Kummat ovat parempia: kissat vai koirat? Tämä iänikuinen kysymys on vaivannut ihmiskuntaa ammoisista ajoista saakka. Mikäli vastausta etsii lautapeleistä, niin asia on selvä, koska ainakin BoardGameGeekin perusteella kissateemaisia pelejä on julkaistu koiria enemmän. Määrällisesti ero ei ole suuri, mutta laadullisesti on – en osaa nimetä kovin montaa arvostettua ja menestynyttä koirapeliä, mutta suosittuihin kissapeleihin törmään jatkuvalla syötöllä.

Kissojen vallankumousta siivittää tällä kertaa söpö perhepeli Cat and the Tower, suomeksi vähemmän yllättäen Kissa ja torni. Kyseessä on pinoamispeli, jossa kasataan tornia yhdessä muiden pelaajien kanssa. Tällainen yhteistyö- ja näppäryyspelin yhdistelmä on varsin ainutlaatuinen, eikä mieleeni tule vastaavia pelejä kuin Menara, jossa idea toimii myös käytännössä. Tuovatko kissat tähän kaikkeen oman pikantin lisänsä?

Kohti kymmenettä kerrosta

Tavoite tehdään heti alkuun selväksi eli pelaajat päättävät, monenko kerroksen tornia lähdetään tavoittelemaan. Vaihtoehtoja on kymmenestä kerroksesta aina kahteenkymmeneen kerrokseen. Eikä pelkkä korkeus riitä, vaan huivikaulainen Neko-kissa on myös saatava tornin huipulle.

Pelissä vuorotellaan rakentamisen ja Neko-kissan siirtelyn välillä. Yleensä peli etenee suurin piirtein näin: ensin rakennetaan torniin uusia seiniä ja niiden päälle uusia kerroksia. Sitten lisäillään ylempiin kerroksiin Nakama-kissakavereita, jotka ovat erivärisiä ja -asentoisia kisufiguureja, joita tarvitaan pelin tavoitekortteja täyttämään. Tavoitekortti voi vaatia esimerkiksi kahta tiettyä Nakama-kissaa samaan kerrokseen, mutta on seassa myös todellisia tornintuhoajia, kuten vaatimus kolmen kisun kööristä, jossa yksi on toisen kyljessä ja kolmas toisen päällä.

Kun tavoitteen saa lopulta täytettyä (ja vieläpä täsmälleen yhden kerroksen ylempänä kuin Neko), niin huivimirria pääsee siirtämään tornissa 2, 3 tai 4 askelta ylöspäin. Sama homma toistuu uudestaan ja uudestaan, kunnes Neko on tavoitekorkeudessa.

Onnistumisesta saatava palkinto on aika omalaatuinen. Voitettuaan pelaajat saavat skannata kerrosmäärää vastaavan tarran QR-koodin, jonka takaa paljastuu pieni, mutta koskettava jatkotarina Nekon taivalluksesta tornia pitkin. Hirveän lutuinen idea, joka innosti ainakin lapsia kokeilemaan yhä hurjempia haasteita.

Huojuvampi torni

Heti alkuun voin todeta, että Kissa ja Torni on vaikea peli. Siis oikeasti aivan pirullisen vaikea, enkä edes jaksa uskoa, että 20 kerrosta on tavan ihmiselle mahdollista saavuttaa. Tähän ovat osasyynä tornin seinämät, sillä ne eivät ole tasapituisia, vaan lähinnä luokkaa “timpurin erikoinen”. Pituudet heittelevät mitoiltaan melko vähän, mutta tekevät tornista kerros kerrokselta yhä huteramman. Lähes kaikissa kerroksissa on vieläpä iso reikä keskellä, joten Nakama-kaverit on aseteltava kerrosten reunoille, useimmiten vielä päällekkäin tai vierekkäin. Hiki valuu jo pelkästään tätä kirjoittaessa.

Jopa helpoin taso eli kymmenen kerrosta vaatii tarkkaa kättä, mutta myös jonkin verran suunnitelmallisuutta. Koska sekä rakentamistoiminnot että tavoitteet valitaan kahden esillä olevan kortin väliltä, pelissä ei aina pääse tekemään mitä haluaa. Jos kissoja nakkelee torniin minne sattuu, tavoitteiden täyttämiseen menee tuhottomasti aikaa ja torni ehtii kohota ja kaatua, ennen kuin Neko lyllertää huipulle. Mikäli valittavista toiminnoista kumpikaan ei edistä nykyistä tavoitteita, pitäisi katsoa horisonttiin ja pedata tulevaa.

Ehkä suunnitelmallisuus on väärä sana – ennemminkin puhuisin taktisesta puntaroinnista, ihan jo korttien ilmestymisjärjestyksen vuoksi. Joskus valinta kahden toiminnon välillä on ilmiselvä, sillä toinen on joko täysin turha tai ei vie peliä mihinkään. Jotkin pelikerroista ovat jopa melkoista kivireen vetoa, kun tavoite- ja toimintokortit eivät yhtään synkkaa toistensa kanssa. Mikäli toinen tavoite vaatii kahta keltaista ja toinen kahta sinistä kisukaveria ja niitä ei tule, niin ei siinä auta, vaikka torni yltäisi kuuhun. Eivät tilanteet todellakaan aina ole näin tuskaisia, mutta on meillä pari peliä hävitty siksi, että sopivia kissoja ei vain lopulta ilmaantunut.

Cat and the Tower muistuttaa kovasti toista torninrakennuspeliä Rhino Heroa, mutta peleillä on eronsa. Sarvikuonokaveri on lastenpelinä paljon yksinkertaisempi ja lyhyempi pyrähdys, mutta kilpailullisena pelinä jotenkin raadollisempi. Ainakaan omia tyttöjäni peli ei ole koskaan vetänyt puoleensa, koska tornin kaataminen (ja sitä kautta äkillinen häviäminen) on aina herättänyt niitä vähemmän imartelevia tunteita. Kissa ja Torni on taas haasteeltaan selvästi enemmän perhepeli, mutta yhdessä tekemisessä ja muiden tsemppauksessa on rakentavampi ote.

Tai on ainakin joskus. Jos torni romahtaa yhden kokemattoman pelaajan varomattomaan kämmiin, voi muiden harmitus olla käsinkosketeltava. Liian kilpailuviettisten kanssa en lähtisi kisutorneja rakentamaan.

Torni ilman kissoja on kuin Pisan suora torni

Kissapelillä on vielä yksi yllätys, nimittäin sääntökirjan pelimuunnos, jossa peli muuntautuu yhteistyöstä kilpailupeliksi. Tällöin kaikki pelaajat saavat oman huivikisunsa, mutta perusidea pysyy: se voittaa, joka pääsee korkeimmalle ennen tornin romahdusta. Eikä sillä, peli toimii kyllä tälläkin tavalla aivan hyvin, vaikka itse lämpenen paljon enemmän yhteiselle rakentamiselle.

Visuaalisesti peli on upea, ja alkuperäiset japanilaiset juuret puskevat hyvällä tavalla esiin. Kaikessa on sellainen esteettinen harmonia, mutta samalla mukana on persoonallisia, harkittuja yksityiskohtia (kuten kolmiulotteisesti leikatut seinät ja hurmaavat kissafiguurit). On se vain pakko myöntää, että ilman kissoja peli ei olisi läheskään yhtä hellyyttävä, sympaattinen ja universaali kuin nyt.

Cat and the Tower ei tuo pöytään oikeastaan mitään kovin uutta, vaan luottaa modernien pinoamispelien hyviin puoliin ja heittää mukaan muutaman oman idean. Sehän riittää, ollen vieläpä genrensä parempaa antia. Lautapelaajille kyseessä on mainio filleri, mutta perheille tätä pääasiassa suosittelisin, varsinkin kun lapset ovat pienten sormiensa ansiosta aika tasavertaisia aikuisten kanssa.

Kannattaa kuitenkin hoksata, että tarjolla ei ole mitään kovin kepeää ja letkeää. Tornin rakennus on hyvin jännittävä kokemus, jossa täytyy skarpata, mikäli mielii voittaa.

Faktat Cat and the Towerista

Suunnittelija: Masakazu Takizawa

Julkaisija: Arclight Games (2024), Toyrock (2026)

Mutkikkuus: Tavoite on selkeä, eikä peli säännöillä koreile. Symboliikka on myös intuitiivista, joten pelaamaan pääsee nopsaan.

Onnen vaikutus: Korttituuri voi toisinaan tuhota loppupelin, mutta toisaalta voi aina kyseenalaistaa omia rakennustaitojaan.

Vuorovaikutus: Yhteispelissä puntaroidaan ja kauhistellaan sekä kannustetaan yhdessä, kilpailupelissä taas tehdään samoja asioita mutta toisia vastaan. Tässä pelissä ei muiden vuoroilla pääse hirveästi kyllästymään.

Teema: Cat and the Tower perustuu alun perin peliin nimeltä Babel, jossa rakennettiin tylsänharmaata Babelin tornia. Siihen verrattuna kissat kyllä toimivat huomattavasti paremmin ja antavat vähän eloa ja teemaa.

Uudelleenpelattavuus: Jos tykkää rakentaa torneja, niin ei kai sitä muuta kaipaa kuin tornin rakentamista. Korttien ilmestymisjärjestys muokkaa pelejä toki joka kerta vähän erilaisiksi, mutta erot ovat silti aika pieniä.

Saavutettavuus: Nakama-kissakaverit ovat erivärisiä sekä erinäköisiä, joten värisokeus ei tuota ongelmaa. Symboliikka on myös selkeää, eikä korteissa ole tekstiä. Pelaaminen vaatii vakaata kättä ja kylmiä hermoja.

Pelaajamäärä: 1–5. Pelissä ei ole virallisia yksinpelisääntöjä, mutta yhteistyöpeli luonnistuu kaikilla pelaajamäärillä, myös tarvittaessa yksin. Kilpailupelimuunnos on sitten 2–5 pelaajalle.

Pituus: Noin 20 minuuttia tai kunnes torni romahtaa.

Lähde

Ketäpä ei olisi joskus kiehtonut muinaisajan jättimäiset elolliset, kuten dinosaurukset. First Giants vie pelaajat näiden muinaisten jättiläisten aikaan ja tuo ne nykyihmisten ihmeteltäviksi. Kukin pelaaja edustaa oman museonsa paleontologia, joiden tehtävänä on kerätä omalle museolleen mainetta ja kunniaa löydöksillään.

First Giants on näppärä settien keräystä, koneiston rakennusta ja avointa korttien draftaamista yhdistävä peli, jossa tärkeää on seurata pelitilannetta ja muiden pelaajien toimia. Ajoitus onkin kaikki kaikessa, jos mielii voittaa pelin.

Ensimmäisenä peli herättää kiinnostuksen hienosti suunnitellulla ulkoasullaan. Kuvitus on kaunista ja harmonista, kaikelle pelilaatikossa on oma paikkansa, ja komponentit ovat persoonallisia ja laadukkaita. Pelilaatikko sisältää kolme matkalaukun näköistä rasiaa, johon eri osat on pakattu. Ohjeet ovat selkeät ja peli saa pelaajan tuntemaan, että häntä arvostetaan.

Fossiililöydöksistä museon vetonauloiksi

First Giantin fossiilikortit ovat kaksipuoleisia, ja aluksi ne ovat aktiivinen puoli ylöspäin, kunnes fossiilit on museoitu ja ne käännetään toisin päin. Aktiivinen puoli antaa joko kertahyötyjä kortti hankittaessa tai jatkuvia etuja niin kauan, kun kortti on pelaajan tutkimusalueella. Kun pelaaja museoi tutkimusalueellaan olevan kortin, hän menettää sen antaman edun, mutta museoitujen fossiilien muodostamat setit tuottavat suurimman osan pisteistä.

Pelaajilla on käytössään neljä yhteistä kaivuupistettä, josta he voivat kaivaa fossiileja ylös. Kussakin kaivuupisteessä on aina kaksi korttia, joista valita. Kullakin pelaajalla on käytössään neljä pelaajanappulaa, ja vuorollaan pelaaja voi valita kahdesta vaihtoehdosta. Ensimmäisenä vaihtoehtona hän voi kaivaa jostakin kaivuupisteestä asettamalla oman nappulansa sellaiseen kaivuupisteeseen, jossa hänen omaa nappulaansa ei vielä ole, ja ottaa siitä toisen korteista omalle tutkimusalueelleen. Tällöin kaivuupisteen tyhjä paikka täytetään välittömästi uudella kortilla.

Toisena vaihtoehtona hän voi ottaa kaikista kaivuupisteistä omat nappulansa takaisin pelaajalaudalleen, jolloin hän voi takaisin ottamiensa nappuloiden määrän verran joko museoida tutkimusalueellaan olevia kortteja tai ottaa meripihkamerkkejä – jos esimerkiksi pelaaja ottaa takaisin kaikki neljä pelaajanappulaansa, hän voi vaikkapa ottaa kaksi meripihkamerkkiä ja museoida kaksi korttia.

Meripihkaa pelaajat tarvitsevat museointia varten aina sitä enemmän, mitä isomman fossiilin museoi. Fossiileja on kolmea kokoa, ja näin meripihkaa kuluu yhdestä kolmeen merkkiä korttia kohden. Museoidessaan kortin pelaajan pitää valita aloittaako hän kortilla uuden setin, vai yhdistääkö hän sen johonkin aiempaan settiin. Settejä on mahdollista muodostaa kahdenlaisia: eläinsuvun tai koon mukaisia settejä. Suvun mukainen setti muodostuu samaan sukuun kuuluvien eläinten eri suuruisista fossiileista siten, että valmiissa setissä ovat saman suvun kaikki koot edustettuina yhdestä kolmeen. Koon mukaisessa valmiissa setissä on edustettuina kaikki viisi eläinsukua samasta koosta.

Museoidessaan korttejaan ja yhdistäessään ne samaan settiin joidenkin toisten korttien kanssa pelaaja asettaa samassa setissä olevien korttien väliin settimerkin kahden pisteen merkintä ylöspäin. Kun setti valmistuu, settimerkit käännetään kolmen pisteen arvoisiksi. Settien keruu sisältää myös kilpajuoksun: ensimmäisenä jonkin tietyn settityypin aloittanut, eli vähintään kahden kortin setin perustanut, ylittää uutiskynnyksen ja pelaaja saa uutislehtimerkin, jonka arvo on kolme tai viisi pistettä, riippuen settityypistä. Jos sitten jokin toinen pelaaja laajentaa samaa settityyppiä isommaksi kuin uutislehden aiemmin saanut, hän varastaa uutislehden itselleen.

Museoitujen korttien väliin tulevia settimerkkejä on pelissä rajallinen määrä, ja niiden loputtua pelataan vielä kierros loppuun siten, että kaikki pelaavat saman verran vuoroja. Settimerkkien loputtua, jos vuoroja on vielä pelaamatta, settimerkkejä saa kuitenkin edelleen lisää varastosta, kunnes kaikki vuorot on pelattu. Tämän jälkeen peli päättyy pisteiden laskuun, ja eniten pisteitä kerännyt voittaa pelin.

Pelaajamäärä ohjaa pelin luonteen

First Giants toimii eri pelaajamäärillä eri tavoin. Kaksinpelissä vastustajan peliä on seurattava intensiivisesti, on reagoitava tilanteen tullen ja on voitava muuttaa suunnitelmiaan pärjätäkseen. Viiden pelaajan pelissä kierroksen aikana voi tapahtua yhteisillä kaivuupisteillä paljonkin muutosta, ja kun on seuraavan kerran oma vuoro, täytyy vain tehdä se, mikä parhaiten palvelee omaa tilannetta.

Isolla pelaajamäärällä korttien varastaminen toisen pelaajan nenän edestä ei ole kovin mielekästä, ellei sitten kyseinen kortti sovi omaan suunnitelmaan. Kaksinpeli onkin paljon aggressiivisempi. Kolmella pelaajalla peli on luultavasti parhaimmillaan, sillä silloin pelissä on sopivasti reagointia, pystyy vaikuttamaan toisen peliin välillä omallakin kustannuksella, mutta pelissä ei ole kuitenkaan varaa jatkuvaan vastustajan pelin sabotointiin.

First Giantista mieleeni nousee kaksi peliä: Wingspan ja Herbaceous. Se on astetta kevyempi Wingspania ja astetta raskaampi Herbaceousta, joista jälkimmäisessä nimen omaan samankaltainen settien kerääminen oikealla ajoituksella suhteessa muihin pelaajiin on keskeistä. First Giants onkin mielestäni sopiva väliinputoaja mutkikkuutensa puolesta, sillä se ei ole täysin yksioikoinen, muttei kuitenkaan vaadi pelaajilta mahdottomia, jotta vähemmän lautapelejä pelanneetkin voisivat sen oppia.

Faktat First Giantsista

Suunnittelijat: Brett J. Gilbert, Matthew Dunstan

Julkaisija: Space Cowboys (2026)

Mutkikkuus: Perustoiminnot ovat yksinkertaiset, mutta korteissa on paljon erilaisia toimintoja. Kaikki kortit ovat kuitenkin avoimia, joten riittää, kun yksi pelaajista on hieman paremmin perehtynyt symboliikkaan etukäteen.

Onnen vaikutus: Kortit ovat tarjolla sattumanvaraisesti, mutta kulloinkin tarjolla olevien korttien nokkelin hyödyntäjä menestyy usein parhaiten.

Vuorovaikutus: Mitä vähemmän pelaajia, sitä suuremmassa roolissa vuorovaikutus on. Toki isommallakin pelaajamäärällä pitää tarkkaan seurata tilannetta ja reagoida tilanteen vaatimalla tavalla. Uutislehtimerkkien ryöstämismahdollisuus tuo myös suoraa vuorovaikutusta mukaan.

Teema: Teema on oikein toimiva osa peliä. Lähes kaikki mekaniikat tavalla tai toisella tukevat paleontologin työn tematiikkaa, mutta pelin teemoittaminen joksikin muuksi ei olisi vaikea tehtävä.

Uudelleenpelattavuus: Kyllä First Giantsia aikansa pelaa ihan tällaisenaankin, mutta voinee olla, että pidemmän päälle alkaisi kaipaamaan jotakin vaihtelua.

Saavutettavuus: Peli ei vaadi lukemista, säännöt ovat englanniksi, mutta pelissä on aika paljon erilaisia symboleja, joiden merkitystä selventämään on pelin mukana hyvät yhteenvedot. Niiden lukemiseen tarvitaan siis englanninkielen lukutaitoa. Eri värien lisäksi myös erilaiset kuviot tukevat saavutettavuutta.

Pelaajamäärä: 2–5.

Pituus: 30 minuuttia julkaisijan mukaan, isolla pelaajamäärällä hieman enemmän.

Lähde

Tasapainottelupelejä (erityisesti hyviä sellaisia) julkaistaan lapsiyleisölle melko harvoin. Täten kaikille genren uusille edustajille ovet ovat avoinna. Dingo Disc kuuluu tähän kastiin ja on monessa suhteessa erikoinen tapaus – peli on outoa nimeään myöten kuin ilmetty Bamboleo, klassinen ja kulahtanut tasapainottelupeli vuosien takaa. Myös kansikuvitus on hieman harhaanjohtava, sillä sen perusteella kyseessä on vahvasti perhe- tai seurapeli, mutta Suomessa Dingo Disciä on markkinoitu ehtana lastenpelinä.

Kaikesta outoudesta huolimatta jotain on tehty oikein, sillä peli voitti Suomessa Vuoden lastenpeli -palkinnon vuonna 2026. Testipelien jälkeen voin itsekin nyökkäillä hyväksyvästi – ei tämä ole raadilta yhtään pöllömpi valinta, ja samalla se toimii myös hyvin kevyehkönä perhepelinä.

