Aarrepuun yllätys on arvostelun kirjoittamishetkellä Vuoden lastenpeli -finalistien joukossa, yhtenä kolmesta vaihtoehdosta kisan voittajaksi. Millä tavoin tämä uusi tulokas vertautuu vaikkapa lastenpelien kestoklassikkoon Kanin loikkaan? Mitä lapset ajattelevat tästä pelistä verrattuna muihin uudempiin tulokkaisiin lapsille soveltuvien pelien parissa?

Testiryhmässä mukana viisi- ja seitsemänvuotiaat lapset, yksi teini-ikäinen sekä aikuisia. Aarrepuun yllätys on suunnattu 2–4 pelaajalle. Peliä testattiin kaikilla pelaajamäärillä. Pelilaatikko on ulkoa ja sisältä tosi söpö, tuumaa testiryhmä yhdessä ensimmäistä peliä aloittaessaan. Ennen ensimmäistä peliä liimataan tarrat puisiin oravapelinappuloihin. Näin voidaan erottaa jokaisen oma orava.

Sen jälkeen kasataan pelissä käytettävä tammi eli Aarrepuu. Kolmiulotteinen tammi ei mahdu mitenkään päin pelilaatikkoon valmiiksi kasattuna tai edes hieman pilkottuna osiin. Sen joutuu purkamaan ja kasaamaan alusta asti joka pelihetken aluksi ja lopuksi, jos pelin haluaa laittaa välillä laatikkoonsa. Lopulta Aarrepuu on pystyssä ja peli voi alkaa!

Tammenterhojahdissa

Pelaajien tavoitteena on kerätä tammenterhoja omaan varastoonsa. Pelialustana toimii neljästä isosta palapelinpalasta koostuva pelilauta. Se on metsäinen niitty, jolla kasvaa eri värisiä sieniä! Keskellä on valtava ontto kolmiulotteinen tammi.

Omalla vuorolla heitetään noppaa ja päätetään, haluaako liikkua vasemmalle vai oikealle. Joka vuorolla voi siis liikkua eri suuntaan. Samassa ruudussa voi olla niin monta oravaa kuin siihen haluaa siirtyä. Välillä kumpaankin suuntaan liikkuminen vie samanlaiseen ruutuun, välillä taas pelaajalla on edessä valinta, millaiseen toimintoon hän haluaa.

Vuorollaan pelaaja suorittaa ainoastaan yhden toiminnon, ja toiminto määräytyy peliruudussa olevan kuvan mukaan. Pelin toiminnot ovat: ota toiselta terhoja, anna toiselle terhoja ja ”jos otat terhoja varastosta, laita saman verran myös Aarrepuuhun”. Näissä on joko kiinteä 1–2 terhon määrä tai sitten 1–2 nopan osoittama määrä. Huomionarvoista on, että nopassa on numerot 1–3. Lisäksi on mahdollista käyttää ”ota lehti” -toimintoa, jos sattuu sellaiseen ruutuun, jossa on tammenlehti. Lehdellä voi suojata oman pesänsä varkailta eikä silloin tarvitse antaa muille terhoja!

Pelin voittaa eniten tammenterhoja kerännyt orava. Peli päättyy siihen, kun viimeinen terho otetaan yhteisestä varastosta. Sen jälkeen tapahtuu vielä puun yllätys.

Kärpässienten tai tattien keskeltä aloittaminen on onnekasta!

Kukin pelaaja aloittaa oravallaan omanväristen sientensä kulmasta löytyvästä pesästä. Pelissä voi kehittää myös hieman sienitietoutta. Sieniä on neljää tyyppiä. Niitä ei ole erikseen pelissä nimetty, mutta ne muistuttavat selkeästi kantarelleja, kärpässieniä, tatteja ja rouskuja. Peli tarjoaa hyvän paikan opettaa lapsille samalla, että myrkyllisiin kärpässieniin ei kosketa. 

Kärpässienten tai tattien keskeltä aloittava pelaaja saa selkeän ylilyöntiaseman, jos noppa suosii aluksi kakkosella, ja jos sen jälkeen usein ykkösellä. Lapset havainnoivat nopeasti, että lähellä on pelilaudan paras ruutu. Siinä on potentiaalia saada jopa kuusi terhoa itselle. Minimissään pelaaja saa kaksi terhoa, jos käy huono tuuri ja hän heittää molemmista nopista ykkösen. Kaksi terhoa on kuitenkin määrä, jonka voi enintään saada osasta muista pelilaudan ruutuja! Lapset jäävät oraviensa kanssa pyörimään kahden nopan ruudun lähistölle edestakaisin. 

Aarrepuun yllätys

Viimeisen terhon ottanut pelaaja pääsee vetämään aarrepuun yllätysluukun irti ja vapauttamaan terhot. Terhot kimpoilevat ja tippuvat puun sisästä toivottavasti neljään eri suuntaan. Pelasimme useita testikierroksia, ja joillakin kierroksilla joku pelaaja jäi kokonaan ilman yllätystä, kun toiselle taas tuli jopa 18 terhoa lisää! Muut saivat pari-kolme. 

Lapset ja aikuiset tekivät molemmat samoja havaintoja: Puu pitää olla aseteltuna hyvin huolellisesti, eikä se saa olla kallellaan kenenkään suuntaan. Ne pelaajat, joihin luukun vedin osoittaa, ovat hieman alakynnessä terhojen jakautumisessa testausten perusteella. Säännöt neuvovat vetämään luukun hitaasti ulos. Testatessa hitaasti vedettäessä jakauma on entistä epätasaisempi ja tulee väkisin hieman liukumäkiefektiä. Kun luukun vetää kohtuu vaakasuorassa melko nopeasti ulos, mutta ei kuitenkaan riuhtaise, jakauma on melko tasainen.

Puu on huiman korkea pöydällä viisivuotiaan käsille, mutta kurkottaen hän ylettyy itse juuri ja juuri lisäämään terhoja puun päälle. Myös luukusta kiskominen onnistuu! Seitsemänvuotias ylettyy täyttämään ja vetämään puun luukusta näppärästi.

Nopea ja toimiva lastenpeli

Viisivuotias kuvaili peliä: ”kivoja oravia, puu oli hauska, kun terhot lensi ulos, voisin pelaa vielä lisää tätä”. Seitsemänvuotiaalle peli oli ”ihan ookoo, mutta vähän helppo, voitinkin teidät, pelataanko seuraavaksi jotain vaikeampaa?”. Molemmat omaksuivat säännöt nopeasti ja sanoivat, että oli helppo muistaa kuvista pelilaudassa, mitä eri ruudut tarkoittavat. Aikuiset hieman auttoivat ensimmäisellä pelikerralla.

Useamman pelikerran jälkeen lapset osaavat pelata peliä itsenäisesti, jos aarrepuun kasauksessa autetaan. Pelissä on kuitenkin ilkeilyn mahdollisuus, joten hieman riitaa voi syntyä, jos joltain tietyltä pelaajalta vohkitaan koko ajan terhoja. Pelin mekaniikka ei mitenkään rajoita sitä, keneltä terhoja voi viedä. Kohteen saa valita vapaasti.

Toisaalta pelissä on myös mahdollisuus olla mukava ja antaa toisille terhoja! Teini-ikäinen kyseenalaisti, mitä järkeä pelaajan on antaa toisille terhoja? Viisivuotiaan mielestä tarkoitus oli selkeä: se nyt vaan on hauskaa, kun voi antaa haluamalleen pelaajalle terhoja ja vohkia toiselta! Pelissä on selkeästi ajateltu, että lapsia miellyttää mahdollisuus olla mukavakin toisille, vaikka kilpaillaankin siitä, kenellä on eniten terhoja. 

Aikuiset kuvailivat peliä: ”Todella helppo napata pöytään, tietää varmasti mitä saa, kun tarttuu boksiin ja takuuvarmasti nopea pelata, vaikka filleripeliksi. Kuvitus on todella söpöä ja sitä on miellyttävää katsella.” Teini-ikäinen tykästyi peliin ja pelasi sitä mielellään useamman kierroksen. Aarrepuun yllätystä pelattaessa on noudatettava julkaisijan 5+-ikäsuositusta. Pelissä on runsaasti pieniä osia, jotka voisi nielaista. Tammenterhot pyörivät välillä pakoon lattialle. 

Teini-ikäinen ehdotti, että jos peliä pelaavat vanhemmat lapset, voisi olla hyvä sopia ennen pelin aloitusta, miten noppaa heitetään. Sääntöjä kirjaimellisesti tulkittaessa ensin heitetään noppaa ja sitten valitaan mihin suuntaan liikutaan. Mikäli pelaaja päättäisi ensin suunnan ja sitten heittäisi noppaa, se toisi peliin vielä enemmän satunnaisuutta ja tasapuolisuutta, ettei joku pelaaja voi jäädä keräämään jättipottia yllä mainitun tuplaruudun luona. Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse murehtia, että hän olisi varmasti hävinnyt, jos onni ei ole suosinut ennen pelin lopetusta. Yllätys pelin lopussa voi tasata eroja pelaajien välillä kerätyissä tammenterhoissa todella huomattavia määriä! 

Aarrepuun Yllätys toimii mainiosti viisivuotiaalle kohderyhmälleen vaikka ensimmäiseksi lautapeliksi harrastuksen pariin. Eri pelaajamäärillä ei havaittu pelin suosivan paremmin ketään, vaan pelikokemus tuntui aika samalta, oli mukana sitten 2, 3 tai 4 pelaajaa. Viisivuotiaan mielestä peli on tarpeeksi yksinkertainen. Ei tarvitse odotella, että mitä säännöt sanoo ja oma vuoro on nopeasti käsillä! 7-vuotias ehdotti seuraavaksi MLEM: Space Agencyä, jota hän on pelannut useasti aiemmin jo. Hän haluaa vertailla pelejä keskenään, ja toteaa että ”orava peli on aika helppo ja nopea tähän kissapeliin verrattuna”. 

Samaan aikaan testissä ollut Panda Gang vertautuu lasten mielessä Aarrepuun yllätykseen. ”Toisessa kerätään tammenterhoja ja toisessa pandoja. Pelit ovat nopeita ja se on hyvä!” Lapset keskittyvät pelimekaniikkojen erilaisuuden sijasta pohtimaan enemmän sitä, mitä pelissä teemallisesti tapahtuu. 

Aarrepuun yllätyksessä on enemmän sääntöselitystä kuin Kanin loikassa. Lapset kommentoivat, että säännöt kuultuaan Aarrepuun yllätyksessä pelilaudassa olevien symbolien merkitykset on kuitenkin helppo muistaa. Peli vaatii hieman sorminäppäryyttä puuta kasattaessa ja purettaessa sekä pieniä terhoja käsitellessä. Nyt on aika purkaa Aarrepuu ja laittaa se talteen laatikkoonsa! 

Faktat Aarrepuun yllätyksestä

Julkaisija: Tactic (2026)

Mutkikkuus: Puu pitää kasata ja purkaa joka pelikerralla. Säännöt selittää kahdessa minuutissa perinpohjaisesti. Sääntöselitys on 5+-ikäluokan pelille pitkähkö, mikäli kaikki symbolit selitetään auki. Lasten mukaan pelaaminen on kuitenkin helppoa, kunhan osaa laskea pelaajien terhot.

Onnen vaikutus: Erittäin suuri. Pelissä on noppia, lisäksi voi olla, että kaikki oravat kähveltävätkin juuri sinun tammenterhovarastosi. Aarrepuun yllätys voi myös langeta vain osalle pelaajista, niin että joku saa paljon terhoja ja joku ei yhtään!

Vuorovaikutus: Voit vohkia toisilta tammenterhoja! Jännää, eikö? Terhoja voi myös antaa toisille.

Teema: Tammenterhoja keräävät oravat ovat luonteva ja toimiva teema.

Uudelleenpelattavuus: Kohtalainen, pelissä on satunnaismuuttujina noppia ja itse puusta vapautuva yllätys. 

Saavutettavuus: Riittää että joku osaa lukea sääntöjä, voi opettaa niitä muille. Pelissä ei tarvita lukutaitoa, kun osaa säännöt.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 10–15 min.

Lähde

Vantagen on suunnitellut Jamey Stegmaier, joka tunnetaan niin muista suunnittelemista peleistään, kuten Scythe, Viticulture ja Tapestry, kuin perustamastaan Stonemaier Games -pelifirmasta.

Muistelen jostain lukeneeni Stegmaierin kertoneen, miten Vantage on kahdeksan vuoden suunnittelun tulos ja kuinka hän halusi haastaa itseään pelisuunnittelijana Vantagen kanssa. Siinä Stegmaierin voi kyllä sanoa onnistuneen, sillä enpä ole aiemmin törmännyt Vantagen kaltaiseen peliin: 1–6 pelaajalle suunnattuun, avoimen maailman yhteistyöpeliin, joka ei suoranaisesti ole roolipeli, eikä se todellakaan ole kampanjapeli, vaan jokainen pelikerta on oma kokonaisuutensa ja peli palautetaan alkuasetelmiin jokaisen pelikerran päätyttyä. 

Syöksy tuntemattomalle planeetalle

Vantagessa pelaajat rysähtävät tuntemattomalle planeetalle ja alkavat tutkia sitä kortti kerrallaan alkuvalmisteluissa määritellyn yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jokainen pelaaja kuitenkin putoaa eri puolelle planeettaa ja näkee planeetasta vain sen, mitä heidän hahmonsa paikkakortissa näytetään (siitä myös tulee pelin nimi, joka tarkoittaa näköalapaikkaa): omaa näkymäänsä saa kuvailla sanallisesti, mutta korttia ei saa näyttää toisille pelaajille. 

Peli ei erityisesti aseta sen selkeämpiä suuntaviivoja, miten tavoitteen voisi tosin saavuttaa. Pelimekaniikka onkin varsin vekkuli ja erityisesti ensimmäisillä pelikerroilla tuntui siltä, että minulla ei pelaajana ollut mitään hajua, miten voisin edistää tehtävän suorittamista ja ainut valinta oli vain lähteä tutkimaan planeettaa. Toisin sanoen ensimmäisillä kerroilla vain palloilin päämäärättömästi pitkin planeettaa ja satuin törmäämään (ehkä) oikeisiin asioihin. Jos siis ylipäätänsä satuin.. 

Planeettaa ja sen antimia tutkitaan tekemällä paikkakortteihin merkittyjä toimintoja. Pelaajien vuorot ovat rakenteeltaan suoraviivaisia: pelaaja tekee yhden toiminnon joko paikkakortistaan tai jostain varuste- tai vastaavasta kortistaan tai siirtyy seuraavaan paikkaan (eli seuraavalle paikkakortille). Paikkakorteissa on useampia vaihtoehtoja, jotka kuvastavat, millä tavalla pelaaja voi olla vuorovaikutuksessa kortissa näkyvien asioiden kanssa. Valinnan mukaisesti pelaajalle sitten luetaan yhdestä pelin monesta kirjasta, mitä valinnan pohjalta tapahtuu, sekä haasteheiton ehdot, jonka perusteella pelaaja heittää noppia.

Haasteheittoja ei tarvitse säikähtää, sillä pohjimmiltaan Vantage on varsin lempeä pelaajiaan kohtaan: haasteheitoista periaatteessa selviytyy aina ja tarina etenee. Toiminnosta riippuen pelaaja voi sitten löytää erilaisia varusteita tai esineitä, oppia uusia kykyjä tai vaihtoehtoisesti saada tarvitsemaansa tietoa tehtävän suorittamista varten. Osa varusteista, esineistä ja kyvyistä voi olla jopa elintärkeitä tehtävien suorittamiseksi! Lisäksi toiminnot voivat aukaista pelaajille kohtalokortteja: ne ovat ikään kuin tehtäväkortteja, mutta käsitykseni mukaan vaikeampia toteuttaa (tosin haasteellisuudesta en ole aivan varma). 

Vaan palataanpa vielä hetkeksi haasteheittoihin – mikäs idea niissä on, jos niistä aina kuitenkin selviytyy? Heitetyt nopat pitää pystyä asettamaan joko omille tai toisten pelaajien hahmo- ja esinekorteille. Jos noppaa ei pysty asettamaan mihinkään, se vähentää yhtä pelaajien kolmesta resurssista (aikaa, moraalia tai terveyttä) ja jos yksikään resurssi loppuu kokonaan, peli päättyy… käytännössä.

