitä tulee sattumanvaraisesti korttipakasta, ja tapahtumat ja tietyt pelaajat voivat myös houkutella hirviöitä pöytään. Hirviöt ottavat tuolloin paikkansa pokeripöydästä ja ne päihitetään samoin kuin kilpailevat pelaajat – paras käsi voittaa.

Mikäli pistit kaiken peliin, mutta onnetar ei ollutkaan suosiollinen, ei huolta: voit valita uuden pelihahmon ja jatkaa peliä. Käsiin jää myös tappiosta muistuttava kallokortti.

Pelin voittoon on jokusia keinoja. Perinteisen pokerin tavoin voit vain olla voittoisa ja kahmia rahaa kylliksi, mutta aarteiden määrälläkin voi taata itselleen voiton – tai kenties olet viimeinen alkuperäinen hahmo hengissä, silläkin voi voiton saada.

Miten Dungeon Poker suhtautuu perinteiseen texas hold’emiin

Todennäköisyyslaskelmat voivat muuttua nopeasti lennossa, kun joku pelaaja voikin ottaa käteensä enemmän kortteja kuin toiset. Suunnittelijatiimi onkin saanut käyttää aimo määrän tunteja pelin tasapainottamiseen, ja toisinaan pöydälle voi osua yhdistelmä, jossa tuntuu että voiton sijaan joutuu keskittymään selviytymiseen.

Minulle Dungeon Pokerin suurin ero perinteiseen on, että jos en muuta pelityyliäni hahmon mukaan, olen auttamatta pelihahmoaan hyvin käyttävien armoilla. Peliporukassamme oli myös havaittavissa varovainen peliasenne, joten lyhyemmällä pelimoodilla, jossa poistetaan muutama tasopakka peli eteni huomattavasti mielenkiintoisemmalla tavalla.

16 erilaista pelaajahahmoa ja laaja valikoima hirviöitä, tapahtumia ja aarteita pitävät pelin mielenkiinnon yllä pitkän aikaa, ja näkee kuinka pelisuunnittelijat ovat nähneet vaivaa pelielementtien tuomiseen peliin. Samaan aikaan pelin ytimessä on yhä pokeri. Bluffaaminen ja pelaajien lukeminen ovat tärkeässä roolissa.

Kultaa ja timantteja eli komponentit

Fantasiateemaan soveltuvasti rahana toimii kultarahat ja timantit. Pelihahmokortit ja hirviöt ovat kauniita ja teemaan sopivia. Jostain oudosta syystä pelikappaleessamme itse pelikorttien printtauksen laatu on pikselinen, mikä on harmi, sillä pelikomponentit ovat teemaan sopivat ja pelimatto sekä selkeyttä luova että hyvälaatuinen. Rullattava matto kestää käyttöä. Pelaamistahan tuo ei estä eikä kauan pistä silmäänkään.

Ohjekirja on tuhti 36 sivua ja jonkun on hyvä kahlata säännöt etukäteen läpi, mutta muuten peruspelin opettaa nopeasti, ja jos texas hold’emin säännöt on pelaajille tutut, pelaamaan pääsee nopeasti.

Se, että grafiikoissa on käytetty tekoälyä apuna, ei näyttäydy mielestäni mitenkään huonosti. Sekä hirviöt että pelaajahahmot sopivat teemaan ja kuvitus on yhdenmukaista.

Laatikon tila on käytetty hyvin eikä ylimääräistä tilaa ole. Pelikorteille kannattaa kuitenkin suojat katsoa, sillä perinteisten pelikorttien sekaan on sujautettu hirviökortit. Periaatteessa itse pelikortit pystyy toki korvaamaan toisellakin pakalla, jos käyttää jokereita hirviöilmaisimena, mutta teemaan sopivalle pakalle toki toivoo käyttöikää.

Kolikoiden laadussa oli hieman poikkeamaa ja ne ovat kevyitä ja muovisia, mutta esteettisesti täyttävät tarkoituksensa hyvin.

Pokerille on kysyntää

Dungeon Poker osuu hetkeen, jossa pokeripelivarianteilla on kysyntää. Fantasiapelielementit ovat sopivalla tavalla nostalgiset, mikä parantaa teemaan uppoamista. Suurin kysymys lieneekin: tarjoaako peli riittävästi eroa perinteiseen texas hold’emiin?

Minusta tarjoaa. Pelikokemus on varsin erilainen kokonaisuutena, enkä ole oikeastaan aiemmin pelannut texas hold’emia, joka tuntuisi mielekkäältä, jos rahaa pelissä ei ole mukana. Tietyllä tapaa pottien voittamiseen on myös enemmän motivaatiota kuin perinteisessä pelissä. Aarteiden ei sovi antaa kertyä liiaksi kenellekään ja rahapotillisesti pieni kierros voi sattumanvaraisen aarteen vuoksi muuttua kultakaivokseksi.

Hirviöt jakoivat pelaajatunnelmia enemmän. Kun niiden tuntemuksia ei voi lukea eivätkä ne piittaa bluffista, osa pelaajista pelasi äärimmäisen varovaisesti hirviökierrokset. Ehkä tämä kertoi myös siitä, että onnetar ei ollut niille kierroksille tarjonnut vahvaa kättä.

Kaiken kaikkiaan peliin oli helppo saada uusintakierroksille pelaajia. Sääntöjä on helppo pikkuisen sovittaa pelaajaporukkaan sopivaksi. Esimerkiksi nopeastipeluusäännöt on hyvät varovaiselle peliporukalle huolehtimaan, että peli ei veny liian pitkäksi.

Jos teema miellyttää ja etsinnässä on pokeripeli ilman oikeaa rahaa, Dungeon Poker sopii erinomaisesti peli-illan piristäjäksi.

Faktat Dungeon Pokerista

Suunnittelijat: Jere Hokkanen, Rauli Poikela, Tuukka Joki (Pelin pääsuunnittelijana on toiminut Tuukka Joki, apunaan Jere Hokkanen ja Rauli Poikela.)

Julkaisija: Pelikeisari (2025)

Mutkikkuus: Helppo aloittaa, etenkin jos pokeri on tuttu peli, mutta muuntuvia elementtejä on paljon ja jotkin pelihahmot on vaikeampia pelata kuin toiset.

Onnen vaikutus: Pelin ydin on pokeri, minkä lisäksi pelissä on paljon kaaoselementtejä ja satunnaisuutta, mutta bluffauksella ja pelimekaniikoilla onnen vaikutusta voi tasata.

Vuorovaikutus: Suuri, toisten pelaajien pelistä ei voi olla välittämättä.

Teema: Roolipelifantasia on viety peliin monella tasolla

Uudelleenpelattavuus: Pokerihan tunnetusti kestää pelaamista ja tässä on paljon vaihtelua tuovia elementtejä.

Saavutettavuus: Englantia hyvä osata, mutta koska kortit ovat enimmäkseen näkyvillä, toista pelaajaa on helppo auttaa. Peliin on saatavilla myös suomenkieliset säännöt.

Pelaajamäärä: 2–6

Pituus: 30–150 minuuttia, käytännössä peliin on syytä varata aikaa pari tuntia.

Lähde

Leikkitaistelut, lelut ja videopelit ovat aina olleet osa lapsuuttani. Loogisin näitä yhdistävä asia olivat myrkynvihreät ja -hajuiset muovisotilaat, joita lähes jokainen 90-luvun nulikka on innostuksissaan hankkinut. Vaan kyllä taisteluita käytiin myös legojen, pehmolelujen sekä kaiken maailman härpäkkeiden kanssa, brändejä suuremmin kumartelematta.

Samalla tiellä on Paolo Morin kaksinpeli Toy Battle, joka yrittää jotain varsin hurjaa: yhdistää sotaisen aluehallinnan ja markettipelien keveyden ja nopeuden. Vähän samantyylistä herra kokeili jo Blitzkriegin ja Caesarin kanssa, vaikka ne ovat selkeämmin harrastajille suunnattuja.

Toy Battlessa yhdistelmä on kyllä varsin onnistunut, sen huomaa jo pelin saamasta suitsutuksesta. Peli voitti Ranskan As d’Or -palkinnon ja tulee varmasti voittamaan läjän muitakin palkintoja, sillä se istuu perinteiseen palkintokategoriaan erinomaisesti: tarjolla on supernopea, helposti selitettävä koko perheen kaksintaistelu, joka sopii myös lautapelaajille koukuttavana pikkupurtavana.

Tukikohta vai tähdet?

Pelin perusidea on yhdistelmä videopeli- ja lelukuvastoa, sillä tantereella on leluja (jos luuranko ja liekinheitindinosaurus lasketaan leluiksi), mutta ympäristöt ja mekaniikat ovat hyvin videopelimäisiä. Alussa valitaan yksi kahdeksasta kartasta eli tasosta, jossa molemmilla pelaajilla on omat tukikohdat kuin sotapeleissä ikään. Yksi tapa voittaa peli onkin vallata toisen pelaajan tukikohta.

Mutta palataanpa ensin perusteisiin. Nujakointi hoidetaan laatoilla ja vuorolla tehdään lähinnä kahta asiaa: joko nostetaan kaksi lisälaattaa tai pelataan yksi. Laatta pelataan joko tyhjään ruutuun tai toisen pienempiarvoisen laatan päälle, mutta aina muiden laattojen jatkoksi. Sen on siis yhdistyttävä katkeamatonta reittiä pitkin laatasta toiseen, aina omaan tukikohtaan saakka. Näin peli etenee yleensä vähitellen omasta tukikohdasta eteenpäin kohti vastapuolen tukikohtaa, reittiä hitaasti pidentäen.

Oman “ketjun” varjelu ja toisen tuhoaminen ovat pelin ydintehtävät. Jos alkupään laatta vallataan eli sen päälle pelataan suurempi laatta, pysähtyy eteneminen ainakin hetkeksi. Jos taas saa vietyä laattajononsa vastapuolen tukikohtaan saakka, niin peli on sitten siinä.