Kiekkoja kiekolle

Jännitys rakentuu yksinkertaisen perusidean varaan: miten asetan puukiekot (tai -nappulat) narun varassa roikkuvalle pahvikiekolle niin, että se pysyy tasapainossa? Tämän ympärille on kyhätty sitten loput säännöt – heitellään kahta noppaa, jotka kertovat, mille sektorille oma puunappulat laitetaan, ja lisäksi saa päättää, laittaako laudalle pienen, keskikokoisen vai suuren nappulan. Homma jatkuu vuorotellen siihen saakka, kunnes joku pääsee kaikista kiekoistaan eroon.

Monien tasapainopelien sudenkuoppa on se, että kun koko hökötys kaatuu, peli loppuu siihen. Tämä voi tehdä eristä turhan lyhyitä ja toisaalta vähän armottomia, jos pelaajina on lapsia. Dingo Disc kiertää tämän ongelman, ainakin osittain. Edelleenkin tahattomat kriittiset kolautukset vähän haittaavat peliä, mutta jos lauta kippaa ja nappuloita tippuu, pelaaja kerää ne itselleen ja peli saa jatkua. Hieno juttu, ainakin muille paitsi kömmähtäneelle, sillä hänen pelinsä on yleensä sitten siinä. Sivuluisuun kun lähtevät lähes aina kaikki kappaleet, ja kerättävää on usein iso läjä. Peli toimii huomattavasti paremmin sääntömuutoksella, jossa tiputtaja ottaa rajatun määrän tavaraa, esimerkiksi yhden tai kaksi kunkin väristä palikkaa. Näin yksi keikautus kirpaisee, mutta voittomahdollisuudet eivät lipsu ulottumattomiin.

Mukana on myös pieniä valinnanpaikkoja. Kevyet nappulat on helpointa laittaa, mutta jos pelaa liian varovaisesti, jäävät isoimmat napit pelin kriittisiin tilanteisiin loppumetreille. Jopa lapset hoksaavat, kuinka nappulat voi välillä asetella vähän suuremmalla riskillä, jotta seuraavan peli vaikeutuu entisestään. Valinnat ovat kuitenkin lastenpelitasoisia, ja noppa rajaa valintoja aika lailla.

Mistä on hyvät lastenpelit tehty?

Menestyvältä lastenpeliltä vaaditaan muutama perusprinsiippi. Ensinnäkin säännöt saisivat olla aika näpäkät ja mielellään jopa sellaiset, jotka lapsi voi vaikka itse selittää kaverilleen helposti. Tästä ensimmäinen rasti Dingo Discille, sillä peli on pelikunnossa ja säännöt selitetty minuutissa (kellotettu tulos). Alkuun pelkäsin hirsipuuhäkkyrän kokoamisen puolesta, mutta toteutus on niin hyvin harkittu, että meillä jopa 5-vuotias kokoaa sen näppärästi.

Toiseksi on huomioitava kestävyys, sillä lastenpelien on selvittävä aikamoisesta kurituksesta. Roikkuva pahvilauta onkin yllättävän jämerä, eikä naru irtoa edes pienestä heiluttelusta. Toki lattialla lauta voi vääntyä päälle askeltaessa. Tukipuut sekä pelaajien kiekot ovat kestävää puuta, joten paketti on kaikin puolin laadukkaan oloinen. Tästäkin siis piste Dingolle.

Kolmanneksi pelin on tarjottava sopivaa haastetta, mielellään myös aikuisille. Tämä on tasapainopelien akilleenkantapää, ja vaikka häkkyrä häivyttää hyvin eri-ikäisten taitotasot, ei edes Dingo Disc saa tästä täyttä yläpeukkua. Osasyynä on noppa, jonka vuoksi pelikerrat ovat turhan arvaamattomia. Toisinaan erät ovat vähän tylsiä, kun nopasta vain ilmestyy vuorotellen vastakkaisia sivuja. Tällöin voittaja on se, joka aloitti pelin. Joskus taas kutosen pyöräyttäminen on melko varma kuolinisku, eikä asialle voi tehdä oikein mitään.

Nämä ovat onneksi ongelmia vain harvoin. Jännittäviä ja sydämen pysäyttäviä heilahduksia tapahtuu sen verran usein, että peli pysyy useimmiten jännittävänä alusta loppuun. Toki peliseuran pelityylillä on suuri merkitys – jos kaikki pelaavat varovaisesti ja yrittävät pitää lautaa mahdollisimman hyvin tasapainossa, pelistä tulee harmaata, mautonta velliä. Pieni riskinotto lisää kaivattua jännitystä ja väriä.

Nautiskellaan maltilla

Dingo Disc on siis oikein pätevä lastenpeli, mutta sopivissa pätkissä. Toistoa pelissä on sen verran paljon, että yhdellä istumalla ei kovin monta erää jaksa veivata. Pienissä erissä nautsikeltuna ongelma katoaa aika hyvin. Häkkyrä on kyllä sellainen katseenvangitsija ja mielenkiinnon herättäjä, että peliin on varmasti helppo saada mukaan oikeastaan kenet tahansa, eikä aloituskynnyskään ole korkea.

Sääntökirja tarjoaa myös erilaisia pelivariaatioita aina yksinpelistä yhteistyöpeliin ja värihaasteesta ähäkutti-meininkiin. Mikään niistä ei kuitenkaan muuta pelin perusluonnetta oikein mitenkään ja ne ovat peruspeliä tylsempiä. Ainoastaan yhteistyöpeliä harkitsisin ihan pienten lasten kanssa pelattaessa.

Lopuksi vielä pari sanaa kestosta. Yksi Dingo Disc kestää noin puolisen tuntia, mikä on tällaiselle pelille inasen liian pitkä kokemus. Vuorot kannattaa pitää aika näpäköinä, sillä erityisesti jos pelaajat epäonnistuvat monta kertaa, peli venyy entisestään. Suosittelen rohkeasti tässäkin sääntömuunnelmaa eli jakamaan kaikille pelaajille vähemmän nappuloita (esimerkiksi kolminpelissä kutakin nappulaa neljä tai viisi kuuden sijasta). Näin kesto lähenee parinkymmenen minuutin rajaa, mikä tuntuu aika sopivalta.

Faktat Dingo Discistä

Suunnittelija: Pierre Teissier

Julkaisija: Éditions Capucine (2013), Blackrock Games (2025), Toyrock (2026)

Mutkikkuus: Tämä on niitä pelejä, joissa säännöt oppii yhdessä hujauksessa. Tasapainon ja sen vastavoimien ymmärtäminen (ja siten hyvin pelaaminen) voi kuitenkin lapsilta viedä useamman pelin verran.

Onnen vaikutus: Noppa tekee pelistä arvaamattoman, mutta vakaalla kädellä ja nappuloiden hyvällä sijoittamisella voi vaikuttaa kohtaloonsa.

Vuorovaikutus: Riippuu peliseurasta. Ilkeämmät kaverit sijoittavat nappuloita niin, että seuraavalla on ikävä lisätä mitään, mikäli nopasta tulee hankala värisektori.

Teema: Kannen kuvitus on jopa hieman aikuisyleisöä kosiskelevaa, mutta kun kaikki muu on pelkkiä puuosia, niin eipä tässä teemaa olekaan.

Uudelleenpelattavuus: Silloin tällöin pelattuna maistuu hyvältä. Mukana on muutamia erilaisia pelivariaatioita, mutta ne eivät muuta sitä, että peli on joka kerta hyvin samankaltainen.

Saavutettavuus: Pelissä ei ole tekstiä, ja värien lisäksi nopassa ja laudassa on kuviot värisokeita ohjaamaan.

Pelaajamäärä: 2–6

Pituus: 30 minuuttia.

Lähde

Lautapelien laajennukset ovat oma ilmiönsä. Useimmiten lisäosat tuovat nimensä mukaisesti peliin lisää sääntöjä, lisää kortteja, lisää mahdollisuuksia. Ennen kaikkea lisää komponentteja, lisää lautoja, lisää säätämistä, lisää kommervenkkejä. Mitä enemmän, sen parempi. Onhan lisäosan hintakin usein lähellä peruspeliä – miksipä siihen ei siis tungettaisi kaikkea mahdollista, jotta hinta tuntuisi perustellulta?

Viticulturen Bordeaux-lisäosa lähestyy asiaa hieman toisin. Se ei tuo paljoakaan ”lisää”, vaan korvaa vain yhden, joskin perustavanlaatuisen komponentin: itse pelilaudan. Mukana tulee muutama tarkkaan mietityn oloinen sääntömuutos, joiden myötä peli kuitenkin muuttuu yllättävän paljon. Silti Bordeaux tuntuu sulautuvan peruspeliin lähes huomaamattomasti. Idea on virkistävä, ja se antaa vanhalle klassikolle mahdollisuuden päätyä taas pöydälle usein.

L’assemblage parfait? – ”Täydellinen sekoitus?”

Bordeaux tuo peruspeliin kolme perustavanlaatuista muutosta.

1. Tuscanyn tapaan pelilaudalla ovat nyt kaikki neljä vuodenaikaa toimintoineen. Myös Tuscanysta tuttu viinitilan herätyskello (wake-up chart) tarjoaa nyt vaihtuvia etuja vuodenajan vaihtuessa, ja pelaajien vuorojärjestys määräytyy aseman kaaviossa miten pääsee valitsemaan. Oikein ajoitettu passaus antaa mahdollisuuden valita itselle sopivimmat edut tai vaikuttaa seuraavan kierroksen järjestykseen. Edut on luonnollisesti sovitettu tukemaan Bordeaux’n uusia sääntöjä.
2. Korttimarketissa viinilajike- ja tilauskortteja pääsee nyt valitsemaan umpimähkäisen noston sijaan. Nostopakoista on esillä kaksi korttia valittavaksi, ja halutessaan kortin voi nostaa myös sokkona pakan päältä.
3. Pelaajat voivat palkata asiantuntijoita, jotka antavat toiminnoista henkilökohtaisia bonuksia.

Näiden lisäksi mukana on joukko pienempiä muutoksia. Pelin alkua on vauhditettu ylimääräisillä aloitusresursseilla. Irtopisteitä ja etuja saa monesta paikasta, ja peli etenee nopeammin. Pelaajien välille on lisätty hitunen myönteistä vuorovaikutusta eduilla, jotka jakautuvat muillekin. Ylimääräisiä resursseja voi vaihtaa monipuolisemmin Kauppa-toiminnon kautta, ja pelin lopussa ylijäämät saa myydä lisäpisteiksi.

Moni muutos tehostaa viinintekoprosessia, ja tuotantoketjun rakentaminen nouseekin nyt sopivasti selvemmin päätavoitteeksi. Heikommallakin moottorilla pärjää vielä, mutta pisteiden keruu vaatii silloin enemmän luovimista.

Kokonaisuutena vaikuttaa siltä, ettei Bordeaux’n tarkoitus ole ollut työntää pöydälle jotain ”lisää”, vaan korjata peruspelin puutteita ja karheita kohtia. Muutokset on tehty harkiten ja huolella, tavoitteena säilyttää ja vahvistaa niitä ominaisuuksia, jotka ovat tehneet Viticulturesta omanlaisensa pelin.

Grand cru ou vin de table? – ”Huippuviini vai pöytäviini?”

Laajennuksen suunnittelija, Jamey Stegmaier, avaa sääntökirjassa Bordeaux’n tavoitteita. Arvioidaan siis niiden kautta, miten hyvin laajennus tavoitteensa saavuttaa.

• Pelin alun nopeuttaminen, keston lyhentäminen (etenkin 5–6 pelaajalla) ja parempi kaksinpeli

Tätä päästiin kokeilemaan vain kaksinpelinä. Uudet tavat hyödyntää bonustoimintoja toivat kaksinpeliin mielekkäämpiä valintoja. Tämä rikkoi kivasti kaksinpeliä helposti vaivaavan ”sulle–mulle”-syklin ja antoi enemmän mahdollisuuksia viedä omaa peliä haluamaansa suuntaan.

Peli aloitetaan runsaammilla resursseilla, joten hitaiden valmistelukierrosten sijaan peliin päästään kiinni suoremmin, siis hyvä juttu. Lisäksi asiantuntijat ja eri puolilta ropisevat irtopisteet nopeuttavat peliä. Näiden ansiosta peli on ainakin kierroksen tai kaksi tiiviimpi, mikä lyhentää peliaikaa etenkin isommalla pelaajamäärällä.

• Enemmän valinnanvaraa korttinostoihin

Korttimarketti on yksinkertainen, mutta lähes pakollinen korjaus, joka poistaa peruspelin turhauttavimman ”vian”. Avokorttien lisäksi valikoimaa pääsee tarvittaessa myös päivittämään. Tuurin vaikutus vähenee, eikä oikeanlaista viiniköynnöstä tai tilausta tarvitse odotella loputtomiin.

Onnistuneella muutoksella on laajempiakin vaikutuksia. Parempi korttivalikoima antaa mahdollisuuden suunnitella peliä pidemmälle ja korostaa vuorojärjestyksen merkitystä. Varman ykköspaikan valinta taas antaa bonuksia myös kavereille, mikä lisää pelaajien välistä vuorovaikutusta ja piristää tunnelmaa.

• Viinintekoprosessin nostaminen pelimekaniikan keskiöön

Pienillä sääntömuutoksilla on saatu viinin tuotantoketjun käynnistäminen tuntumaan palkitsevammalta. Siitä tulee tavoiteltava polku, joka tuottaa pisteitä varmemmin kuin oheistoiminnot. Alkuun pääseminen on yhä vaativaa, mutta monet edut ja bonustoiminnot tehostavat ja nopeuttavat mukavasti istutus–sadonkorjuu–kypsytys–viininteko–toimitus -ketjua. Tuotantoon laitetut paukut tuntuvat nyt kannattavammilta, ja viinien jalostus nousee teeman mukaisesti pelin punaiseksi langaksi.

• Rahan merkityksen vahvistaminen

No… tämäkin tulee kyllä esiin viinintekoprosessin myötä. Nopeammin täyttyvät tilaukset pyörittävät tilan taloutta reippaammin. Onneksi viinitila ei silti ihan helposti muutu rahan pyörittämäksi teollisuusmasiinaksi. Rahan kanssa saa yhä taiteilla, ja sen puute pakottaa todella miettimään, miten tuotantoa pyörittää järkevästi.

• Lisätyöläisten saannin helpottaminen

Työntekijöiden kouluttamiseen ei ole tehty isoja muutoksia. Laudalla on edelleen vain yksi paikka uuden työntekijän kouluttamiseen. Etenkin alkupelissä se on kallis ja kilpailtu rasti. Syksyltä löytyy nyt onneksi toiminto, jolla voi suorittaa minkä tahansa muun toiminnon. Tarvittaessa vuodessa saa siis grande-työläisen avulla jopa kolme uutta työntekijää.

Lisäkäsien puutetta on nyt muutoinkin helpompi paikata. Työntekijän koulutuksen asiantuntijabonuksella uuden työntekijän voi heti lähettää ajassa taaksepäin tekemään toiminnon keväällä tai kesällä, ja herätyskellosta löytyy etu, jolla syksyyn asetetun työntekijän voi käyttää uudelleen. Nämä ovat tervetulleita apuja, kun tekemistä on paljon ja tekijöitä vähän. Jälkeen jääminen työläisten määrässä ei olekaan enää iso haitta, sillä oikein hankituilla asiantuntijoilla sekä eduilla vajetta pystyy hyvin paikkaamaan.

Tasapainotus tapahtuu myös asiantuntijoiden kautta, ja ne ovatkin kokonaisuuden kannalta isoin sääntömuutos. Jos joku haalii työläisiä, voivat muut kaventaa etumatkaa palkkaamalla asiantuntijoita. Asiantuntijapestit tarjoavat uusia, ainutlaatuisia tapoja tehostaa omaa pelimoottoria. Pelaaja voi palkata jopa neljä asiantuntijaa, mutta jo kaksi oikein valittua on mittava etu. Koska toinen pelaaja ei voi palkata samaa asiantuntijaa, peliin tulee asymmetriaa: pelin edetessä viinitilat alkavat toimia erilaisilla moottoreilla. Tämä tekee peleistä mielenkiintoisempia ja vaihtelevampia. Myös uudelleenpelattavuus paranee, kun asiantuntijat tarjoavat uudenlaisia strategioita pähkäiltäväksi.

Ensilukemalta asiantuntijat tuntuivat hiukan päälleliimatuilta, mutta testipeleissä ne osoittautuivat koko peliä isosti ja hyvällä tavalla muovaaviksi. Alkuun on kuitenkin oltava tarkkana, jotta asiantuntijoiden tuomat hyödyt tulevat tutuiksi – seuraavilla kerroilla niistä käydäänkin jo kovaa kamppailua. Miinuksena voi pitää sitä, että osa asiantuntijaeduista on huomattavasti hyödyllisempiä kuin toiset. Ehkä niiden hyödyt avautuvat useamman pelikerran myötä.

• Oheistoimintoihin perustuvien strategioiden heikentäminen

Viininteko on nyt suoraviivaisin pistesampo, ja sitä on kivasti nopeutettu erilaisilla bonuksilla. Hidas kypsyttely ei enää sanele tekemisen tahtia. Toisaalta asiantuntijat mahdollistavat pistepolkuja myös vähemmällä viininteolla. Irtopisteitäkin ropisee sieltä täältä, mikä hiukan syö onnistuneen viinitoimituksen hohdokkuutta.

Testipeleistä jäikin mietityttämään, jäävätkö oheistoiminnot nyt liiankin sivujuonteeksi. Rakennelmia ei oikein ehtinyt pystyttää tai ne tuntuivat turhilta, ja vieraatkin jäivät pienempään rooliin.

• Pelaajien välisen positiivisen vuorovaikutuksen lisääminen

Tämä jää jokseenkin toteutumatta. Positiivista vuorovaikutusta tuo ainoastaan herätyskellon ensimmäinen rivi, joka jakaa bonuksia kaikille pelaajille. Se on siis täysin riippuvainen siitä, haikaileeko joku pelaajista varmaa ensimmäistä vuoroa. Etenkin kaksinpelissä näin käy vain harvoilla kierroksilla, koska muut paikat vuorojärjestyksessä ovat huomattavasti hyödyllisempiä.

Edelleen peli on tuttua kilpajuoksua, jossa on varmisteltava itselleen optimaaliset työpisteet – ainakin kaksinpelissä. Useammalla pelaajalla peli on piirun verran joustavampi, kun toimintopaikkoja on enemmän. 

Vaikkapa Kauppa-toimintoa olisi voinut helposti kehittää tukemaan tätä tavoitetta.

• Loppupisteytyksen monipuolistaminen

Myymättä jääneet rypäleet ja viinit saa myydä loppupisteytyksessä, ja liirat vaihtuvat pisteiksi. Rypäleet myydään myyntihintaan, viinit laatunsa mukaiseen arvoon. Tästä voi kertyä isokin pistepotti, jos pelaaja onnistuu viimeisillä kierroksilla hamstraamaan kellarinsa täyteen laatuviinejä. Se syö onnistuneiden viinitoimitusten merkitystä pelin loppua kohden. Testipelissä tämä itse asiassa ratkaisi pelin, mikä jätti kieltämättä korkinmakuisen jälkimaun.

• Toimintojen pitäminen relevantteina myös pelin loppupuolella

Tämä ei juuri näkynyt peruspeliin verrattuna, mutta voi johtua omasta pelityylistä. Pelin rytmi on nyt hieman erilainen, mutta testipeleissä viimeisillä kierroksilla useimmat toiminnot menettivät mielekkyytensä kuten ennenkin. Kun vihdoin olisi työntekijöitä, mielekkään tekemisen puute jää harmittamaan.

Tuomio: Ei huono saavutus. Ottaen huomioon, että täyttyneet tavoitteet ovat hyvin onnistuneita ja vajaiksi jäävätkin vievät peliä enimmäkseen parempaan suuntaan.

Kaikki tai ei mitään

Kevyenä miinuksena yksittäisiä moduuleja ei ole helppo irrottaa kokonaisuudesta. Viini- ja tilauskorttien marketin voi toki toteuttaa helposti ilman laajennustakin, mutta muut muutokset ovat on paketoitu kokonaisuudeksi. Plussana taas on se, että tavanomaisiin sekametelisoppalaajennuksiin verrattuna kokonaisuus on johdonmukainen ja se on mukava pöydätä, kun käsissä ei ole laatikollista lisälautoja ja muita härpäkkeitä aseteltavaksi.