Pelin päättymisenkin suhteen Vantage on lempeä pelaajilleen, sillä vaikka jokin resursseista loppuisi, peli ei välttämättä pääty, vaan pelaajat voivat halutessaan vielä jatkaa peliä palauttamalla resursseja. Ylipäätänsä Vantagessa ei ole perinteistä voitto tai häviö -päättymisehtoa, vaan peli voi päättyä tehtävävoittoon (tehtävä on suoritettu), kohtalovoittoon (kohtalo on suoritettu), eeppiseen voittoon (sekä tehtävä että kohtalo on suoritettu) tai tosiaan siihen, että jokin resursseista loppuu ja pelaajat päättävät lopettaa pelaamisen. 

Tuhansien korttien möhkäle

Vantage on mielenkiintoinen möhkäle. Ja möhkäle se tosiaan on jo ihan fyysisestikin, sillä pelilaatikkoon on ahdettu lähemmäs 2 000 korttia eli painoa laatikolle kyllä kertyy. Möhkäle se on myös siltä kannalta, etten oikeastaan edes tiedä, mitä siitä tarkalleen ajattelisin. Joka pelikerralla minua on mietityttänyt, onko Vantage varsinaisesti peli vai ei. Varsinkin ensimmäisillä pelikerroilla tuntui siltä, että minulla ei pelaajana ollut lopulta oikein mitään mahdollisuutta edistää tehtävän suorittamista – ainakaan tietoisesti. Epämääräisen (härö)palloilun kokemusta ei helpottanut yhtään myöskään pelin mahdollisuus päättyä tai olla päättymättä, osittain pelaajien omien kiinnostusten mukaan. 

Toisekseen, minua on häirinnyt, miten välillä paikasta toiseen siirtyminen (tai kortilta seuraavalle siirtyminen) vaikuttaa aiheuttavan jonkinlaisen katkoksen tarinaan. Yhtäkkiä sitä ollaankin aivan eri paikassa ja pohdiskellaan, mitähän sitä seuraavaksi tekisi, eikä tarina aivan tunnu kulkevan mukana. Huomasin melko nopeasti kaipaavani vahvempaa kokemusta siitä, että aiemmin tekemilläni päätöksillä on merkitystä tai vaikutuksia tuleviin tapahtumiin. Tähän toiveeseeni vaikuttaa varmasti se, että taustallani on useampia kampanjapelejä, kuten Agemonia, joissa aiemmin tehdyillä päätöksillä on enemmän tai vähemmän vaikutuksia tuleviin tapahtumiin, jolloin tarinakokonaisuudesta tulee eittämättä eheämpi. Se on kuitenkin sanottava, että pelikertojen kertyessä Vantage alkaa avautua paremmin ja jonkinlainen ymmärrys valintojen merkityksestä selkeytyy.

Kelpo kokemus

Jos edellä mainitsemani asiat on valmis hyväksymään, niin Vantagesta kuoriutuu lopulta aivan kelpo… noh, kokemus. Peliksi en sitä oikein osaa vieläkään mieltää, vaan koen sen ennemmin yhteisenä tarinankertomis- tai kokemishetkenä. Huonontaako se Vantagea? Riippuu ihan siitä, mitä peliltä toivoo.

Uskoisin Vantagen soveltuvan hyvin juuri heille, jotka eivät halua sitoutua pitkiin kampanjapeleihin, mutta nauttivat silti tarinallisuudesta peleissä sekä uuden maailman tutkimisesta. Pelaajatkin voivat hyvin vaihtua pelikertojen välillä, sillä pelaamisen jälkeen peli palautetaan alkuasemiin. Pelattavaa ja tutkittavaahan pelissä riittää yllin kyllin (oikeasti: lähes 2 000 korttia?!) eli aivan hetkessä koko repertuaaria ei varmasti tule koluttua läpi ja täysin samanlaisia pelikertoja ei varmasti tule.

Korttien kuvitus on kaunista, vaikkakin välillä hieman epäselvää, kenties aivan tarkoituksella. Lievästä epäselvyydestä johtuen paikkakorttien toimintovaihtoehdot ovat paikoitellen hieman harhaanjohtavia, kun muistelen esimerkiksi jollakin pelikerralla luulleeni, että valmistaudun kommunikoimaan kortissa näkyneen alkuasukkaan kanssa, mutta tarinaosuudessa koitinkin kommunikoida kuvassa näkyneiden, leijuvien kivipaasien kanssa. Oliko ongelma sitten minussa pelaajana vai pelin kuvituksessa, sitä en voi varmaksi sanoa.

Parhaimmillaan koen Vantagen toimivan kaksin- tai kolminpelinä, jossa pelaajat suhtautuvat peliin enemmän tutkimusmatkana ja tarinahetkenä kuin niinkään pelinä. Siihen vain taustalle soimaan Hans Zimmerin säveltämät, upeat Interstellar-elokuvan musiikit, niin kokemus on oikein mainio. Muutoinkin nostan hattua Stegmaierille ja Stonemaier Gamesille, kun he uskaltavat kehittää ja tuottaa lautapelimaailmaan jotain uutta ja sellaista, mistä ainakaan minulla ei entuudestaan ole kokemusta.

Faktat Vantagesta

Suunnittelija: Jamey Stegmaier

Julkaisija: Stonemaier Games (2025)

Mutkikkuus: Peliä pääsee pelaamaan suhteellisen joutuisasti, sillä sääntöjä ei loppujen lopuksi ole mahdottomasti ja ne voi helposti opetella ensimmäisen pelikerran yhteydessä.

Onnen vaikutus: Pelikerralle valitun tehtävän toteuttaminen vaikuttaa varsinkin alkuun hyvin tuuripitoiselta. Pelikertojen kertyessä onnen vaikutus kuitenkin pienennee, kun pelaajat oppivat löytämään oikeita asioita. Haasteheitot eivät pelissä myöskään voi epäonnistua, vaan niistä voi pahimmillaan tulla erilaisia vastoinkäymisiä.

Vuorovaikutus: Kunkin pelaajahahmon tarinaa koetaan ja jaetaan yhdessä ja pelaajilla on myös mahdollista keskustella vaihtoehdoista yhdessä. Mahdotonta tätä olisi pelata ilman vuorovaikutusta (ellei sitten pelaa yksinpelimoodia).

Teema: Tuntemattoman planeetan tutkiminen on kiehtovaa, vaikkakaan suoranaisesti Vantage ei tuo mitään uutta ja yllättävää scifitarjontaan. Pelimekaniikkojen vuoksi pelin planeettaan ja sen tarinoihin ei aivan uppoudu niin syvällisesti kuin mitä ehkä toivoisin.

Uudelleenpelattavuus: Laatikkoon on ahdettu noin 800 tutkittavaa paikkaa sekä yli 900 muuta korttia, joten tutkittavaa ja ihmeteltävää riittää aivan varmasti useampaan pelikertaan. Erilaisia tehtäviäkin on 21 kappaletta, joten jo sen pohjalta materiaalia riittää.

Saavutettavuus: Englantia on pakko osata, sillä peli on hyvin tarinavetoinen ja kaikki tarinat ovat englanniksi. Näköhaasteisille peli voi tuottaa harmaita hiuksia niin pelin tarinavetoisuuden (pelissä on paljon tekstiä) kuin salaisen pelaajatiedon (paikkakortit) vuoksi.

Pelaajamäärä: 1–6. Toiminee parhaiten 2–3 pelaajalla, jolloin tarinan pääsee jakamaan toisten ihmisten kanssa ja oman vuoron odottamiseen ei kulu mahdottomasti aikaa.

Pituus: Laatikon mukaan 120–180 minuuttia. Yksinpelinä tämä on kestänyt sellaiset 45 minuuttia, nelinpelinä tähän on mennyt jopa kolme ja puoli tuntia. Pituuteen vaikuttaa pitkälti pelaajien “jaksaminen”, sillä peliä on mahdollista jatkaa, vaikka sen periaatteessa pitäisi jo päättyä ja sen voi päättää, vaikka sen periaatteessa pitäisi jatkua.

Lähde

Sticks – The Yubibo Game on yhteistyöhön perustuva näppäryyspeli, jossa pelaajat yhdistelevät puisia tikkuja sormiensa väliin. Tavoitteena on saada kaikki vaadittavat tikut mukaan rakennelmaan pudottamatta ainuttakaan.

Idea kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se sääntöjen puolesta onkin. Käytännössä jo muutaman tikun jälkeen sormet alkavat olla täynnä, kädet ja sormet hakevat sopivia asentoja ja seuraavaa siirtoa kannattaa suunnitella yhdessä tarkemmin kuin ensimmäisellä kierroksella osasi odottaa.

Sormet solmuun

Sticksissä jokainen pelaaja valitsee käden, jolla pelaa koko pelin ajan. Toista kättä käytetään korttien nostoon. Tikkuja saa kannatella vain valitulla kädellä.

Kolmella tai useammalla pelaajalla nostetaan vuorotellen käsikortteja. Kortti määrää, minkä pelaajan sormeen tikku yhdistetään. Vuorossa oleva pelaaja ottaa tikun ja yhdistää sillä omna sormensa toisen pelaajan sormeen.

Jos kortti on vuorossa olevan pelaajan omaa väriä, hän saa itse valita toisen pelaajan, mutta kortti määrää hänen oman sormensa. Toinen pelaaja saa valita mihin sormeen laittaa tikun. Jos kortti on jonkun muun pelaajan väriä, kortin väri määrittää toisen pelaajan ja sormen, ja vuorossa oleva saa valita oman sormensa.

Samaan sormeen voi kerääntyä useampi tikku, mikä alkaa nopeasti tehdä kokonaisuudesta hankalan.

Peli päättyy joko onnistumiseen, kun kaikki tikut on saatu yhdistettyä, tai epäonnistumiseen ensimmäisen tikun pudotessa sormien välistä.

Kaksinpeli toimii hieman eri tavalla. Pelaajilla on omat korttipinonsa ja molemmat toimivat samanaikaisesti. Kortti kertoo sormen, johon tikku pitää omassa kädessä yhdistää. Kahdestaan tikkuja on kahdeksan.

Säännöt oppii ja opettaa nopeasti. Yhdessä testipelissä se sormi, jota kortti ei määrännyt vaan pelaaja sai itse valita, vaati alkuun pienen lisäselityksen, mutta muuten pelaamiseen päästiin käytännössä heti.

Koko ajan pelissä

Sticksissä ei juuri synny perinteistä odottelua. Vaikka oma vuoro olisi ohi, tikut pysyvät edelleen sormien välissä ja koko rakkennelmaa täytyy kannatella samalla, kun muut tekevät omia siirtojaan.

Vuorot itsessään kestävät vain joitain sekunteja. Samalla joutuu seuraamaan, mihin uusia tikkuja kannattaa lisätä, jotta kädet ja sormet eivät ajaudu mahdottomiin asentoihin. Sormia joutuu myös koko ajan työntämään hieman eteenpäin tikkua vasten, jotta tikut eivät pääse luiskahtamaan välistä.

Kommunikoinnilla on yllättävän paljon merkitystä. Vaikka pelaaja, jonka sormea kortti ei määritä, saa itse vapaasti valita sormen, pelaajien kannattaa yhdessä miettiä mihin sormeen tikku kannattaa yhdistää.

Ja kyllä, välillä peli muuttuu myös tahattomaksi nauruhaasteeksi. Kun tikkua yritetään saada sopimaan tikkujen välistä kahteen sormeen ja joku alkaa nauraa, koko rakennelma on äkkiä vaarassa. Meillä pari tikkua taisi pudotakin tästä syystä.

Kun melkein kaikki tikut ovat jo sormien välissä, rakennelma vaikuttaa tukevalta. Silloin haasteena on saada tikku mahtumaan jostain välistä ja ylettymään sormiin. Ja tietenkin kun jokin vaikuttaa tukevalta, tikku putoaa aivan yllättäen pöydälle.

Isommat kädet helpottavat

Peliporukassa huomasi nopeasti, että suuremmista käsistä ja paksummista sormista oli hyötyä. Samalle sormelle voi joutua useampi tikku, jolloin ylimääräinen tila auttaa. Tämä ei kuitenkaan tehnyt kenestäkään immuunia virheille: tikkuja putosi jokaiselta.

Pelasin kaksinpeliä myös hieman alle viisivuotiaan lapsen kanssa. Hänen pienillä käsillään kahdeksankin tikun saaminen mukaan osoittautui erittäin vaikeaksi, ja paras tuloksemme jäi neljään tikkuun. Lapsi ei itse tästä lannistunut, vaan halusi yrittää aina uudelleen.

Pelin ikäsuositus on 6+, mutta ainakin meidän testiemme perusteella sitä kannattaa pitää melko optimistisena. Motoriset taidot ja etenkin käden koko vaikuttavat paljon. Toisaalta lapset voivat suhtautua epäonnistumisiin aikuisia huolettomammin.

Pelaamiseen kannattaa käyttää omaa vahvempaa kättä. Vasenkätisen ei siis ole mitään syytä yrittää väkisin oikealla kädellä.

Epäonnistuminen tulee nopeasti

Armottomin sääntö on se, että tavallisessa pelissä yhdenkin tikun putoaminen lopettaa koko yrityksen. Alussa se ei juuri haitannut. Kun tikkuja oli jäljellä yksi tai kaksi ja välistä tipahti yksi tikku, tunnelma oli toinen.

Useamman pelin jälkeen päädyimme välillä jatkamaan siitä huolimatta, että yksi tikku putosi. Se ei tietenkään ole sääntöjen mukainen tapa pelata, mutta meille se teki loppuvaiheen yrittämisestä mielekkäämpää.

Tässä tulee vastaan yksi Sticksin olennaisista ominaisuuksista: peli on enemmän yhteinen haaste kuin pitkäkestoinen lautapelikokemus. Epäonnistuminen vie vain muutaman minuutin, joten uuden yrityksen aloittaminen on helppoa.

Peliajaksi ilmoitettu 5–10 minuuttia osui testeissämme hyvin kohdalleen, jos pelataan yksi yritys. Käytännössä yksi peli johtaa kuitenkin helposti uuteen yritykseen, etenkin jos lopetus tuli aivan viime metreillä.

Monta peliä ei silti tee mieli pelata yhteen menoon samalla kädellä. Sormien jännittäminen ja pitäminen pitkään oudoissa asennoissa alkaa väsyttää yllättävän nopeasti.

Twisteriä tikuilla

Sticks tuo väistämättä mieleen pienimuotoisen käsillä pelattavan Twisterin. Pelaajat ovat fyysisesti sidottuja toisiinsa kädet päätyvät outoihin asentoihin ja jokainen liike voi horjuttaa koko rakennelmaa.

Pelin parhaita hetkiä ovat tilanteet, joissa kädet on täynnä ja alkaa näyttää täysin mahdottomalta saada vielä yksi tikku mukaan – ja jotenkin se silti onnistuu.

Me saimme tavallisen pelin kaikkien tikkujen haasteen läpi kerran. Onnistuminen tuntui aidosti helpottavalta. Samalla kuitenkin tuntui, että peli oli siinä.

Tavallisen pelin lisäksi mukana on haastavampi versio, jossa tikkujen yhdistämisen lisäksi niiden väliin asetetaan kuusi pompom-palloa. Vuorolla joko yhdistetään tikku normaalisti tai asetetaan pallo kahden tikun päälle. Pallot eivät saa koskettaa toisiaan tai pelaajien sormia. Kaksi palloa ei myöskään saa olla samojen tikkujen päällä.

Haasteversio tuo peliin mukavaa vaihtelua ja lisää suunnittelua. Tyydyimme lopulta neljän pallon suoritukseen, joka on sääntökirjan mukaan on ihan ok tulos.

Helppo filleri, jota ei välttämättä pelata koko iltaa

Sticks toimii parhaiten pienenä välipalana. Laatikko on helppo ottaa esille, alkuvalmistelut ovat nopeat ja säännöt pystyy selittämään uusille pelaajille muutamassa minuutissa. Siksi peli sopii hyvin peli-illan väliin tai illanistujaisiin tilanteeseen, jossa halutaan tehdä hetki jotain yhteistä ilman pidempää peliin sitoutumista.

Peli on myös jatkuvasti yhteinen kokemus. Kukaan ei putoa pelistä pois eikä muiden vuoroilla tarvitse odottaa toimeettomana, sillä kaikki kannattelevat samaa rakennelmaa loppuun asti.

Uudelleenpelattavuus jäi meillä kuitenkin rajalliseksi. Tavallisen haasteen läpäisemisen jälkeen ei syntynyt vahvaa tunnetta, että Sticks pitäisi saada heti uudelleen pöytään.