Toki tämä on vasta yksi voittoehto. Toinen tapa voittaa on kerätä tarpeeksi tähtiä, joita on ripoteltu reittien välille. Tähdet saa, kun ne saartaa eli pelaa laatat niitä ympäröiviin ruutuihin. Jokaisella kartalla on oma tähtivaatimuksensa, ja jos laatat ehtivät loppua ennen voittoehtojen täyttymistä, vertaillaan pelaajien sen hetkisiä tähtimääriä keskenään.

Voittoehdot nivoutuvat hyvin toisiinsa ja pitävät pelaajat jatkuvasti varpaillaan. Samaan aikaan on pidettävä silmällä, ettei toinen pääse hivuttautumaan lähelle omaa tukikohtaa, mutta toisaalta tähtiäkään ei saa unohtaa. Pelin tilanteet muuttuvatkin nopeasti, ja voitto ei ole koskaan hirvittävän kaukana. Näin vastapuoli saattaa kiemurrella vapaaksi pattitilanteesta yhdellä näppärällä siirrolla.

Voimakkaat ja voimalliset

Jokaisella laatalla on oma numeroarvonsa, mutta myös erikoiskykynsä, joka suoritetaan laattaa pelatessa. Molemmilla pelaajilla on laattapinossaan samat kahdeksan hahmoa – luurangolla ja ponilla nostetaan lisälaattoja, sotilaalla saa uuden vuoron, ritarilla tuhotaan viereinen laatta, robotilla poistetaan laatta toisen telineeltä ja apinan saa viskata minne haluaa, ketjuista välittämättä. Ainoat voimattomat hahmot ovat suurinumeroisin dino sekä kylpyankka, joka on innokas hyökkääjä, mutta umpisurkea puolustaja. Ankka kun on pelin jokeri, jonka voi pelata minkä tahansa laatan päälle, mutta myös sen päälle voi pelata mitä vaan.

Hahmot ja niiden erikoistoiminnot ovat selkeitä ja tekevät pelistä hyvällä tavalla arvaamattoman sekä syventävät muuten niin yksinkertaista peliä sopivasti. Koska kaikkia laattoja on kolmin kappalein ja ne nostellaan satunnaisesti, pelissä on kyettävä reagoimaan erilaisiin laattakombinaatioihin ja hyödynnettävä niitä parhaansa mukaan. Joskus on tärkeää viskellä nopeasti pieninumeroisia yksiköitä laudalle ja edetä vilkkaasti, toisinaan taas säästellä voimia ja vallata vahvemmilla laatoilla alueita hissukseen.

Erikoisominaisuuksien ansiosta hahmot ovat myös hyvin tasapainossa keskenään: heikompiarvoiset yksiköt ovat ominaisuuksiltaan parempia, mutta samalla suojaavat ja hyökkäävät kehnommin. Laatoilla on myös erilaisia synergiaetuja, joten samaa tilannetta voi lähestyä useilla eri tavoilla. 

Laattojen hyödyllisyys on kuitenkin monelta osin tilannesidonnaista, ja tämä yhdistettynä satunnaiseen nostojärjestykseen (ja siihen, että neljä sattumanvaraista laattaa poistetaan vielä pelin alussa) johtaa väistämättä tasapaino-ongelmiin. Jos nostaa kolme sotilasta ja saa pelata putkeen neljä laattaa, on eittämättä vahvoilla. Tai jos vastapuoli latoo isonumeroisia laattoja ja itselle nousee vain ykköstä ja kakkosta, niin on se aika tekemätön paikka. Tämä on kuitenkin näin nopeassa fillerissä harvoin ongelma ja tuo lähinnä pelikertoihin kaivattua vaihtelua.

Lyhyestä virsi kaunis

Olen arvion aikana kerta toisensa jälkeen toistellut, että Toy Battle on sekä nopea että pikainen, mutta myös lyhyt peli, ja siihen on syynsä. Pisimmät erät ovat kestäneet aivan maksimissaan 20 minuutta, nopeimmat viitisen minuuttia. Nyt kun peli on tuttu kanssapelaajille, niin yhden pelin nakuttelee noin 10–15 minuuttiin. Kesto hätyyttelee jo nopeimpia korttiläpsyttelyjä, ja kun pelin pöytääminenkään ei vie kuin minuutin, puhutaan oikeasta tehofilleristä.

Nopeus tekee Toy Battlesta hirvittävän addiktoivan ja pelaamisessa on samanlaista syntistä koukuttavuutta kuin epäterveellisissä herkuissa tai katalimmissa kännykkäpeleissä. Yhden erän jälkeen on luonnollista ottaa revanssi ja senkin jälkeen vielä yksi vai oliko se paras viidestä…? Asiaa auttavat myös mukana tulevat kahdeksan eri karttaa, joiden ansiosta pelissä on aivan posketon määrä vaihtelua. Kartat ovat vielä yllättävän erilaisia ja muovaavat peliä jännillä tavoilla, vaikka ensinäkemältä sitä ei uskoisi. Ilman lisäkarttojakin peli olisi vallan hyvä (pelasimme peruskarttaa ensimmäiset kymmenen erää ihan mielissämme), nyt se vain on monin verroin parempi.

Ja vaikka Toy Battle on hyvin vankasti perhepeliosastoa, niin siitä löytyy enemmän taktista syvyyttä ja yllättäviä oivalluksia kuin alkuun luulisi. Pelatessa on osattava lukea taistelun flow’ta ja reagoitava siihen oikein: milloin on varaa nostaa laattoja, milloin on aika hyökätä, milloin säästetään tai käytetään parhaimmat laatat tai milloin kerätään vain tähtiä. Pelissä on tarjolla jatkuvasti pieniä päätöksiä ilman joutokäyntiä.

Koko perheen suosikki

Nyt on sitten aika avata padot lopullisesti ja vauhkota ihan huolella – julistan jo nyt, että Toy Battle on heittämällä vuoden parhaita pelaamiani pelejä. Se näkyy myös pelattujen pelien määrässä. Arvostelun julkaisuhetkellä olen pelannut peliä kasvotusten kolmen viikon aikana yli 30 erää. Se kertoo oikeastaan kaiken oleellisen. Toki erät ovat sangen lyhyitä, mutta silti.

Suurin syy koville lukemille on se, että Toy Battlesta on tullut perheemme yhteinen lempipeli. Peliä on pelattu niin pelikavereiden, puolison kuin muidekin aikuisten kesken, mutta sitä ovat innolla pelanneet myös kaikki lapseni (joihin kuuluvat 9-, 7- sekä 4-vuotias). Tällaista kaikkia yhdistävää innostusta en ole lautapelien kohdalla koskaan kokenut. Suositusikä on +8, mikä on aika hyvä keskiarvo, vaikkapa innokkaalle eskarilaiselle perusteet opettaa nopeasti. Peliä on myös melko helppo tasoittaa, kun noviisi aloittaa pelin parilla, kolmella lisälaatalla.

Kun peli on vielä niin viimeiseen asti hiottu, niin jopa monenlaista kokenut ja nähnyt pelaaja kihertää onnesta. Vaikka osa voi karsastaa lastenpelimäistä ja värikästä kuvitusta, niin se uppoaa kohdeyleisöön hyvin. Se on hirvittävän tärkeää – Paolo Morin toisen pikaisen kaksinpelin Blitzkriegin suurin heikkous on sotapelin karu teema. Heikkous siis siinä mielessä, että kun Blitzkriegin pöytääminen on melkoista arpapeliä, niin Toy Battlen ääreen saa kenet tahansa, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Kuvituksen lisäksi koko pelin fyysinen puoli on erityisen tarkkaan harkittu. Laatat säilytetään omissa laatikoissaan, niille on omat, täydellisen pituiset puiset telineet ja kaikki osat mahtuvat kauniisti juuri ja juuri takaisin laatikkoon. Jotain universaalia hienoa tässä varmaan on, kun pari päivää tämän pätkän kirjoittamisen jälkeen lautapelitubettaja Actualol tokaisi lähes samat sanat omassa videossaan.

On siis selvä, että Toy Battle on minun kirjoissani vähintäänkin timanttinen, ellei jopa rubiininen perhepeli, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Harmi vain, että arvion julkaisuaikaan pelin painosta on tarjolla heikosti. Toivotaan, että pelistä joskus saataisiin myös suomenkielinen versio tätä puutetta paikkaamaan.

Faktat Toy Battlesta

Suunnittelija: Paolo Mori

Julkaisija: Repos Production (2025)

Mutkikkuus: Pelin opettaa parissa minuutissa ja se saa valmiina pöytään hetkessä. Laattojen erikoisominaisuudet hidastavat ensimmäisiä pelejä hieman, mutta nopeat erät helpottavat pelin oppimista.

Onnen vaikutus: Laattoja nostellaan satunnaisesti, mikä voi toisinaan ratkaista pelin, mutta kyllä laattojen pelaamisessa tarvitaan myös pelisilmää. Kartta on myös otettava huomioon, sillä joka peliä ei voi pelata aivan samalla kaavalla.

Vuorovaikutus: Koska tavoite on tuhota toinen tai vallata toisen alue, peli eskaloituu nopeasti ja nokittelu jatkuu läpi pelin. Lyhyt kesto auttaa siihen, että häviöt eivät suuresti kirpaise.

Teema: Lelujen nahistelu iskee lapsille erityisen hyvin, mutta teemaa on helppo ujuttaa myös aikuisille. Värikkäät laatat ja laudat houkuttelevat pelin ääreen monenlaisia pelaajia.

Uudelleenpelattavuus: Hahmojen ominaisuudet ja eri kartat pitävät pelit mielekkäänä ja mahdollistava hieman erilaisia taktiikoita.