Uudistetun laudan kääntöpuolelle on painettu vanha lauta, johon muutoksista on tuotu vain korttimarketti – se lähes pakollinen korjaus peruspeliin. Näppärä idea: pelilaatikossa säästyy tilaa, ja vanhan, ehkä jo viinintahrimankin laudan voi laittaa kiertoon. Toisaalta vanhan laudan poisheittäminen tuntuu haaskaukselta. Kääntöpuolelle olisi voinut painaa vaikkapa 2–3 pelaajalle optimoidun laudan tai erilaisen yhdistelmän laajennuksia. Tuskinpa kovin moni Bordeaux’hon matkannut pelaaja kuitenkaan kaipaa paluuta vanhalle laudalle.

Stonemaierin selkeisiin ja ytimekkäisiin sääntökirjoihin tottuneelle sääntölehtinen tuntuu sekavalta. Monessa kohdassa esitetään vain muuttunut sääntö, mutta sen pohjalla olevaa perusmekaniikkaa tai sitä, miten se muuttaa vanhaa sääntöä, ei enempää selitetä. Esimerkkejä ei juuri ole, ja jokunen symbolikin jää selittämättä. Olisi ollut kiva päästä pelaamaan ilman, että täytyy selailla peruspelin tai Tuscanyn sääntövihkoa. Mitään kovin monimutkaista tai vaikeasti opetettavaa Bordeaux’n säännöissä ei toki ole.

Testipelit pelasimme pelkän peruspelin (Essential Edition) kanssa. Bordeaux vaikuttaa kuitenkin sopivan hyvin yhteen myös Tuscanyn kanssa. Ainakin erikoistuneiden työntekijöiden ja rakennusten laajennukset voi huoletta tuoda Tuscanysta Bordeaux’hon. Tuscanyn vaikutusvaltakartta jää puuttumaan, ja Bordeaux’n kaupankäynti luonnollisesti korvaa Tuscanyn Kauppa-toiminnon. Toiseen suuntaan korttimarketti on itsestäänselvä vienti Tuscanyyn, mutta muuten Bordeaux’n muutoksia on vaikeampi soveltaa Italian maisemiin.

Laatikosta löytyy myös laajennukseen sovitettu Automa, jota emme tällä kertaa testanneet.

Décanté  – ”Dekantoitu”

Koimme Bordeaux’n onnistuneeksi laajennukseksi, joka virkistää vanhaa peliä monin tavoin ja lisää sen kiinnostavuutta. Erityisen mukavaa oli, että Viticulturen perustunnelma säilyy eivätkä sen hyvät ominaisuudet huku laajennuksen muutoksiin. Bordeaux korjaa muutamia Viticulturen turhauttavimmista ongelmista, ja pelin hieman muuttunut rytmi tuntuu virkistävältä. Peliajan lyhentyminen on eduksi, etenkin suuremmilla pelaajamäärillä.

Hinta–sisältö-suhteeltaan Bordeaux on hyvä. Se on edullinen siihen nähden kuinka paljon uutta se tuo peruspeliin. Se ei tuo pöytään tulvaa uusia komponentteja tai opeteltavaa, joten se on helppo ottaa käyttöön. Vaikutus peliin on silti mittava.

Meillä Viticulture on viime vuosina jäänyt turhankin vähälle pöytäämiselle. Pelinähän se on ihan mainio ja sopii hyvin myös kevyemmäksi viihdykkeeksi: teema kantaa, ja peli on tarpeeksi helppo omaksua vähemmänkin harrastukseen vihkiytyneelle. Mielestämme Bordeaux puhaltaa mukavasti pölyt pois sammioista ja virkistää tutuksi käynyttä peliä.

Faktat Viticulture: Bordeaux’sta

Suunnittelija: Jamey Stegmaier

Julkaisija: Stonemaier Games (2026)

Mutkikkuus: Viticulturen jo tuntevalle lisäosa on helppo ottaa mukaan peliin.

Onnen vaikutus: Avoimet kortit lieventävät hieman nostopakkoihin liittyvää tuuria.

Vuorovaikutus: Heräämisbonukset tuovat jonkun verran myönteistä vuorovaikutusta mukaan.

Teema: Viininviljelyteema on alkuperäistä vahvemmassa osassa, kun viinin viljeleminen on nyt tehokkaampaa.

Uudelleenpelattavuus: Bordeaux tuo mukavasti vaihtelua Viticultureen ja syventää alkuperäistä peliä.

Saavutettavuus: Korteissa on englanninkielistä tekstiä. Lisäosa on hieman monimutkaisempi kuin peruspeli, mutta ei paljon. Symbolit ovat johdonmukaisia.

Pelaajamäärä: 1–6.

Pituus: 90–120 minuuttia. Peli on alkuperäistä ehkä kierroksen lyhyempi tehokkaampien toimintojen ja nopeamman alun vuoksi.

Lähde

Vuonna 2026 suomeksi ilmestynyt Aivopähkinä (In a Nutshell) ei ole ihan perinteistä tietovisailua tai sanaselitystä, vaan jotain niiden väliltä? Vastaus on hukassa, mutta niin on kysymyskin!

Pelissä on 11 luukkua, joista alimmainen kätkee sisäänsä vastauksen, ja muut luukut kysymyslauseen, joka on pilkottu paloihin sana kerrallaan. Ensin pitäisi päätellä mikä on kysymys ja arvata sitten oikea vastaus. Eikä haittaa, jos kysymyksen kanssa menee väärin, kunhan vastaus on oikein.

Mitä kysyitkään?

Aivopähkinää pelataan aina tasan kahdella joukkueella. Peliä voi pelata myös kaksin. Pelissä on 116 korttia, joista kussakin on neljä kysymystä. Kysymyksiä on siis yhteensä 464. Kortit ovat käännettäviä ja kierrettäviä, ja säännöissä ohjataan selkeästi niiden käyttöön.

Molempia pelimuotoja kerran testaten ehditään käyttää yhteensä 19 kysymystä. Useamman tunnin tahkoamisen jatkuessakaan kysymykset eivät ole lähelläkään loppua tai pakan ensimmäistä kiertämistä tai kääntöä.

Aivopähkinän ensimmäinen pähkinä on päättää, kumpaa pelin kahdesta pelimoodista pelataan. Mikäli pelaajilla on aikaa enemmän kuin lyhyelle fillerille on myös helposti mahdollista pelata molempia pelimoodeja kutakin kierros tai useampi samalta istumalta. Pelimuodot ovat Kuuma pähkinä ja Pähkinänpoimija.

Kuuma pähkinä

Pelin suunnittelijat suosittavat kokeilemaan ensin tätä pelimuotoa. Pelaajat jakautuvat kahteen joukkueeseen: tammenterhot ja maapähkinät. Kuuma pähkinä on puhdasta tietovisailua sillä twistillä, että kysymyksestä paljastetaan vuorotellen yksi vetoliuska kerrallaan sanoja.

Aluksi pähkinän kaikki luukut ovat kiinni, niin että kukaan ei näe yhtään sanaa. Vuoronsa aluksi joukkue valitsee, haluaako paljastaa palan lisää kysymystä vai arvata. Samalla vuorolla ei saa arvata vastausta ja paljastaa lisää kysymystä. Luukkuja ei tarvitse avata järjestyksessä. Kysymyksessä voi olla vähemmän kuin kymmenen sanaa. Jos luukun takaa paljastuu tyhjä kohta, saa avata uuden luukun. Vastausta saa yrittää vain kerran ja jos joukkue arvaa väärin, vastapuolella on mahdollisuus kokeilla onneaan.

Pelaajien tavoitteena on kiivetä tikapuita pitkin kohti voittoa. Ensin voittoruutuun päässyt joukkue on voitokas ja toinen pähkinä jää paahtumaan liekkeihin, jotka nuolevat tikkaita kuvituksessa. Aloittavan joukkueen saa valita vapaasti. Tasoittavaa vuoroa ei ole. 

Tämä pelimuoto ihastuttaa testiryhmästä jokaista enemmän kuin Pähkinänpoimija. Testiryhmässä oli mukana 16 henkilöä, joilta kaikilta tuli sama kommentti: tämä on mukavan simppeli säännöiltään ja pelissä on mahtavaa kisailun meininkiä. On kiva, ettei vastuu kaadu yhdelle henkilölle kuten Pähkinänpoimijassa. Kutkuttava tunne siitä, että uskaltaako nyt itse arvata vai pitääkö vaan vielä avata joku liuska ja paljastaa kenties ratkaiseva osio kysymyksestä toiselle tiimille!?

Jos vastausvuorossa oleva tiimi arvaa oikein, he saavat edetä 2 askelta ylöspäin tikkailla kohti voittoa. Mikäli joukkue vastaa väärin, toinen tiimi saa ilmaisen pisteen sekä mahdollisuuden arvata ilman rangaistusta oikeaa vastausta. Jos toinen tiimi arvaa vastauksen oikein, he saavat vielä toisenkin pisteen.

Pähkinänpoimija

Tässäkin pelimuodossa pelaajat jakautuvat kahteen joukkueeseen, ja myös tässä kaikilta on sekä kysymys että vastaus piilossa pelin alkaessa. Kummassakin joukkueessa on oltava vähintään kaksi pelaajaa. Julkaisija asettaa ylärajaksi 20 pelaajaa, mutta testausten pohjalta kahdeksalla pelaajalla peli toimi vielä melko miellyttävästi niin, että näköyhteys peliboksin paljastettuihin sanoihin saadaan säilymään helposti.

Aloittava joukkue valitsee keskuudestaan pähkinänpoimijan, joka tuo tietovisailuun mukaan sananselityselementtiä. Pähkinänpoimija avaa kaikki pähkinän kysymysluukut ja näkee kysymyksen kokonaisuudessaan. Vastausta ei kuitenkaan saa katsoa. Pähkinänpoimija päättää, mitkä luukuista hän jättää avoimiksi, kuitenkin korkeintaan neljä luukkua. Luukkuja ei avata enää lisää arvaamisen aikana.

Pelaajien tavoitteena on pysyä mahdollisemman korkealla puussa ja välttää joutumista pelilaudan alaosaan tappioruutuun. Pelissä siis kilpaillaan voiton sijaan siitä, kumpi joukkue syöksyy ensin tappioon. Tasoittavaa vuoroa ei ole, mutta aloitusruuduilla on tasapainotettu onnistuneesti peliä. Tammenterhot aloittavat aina tässä pelimoodissa, ja heidän aloitusruutunsa on yhden ruudun korkeammalla puussa, siis kauempana tappiosta. 

Pisteitä tippuu epätasaiseen tahtiin tässä pelimuodossa. Jos pähkinänpoimijan joukkue arvaa vastauksen oikein niin että vain yksi luukku on paljastettu, heidän pähkinänsä pysyy paikalla pistelaudalla. Jos liuskoja on vetäisty ulos kaksi, he siirtyvät yhden askeleen kohti tappiota. Mikäli liuskoja on vedetty ulos kolme, he siirtyvät kaksi askelta alas. 

Monet testiryhmäläiset olivat innoissaan myös tästä pelimuodosta, mutta kokivat pelaamisen stressaavammaksi, kun pähkinänpoimijaksi valitulle jää tässä aika paljon vastuuta laskeskella, mitkä luukut olisi hyvä jättää näkyville. Tuntuu myös hieman lannistavalta, jos joutuu jättämään neljä luukkua auki. Silloin vaikka oma joukkue arvaisi vastauksen, syöksytään kolme askelta alaspäin kohti tappiota!

Mikäli pähkinänpoimijan joukkue vastaa väärin, he putoavat kolme askelta alaspäin. Tämän lisäksi toinen joukkue saa halutessaan arvata vastausta. Mikäli vastaus osuu naulankantaan tai siis pähkinään, siitä pääsee ylöspäin yhden askeleen! Jos hekin vastaavat väärin, he siirtyvät yhden askeleen kohti tappiota.

Miten tämä pähkinä eroaa muista?

Joidenkin tietovisojen heikkous on se, että ne ovat vain isomman porukan joukkuepelejä, jolloin yleensä pelaajia tarvitaan reilusti enemmän kuin kaksi tai kolme. Toki esimerkiksi Smart10 toimii mainiosti myös kahdella pelaajalla. Aivopähkinän Kuuma pähkinä -pelimuto on oikeasti toimiva kaksinpelinäkin. Lauseiden sanajärjestykset vaihtelevat paljon, ja on vaikea ennakoida auttaako sanan paljastaminen omaa vai toista tiimiä.

Tietovisailujen toinen kompastuskivi on yleensä yhteen joukkueeseen päätyvä kävelevä kaikkien yleistietojen tietäjä. Aivopähkinä tasoittaa Kuumassa pähkinässä tätä etulyöntiasemaa pelaajien mahdollisessa yleistiedon osaamisessa, kun voi olla, ettei tuo tietäjä pääse silloin arvaamaan, jos hänen joukkueensa sattuu paljastamaan juuri sen oleellisen tiedonpalasen! Samalla vuorolla kun ei saa sekä avata liuskaa että arvata. Näin myös mahdollisesti vähemmän tietävä joukkue ehtii saada tilaisuuden harkita arvaamista.

Aivopähkinän kysymysten taso vaihtelee melko villisti, osa testiryhmää ehtii alkupään kysymysten kohdalla todeta, että tämähän on ihan lasten tietovisailupeli. Kohta heille kuitenkin pistettiin pähkinänpurut suuhun, eikä oikein vastaaminen olekaan niin helppoa kaikissa kysymyksissä. Pähkinänpoimijassa onnistuimme vain yhden kysymyksen kohdalla siinä, että pähkinänpoimija paljasti vain yhden sanan (”Orwell”) ja oma tiimi huusi heti oikean vastauksen. Monet pelaajat jäivät hämmästelemään kuka tai mikä on Orwell.

Pelissä ei vaikuta olevan lapsille sopimatonta sisältöä, mutta kysymysten laajan aihepiirin hajonnan sekä vaikeiden vierasperäisten sanojen vuoksi voi olla toimivinta, ettei jätä joukkoa 10-vuotiaita pelaamaan peliä keskenään. Osa testaajista koki pelin olevan perhepeli ja osa taas piti sitä aikuisille suunnattuna tietovisana. Julkaisijan ikäsuositus on 10+. Teini-ikäinen pärjää hyvin pelissä aikuisia vastaan. Pieniä lapsia ei ollut mukana testaamassa peliä. 

Aivopähkinä lupailee 20 minuutin peliaikaa, ja siinä myös pysytään tai jopa alitetaan se reilusti. Monissa tietovisapeleissä peli mahdollistaa jahkailemaan jäämisen liiankin hyvin, mutta Aivopähkinässä etenkin Kuuma pähkinä -pelimuodossa ei tee mieli jahkailla. Liikaa ääneen pohdinta tiimiläisten kesken saattaakin auttaa toista joukkuetta! Aivopähkinä pitää siis keskivertotietovisailua paremmin peliaikansa pelikerrasta toiseen. 

Aivopähkinä kulkee mukana vaikka minne

Aivopähkinä innosti testiryhmää miettimään, missä sitä voisi pelata. Peli on todella helppo ottaa mukaan, kunhan käytössä on reppu tai normaalikokoinen kassi. Keskikokoiseen käsilaukkuun se ei mahdu pitkulaisen rakenteensa vuoksi. Sääntöjen puolesta peli on erityisen onnistunut, säännöt ovat todella yksiselitteiset. Ne sisältävät täsmentäviä kuvia, pisteytystaulukon sekä selkeät askel askeleelta -vaiheet. Säännöt on jaettu muutamalle miellyttävän paksuiselle kartonkikortille, jotka erottuvat edukseen perinteisten kahtia halkeavien paperisten taiteltavien sääntölappusten joukosta.

Pelilaatikko on muotoiltu nerokkaasti niin että siinä on hauska pähkinänmuotoinen ikkuna, josta näkee kysymyslaatikon. Pelilaatikko aukeaa kannen sijaan pohjasta, ja lueskellessaan laatikonselkämystä yksi testi ryhmäläinen sai toisen pähkinän putoamaan lattialle ja kysymyslaatikon putoamaan puoliksi ulos boksista. Pelilaatikko voisi aueta normaaliin tapaan yläosasta, niin tätä ongelmaa ei olisi, että painovoima kutsuu. Pelimerkkeinä toimiville pähkinöille ei ole varsinaista paikkaa pelilaatikossa, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää asetella ne kysymyslaatikon alle tai päälle. Ne voi myös sujauttaa kysymyslaatikon sisälle, jolloin kysymykset joutuu kaatamaan ulos laatikosta saadakseen pelimerkit käyttöönsä. 

Osaa testiryhmästä mietityttää kysymyksen osia ja vastauksen piilottavien vetoliuskojen kestävyys. Usean tunnin testipelaamisella kysymyslaatikko ja liuskat ovat vielä uudenveroisessa kunnossa. Moni testiryhmäläinen kommentoi, että tuntuu että pitää silkkihansikkain käsitellä vetoliuskoja, ettei vahingossa käpristä niitä. Osa koki liuskat miellyttäviksi niiden joustavan materiaalin vuoksi. Liuskat vaikuttavat olevan joko ohutta muovia tai jotain pinnoitettua kartonkia. Jää kuitenkin epäilys, että peli ei välttämättä kestä käyttöä rajummassa käsittelyssä esimerkiksi baaripelinä tai innostuneen nuorison käsissä. Toisaalta peli soveltuu ulkona pelattavaksi, kun se ei vaadi välttämättä edes pöytää eikä siinä ole tuulen mukana lenteleviä osasia tai kortteja muutoin kuin mahdollisesti pelilauta pelimerkkeineen. 

Aivopähkinä sopii kisailujen ja visailujen ystäville. Se antaa myös hieman taktikointiin mahdollisuuksia, kun pitää harkita mitä osia kysymyksestä paljastaa arvaajille. Pähkinästä et löydä monimutkaista strategisointia tai sääntösuota. Aivopähkinä tuo ehdottomasti tietovisailupeleihin kaivattua vaihtelua laajentaen tarjontaa samaan tapaan kuin esimerkiksi sanaselityspeleissä on tarjontaa tätä nykyä esimerkiksi puhumisen sijaan selittäminen pantomiimina, piirtämällä, palikoista rakentaen… sen sijaan että tietovisailut olisivat vain kysymyksiä ja vastauksia ne voivat olla muutakin!

Faktat Aivopähkinästä

Suunnittelija: Ceri Price, Natalie Podd

Julkaisija: Confident Games (2025), Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Yksinkertainen säännöiltään, soveltuu täydellisesti ”kaada peli boksista pöydälle, ja ala pelata”- tyyppiseen pelaamiseen. Pelin alkuasettelu vie alle puoli minuuttia. Kysymysten vaikeustaso vaihtelee paljon!

Onnen vaikutus: Tietämällä pärjää, mutta kysymyksen paljastamisessa on mukana myös tuuria, etenkin kun kysymysten sanajärjestykset voivat olla aivan nurinkurisia.

Vuorovaikutus: Kummassakin pelimuodossa on vuorovaikutusta eri twistillä. Kuumassa pähkinässä jos oma joukkue ei ole valmis arvaamaan sanaa, pitää valita mahdollisemman vähän avuksi oleva luukku avattavaksi toiselle tiimille. Pähkinänpoimijassa pitää puolestaan keskittyä valitsemaan sanat, joista oma joukkue arvaisi hyvin, mutta toinen joukkue ei.

Teema: Aivopähkinä on yleistietovisa, jonka kysymyksissä ei ole erityisempää teemaa.

Uudelleenpelattavuus: Erinomainen. Pelissä on 464 kysymystä, niitä tuskin kukaan muistaa kaikkia ulkoa. 

Saavutettavuus: Peli on suomenkielinen ja ainakin osa kysymyksistä on lokalisoitu suomalaisyleisölle. Jotta pelaaminen on mielekästä, tarvitaan tietty määrä yleissivistystä.