Silti se tarjoaa jotain, mitä tavallinen kortti- tai lautapeli ei tee. Parhaimmillaan Sticks on muutaman minuutin yhteinen näppäryyspulma, jossa suunnittelu, yhteistyö ja sorminäppäryys yhdistyvät sopivaan määrään kaaosta.

Ja joskus suurin vihollinen ei ole vaikea tikun paikka vaan se, että joku alkaa nauraa.

Faktat Sticksistä

Suunnittelija: MAGNET

Julkaisija: Jelly Jelly Games (2024), Lautapelit.fi (2026)

Mutkikkuus: Säännöt ovat erittäin yksinkertaiset ja peliin pääsee nopeasti sisään. Haaste syntyy käytännön toteutuksesta eikä sääntöjen muistamisesta.

Onnen vaikutus: Kortit määräävät osittain, mitä sormia käytetään, mutta onnistuminen riippuu ennen kaikkea pelaajien suunnittelusta, yhteistyöstä ja näppäryydestä.

Vuorovaikutus: Erittäin suuri. Pelaajat rakentavat kirjaimellisesti samaa kokonaisuutta omilla käsillään, ja yhden pelaajan liike vaikuttaa kaikkiin muihin.

Teema: Sticks on käytännössä abstrakti näppäryyshaaste. Tikkujen ja käsien muodostama yhteinen rakennelma on kuitenkin niin vahvasti pelin ytimessä, ettei varsinaista teemaa juuri kaipaa.

Uudelleenpelattavuus: Sticks kestää useita yrityksiä, etenkin kunnes kaikki tikut saadaan ensimmäisen kerran onnistuneesti yhdistettyä. Tämän jälkeen mielenkiinto peliä kohtaan jäi ainakin meidän testiryhmässämme melko vähäiseksi, vaikka vaikeampi palloversio tarjoaa vielä lisähaastetta.

Saavutettavuus: Pelin osissa ei ole pelaamisen aikana tarvittavaa tekstiä. Pelaaminen edellyttää hienomotorisia taitoja, ja esimerkiksi vapisevat kädet vaikeuttavat pelaamista.

Pelaajamäärä: 2–8. Kaksinpeli toimii omilla säännöillään ja oli testeissä yhtä vaikea kuin kolmella pelaajalla. Suuremmilla pelaajamäärillä kaikkien käsien sovittaminen samaan rakennelmaan todennäköisesti lisää haastetta.

Pituus: 5–10 minuuttia yhdelle pelille. Uuden yrityksen aloittaminen on nopeaa.

Lähde

Magical Athlete on kuin tuulahdus menneestä: se on kilpajuoksu klassisella roll and move -mekaniikalla. Jos ”heitä ja liiku” ei ole tarpeeksi, sekaan heitetään vielä kilpailijavoimat, joista jokainen on toinen toistaan ylivoimaisempi. Eihän peli voi olla muuta kuin rikki, eihän?

Japanilaisen Takashi Ishidan peli ilmestyi alunperin jo vuonna 2003 Japanissa ja vuonna 2010 Z-Man Gamesin länsimaisena versiona. Värikkäistä peleistään tunnettu CMYK julkaisi uuden, päivitetyn version vuonna 2025. Angela Kirkwoodin värikäs, vanhojen Hanna-Barbera-piirrettyjen suuntaan kumartava kuvitus erottuu joukosta ja pelin on modernisoinut itse Richard Garfield.

Banaani, Matkija, Romantikko ja Kippari kilpasilla

Magical Athlete on neljän kisan mittainen kilvoittelu ja eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. Pisteitä saa ykkös- ja kakkossijoituksista, tietyistä ruuduista kisaradalla sekä joistakin pelaajavoimista.

Pelin aluksi pelaajat muodostavat kisailijakatraansa draftaamalla. Sen jälkeen arvotaan ensimmäisen kisan aloittava pelaaja, pelaajat valitsevat neljästä kilpailijastaan yhden kisaamaan ja aletaan heittämään noppaa. Kisa päättyy, kun kaksi kilpailijoista on maalissa. Seuraavan kisan aloittaa ensin eliminoitu tai kauimmaksi jäänyt pelaaja.

Pelaajan vuoro on yksinkertaistaen ”heitä noppaa ja liiku nopan silmäluvun verran”. Jos pelaajan hahmo oli kaatunut, vuoro menee pystyyn nousemiseen. Sitten alkaakin tulla eroja, esimerkiksi Jalat voi päättää heiton sijaan liikkua viiden ruudun verran ja Rakettitieteilijä voi tuplata heittonsa sen nähtyään, mutta kaatua liikkeen jälkeen. K.I.T.A. voi syödä yksinäisen kilpailijan lopetusruudussaan. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Ratoja on kaksi. Mieto Maili on yksinkertainen rata vailla kommervenkkejä, mutta Villissä Ringissä löytyy myös ruutuja, joissa pelaaja kaatuu, liikkuu eteen- tai taaksepäin tai saa pisteen. Jälkimmäisestä tottakai irtoaa iloa senkin edestä.

Kaaosta ja hupia

Magical Athlete ei ole millään muotoa strateginen peli, ja taktiseksikin kuvaaminen olisi aika venyttämistä. Pelaajan vaikuttavin valinta on, minkä jäljellä olevista hahmoistaan kisaan valitsee. Monet kisaajavoimatkin ovat lisäksi pakollisia.

Magical Athlete on kaoottinen, mutta hauska peli. Eri hahmokavalkadit tuovat kisoihin vaihtelevuutta ja hupaisia vuorovaikutuksia. Peli on myös ainakin minun silmiini näyttävä: graafinen ilme on juuri sopiva peliin ja kullakin kisaajalla on oma puinen nappulansa. Paperipussien käytännöllisyydestä voi olla eri mieltä, mutta kyllä nekin peliin oman ilmeensä tuovat.

Ainoa negatiivinen asia, mitä pelistä keksin, on ratojen lukumäärä. Pelissä kisataan neljästi, mutta ratoja on vain kaksi. Peli suorastaan huutaa toista kaksipuoleista pelilautaa. No, itsenäinen jatko-osa on tulossa uusine pelaajavoimineen ja ratoineen, niin hupia tulee riittämään. Peli on myös saamassa suomenkielisen julkaisun, mikä lämmittää mieltä. Yhtä kaikki, Magical Athlete on minulle tämän vuoden yllättäjä.

Faktat Magical Athletesta

Suunnittelija: Richard Garfield, Takashi Ishida

Julkaisija: CMYK (2025)

Mutkikkuus: Peli on yksinkertainen heitä ja liiku -mekaniikkaan pohjautuva peli. Kisailijoiden välisiä vuorovaikutuksia voi kuitenkin joutua tarkistelemaan kisan temmellyksessä.

Onnen vaikutus: Onnella on merkittävä vaikutus kisoissa ja peleissä.

Vuorovaikutus: Pelaajien kyvyt vuorovaikuttavat toistensa kanssa paljon ja seurattavaa on myös muiden vuoroilla.

Teema: Realistisuus on kaukana, mutta teema on peliin sopiva. Hahmojen kyvyt istuvat riittävissä määrin hahmoihin, jotta samaistumispintaa löytyy.

Uudelleenpelattavuus: Tätä on pelannut mieluusti parikin peliä perätysten. Jos jokin kisa tuntuukin kovin vaniljalta, niin sitten sitäkin enemmän odottaa seuraavaa, jotta saa naurut irti.

Saavutettavuus: Kun hahmojen kyvyt on selitetty, muuta kielen osaamista ei tarvita. Värikkäät hahmot erottuvat selvästi toisistaan.

Pelaajamäärä: 2–6. 2–3 pelaajan peleissä pelaajilla on kuhunkin kisaan kaksi hahmoa ja se toimii ihan hyvin, mutta parhaimmillaanhan tällaiset hulluttelut ovat pelaajamäärän isommassa päässä.

Pituus: 30–60 min.

Lähde

Pakopelilehdet haastavat lukijansa olemaan ratkojansa ainoastaan etsivän aivojen, kynän ja paperin turvin. Mitään muita apuvälineitä ei tarvita, mutta lehti ei varsinaisesti kiellä niitä. Toki etsivä voi halutessaan tehdä merkinnät myös suoraan lehteen.

Arvostelun kirjoittamishetkellä Cluehoundin murhamysteejä on julkaistu suomeksi neljä: Mustan ruusun murha (2026), Rubiiniriipuksen salaisuus (2024), Kuolema valtamerellä (2025) ja Murha Lepinkäispoukamassa (2024). Arvostelua varten tutustuimme kaikkiin neljään lehteen.

Lehtiä on julkaistu myös englanniksi, italiaksi, ranskaksi, saksaksi ja hollanniksi. Englanniksi on julkaistu viideskin lehti Beoynd the Veil, ja tuloillaan on myös kuudes lehti Case of the Crying Pharaoh. 

Tuore tulokas pakopelien kentällä

Lehtiä on julkaistu vuodesta 2024 alkaen, joten murhamysteerilehdet ovat melko tuore tulokas pakopelien kilpaillulla kentällä. Pakopelien tunnetuimmat nimet Exit: The Game ja Unlock! ovat pitkään kilpailleet pelaajien keskuudessa siitä kuka edustaa genren huippua.

Pakopelilehtien keskeisin ero näihin verrattuna on se, että pakopelilehtien pelaamiseen ei ole asetettu aikarajaa ja ne on suunniteltu pelkästään pienemmälle pelaajamäärälle. Julkaisijan arvio peliajasta on 2–4 tuntia, ja lehti soveltuu 1–3 pelaajan ratkaistavaksi. Arvostelua varten yksi pakopelilehti pelattiin yksin, ja muut 2–3 hengen porukalla. Toinen merkittävä etu on, että lehden voi aidosti laskea käsistään, ja pitää tauon. Voit helposti jatkaa vaikka seuraavana päivänä. 

Avataan murhamanuaali ja astutaan sisään seikkailuun! Kello ei käy, mutta näin on hyvä, voin tutkia rauhassa! Etsivä on ottanut tätä arvostelua varten muistiinpanoja pelin idean rakentumisesta ja vertaillut lehtiä muihin pakopeleihin! Jutun lopusta löytyy tiivistetty faktat-osio tutkimuksen kohteesta sekä arvio siitä kenelle pakopelilehdet voisivat sopia!

Ratkaise murha

Pelaajien tavoitteena on ratkaista murha ja siihen liittyviä tapahtumaketjuja. Esimerkiksi murhaajan motiivien selvittäminen ja sen päättely, mikä johti kurjaan kohtaloon. Valehteleeko joku? Keiltä taustahahmoilta saadaan luotettavia johtolankoja mysteerin lankojen yhdistämiseksi? 

Pelialustana toimii pakopelilehti, aukeama kerrallaan. Pakopelilehti on normaalin aikakauslehden kokoluokassa, ja aukeamia on reilu tusina kussakin lehdessä. Jokainen aukeama sisältää yhden vihreällä korostetun kysymyslaatikon, johon tulee vastata ennen siirtymistä seuraavalle aukeamalle. Selvitettävä kysymys voi olla esimerkiksi: kuka löysi uhrin kuolleena?

Hiljalleen eri kysymyksiin vastatessa alkaa muodostua kokonaiskuva tilanteesta murhan ympärillä. Kuka on murhaaja? Mikä on hänen motiivinsa vai oliko tilanne sittenkin vahinko? Toimiko hän yksin vai auttoiko joku? 

Pelin voittaa, kun saa ratkaistua koko lehden. Voittamisen sijaan on ehkä luontevampaa kuitenkin puhua mysteerin ratkaisemisesta. Mysteerin voi ratkaista joko täysin itse yksin, muutaman pelikaverin turvin tai vihjeitä hyödyntäen.

Vertailua muihin pakopeleihin

Klassisin pakopelityyppi on, että pelaajilla on tunti aikaa paeta fyysisestä huoneesta tai löytää jokin esine, jolla saa estettyä jonkin katastrofin. Kortti- ja lautapelisuunnassa ajatusta on viety usein jonkin mysteerin ratkaisemisen suuntaan, ja tästä on erilaisia toteutuksia. Unlock! asettaa pelin aikarajan, joka on useimmiten 60 minuuttia. Exit: The Game taas haastaa kilpailemaan pelaamaan nopeammin, jotta saa paremmat pisteet kuin kiveen hakattuun yhteen aikarajaan. 

Monissa pakopeleissä on aikarajoituksen lisäksi myös jokin pelaajia rankaiseva mekaniikka, mikäli tulee virheitä. Cluehoundin pakopelilehdissä ei ole aikarajaa eikä virheistä rankaista. Toki pelaaja tai pelaajat voivat lisätä aikarajan tai pitää kirjaa siitä tarvittiinko tehtävien ratkaisuun vihjeitä ja miten paljon, jos kokemuksesta haluaa pelillisemmän.

Pakopelilehdissä etsivät liikkuvat pakopelihuoneita vapaammin tapahtumiin liittyvällä alueella, mutta samalla rajatusti aukeama kerrallaan järjestyksessä. Aina voi tarvittaessa palata aiemmalle sivulle etsimään lisää johtolankoja. Tehtävät eivät ole vain ”etsi oikea koodi lukkoon”-tyyppisiä haasteita. 

Joissain pakopeleissä on mahdollista löytää useita vihjeitä ja ratkaista useampaa tehtävää kerralla sekä mahdollisesti löytää vaihtoehtoinen ratkaisu. Näissä Cluehoundin pakopelilehdissä on selkeästi etenevä tarina, selkeästi yksi oikea ratkaisu tehtävää kohden. Tehtävät ratkotaan pääosin lehden sivujen mukaisessa aikajärjestyksessä yksi tehtävä ja aukeama kerrallaan. Yhdessä lehdessä oli tehtävä, jonka ratkomiseen palattiin myöhemmin useampaan kertaan täydentämään jo kerättyä tietoa. Tarkkaavainen etsivä voi kuitenkin bongata johtolankoja, ja pistää muistiin että ”onpa erikoinen yksityiskohta, siitä voi olla apua tutkimuksissani myöhemmillä sivuilla…” 

Osaan muiden julkaisijoiden pakopeleistä mahtuu jopa 4–6 pelaajaa. Välillä jossain muussa pelissä mainittu enimmäismäärä on kuitenkin liikaa, ja osalle ei juuri jää mitään tehtävää. Testiryhmä oli yksimielinen siitä, että pakopelilehtiin Cluehoundin ohjeistuksen mukainen kolme pelaajaa on ehdoton enimmäismäärä. Mikäli pelaajia olisi ollut neljäs, olisi ollut myös vaikea pidellä lehteä niin, että kaikki näkevät käsillä olevan mysteerin kunnolla. Pelien mysteerien vaikeustason pohjalta mukana olisi kyllä voinutkin olla usean tehtävän kohdalla vielä yhdet etsivän aivot keksimässä johtolankojen välisiä yhteyksiä. 

Pelien uudelleenpelattavuudessa on eroja, ja mikäli materiaaliin ei tee merkintöjä, on lehtiä mahdollista pelata useita kertoja. Cluehoundin pakopelilehdissä on täysin pelaajan valittavissa, haluaako hän tehdä merkinnät lehteen vai mieluummin erillisille papereille. Joissain pakohuonepeleissä on materiaalia leikattava, taitettava tai muutoin käsiteltävä niin, että peliä ei ole mahdollista enää kenenkään pelata uudelleen. Pakopelilehdet ovat kestävänoloista laadukasta paksua paperia.

Osa muista peleistä vaatii erilaisia apuvälineitä, sovelluksia tai muuta ohjeismateriaalia. Murhamysteerilehdissä on kaikki tarvittava! Kunhan on kirjoitusvälineet, sekä mahdollinen etsivän muistiinpanolehtinen, mikäli ei halua tehdä suoraan lehtiin merkintöjä.

Kenelle pelit sopivat? 

Cluehoundin pakopelilehdet sopivat kaikille pakopelien ja murhamysteerien ystäville! Pakopelilehdet ovat myös aloittelijaystävällisiä, jos yhteistyöpelaaminen ja mysteerit kiehtovat. Pakopelilehti tuntuu tarjoilevan testiryhmän mielestä täysin pakopelihuonetta kotisohvalta vastaavan kokemuksen. Osa testaajista koki, että pakopelilehden hankinta etenkin porukalla tarjoaisi enemmän vastinetta rahoille kuin tunnin pakopelihuone.