Saavutettavuus: Pelissä ei ole tekstiä ja pelin suunnittelussa on huomioitu värisokeat.

Pelaajamäärä: 2

Pituus: 10–15 minuutta.

Lähde

Venn-diagrammi on 1800-luvulla kehitetty matemaattinen malli, jolla kuvataan joukkojen välisiä loogisia suhteita. Things in Rings perustuu kyseiseen menetelmään. Vaikka 1800-luvun matematiikka tai Venn-diagrammi ei soittaisikaan kelloja, ovat kaikki varmasti joskus törmänneet kyseiseen kuvioon.

Kolme leikkaavaa ympyrää

Things in Ringissä esiintyvä Venn-diagrammi koostuu kolmesta ympyrästä, jotka asetetaan pöydälle niin, että ne leikkaavat toisensa. Pelin tarkoitus on sijoittaa pakasta nousevia esinekortteja oikein ympyröiden sisään. Jokaista ympyrää määrittää salainen sääntö, jonka vain yksi pelaajista tietää. Tätä pelaajaa kutsutaan tietäjäksi.

Jokaisen ympyrän sääntö on erilainen. Keltaisen ympyrän salainen sääntö liittyy sanan kirjoitusasuun. Vihje voi liittyä sanan pituuteen tai alkukirjaimeen. Sinisen ympyrän säännöt liittyvät esineen ominaisuuksiin. Sääntö voisi olla vaikka ”suurempi kuin ihminen”. Punainen sääntö liittyy asiayhteyteen. Sääntö voi olla esimerkiksi ”käytetään yleensä ulkona”.

Pelaajien tavoitteena on päästä eroon käsikorteistaan asettamalla niitä oikeiden ympyröiden sisään. Käsikortit kuvaavat erilaisia esineitä. Tietäjän tehtävä on tarkistaa pelaajien arvaukset, ja siirtää asetetut kortit oikeaan paikkaan, jos ne menevät väärin. Jos pelaaja onnistuu asettamaan kortin oikein, pääsee hän siitä eroon ja saa jatkaa. Jos taas tietäjä joutuu siirtämään korttia, nostaa pelaaja uuden kortin ja vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle.

Tätä jatketaan, kunnes joku pääsee korteistaan eroon. Pelissä on myös tiimivariantti, jossa tietäjä ja muut pelaajat tekevät yhteistyötä päästäkseen korteistaan eroon. Pelillisesti ainoa ero on, että myös tietäjä asettaa kortteja pelin aikana. Variantit eivät rehellisesti sanoen tunnu keskenään kovin erilaisilta. Toisaalta molemmat toimivat oikein mainiosti.

Liian vaikea peli?

Things in Rings päättyy usein varsin nopeasti. Viiden kortin hävittäminen kädestä ei ole missään nimessä aikaa vievä projekti. Tiimipelin kesto on vieläpä ennalta määrätty.

Nopeasta ratkaisusta huolimatta peli tuntuu vaikealta. Pelaajat eivät käytännössä koskaan keksi ympyröiden salaisia sääntöjä, vaan esineet asetetaan oikein jonkin mystisen vaiston ja mututuntuman avulla. Fiilis on erikoinen. Jotenkin esineet vain löytävät paikkansa rinkuloista.

Pelissä on kolmen eri vaikeustason salaisia sääntöjä. Ykköstasonkin sääntöjä on melko vaikea arvata, puhumattakaan vaikeimmista vihjeistä. Säännöt ovat joskus tietäjänkin kannalta hyvin tulkinnanvaraisia. Esimerkiksi sääntö ”on hyödyllinen” aiheuttaa usein päänvaivaa. Toisaalta tuomarina toimiminen on tietäjän ainoa tehtävä, joten se voikin tuottaa hieman pohdittavaa. Tiimipelissä toki tietäjäkin pääsee asettamaan kortteja, joten tekemistä riittää.

Things in Ringsin vahvuus on ehdottomasti se, että pelattavaa riittää. Peli on pakattu äärimmäisen kompaktiin laatikkoon, mutta varsinkin esinekortteja on valtava määrä. Kortit ovat myös mukavan värikkäitä ja kuvitus on hauska. Kaiken kaikkiaan pelin tuotantoarvot ovat kohdillaan. uudelleenpeluuarvoakin on näin pienelle pelille aivan riittämiin. Things in Rings on hyvä konsepti, joka on toteutettu oikein mallikkaasti. Peli vastaa siis melko hyvin odotuksia. Voin ehdottomasti suositella tätä kevyttä pulmapeliä kaipaavalle.

Bonusmielipide

Faktat Things in Ringsistä

Suunnittelija: Peter Hayward

Julkaisija: Allplay (2024), Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Säännöt eivät päätä liiaksi rasita, mutta asettelusääntöjen oivaltaminen vie tovin ja on osalle pelaajista todella vaikeaa.

Onnen vaikutus: Mielettömällä tuurilla pelin voi voittaa vaikka ensimmäisellä vuorolla.

Vuorovaikutus: Ei kovin suuri. Pelaajat kilpailevat toisiaan vastaan. Tiimipelissä tietäjän ja arvailjoiden yhteistyö on tärkeässä osassa.

Teema: Abstraktia sanajumppaa.

Uudelleenpelattavuus: Suuri. Loppuu käytännössä vasta kun suurin osa salaisista säännöistä on nähty.

Saavutettavuus: Peli on saatavilla suomeksi. Korttien nimet pitää pystyä lukemaan. Kaikkien aivoille peli ei yksinkertaisesti toimi.

Pelaajamäärä: 2–6. Kaksinpeliä voi pelata vain tiimipelimuodossa, joka toimii yllättävän hyvin.

Kesto: Useimmiten ohi vartissa.

Lähde

Ajattelen, että tämän pelin teemana on värit. Oikeasti peli sijoittuu Abbasidien kalifaatin kukoistuskauteen noin vuoteen 830. Kalifi on kutsunut terävimmät mielet hankkimaan tieteellisiä käsikirjoituksia kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Pelaajien tulee kasvattaa vaikutusvaltaansa Viisauden talossa sekä palkata taitavia kielitieteilijöitä kääntämään vieraskieliset kääröt arabiaksi. Tällä viisauden ja tiedon kultakaudella on kuitenkin varottava, ettei toista laiminlyö toisen tavoittelussa.

Pelin kuvituksesta vastaa tuttuun tapaan Mihajlo Dimitrievski. Arvostelun kuvissa näkyy mukana lisäosa Body of Books ja erikseen ostetut metallikolikot.

Toimintoja valittavaksi

Scholars of the South Tigris näyttää kamalan vaikealta ja monimutkaiselta. On sillä toki BoardGameGeekissä monimutkaisuusluokituksena 4,13/5. Oikeasti peli on suoraviivaisempi.

Jokaisella pelaajalla on oma pelaajalauta, jossa on pelin alussa viisi mahdollista toimintoruutua ja neljä erilaista toimintoa. Voit palkata kääntäjiä, matkustaa, tutkia eli edistää ratojasi ja kääntää tekstejä. Myöhemmin pelin aikana voi avata kuudennen toimintoruudun, mutta nämä ovat ovat perusvaihtoehdot, mitä pelissä tehdään.

Toiminto tehdään pelaamalla sopiva kortti kädestä oman laudan toimintoruutuun. Korteissa voi olla välittömästi tapahtuvia toimintoja, kuten uusia noppia tai pankista rahaa ja kaikissa korteissa on joku efekti, joka tapahtuu lepovaiheessa. Paremmista korteista saa lepovaiheessa valkoisia noppia, jotka ovat pelin lopussa haitaksi, mutta auttavat pelin aikana välivärien saamisessa.

Kääntäjien palkkaaminen on hyvä paikka valkoisille nopille, sillä väri ei vaikuta siihen. Mitä isompaa noppaa toimintoon käytät, sitä laajemmasta valikoimasta pääset valitsemaan kääntäjiä. Jos haluat valita kaikkien kahdeksan tarjolla olevan kääntäjän väliltä, joudut käyttämään seitsemän pisteen edestä noppia. Kääntäjän palkkio riippuu taas siitä, mihin huoneeseen sen päälaudalla sijoittaa. Halvimmillaan kääntäjän saa ilmaiseksi, mutta kalliimmilla kääntäjillä on paremmat välittömät edut. Lisäksi vaihtelee, millaisen määrän kultaa kääntäjät tarvitsevat jäädäkseen eläkkeelle. Kääntäjien nopea eläköityminen on pelaajille hyväksi, sillä se tuo voittopisteyttää ja parantaa toimintoruutuja, joihin kortteja pelataan.

Liikkumisessa edetään omalla nappulalla hevosradalla. Nopan numero on tässäkin tärkeintä, mutta värilliset nopat antavat mukavia bonuksia. Rataa laukataan myötäpäivään noppien summan verran. Radalla on ruutuja, joista voi ostaa rahalla uusia kääröjä käännettäväksi.

Tutkimalla pääsee etenemään kuudella tutkimusradalla. Väri on ratkaisevaa, mutta oikean värin lisäksi on syytä olla tarpeeksi numeroa. Pelilaudan keskellä oleva tutkimusrata kuvastaa tieteitä ja matematiikkaa. Jokainen väri tuottaa eri asioita ja onkin tärkeää miettiä, mitä rataa lähtee nostamaan. Violetti tuottaa rahaa, punainen meeplejä, oranssi kultaa, keltainen noppia, vihreä nostaa muita ratoja ja sininen nostaa omasta pussista noppia. Jos olet pelannut violetin ja punaisen kortin, saat passatessa rahaa sekä meeplejä. Yleensä kaikkia värejä tarvitsee, mutta tahdot pelata ainakin sen värisiä kortteja, joiden rataa olet päässyt kiipeämään kaikkein korkeimmalle.