Pelaajamäärä: 2–20

Pituus: 10–20 minuuttia.

Lähde

Pelejä, jotka perustuvat sanojen keksimiseen tietyissä rajoissa on paljon. Joukkoon liittyy Oppi & Ilo -sarjassa julkaistu Sanaruletti, joka tarjoaa virikkeeksi ääntä ja valoa.

Pyöräytä rulettia ja keksi sanoja

Sanaruletissa on tavoitteena keksiä mahdollisimman monta sanaa, jotka sisältävät kirjaimen, joka ruletista on tullut kohdalle. Äänimerkin jälkeen käännetään aihekortti, johon sanan on liityttävä. Jos kirjain on L ja aihealueena on Euroopan maa, niin oikeita vastauksia, joista saa pisteen, ovat esimerkiksi Liettua ja Portugali.

Kun sana on sanottu, käännetään uusi aihekortti ja keksitään uusi sana uudesta aihealueesta. Kirjain pysyy kuitenkin samana koko 30 sekunnin ajan. Ajan päättyessä ruletti antaa taas äänimerkin ja pisteet lasketaan paperille. Yksi aihekortti on yksi piste. Tämän jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle myötäpäivään.

Jos pelaaja ei keksi mitään sanaa, hän voi laittaa aihekortin sivuun ja ottaa uuden tilalle. Sivuun laitetusta kortista tulee yksi miinuspiste. Osa aihekorteista on hieman haastavampia, ja niissä on tähtimerkki kulmassa. Nämä kortit nuoremmat pelaajat saavat laittaa sivuun ilman sakkopisteitä. Peli päättyy, kun joku pelaaja saa kerättyä 25 pistettä.

Mukautuva peli

Vaihtoehtoisia pelitapoja voi hyödyntää sääntökirjan vinkeistä tai keksiä itse. Yksi vaihtoehto on pelata niin, että ruletista kohdalle osuvan kirjaimen pitää olla sanan alkukirjain. Korteissa on myös englannin ja ruotsin kieli näkyvillä, joten sanaruletin avulla voi kehittää omaa kielitaitoa ja pelata vaikkapa toisella kotimaisella. Myös voittamiseen tarvittavan pistemäärän voi erikseen sopia ennen pelin alkua, jolloin pelin kestoa voi säädellä.

Sanaruletti on mainio peli lapsen kanssa, kun lapsi on oppinut lukemaan. Sanavarasto ja sanojen ymmärtäminen kasvaa joka pelikerralla roimasti. Lapset viihtyvät myös pelin kanssa keskenään, kunhan taitotaso on jotakuinkin sama pelaajien kesken.

Faktat Sanaruletista

Julkaisija: Oppi ja ilo, 2025

Mutkikkuus: Peli ei ole monimutkainen, ja säännöt on helppo oppia.

Onnen vaikutus: Sanaruletissa oma sanavarasto on isoksi avuksi, joten taitoakin vaaditaan. Huono rulettionni voi antaa vaikeampia kirjaimia ja aihekortteja, joilla pisteitä tulee vähemmän.

Vuorovaikutus: Pelissä ei ole juurikaan vuorovaikutusta. Pelaajat, jotka eivät ole pelivuorossa, voivat toimia tuomareina, hyväksytäänkö sanat pistelaskuun.

Teema: Pelissä ei ole teemaa.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä on 80 aihealuekorttia, joten pelattavaa riittää. Kun kortit tulevat uudelleen kiertoon, vanhojen pelikertojen sanat muistuvat mieleen, mutta niiden kierrätyskelpoisuus riippuu saadusta kirjaimesta.

Saavutettavuus: Peli sopii kaikille, jotka pystyvät lukemaan kortilta suomea, ruotsia tai englantia.

Pelaajamäärä: 2–6. Toimii kaikilla pelaajamäärillä hyvin, mutta isommilla pelaajamäärillä joutuu odottamaan vuoroaan pidempään.

Pituus: 20 minuuttia. Pelin kestoa voi varioida sen mukaan, kuinka moneen pisteeseen haluaa pelata.

Lähde

Vuoden peli -voittajat 2026

Vuoden peli -palkinnon voittajat on valittu:

• Vuoden perhepeli: Rakenna ja arvaa (Tactic)
• Vuoden lastenpeli: Dingo Disc (Blackrock Games / Toyrock)
• Vuoden strategiapeli: The White Castle (Devir / Lautapelit.fi)
• Vuoden partypeli: First to Worst (Dyce Games / Peliko)

Vuoden perhepeli -voittaja Rakenna ja arvaa pyörii jossain partypelin ja perhepelin rajamaastossa. Pelin perusideana on moneen kertaan koeteltu sananselitys, mutta nyt sanallisen selittämisen, piirtämisen tai näyttelemisen sijasta sanat selitetään rakentamalla niitä puupalikoista. On helppo uskoa, että tämä toimii ja tarjoaa kepeää hupia koko perheelle.

Lastenpelivoittaja Dingo Discissä tasapainotellaan palikoita narun varassa roikkuvan kiekon päälle. Erilaiset tasapainottelu- ja näppäryyshaasteet ovat tuttu juttu ja toimiessaan tarjoavat kyllä viihdettä.

Partypelivoittaja First to Worst on erittäin yksinkertainen tutustumisleikki, jossa pitää arvuutella mihin järjestykseen asioita laitetaan.

Strategiapelipuolella oli kolme eri tavalla vahvaa ehdokasta. Moni piti Bomb Bustersin voittoa miltei varmana, mutta raati kallistui kuitenkin The White Castlen suuntaan ja oli kommenttiensa perusteella tyytyväinen, että tarjolla oli ihan oikea strategiapeli. Kolmas finalisti Castle Combo olisi sitten ollut kevyempi ehdokas. Jokaisen voittoon olisi voinut olla tyytyväinen, mutta on kyllä ihan lupaavaa, että nimenomaan raskain strategiapeli finalisteista vei voiton.

Vuosiäänestyksen tulokset

Lautapelioppaan vuosiäänestys järjestettiin syyskuun aikana. Lähes 500 äänestäjää kertoi suosikkinsa. Ykkössija oli kahden kauppa: alkuun näytti, että Terraforming Mars voittaa selvästi, mutta lopulta eroa toiseksi tulleeseen Ark Novaan oli vain yksi ääni.

Kolmanneksi nousi taas Wingspan, mutta tilanne sijoilla 3–6 oli tasainen. Tuttujen SETI:n ja Lost Ruins of Arnakin seuraksi kärkijoukkoon nousi Bomb Busters, jolle suomenkielinen julkaisu toi hurjan lisäpotkun.

Lautapelioppaan top 100 -listalla Terraforming Mars nousi kakkossijalle ja tällä menolla pudottaa Carcassonnen ykköspaikalta ensi vuonna.

Kaikki tulokset löydät vuosiäänestyksen tulosraportista.

International Gamers Awards -voittajat 2026

Kansainvälisen peliharrastajaraadin valitsemat International Gamers Awards -palkinnot on jaettu.

• Paras moninpeli: Railway Boom (Hisashi Hayashi ja Simone Luciani / Arclight Games)
• Paras kaksinpeli: Duel for Cardia (Faouzi Boughida ja Mathieu Rivero / Hans im Glück)
• Paras yksinpeli: Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)

Vantage veti kisassa lyhyimmän korren: se jäi kakkoseksi kaksinpelien sarjassa ja hävisi yksinpelien sarjan pienimmällä mahdollisella erolla Fate of the Fellowshipille.

Deutscher Spiele Preis -ehdokkaat 2026

Saksan toinen huomattava vuoden peli -palkinto eli peliharrastajien äänestämä Deutscher Spiele Preis on julkistanut kolme kärkipeliä. Äänestys päättyi jo elokuun lopussa, mutta voittaja julkistetaan vasta Essenin Spiel-messujen alla. Kolme eniten ääniä saanutta peliä ovat:

• Boss Fighters QR (Michael Palm ja Lukas Zach / Pegasus)
• Galactic Cruise (T. K. King, Dennis Northcott ja Koltin Thompson / Kinson Key Games)
• Sanctuary (Mathis Wigge / Feuerland)

Boss Fighters QR on yhteistyöpeli, jossa fantasiasankarit taistelevat pahiksia vastaan. Kuten nimi viittaa, pelissä skannaillaan QR-koodeja. Pelaajien on pääteltävä pahisten heikkoudet ja vahvuudet menestyäkseen.

Galactic Cruisessa rakennellaan aluksia ylellisille avaruuslomamatkoille. Peliä on kehuttu viimeisen päälle hiotuksi ja hyvin tuotetuksi.

Sanctuary on Ark Novan kevyempi serkku, jossa eläintarhanrakennusta on yksinkertaistettu. Lopputulos on nopeampi, sujuvampi ja – rohkenen väittää – jopa alkuperäistä parempi.

Sijoilla 4–10 ovat:

4. The Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
5. Take Time (Alexi Piovesan ja Julien Prothière / Libellud)
6. Rebirth (Reiner Knizia / Mighty Boards)
7. Cozy Stickerville (Corey Konieczka / Unexpected Games)
8. River of Gold (Keith Piggott / Office Dog)
9. Star Trek: Captain’s Chair (Nigel Buckle ja Dávid Turczi / WizKids)
10. Forest Shuffle: Dartmoor (Kosch / Lookout Games)

Lastenpelien kolmen kärki on:

• Mooki Island (Florian Sirieix / Scorpion Masqué)
• Paleolino (Marco Teubner / Hans im Glück)
• Toriki: The Castaway Island (Wojciech Grajkowski / Lucky Duck Games)

Lautapelit.fi:n uutuuksia

Lautapelit.fi:n uusia pelejä tarkastelimme viimeksi kesäkuussa. Sen jälkeen on ilmestynyt kaikenlaista:

• Ubongo Solo on yksinpelattava pulmapeli, jossa ratkotaan Ubongosta tuttuja ruudukontäyttötehtäviä.
• Mahjong-kortit ovat korttipakka, jolla voi pelata mahjongia. Pakka sopii useimpien mahjongien muotojen pelaamiseen: mukana on peruskorttien lisäksi jokereita, kukkia ja vuodenaikoja joka lähtöön ja riichin ystäville myös punaiset viitoset.
• Wizard on klassikkotikkipeli, jossa pitää ennustaa voittamiensa tikkien määrä. Siitä on tullut taas uusi versio.
• Etanaralli on Haban suosikkilastenpeli, joka on taas saatavilla.
• Aivopähkinä on hauska tietovisailupeli, jossa pitää keksiä vastaus kysymykseen mieluusti ennen kuin koko kysymys on selvillä.
• Elmerin etelänmatka on yksinkertainen lastenpeli nelivuotiaille.
• Panda Gang on nopeaa hahmontunnistusta koko perheelle.
• Sticks on Twisteriä sormilla, eli pelaajien on saatava iso määrä tikkuja pysymään sormiensa välissä.
• Matchy Matchy on uusi versio ysäriklassiko Compatibilitystä. Koita valita annetusta aiheesta samat kuvat kuin parisi.
• Hurja hirvi hässäkkä on pikaläpsypeliä Taco katti pukki juusto pizzan hengessä.
• Time Bomb on neuvottelua ja päättelyä yhdistelevä tiimipeli, jossa toinen tiimi haluaa purkaa ja toinen räjäyttää pommin.
• EXIT Joulukalenteri – Joulun taika on tuttua juttua Exit-kalentereita tehneille, joulunodotus täynnä pakohuonepulmia.
• Griseri – Sikala on lasten kepeä korttipeli, jossa pelaajat yrittävät saada omat sikansa likaisiksi ja toisten siat puhtaiksi. Sade pesee siat puhtaiksi, lato suojaa sateelta, salama tuhoaa ladon, ukkosenjohdatin suojaa salamalta ja niin edelleen.

Nämä kaikki ovat jo saatavilla. Ennakkotilauksissa ja tulevissa peleissä on vielä vähän lisää herkkuja:

• Flamme Rouge Champion Edition on juhlapaketti Flamme Rougea. Se sisältää Peloton– ja Meteo-lisäosat, robottikuskeja täydentämään pienten pelaajamäärien pelejä, uuden kätevämmän varastointiratkaisun ja kaikenlaista bonusherkkua (ilmestyy 4.11.2026).
• Sanctuary on edelleen tulossa suomeksi jouluksi (ilmestyy 20.11.2026).
• EXIT – Salaliitto Venetsiassa on uusin Exit-pakopeli, vaikeusasteeltaan 3/5 (ilmestyy 30.10.2026).
• Wingspan Korttipeli on pienempi ja näppärämpi versio Wingspanista (ilmestyy 30.10.2026).
• Wingspan – Fanien suunnittelemat pakat on setti fanien suunnittelemia lisälintupakkoja, yhteensä 150 uutta lintua (ilmestyy 31.10.2026).
• Terraforming Marsiin tulee Venus Next, Turmoil ja Automa, eli lisää asutettavaa, poliittista suhmurointia ja yksinpelimahdollisuuksia (ilmestyvät 30.10.2026).

Dale of Merchants -juhlapainos

Dale of Merchantsin 10-vuotisjuhlan kunniaksi pelistä tulee uusi juhlapainos, joka on parhaillaan joukkorahoituksessa. Peli myös toteutuu: 50 000 euron rahoitustavoite saavutettiin viidessä tunnissa.

Uudessa versiossa korttien tekstejä on hiottu, jotta kortit olisivat helpompia ymmärtää ja pelaaminen sujuvampaa. Graafista suunnittelua on siistitty ja sääntötekstejä hienosäädetty. Pakat on tasapainotettu uusiksi. Mukana on yhdeksän uutta pakkaa ja yksinpelimoodi. Varastointi on ajateltu uusiksi. Nykyiset eläinpakat ja uudet pakat on jaettu yhteensä kuuteen kuuden eläinlajin settiin, eli Dale of Merchants Collectionin kaltaista isoa boksia ei enää ole.

Lautapelioppaassa emme nyt ehtineet uutta Dale of Merchantsia testata, mutta testikappaleet ovat kiertäneet kotimaisilla lautapelibloggaajilla ja -vloggaajilla, joten uutiskatsauksen lopun blogilistasta löytyy useampikin arvio uudesta versiosta.

Koska kaikki on uusittu, mitään päivityssarjoja vanhojen pelien omistajille ei ole mahdollista tehdä. Vanhojen pelien omistajat saavat kuitenkin alennusta: vanhat pikkuboksit ovat 10 € arvoisia ja Dale of Merchants Collectionista saa 20 € alennusta, eli jos omistaa kaikki, saa yhteensä 50 € alennusta uusista peleistä.

Uuden version myötä Dale of Merchants on tulossa myös Board Game Arenaan. Peli on tällä hetkellä beta-testattavana.

Kampanja löytyy Gamefoundista. All-in-paketilla on hintaa 120 €, sisältäen verot mutta ei postikuluja. Kampanja sulkeutuu 13.10.2026.

Korpi

Korpi on kotimainen lautapeliuutuus, joka yhdistelee tarinassaan suomalaista kansanperinnettä moderniin teknologiaan.

Peli käyttää NFC-tekniikkaa, eli seikkailua tukee mobiilisovellus, jonka kanssa vuorovaikutetaan koskettamalla puhelimella pelin kortteja ja figuureja, joiden NFC-tagit saavat sitten sovelluksessa aikaan jotain.

Itse peli on seikkailua, jossa tutkitaan maastoa ja kohdataan erilaisia tarinallisia valintatapahtumia, joista saa esineitä, bonuksia ja rangaistuksia. Lopulta kohdataan tarinan loppupahis taistelussa.

Korpi on joukkorahoituksessa ja on jo kerännyt minimisumman eli peli tulee toteutumaan. Kampanja löytyy Kickstarterista. Peli maksaa 85 € ja päälle verot ja postikulut.

Uusi pelikauppa Helsinkiin: Pelipesä

Helsinkiin aukeaa uusi pelikauppa. Lauta-, rooli- ja miniatyyripeleihin erikoistunut Pelipesä avataan 23.10.2026 Helsingin Käpylään osoitteeseen Mäkelänkatu 78–82.

Liikkeessä on tarkoitus järjestää erilaisia tapahtumia ja tarjolla on kolme vuokrattavaa pelipöytää. Luvassa on roolipelejä aloittelijoille, lautapelidemotusta ja miniatyyriturnauksia. Liikettä pyörittää Joonas Salo.

Vilma televisiossa

Lautapelioppaan Vilma Vihervaara oli MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraana 23.9.2026 otsikolla Suomalainen lautapelikulttuuri pöydällä – mitä peleiltä halutaan. Vilman lisäksi mukana olivat pelisuunnittelija Antti Laiho (Pohjolan aarteet) ja graafikko Jasu Hintsala. Jutussa puhuttiin pelisuunnittelusta ja mainostettiin kotimaisen lautapelisuunnittelun monipuolista tilaa.

Vuoden strategiapeli: The White Castle

— Ida Komppa

Vuoden peli -kisassa vuoden 2026 strategiapeliksi valittu The White Castle on alun perin Devirin julkaisu vuodelta 2023. Vuonna 2025 Lautapelit.fi toi markkinoille pohjoismaisen version, jossa on ohjeet suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi ja englanniksi. Itse pelissä ei ole tekstiä, ja joka kielelle on erillinen sääntövihko (omaan käyttööni säästin englannin- ja suomenkieliset). Jotkut pelaajat välttelevät pohjoismaisia versioita englanninkielisen sääntökirjan puuttumisen vuoksi. Tällä kertaa ei tarvitse valita suomen ja englannin välillä!

Teeman jäljillä

Jo takakannen lukeminen laittaa googlaamaan: Mikä on Japanin Edo-kausi? Entä daimio? Sääntökirja esittelee kontekstia lisää, joskin se jäi minulle hieman etäiseksi ilman japanin historian tuntemusta. Pääpiirteittäin – pelaajat ovat klaanien johtajia, jotka yrittävät soluttaa seuraajiaan palatsiin.

Peli sijoittuu japanilaiseen linnaan. Suomenkielisissä ohjeissa siitä käytetään neljää eri nimitystä: White Castle (pelin englanninkielinen ja kääntämätön nimi), valkoinen linna, valkoisen haikaran hovi ja Himejin linna. Viimeksi mainittu on virallinen nimi: kyseessä on siis vuonna 1609 valmistunut ja vuonna 1993 Unescon maailmanperintöluetteloon liitetty Himejin linna. Rakennuksen puiset ulkoseinät on käsitelty kalkkilaastilla valkoiseksi. Linnan muoto ja väri ovat tuoneet paikallisten mieleen lentoon lähtevän (jalo-)haikaran, ja siksi rakennusta kutsutaan myös valkoisen haikaran linnaksi.

Itse teema tuntuu pelissä kuitenkin toissijaiselta. Sitä voi fiilistellä haluamassaan määrin, mutta pelimekaniikat eivät tarvitse Japanin historiaa ympärilleen.

Strategiaa pakattuna kolmelle kierrokselle

Jos haluat lukea laajemman esittelyn pelin mekaniikoista ja kulusta, lue Tuukka Määttäsen arvostelu. Tiivistettynä: valitset nopan, asetat sen laudalle ja teet siihen liittyvät toiminnot, kuten nostat resursseja tai sijoitat työläisiä linnan alueelle.

Pelissä on yhteensä yhdeksän vuoroa aikaa rakentaa mahdollisimman vaikutusvaltainen klaani. Erityisesti alussa yksittäinen vuoro voi tuntua vaatimattomalta, kun pelaaja joutuu keräämään jopa yksittäisiä resursseja.

The White Castle on suhteellisen nopea pelata: aikaa menee tunnista puoleentoista riippuen pelaajamäärästä ja miettimisajasta. Erityisesti viimeisen kierroksen noppien valinta voi ratkaista koko pelin, ja siksi pohdinnat voivat venyä, kun valintaketjut pitenevät; siinä punnitaan ja vertaillaan eri toimintovaihtoehtojen vaikutuksia.