Osa testaajista kaipaili pakopelihuonemaista fiilistä siitä, että voi koskea tavaroihin ja löytää yhtä aikaa vaikka minkälaisia lukkoja, arvoituksia ja esteitä. Ehdottomana etuna pidettiin yksimielisesti mahdollisuutta pelata ilman aikapainetta, ja että pakopelilehdet ovat uudelleen pelattavissa eri porukalla. Sekä mahdollisuutta evästaukoon kesken pelin!

Testiryhmästä osa ei kehotuksista huolimatta malttanut pysyä pelkän kynän ja paperin käytössä, vaan turvautui joidenkin tehtävien osalla kännykkäänsä, kun piti piirtää jotain johtolankojen pohjalta. Pieni osa tehtävistä vaikuttaa olevan melko haastavia ilman, että voi tehdä kuvien päälle suoraan merkintöjä. Toisaalta mikäli tekee lehteen virheellisiä merkintöjä, joidenkin tehtävien kohdalla voi olla vaikeaa, ettei lehti suttaannut liikaa usean kerran ratkaisua yrittäessä.

Muutaman yksittäisen tehtävän kohdalla tarvittiin myös kännykällä otettua kuvaa, jotta sai suurennettua näkymää niin että näki jonkin yksityiskohdan paremmin lehdessä. Tämän olisi toki hoidellut, jos käsillä olisi ollut luotettava etsivän apuväline suurennuslasi! 

Teemassa on onnistuttu kaikkien neljän pakopelilehden tehtävissä yhdistelemään hyvin murha ja tarinan juoni yhtenäiseksi tarinaksi, niin että jokaisen tehtävän ratkaiseminen tuntuu oleelliselta loppuratkaisun kokoamiseen. 

Pelin parissa esiintyvä omanlaisensa vuorovaikutus vaihtelee, riippuen pelaako peliä yksin vai ryhmässä. Ryhmänä pelatessa pystyy vertailemaan teorioita siitä, mikä voisi olla ratkaisun avain käsillä olevaan tehtävään. Yksin pelatessa korostuu hyvät muistiinpanot ja tietyllä tapaa yksin lehden kanssa vuoropuhelun käynti, ”Mitä yrität kertoa minulle?”- tyyppinen pohdiskelu. Pelaajan valinnat eivät varsinaisesti muuta pelinkulkua tai vaikuta toisiin pelaajiin, muuten kuin sen osalta, että otetaanko esimerkiksi vielä vihjettä vai ei. 

Pakopelilehdet eivät teemojen takia sovi nuorille lapsille, pelaajien on hyvä olla vähintään teini-ikäisiä. Testiporukassa oli mukana yksi 15-vuotias ja muut testaajat olivat aikuisia. Myös vaikeustasoltaan ainakin osa tehtävistä olisi liian vaativia tätä nuorimmille. Teemaltaan synkin oli selkeästi Rubiiniriipuksen salaisuus. Rubiiniriipuksen osalta ikäsuosituksen olisi ollut hyvä olla yli 16-vuotialle tai ehkä jopa täysikäisille, sillä tarinassa käsitellään vakavia mielenterveysongelmia ja henkistä väkivaltaa kohdistetaan myös pelaajaan tarinassa. Muiden lehtien osalta ikäsuositus 12+ toimi hyvin.

Vertailukohdan saamiseksi yksi pakopelilehdistä pelattiin myös yksin, niin että tehtäviä ratkottiin useimmiten esimerkiksi töissä ruokatauolla yksi tehtävä kerrallaan. Yhden toisen lehden kohdalla testattiin yhteistyötä, niin että yksi pelaaja oli pelannut noin puoliväliin lehtensä omaa kappaletta ja hyppäsi puolimatkassa mukaan testiporukan lehteä pelaamaan.  Molemmissa tilanteissa toimi hyvin se, että oli kulunut muutamia päiviä, kun pääsi taas palaamaan mysteerin äärelle. Pieni kertaus toki vaadittiin siitä, mitä aiemmin ratkottiinkaan. Yhdeltä istumalta lehteä ratkoessa johtolangat olivat vielä kirkkaammin mielessä, mutta pelikokemus ei mitenkään kärsinyt siitä, että lehden laski välillä käsistään. Sen pariin palasi mieluusti myöhemmin ratkomaan lisää.

Moneen paikkaan sopivia pulmapaketteja

Pakopelilehdillä on paikkansa ehdottomasti mysteereitä rakastavien keskuudessa, oli sitten aloitteleva etsivä tai jo kokenut pakopelimysteerien konkari. Lisäksi etuna on se, että lehdet ovat pelattavissa myös yksin. Yksin pelatessa tulee kuitenkin varautua siihen, että joidenkin tehtävien kohdalla todennäköisesti joutuu turvautumaan vihjeisiin herkemmin kuin useilla aivoilla mysteerejä ratkoessa. Vihjeet olivat pääosin todella helposti ymmärrettäviä, kaikissa neljässä lehdessä vain yhden tehtävän kohdalla vihjeiden ja jopa vastauksen katsomisen jälkeen jäivät aivot pidemmäksi toviksi raksuttamaan ”miten ihmeessä tästä saadaan tämä vastaus…!?”. Pitkällisemmän järkeilyn järkeen kuitenkin sekin mysteeri avautui. 

Peliä ei voi itse pelata uudelleen, koska pelissä ei ole satunnaismuuttujia, eli tarina pysyy täysin samanlaisena pelikerrasta riippumatta. Mikäli nauttii pelinvetäjänä tai kertojana toimimisesta, pelin voi toki pelauttaa jollekin porukalle toimien itse vihjeiden antajana, jos he jäävät jumiin. Mielelläni näkisin pakopeleissä sitä elementtiä mitä oli esimerkiksi Mansions of Madnessin ensimmäisessä laitoksessa: mysteereissä oli 2–3 vaihtoehtoista juonta alkuasetelmasta riippuen. Toki siinä pelissä alkuasettelu oli niin mittava, että siinä ajassa olisi pelannut ainakin lyhyen pakopelin! 

Cluehoundin murhamysteerilehdissä itseäni viehättää erityisesti niiden visuaalisuus ja mahdollisuus lainata lehdet kavereille pelattavaksi! Sitten voi jutustella mielipiteitä siitä, miten murha ratkesi! Vinkkinä jakoon, jos kaipaa jutun juurta. Kaveriporukalla voi myös hankkia useamman lehden niin, että jokaisella on yksi eri tarina, niin niitä voi kätevästi lainata ristiin toisilleen.

Pääsimme pakoon tällä kertaa! Alla vielä etsivän analyysi pakopelilehden faktoista.

Faktat Cluehound-lehdistä

Suunnittelijat: Johannes Ahvenniemi, Vilma Ahvenniemi

Julkaisija: Cluehound (2024–)

Mutkikkuus: Vaihtelee, osa tehtävistä saatiin ratkaistua muutamassa minuutissa, ja jonkin yksittäisen tehtävän kohdalla aikaa menikin tunti. Useimpiin aukeamiin meni noin 15 minuuttia. Pakopelilehti on heti pelivalmis, ja aikaa ei mene sääntöselityksiin tai alkuasetteluun. Mikäli ei ole aiemmin pelannut mitään muita pakopelejä tai ratkonut murhamysteerejä, voi vaatia hetken sisäistää vihjeiden etsintää. Aiemmasta pakopelikokemuksesta on selkeästi etua. 

Onnen vaikutus: Lehdessä ei ole mitään satunnaiselementtejä, kaikki on omasta tarkkaavaisuudesta ja päättelystä kiinni.

Vuorovaikutus: Mysteeriä ratkotaan yhdessä, eikä lehdessä ole mitään kilpailullista elementtiä.

Teema: Murhamysteerit eri tapahtumapaikoissa toimivat, tarinat ovat sopivasti erilaisia.

Uudelleenpelattavuus: Ei uudelleenpelattavissa samalla porukalla. Mikäli lehteen ei tee merkintöjä, toinen porukka voi pelata sen. 

Saavutettavuus: Vaatii melko edistynyttä kielitaitoa; lehtiä on saatavilla monella kielellä. Osa tehtävistä sisältää erittäin paljon tekstiä ja osa on lähes täysin visuaalisia. Pieni osa tehtävistä vaatii erinomaista näköä, suurennuslasia tai muuta apuvälinettä.

Pelaajamäärä: 1–3

Pituus: 2–4 tuntia on ilmoitettu julkaisijan toimesta pelin kestoksi. Peliä testaillessa pelikokemukset vaihtelivat 3–5 tunnin välillä. Yksin pelatessa kesti noin 5 tuntia. Kolmella pelaajat kaksi lehteä pelattiin 3 tunnissa ja yksi lehti 4 tunnissa. 

Lähde

Näppärät kaksinpelit eivät väräytä mittareita samaan tapaan kuin 20 vuotta sitten. Silloin uusien, hyvien kaksinpelien eteen levitettiin punainen matto, kultaa ja mirhamia, koska tarjontaa oli aivan älyttömän vähän. Kun loikataan yli lautapelien nousevan suosion sekä koronan, niin nykyisin uusia kaksinpelejä julkaistaan sarjatulella.

Agent Avenue ei ole virallisesti kaksinpeli, sillä peli taipuu tiimeittäin pelattuna jopa neljälle pelaajalle (mitä en ole testannut), mutta minusta peli on pohjimmiltaan ehta kaksinpeli. Koukkuna on tarjota bluffauspelien ydin hyvin tiiviinä ja nopeina annoksina. Ja toden totta, peli lunastaa lupauksensa hienosti.

Kun säännöt eivät riitä

Pelin yksinkertaisiin sääntöperustuksiin on hitsattu pikkulasten synttäreiden kaksi vakio-ohjelmaa eli hippaleikki sekä kakun jako. Kakun jakaminen liittyy siihen, että joka vuoro pelaaja valitsee kädestään kaksi korttia ja laittaa niistä toisen tarjolle kuvapuoli ylöspäin ja toisen alaspäin. Sitten on vastapelaajan vuoro valita, kumman hän ottaa. Jäljelle jäänyt kortti menee tarjoajalle.

Hippa taas liittyy pelin lopetusehtoon – molempien nappulat kiertävät pikkuista pelilautaa ympäri ja se, joka saa toisen kiinni, voittaa. Jokaisessa (tai melkein jokaisessa) kortissa on jokin numero, jonka verran nappulat liikkuvat laudalla, kun kortit valitaan. Jotkut liikuttavat nappuloita eteenpäin, mutta toiset taaksepäin.

Siinä se. Ei kun ihan oikeasti, siinä ovat pelin säännöt. Harvan pelin voi tiivistää näin lyhyeksi litaniaksi ja puhua silti perhe-, ei lastenpelistä ja vielä hyvästä sellaisesta. Siitäkin huolimatta mukaan on saatu jollakin tavalla ängettyä paljon herkullisia ja kuumottavia päätöksiä.

Otetaan esimerkiksi pelin pihvi eli kakun jakaminen. Se ei ole hähmyistä, aivoja rasittavaa ja vaikeasti hahmotettavaa, vaan tavoite on selvä – pakituskortit sulle, etenemiskortit mulle. Mutta miten saada ujutettua parempi kortti takaisin itselle, kun toisen korteista pitää olla näkyvillä? Laitanko surkean kortin piiloon ja kelvollisen kortin esille ja odotan, että vastapelaaja ei kykene hillitsemään itseään ja valitsee piilotetun kortin? Vai laitanko huonon esille, koska luulen, että toinen luulee, että alla on oltava jotain vielä pahempaa? Meta-ajattelussa voi uppoutua aika mutkikkaisiin päättelyketjuihin ja silti saada vain sen huonomman kortin käteen.

Lisäksi korttien hyvyys tai huonous muuttuu pelin edetessä riippuen siitä, montako niitä on kerännyt. Double Agent on alkuun huono kortti ja pakittaa omaa hahmoa, mutta toinen samanlainen kortti antaa jo hurjat kuusi liikepistettä. Kolmannesta kortista eteenpäin se on jälleen pelkkää roskaa. Saboteur taas vain huononee pelin edetessä ja pakitusten määrä kasvaa kortteja haaliessa.

Pelaa ja anna toisten hävitä

Okei, huijasin vähän. Pelin kaikki säännöt eivät olleet vielä siinä, sillä mukana on vielä kaksi erittäin tärkeää erikoiskorttia – Codebreaker sekä Daredevil. Molemmilla näistä kolmas kortti on ratkaisevassa roolissa. Codebreaker ei liiku kahdella ensimmäisellä kortilla mihinkään, mutta jos saa kolmannen kortin, voittaa pelin välittömästi. Daredevil on kolikon kääntöpuoli – parilla ensimmäisellä kortilla edetään rivakasti, mutta kolmannella hävitään peli.

Itse pelihän ei muutu tästä miksikään (minulle hyvät kortit, sinulle huonot), mutta 7 Wonders Duelin vanavedessä trendaavat erilaiset lopetusehdot piristävät myös Agent Avenueta. Vaikka kartalla peli näyttäisi voitetulta, voi vastustaja vetää ässän hihasta ja lopettaa erän jotain toista reittiä. Voitto on usein vain yhden tai kahden oikein pelatun kortin päässä.

Toki sama pätee toisinpäin eli yksi munattu tilaisuus voi kaataa pelin nopeasti. Tämän voi sitten kääntää päässään miten tahtoo – joko niin, että voittaja on vain parempi ajatustenlukija kuin häviäjä tai sitten niin, että tuuripelissä käteen napsuu vain huonoja kortteja, joilla voi tehdä vain huonoja tarjouksia. Kortit valitaan aina neljästä käsikortista, mutta kahta samaa korttia ei saa laittaa tarjolle, joten toisinaan vaihtoehdot ovat rajatummat. Sanoisin kuitenkin, että tiukat raamit ovat vain osa pelin viehätystä.

Asiaa edesauttaa suuresti Agent Avenuen sähäkkä kesto. Pelihän saattaa loppua jo parin pelatun kortin ja minuutin jälkeen, mutta pisimmilläänkin yhden pelin saa taputeltua varttiin. Psykologiset kakunjakopelit kestävät yleensä paljon pidempään, ja kun mukaan on tiristetty vielä aimo annos pidempien serkkujen sielua, niin nautinnon ja minuuttien suhde on kohdillaan.

Et pelaa vain kahdesti

No okei, valehtelin taas, kyllä niitä sääntöjä on vielä hieman lisää. Peruspeli on toki yllä kuvatun yksinkertainen, mutta kun eriä on muutama takana, voi siirtyä “edistyneeseen” pelimuotoon. Tällöin lauta käännetään ympäri ja mukaan tulevat Mustan pörssin kortit, jollaisen saa, jos osuu täsmälleen johonkin laudan nurkkaruutuun. Erikoiskortti antaa joko kertaluontoisen bonuksen tai taivuttelee jotain sääntöä loppupelin ajan.

Korteissa on mukana monta oikein mehukasta tapausta. Saboteurilla saatetaan mennäkin etu- eikä takaperin, kolmannella Daredevilillä voi voittaa koko pelin tai pelin saakin voitettua myös, jos kerää seitsemän erilaista hahmoa. Pelatessa voi olla jopa joskus järkevää edetä hieman epäoptimaalisesti, jotta laskeutuisi juuri sopivasti nurkkaruutuun ja saisi jälleen uuden erikoiskortin.

Harrastaja voi luontevasti hypätä suoraan edistyneeseen peliin, sillä pakka ei mutkista peliä juuri lainkaan. Jos lautapelit ovat vielä melko uusi tuttavuus tai pelaamassa on lapsia, peruspeli on hyvä ponnahduspiste, mutta siirtyminen erikoiskortteihin on perin helppoa. Toisaalta pelin voi opettaa supernopeasti peruspelin kautta ja nakata loput säännöt vasta seuraavassa erässä, sillä häviäjän tyypillisin kommentti on “paras kolmesta?”.

Timantit ovat ikuisia

Agent Avenue on ehta tehofilleri ja timantinkova perhepeli samassa paketissa sekä samalla mukavan raikas tuulahdus kevyiden bluffauspelien sarjassa. Erityisen iloinen olen ollut siitä, kuinka voin pelata peliä helposti myös lasten kanssa, ja siitä onkin muovautunut meidän 10-vuotiaan yksi lempipeleistä. Kannen suositusikä on 8+, ja kyllä tätä sen ikäisen kanssa voi jo pelata, jos erilaiset lautapelit ovat tuttuja ja lapsi kykenee huijaamaan peleissä (ainakin toisinaan).