Viimeinen toimintoruutu on kääntäminen. Tämä on se asia, joka tuo pelissä eniten voittopisteitä. Jotta voit kääntää jonkun käärön, sinun pitää pelata toimintoruutuun oikea väri, riippuen siitä, minkä killan alapuolella on kortti, jonka haluat kääntää. Nopan numerolla ei tässä toiminnossa ole merkitystä. Lisäksi tarvitset sopivat kääntäjät, jotta teksti saadaan käännettyä arabiaksi. Voit käyttää itse palkkaamiasi kääntäjiä, mutta hopearahan maksusta saat hyödyntää myös toisten pelaajien kääntäjiä. Jokainen kääntäjä vaatii palkaksi kultaa, joten kääntäminen maksaa usein 1–3 kultaa.

Työskentelemisen sijaan vuorollaan voi levätä. Passausvaiheessa paljastetaan kääröpakan alta kortti, saadaan tuloja pelatuista korteista, saadaan uusia noppia pussista sinisen tutkimusradan mukaan, palautetaan käytetyt nopat takaisin pussiin ja käytetyt toimintokortit takaisin käteen.

Värien sekoittamista

Muistatko, kun lapsena maalasit vesiväreillä ja sotkit värejä? Keltaista ja sinistä sekoittamalla tulee vihreää ja niin edelleen. Värien sekoittaminen on Scholarsissa tärkeää! Päävärejä eli sinistä, punaista ja keltaista saa helposti, mutta välivärit vihreä, oranssi ja violetti ovat hankalia. Pelissä oikeasti sekoitetaan värejä! Jotta saat vihreän nopan, sinun täytyy pelata sininen ja keltainen noppa, jotka yhdessä ovat vihreä noppa. Voit myös pelata valkoisen nopan sinisen meeplen ja keltaisen nopan kanssa.

Laudalla värit on aseteltu niin, että värin molemmilta puolilta löytyy päävärit, joita sekoittamalla saadaan kyseistä väriä. Violetti ja sininen ovat reunoilla ja siten niiden voi ajatella olevan vierekkäin. Tämä helpottaa pelaajia, jotka eivät muista kuinka värejä sekoitetaan.

Monta mekaniikkaa päällekkäin

Scholars of the South Tigris yhdistää toimintokorttien pelaamisen, noppien sijoittelun, pussinrakennuksen ja resurssienhallinnan hienoksi kokonaisuudeksi. Korttien pöytäämispaikalla on valtava merkitys. Melkein joka pelissä joku huudahtaa ”eiii! miksi mun kortit on väärässä järjestyksessä!”.

Käärökorttien pakkaan on setupissa sekoitettu mukaan neljä kalifikorttia. Kun neljäs kalifikortti paljastuu, pelataan käynnissä oleva kierros loppuun ja vielä yksi kokonainen kierros. Jokainen pelaaja saa siis yhtä monta vuoroa.

Pelin lopussa laskeskellaan pisteitä pelin aikana kerätyistä nopista, eläköityneistä kääntäjistä, kiltojen hallitsemisesta, sijainnista tutkimusradoilla ja käännetyistä kääröistä.

Minulle Scholars on täyden kympin peli ja ehdottomasti yksi lempipeleistäni. Lisäosa Body of Books tuo mukaan uuden käsikortin sekä uuden tutkimusradan. Lisäosassa mukana tulee myös uusi nopan väri, musta. Kalifi on kiinnostunut lääketieteestä ja kirjojakin pääsee julkaisemaan. Lisäosa tuo paljon uutta, eikä sen hankinta ole ajankohtaista, jos peli ei vielä ole tuttu. Lisäosa kuitenkin parantaa ja syventää pelikokemusta, joten jos aiot paljon pelata, suosittelen myös lisäosaa!

Scholars of the South Tigris on Shem Phillipsin eteläisen trilogian keskimmäinen peli. Trilogian aloitti Wayfarers of the South Tigris ja päätti Inventors of the South Tigris. Jokaiseen peleistä on ilmestynyt myös lisäosa ja The South Tigris Moonsaga yhdistää sarjan pelit yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa pelit pelataan peräjälkeen.

Moni kutsuu tätä etelätrilogiaa myös nimellä keltainen sarja. Phillips on tehnyt pelejä paljon ja jo useamman trilogian. Ennen eteläistä trilogiaa tulivat West Kingdom -trilogia ja ensimmäisenä North Sea -trilogia. Nyt tietysti jännitetään, mitä idästä löytyy! Minulta löytyy hyllystä kahdeksan Garphill Gamesin peliä, joten minua voi varmasti kutsua faniksi.

Faktat Scholars of the South Tigrisistä

Suunnittelija: S J Macdonald, Shem Phillips

Julkaisija: Garphill Games (2023)

Mutkikkuus: Perusidealtaan ja toimintomahdollisuuksiltaan peli on melko helppo. Vaihtoehtoja on kuitenkin aina monta ja se, että osaat valita oikean ja pelata asiat oikeassa järjestyksessä vaatii syvempää ymmärrystä pelistä.

Onnen vaikutus: Nopat tuovat aina oman tuurielementtinsä. Scholarsissa voit kuitenkin muokata noppia. Valkoinen ykkösen noppa muuttuu kuutoseksi, jos annat sille valkoisen meeplen. Keltainen meeple taas tekee nopasta keltaisen. Lisäksi osa toiminnoista vaatii tiettyä väriä, kun taas osa toiminnoista tarvitsee suurta numeroa. Pelin suurin tuurielementti liittyy neljään kalifikorttiin ja siihen, milloin ne sattuvat tulemaan esiin pakasta. 

Vuorovaikutus: Vaikutusnappulat korteilla aiheuttavat työläistä asettaessa lisämaksun toiselle pelaajalle. Korttien kääntämisestä on kilpailua, sekä siitä kuka saa ostettua uuden kortin hyvälle paikalle. Kuitenkin sarjan pelien tyylille uskollisena Scholarsissakin keskityt eniten omaan tekemiseen.

Teema: Itse en teemaa näe kuin Lähi-idän henkisessä kuvituksessa ja se voisi olla ihan hyvin mikä tahansa muukin. Teema kuitenkin sopii pelin mekaniikkoihin hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Kortteja on paljon ja niistä voi rakentaa hyvin erilaisia komboja, jotka parantavat toimintoja. Ilman lisäosaakin pelattavaa riittää valtavan paljon.

Kieliriippuvuus: Korteissa ei ole tekstiä, joten joudut opettelemaan symbolikielen. Se on toki oma työmaansa, mutta pelisarjassa käytetään osittain yhteneviä symboleita, joten oppimalla yhden, opit myös helpommin seuraavan.

Pelaajamäärä: 1–4. Toimii hyvin eri pelaajamäärillä. Olen pelannut peliä kaikilla muilla pelaajamäärillä paitsi soolona. Neljän hengen peli on ehkä aavistuksen turhan pitkä.

Kesto: 70–90 minuuttia. Setupissa voi valita lyhyemmän tai pidemmän peliversion. Kamalan isoa eroa näiden välillä ei kuitenkaan ole.

Lähde

Lovecraft-henkiseen kauhuun sukeltava Fantasy Flight Gamesin korttivetoinen yhteistyöpeli Arkham Horror: The Card Game – tuttavallisemmin Arkham Horror LCG – tekee uuden lähtösysäyksen Chapter 2 -core-boksin myötä.

Tämä kohtalokkaiden valintojen, piinaavan tunnelman ja tarinavetoisten kampanjoiden peli tarjoaa tuoretta sisältöä veteraaneille, mutta ennen kaikkea mainion lähtöpaikan uusille tutkijoille Arkhamin varjoihin.

Arvostelun kuvissa on mukana kustomoituja komponentteja, joita ei tule pelin mukana, kuten erilaisia korttipidikkeitä, lokeroita ja kustomoituja tokeneita.

Arkhamin menneisyyden jäljet

Tässä arvostelussa keskitytään pääosin Chapter 2 -coren tuomaan uuteen sisältöön. Ennen uutuuksiin syventymistä palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ja kerrataan, millaisista palasista tämä Living Card Game -monsteri on koostunut viime vuosina. Lautapeliopas on julkaissut aiemmin vuonna 2016 alkunsa saaneesta core-pelistä arvostelun, josta käy jo kattavasti ilmi pelin teema, luonne, yleiset mekaniikat ja muut peruspiirteet, jotka eivät ole juurikaan muuttuneet Chapter 2:n kohdalla.

Alkuperäisestä coresta julkaistiin vuonna 2021 uudelleenpakattu Revised Core -versio, jossa säännöt ja mekaniikat ovat täysin samat kuin alkuperäisessä julkaisussa. Käytettävyydeltään tämä on kuitenkin paranneltu pelaajakorttien laajemmalla määrällä sekä suoralla tuella komponenttien osalta jopa neljälle pelaajalle. Tuotteen olisi pitänyt olla tällainen jo alunperin, sillä tässä on jokaisesta pelaajakortista kaksi kopiota mukana ja jopa kaaospussikin mukana.

Samalla kampanjoiden jokainen sykli on siitä lähtien jaettu kahteen tuotteeseen, jotka ovat pelaajakortteja ja tutkijoita sisältävä Investigator-lisäosa, sekä kokopitkän (yleensä noin 8 skenaarion) kampanjan sisältävä Campaign-lisäosa (mukanaan laatikko, joka sopii korttien säilyttämiseen). Tämä jako on korvannut vanhemman jaon, jossa on niin kutsuttu Deluxe-lisäosa ja kuusi siihen kuuluvaa mythos packia. Edge of the Earth -syklistä lähtien ollaan käytetty vain uutta tuotejakoa, samoin vanhempien syklien uudelleenjulkaisuissa.