Rajallinen vuoromäärä vaatii pelaajalta päätösten oikea-aikaisuutta, on kyse sitten resurssien haalimisesta tai toiminnon suorittamisesta. Toisaalta ei kannata laittaa kaikkia munia yhteen koriin: joskus jokin toiminto voi olla myöhemmin mahdoton toteuttaa, jos esimerkiksi muut pelaajat ehtivät varata sen, tai jos nopan sijoittamiseen ei olekaan enää varaa. 

Uudelleenpelattavuus ja saavutettavuus

Uudelleenpeluuarvoa ajatellen The White Castlessa on sopivasti muuttujia. Pelivalmisteluissa arvotaan jokaiselle pelikerralle aloitusresurssien yhdistelmät, noppien värit. Korttien sijoittuminen ja vaihtuminen kierrosten aikana – muuttuvat mahdollisuudet – tekevät jokaisesta pelikerrasta erilaisen. Voittostrategiaa ei siis voi kopioida suoraan edellisestä pelistä, vaan pelaajan täytyy sopeutua kulloiseenkin pelitilanteeseen.

Pelin saavutettavuuden kannalta ikonografia on selkeää ja komponentit kohtuullisen helppoja käsitellä. Pelivalmistelujen pienehköt pahvilaatat noppien väreille ja kaivon palkinnoille ovat kuitenkin hieman hankalia käsiteltäviä normaalillakin sorminäppäryydellä.

Värisokealle pelivalmisteluissa kasvipuutarha- ja kivipuutarhakortit voivat olla hyvin saman värisiä, mutta korttien kuvitus auttaa erottamaan ne toisistaan. Pelaajavärit jättävät toivomisen varaa, sillä perinteiset kirkkaat sininen, vihreä, keltainen ja punainen väri, voivat mennä sekaisin. Värisokeaa voisi tukea väreistä tinkimättä vaihtuvalla hahmomuotoilulla tai muulla pelaajittain muuttuvalla ominaisuudella.

Pieni laatikko, iso peli (ja paljon tavaraa!)

Kolmiulotteiset elementit viehättävät minua, mutta The White Castlessa niitä ei valtavasti ole. Puutarhojen hienon väriset noppasillat tuovat kuitenkin pelilaudalle mukavasti korkeuseroa.

Pelilaatikko on pieni ja komponentteja on niin paljon, että osia saa asetella tavallista huolellisemmin mahduttaakseen ne takaisin laatikkoon. Tiiviin laatikon huono puoli on se, että pelin lisäosa ei mielestäni mahdu hyväksyttävästi peruspelin laatikkoon. Toisaalta taas tiiviisti pakatun pelin laatikossa sisältö ei pääse liikkumaan esimerkiksi kuljetuksen aikana.

Pelilaatikon koko ei lupaa kovin raskasta pelikokemusta, mutta tässä The White Castle ehdottomasti yllättää. Pieneen laatikkoon on saatu mahdutettua kokoaan suurempi peli. Boardgamegeekin monimutkaisuusasteikolla The White Castle (3,07) sijoittuu Lost Ruins of Arnakin (2,93)  ja Terraforming Marsin väliin (3,27/5).

Peliä sleevaaville Lautapelit.fi:n julkaisussa on hauska ja hyödyllinen yksityiskohta: pelin takakannessa kerrotaan, kuinka monta minkäkin kokoista suojaa peli tarvitsee. Tämä on pieni asia, mutta sellainen, jonka toivoisin yleistyvän lautapelijulkaisuissa.

Lisäosa Matcha tuo lisää kaikkea

Peliin on julkaistu Matcha-lisäosa (Devir 2024), jossa palatsin puutarha-aluetta jatketaan matchan eli vihreän teen viljelyn parissa. Matcha tuo pelikertaan hieman lisää pituutta, uuden pisteytysalueen – ja ihastuttavat vaaleanvihreät matcha-nopat!

Nykyään pelaisin The White Castlea mieluummin Matchan kanssa kuin ilman sitä. Se ei välttämättä ole kaikille: jos peruspeli tuntuu sopivan pitkältä ja monimutkaiselta, lisäosa voi tuntua turhalta. Itse taas kaipaan mielelläni hieman pidempää ja monimutkaisempaa pelikokemusta, joten Matcha tuntuu luontevalta jatkeelta peruspelille.

Sisarpeli kahdelle

Pelistä on myös itsenäinen sisarpeli, tasan kahdelle pelaajalle tarkoitettu The White Castle Duel (Devir, 2025). Tämä on vielä varsinaista The White Castlea nopeampi. Nopat on korvattu The White Castlen noppien värisillä tolpilla, jotka laitetaan kahden resurssiruudun väliin. Tolpan väri määrittää läänityslaudan (pelaajalaudan) toiminnon, kun The White Castlessa laudalle pelataan erikseen noppia.

Duelin idea on kiinnostava, sillä se yrittää puristaa valmiiksi tiiviin The White Castlen päätöksenteon vielä pienempään pakettiin. Samalla se muuttaa kuitenkin niin paljon alkuperäisen pelin rakennetta, että kyseessä on jo ihan oma pelinsä.

En ole Duelin tarjoaman lyhennetyn pelikokemuksen ylin ystävä, vaan pelaan mieluummin täysimittaisen The White Castle -erän. Duelilla on kuitenkin oma paikkansa: jos aikaa on vähän ja pelaajia kaksi, se tarjoaa pintapuolisesti saman idean ja teeman hyvin tiiviisti.

Kenelle The White Castle sopii?

The White Castle ei ole niitä pelejä, joissa jää tyytyväisenä myhäilemään, kun pelin lopussa maailma on valmis. Vuorojen vähyys ja resurssien riittämättömyys saavat pelin tuntumaan ikään kuin viime tipassa valmistuvalta esseeltä: kiire, stressi ja vähän paha mieli, mutta jotenkuten valmista juuri ja juuri annetussa ajassa.

The White Castle on ennen kaikkea optimointipeli. Yhden toiminnon hyöty ei riipu pelkästään siitä, mitä toiminto tekee juuri nyt, vaan myös siitä, mitä se mahdollistaa tulevilla vuoroilla. Pelissä korostuva tehokkuus, siirtojen rajallisuus ja noppiin liittyvä epävarmuus haastavat pelaamaan paremmin. Toisaalta peli toimii myös vähemmän vakavasti pelaten, sillä kaikkia valintoja ei välttämättä tarvitse tai voi suunnitella useita vuoroja eteenpäin.

Yhteenveto

The White Castle on peli, joka onnistuu olemaan samaan aikaan pieni ja iso: pieni laatikko yllättävän täynnä peliä, ja haastetta – vain yhdeksän vuoroa, rajalliset resurssit ja ailahtelevat nopat, joiden ympärille oma suunnitelma täytyy rakentaa.

The White Castle ei ole helpoin tai rentouttavin, mutta on strategiapeliksi viehkeä ja suhteellisen lyhytkestoinen… Ja ehkä juuri siksi vuoden 2026 strategiapeli.

Löydä lautapelit

Löydä lautapelit -kirjan painoksen viimeisiä kappaleita on yhä saatavilla. Tampereella kirjoja saa Lautapelit.fi:n myymälästä Ratinassa hintaan 10,95 € (kirjat ovat loppu juuri nyt, mutta täydennystä on luvassa piakkoin).

Kirjaa on myynnissä myös Torissa ja Vintedissä. Torissa kannattaa hakea kirjan nimellä, Vintedissä myynti-ilmoitukset löytää kätevästi tuosta profiilistani. Molempiin teen uusia sitä mukaa, kun kirjat käyvät kaupaksi.

Jos haluat ostaa useamman kappaleen kerralla, ota yhteyttä. Myös uudempaa Aasialaiset lautapelit -kirjaa on saatavilla, sitä löytää myös Torista.

Lautapeliopas-pelipäivä

Lauantaina 5.9.2026 pidettiin toinen Lautapeliopas-pelipäivä Lautapelioppaan avustajille ja Lautapelioppaan ystäville. Tällä kertaa kokoonnuimme Hämeenpuistoon NNKY:n tiloihin.

Vilma: Erityisempää ohjelmaa ei tälläkään kertaa ollut, mutta jo perinteeksi muodostuneet järjestämäni hölmöt pelit upeine palkintoineen oli pakko taas keksiä. Aikaa oli liian vähän, joten tuttu ja turvallinen bingo tosin tuunattuna tuli mukaan. Toinen peli vaatisi yhden vapaaehtoisen ja Mikko (ei yhtään pakotettuna) suostui uhriksi. Mikon tehtävänä oli selittää lautapelien nimiä muille niin, että sanoja ei saa käyttää. Miten itse näyttelisit Catanin tai vaikkapa Yatzyn? Mikko veti todella hyvin, mutta myönnän että olin itse välillä niin pihalla, että vaikka olin pelit listalle itse kirjoittanut, en kaikkia heti keksinyt. (Päätoim. huom. Ilman pitkällistä Monikers-kokemusta ei olisi lähtenyt näin hyvin, ja kiitos kuuluu kyllä myös hyville arvaajille.)

Koska pelitapahtuma alkoi lauantaina jo heti aamusta, osa saapui paikalle jo perjantain puolella.

Tatu: Matka Tampereelle tapahtui jo perjantaina, ja alkulämmittelynä perjantai-ilta vietettiin Tavernassa. Lauantaina paikalle ratikalla heti aamutuimaan ja pelit käyntiin! Yövyin ja vietin molemmat päivät hyvän ystäväni kanssa, joka tuli myös lauantain pelailuihin mukaan. Ilta huipentui vielä jalkapallon Suomen Cupin loppuotteluun. 

Vilma: Matkasin jo perjantaina Tampereelle ja menin avecini Satun luokse yöksi ja virittäydyimme pelitunnelmaan valmiiksi. Aamusta ajoimme yhdessä yhdeksäksi pelipaikoille.

Aapo: Osa oli tullut paikalle jo edellisenä päivänä, mutta minä päädyin tulemaan vasta aamujunalla Helsingistä – vaikka asunkin Tampereella. Matkalla jouduin deutschebahnatuksi, mutta siitä huolimatta olin kärkijoukossa paikalla.

Pasi ja Leevi: Matka Tampereelle (ja takaisin) taittui tälläkin kertaa lämmittelypelien merkeissä omassa hytissä. Junan pienellä pöydällä pelattiin tällä kertaa Welcome to… Seuraavalla kerralla harkinnassa perjantain ja lauantain välisen yön yöpyminen kohteessa, jotta päästään aikaisemmin pelipaikalle.

Miikka: Saavuin Tampereelle jo perjantai-iltana suoraan Keravan kirjaston lautapeli-illasta (jossa pelasin Harrow Countya kahdesti ja laitoin heti myyntiin palattuani kotiin, abstraktit strategiapelit eivät oikein sovi temaattisesti korkealle pyrkiviin peleihin), ja yövyin keskustassa. Heräsin aikaisin päästäkseni heti aamukahdeksalta paikalle, mutta myönnettäköön, että käytin Uberia matkustaakseni 1,2 kilometrin matkan pelipaikalle nostettuani pelikassin olalle aamulla ja todettuani että ei lähde ihan heti aamutuimaan tällainen kantosetti.

Pöydille pääsi kaikenlaista aivan höpsöstä täysin vakavaan.

Tuukka: Mitä sitä suotta kevyttä aloitusta päivälle, vaan suoraan myöhäiskeskiajan kaupunginrakennuksen, eli Antiquityn, pariin. Saasteita, nälänhätää ja kuolemaa kolmen tunnin ajan, huraa! Splotter osaa kyllä suunnitella elämyksellisiä pelejä, joissa ei turhaan silitetä myötäkarvaan. Raju peli, joka saa Agricolan näyttämään sunnuntaipiknikiltä.

Aapo: Niinhän siinä kävi, että jossain vaiheessa nekropolis alkoi täyttyä huolestuttavaa vauhtia eikä muutosta parempaan ollut näköpiirissä. Näin jälkiviisaana sairaala olisi voinut olla fiksu investointi, mutta akuutissa kivipulassa – tai ahneudessa – se jäi.

Tuukka: Antiquityn voitto tuli täysin puskista ja aika antiklimaattisesti: löysin kartalta ainoan saastumattoman järven, josta sai kaivettua helmiä ja mustetta. Resurssien kaivelussa olisi mennyt vielä kolme kierrosta, mutta Mikko ja Aapo luovuttivat tässä kohtaa. Kaikkien kaupungit olivat täynnä kuolleita ja kartta täysin saastunut, niin ehkä hyvä näin.

Tuukka: First Ratia oli mahtava pelata pienen tauon jälkeen. Pelin hyvyys oli tässä välissä ehtinyt unohtua, mutta täytyy sanoa, että alle tunnin kestävien pelien kategoriassa First Rat on ihan huippua. Meidän viisinpelimme kesti vain puolisen tuntia, joten se oli tiukkaa toimintaa. Ja muistutuksena: älkää aliarvioiko ES-tölkkien voimaa!

Mikko: Olen tosiaan pitänyt ES-tölkkejä First Ratissa ihan täytenä hukkaostoksena, mutta Tuukka demonstroi kyllä tehokkaasti, miten rumaa jälkeä ES-pärinöissä saa aikaan.

Aapo: Paras uusi tuttavuus oli First Rat. Ihana rottanauttien avaruusmatkasta kertova teema ruokasoodasta ja etikasta koostuvine raketteineen oli paljon antoisampi kuin jokin renessanssin Italia. Oikeassa seurassa peli oli myös ihanan sutjakka puolen tunnin tehofilleri: viisinpelissä taisi parhaimmillaan kolme pelaajaa tehdä siirtojaan hieman lomittain. Pystyn kuvittelemaan tästä myös raastavan puuduttavan kaksituntisen jyystön.

Tuukka pyöritti taas viimeksikin suositun Challengers! Beach Cup -turnauksen – ja voitti sen taas.

Tuukka: First Ratin ja Challengersin voitot tulivat puhtaasti kokemuksella. Saa nähdä vieläkö joku uskaltaa samaan Challengers-pöytään kanssani. (Päätoim. huom.: ilmoittautuneita on jo jonoksi asti.)

Aatu: Edellisellä kerralla jäi harmittavasti Challengers! Beach Cup väliin, mutta nyt siihen oli sopiva tilaisuus päästä taas, onhan deckbuilderit yksi lempigenreistäni ja kahdeksalla pelaajalla nämä ovat eeppisiä otteluita, jossa osallistujat kiertävät ottamaan 1 vs 1 -matseja. Lopulta tuli turpiin ja pahasti. Tästä huolimatta oli hauskaa ja ehkä ne muutama säälistä mukaan tarttunut fani vielä jonain päivänä ymmärtävät taktisen nerouteni, nyt vaan kävi huono mäihä korttien nostoissa!

Pasi ja Leevi: Challengers! Beach Cup oli sen verran hauskaa, että sen hankkimisesta kotiin keskusteltiin heti kotimatkalla.

Näppäryyspelien puolelta jo ensimmäisessä pelipäivässä ihastuttaneet Coco Loco ja Crokinole olivat kovalla käytöllä päivän mittaan.

Satu: Pelasimme Coco Locoa heti pelipäivän alussa useamman kerran. Peli herätti niin paljon iloa, että sitä haluttiin pelata monta erää.

Tuukka: Välillä on myös ihanaa, kun itseä viedään kuin kuoriämpäriä: Container oli päivän makoisin uutuus, mutta Hannu kokeneempana pyöritti peliä miten lystäsi. Hän muun muassa lainasi minulle rahaa, jotta voisin ostaa häneltä kasan kontteja samoilla rahoilla, jotka juuri lainasin. Säätämisen jälkeen sain kontteja, jotka Hannu osti myöhemmin minulta alkuperäistä halvemmalla hinnalla, minkä lisäksi lainan korot juoksivat. Järkevää. En ymmärrä, miten ylsin tässä toiselle sijalle. Mahtavan kiero talouspeli.

Miikka: Life of the Amazonia oli suosikkejani päivän peleistä, ja ehdottomasti paras uusi tuttavuus joka hyppäsi heti ostoslistalle. Vaimoni oli juuri edellisenä iltana päässyt pelaamaan tätä Keravan kirjaston peli-illassa ja ihastunut siihen täysin, joten oli ilahduttavaa päästä kokemaan sama peli seuraavana päivänä!

Pasi ja Leevi: Tällä kertaa historiapläjäyksenä toimi alun perin vuonna 1990 julkaistu vahaliitupeli Eurorails. Muita pelattuja tavalla tai toisella erikoisuuksia olivat slovenialainen tarok ja Fladderadatsch. Mikon pystyttäessä Fladderadatschia Leevi seurasi tyhjäksi jääviä paikkoja ja muisti ne likipitäen täydellisesti pelin alkaessa. Muistipelin tapauksessa huonompi juttu, etenkin kun tarkkailija on muutenkin terävämuistisempi. Voitte vain arvata, kuka voitti. Pienistä kaksinpeleistä mieleen jäi päällimmäisenä boop., joka jätti sopivasti mietittävää useammankin pelikerran jälkeen.

Miikka: Codenames: Critical Role Adventures yllätti. Tavallaan sen pitäisi olla minulle täydellinen peli, kun rakastin Codenames: Duetia ja tämä on myös täysi co-op ja vielä hahmoprogressiolla ja pelimekaanisesti merkittävillä kyvyillä! Pelaan tätä ilomielin milloin tahansa uudestaan, mutta omassa hyllyssäni pitäydyn Duetissa, koska mielestäni Codenamesissa parasta on vihjeiden antaminen ja Duetissa molemmat pelaajat pääsevät kokemaan sen ihanuuden samalla kertaa. Pitää tosin harkita saisinko jostain askarreltua Duetiin Critical Role Adventures -tyylisen “pokerinaaman”, joka on koko pelisarjan paras komponentti.

Satu: Pelasin ensimmäistä kertaa Sanctuarya. Pidin tästä enemmän kuin Ark Novasta ja jäin kaipaamaan revanssia. Capybarat olivat kovassa suosiossa, samoin saukot.

Tatu: Päivän aikana pelasin paljon erilaisia pelejä. Tuttuja pelejä oli hyvin vähän. Kohokohdaksi nostaisin muun muassa raikkaan uutuuden Forest Shuffle: Dartmoorin, yllättävän fiksun tikkipelin Fishingin sekä hauskan klassikon Crokinolen.

Tuukka: Fishing 2:ssa voitin aivan pelifilosofian vastaisesti: kolmoskierroksella yli 30 pistettä, enkä nostanut sen jälkeen extrakortteja enää ollenkaan. Jotenkin niillä myöhempien kierrosten muutamilla tikkivoitoilla köröteltiin voittoon. Päivän häröin voitto tuli silti Crokinolesta, jossa rökitin Aatun 165 pisteellä. Pelin taso ei kyllä kummallakaan päätä huimannut.

Tuukka: Zoo Vadis on uusintaversio Knizian esihistoriallisesta Quo Vadiksesta?. Alkuperäisessä juonitellaan Rooman senaatissa, mutta tässä neuvottelujen näyttämönä on eläintarha. Hupsu peli, joka napsahti täydellisesti kevyempänä sosiaalisena välipalana iltapäivään.

Mikko: Täyden pelaajamäärän Zoo Vadis oli tosiaan toivomuslistalla ja onnistui mainiosti. Laatikon lupaus 40 minuutin peliajasta piti paikkansa seitsemällä pelaajallakin, vaikka helppo on nähdä pelin myös venyvän, jos diilejä oikein hierotaan. Me pelasimme kuitenkin ripeästi ja sellaisena peli toimi hyvin. En kyllä pärjännyt yhtään, lopussa vain ihmettelin millaisia pistemääriä jotkut muista pelaajista kaivoivat näkösuojiensa takaa.

Illan huipennuksena toimi kymmenen hengen porukalla pelattu Monikers.

Aapo: Monikers oli taas kerran mahtava kokemus ja passeli lopetus päivälle, vaikkakin peli olisikin vieläkin hulvattomampi pelattuna julkisella paikalla. Erityismaininnan ansaitsee Tuukan eläytyminen haukkumaan ja toistelemaan “kivipallo”, vaikka oma mielikuvitus ei riittänytkään keksimään oikeaa ratkaisua.