Suurin suru on puolitien lokalisointi. Vaikka pelin säännöt on suomennettu, kortit ovat englanniksi. Kielimuuri tekee pelin pelaamisesta heti hieman mutkikkaampaa, ja perhepeliksi tätä ei voi suositella kuin varauksin. Itse suomensin omat korttini heti, ja samat kotitekoiset suomennokset löydät täältä.

Peliin on jo ilmestynyt lisäosa Agent Avenue: Division M. Tämä aika kevyt 21 kortin ja kahden nappulan lisäys tuo peliin muutaman pelin nimeä kantavan lisäkortin, jotka liikuttavat laudalla lisättäviä hiirinappuloita ja tuovat yhden uuden lopetusehdon – nyt peli voi loppua, jos oma nappula joutuu samaan ruutuun vastapuolen hiiren kanssa. Tämän lisäksi Musta pörssi paisuu uusilla korteilla. En ole testannut, mutta sääntöjen lukemisen jälkeen lähes alkuperäisen pelin hintainen lisäosa ei vaikuta mitenkään elintärkeältä lisältä. Faneille se tuo varmasti lisää vaihtelua.

Faktat Agent Avenuesta

Suunnittelija: Christian Kudahl, Laura Kudahl

Julkaisija: Nerdlab Games (2024)

Mutkikkuus: Perussäännöt ovat tosi mutkattomat, puhutaan hyvin kevyestä perhepelistä. Edistyneet säännöt eivät juuri tee pelistä vaikeaselkoisempaa.

Onnen vaikutus: Korttikäsi rajoittaa tarjottavia kortteja, mikä osaltaan tekee joistain peleistä vaikeampia kuin toisista. Näen kuitenkin, että useimmiten syy tappioon on vain se, ettei osannut lukea toista pelaajaa paremmin.

Vuorovaikutus: Pelissä poraudutaan jatkuvasti toisen mielen sopukoihin ja laaditaan ”ähäkutti”-ansoja, joten pelaajat ovat jatkuvasti toistensa iholla.

Teema: Antropomorfiset eläimet (vaikka agentteja ovatkin) ovat toki vähän ylikäytetty idea, mutta kuvitus on tyylikkään piirrosmaista ja kaikki on toteutettu taiten ja selkeästi.

Uudelleenpelattavuus: Musta pörssi -pakka antaa pelille lisää pelikertoja, mutta jos nokittelu kiinnostaa, niin kyllä peliä jaksaa pelata aina väliajoin.

Saavutettavuus: Pelin väreillä ei ole suuresti väliä, ja ikonit ovat suuria sekä todella selkeitä. Lokalisoinnin puute rajoittaa jonkin verran kohdeyleisöä.

Pelaajamäärä: 2, tiimipeli venyttää raameja 3–4 pelaajalle.

Pituus: Noin 10–20 minuuttia.

Lähde

Rakenna ja arvaa on kotimainen sanaselityspeli, mutta kuten nimikin jo kertoo, kyse ei ole perinteisestä piirrä ja arvaa -pelistä, vaan nyt selitettävät sanat rakennetaankin puupalikoista. Piirtämistaitoa ei vaadita, mutta onko asioiden esittäminen puupalikoilla sen helpompaa?

Vuoden peli -raati piti Rakenna ja arvaa -pelistä sen verran, että nosti sen Vuoden perhepeli -palkinnon voittajaksi vuonna 2026.

Arvaa tai rakenna

Pelaajien tavoitteena on kerätä pisteitä. Pisteitä saa, kun arvaa oikein ensimmäisenä jonkun toisen selittämän sanan tai kun joku arvaa oikein sinun selittämäsi sanan. Jujuna on se, että puhumisen sijaan selitysvuorossa oleva pelaaja valitsee kolmesta vaihtoehdosta haluamansa sanan ja alkaa rakentaa sitä puupalikoista. Tiimalasi valumaan ja katsotaan, ehtiikö joku arvata oikein! 

Sanoja on kolmea vaikeustasoa: helppo, keskivaikea ja vaikea. Pisteytysasteikko on 1–3 pistettä, niin että helpoista sanoista saa yhden pisteen, mikäli ne arvataan oikein ja vaikeimmista kolme. Pisteet saavat sekä ensin oikein arvannut että selittäjä. Pelin voittaa, kun saa 15 pistettä. Mitään tasoittavaa kierrosta ei tunneta, vaan peli päättyy välittömästi.

Pelialustana toimii pöytä tai lattia. Rakentamiseen käytettävät palikat voi kipata pelialueelle tai sitten niitä voi nostella tarpeen mukaan pelilaatikosta mukaan selitykseensä. 

Rauhallisempaa selittämistä

Monissa peleissä selittäjänä oleminen vaatii nopeutta ja paineensietokykyä, ja on kiire saada mahdollisemman monta sanaa selitettyä tai vaihtoehtoisesti virheistä rankaistaan esimerkiksi siirtämällä vuoro toiselle joukkueelle. Selittäminen voi vaatia esiintymistä esimerkiksi pantomiimina tai piirtäjäntaitojen käyttöä ja kuvien tuottamista.

Rakenna ja arvaa mahdollistaa monien sanojen kohdalla rauhallisen pohdiskelun, koska aikaa on runsaasti tiimalasissa ja selitettäviä sanoja on vain yksi vuorossa. Arvaajat kilpailevat tässäkin pelissä toki siitä, kuka arvaa ensin oikein.

Sanaa rakentava pelaaja voi keskittyä palikoiden kasailuun, eikä tarvitse ottaa paineita vaikkapa siitä sanooko jotain väärin tai eikö osaa piirtää yhtään omasta mielestään. Etuna on myös, että rakennelmaansa voi kätevästi muuttaa lennosta, jos huomaa että arvaajat eivät ole yhtään oikeilla jäljillä. 

Tilaa tuunauksille

Pelissä oleva tiimalasi on kestoltaan keskimäärin noin kaksi minuuttia. Tiimalasi tuskastutti useimmat testiryhmäläiset, kun pelautin peliä eri porukoissa. Aikaa tuntui lähes aina olevan aivan liikaa rakentamiseen ja arvaamiseen. Tiimalasi jäi noin puolilleen, kun oikea vastaus oli jo arvattu, jolloin jouduttiin odottelemaan noin minuutti, että tiimalasi valui tyhjäksi. Vaihtoehtoisesti seuraava pelaaja saattoi aloittaa rakentamisen ja muut arvaamisen ilman että tiimalasia käännettiin uudelleen.

Helppo ratkaisu on käyttää tiimalasin sijaan puhelimesta kahden minuutin ajastinta. Tämä mahdollistaa myös kaikille keskittymisen arvaamiseen, eikä kenenkään huomio mene siihen, että loppuiko tiimalasin hiekka jo vai ei. 

Toisaalta tiimalaseissa on oma viehätyksensä, totesi osa testaajista, ja kehitteli toisen variantin. Peliä pelattiin joukkueissa ja Alias-tyyppisesti sai selittää ja arvata niin monta sanaa kuin ehti. Kaikista oikein arvatuista sanoista sai kuitenkin vain yhden pisteen. Ennätys taisi olla kahdeksan rakentaen selitettyä sanaa, jotka arvattiin yhden vuoron aikana oikein!

Testaajista moni koki sanojen vaikeusasteet vaihteleviksi: joku helppo sana saattoi tuntua vaikealta selittää ja toisaalta vaikea kolmen pisteen sana saattoi olla helppo nakki. Joskus taas oli pakko ottaa helpoin sana, kun muut sanat tuntuivat aivan liian vaikeilta selittää, ja joutuu väkisin tyytymään yhteen pisteeseen. Tästä tulee vähän ylimääräistä tuuria peliin, jota voi halutessaan poistaa antamalla kaikista sanoista saman verran pisteitä.

Rakenna ja arvaa on säännöiltään sen verran kepeä, että se taipuu vaivattomasti erilaisiin kotisääntöihin ja muunnelmiin.

Mukava rakenteluhaaste

Rakenna ja arvaa tuntui maistuvan pelaajille mukavasti, ja se toimii hyvin niin sanottuna filleripelinä isompien pelien lomassa. 

Pienimpien lasten ja lemmikkien kanssa oltava varovaisia pelin pienien osien vuoksi, usein testipöydässä kuultiin ”apua, taas joku osa vieri lattialle”. Pelilaatikossa on mahdollista pitää osia ja noukkia sieltä vain haluamansa. Suurin osa testaajista kuitenkin koki, että peli tulisi kaataa pöydälle, jotta osia voi paremmin hahmottaa ja työstää niitä.

Peli itsessään ei kärsi siitä, jos muutama osa hukkuu. Palikoiden määrää, värejä ja vaihtelevia muotoja kiiteltiin. Ainoastaan jotain eläinhahmoja jäätiin kaipailemaan, nyt osa testaajista päätyi käyttämään ihmishahmoa esittämään joissain rakennelmissaan eläintä, ja se ei aina välittynyt arvaajille. 

Rakenna ja arvaa vaatii jonkin verran sorminäppäryyttä, mutta ei ole mikään Huojuva torni, eli jos palikat meinaavat karata käsistä niin tässä pelissä siitä ei rankaista. Rakenna ja arvaa kehottaa säännöissään jopa siihen, että on täysin sallittua vaikka kaksin käsin pidellä palikoista kiinni, eikä otetta tarvitse irrottaa, vaan voi esimerkiksi käsin tukea rakennelmaa. Osa testaajista otti vapauden heilutella osia käsissään auttaakseen arvaajia elehtien ilman ääniä.

Pelillä on paikkansa leikkimielisiä partypelejä rakastavien joukossa, olivatpa he sitten nuorempia tai vanhempia. Useampi nostalginen ”nää on ne lapsuuden rakennuspalikat”-huudahdus kuultiin pelipöydästä. Pelipöydässä kuultiin myös ”aikuisetkin saa rakennella näillä!”. Testausporukassa nuorin oli teini-ikäinen pelaaja, eli ihan lasten kanssa en päässyt testaamaan. Peli vaikuttaa kuitenkin yksinkertaisuutensa puolesta soveltuvan mahdollisesti hyvin myös lapsille keskenään pelattavaksi. Tiimalasin pitkä kesto voi silloin auttaa.

Rakenna ja arvaa toimii myös isoilla pelaajamäärillä joukkueissa, eikä pelaajien määrälle ole käytännössä muuta ylärajaa kuin se, minkä verran pöydän ympärille mahtuu pelaajia.

Faktat Rakenna ja arvaa -pelistä

Julkaisija: Tactic (2026)

Mutkikkuus: Soveltuu täydellisesti ”kaada peli boksista pöydälle, ja ala pelata”-tyyppiseen pelaamiseen. Sääntöjen opetteluunkin menee vain muutama minuutti. Ei anna etua aiemmin pelanneille verrattuna ensimmäistä kertaa pelaaviin.

Onnen vaikutus: Kohtalainen, riippuen pääosin siitä millaiset sanavaihtoehdot nostaa selitettäväksi, ja miten on aaltopituudella muiden rakennelmien tulkitsemisen kanssa.

Vuorovaikutus: Kaikki pelaajat ovat koko ajan mukana pelissä joko rakentamassa tai arvaamassa.

Teema: Palikoilla rakentelu miellytti testaajia, rakennuspalikoista tulee mukavasti lapsuus mieleen.

Uudelleenpelattavuus: Erinomainen. Mikäli tämäntyyppiset pelit viehättävät, tähän ei kyllästy useammankaan pelin jälkeen. Kahta samanlaista pelikokemusta ei tunnu tulevan vastaan ainakaan parinkymmenen pelin kokemuksella. Kortteja ja selitettäviä sanoja on paljon. Rakennuspalikoita on runsaasti erilaisien variaatioiden muodostamiseen rakennelmiin. 

Kieliriippuvuus: Vaatii kohtuullista suomen kielen taitoa tai mahdollisuutta käyttää esimerkiksi käännössovellusta ymmärtääkseen mikä on selitettävä sana. Sen jälkeen, kun tietää mitä sanaa selittää rakentamalla, ei vaadita tiettyä kielitaitoa, kunhan pelaajat keskenään ymmärtävät toisiaan. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja lyhyet, ja korteissa on vain kolme sanaa kussakin. Kortin helpoin sana on esitetty myös kuvana.

Pelaajamäärä: 3+ 

Pituus: 15–30 minuuttia.

Lähde

Erinomaisen perhepelin resepti on ainakin paperilla hirvittävän selkeä:

1. Käytä pohjana viehättävää kuvitusta.
2. Siivilöi mukaan kasa yksinkertaisia sääntöjä.
3. Lisää vuorotellen yllätyksellisyyttä ja vaihtelevuutta.
4. Jos kaipaat pientä jälkipotkua, lisää ripaus syvällisyyttä.
5. Lopuksi tarvitaan hyppysellinen “sitä jotain”.
6. Pidä kesto maltillisena, jottei seos lässähdä.
7. Nauti 2–4 ystävän kanssa.

Kokkikolmoset ympäri maailman kuitenkin tietävät, että jopa reseptin kanssa kulinaristisen mestariteoksen tekeminen on aivan äärimmäisen vaikeaa. Yrittäjiä kyllä piisaa ja tällä kertaa onneaan kokeilee Dewan, joka on Johannes Goupyn käsialaa. Sama herra on supersuositun Farawayn takana eli meriitit ovat ainakin kunnossa. Mutta onko Dewan kolmen tähden Michelin-annos vai lähihuoltsikan raastepöytä? Katsotaan ja maistellaan.

Perinteinen reseptiikka

Dewanissa tärkeintä on saada täytettyä pistelaattojen väri- ja symboliehtoja. Laatta voi vaatia vaikka kolme vuorta ja kaksi kristallia, ja ne saadaan rakentamalla omat talot symboleita vastaaviin ruutuihin. Esimerkiksi edellä mainittu pistelaatta toteutuu, kun rakentaa kolme taloa vuoriruutuihin ja kaksi taloa ruutuihin, joiden vieressä on kristalli. Fiksu huomaakin pian, että sama torppa voi toteuttaa samanaikaisesti useamman ehdon, vieläpä useammasta eri laatasta.

Vuorollaan voi nostaa myös kortteja, joilla tönöt saa laudalle. Pelin perusrakenne onkin hyvin suoraviivainen, sillä vuorolla joko nostetaan kaksi korttia tai rakennetaan rakennus. Tämä “kerää kortit, pelaa kortit” -kaava onkin tuttu esimerkiksi Ticket to Ridea pelanneille ja auttaa aloittelijoita pelin sulattelussa. Onneksi tähänkin on saatu ympättyä pieni jippo – korttiriviltä pitää nostaa aina vierekkäiset kortit. Oikein nerokas pieni lisähaaste.

Noin ⅔ vuoroista menee korttien nosteluun, koska uuden talon rakentaminen ei ole halpaa hommaa – yksi kortti vaaditaan jokaista lähtötalon ja uuden talon välistä ruutua kohti. Eli jos lähtötalo on aavikoruudussa, uusi talo vuoriruudussa ja välissä on kaksi metsää ja yksi aavikko, niin kädestä pitää pelata vastaavat viisi korttia. Toki mitä lyhyempi mökkien välimatka on, sitä halvemmalla pääsee.

Välillä on kuitenkin koukattava kauempaa, sillä pistelaattojen väriehdot täyttyvät vain, jos rakennuksen ruutu on osa uutta värialuetta. Jos siis laudalla on vierekkäin kolme vihreää metsäruutua, niistä voi saada vain yhden metsäsymbolin, vaikka tykittäisi ruudut täyteen tönöjä. Kun lauta vielä kootaan satunnaisesti palasista, joskus laudalla on hyvin vähän tiettyjä värejä, jolloin niistä käydään kova kamppailu.

Täyttävä annos kiireiselle

Tällaisenaan Dewan olisi vielä aika taskulämmin alkupala, mutta pisteitä kerätään muitakin reittejä. Liekkisymboleita pitäisi kerätä enemmän kuin muut pelaajat ja talotkin tulisi rakentaa vähintään kahden talon rykelmiin, jotta pistetilin saa maksimoitua. Jotenkin mieleen hiipivät nykyään suositut laattojenasettelupulmailut (Harmonies, Akropolis, Cascadia), vaikka peli sinällään on melko toisenlainen.