Järjestystä järjettömyyteen uusilla komponenteilla

Chapter 2:n core vastaa kattavuudeltaan Revised Core -versiota, eli tälläkin pääsee pelaamaan neljällä pelaajalla tutuilla säännöillä. Peli on kuitenkin eräänlainen reboot, jossa tutkijat ovat erilaiset, pelaajakortin valikoima on sekoitus uutta ja vanhaa sekä mukana tulee täysin uusi minikampanja.

Vaikka säännöt ovat samat, ohjekirjat ovat saaneet uuden ilmeen. Pelin mukana tulee learn to play -vihkon korvaava 48-sivuinen sääntövihko, joka on suunnattu erityisesti aloitteleville pelaajille. Vihkossa on paljon kuvitusta ja vinkkejä mukana olevien tutkijoiden käyttöön. Toinen vihko koskee Brethren of Ash -skenaariota, jota käsitellään alempana.

Lisäksi FFG:n sivuilta löytyy erillinen Grimoire-nimeä kantava uusi, yhdistynyt jälkeläinen vanhasta sääntövihkosta ja FAQ:sta. Tämä vihko ei tule painettuna pelin mukana. Se elää jatkossa ja saa muutoksia myöhemmin, kun uusia lisäosia ilmestyy. Grimoiressa kerrotaan sekä perussääntöjä, että kaikkea muutakin, mitä painetussa vihkossa ei ole, kuten ohjeet uusien encounter-korttien soveltamiseen vanhemmissa kampanjoissa. Takakannessa on sisällysluettelo, joka jäi harmittavasti uupumaan painetusta sääntövihkosta, olisihan se siinäkin kätevä.

Muovin käyttöä on minimoitu niin, että insertin materiaali on tällä kertaa kartonkia. Laatikon koko on aavistuksen pienempi kuin Revised-versiossa, joka kannattaa ottaa huomioon custom inserttiä hankittaessa.

Rivertownin raunioiden sissit

Suurin osa tämän coren sisällöstä on reilut 200 pelaajakorttia, jotka riittävät jopa nelinpeleihin. Kortit ovat aiemman Revised Core -pelin tavoin jaettu viidelle tutkijalle valmispakkoina, joilla voidaan sellaisinaan aloittaa pelit. Lisäksi mukana tulee erillinen korttipakka, jossa tasojen 1–5 kortteja saa käyttöön käyttämällä XP:tä kampanjan skenaarioiden välissä.

Valmispakkoihin turvautuvan on hyvä tiedostaa, että käytettävää korttipakkaa on joskus syytä tuunata jo ennen kampanjan alkua, sillä tämänkin coren valmispakat ovat sellaisinaan heikkoja. Tarkoitus onkin, että pakan rakentaminen on tärkeää, ikään kuin omaa taktista peliä. Kun luodaan kahta tai useampaa hahmoa, tämä taktinen peli laajenee, kun aletaan luoda hahmojen välistä synergiaa. Tyyliin löytyy useampi vaihtoehto, mitä enemmän pelaajakortteja sisältäviä lisäosia on mukana.

Mukana tulee viisi tutkijaa, joista yksi on täysin uusi ja neljä muuta nähty aiemmin, tosin niiden kyvyt ja joissakin tapauksissa pakanrakennusvaatimukset ovat erilaiset. Kaikki hahmot vaikuttivat olevan suunnattu aloitteleville pelaajille, sillä niiden kyvyt ovat suoraviivaisia. Näillä tutkijoilla on edustamansa luokan (guardian, seeker, rogue, mystic tai survivor) lisäksi kyky ottaa pakkaan kortteja myös toisesta määrätystä luokasta level 2:een asti.

Veteraanipelaajien näkökulmasta pelaajakortteja on (uusien tutkijoiden lisäksi) yhteensä yli 85 erilaista, joista noin kolmannes on nähty aiemmin vanhemmassa coressa tai lisäosassa. Tässä mielessä paketti ei ole kokoelmaa ajatellen yhtä kattava kuin aiemmin julkaistut Investigators-lisäosat, joissa on tullut tutkijoiden lisäksi yli 100 uutta erilaista pelaajakorttia.

Sopii hyvin uusille pelaajille

Uusille pelaajille tällainen pelaajakorttivalikoima on mielestäni kuitenkin oikein mainio. Onhan siellä muutama heikko kortti, joille voi olla vaikea löytää käyttöä, mutta paketti on suorastaan täynnä sellaisia kortteja, joilla päästään rakentamaan vahvoja pakkoja. Tietenkin aina parempi, kun korttipoolissa on lisäosien kortteja ja helpotusta on luvassa jo pelin julkaisun jälkeen tulevista Investigator Deck -lisäosista. Lisää pelaajakortteja kaivataan viimeistään pitkää kampanjaa pelaaville, sillä coressa yksinään on hyvin vähän päivityskortteja (level 1–5).

Soolopelaajien päänmenoksi suositellaan sekä tappeluissa että vihjeiden keräämisessä taitavaa Joe Diamond -hahmoa. Se onkin ymmärrettävää, sillä juuri näitä aspekteja tarvitaan pelissä etenemiseen ja useimmilla tutkijoilla ei ole kovin hyvin kykyjä molempiin. Itse kuitenkin vedin yhden aidon soolopelin Isabellen modatulla pakalla ja pärjäsin loppua lukuunottamatta hyvin käyttäen pelkästään tämän coren kortteja. Tämän pelin muissa kampanjoissa on kuitenkin välillä tullut vastaan sellaisiakin skenaarioita, joissa ei käytännössä mitenkään pärjää yhdellä hahmolla standard-vaikeustasolla.

Kun peli alkaa olla tuttu ja haluaa maksimoida pelikokemusta, suosittelen pelata vähintään kahta hahmoa samanaikaisesti myöskin soolona jo hahmojen välisten vuorovaikutuselementtien vuoksi, joita ilmaantuu lisäksi joissakin hahmojen kyvyissä ja pelaajakorteissa. Yleisesti voi olla viisasta etsiä tiimiin yksi tappeluissa pärjäävä “tankki”, yksi vahva vihjeiden keräilijä “cluever” ja loput joko siltä väliltä (flex) tai antamassa tukea jollain muulla tavoin (support).

Tuhkasta nousseet kauhut

Pelin mukana tulee Brethren of Ash -niminen kolmen skenaarion minikampanja. Siinä missä Night of the Zealot aikoinaan vanhemmissa core-peleissä, myös tämä on tarkoitettu ennen kaikkea tutoriaaliksi uusille pelaajille perusmekaniikkojen saloihin. Minikampanjan vihko avaakin tarkemmin pelissä esiintyviä uusia, mutta yleiskäyttöisiä termejä.

Jos pelaaja on aiemmin pelannut Zealotia, voikin tätä uutta pelatessa spoilaamatta sen kummemmin huomata, että molempien minikampanjoiden skenaarioiden design muistuttaa kovasti toisiaan. Varsinkin toisessa skenaariossa pelaajien pyöriessä ympäri Arkhamia aikarajan puitteissa kohdaten erilaisia ihmisiä ja kolmannessa skenaariossa polun löytämisessä viimein kohti bossitappelua. Uusia jippoja ei sen kummemmin ollut, eikä tämän kokoinen tutoriaali sen kummemmin tarvitse. Nykyään osana perussääntöjä oleva Codex, jossa luetaan kampanjavihkon tiettyä osuutta pelin antaessa luvan, saattaa tulla joillekin uutena, vaikka se on tuttu parista aiemmasta kampanjasta.

Kaltaiselleni kokeneelle pelaajalle Brethren of Ash oli enintään kädenlämpöinen kokemus, mutta eipä tältä tutoriaalilta mitään kovin eeppistä voinut odottaa. Sen sijaan tämä oli mielestäni Zealotiin nähden parempi ja tyylikkäämpi. Saattoi olla myös kokonaisuudessaan helpompi jo siitä päätellen, että XP:tä kertyi runsaasti pelkästään parilla premade-pakalla, vaikka viimeinen skenu jäi yhdessä pelissä pahasti hampaankoloon. Kuten kokeneet tutkijat tietävät, matka varjojen halki on se todellinen anti ja onnistuminen on vain harvinainen sivuseikka.

Kirjoitushetkellä FFG on julkistanut uuden, vampyyriaiheisen minikampanjalisärin Children of Blood. Myös tämä on kolmen skenaarion mittainen, joskin odottaisin kunnollisempia ja haastavampia skenaarioita. Pituuden puolesta pidän tällaisia tervetulleena, sillä kuluttajien joukossa on varmasti sellaisia, jotka haluaisivat kokea peliä enemmänkin, mutta 5–8 skenaariota yhteen kampanjaan ovat heille syystä tai toisesta liian pitkiä.

Toisaalta on myös tullut huolta pelaajien keskuudessa, että missä pitkät kampanjat ovat. Niitä on luvassa jatkossakin, vaikka ne ovat ehkä aavistuksen lyhyempiä. Tämä olisi hyvä, sillä muutaman kampanjan pelanneena sanoisin, että pelin todellinen potentiaali valjastetaan vasta, kun painopiste siirtyy skenaarioiden välisiin vuolaaseen välitarinoiden virtaan ja pakanpäivitysten tarjoamaan progressioon – mitä enemmän mielenkiintoista tarinaa ja strategista tuunaamista, sen eeppisempi pelikokemus.

Uusille suunnattu helmi, konkarin kynnyskivi

Kaiken kaikkiaan Chapter 2 on laadukas ja tunnelmallinen kokonaisuus, joka tarjoaa kaiken tarvittavan ensimmäisiin hyytäviin seikkailuihin Arkhamin varjoissa tyylikkäine kuvituksineen. Peli on eräänlainen uudelleenkäynnistys ja sellaisena paketti on kattava, sillä se sisältää heti kättelyssä komponentit neljälle pelaajalle sekä uuden Brethren of Ash -minikampanjan, joka toimii erinomaisena ja tyylikkäänä tutoriaalina, joskin ei mullistavana ainakaan minun kokeneen pelaajan silmin.