Vilma: Märkäteltta ja Pluto jäivät päällimmäisenä mieleen Monikers-pelistä tällä kertaa. Erityisesti Pluton näytelty versio kivipallo + ”hau hau” jää varmasti elämään legendana ikuisesti.

Tuukka: Pluto-selitys oli kunnon moka on lahja -hetki. En tiedä miksen vaan selittänyt sitä “planeetta” tai edes “avaruuskivi”-sanalla. Välillä suu on nopeampi kuin aivot.

Aatu: Peli-ilta oli hyvä lopettaa Monikersiin, vaikka en ole Aliaksen kaltaisten pelien suuri ystävä. Hieman väsyneenä katsoin nopeasti, että piti selittää lasten turvaistuimesta, mutta kortissa käsiteltiinkin heittoistuinta. Näin siinä käy, kun raskaampiin strategiapeleihin tottuneet aivot pakotetaan toimimaan ilman varttitunnin analyysiparalyysia, jossa ei sentään tarvitse sekunneissa lukea ja selittää, miksi vauva lentää laskuvarjolla ulos autosta. Pelastukseksi muusta tiimistä löytyi vielä uskomattomasti virtaa selittää, näytellä ja tulkita omien aivopierujeni edestä, ja voitto puristettiin kotiin rimaa hipoen.

Tuukka: Olipa hieno tapahtuma taas! Uusi kokoontumispaikka toimi kivasti, kun tilaa oli hieman enemmän. Sen verran, että enemmänkin Lautapelioppaan ystäviä mahtuisi pelailemaan. Keväällä sitten uusi osallistujaennätys, eikös niin?

Pasi ja Leevi: Tälläkin kertaa mukava tapahtuma, jossa pääsi keskittymään olennaiseen eli pelaamiseen hyvässä seurassa. Osallistumme ehdottomasti uudelleen jatkossa!

Mikon pelaamia

Syyskuun varsinaiset peli-illat ovat jääneet kovin vähiin, kiitos sitkeän syysflunssan. Kuukausi on siitä huolimatta pelillisesti antoisa.

Kuukauden ykköspeli on tietysti Forest Shuffle: Smoky Mountains, joka tuli Board Game Arenassa saataville beta-versiona 16.9.2026 alkaen. Beta-statuksesta huolimatta pelaajia on riittänyt oikein mukavasti, eikä pelejä ole tarvinnut missään vaiheessa odotella pitkään. Peli vaikuttaisi jonkun verran suositummalta kuin Dartmoor aikaisemmin, Forest Shufflen suosio noin kokonaisuudessaan on kasvanut.

Smoky Mountains on jonkinlainen välimallin versio perus-Shufflen ja Dartmoorin väliltä. Dartmoorista muistuttavat joet, joita omaan metsään voi pelata. Jokia voi myös pelata puiden yhteyteen, mikä vaikuttaa siihen, mitä eläimiä saa pelata mihinkin. Osa eläimistä vaatii joen, jolloin ne voi pelata joko jokeen tai joelliseen puuhun. Eläimet, jotka eivät vaadi jokea, saa pelata puihin, oli niissä joki tai ei, mutta jokeen niitä ei saa pelata.

Dartmoorissa – etenkin Exmoor-lisäosan myötä – on merkittävä koneistonrakennuselementti. Peruspelissäkin oli jonkun verran kortteja, joilla sai ilmaisia kortinnostoja, mutta niiden merkitys on vähäisempi ja Woodland Edgen pensaat ovat selvästi heikompia kuin samat pensaat Dartmoorissa. Smoky Mountainsissa on jonkun verran kortinnostoelementtiä, mutta ei kovin paljon, ja se on selvästi pienemmässä osassa kuin Dartmoorissa. Paremman nostokoneiston rakentaja ei ole niin vahvoilla kuin Dartmoorissa.

Smoky Mountainsin puhuttava elementti on ollut 30 pisteen arvoiset kortit, jotka antavat 10 pistettä aina ja 30 pistettä, jos täyttää jonkun ehdon. Valkopääkotka esimerkiksi tuottaa täyden pistepotin, jos metsästä löytyy viisi kalaa, hirvi taas vaatii metsään viisi erilaista puuta ja mustakarhu kaksi kalaa saman puun alle. Näitä on keskustelufoorumeilla pidetty turhankin voimakkaina, mutta näin reilun 30 pelin kokemuksella sanoisin, ettei niiden merkitys ole liian iso. Totta kai ne voivat aiheuttaa isoja pistepotteja hyvällä tuurilla, mutta efekti ei ole sen voimakkaampi kuin esimerkiksi Dartmoorin ponit. Ilmankin voi pärjätä.

Ensivaikutelmani Smoky Mountainsista ei ollut huikea, mutta päätin pelata sen satakunta peliä ennen lopullisen tuomion antamista – tämä kertoo omaa kieltään siitä, minkä verran pelisarjasta pidän – ja pelikertojen myötä olen pelille lämmennyt. Kyllähän tämän parissa ihan viihtyy. Dartmoor on kuitenkin edelleen suosikkini voimakkaamman koneistonrakennuselementtinsä vuoksi. Odotan kyllä mielenkiinnolla, mitä Smoky Mountainsin tuleva lisäosa peliin tuo (yllätyn, jos ensi keväänä ei lisäosaa ole tarjolla). Omaan kokoelmaani fyysistä kappaletta ei kuitenkaan tule, pelaan Forest Shufflea sen verran harvakseltaan pöydän äärellä, että Forest Shuffle ja Dartmoor riittävät niihin tarpeisiin vallan mainiosti.

1862: Railway Mania in the Eastern Counties tuli mieleeni, kun vuosiäänestyksen myötä keksin tehdä vähän analyysiä suomalaisten peliharrastajien 18xx-mieltymyksistä. Laajempi analyysi löytyy blogistani, mutta noin lyhyesti vuosiäänestykseen osallistuvien parissa 18xx-harrastus alkaa vuonna 2007, silloin kun minäkin sen aloitin. Alkuun ylivoimaisesti suosituin peli on 1856: Railroading in Upper Canada from 1856 (monikaan peliä pelanneista ei muuten varmasti muista pelin täydellistä nimeä). Vuosina 2011–15 pelimäärä laajentuu ja kärjessä ovat 1830: Railways and Robber Barons, 1856, 1862 ja 1817. GMT:n uusintajulkaisu nostaa 1846: The Race for the Midwestin kärkeen vuosina 2016–20 ja vuodesta 2021 eteenpäin listalla nähdään sitten todella runsas valikoima eri pelejä. Ykkössijalla on kuitenkin ylivoimaisesti 1862, joka onkin vuosiäänestyksen historian selkeästi pidetyin 18xx-peli.

Tämä kaikki on johdantoa sille, että pitihän tällainen helmi hankkia takaisin kokoelmaan. Omistin pelin joskus aikaisemmin ja pelasin sitä pari kertaa, mutta sitten se pääsi karkuun. Nyt nappasin BGG:n kauppapaikalta pelin alkuperäisen version. Pelistä on tullut myös GMT Gamesin julkaisu, mutta hyvä etten siihen päätynyt: alkuperäinen vaikuttaisi jonkun verran paremmalta. Pääsimme pelaamaankin syyskuun alussa. Aikamoista haparointia oli, koska 1862 on kyllä monin tavoin vähän kummallinen peli. Pelin voitti se pelaaja, joka ajoi oman firmansa pahiten karille, dumppasi sen pois ja keskittyi sitten sijoittamaan muiden firmoihin. Vahva salkku ja hyvät osinkotulot toivat lopulta selvän voiton. Hauskaa nähdä tällaistakin menestystä.

Lautapeli-Discordin keskustelut toivat tietoisuuteeni pari uutta kiinnostavaa 18xx-peliä. Kummatkin ovat suunnittelijoidensa omakustanteita, jotka pitää vanhanaikaisesti tilata suoraan suunnittelijalta ja sitten odottaa, että suunnittelija saa aikaiseksi pelin askarrella käsityönä. Ruotsalaisen Jonas Jonesin Pocket Train Game ehti ensimmäisenä valmiiksi. Miksi tätä ei ole nimetty 18Pocketiksi on hyvä kysymys, mutta peli on kirjaimellisesti taskuun mahtuva: boksilla on kokoa 12 × 10 × 3 cm. Pieni koko selittyy ennen kaikkea sillä, että pelilautaa ei ole, vaan pelin alussa pöydällä on kuuden heksalaatan kokonaisuus ja pelialue laajenee siitä sitten rakentamalla uusia laattoja ja päivittämällä vanhoja.

Peli on napakan mittainen, siinä on kiinteä määrä kierroksia, joiden aikana ehtii ilmeisesti aivan vaivattomasti ajamaan itsensä konkurssiin. Meillä niin ei käynyt, vaan pelasimme kaikki seitsemän kierrosta, mutta eipä siihenkään mennyt kuin reilut pari tuntia. Peli on incremental cap -tyylinen ja alkua nopeuttaa se, että firmat voivat rahoittaa itseään myymällä omia osakkeitaan pörssiin. Niillä rahoilla firmat voivat sitten vaikka perustaa uusia firmoja – kyllä, tässä pelissä voit omistaa firman joka omistaa firman joka omistaa firman. Valitettavasti tämä ketjuttaminen tarkoittaa sitä, että lopulta sinä olet perimmäisessä vastuussa näiden kaikkien firmojen junanostoista. Viiden osakkeen firmoja voi fuusioida yhteen, mikä antaa jonkun verran pelivaraa itsensä pelastamiseen – ehkä.

Pocket Train Game oli aika hämmentävä kokemus, johon täytyy ehdottomasti tutustua syvemmin. Modulaarinen pelilauta tarkoittaa, että ihan samat jutut eivät toimi joka kerralla, ja pelissä piisaa muutenkin jippoja. Esimerkiksi vuorojärjestyksestä on jokaisella kierroksella huutokauppa, emmekä hyödyntäneet sitä ollenkaan tarpeeksi. Uskon, että tästä pelistä löytyy vielä reippaasti kerroksia.

Se toinen kotitekoinen 18xx-peli on puolalaisen Jan Kłosin 1894. Peli ehti saapua loppukuusta, mutta vielä sitä ei ole saatu pöydälle. Tämäkin peli lupaa todella reipashenkistä toisten pelaajien sabotoimista ja muuta jäynää. Ensimmäinen pelikerta on toivon mukaan niinkin pian kuin tänään maanantaina 28.9., mutta vasta iltapäivästä. joten tähän uutiskatsaukseen ensifiilikset eivät nyt ehdi mukaan.

Tuukan pelaamia

Vilman pelaamia

Syyskuussa pelikertoja tuli pöydän äärellä 96 ja BGA:ssa 55. Kokeilin yhtätoista uutta peliä. Kuukauden ehdottomasti tärkein asia oli saada PuffiNovat vihdoin Suomeen. Lautapelioppaan pelipäivä oli jälleen todella mukava tapahtuma. Kalajärven pelikerholla pelasimme Lost Ruins of Arnakin kampanjan, tavoitteena oli pelata kaikki kuusi chapteria ennen kuin kaverin vauva syntyy. Viikko sitten maanantaina pääsimme viimeisen läpi. Tätä kirjoittaessani en ole täysin varma, onko vauva syntynyt mutta koska tämä ystävä ei saapunut PuffiNovan julkaisujuhliin torstaina, uskoisin että syynä oli synnyttäminen. 

Mistä pääsenkin julkaisujuhliin. Kaikki ovat varmasti joskus kuulleet, että uusille kirjoille ja elokuville pidetään julkaisujuhlat. Olen sitä mieltä, että lautapelit todellakin ansaitsevat saman. Järjestin kaksi vuotta sitten Trolliukselle juhlat ja tietysti myös Puffis sai julhat! Juhlat pidettiin tukkurini Amo Toysin tiloissa Helsingissä. Kutsuin kaikki neljä pelikerhoa, joissa aktiivisesti käyn: Martinlaakson, Olarin, Kalajärven ja Fuengirolan. Ilokseni jokaisesta pelikerhosta saapui porukkaa. Kutsun saivat tottakai myös Lautapeliopas, Nopparalli, Suomi pelaa -sivuston lautapelisuunnittelijat ja Lautapelimestarin porukat sekä minun lähipiirini.

No mitä tälläisissä lautapelin julkaisujuhlissa sitten tehtiin? Nopparalli haastatteli meitä pelin tekijöitä vieraiden edessä (oletan, että tästä on video tulossa lähiaikoina), mieheni piti koskettavan ja hauskan puheen, jokainen sai leikkiä graafikkoa ja värittää yhden PuffiNova-hahmon, luonnollisesti oli myös mahdollisuus päästä pelaamaan PuffiNovaa ja tottakai tarjolla oli kakkua! Amo hemmotteli vieraita ja jokainen sai lähtiessään itselleen yhden Squishmallows-pehmolelun. Juhlatilana Amo oli täydellinen, sillä vieraat saivat tutkia Amon leluja ja pelejä. Omat lapseni totesivatkin, että nämä olivat parhaat juhlat ikinä, enkä kuulemma saa jatkossa mennä Amolle edes työasioissa ilman kahta innokasta assistenttia.

Vielä jatkan PuffiNovasta: pitkä rahtimatka Suomeen on vihdoin päättynyt! Hurraa! Matkahan tosiaan alkoi heinäkuun alussa ja kiitos Afrikan kiertämisen, matkaan tuli muutama lisäkilometri ja -viikko. Varastolleni pelit saapuivat perjantaina. Kokonainen merikontti oli täynnä PuffiNovaa. Sain avukseni 16 aikuista käsiparia ja yhdet alaikäisetkin kädet saapuivat auttamaan. Apua todellakin tarvitsin! 5 000 PuffiNovaa ja 2 000 lisäosaa, niiden siirtämiseen meni meiltä viisi tuntia. Melkoinen urakka!

Jatkan vielä lautapelisuunnittelupöhinällä ennen kuin hyppään kuukauden uutuuspeleihin. Ensi vuoden peli Magic Waterfall on saatu valmiiksi graafikon kanssa! Yhteistyö PuffiNovan kohdalla sekä Jasu Hintsalan kädenjälki vakuutti minut siitä, että tarvitsen saman graafikon myös ensi vuoden peliini. Suunnittelijana on myöskin tuttu kaksikko, minä sekä Pantteri eli Juhana Keskinen. Tahdoin, että peli valmistuu niin, että saan siitä ennakkokappaleen mukaani Essenin Spiel-messuille. Aikataulusta tulikin aika tiukka ja jouduimme Jasun kanssa tekemään hyvin pitkää työviikkoa. Täysin ei röyhkeyden puolelle menty, vaan Jasu sai pitää lakisääteisen ruokatauon sekä jumppatauon, kuten Jasu itse arkirutiineistaan minulle puhuu. Viikonloppuvapaa on sen sijaan tuntematon termi meille. 

Ensimmäinen kuukauden uusista tuttavuuksista on Verdant, jonka olen Sadun hyllyssä nähnyt jo monesti, mutta koskaan se ei ole noussut pöydälle. Nyt oli sen aika! Tykästyin kovasti tähän pikkufilleriin. Kevyt, nopea ja kiva. Teemana tykkään luontoaiheisista peleistä, vaikka teema ei minulle olekaan kovin tärkeä asia. Ulkonäkö sensijaan on ja Verdant on söpö. Pelissä istutetaan kukkia ruukkuihin ja valmiista istutuksista saa pisteitä parilla eri tavalla. Peli muistuttaa eniten ehkä Pondscapea ja Ecosystemiä, joissa myöskin kerätään omalle pelialueelle alussa määritelty ruudukkokortteja. 

Toinen uutus on oikea uutuus, Cascadia: Alpine Lakes, jonka ystäväni Jenni oli ilokseni ostanut. Tätä olin odottanut! Tykkään alkuperäisestä ja molemmista kupongintäyttö-Cascadioista. Alppiversiossa laatat ovat erimalliset, sillä kaksi laattaa on aina kiinni toisissaan. Pelimekaniikka on sama tuttu, nosta laatta ja eläinmerkki. Kävytkin tekevät samat tutut temput ja ei, vieläkään et voi vaihtaa valikoiman laattoja uusiin, vaikka kuinka haluaisit.

Eroja on kuitenkin muitakin kuin vain laattojen koko. Pisteytyksessä eläinlajit eivät pisteydy kortein, vaan tutun oloiset pisteytyskortit pisteyttävät jokaisen maastotyypin. Eläimistä saa tottakai pisteitä, lopuksi lasketaan jokainen eläinlaji vuorollaan: kenen alppiaasi (oikeasti tämä on kuulemma vuohi) on korkeimmalla, jos usealla pelaajalla on yhtä korkealla lasketaan kummalla on tällä korkeimmalla tasolla niitä eniten ja tasatilanteessa katsotaan yksi alempi taso ja niin edelleen. Jos et ole nähnyt kuvia etkä ole lukenut pelistä mitään äskeinen voi kuulostaa oudolle. Mutta se juuri on Alppi-Cascadian suola! Pelissä pelataan laattoja päällekkäin!

Kolmas uutuus on Belratti, mutta jos rehellisiä ollaan, tämä ei ole uutuus. Olen pelannut kerran aiemmin, mutta jätin pelin tilastoimatta, koska sääntöjen kanssa oli niin suuria epäselvyyksiä. Nyt kuitenkin säännöt kerrottiin oikein ja sain pelin tilastoon. Peli on ihan mukava partypeli.

Neljäntenä uutuutena on toinen Jennin ostos: Forage. Ihanaa, kun on läheisiä, jotka tykkäävät shoppailla lautapelejä! Ja hyviä sellaisia! En malta odottaa, että pääsen pelaamaan tätä kupongintäyttöpeliä uudestaan! Ensimmäinen pelikerta oli aika työläs minulle. Pieneksi kuponkipeliksi tämä olikin aika raskas. Monta tarkkailtavaa asiaa ja erilaisia pisteytysmahdollisuuksia. Onneksi aikamme riitti revanssiin (rakastan revansseja)! En muista, että olisin aiemmin törmännyt kuponkipeliin, jossa piirretään pelikortteihin, mutta tässä tehtiin niin! Kortit oli aika hankalia sekoittaa, mutta vaikuttivat hyvin laadukkailta. 

Viides uutuus on Rumspinnen, joka kuuluu NSV:n minikuponkipelien sarjaan. Isona päivityksenä tämä uusi peli myytiin pikkuruisessa laatikossa. Sarjan aiemmat pelit on myyty paperisissa pusseissa, joita ei saa lautapelihyllyyn mitenkään järkevästi näkyviin. Tämän sarjan pelit ovat täydellisiä reissuun, kupongit voi laminoida ja ne mahtuvat vaikka käsilaukkuun ja lisäksi tarvitaan yksi noppa. Rumspinnen erosi merkittävästi sarjan aiemmista peleistä (Honeymoon, Volle weide…), tässä pelissä joudut ensimmäisen kierroksen jälkeen luopumaan kupongistasi ja saat vastustajan kupongin täytettäväksi. Vähän tuli mieleen Cartographers ja sen liilat kortit! 

Kuudes uutuus oli Fishing, jota pääsin pelaamaan Lautapelioppaan pelipäivässä. Tikkipelien ystävälle tämä kalastusteemainen peli upposi todella hyvin! 

Kingdomino Duelin olen kyllä tiennyt, mutta jostain syystä en ole sitä kokeillut, vaikka tykkään Kingdominosta ja kuponkipeleistä. Tampereella pääsin sitä nyt testaamaan ja tykkäsin todella paljon. Olen sanonut tämän useasti, mutta tämän voisi laittaa ostoslistalle. 

Tampereella Halloween-juhlissa teemana oli sirkus, joten pöydälle nousi 3 Ring Circus. Minulla ei ollut tästä mitään ennakko-odotuksia eikä tietoa. Yllätys oli mukava, kun pelin oppi helposti. Ainoa vaikea asia, mitä en vielä lopussakaan tajunnut oli yhteinen iso junanvaunu, jonka liikuttaminen oli kryptistä. Pelissä on varmasti useita mahdollisia tapoja voittaa, mikä on aina hyvä merkki. Koimme, että lisäosa olisi paikallaan, koska kortteja on turhan vähän, etenkin pisteytyspopcorneja. Haluan ehdottomasti revanssin!