Samaan aikaan pitää myös kiirehtiä, sillä peli loppuu, kun joku rakentaa yhdeksännen talonsa. Tehokkuudesta palkitaan, eikä kortteja kannata hamstrata turhaan. Pelikotelo väittää kestoksi 40 minuuttia, ja arvio on kerrankin realistinen. Yli tuntiin on vaikea yltää edes hitaassa peliseurassa. Kaksinpelin nakuttelee parhaimmillaan puoleen tuntiin.

Kolmen vartin peliksi Dewan tarjoaa yllättävän paljon mutusteltavaa sekä vähemmän pelaaville että harrastelijoille. Pelissä voi rakennella taloja leppoisasti omassa rauhassa ja kerätä ohessa jokunen piste. Toisaalta kunnianhimoinen konkari voi koettaa yhdistellä usean pistelaatan vaatimuksia, huolehtia myös muista piste-ehdoista ja samalla kilpailla alueista muiden kanssa. Ei tämä nyt mikään ähkyinen eurohimmeli ole, mutta perhepeliksi yllättävän mehukas.

Vuorovaikutus ei ole kuitenkaan koskaan kovin veristä. Tai ainakaan kovin tarkoituksellista. Kaksinpeli on potentiaalisin nokittelulle, sillä yhden pelaajan pistelaatat on helppo huomioida ja heittää tarvittaessa kapuloita rattaisiin. Varsinkin, kun ruutuja on silloin vähiten ja piste-ehtoja vaikeinta toteuttaa. Kolmin- ja nelinpelissä lukuisia laattoja on vaikeampi tihrustaa, ja usein toisten talot ilmestyvät sotkemaan kuvioita vähän kuin yllättäen.

Vuorovaikutusta on kuitenkin tarpeeksi ja kilpailu ruuduista tekee pelistä intensiivisen. Lauta kasvaa ja pienenee pelaajamäärän mukaan, mutta on aina todella ahdas, eikä sopivia symboliruutuja ole yhtään liikaa – kun yhteen ruutuun mahtuu vain yksi talo, odottelija ottaa aina riskin. Mutta kun pistelaatatkin saa vasta vähitellen pelin edetessä, niin niskassa seuraa jatkuvasti tunne, että ehtiikö sitä tekemään kaikkea.

Tämä kakku päältä kaunis

Pelistä huokuu viimeistely, ja mukana on monia peliä selkeyttäviä ratkaisuja. Pelaajalaudat ovat tästä paras esimerkki. Kun talo rakennetaan, siitä seuraa aina joku pieni bonus – joko uusi pistelaatta tai kortin jemmaus laudan alle symboleita varten. Laudassa on selkeät syvennyskolot kaikille taloille ja laatoille sekä merkinnät mitä jokaisen talon jälkeen tulee tehdä. Jopa pistelaatat saa valmistumisen jälkeen liu’uttaa ylöspäin, mikä on hieman turha, mutta yllättävän tyydyttävä ominaisuus. Samalla muiden laudoista on helppo nähdä talojen määrä eli milloin peli on loppumassa.

Myös uudelleenpelattavuuteen on panostettu. Lauta rakennetaan palasista, joten pelin sisäinen pulma uusiutuu joka kerta erilaiseksi. Lisäksi mukana on läjä skenaarioita, jotka muuttavat peliä ja lautaa jonkin verran. ”Tulvassa” kartta täyttyy vähitellen vedestä, ”Tulivuoressa” laava tekee samaa. ”Jokikylissä” saa rakentaa taloja vesiruutuihin ja keräillään kaloja. Onpa mukana myös tiimipeli eli tavallinen peruspeli pareittain pelattuna. Skenaariot muuttavat jopa pelin pisteytystä ja vaativat hieman erilaista rakentamista. Peruspeliä ja näitä kun veivaa vuorotellen, niin vaihtelua riittää.

Kuvituskin on kohdallaan. Visuaalinen maailma on melkein yhtä kiehtova kuin Goupyn aiemmassa pelissä Farawayssa, mutta samalla yhtä ontto. Peli on mekaaninen pulma, joka on vain kuorrutettu kauniilla kuvilla. Eipä siinä, kyllä tätä ilolla katselee. Toisaalta pistelaatat voisivat olla jopa ilmavampia, sillä nyt erityisesti vastapelaajien vaaditut symbolit sekoittuvat yksityiskohtiin.

Kuin mummin tekemä

Dewan on kaikkinensa monen viimeistellyn osasen summa – sujuva ja helpposääntöinen, mutta tarpeeksi syvällinen. Nopea pelata, mutta tarpeeksi vaihteleva. Sellainen turvallinen, miellyttävä jokapaikanhöylä, jonka öljytyt rattaat raksuttavat tasaisesti eteenpäin. Näin perheellisenä (ja lomamatkoilla rähjääntyneenä) vertaisin sitä pysähdyksenä ABC-asemalle, mutta joillekin se kuulostaa lähinnä loukkaukselta.

Ihan kaikille en tätä kuitenkaan peluuttaisi. Vaikka tarjolla on, ainakin näennäisesti, kaikille vähän jotakin, niin samalla Dewan on perinteistä perhepeliä haastavampi tapaus. Ei paljon, mutta huolimaton pelaaminen voi estää pistelaattojen toteuttamisen ja saattaa jättää ikävän sivumaun. Suositusikä 10+ on ihan perusteltu.

Peli on samalla myös hiukan yllätyksetön, sillä siloittelu ja viimeistely on hionut kaikki karkeat kulmat pois. Reseptiikasta puuttuu ehkä ”se jokin”, jotta aivan lopulliseen klassikkostatukseen yllettäisiin. Kyseessä ei siis ehkä ole Michelin-kokin loihtima suurten tunteiden ja unohtumattomien elämyksien annos, vaan kursailematonta kotiruokaa, joka maistuu kaikille ja jota on erittäin helppo suositella.

Faktat Dewanista

Suunnittelija: Johannes Goupy

Julkaisija: Space Cowboys (2025)

Mutkikkuus: Himppasen perinteistä perhepeliä haastavampi, mutta kyllä tämän aika mutkattomasti opettaa. Pelin “kerää kortteja, pelaa kortteja” -kaava auttaa pelin sisäistämistä.

Onnen vaikutus: Pelissä on jonkun verran onnea korttien ja erityisesti pistelaattojen muodossa. Joskus laatat vain napsuvat mukavasti. Pelissä on kuitenkin sopivasti tilaa mielekkäille ja taitaville valinnoille.

Vuorovaikutus: Rajatun laudan vuoksi pelissä ollaan toisen tontilla heti ensi vuorosta lähtien. Kanssakäyminen on useimmiten aika lempeää, vaikka erityisesti kaksinpelissä toisen suunnitelmia voi vähän myös sabotoida.

Teema: Kuvitus on kiehtovaa ja olisi mukava, jos teema tuntuisi enemmän pelissä. Nyt fantasiamaailma jää seitinohueksi.

Uudelleenpelattavuus: Vaikka peli toimii joka kerta samalla kaavalla, niin modulaarinen lauta ja mukana tulevat kolme vaihtoehtoista pelitapaa pumppaavat mukavasti lisää uudelleenpeluuarvoa.

Saavutettavuus: Pelissä ei ole tekstiä. Värisokeille värivalinnat ovat vähän huonot, mutta ruutujen symboliikka sekä pelaajien erimuotoiset talot tekevät pelin pelaamista mahdollista myös värisokeille.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: Noin 40 minuuttia.

Lähde

Vuoden peli -finalistit 2026

Suomen leluyhdistyksen Vuoden peli -palkinnon finalistit on nimetty. Pelitoimikunnan puheenjohtaja Jenni Jalava kehui vuoden pelitarjontaa korkealaatuiseksi ja monipuoliseksi.

Vuoden lastenpeli -finalistit

• Rummikub for Kids (Ephraim Hertzano / Asmodee) – Yli 30 vuotta vanha lastenversio Rummikubista on koristeltu pelkkien numeroiden sijaan eläinkuvioilla.
• Aarrepuun yllätys (Tactic) – Pahvitorniin perustuva peli, jossa torniin pudotetut tammenterhot päätyvät yllättäviin paikkoihin.
• Dingo Disc (Pierre Tessier / Toyrock) – Näppäryyspeli, jossa tasapainotellaan nappuloita keskipisteestään narulla ilmassa roikkuvan levyn päälle.

Vuoden partypeli -finalistit

• Aivopähkinä (Oksana Mykytiuk / Lautapelit.fi) – Tietovisailu, jossa kysymystä paljastetaan sana kerrallaan ja mitä aikaisemmin vastauksen keksii, sen parempi.
• First to Worst (Peliko) – Hyvin yksinkertainen yhteistyöpeli, jossa pitää järjestää asioita paremmuusjärjestykseen.
• Kalajuttuja (Rob Piesse / Toyrock) – Yksi vastauksista on totta, loput kalajuttuja, tunnistatko kuka puhuu totta?

Vuoden perhepeli -finalistit

• The Crooked Crown – Kaappaa kruunu (Ken Boyter ja Kedric Winks / AMO) – Peikot tappelevat kruunusta, korttipeli täynnä bluffausta ja yllätyksiä.
• HiLo (Knut Strømfors ja Eilif Svensson / Lautapelit.fi) – Versio golf-korttipelistä, yritä saada omaan ruudukkoosi mahdollisimman matalat kortit.
• Sanaruletti (Sanoma Pro) – Rulettipyörä antaa kirjaimen, kortti aiheen, sinulla on 30 sekuntia aikaa keksiä mahdollisimman monta tällä kirjaimella alkavaa sanaa tästä aiheesta.
• Rakenna ja arvaa (Tactic) – Rakenna kortin antama sana puupalikoista ja toivo, että joku arvaa.

Vuoden strategiapeli -finalistit

• Castle Combo (Grégory Grard ja Mathieu Roussel / Asmodee) – Kerää hyvät kombot hahmoja ruudukkoosi ja kerää maksimispisteet.
• The White Castle (Shei S. ja Isra C. / Lautapelit.fi) – Japanilaisteemainen, herkullisen niukka noppatyöläistenasettelupeli.
• Bomb Busters (Hisashi Hayashi / Lautapelit.fi) – Pomminpurkua yhteistyönä, Spiel des Jahres -voittaja ja yksi viime vuosien parhaista yhteistyöpeleistä.

Vuoden strategiapeli -palkinnosta kisaa vahva kolmikko. Soisin voiton Bomb Bustersille, mutta en pidä Castle Combon voittoa mahdottomana. The White Castle on luultavasti liian raskas. Perhepelien valikoima on aika sekalaisen oloinen, mutta en tiedä, oliko ehdokkaissa kauheasti sen houkuttelevampaa – Lautapelioppaan Vilman PuffiNovalle toki soisi menestystä, mutta se olisi ehkä sittenkin kuulunut strategiapelisarjaan.

Partypelien finalisteissa olisi ollut hauska nähdä Flip 7, muuten ehdokkaat vaikuttavat ihan käypäisiltä. Lastenpeleissä yli 30 vuotta vanha Rummikub for Kids on vähän tylsä juttu, mutta voi toki pärjätä, onhan Rummikub suosittu. Veikkaan voittoa Dingo Discille.

Osallistu Lautapelioppaan vuosiäänestykseen

Lautapelioppaan vuosiäänestys on taas käynnissä. Tänä vuonna äänestetään jo 24. kertaa. On taas kiinnostava nähdä, mitkä pelit nousevat tuloslistan kärkeen, mitkä vanhat suosikit säilyttävät asemansa, mitkä vaipuvat kohti unholaa ja mitkä uutuuspelit nousevat korkeimmille.

Äänestyksen kärkiviisikko lienee hyvällä todennäköisyydellä sama kuin viime vuonna, eli Terraforming Mars, Ark Nova, Wingspan, SETI: Search for Extraterrestrial Intelligence ja Lost Ruins of Arnak. En oikein tiedä, mikä näitä haastaisi. Joukkion keskinäinen järjestys toki kiinnostaa. Bomb Busters menestyi viimeksi hyvin ja suosio lienee jonkun verran kasvussa, kiitos suomalaisen version.

Äänestyslomake löytyy täältä. Äänestysaikaa on 20.9.2026 asti. Äänestää saa mitä tahansa peliä, jota olet pelannut viimeisen 12 kuukauden aikana. Kupongille voi listata yhdestä seitsemään peliä.

International Gamers Awards -ehdokkaat 2026

Kansainvälinen peliharrastajapalkinto International Gamers Awards on nimennyt ehdokkaansa.

Moninpelit

• Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
• Luthier (Dave Beck, Abe Burson / Paverson Games)
• Nippon: Zaibatsu (Nuno Sentieiro, Paulo Soledade / CrowD Games)
• Railway Boom (Hisashi Hayashi / Arclight Games)
• Recall (Kristian Ostby, Helge Meissner, Anna Wermlund, Kjetil Svendsen / Alion)
• Sanctuary (Mathias Wigge / Feuerland Spiele)
• Take Time (Alexi Piovesan, Julien Prothiere / Libellud)
• The Druids of Edora (Stefan Feld / alea)
• World Order (Vangelis Bagiartakis, Varnavas Timotheou / Hegemonic Project Games)

Kaksinpelit

• Duel for Cardia (Faouzi Boughida, Mathieu Rivero / Hans im Glück)
• Moytura (Trevor Benjamin, David Thompson / Bitewing Games)
• Star Wars: Battle of Hoth (Richard Borg, Adrien Martinot / Days of Wonder)
• Tag Team (Corentin Lebrat, Gricha German / Scorpion Masque)
• The White Castle Duel (Israel Cendrero, Sheila Santos / Devir)
• Vantage (Jamey Stegmaier / Stonemaier Games)

Yksinpelit

• Ace of Spades (Benjamin Amorin / Devir)
• Hercules and the 12 Labors (Tyler Brown / Envy Born Games)
• Lord of the Rings: Fate of the Fellowship (Matt Leacock / Z-Man Games)
• Vantage (Jamey Stegmaier / Stonemaier Games)

Lisäksi IGA-raati suosittelee moninpeleistä Lord of the Rings: The Two Towers – Trick-Taking Gamea (Bryan Bornmueller / Office Dog) ja kaksinpeleistä Toy Battlea (Paolo Mori / Repos).

Lisätietoja löytyy IGA:n nettisivuilta. Voittajat julkistetaan syyskuun lopussa.

Dice Towerin vuoden pelit

The Dice Tower julkisti omat vuoden peli -palkintonsa GenConissa.

• Vuoden peli: Galactic Cruise (T. K. King, Dennis Northcott ja Koltin Thompson / Kinson Key Games)
• Strategiapeli: Galactic Cruise
• Helposti lähestyttävä peli: FlipToons (Jordy Adan ja Renato Simoes / Thunderworks Games)
• Partypeli: Hot Streak (Jon Perry / CMYK)
• Kaksinpeli: Tag Team (Corentin Lebrat ja Gricha German / Scorpion Masqué)
• Yhteistyöpeli: Lord of the Rings: The Two Towers – Trick-Taking Game (Bryan Bornmueller / Office Dog)
• Paras teema: Luthier (Dave Beck ja Abe Burson / Paverson Games)
• Yksinpeli: 20 Strong: Tanglewoods (Logan Giannini / Chip Theory Games)
• Innovatiivinen: Vantage (Jamey Stegmaier / Stonemaier Games)
• Uusintapainos: Magical Athlete (Richard Garfield ja Takashi Ishida / CMYK)
• Kuvitus: Critter Kitchen (kuv. Sandara Tang)
• Tuotantoarvot: Luthier
• Pienjulkaisija: Luthier (Paverson Games)
• Uusi suunnittelija: Galactic Cruise

Asmodee julkaisi alkuvuoden tuloksen

Board Game Beat uutisoi Asmodeen Q1-tulosjulkistuksesta. Asmodeen Q1 kattaa huhti-kesäkuun 2026. Bisnes on sujunut: liikevaihtoa tuli 422,1 miljoonaa euroa, joka on 20,9 % kasvu vuoden 2025 Q1:stä.

Mielenkiintoista tässä tuloksessa on se, että Asmodeen omien studioiden pelien myynti on pysynyt jokseenkin samana kuin viime vuonna, kasvua on vain 1,8 %, eli tulokset tulevat pääasiassa muiden julkaisijoiden pelien jakelusta, missä Asmodee teki 27 % prosenttia kasvua.

Noin kategorioittain isoin osasto on keräilykorttipelit, 284,8 miljoonaa euroa, ja vahvin kasvukin tapahtuu tällä sektorilla, mutta Asmodee myi lautapelejäkin sadalla miljoonalla eurolla kevään aikana. Vaikka lautapelipuolen kasvu oli heikointa, kasvua tuli silti 16 % sieltäkin.