Mikäli uutena pelaajana korttivetoinen Cthulhu-mythos kiinnostaa, kannattaa aloittaa tästä uudesta coresta jo aiempien tuotteiden heikon saatavuustilanteiden vuoksi ja parannetut sääntö- ja skenaariokirjat opastavat vasta-alkajia mainiosti mekaniikkojen saloihin. Lisäksi tulevat kampanjalisärit ovat suoraan yhteensopivia uuden coren kanssa ja jopa vanhojakin lisäosia voidaan pelata suoraan.

Yksinään tämä tuote ei ole lopulta kovin kiinnostava ja vaatii investointeja edes muutamaan lisäosaan, sillä lyhyt kampanja ja lopulta tiukka korttipooli suorastaan vaatii lisää pelaajakortteja ja lisäseikkailuja. Jos taas pelin aiemmat kokemukset ovat jättäneet kylmäksi tai korttipakan hierominen ennen pelejä ei ole juttusi, niin tuskin tämäkään tuote muuttaa tilannetta, sama peli tässä kuitenkin on kyseessä.

Veteraanikeräilijöille tämä päätyy ostoskoriin käytännössä pakolla, sillä uutta corea vaaditaan tulevien kampanjalisäreiden pelaamiseen. Ymmärrän, että tämä voi herättää tunteen rahastuksesta, sillä uutta ja mielenkiintoista sisältöä on lopulta vähän ja samalla rahalla voisi ostaa vaikkapa kokopitkän kampanjan. Arvostan kuitenkin, että mitään uutta edikkaa ei lähdetty tekemään, vaan pelaajat voivat yhä hyödyntää vanhoja kortteja uusien kanssa, kuten ennenkin.

Faktat Arkham Horror: The Card Gamesta (Chapter 2)

Suunnittelijat: Josiah Harrist, MJ Newman, Nate French, Nicholas Kory

Julkaisija: Fantasy Flight Games (2026)

Mutkikkuus: Sääntöjä on jonkin verran, mutta pelissä on kattavat sääntövihkot. Pelaaminen on kuitenkin melko suoraviivaista ja säännöt aukeavat hyvin muutaman pelin jälkeen.

Onnen vaikutus: Testit kaaospussista ovat osa pelin päämekaniikkoja, joskin tarkasti harkituilla valinnoilla, kuten hyvin rakennetulla korttipakalla ja sen käytöllä voidaan vaikuttaa todennäköisyyksiin. Vaikeustasoja on erilaisia.

Vuorovaikutus: Pelaajien yhteistyöllä on erittäin suuri merkitys, sillä tutkijat paikkaavat toistensa heikkouksia ja yhdistävät taitonsa.

Teema: Lovecraft-teema on vahva ja vetää puoleensa.

Uudelleenpelattavuus: Coren sisältö riittää pelin kokeiluun uusille pelaajille, mutta kampanja- tai skenaariolisärit voivat tulla pian tarpeen. Lisäosia ostamalla voi parantaa omaa korttipoolia erilaisten pakkojen rakenteluun, jolloin uudelleenpelattavuus kasvaa huomattavasti.

Saavutettavuus: Peli on täynnä tekstiä, joten englantia on osattava.

Pelaajamäärä: 1–4. Toimii kaikilla, joskin soolona pelaan usein mieluummin kahdella hahmolla.

Pituus: 60–120 min, riippuen skenaariosta ja erityisesti pelaajamäärästä.

Lähde

Kalle Malmiojan japanilaisaiheinen korttienlomituspeli Honshū ilmestyi vuonna 2016 ja sarjan toinen osa Hokkaido vuonna 2018. Sen jälkeen muiden Japanin pääsaarten mukaan nimettyjä pelejä saatiinkin odottaa tovi. Puuttuvat pelit Kyūshū ja Shikoku ilmestyivät lopulta yhtä aikaa vuonna 2025.

Korttien lomitamista tuttuun tapaan

Honshūa tai Hokkaidoa pelanneille idea on tuttu. Kahdentoista kierroksen aikana pelaajat asettelevat joka kierros yhden kortin pöytään niin, että se asettuu lomittain aikaisempien korttien kanssa. Jokaisessa kortissa on kuusi ruutua, joista vähintään yhden on asetettuva päällekkäin aikaisemman kortin kanssa, joko alle tai päälle.

Korteista löytyy erilaisia maastonmuotoja, jotka nekin ovat tuttuja sarjan aikaisemmista osista. Metsät tuottavat mukavasti pisteitä, mutta ovat harvinaisia. Yleiset kaupunkiruudut tuottavat pisteitä vain pelaajan suurimmasta ryhmästä. Vesistöistäkin saa mukavasti pisteitä, mutta vain suurempina kokonaisuuksina ja tehtaat tuottavat pisteitä korteille kertyvistä kuutioista.

Mitä uutta näissä peleissä sitten on? Kumpikin peli tuo mukanaan uuden maastomuodon ja uuden päätoimintovariantin. Kyūshūssa uusi maastomuoto on kuuma lähde ja Shikokussa puolestaan temppeli. Kyūshūn kuumat lähteet antavat pisteitä lähdettä ympäröivien metsien mukaan, kun taas Shikokussa temppelit pitää asettaa tien viereen niin, että yhtenäisestä temppeliverkostosta tulee mahdollisimman suuri (+19 temppeliä nettoaa huimat 42 voittopistettä). Eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Kortit on myös numeroitu 1–60 kuten aiemmissakin versiossa, mutta vain Kyūshū hyödyntää kortin numerointia päätoimintoon liittyen, Shikokun korttien numerot ovat numeroitu siksi että ne olisivat yhteensopivia muiden pelisarjan pelien kanssa. Pelejä voi pelata ristiin keskenään niin, että voit käyttää sarjan minkä tahansa pelin kortteja sarjan minkä tahansa pelin kortinvalintamekanismilla. Jos joku peleistäsi on siis selvä suosikkisi, voit pelata sarjan muita pelejä sen säännöillä.

Uudet toimintomuodot

Kyūshūn korttienvalinnan mekanismi toimii näin: pelin alussa pelaajat valitsevat pelilaudan keskeltä aloituskortin itselleen pelaajajärjestyksessä. Tämän jälkeen pelaajat saavat kuuden kortin käden, josta kukin valitsee yhden kortin ja asettaa sen pöydälle eteensä. Vasta sitten alkaa varsinainen peli.

Vuorollaan pelaajat valitsevat yhden pöydälle jo olevan kortin. Jos haluat pelipaikkasi vasemmalta puolelta kortin, täytyy sinun pelata kädestäsi numeroltaan korkea-arvoisempi kortti kyseisen kortin tilalle. Oikealla puolella olevan kortin saat, jos pelaat sen tilalle pienemmän kortin. Oman pelipaikkasi kortin saat ilmaiseksi riippumatta kortin numerosta, ja vastapuolella istuvan pelaajan kortin saat vain, jos maksat pelilaudaltasi resurssikuution.

Kun kaikki pelaajat ovat valinneet kierroksen korttinsa, asetetaan uusi kortti omalle pelialueelle perussääntöjen mukaan. Uusia kortteja ei saa kuin vasta pelin puolessa välissä, kun kortit on pelattu, jonka jälkeen pelaajat saavat uuden kuuden kortin käden.

Shikokun päätoiminnon valitseminen on hieman erilainen. Pelin alussa yhteiselle pelialueelle asetetaan kuuden kortin korttijono eikä pelaajilla ole omia käsikortteja lainkaan. Vuorollaan pelaajat ottavat yhteisen korttipakan päältä kortin ja asettavat sen kuvapuoli alaspäin jonkin korttijonon jollekin reunalle, jonka jälkeen he saavat ottaa kyseisen rivin tai sarakkeen vastakkaiselta puolella olevan kortin ja asettaa sen omalle pelialueelleen. Korttijonoa ei saa milloinkaan katkaista, vaan korttirivin pitää pysyä yhtenäisenä, mikä rajaa kivasti valinnanvapautta. Voit myös maksaa omalta kartaltasi löytyvän resurssikuution ja ottaa minkä vain kortin pelialueelta, korvaten sen pakan päältä olevalla kortilla. Kun valinta on tehty, vasta sitten pakasta otettu, tilalle laitettu kortti käännetään oikeinpäin.

Tuttuun tapaan korteissa on tuotantoruutuja, joihin tulee kuutio. Näitä kuutioita voi käyttää paitsi loppupisteytyksessä tehtaiden ruokkimiseen, myös pelialueen kesantoruutujen maanmuokkaukseen. Kuution väristä riippuen voit muuttaa kesannon joko järveksi, kaupungiksi, metsäksi, kuumaksi lähteeksi (Kyūshū) tai temppeliksi (Shikoku). Shikokun erikoisuutena mainittakoon myös se, että pelialue on rajattu 8×11-kokoiseksi, saaren pienestä koosta johtuen. Tämä ei ainakaan itselle aiheuttanut hankaluuksia, vaan kokovaatimus oli helppo toteuttaa eikä sitä tarvinnut aktiivisesti miettiä edes pelin lopulla.

Honshun ja Hokkaidon tapaan sopivan kortin valitseminen Kyūshūssa ja Shikokussa on joka kierros kevyttä pähkäilyä, jossa pitää pohtia omia tarpeita sekä jossain määrin muiden haluja. Pelin alussa korttien pelaaminen voi tuntua vähän epämääräiseltä arpapeliltä, mutta pelin edetessä visio terävöityy ja himo tiettyjä kortteja kohtaan kasvaa suuremmaksi, etenkin Shikokun temppelien osalta. Tuntui jopa siltä, ettei peliä voi pelata ilman keskittymistä temppeleihin, mutta tämä voi olla vain uuden pelaajan harhaa. Kyūshūssa taas alkukäsi ja korttien määrän väheneminen rajaa mahdollisuuksia, kunnes pelin puolivälissä pelaajat saavat uuden kuuden kortin käden.