Unstable Unicorns on söpö yksisarvispeli, jostain en myöskään tiennyt yhtään mitään. Ennakkotietona sain, että peli muistuttaa Exploding Kittensiä. Se ei sinänsä auttanut, koska sitäkään en ole pelannut. Pelin suurin vahvuus on sen laatikko. Rakastan näitä magneetilla kiinni loksahtavia laatikoita, samanlainen on ainakin Who Did It? -pelissä. Muuta hyvää minulla ei valitettavasti ole pelistä sanottavaa. Omasta mielestäni peli on täysin sama kuin tyttäreni lemppari Squishmallows Squish Squash, jota itse syvästi inhoan (tämä on kuitenkin lukemaan opettelevalle lapselle oiva tapa opetella lukutaitoa, joten ei pilkata liikaa). Ehkäpä tämä peli olisi sitten oiva tapa lapsille opetella englantia? Itse en toista kertaa tätä aio pelata ja omille lapsille en esittele tätä, koska olisi kamalaa, jos he tykkäisivät tästä ja vaatisivat minua pelaamaan.

Mysterium Park ei tainnut erota alkuperäisestä Mysteriumista muuten kuin kuvituksensa osalta. Saattoi olla pieniä eroja, mutta ei mitään merkittävää. Joten tykkäsin, koska tykkään myös alkuperäisestä! 

Schrödinger’s Cats ei houkutellut minua lainkaan. Kuolleita kissoja laatikossa? Vaikutti lasten peliltä. Se, että pelaajat putoavat yksitellen pois, on kamalan tylsää. Putoavat pelaajat joutuvat katselijoiksi ja eipä lautapelejä ole mukavaa katsella, niitä tahtoo pelata! Mutta hitsit kun muuten peli olikin todella hauska! Vaikka yleensä en lämpene bluffauspeleille. Vaatii varmasti uusintapelikerran. 

Vielä yksi asia! Olen pitkään haaveillut, että saisin pelata samanaikaisesti kahdessa pöydässä. Pelien pitää tietysti molempien olla tuttuja. Tampereen ihanat naiset suostuivat tähän ja pöydälle pääsi Wispwood, jossa sain hopeaa ja Bomb Busters, jossa pääsimme läpi tason 19 eli ensimmäisen tason, jossa on aikaraja. Sanoisin, että testi toimi, vaikkakaan en Wispwoodissa yltänyt voittoon. Kokemus oli kuitenkin huikea!

Meinasin unohtaa, syyskuussa oli tietysti vielä yksi aika iso tapahtuma liittyen lautapeleihin. Olin Huomenta Suomi -lähetyksessä vieraana Antti Laihon ja Jasu Hintsalan kanssa, puhumassa mistäs muusta kuin lautapeleistä ja niiden tekemisestä! Hitsit, kun suorat lähetykset ovat jännittäviä, niitä kun ei voi editoida. No, mitään sammakoita ei päässyt suusta ja oma kriittinen silmä on tyytyväinen lähetykseen. Vaikkakin yksi asia jäi sanomatta ja se on tietysti Lautapeliopas! Tottakai aina pitäisi Lautapeliopas mainita, tätä kautta saa niin kivasti tietoa uusista peleistä ja pystyy seuraamaan alan uutisia omalla äidinkielellä. 

Tapahtumakalenteri

JokiCon Syksy 3–4.10.2026 (Joensuu)

15. JokiCon on Joensuu Board Gamersin järjestämä kaikille avoin lautapelitapahtuma, joka järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen Aurora-rakennuksen A-osassa. Ohjelmassa on vapaata pelaamista ja tarjolla on kerhon pelikokoelma. Tapahtuma on päihteetön.

Tapahtuma on avoinna la klo 11.00–21.25 ja su klo 10.00–19.00. Pääsymaksu on 3 € päivältä ja 5 € koko viikonlopulta.

Lisätietoja Lautapeliseuran foorumilta, Facebookista tai tapahtuman Discordista.

PERUUTETTU: Lautapelaamaan 9.–11.10.2026 (Helsinki)

Suomen Lautapeliseuran klassinen pelitapahtuma järjestetään tauon jälkeen Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtuma on peruttu, eikä sitä järjestetäkään.

LanTrek 2026 15.–18.10.2026 (Tampere)

LanTrek-tapahtumassa on suuri lautapelialue yhteistyössä Tampereen ATK- ja lautapeli ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Pelialue on auki 15.–17.10.2026.

Tapahtumasta pääsee nauttimaan päivälipuilla, eli konepaikkoja ei tarvita.

Lisätietoja LanTrekin sivuilta.

ItäCon 23.10.–24.10.2026 (Ruokolahti)

Ruokolahdella järjestetään Etelä-Karjalan ensimmäinen peli- ja conitapahtuma. Viikonlopun aikana on tarjolla LAN-pelaamista, cosplayta, myyjiä, pelinkehittäjien tapaamisia sekä cosplay- ja animaatiokilpailuja. Lautapeliohjelma on vielä auki, mutta jotain sellaistakin on luvassa.

Lisätietoja ItäConin sivuilta.

Nordic Championship 2026 31.10.–1.11.2026 (Imatra)

Saimaa Gaming järjestää Imatran kylpylässä pelitapahtuman, jossa kisaillaan Warhammer 40K:n parissa sekä peruspelin Doubles-turnauksena että Kill Teamin Golden Ticket -turnauksessa, jossa voittajalle on luvassa pääsy pelin MM-kisoihin. Ohjelmassa on myös kaksipäiväinen lautapeliturnaus, jossa kisapeleinä ovat Flamme Rouge, Quest for El Dorado, Heat: Pedal to the Metal, Downforce ja Formula D.

Turnauksiin osallistuminen maksaa 40 €. Tapahtuman osallistujat saavat 20 % alennuksen majoituksista kylpylässä.

Lisätietoja Saimaa Gamingin nettisivuilta.

LaaksoCon 17.–18.4.2027 (Ylivieska)

LaaksoCon järjestetään Toimitalo Pietarissa (Terveystie 11, Ylivieska). Maksuton lauta-, kortti-, miniatyyri- ja pöytäroolipeleihin keskittyvä tapahtuma on suunnattu yli 16-vuotiaille ja täysi-ikäisille. LaaksoConin pääjärjestäjä on Jokilaaksojen Pelaajat. LaaksoConin vapaaehtois– ja ohjelmahaut ovat 7.-28.1.2027.

Lisätietoja LaaksoConin verkkosivuilta.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

Jos hetken oli vähän hiljaista arvostelurintamalla, nyt uusia juttuja on ilmestynyt reippaasti.

Mari on urakoinut arvosteluja ahkerasti. Vuoden peli -voittaja Rakenna ja arvaa maistui testiporukalle hyvin. Mari on mys arvioinut pari uutta lastenpeliä. Panda Gangissa etsitään nopan määräämän ominaisuuden mukaisia pandoja ja Aarrepuun yllätyksessä oravat keräävät tammenterhoja. Mari testasi myös Cluehoundin pakopelilehdet, jotka tarjoavat toimivaa pulmanratkontaa lehtiformaatissa.

Sampsa täydensi Spy Guy -pelin arviota Spy Guy Pyramid -pelin osalta. Samat tutut kuviot, mutta tällä kertaa pelilaudalle kohoaa kolmiulotteinen pyramidi. Myös Pekingin Mysteerien arvio sai täydennystä uusien painosten suhteen. Sampsa kirjoitti pari isompaakin arviota: Agent Avenue -kaksinpelissä juonitaan ja bluffataan tietä kohti voittoa ja Dewan on oikein mallikelpoinen, viimeistelty ja vähän yllätyksetön aluehallintaperhepeli.

Veeti kirjoitti pienen arvion Wyrmspan: Dragon Academy -lisäristä, joka on Wyrmspanin faneille kelpo täydennys peliin. Veeti lisäsi myös Kingdom Legacy: Feudal Kingdomin arvioon oman kommenttinsa, joka perustuu Lautapelit.fi:n suomenkieliseen versioon.

Jessica debytoi arvostelijana arvioimalla Sticksin, joka on sormikokoista Twisteriä: pelaajien on saatava pideltyä isoa määrää puisia tikkuja sormiensa välissä. Jessica arvioi myös Elmerin etelänmatka -lastenpelin, jossa autetaan norsua pakkaamaan vaatteitaan lomamatkalle.

Heikki kirjoitti pitkästä aikaa arvion, tällä kertaa japanilaisesta Magical Athlete -pelistä ja erityisesti sen uudesta, Richard Garfieldin tuunaamasta versiosta. Näyttävä peli on höpsöä ja yksinkertaista kilpajuoksua, joka toimii paremmin kuin pitäisi.

Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Ryhmässä tiedotetaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista. Liittyäksesi ryhmään laita viestiä Telegramissa.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista ja Mastodonista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram ja Mastodon ovat varmimpia kanavia, joissa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Uutiskatsaus 31.8.2026
2. Yatzyn säännöt
3. Vuoden peli -palkinto
4. Vuosiäänestys
5. Secret Hitler
6. Texas Hold’emin säännöt
7. Forte Arena
8. 100 parasta peliä 2026
9. Bomb Busters
10. The White Castle

Lautapeliblogien päivitykset

Peliarvostelut:

• Koko perhe pelaa: Karak Goblin – ensimmäinen askel pakanrakennuspelien maailmaan
• Lunkisti: Aivopähkinä – luukkuvisailua
• Koko perhe pelaa: Arviossa Vuoden perhepeli 2026: Rakenna ja arvaa
• Noppapotti: Dale of Merchants – Juhlajulkaisun ennakkokatsaus.

Videot:

• Peli-Harri: Lautapeliarvostelu: Fishing
• Anton VS Lautapelit: Lautapelioppaan vuosiäänestys 2026 #shorts
• Nopparalli: Great Western Trail: El Paso | Lautapelin arvostelu
• Nopparalli: Dale of Merchants: 10-year Anniversary | Juhlajulkaisun katsaus! | Snowdale Design
• Tuomo Pekkanen: Top-30 Lautapelit vuosi 2026
• Anton VS Lautapelit: Voiko lautapeli olla jopa LIIAN hyvin tuotettu? | DALE OF MERCHANTS
• Anton VS Lautapelit: Stonemaier on taas vauhdissa #shorts
• Anton VS Lautapelit: Pelaillaan oravilla, aroilla ja oseloteilla | DALE OF MERCHANTS 1
• Anton VS Lautapelit: Pelaillaan krokotiileillä, laiskiaisilla ja hillereillä | DALE OF MERCHANTS 2
• Anton VS Lautapelit: Pelaillaan jäniksillä, harakoilla ja kenguruilla | DALE OF MERCHANTS 3
• Anton VS Lautapelit: Pelaillaan apinoilla, olmeilla ja dodoilla | DALE OF MERCHANTS 4
• Anton VS Lautapelit: Pelaillaan sammakoilla, apinoilla ja muurahaiskäpyillä | DALE OF MERCHANTS 5
• Miiran ja Annikan hyvin draftatut kortit: 287. Kesän 2026 lautapelihankinnat, 288. Q-kirjaimella alkavat lautapelit, 289. Söpöt lautapelit, 290. Pelit joissa on kiva tuloutus

Muut jutut:

• Gameblog: 18xx title popularity in Finland 2003–2025
• Huoltoreitti: Pelattuna: Finnish Civil War (2009, 2017)
• Tuomo Pekkanen: Top-30 Lautapelit 2026
• Pelikilta: Solarpunk todellisuutemme
• Gameblog: Forest Shuffle: Smoky Mountains initial strategy thoughts

Lautapelit.fi:n uudet pelit:

• Aivopähkinä
• Copycat
• Elmerin Etelänmatka
• Etanaralli
• Hurja Hirvi Hässäkkä
• Mahjong Cards
• Matchy Matchy
• Panda Gang
• Sticks
• Ubongo Solo
• Wizard

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde

Elmerin etelänmatka on 2–4 pelaajan lastenpeli, jossa autetaan Elmeri-norsua pakkaamaan matkalaukkuja lomamatkaa varten. Jokaisella pelaajalla on omat vaatelaattansa, joista yritetään päästä eroon ennen muita.

Pelin suunnittelija on Reiner Knizia ja suomalainen julkaisija on Lautapelit.fi. Ikäsuositus on 4+, mikä osui ainakin meidän testiryhmäämme hyvin: peliä pelasivat kanssani hieman alle viisivuotias ja nelivuotias. Testasimme peliä sekä kaksinpelinä että kolmella pelaajalla.

Ensivaikutelmani pelistä oli hieman epäilevä. Pelkäsin, että kyseessä olisi hyvin yksinkertainen nopanheittely, joka jäisi aikuiselle nopeasti tylsäksi. Käytännössä peli osoittautui kuitenkin yllättävän viihdyttäväksi.

Noppa määrää matkalaukun

Pelin alussa neljä yhteistä metallista matkalaukkua asetetaan ympyrän muotoon pelialueen keskelle. Elmeri-norsu laitetaan yhden matkalaukun viereen ja joka vuoron jälkeen norsu siirretään myötäpäivää seuraavalle laukulle. Pelaajille jaetaan vaatelaattoja pelaajamäärän mukaan, ja tavoitteena on päästä ensimmäisenä kaikista omista laatoista eroon.

Vuorolla heitetään noppaa. Jos noppa näyttää väriä, avataan vastaavan värinen matkalaukku ja pakataan sinne yksi oma vaatelaatta. Jos Elmeri-norsu seisoo juuri tämän matkalaukun vieressä, pelaaja saa pakata yhden sijasta kaksi laattaa.

Jos noppa näyttää hiirtä, käy huonompi tuuri. Norsun vieressä oleva matkalaukku avataan ja kaikki siellä olevat vaatelaatat joutuvat vuorossa olevalle pelaajalle. Hyvällä tuurilla matkalaukku on tyhjä, jolloin pelaaja ei saa lisää laattoja.

Vuoron päätteeksi matkalaukku suljetaan ja Elmeri siirtyy seuraavan laukun viereen.

Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset ja ne oppii nopeasti. Pienimpien lasten kanssa norsun siirtämisestä piti vielä välillä muistuttaa, mutta muuten pelaaminen sujui ilman jatkuvaa aikuisen apua.

Huono tuuri ei välttämättä ratkaise peliä

Elmerin etelänmatka on ennen kaikkea tuuripeli. Noppa ratkaisee, mihin laukkuun pääsee pakkaamaan ja osuuko omalle kohdalle hiiri juuri silloin, kun Elmerin vieressä oleva laukku on täynnä laattoja.

Pelissä on kuitenkin yksi pieni, mutta tärkeä sääntö, joka tasaa huonoa tuuria. Jos pelaajalla on kädessään neljä erilaista vaatelaattaa – lakki, paita, housut ja sukka – nämä saa poistaa pelistä.

Heitin kerran nopasta hiiren juuri silloin, kun norsun vieressä olevassa matkalaukussa oli paljon laattoja. Sain valtavan kasan tavaraa, mutta pystyin saman tien muodostamaan kolme neljän erilaisen vaatteen settiä. Sain siis poistettua yhteensä 12 laattaa ja jäljelle jäi vain viisi. En silti voittanut peliä.

Sääntö toimii minusta erittäin hyvin juuri lastenpelissä. Ilman sitä huono hiiriheitto voisi pudottaa pelaajan niin kauas muista, ettei voittoon ole enää realistisia mahdollisuuksia. Nyt epäonninen pelaaja voi saada samalla mahdollisuuden päästä nopeasti takaisin mukaan. Parhaassa tapauksessa hiiri voi jopa auttaa: laukusta voi nousta juuri se puuttuva vaate, jolla neljän erilaisen vaatteen setti täydentyy – ja joskus se voi ratkaista koko pelin.

Aikuisellekin yksi pieni päätös

Strategiaa pelissä on hyvin vähän, mutta aivan päätöksetön peli se ei ole. Aikuinen huomaa nopeasti, että neljä erilaisen vaatteen sääntö vaikuttaa siihen, mitä laattoja laukkuun kannattaa laittaa. Jos vaihtoehtoja on, voi olla järkevää pitää itsellään erilaisia vaatteita, jotta mahdollinen hiiren tuoma lisäkuorma on helpompi purkaa neljän vaatteen seteiksi.

Säännöissä ei mainita, pidetäänkö vaatelaatat näkyvillä vai piilossa, mutta me pidimme ne pöydällä kuvapuoli ylöspäin kaikkien nähtävillä. Tämä tuo peliin hieman lisätaktikointia, sillä matkalaukkuun voi jättää laittamatta sellaisia vaatteita, joita joku toinen pelaaja tarvitsee saadakseen neljän erilaisen vaatteen setin.

Lapsille nämä eivät tietenkään ole välttämättömiä ajatuksia. Pelin voi hyvin pelata vain heittämällä noppaa ja valitsemalla yhden vaatteen pakattavaksi. Minusta tämä on lastenpelissä hyvä: pienet lapset pystyvät pelaamaan täysin omatoimisesti, mutta aikuinen voi silti tehdä edes pieniä valintoja.

Tuuria lasten ehdoilla

Jos ei pidä tuuripeleistä, Elmerin etelänmatka ei todennäköisesti muuta mielipidettä. Vahva tuuripitoisuus ei kuitenkaan ole tässä huono asia. Lastenpeleissä sattuma voi jopa olla etu, koska aikuinen ei saa automaattisesti etulyöntiasemaa kokemuksensa tai paremman taktisen ajattelunsa vuoksi.

Tässä aikuinen voi aivan hyvin hävitä – kuten minulle kävi joka pelissä, vaikka pelasin täysillä. Se tekee yhteisestä pelaamisesta rennompaa kuin peleissä, joissa vanhempi joutuu tietoisesti pelaamaan heikommin antaakseen lapselle mahdollisuuden voittaa.

Metallilaukut kruunaavat kokonaisuuden

Pelin komponentit tekivät hyvän vaikutuksen. Erityisesti metalliset matkalaukut ovat hauska ja laadukkaan tuntuinen ratkaisu. Vaatelaattojen pakkaaminen oikeasti avattaviin laukkuihin sopi teemaan erityisesti ja tekee yksinkertaisesta toiminnosta lapsille konkreettisen.

Pelin jälkeen lapset jäivät vielä oma-aloitteisesti lajittelemaan laattoja värien mukaan oikeisiin matkalaukkuihin. Se kertoo hyvin siitä, että komponentit itsessään houkuttelevat käsittelemään peliä vielä varsinaisen pelaamisen jälkeenkin.

Helppo ottaa esiin uudelleen

Elmerin etelänmatka on sellainen lastenpeli, jonka uskon päätyvän meillä pöydälle uudestaankin.

Säännöt on nopea opettaa, alkuvalmistelu on helppo ja pienet lapset pääsevät heti mukaan. Harvassa pelissä alkuvalmistelu on helpoimmillaan neljällä pelaajalla: tällöin jokainen saa suoraan yhden vaatetyypin kaikki kuusi laattaa. Päiväkodin lautapelipäivään tämä olisi minusta erittäin luonteva peli: se ei vaadi pitkää sääntöjen selittämistä eikä aikuisen jatkuvaa ohjaamista.

Peli ei tarjoa suurta strategista syvyyttä, eikä sen tarvitsekaan.
Sen vahvuudet ovat helppous, tasavertaisuus ja hauskat komponentit.

Olin ennen ensimmäistä peliä epävarma siitä, riittäisikö näin yksinkertainen nopanheittely pitämään aikuisen kiinnostuksen yllä. Ainakin meidän peleissämme riitti. Se on myös oivallinen peli lasten kesken pelattavaksi.

Faktat Elmerin etelänmatkasta

Suunnittelija: Reiner Knizia

Julkaisija: Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Erittäin yksinkertainen. Vuorolla heitetään noppaa ja toimitaan sen osoittamalla tavalla. Säännöt oppii nopeasti, ja pienetkin lapset pääsevät helposti mukaan.