Maantieteellisesti Asmodeen kovinta aluetta on yhä Eurooppa ja siellä erityisesti Ranska. Yhdysvallat on yllättävän pieni osa, myyntiä tuli alle puolet siitä mitä Ranskassa. W. Eric Martin pohtiikin jutussaan, tarkoittaako tämä sitä, että Asmodeella on hurjasti kasvupotentiaalia Yhdysvalloissa vai sitä, että Yhdysvallat ei olekaan niin relevantti markkina kuin olisi voinut kuvitella. Pohjoismaat eivät taida olla kovin merkittävä markkina-alue: listassa on erikseen Ruotsi, jossa myynti oli 1,3 miljoonaa euroa, ja epäselväksi jää, sisältääkö se kaiken Asmodee Nordicsin myynnin, vai onko Suomi osa ”Other Europe”-ryhmitystä.

Vilmasta juttu Me Naisissa

Pelisuunnittelija ja Lautapelioppaan avustaja Vilma Vihervaara pääsi jutun aiheeksi Me Naisissa. Vilma, 37, teki harrastuksestaan työn – se on vaatinut kymppitonnien uhrauksen kertoo Vilman uranvaihdoksesta lastensuojelusta päätoimiseksi lautapelisuunnittelijaksi. Kun sairaus pakotti jättämään kolmivuorotyön, aukesi tilaisuus kokeilla lautapelialaa kunnolla.

Vilman ensimmäinen peli Trollius’n Roll ilmestyi Toyrockin julkaisemana, seuraava PuffiNova tulee sitten oman Tie Games -pelifirman kautta. Tie Gamesin taustalla on Vilman puolison IT-alan yritys, jonka aputoiminimeksi Tie Games on perustettu.

Työ & raha -juttusarjan henkeen kuuluu rahasta puhuminen, mikä on kieltämättä mielenkiintoista – taloudelliset realiteetit eivät ainakaan muuksi muutu, jos niistä ei puhuta. Toivottavasti PuffiNova ja tulevat Tie Gamesin pelit käyvät sen verran hyvin kaupaksi, että toiminta voi jatkua.

Tabletop Spirit -lehti 32

Brittiläinen netissä ilmaiseksi jaettava lautapelilehti Tabletop Spirit on taas ilmestynyt. Tässä numerossa Tony Boydell sukeltaa Master Mindin historiaan, raportteja on UK Game Exposta, MidSummerConista ja Play 2026 -tapahtumasta Italiasta. Lehdessä alkaa myös uusi Vintage Tabletop -osio, jossa tarkastellaan vähintään 20 vuotta vanhoja pelejä.

Numero löytyy PDF:nä Dropboxista.

Osaako tekoäly pelata Kimbleä?

Janne Jalkanen pohti The Butt Ugly Weblogissaan, osaako AI pelata Kimbleä. Lyhyt vastaus kuuluu: ei oikeastaan, koska Kimble ei ole erityisen strateginen peli.

Jalkanen kokeili tehdä AlphaZero-tyylisen hermoverkon, joka opettelee pelaamaan säännöistä lähtien. Jalkanen rakensi tekoälyllä pelimoottorin, jolla voi pistää neljä eri pelaajaa pelaamaan vaikkapa 10 000 erää Kimbleä keskenään. Pelimoottori ottaa myös huomioon sen, ettei Kimblen Pop-O-Matic-noppa ole satunnainen, vaan suosii nopan päällimmäisen sivun vastapuolta.

Tekoälyä vastaan Jalkanen kehitteli yhdeksän erilaista algoritmipelaajaa, muun muassa täysin satunnaisen pelaajan, aggressiivisen vangitsijan, maaliinjuoksijan ja varovaisen pelaajan. Näitä vastaan asettui sitten kaksi hermoverkkopelaajaa, joista toinen opetteli pelaamaan vain itseään vastaan ja toinen pelasi tiettyä varovaista algoritmipelaajaa vastaan. Hermoverkkojen kouluttaminen kesti tehokkaalla läppärillä korkeintaan muutamia kymmeniä minuutteja.

Sitten Jalkanen järjesti turnauksen, jossa eri pelaajat kohtasivat noin 100 000 pelin verran. Lopputulos oli vähän tyly: koulutetut hermoverkot eivät pärjänneet kisassa varovaisille algoritmeille, jotka ovat niin yksinkertaisia, että ne selittää muutamalla lauseella.

Kisan voittajaksi selvällä marginaalilla osoittautui Jalkasen kehittämä guarded2-algoritmi, joka voitti noin 31 % nelinpeleistä – siis selvästi paremmin kuin odotusarvo 25 %, mutta ei nyt kuitenkaan erityisen hyvin. Algoritmi menee näin:

1. Syö aina toisen pelaajan nappula jos voit; jos voit syödä useamman, syö pisimmällä oleva.
2. Suojaudu, eli älä siirry toisen nappulan eteen syötäväksi.
3. Tuo uusi nappula peliin, jos laudalla on vain yksi oma nappula ja lähtöruutusi ei ole vaarassa.
4. Juokse eli siirrä aina pisimmällä olevaan nappulaa.

Miksi hermoverkko ei sitten pärjää? ”Teoriani on se, että Kimblessä satunnaisuus on kuitenkin sen verran iso elementti, että AlphaZeron tyyppinen perushermoverkko ei vain osaa mallintaa sitä.”

Kimble ei yksinkertaisesti ole strateginen peli: Jalkasen selvityksen mukaan noin 80 prosentilla kaikista vuoroista pelaajalla ei ole mitään päätettävää, koska laillisia siirtoja on nolla tai yksi. 18 % vuoroista voit valita kahden siirron väliltä, 1,2 % vuoroista valitset kolmen siirron väliltä ja siirtoja, joissa saisit valita neljästä vaihtoehdosta ei tule vastaan läheskään joka pelissä.

Löydä lautapelit

Löydä lautapelit -kirjan painoksen viimeisiä kappaleita on yhä saatavilla. Tampereella kirjoja saa Lautapelit.fi:n myymälästä Ratinassa hintaan 10,95 € (kirjat ovat loppu juuri nyt, mutta täydennystä on luvassa piakkoin).

Kirjaa on myynnissä myös Torissa ja Vintedissä. Torissa kannattaa hakea kirjan nimellä, Vintedissä myynti-ilmoitukset löytää kätevästi tuosta profiilistani. Molempiin teen uusia sitä mukaa, kun kirjat käyvät kaupaksi.

Jos haluat ostaa useamman kappaleen kerralla, ota yhteyttä. Myös uudempaa Aasialaiset lautapelit -kirjaa on saatavilla, sitä löytää myös Torista.

Mikon pelaamia

18RoyalGorge eli koko nimeltään 18RoyalGorge: The Rails of Fremont County and the Royal Gorge Wars on vuonna 2025 ilmestynyt 18xx-peli, joka osui hiljattain silmiini ja vaikutti mielenkiintoiselta. Peli julkaistiin joukkorahoituksella aika vaatimattomalla menestyksellä, mutta kohtuuhintainen kappale löytyi BoardGameGeekin kauppapaikalta, missä Kickstarter-kampanjan Euroopan-jakelija Tavern Games niitä myi. Sieltä niitä edelleen saa, jos peli kiinnostaa: postikuluineen ja pienen promokorttipakan kanssa hintaa tuli 83,50 €.

Peli on näyttävästi toteutettu, lyhyt 2–3 tunnin 18xx-peli, jossa on kelpo annos historiallista maustetta. Vaikutteita on selvästi haettu raikkaasta suunnasta, 18Koreaa on selvästi pelattu. Pelissä on monia erikoisia piirteitä, jotka erottavat sen joukosta. Yhtiöitä on vähän, niitä aloittaa pelin alussa vain kaksi, eli osa pelaajista joutuu väistämättä sijoittajiksi. Toisaalta tarjolla on myös kulta- ja teräsyhtiöt, jotka tienaavat, kun junayhtiöt kuljettavat kultaa ja rakentavat rataa. Rataa voi rakentaa jopa kuusi laattaa vuorossa, mutta se maksaa paljon ja rikastuttaa teräsyhtiön omistajia.

Mukaan on mallinnettu historiaa: Rio Grande ja Santa Fe taistelivat Royal Gorgen rataoikeuksista. Rio Grande voitti, joten Rio Grande saa rakentaa radan tässäkin pelissä, mutta jää velkaa Santa Felle. Velka syö Rio Granden käteisvaroja ja ruokkii Santa Fetä, mutta jos sitä ei maksa, sen hinta nousee vain kalliimmaksi ja pelin lopussa maksamaton velka syö sitten yhtiön pörssiarvoa pahemman kerran.

Ihan silkkaa timanttia 18RoyalGorge ei ole; ulkoisesti peli on näyttävä, mutta monessa kohtaa näkyy, että Kickstarter-projektihan tämä on ja graafisesta suunnittelusta varsinkin puuttuu se viimeinen ammattimainen silaus. Ohjekirjassa on jokunen aukko, eli FAQ:lle olisi tarvetta.

Pelillisesti ensimmäisten testien perusteella tämä on ihan hyvää keskitasoa: tuntuu vielä ihan hyvältä ostokselta ja eiköhän tätä nyt toistaiseksi aivan mielenkiinnolla pelaa, mutta ei tämä nyt ihan vaikkapa 18Korean tasolle yllä. Mutta vahva seiskan peli ja sanoisin, että omasta kokoelmastani 18RoyalGorge on varmaan se 18xx-peli, jota lähtisin nyt ensimmäisenä tarjoamaan jostain Brassin suunnalta tuleville junailusta kiinnostuneille.

Lyhyt kesto ei ole turhia puheita kuten toisinaan: olen pelannut nyt kolme kertaa (kätevästi kaikilla eri pelaajamäärillä) ja varsinainen peliaika on joka kerta jäänyt alle kolmen tunnin. Viimeisin peli oli kierrosten määrän suhteen jokseenkin niin nopea kuin mahdollista ja kesti noin 1 h 40 min; aivan niin nopeasti tämän ei joka kerta tarvitse mennä, mutta olen luottavainen suhteen, että kesto pysyy alle kolmen tunnin.

Vuosiäänestyksen listalleni 18RoyalGorge ei kuitenkaan mahtunut. Lisäpelillä tai parilla olisi jo voinut mahtuakin. Listani ykkönen on tietysti Forest Shuffle: Dartmoor, sillä on tässä kohtaa pelikertoja melkein 600. Pelit muuten alkoivat tätä kirjoittaessani tasan vuosi sitten, ensimmäinen pelikerta on kirjattu 30.8.2025. Tavallinen Forest Shuffle olisi yli sadalla kerrallaan sekin listakamaa, mutta päätin nyt jättää sen pois, jotta saan monipuolisemman listan ja käytännössä valitsen kuitenkin koko ajan Dartmoorin mieluummin kuin peruspelin.

Vuoden isoihin hitteihin kuuluu itsestään selvästi Bomb Busters, jolle pelikertoja on kertynyt helmikuun jälkeen 67. Pääpeliporukassani se olisi jäänyt muutamaan kokeiluun, mutta toinen peliporukkani sen sijaan nielaisi syötin kohoineen ja kaikkineen. Olemme tällä hetkellä menossa vähän puolenvälin paremmalla puolella kampanjaa.

18xx-puolelta vuoden kuumimmat pelit ovat 18Korea ja 18 BosWash. Tässä en nyt yhdistele 18 Indiaa ja 18 BosWashia samaksi, kuten top 100 -listallani. 18 Indiaa olen pelannut vain kerran, joka on kyllä liian vähän, mutta 18 BosWash on päässyt pöydälle viidesti. Minä pelaisin kyllä Indiaakin, mutta napakampi ja suoraviivaisempi BosWash on maistunut porukallemme paremmin. Koreasta pidän todella paljon, mutta siinä painanee se, että kahdeksasta pelistä olen voittanut kuusi. Paikallinen metamme on kuulemma kummallista, mutta en tiedä tarkemmin miten; olisi mielenkiintoista pelata Koreaa jossain uudessa seurassa. Pari kokeilemisen arvoista strategista manööveriä on kyllä mielessä odottamassa tulevia pelejä.

Indonesia kuuluu listalle myös aivan kiistatta. Tämä parikymmentä vuotta vanha peli on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja yksinkertaisesti aivan nerokas peli. Arvioni nostamista ysistä kymppiin pitää harkita, koska Indonesia nyt toimivaa vain niin lumoavan hyvin.

Uutuuspeleistä listalle mahtuu vielä Sanctuary, jonka kevennetty Ark Nova -kokemus on toistaiseksi maistunut muutaman pelin verran. Ensi kausi näyttää, tuleeko sitä pelattua lisää, vai jääkö se näihin muutamiin kokeiluihin. Listan täydentää lopuksi mahjong, koska sitä tuli pelattua kesän lomareissulla korteilla päivittäin.

Pelien vierestä tulin ostaneeksi G. T. Karberin ensimmäisen Murha-kirjan eli Murdle-kirjojen suomennoksen. Jos näitä haluaa kokeilla, netistä löytyy päivittäinen Murdle-pähkinä. Kyse on seeprapulman muunnelmasta, eli loogisesta ruudukosta. Kirja on jaettu neljään vaikeustasoon ja joka tasolta on 25 pulmaa ratkottavaksi. Ensimmäisessä setissä selvitetään kuka oli syyllinen, missä murha tapahtui ja millä aseella. Tämä on pääteltävissä joukosta väitteitä, jotka kun merkitsee suoraviivaisesti ruudukkoon, ratkaisu löytyy helposti.

Seuraavalla tasolla ratkotaan yhä samoja asioita, mutta selkeän väitelistauksen sijasta onkin kaksi yleispätevää väitettä (tavallisesti yksi varma pari ja yksi varma ei-pari) ja sitten kolme väitettä, joista yksi on valhe ja kaksi totta. Valheellisen väitteen esittäjä on syyllinen. Nämä ovat toisinaan triviaaleja kun kaksi väitettä on suoraan ristiriidassa keskenään, toisinaan taas kaikki väitteet voisivat olla yhtä aikaa totta, mutta vain yhden on mahdollista olla valhetta.

Seuraavat tasot lisäävät vielä neljännen parametrin (motiivi) ja siitä on sitten versiot sekä suorilla väitteillä että valheenpaljastuksen kanssa. Helpoin vaikeustaso on enimmäkseen triviaalin helppoa ja mekaanista täyttämistä, toiseksi helpointa joutuu jo vähän miettimään ennen kuin ratkaisu löytyy. Kolmas taso on oma suosikkini. Ihan hauska juttu kaikkinensa, mutta ei ehkä niin huikeaa hupia, että toiseen kirjaan kahtakymppiä pistäisin vaikka sadassa tehtävässä tekemistä onkin. Jos hyvällä alennuksella tulisi vastaan, niin sitten kyllä.

Veetin pelaamia

Elokuun iso sana on ollut kampanjapelit, ja olen päässyt kolmessa kampanjassa kohtuullisesti eteenpäin. Muutoin pöydällä on ollut lähinnä tuttuja ja turvallisia pikkupelejä. Pelasin myös yhden erän Aliasta!

Viime uutiskatsauksessa puhelin Eila and Something Shinystä, jota on nyt takana neljä skenaariota. Pelissä ohjataan pientä pupua, joka lähtee kotikylästään etsimään vuoristossa kimmeltävää… jotakin. Peli itsessään on resurssimanagerointia ja valintoja choose your own adventure -tyyliin. Pakasta nousevat kortit edustavat valintoja, joiden pohjalta pakkaan lisätään tai siitä poistetaan kortteja tai pelaaja saa uusia resursseja. Kehystarina on kevyt ja lähinnä tekosyy saada pupu erilaisiin ympäristöihin matkan varrella.

Kevyenä ja tarinallisena kokemuksena Eilan seikkailut ovat ihan kivaa pelailua, mutta etenkin perusversiona tämä tuntuu todella helpolta, ja kampanjatyyliin kerättäviä pysyviä päivityksiä tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista, etenkin jos yrittää edes hieman. Kyllä tämän loppuun pelaa mielellään kirjastosta lainattuna, mutta ei säväytä omaan vuosiäänestykseeni. Sivumainintana sanottakoon, että sääntökirjassa oli pahoja puutteita, mutta googletus kertoi että se (ja muutama muu kauneusvirhe) on korjattu myöhempiin painoksiin.