Itse pidin huomattavasti enemmän Shikokun päätoiminnon keveydestä. Siinä ei tarvitse kokoajan olla laskemassa kädestä löytyvien korttien numeroita toisin kuin Kyūshūssa, jossa vuoron alussa joutui tämän tästä vertailemaan pöydältä löytyviä korttien numeroita omien korttien kanssa. Jos pitäisi pelata mitä tahansa pelisarjan peliä millä tahansa variantilla, oma suosikkini olisi juurikin tämä Shikokun päätoimintovariantti, jossa pakasta nostetaan kortti väärinpäin ja asetetaan se korttirivin jatkoksi, jonka jälkeen riviltä otetaan se vastapäinen kortti. Yksinkertaista, toimivaa, tehokasta, ja tällöin päähuomio on oman pelialueen rakentelemisessa, mikä on ehdottomasti koko pelin suola.

Tuntuu vuodelta 2016

Honshū julkaistiin alunperin kymmenen vuotta sitten ja Hokkaido kahta vuotta myöhemmin vuonna 2018, ja tuntuu suorastaan hämmentävältä sanoa, että sarjan uusimmat pelit on julkaistu vuonna 2025. Lähes kymmenessä vuodessa juuri mikään ei ole muuttunut: kuvitus ja komponentit ovat jämähtäneet vuoteen 2016, niin hyvässä kuin pahassa. Tuntuu suoraansanoen siltä että nämä pelit olisivat jääneet vuosiksi unholaan suunnittelija Kalle Malmiojan pöytälaatikon uumeniin, kunnes kevätsiivouksen tai muuton yhteydessä vanhojen prototyyppien päältä puhallettiin pölyt pois. 

Suurin kritiikkini pelisarjan peleihin on se, että pelit eivät yksinkertaisesti eroa toisistaan tarpeeksi. Yksi maastomuoto tai uusi päätoiminnon variantti ei yksinkertaisesti tee pelistä uutta. Jos minut pakotettaisiin tekemään sokkotesti näiden neljän pelin osalta puolen vuoden kuluttua tämän arvostelun kirjoittamisesta, en luultavasti osaisi kertoa, mikä pelisarjan peli olisi edessäni – niin identtisiä nämä neljä peliä ovat toistensa kanssa.

Samasta syystä on pakko todeta, että jos et ole pelannut yhtäkään pelisarjan peliä entuudestaan, en rehellisesti osaisi suositella juuri sinulle sopivaa peliä näistä neljästä pelistä. En myöskään osaisi sanoa, kuuluisiko sinun hankkia nämä kaksi uutta peliä jos omistat jo Honshūn tai Hokkaidon; en edes, vaikka kertoisit pitäväsi molemmista peleistä todella paljon.

Otan hyvin harvoin kantaa pelin hintoihin arvosteluissani, mutta teen tästä nyt poikkeuksen ja totean, että onneksi pelit eivät ole pahan hintaisia, sillä molemmat uutuudet ovat kirjoitushetkellä Lautapelit.fi:n sivujen mukaan hinnoiltaan vain 15,95 €, ja siihen hintaan saa kyllä molemmista paketeista rahoilleen vastinetta. Jollain tapaa koen silti että tässä oli hukattu mahdollisuus julkaista nämä kaikki neljä peliä yksissä kansissa maltilliseen hintaan, etenkin koska pelit käyttävät pääosin samoja resurssikuutiota ja komponentteja.

Faktat Shikokusta ja Kyūshūsta

Suunnittelija: Kalle Malmioja

Julkaisija: Lautapelit.fi (2025)

Mutkikkuus: Säännöt ovat erittäin yksinkertaiset ja helposti opetettavissa. Pelin strategia alkaa hahmottua jo ensimmäisen pelin aikana.

Onnen vaikutus: Korttipeleissä on aina tuurilla osansa, niin tässäkin. Peliä on toki ehdottomasti mahdollista pelata myös huonosti onnesta riippumatta.

Vuorovaikutus: Jokainen rakentaa rauhassa omaa kaupunkiaan, eli molemmat pelit soveltuvat sellaisesta pitäville.

Teema: Japani-teema on hyvinkin pinnallinen, kuin myös itse kaupungin rakentaminen.

Uudelleenpelattavuus: Shikoku tuntuu keskittyvän paljolti temppelien ketjuttamiseen, joten en tiedä kuinka samalta pelit alkaisivat tuntua pelistä toiseen pitkällä aikavälillä. Kyūshū on tasapuolisempi, eivätkä pisteet nojaudu niin paljon yhden maastotyypin varaan.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole merkittävää tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5

Pituus: noin 30 minuuttia.

Lähde

– Lähe GothConiin.
– Niin mitkäs goottimessut on kyseessä?
– Se on vähä niinku Ropecon, mut Göteborgissa.
– Ok.

Ja niin vaihtui tamperelainen pääsiäisavanto ruotsalaiseen nörttitapahtumaan.

Laskeuduimme Göteborgiin jo torstaina, sillä halusimme pällistellä kaupunkia kaikessa rauhassa. GothConin “etkoilla” nautittiin maailman suurin korvapuusti Hagabulle, perinteistä göteborgilaista sadetta, mutta Steampunk-baari oli kiinni. Eipä siinä, viikonloppuna ehdittäisiin vielä pööpöillä kaupungilla.

Pressipassit haltuun ja menoksi

Halusimme päästä bileisiin heti aamusta alkaen, joten saavuimme jo yhdentoista maissa pääkallopaikalle. Puitteissa ei ollut valittamista: GothCon järjestettiin pääosin upeissa vanhoissa kouluissa, kuten Hvitfeldskan ja Schillerskan gymnasiumeissa.

Nappasimme pressipassit ja kyselimme tapahtuman Ceeltä, eli pääkoordinaattori Filip Gunnarsonilta ennakkotunnelmia.

Hänestä tapahtuma oli alkamassa hyvin joistakin takaiskuista huolimatta. Palohälytys oli mennyt eräässä koulussa päälle perjantai-aamuna, ja kolme viikkoa ennen tapahtumaa kunta oli ilmoittanut, ettei yhtä rakennusta voidakaan vuokrata GothConille. Takaiskuista huolimatta tapahtuma oli alkamassa hyvin, ja Filip toivoikin ihan tavallista ja viihtyisää Gothconia.

Viime vuonna GothConissa vieraili noin 2 700 kävijää, ja tälle vuodelle odotettiin hieman enemmän. Pääosa heistä tulisi Ruotsista, mutta mukaan mahtuisi vieraita niin Tanskasta, Norjasta, Suomesta, Saksasta ja jopa Ranskasta ja Italiasta. Lisäksi talkoolaisia oli tänä vuonna saatu runsaasti.

Morjestimme Filipin ja lähdimme erikseen tutustumaan GothConin päärakennus Hvitfeldska gymnasiumiin, jonka käytäville ja luokkiin oli pesiytynyt muun muassa taiteilijoita, pelikauppoja sekä nörttikrääsäputiikkeja. Aulan luentosalissa puolestaan järjestettiin luentoja, podcasteja kuin huutokauppakin, ja liikuntasali oli taottu Warhammer-taistelutantereeksi. Löytyipä oma nurkkaus saksalaisillekin, joista myöhemmin jututin Donnerhausin edustajia.

Lounastankkauksen jälkeen suuntasin muutaman sadan metrin päähän Schillerska gymnasiumille, joka toimi lautapelien päärakennuksena. Harmillisesti olin huomannut, että pikapelideittailu menisi seuraavan haastattelun päälle, mutta onneksi Ruut pääsi kalastamaan meille peliseuraa illaksi.

Schillerska suurine aulaportaineen oli komea rakennus. Kiintoisana yksityiskohtana huomasin, ettei luokissa ollut älytauluja Suomen tapaan, vaan videoita näytettiin videotykkien avulla. Lisäksi osa eväistä piti pitää visusti repussa, sillä kouluissa oli pähkinäkielto.

Rumianissa ja salaisessa labrassa

Schillerskan aulassa sain seurakseni Rumian-valtakunnan lähettilään Viktor Kadziolkan, joka ystävänsä Andreas Kobarin kanssa oli esittelemässä Kickstarterissakin pyörinyttä, kesällä ilmestyvää lautapeliään.

Rumian on ollut tekijöilleen elämänmittainen haave omasta lautapelistä. Siinä on tarkoitus olla keskiaikaa, seikkailuja, iso pelilauta, noppataisteluita, upeita kortteja ja paljon valintoja. Vaikeustason tulisi hipoa Catania; helppo oppia, mutta mukaan paljon toimintaa, tutkimista ja eripituisia sessioita. Kuvittajaksi saatiin Konstantin Turovec, joka on tehnyt töitä Marvelille ja Blizzardille.

Pelissä liikutaan ympäri Rumiania ja rakennetaan, valmistetaan tuotteita, käydään kauppaa sekä taistellaan. Ostamalla kortteja parannetaan omia kykyjä tai saadaan tehtäviä, joita suorittamalla ropisee voittopisteitä, joilla sitten voitetaan peli.

Rumianista tieni vei Gothenboardin salaiseen pelilabraan, jossa paikalliset pelisuunnittelijat esittelivät prototyyppejään ja julkaisujaan. Esillä oli muun muassa Gothenboardin-firman omia pikkupelejä, muun muassa historiavisa History Bluff, joka muistuttaa hieman Hitsteriä. 