Onnen vaikutus: Korkea. Noppa määrää pitkälti, pääseekö pelaaja pakkaamaan laattoja vai joutuuko ottamaan niitä takaisin itselleen. Neljän erilaisen vaatelaatan poistaminen pelistä tasaa kuitenkin onnistuneesti huonoa tuuria.

Vuorovaikutus: Vähäinen. Pelaajat eivät juuri vaikuta suoraan toistensa tekemisiin, mutta kaikki käyttävät samoja matkalaukkuja ja Elmeri-norsun sijainti vaikuttaa pelin kulkuun.

Teema: Matkalaukkujen pakkaaminen toimii lastenpelissä hyvin, ja oikeasti avattavat matkalaukut tukevat teemaa hienosti.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Peli on nopea ottaa esiin ja lapset halusivat pelata sitä uudelleen. Pelin kulku vaihtelee nopanheittojen mukaan, vaikka perusidea pysyy samana.

Saavutettavuus: Pelaaminen ei vaadi lukutaitoa. Pelissä tunnistetaan värejä ja erilaisia vaatekappaleita, ja säännöt on helppo opettaa myös pienille lapsille.

Pelaajamäärä: 2–4. Toimii hyvin sekä kahdella että kolmella pelaajalla.

Pituus: 15 min.

Lähde

Panda Gang on kätevä pieni lastenpeli tai myös aikuisille soveltuva takuuvarmasti nopea ja helppo filleripeli. Pelilaatikosta löytyy kasa kortteja ja noppa.

Peli on niin yksinkertainen, että sitä voi alkaa pelata vaikka samalla, kun kertoo sääntöjä. Panda Gang koukutti osan aikuisistakin vaatimaan vielä yhden kierroksen, ja vielä yhden. Testiryhmässä oli mukana sekä lapsia että aikuisia. 

Pandojen keräilyä

Pelaajien tavoitteena on kerätä itselleen mahdollisemman monta pandaa. Panda Gang pelissä kaikki toimivat yhtä aikaa, eikä pelissä ole varsinaisesti omia vuoroja. Siinä kuitenkin vuorotellaan kuka saa heittää noppaa. Kortit levitetään rinkiin kaikkien ulottuville. Noppaa heitetään ja katsotaan mitä se käskee etsimään. Vaihtoehtoja on kuusi. Niistä neljä kohdistuu pandan ominaisuuksiin ja kaksi bambunvarsiin. Pandoista etsitään joko pisin, lyhyin, painavin tai kevyin. Bambunvarsista pisin tai lyhyin.

Kuvitellaan, että noppa näytti tällä kertaa painavinta pandaa! Kaikki nappaavat mahdollisimman nopeasti kortin, joka kuvaa heidän mielestään painavinta pandaa. Kortteja ei saa siirrellä ja etsiä esimerkiksi alla olevista korteista paremmin noppaan sopivaa korttia. Pelaajan tulee napata jokin päällä kokonaan tai osin näkyvistä korteista. Aina voi myös tarttua sokkona johonkin lähinnä kulmasta näkyvään korttiin.

Kortin etupuolella on pandan kuva ja taustalla on sen tiedot: pituus, paino ja bambunvarren pituus. Kun kaikki ovat napanneet kortin, ne käännetään yhtä aikaa. Kaikki luettelevat oman pandansa painon: 156, 160, 99, 158. Kierroksen voittaa eniten haluttua ominaisuutta omaava kortti, tässä tapauksessa panda, jonka paino on 160. Voitokas pelaaja saa pitää kortin edessään, ja muut pelaajat laittavat oman pandansa poistokasaan.

Panda Gangin voittaa nopeimmin pelaajamäärän mukaisen määrän pandoja kerännyt pelaaja tai eniten pandoja kerännyt pelaaja. Tasatilanteessa ratkaisee se, kenen pandalla on lyhyin bambu. Esimerkiksi kaksinpelin voittaa se, joka kerää ensimmäisenä kymmenen pandaa. Kuudella pelaajalla peli päättyy jo kolmeen pisteeseen. Jos pakka loppuu kesken, poistopakkaa ei sekoiteta uudelleen paitsi kolminpelissä.

Helpompia versioita nuorille pelaajille

Panda Gangia voi helpottaa asettelemalla pandat niin, että ne ovat kaikki näkyvillä esimerkiksi 5×4-ruudukoksi, jossa on 20 satunnaista korttia esillä. Erilaisten muodostelmien teko innosti erityisesti lapsia, jotka keksivät itse muotoja, joihin kortit voisi laittaa. 

Panda Gang haastaa esimerkiksi perinteisiä pienille lapsille tarjoiltavia muistipelejä, koska tässä pääsee toimimaan nopeasti, mikä on monille lapsille luontaista. Sen sijaan, että pitäisi pohdiskella missä olikaan kortille pari, tässä keskitytään mahdollisemman nopeasti bongaamaan kaikista korteista sopivin! Peli sai kiitosta erityisesti aikuisilta, jotka ovat uudempia lautapeliharrastuksen parissa: tämä on sopivan simppeli ja pelissä voi kokea olevansa samalla viivalla pitkään pelaamista harrastaneiden kanssa.

Voitan seuraavan pelin!

Lasten mielestä Panda Gangissa mainiointa on, jos en voita tällä kertaa, voitan ehkä seuraavan pelin. Peli on niin lyhyt, että on helppo pelata useampikin peli putkeen. Peli on mainio lastenpeliksi siinäkin mielessä, että jos kortit kärsivät hieman pelatessa, peli perustuu kuitenkin nopeuteen ja tuuriin. Pelatessa ei ehdi katsella, onko jonkun kortin kulma hieman kuluneempi ja peli on täysin pelattavissa, vaikka kortti tai pari hukkuisi. Laatikko on kevyt ja kätevä napata mukaan esimerkiksi käsilaukkuun tai reppuun.

Panda Gangin ohjeet ovat sen verran yksinkertaiset, että ainakin vanhemmat lapset selviävät niistä ilman aikuisen apua. Sitten kun säännöt ovat hallussa, lapset voi jättää pelaamaan keskenään. Kunhan he osaavat vertailla numeroita, eivätkä nielaise noppaa! Peli kehittää taitoja hahmottaa kaksi- ja kolminumeroisten lukujen suuruusjärjestyksiä. Nuorimmat pelaajat kaivannevat aikuisilta tähän apuja, mutta ainakin noin 9–10-vuotiaat ja vanhemmat lapset pärjäävät hyvin itsenäisesti pelin parissa.  

Peli toimi hyvin kaikilla pelaajamäärillä. Kaksinpeli tuntui kilpailuhenkisimmältä ja kuuden pelaajan peli taas siltä, että siinä onnella oli suurempi vaikutus. Pandojen kuvat ovat osa todella lähellä toisiaan ulkonäöltään. Eroa voi olla vain yhden yksikön verran, kun kortti käännetään! 

Faktat Panda Gangista

Suunnittelija: Przemek Wojtkowiak

Julkaisija: HUCH!, Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Todella simppeli. Joku heittää noppaa ja sitten pitää etsiä nopeasti sopivin kortti. Toista, kunnes joku voittaa.

Onnen vaikutus: Korkea, pandat ovat niin samannäköisiä keskenään, ettei pelkällä taidolla ja nopeudella pärjää.

Vuorovaikutus: Suuri, mutta epäsuora. Vuorot tehdään yhtä aikaa, joten joku voi napata aivan kätesi alta pandan ensin!

Teema: Söpöjen pandojen keräily sopii hyvin lastenpelin kuvitukseksi.

Uudelleenpelattavuus: Erinomainen, koukuttava peli. Kortteja on paljon ja niiden sekoittaminen satunnaistaa pelin kulkua hyvin, vaikka itse pelin idea ei muutu.

Saavutettavuus: Sääntöjen lukeminen vaatii kielitaitoa, mutta muutoin pelissä ei ole tekstiä. Sisältää vain numeroita korteissa ja symboleita nopassa. Pelaaminen edellyttää kolminumeroisten numeroiden vertailun osaamista.

Pelaajamäärä: 2–6.

Pituus: 15 min. 

Lähde

Aarrepuun yllätys on arvostelun kirjoittamishetkellä Vuoden lastenpeli -finalistien joukossa, yhtenä kolmesta vaihtoehdosta kisan voittajaksi. Millä tavoin tämä uusi tulokas vertautuu vaikkapa lastenpelien kestoklassikkoon Kanin loikkaan? Mitä lapset ajattelevat tästä pelistä verrattuna muihin uudempiin tulokkaisiin lapsille soveltuvien pelien parissa?

Testiryhmässä mukana viisi- ja seitsemänvuotiaat lapset, yksi teini-ikäinen sekä aikuisia. Aarrepuun yllätys on suunnattu 2–4 pelaajalle. Peliä testattiin kaikilla pelaajamäärillä. Pelilaatikko on ulkoa ja sisältä tosi söpö, tuumaa testiryhmä yhdessä ensimmäistä peliä aloittaessaan. Ennen ensimmäistä peliä liimataan tarrat puisiin oravapelinappuloihin. Näin voidaan erottaa jokaisen oma orava.

Sen jälkeen kasataan pelissä käytettävä tammi eli Aarrepuu. Kolmiulotteinen tammi ei mahdu mitenkään päin pelilaatikkoon valmiiksi kasattuna tai edes hieman pilkottuna osiin. Sen joutuu purkamaan ja kasaamaan alusta asti joka pelihetken aluksi ja lopuksi, jos pelin haluaa laittaa välillä laatikkoonsa. Lopulta Aarrepuu on pystyssä ja peli voi alkaa!

Tammenterhojahdissa

Pelaajien tavoitteena on kerätä tammenterhoja omaan varastoonsa. Pelialustana toimii neljästä isosta palapelinpalasta koostuva pelilauta. Se on metsäinen niitty, jolla kasvaa eri värisiä sieniä! Keskellä on valtava ontto kolmiulotteinen tammi.

Omalla vuorolla heitetään noppaa ja päätetään, haluaako liikkua vasemmalle vai oikealle. Joka vuorolla voi siis liikkua eri suuntaan. Samassa ruudussa voi olla niin monta oravaa kuin siihen haluaa siirtyä. Välillä kumpaankin suuntaan liikkuminen vie samanlaiseen ruutuun, välillä taas pelaajalla on edessä valinta, millaiseen toimintoon hän haluaa.

Vuorollaan pelaaja suorittaa ainoastaan yhden toiminnon, ja toiminto määräytyy peliruudussa olevan kuvan mukaan. Pelin toiminnot ovat: ota toiselta terhoja, anna toiselle terhoja ja ”jos otat terhoja varastosta, laita saman verran myös Aarrepuuhun”. Näissä on joko kiinteä 1–2 terhon määrä tai sitten 1–2 nopan osoittama määrä. Huomionarvoista on, että nopassa on numerot 1–3. Lisäksi on mahdollista käyttää ”ota lehti” -toimintoa, jos sattuu sellaiseen ruutuun, jossa on tammenlehti. Lehdellä voi suojata oman pesänsä varkailta eikä silloin tarvitse antaa muille terhoja!

Pelin voittaa eniten tammenterhoja kerännyt orava. Peli päättyy siihen, kun viimeinen terho otetaan yhteisestä varastosta. Sen jälkeen tapahtuu vielä puun yllätys.

Kärpässienten tai tattien keskeltä aloittaminen on onnekasta!

Kukin pelaaja aloittaa oravallaan omanväristen sientensä kulmasta löytyvästä pesästä. Pelissä voi kehittää myös hieman sienitietoutta. Sieniä on neljää tyyppiä. Niitä ei ole erikseen pelissä nimetty, mutta ne muistuttavat selkeästi kantarelleja, kärpässieniä, tatteja ja rouskuja. Peli tarjoaa hyvän paikan opettaa lapsille samalla, että myrkyllisiin kärpässieniin ei kosketa. 

Kärpässienten tai tattien keskeltä aloittava pelaaja saa selkeän ylilyöntiaseman, jos noppa suosii aluksi kakkosella, ja jos sen jälkeen usein ykkösellä. Lapset havainnoivat nopeasti, että lähellä on pelilaudan paras ruutu. Siinä on potentiaalia saada jopa kuusi terhoa itselle. Minimissään pelaaja saa kaksi terhoa, jos käy huono tuuri ja hän heittää molemmista nopista ykkösen. Kaksi terhoa on kuitenkin määrä, jonka voi enintään saada osasta muista pelilaudan ruutuja! Lapset jäävät oraviensa kanssa pyörimään kahden nopan ruudun lähistölle edestakaisin. 

Aarrepuun yllätys

Viimeisen terhon ottanut pelaaja pääsee vetämään aarrepuun yllätysluukun irti ja vapauttamaan terhot. Terhot kimpoilevat ja tippuvat puun sisästä toivottavasti neljään eri suuntaan. Pelasimme useita testikierroksia, ja joillakin kierroksilla joku pelaaja jäi kokonaan ilman yllätystä, kun toiselle taas tuli jopa 18 terhoa lisää! Muut saivat pari-kolme. 

Lapset ja aikuiset tekivät molemmat samoja havaintoja: Puu pitää olla aseteltuna hyvin huolellisesti, eikä se saa olla kallellaan kenenkään suuntaan. Ne pelaajat, joihin luukun vedin osoittaa, ovat hieman alakynnessä terhojen jakautumisessa testausten perusteella. Säännöt neuvovat vetämään luukun hitaasti ulos. Testatessa hitaasti vedettäessä jakauma on entistä epätasaisempi ja tulee väkisin hieman liukumäkiefektiä. Kun luukun vetää kohtuu vaakasuorassa melko nopeasti ulos, mutta ei kuitenkaan riuhtaise, jakauma on melko tasainen.

Puu on huiman korkea pöydällä viisivuotiaan käsille, mutta kurkottaen hän ylettyy itse juuri ja juuri lisäämään terhoja puun päälle. Myös luukusta kiskominen onnistuu! Seitsemänvuotias ylettyy täyttämään ja vetämään puun luukusta näppärästi.

Nopea ja toimiva lastenpeli

Viisivuotias kuvaili peliä: ”kivoja oravia, puu oli hauska, kun terhot lensi ulos, voisin pelaa vielä lisää tätä”. Seitsemänvuotiaalle peli oli ”ihan ookoo, mutta vähän helppo, voitinkin teidät, pelataanko seuraavaksi jotain vaikeampaa?”. Molemmat omaksuivat säännöt nopeasti ja sanoivat, että oli helppo muistaa kuvista pelilaudassa, mitä eri ruudut tarkoittavat. Aikuiset hieman auttoivat ensimmäisellä pelikerralla.

Useamman pelikerran jälkeen lapset osaavat pelata peliä itsenäisesti, jos aarrepuun kasauksessa autetaan. Pelissä on kuitenkin ilkeilyn mahdollisuus, joten hieman riitaa voi syntyä, jos joltain tietyltä pelaajalta vohkitaan koko ajan terhoja. Pelin mekaniikka ei mitenkään rajoita sitä, keneltä terhoja voi viedä. Kohteen saa valita vapaasti.

Toisaalta pelissä on myös mahdollisuus olla mukava ja antaa toisille terhoja! Teini-ikäinen kyseenalaisti, mitä järkeä pelaajan on antaa toisille terhoja? Viisivuotiaan mielestä tarkoitus oli selkeä: se nyt vaan on hauskaa, kun voi antaa haluamalleen pelaajalle terhoja ja vohkia toiselta! Pelissä on selkeästi ajateltu, että lapsia miellyttää mahdollisuus olla mukavakin toisille, vaikka kilpaillaankin siitä, kenellä on eniten terhoja. 

Aikuiset kuvailivat peliä: ”Todella helppo napata pöytään, tietää varmasti mitä saa, kun tarttuu boksiin ja takuuvarmasti nopea pelata, vaikka filleripeliksi. Kuvitus on todella söpöä ja sitä on miellyttävää katsella.” Teini-ikäinen tykästyi peliin ja pelasi sitä mielellään useamman kierroksen. Aarrepuun yllätystä pelattaessa on noudatettava julkaisijan 5+-ikäsuositusta. Pelissä on runsaasti pieniä osia, jotka voisi nielaista. Tammenterhot pyörivät välillä pakoon lattialle. 

Teini-ikäinen ehdotti, että jos peliä pelaavat vanhemmat lapset, voisi olla hyvä sopia ennen pelin aloitusta, miten noppaa heitetään. Sääntöjä kirjaimellisesti tulkittaessa ensin heitetään noppaa ja sitten valitaan mihin suuntaan liikutaan. Mikäli pelaaja päättäisi ensin suunnan ja sitten heittäisi noppaa, se toisi peliin vielä enemmän satunnaisuutta ja tasapuolisuutta, ettei joku pelaaja voi jäädä keräämään jättipottia yllä mainitun tuplaruudun luona. Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse murehtia, että hän olisi varmasti hävinnyt, jos onni ei ole suosinut ennen pelin lopetusta. Yllätys pelin lopussa voi tasata eroja pelaajien välillä kerätyissä tammenterhoissa todella huomattavia määriä! 

Aarrepuun Yllätys toimii mainiosti viisivuotiaalle kohderyhmälleen vaikka ensimmäiseksi lautapeliksi harrastuksen pariin. Eri pelaajamäärillä ei havaittu pelin suosivan paremmin ketään, vaan pelikokemus tuntui aika samalta, oli mukana sitten 2, 3 tai 4 pelaajaa. Viisivuotiaan mielestä peli on tarpeeksi yksinkertainen. Ei tarvitse odotella, että mitä säännöt sanoo ja oma vuoro on nopeasti käsillä! 7-vuotias ehdotti seuraavaksi MLEM: Space Agencyä, jota hän on pelannut useasti aiemmin jo. Hän haluaa vertailla pelejä keskenään, ja toteaa että ”orava peli on aika helppo ja nopea tähän kissapeliin verrattuna”. 

Samaan aikaan testissä ollut Panda Gang vertautuu lasten mielessä Aarrepuun yllätykseen. ”Toisessa kerätään tammenterhoja ja toisessa pandoja. Pelit ovat nopeita ja se on hyvä!” Lapset keskittyvät pelimekaniikkojen erilaisuuden sijasta pohtimaan enemmän sitä, mitä pelissä teemallisesti tapahtuu. 

Aarrepuun yllätyksessä on enemmän sääntöselitystä kuin Kanin loikassa. Lapset kommentoivat, että säännöt kuultuaan Aarrepuun yllätyksessä pelilaudassa olevien symbolien merkitykset on kuitenkin helppo muistaa. Peli vaatii hieman sorminäppäryyttä puuta kasattaessa ja purettaessa sekä pieniä terhoja käsitellessä. Nyt on aika purkaa Aarrepuu ja laittaa se talteen laatikkoonsa! 

Faktat Aarrepuun yllätyksestä

Julkaisija: Tactic (2026)

Mutkikkuus: Puu pitää kasata ja purkaa joka pelikerralla. Säännöt selittää kahdessa minuutissa perinpohjaisesti. Sääntöselitys on 5+-ikäluokan pelille pitkähkö, mikäli kaikki symbolit selitetään auki. Lasten mukaan pelaaminen on kuitenkin helppoa, kunhan osaa laskea pelaajien terhot.

Onnen vaikutus: Erittäin suuri. Pelissä on noppia, lisäksi voi olla, että kaikki oravat kähveltävätkin juuri sinun tammenterhovarastosi. Aarrepuun yllätys voi myös langeta vain osalle pelaajista, niin että joku saa paljon terhoja ja joku ei yhtään!

Vuorovaikutus: Voit vohkia toisilta tammenterhoja! Jännää, eikö? Terhoja voi myös antaa toisille.

Teema: Tammenterhoja keräävät oravat ovat luonteva ja toimiva teema.

Uudelleenpelattavuus: Kohtalainen, pelissä on satunnaismuuttujina noppia ja itse puusta vapautuva yllätys. 

Saavutettavuus: Riittää että joku osaa lukea sääntöjä, voi opettaa niitä muille. Pelissä ei tarvita lukutaitoa, kun osaa säännöt.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 10–15 min.

Lähde