Bluffissa vuosilukukortteja pelataan omalle aikajanalle, mutta perinteisten oikein vastausten lisäksi pelaaja voi myös huijata tietävänsä ja saavansa näin pisteitä. Esillä oli myös Yatzya muistuttavan Trasher Huntin prototyyppi, jossa pesukarhut etsivät ruokaa roskiksista sekä Vegan Zombies, jossa ihmiset yrittävät selviytyä vegaanizombien täyttämässä maailmassa.

Raskaampaa sarjaa puolestaan edusti Purple Lantern Gamesin kauhupeli The Presence, jossa yksi pelaa henkeä ja loput seikkailijoita. Yhteistyöpelin juju on siinä, etteivät muut pelaajat tiedä, onko henki heidän puolellaan vai ei.

Labran jälkeen yhytin Ruutin, joka pelasi pelideittailusta muodostuneessa ruotsalaisporukassa. Yksi heistä, Johanna, oli kehitellyt kysymyspelin, joka muistuttaa meikäläisten Keskustelupakkaa. Peli oli loistava tapa tutustua ruotsalaisiin, sillä esimerkiksi “milloin olet viimeksi istunut nuotion äärellä” leiskautti ilmoille monia mielenkiintoisia tarinoita. Päälle vielä Ulurua ja Bangia, ja päivä oli pullassa.

15 pelaajan Wingspania

Lauantaina Ruut lähti jo aikaisin osallistumaan Johannan kehittämään super-Wingspaniin, jossa oli mukana jopa 15 pelaajaa kerralla. Tämä oli mahdollista niin, että tietyissä tilanteissa taikasulka osoitti, ketkä pelaajista vaihtoivat pöytiä. Tiedä sitten, onko Johanna ollut edellisessä elämässä kasinoemäntä, sillä pelit sujuivat mainiosti.

Itse tahmasin sängyssä ja aamupalapöydässä pitkään. Rankka työviikko ja reissu uuteen kaupunkiin olivat tiristäneet mehut miehestä, joten matkalla GothConiin oli kiva aamukahvitella GG-pelibaarissa.

Tänään halusin katsastaa loput rakennukset. Ranskalaisessa koulussa oli monia roolipelisessioita käynnissä, joten siellä ei pitkään nokka tuhissut. Ei siinä, olipahan taas upea rakennus ja portaikko ihasteltavaksi.

Päätin seuraavaksi suunnata pöytäroolipelien ja kevyiden figupelien osastolle. Vastaan tuli Wings of Gloryn kaltaisia tuttavuuksia, mutta sitten eteen läjähti mainosjuliste, jossa aurinkoisella pellolla poika tuijottaa lähestyvää zombilaumaa. Kyseessä oli pöytäroolipeli Hjärnor (aivot), jossa 1990-luvun eteläruotsalainen maalaisidylli on riepoteltu uuteen uskoon.

Kauhua kansakodissa

Kristian Widénin ja Mattias Carlsonin Hjärnor sijoittuu Skåneen, kuvitteelliseen Möllingenin pikkukaupunkiin 1990-luvun Skånessa. Ajankohta valikoitui siksi, että 1990-luku oli tekijöille tärkeä ja että ennen internetin aikakautta uutiset levisivät hitaammin.

Lisäksi Matias ja Kristian kertoivat, että on hauskaa ja omituista, mikäli pelin tapahtumat sijoittuvat lähelle zombiapokalypsin alkamispaikkaa; kaikki on vielä ehjää ja puhdasta. Heidän mielestään zombi on se kaikkein makein hirviö, sillä kenestä vain voi tulla zombi: lapsesta, kaupassa nähdystä tutusta rouvasta tai pelin sankarista. Apokalypsiteemasta huolimatta tärkeintä on pitää hauskaa, ja pelissä päätyykiin mielettömiin tilanteisiin.

Iltapäivällä käväisin vielä korttipelien rakennuksissa, joissa lätkittiin muun muassa Magicia ja Netrunneria. Koska itse en välitä kauheasta niistä, suuntasin italialaisen sumppilan ja mässykaupan kautta takaisin päärakennus Hvitfeldskalle.

Sain tietää, että iltapäivällä järjestettäisiin Loopin’ Louien ruotsinmestaruus, jonka valmisteluja käväisin katsomassa. Kisapaikalla oli 3D-tulostimilla muokattuja pelejä, joihin mahtui kahdeksan pelaajaa ja kaksi Louieta. Ei tämmösiä ollut minun nuoruudessa!

Siinä samalla minut vedettiin mukaan ruotsinmestaruuden yksilösarjaan. Hauskaa oli, vaikkakin turnaus katkesi kuin kananlento.

Louien jälkeen päätin käydä ostamassa matkamuistoja. Suomessa ja Ruotsissa on suht samanlaiset pelivalikoimat, joten en olettanut löytäväni aarteita. Tarttuipa reissureppuun kuitenkin Flip 7:n uusi versio With a Vengeance, joka osoittautui varsin mainioksi kepityskarnevaaliksi.

Sitten olikin aika liittyä Ruutin Ruotsalaislegioonaan ja pistää Terror in the Meeple City pystyyn ja palasiksi. Tämän jälkeen jatkettiin vielä klassikko The Resistance: Avalonilla, jossa ruotsin kielen improamista sai harjoitella tosissaan; jokaiselle tehtävälle nimittäin piti kertoa alku- ja lopputarina.

Illan hämärtyessä lähdettiin vielä jatkoille Steampunk-baariin, josta sai hienoja drinksuja sekä Hönö-olutta, joka Popeda-fanin harmiksi ei viitannutkaan tamperelaisen poikabändin levyyn vaan läheiseen “Kanasaareen”.

Myrsky päällä

Viimeinen päivä alkoi sateisissa, ellei pian jopa myrskyisissä merkeissä. Tuuli puhalsi, ja pääkoordinaattori Filip kertoi, että monet ruotsalaiset (myös pelikaupat) olivat lähteneet jo aamulla myrskyä karkuun.

Itsellä myrskyteema sen sijaan jututtamalla saksalaisfirma Donnerhausin Torsten Logemannia ja Tobias Hauseria, jotka olivat GothConissa verkostoitumassa ja tutkimassa Ruotsin markkinoita.

Donnerhaus on tehnyt historiallisia mysteeriroolipelejä, kuten ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuvan Freude, Schöner Götterfunkenin. Erityisesti minut kuitenkin veti puoleensa tuleva julkaisu Krawall im Kiez (Rähinää lähiössä), jossa seikkaillaan 1990-luvun Berliinissä. Pelin kirjavaan kaartiin lukeutuu tuon ajan stereotyyppejä ja kliseitä, kuten machoja, rakastettavia luusereita ja neonvärisiä treenivaatteita. Tekijät tosin kertoivat, että peliä voi soveltaa minkä tahansa kaupungin lähiöön, jossa erilaiset ihmisryhmät kohtaavat toisensa.

Kieziä olisi kiva kokeilla, mutta pelistä pitäisi saada englanninkielinen versio, jotta pelaajaporukan saisi kokoon. Käännöksessä on kuitenkin se riski, että monia värikkäitä saksalaisia slangisanoja saattaisi hävitä. Enkkuversio on Donnerhausin mukaan mahdollinen, jos firman aiemmat pelit menestyisivät tarpeeksi.

Oli aika alkaa pistää GothCon pakettiin, sillä kello tikitti yllättävän nopeasti kohti lentokenttää. Odotellessa Ruutia ehdin vielä käydä lähes kuusikymppisellä Vasagrillenillä, jossa lounasnäläkä katosi talon omalla 68:lla. Sisällöstä paljastan vain sen, että hyvvää oli!

Tässä vaiheessa jotkut saattavatkin arvata, että kentällä paluulento siirtyi… ja siirtyi… ja siirtyi seuraavalle aamulle, sillä hirmumyrsky Dave heitti sellaisen keikan länsirannikolla, että taksikin huojui matkalla hotellille. Kotiin päästiin maanantaiaamuna.

Coniin ulkomaille

Pääsiäisen jälkeen kelailtiin GothConin jättämiä tassunjälkiä. Oli mukavaa yhdistää coneilu ja ulkomaanmatka; nähdä, miten muualla tällaiset tapahtumat hoidetaan. Hieman harmitti se, että olisin mielelläni nähnyt enemmän myös kaupunkia, mutta kuten Ruut totesi, “kun coneille menee, sieltä ei enää lähde.”

Tapahtuman isoin kehityskohde olivat opasteet ja digikartat, sillä ensikertalaisen oli hieman hankala löytää tapahtumat. Lisäksi tapahtumarakennusten ulkopuolella liehuivat GothCon-viirit, mutta kaikkien rakennusten auloissa ei ollut opastusta kerroksiin, joissa pelit sijaitsivat. Digikartoista puolestaan sai tietoa tilan, ei etsityn tapahtuman nimen mukaan. Onneksi vastaanoton tietopalvelut toimivat hyvin, ja painettuja mainoksia näkyi runsaasti. GothConiin olisikin toivonut kokemusoppaita Ropeconin malliin.

Ruokalassa puolestaan oli toisinaan ahdasta, mutta toisaalta sapuskat (köttbullar!) olivat mainioita. Kahvia ja erikoisteetäkin sai ilmaiseksi, kunhan oma kuppi oli mukana.

Pienistä miinuksista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi ruotsalaisten lämmin vastaanotto. Heidän porukkaansa pääsi nopeasti, eikä kieltä vaihdettu englantiin, vaan ruotsia sai treenata mielin määrin kieliopin köllötellessä roskiksessa. Meitä kisuteltiin GothConin viisikymppisille ja jopa Linköpingin yliopiston vihreille nurmille LinConiin.

Kyllähän kutsu jäi korvan taakse. GothCon on samanlainen kuin Ropecon, vaikkakin kävijämäärältään pienempi. Silti Göteborg jäi kiinnostamaan kaupunkina, joten miksei seuraavan kerran viipyisi pitempään ja kävisi vaikkapa parissa museossa?

Lähde