Toisena kampanjana käynnistimme Betrayal Legacyn. Betrayal at House on the Hillin kakkosedikan suurena fanina kauhutalon kampanja on ollut erittäin mielekäs kokemus. Etenkin prologi oli kutkuttava skenaario, ja se lupaa paljon tulevaisuudesta. Legacy-versio on kakkos- ja kolmosedition välimaastoa sääntöjen suhteen, ja siinä on edelleen väärinymmärryksen vaaraa ja juustoa, mutta omasta mielestäni se kuuluu B-kauhutunnelmaan ja pelin makuun. Tästä lisää varmasti jatkossa.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä päivitetään sotatantereen tilannetta Undaunted: Stalingradin parissa. Sota todella on helvettiä, ja reservijoukkoja on jouduttu kutsumaan kentille runsain määrin molemmille puolille. Omat saksalaisjoukkoni olivat pitkään voittoputkessa, mutta viimeisin skenaario kääntyi melko selvästi Neuvostoliiton puolelle, ja seuraavassa skenaariossa odottaa yllättäen järjestysnumeron sijaan kirjain. Epätasapainoiset skenaariot kuvastavat taistelukentän epätoivoa mielekkäästi, vaikkakin epäreiluus heilahtaa hieman liikaa puolelta toiselle. Kahdeksan taistelun jälkeen sotatantereella on vielä muutama taistelu ennen finaalia.

Pitkän tekstin päätteeksi on aika heittää ilmoille omat ääneni vuosiäänestykseen. Viime vuodelta listalta tippuivat Air, Land & Sea, Terraforming Mars: The Dice Game ja Sky Team. Sky Team on edelleen erinomainen peli, mutta se on joutunut väistymään hetkellisesti muiden kaksinpelien tieltä. Muut kaksi taas jäivät pelikerroista huolimatta muiden pelien jalkoihin. Sitten ääniin!

7 Brass: Birmingham. Brass on listalla pelillisten ansioidensa ansiosta, vaikka pelikertoja ei olekaan saatu alle kovinkaan monta. Pittsburgh-hype on kova, joten ensi vuonna listalla voi olla erilaista vaskea.

6 Faraway. Petollisen yksinkertaisen monimutkainen pikkupeli on tullut hyllyyni jäädäkseen. Opettelupelien jälkeen tämä on palannut pöytään eri seurueissa toistuvasti, enkä näe suosion laantuvan lähitulevaisuudessa.

5 Flesh and Blood. FaB sen kun porskuttaa menemään. Rakastan peliä ja sen yhteisöä, ja pahvia tulee talouteen välillä turhankin tehokkaaseen tahtiin.

4 Betrayal Legacy. Betrayalin paluu Legacy-muodossa saattaa saada hieman nostetta sen tuoreista pelikerroista, mutta ytimessä on silti tuttu ja rakas peli. Toinen painos pysyy kyllä hyllyssä tämän rinnalla, mutta Legacy on tällä hetkellä kärkikahinoissa.

3 Harmonies. Viime vuoden kärkipeli tipahti pari sijaa, mutta se on edelleen taistelemassa kakkos- ja nelossijan kanssa lempparipelini tittelistä. Lisäosa tuoreine eläimineen (PELISSÄ ON AKSOLOTLI) ei ehtinyt pöydälle, mutta se olisi ehkä riittänyt kirimään kakkossijan kiinni. Loistava peli monelle eri porukalle.

2 Sagrada. Nopat palaavat voittokantaan vuonna, jolloin Sagrada Familian viimeinen torni vihittiin käyttöön. Artisans-kampanjaversio opetti rakastamaan peruspelin konstailemattomuutta, ja lisäosat tuovat sopivaa vaihtelua.

1 Forest Shuffle: Dartmoor. Dartmoor häviää kaikkien aikojen kamppailun sitä alemmille peleille, mutta viime vuoden näkökulmasta se nousee kärkeen. Jokin Dartmoorissa iski kohdalleen avustajamiitissä, ja sen jälkeen olen koittanut tuoda sen pöytään aina, kun siihen on mahdollisuus. Yllätyin hieman itsekin listaa tehdessäni, mutta tänä vuonna nummet ovat kunkkuja.

Vilman pelaamia

Elokuu meni kamalan nopeasti! En voi uskoa, että on jo aika kirjoittaa uutiskatsaukseen. Elokuussa pelasin 101 kertaa livenä ja BGA:ssa ainoastaan 51 kertaa, BGA-pelejä on hämmentävän vähän. Olen selvästi vielä ollut kesätauolla. Kokeilin elokuussa kuutta uutta peliä.

Elokuussa ei ollut mitään isoja lautapelitapahtumia, mutta olin naisten mökkiviikonloppua viettämässä ja tietenkin olimme nimenomaan pelaamassa yhdessä, pelejä oli mukana melkoinen pino. Mielummin liikaa kuin liian vähän! Pieniä pelejä tarvitaan aina, jos pitää odottaa toisen pöydän pelin loppumista. Meitä oli kuusi, joten pelasimme paljon kahdessa kolmen porukassa. Muutamat koko porukan pelit saatiin myös, mutta hyviä kuuden hengen pelejä ei ole liikaa. 

Star Wars: Battle of Hothia pääsin pelaamaan Nopparallin kanssa ja ennen kuvaamista pelasimme muutaman vuoron alle jotta opin säännöt. Mutta Nopparallin teki kiva videon meidän pelihetkestä ja en nyt spoilaa kuinka kävi. Teema ei ole ollenkaan minua varten, mutta pelinä oli ihan mielenkiintoinen. En ole tämän tyyppisiä pelejä juurikaan pelannut, mutta aina on kiva avartaa omaa pelimaailmaa.

Agricolaa kokeilin Olarin pelikerholla. Uskomatonta, että nyt vasta pääsin kokeilemaan. Agricola: Family Edition -versio löytyy hyllystä ja paljon samaahan tässä on. Ei lempparipeli, mutta kyllä tätä voisi uudelleen pelata.

Amalfi: Renaissancea pääsin myöskin kokeilemaan Olarissa. Tähän tuli heti revanssihimot. Tykkäsin mekaniikasta kovasti. Se, miten resurssit olivat työläisiä oli tosi jännän tuntuista, mutta kyllä se toimi! Kuulemma pelissä on paljon tuurielementtiä, mutta itse en sitä vielä nähnyt. Pelattiin kaikki tosi eri tavalla ja silti oli aika tiukka peli. Oma tapani ei kannattanut ja sen toki tiesin jo pelin aikanakin: en hakenut uusia työläisiä ennen viimeistä kierrosta. En suosittele kokeilemaan!

Witchstone pääsi pöydälle Martinlaakson pelikerholla ja alussa olin hyvinkin pihalla. Helppo tämä kuitenkin oli ja tykkäsin tästäkin. Tässä pelissä oli omat pienet sermit, joiden takana piilossa sai pitää omia pisteitä ja tulevia laattoja, omat pelaajalaudat laattojen asettelua varten Genialin tyyliin ja yhteiselle laudalle jokainen rakensi sitten omia teitä.

Olen halunnut jo pidempään kokeilla Wondrous Creaturesia. Kuvat meepleistä, jotka ratsastavat eri otuksilla ovat herättäneet kiinnostukseni. Nyt odotan, että saisin pelata uudelleen. Pelissä on paljon opittavaa, joten ensimmäisellä pelikerralla menee varmasti paljon ohi ja toki pelasimme Winterfall-lisäosalla. Todella näyttävä peli!

Flip Pick Towers tuli Olarissa eteen. En ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota suomessa. Peli ei näyttänyt yhtään omalle, mutta aika nopeasti huomasin, että tykkään tosi paljon. Ajattelin pelin vaikeammaksi kuin mitä se oli, koska vaikutti siltä että pelissä pitäisi piirtää paljon. Onneksi pystyi tekemään omia yksinkertaisempia merkintöjä. Kyllä tämän voisi ostaa.

The Hobbit: There and Back Again tuli myöskin vastaan Olarissa. Teema on tässä aivan täydellinen minulle. Ulkonäköä on myös pakko kehua! Vitsit mikä paketti! Kuponkipelikirja ja jokaiselle pelaajalle oma. Todella upea. Koska lapsetkin tykkäävät teemasta, taidan tietää nyt, mitä Joulupukille voisi vinkata. Pelissä on kuusi erilaista kuponkia, jotka tarjoilevat kaikki keskenään erilaiset pelin. Jos et ole kokeillut, suosittelen testaamaan!

Lautapelioppaan vuosiäänestys alkaa ja sehän tarkoittaa taas pohtimista. Tänä vuonna on tullut pelattua paljon, joten ehdokkaita omalle listalle löytyy. Moni peli pysyy vuodesta toiseen kyllä omalla listallani, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Lost Ruins of Arnak ja Underwater Cities ovat omia kestosuosikkejani, jotka ehdottomasti pääsevät listalleni tänäkin vuonna.

Vaikeuksia teettävät omat pelit. Onko ok laittaa listalle oma peli? Olen päättänyt, että omalle top 20 -pelien listalle omat pelini eivät tule koskaan pääsemään. Tahdon tälle listalle pelejä, joiden parissa viihdyn takuuvarmasti ja omat pelit täyttävät kyllä sen ehdon. Päätin nyt kuitenkin linjata, että en itse laita millekään listalle omia pelejäni, joten PuffiNova ja Trollius’n Roll jäivät tästä syystä listani ulkopuolelle. 

Tahdoin mukaan jotkut Shem Phillipsin pelit, koska niitä todella rakastan. Valitsin Scholars of the South Tigrisin ja Paladins of the West Kingdomin, koska niitä olen pelannut tänä vuonna eniten. Wayfarers of the South Tigris jäi niukasti listan ulkopuolelle. The Crew: Mission Deep Sea kuuluu todellakin listalle jo ihan pelimäärienkin takia: 136 kertaa livenä tänä vuonna. Kirkkaasti pelatuimpien pelieni ykkönen.

Listalle pääsi kaksi uutuutta samasta syystä: molemmat olivat niin hyviä, että laukaisivat aivoissani samantien jonkun uuden pelin syntymisen ja tahdoin välittömästi pelata näitä lisää. Nämä pelit ovat Kingdom Crossing ja Natera: New Beginning ovat nämä pelit. Kingdom Crossingin ostin heti, mutta Nateraa en ole löytänyt mistään. 

Nyt listalleni ei mahtunut perhepelejä, mutta jos totta puhutaan niin en niistä nauti niin paljoa kuin mitä nautin harrastajien kanssa pelatuista peleistä. 

Kun seuraava uutiskatsaus ilmestyy, PuffiNova löytyy jo kauppojen hyllyiltä. Nyt rahti seilaa Englannin kohdalla ja odottaminen tuntuu todella vaikealta. Olen yrittänyt käynnistää markkinointia ja minusta tehtiin juttu Me Naisiin. Voisin taas kirjoittaa pelin matkasta oman artikkelin, vähän vastaavan jutun kuin mitä kirjoitin pari vuotta sitten Trolliuksesta.

Tapahtumakalenteri

Jyväskylän lautapelikillan syyspelit 5.9.2026 (Jyväskylä)

Jyväskylän lautapelikilta ry järjestää Jyväskylän kaupunginkirjastolla pelipäivän la 5.9.2026 klo 10–15.45. Pelitapahtuma on maksuton.

Paikalla on tavattavissa PuffiNovan toinen suunnittelija Juhana Keskinen, joka esittelee myös uutta Magic Waterfall -peliä. Pelattavissa on myös keskisuomalainen Dungeon Poker -peli.

Lisätietoja Lautapelikillan sivuilta.

Lautapelipäivä 12.9.2026 (Ylivieska)

Jokilaakson Pelaajat järjestää Ylivieskan Toimitalo Pietarissa (Terveystie 11) pelipäivän klo 12–21. Ohjelmassa vapaata lautapelaamista, miniatyyripelejä, Magic: The Gatheringia ja pelikirppis. Tapahtuma on maksuton, päihteetön ja energiajuomaton. Alle 16-vuotiaat ovat tervetulleita aikuisen kanssa.

Lisätietoa tapahtuman nettisivuilta.

Kirkkonummen pöytäpeliryhmän syystapaaminen 15.9. (Kirkkonummi)

Kirjasto Fyyrin Linlo-huoneessa on tiistaina 15.9. klo 18 alkaen Kirkkonummen pöytäpeliryhmän syystapaaminen, jossa voi tavata muita pöytäpeleistä kiinnostuneita ja kuulla syksyn lautapeleistä, Magic: The Gathering -peleistä ja roolipeleistä.

Ticket to Riden viralliset SM-kisat 19.9.2026 (Espoo)

Ticket to Riden SM-kisat pelataan Espoossa Kauklahden asemalla lauantaina 19.9.2026. Turnauksessa pelataan alkulohkoissa kaksi peliä, jonka jälkeen jokaisesta pöydästä kaksi eniten pisteitä kerännyttä pääsee semifinaaleihin. Semifinaalien neljä parasta pääsee finaaliin.

Käytössä ovat USA-, Europe– ja Northern Lights -versiot pelistä. Kisat järjestää Kauklahden aseman ystävät yhteistyössä Asmodeen kanssa. Osallistuminen maksaa 10 €.

Ilmoittaudu tapahtuman nettisivuilla.

BoardGamesKokkola 26.–27.9.2026 (Kokkola)

Nuorisokeskus Vingessä (Puutarhakatu 2) järjestetään pelitapahtuma, jonka ohjelmassa on lautapelejä, kilpailuja, Magic: The Gathering -turnaus, pelikirppis ja retropelejä.

Lisätietoja tapahtuman nettisivuilta, Instagramista (kokkolabgk) ja Facebookista (BoardGamesKokkola).

JokiCon Syksy 3–4.10.2026 (Joensuu)

15. JokiCon on Joensuu Board Gamersin järjestämä kaikille avoin lautapelitapahtuma, joka järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen Aurora-rakennuksen A-osassa. Ohjelmassa on vapaata pelaamista ja tarjolla on kerhon pelikokoelma. Tapahtuma on päihteetön.

Tapahtuma on avoinna la klo 11.00–21.25 ja su klo 10.00–19.00. Pääsymaksu on 3 € päivältä ja 5 € koko viikonlopulta.

Lisätietoja Lautapeliseuran foorumilta, Facebookista tai tapahtuman Discordista.

Lautapelaamaan 9.–11.10.2026 (Helsinki)

Suomen Lautapeliseuran klassinen pelitapahtuma järjestetään tauon jälkeen Helsingin Kaapelitehtaalla.

Tapahtuma hakee parhaillaan vapaaehtoisia. Ilmoittautua voi hakulomakkeella.

LanTrek 2026 15.–18.10.2026 (Tampere)

LanTrek-tapahtumassa on suuri lautapelialue yhteistyössä Tampereen ATK- ja lautapeli ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Pelialue on auki 15.–17.10.2026.

Tapahtumasta pääsee nauttimaan päivälipuilla, eli konepaikkoja ei tarvita.

Lisätietoja LanTrekin sivuilta.

ItäCon 23.10.–24.10.2026 (Ruokolahti)

Ruokolahdella järjestetään Etelä-Karjalan ensimmäinen peli- ja conitapahtuma. Viikonlopun aikana on tarjolla LAN-pelaamista, cosplayta, myyjiä, pelinkehittäjien tapaamisia sekä cosplay- ja animaatiokilpailuja. Lautapeliohjelma on vielä auki, mutta jotain sellaistakin on luvassa.

Lisätietoja ItäConin sivuilta.

Nordic Championship 2026 31.10.–1.11.2026 (Imatra)

Saimaa Gaming järjestää Imatran kylpylässä pelitapahtuman, jossa kisaillaan Warhammer 40K:n parissa sekä peruspelin Doubles-turnauksena että Kill Teamin Golden Ticket -turnauksessa, jossa voittajalle on luvassa pääsy pelin MM-kisoihin. Ohjelmassa on myös kaksipäiväinen lautapeliturnaus, jossa kisapeleinä ovat Flamme Rouge, Quest for El Dorado, Heat: Pedal to the Metal, Downforce ja Formula D.

Turnauksiin osallistuminen maksaa 40 €. Tapahtuman osallistujat saavat 20 % alennuksen majoituksista kylpylässä.

Lisätietoja Saimaa Gamingin nettisivuilta.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

Piritan arvioitavana oli kotimainen areenataistelupeli Forte Arena, jossa gladiaattorit taistelevat toisiaan, eläimiä ja fantasiahirviöitä vastaan.

Petrikin teki oman top 40 -listansa.

Inka jatkoi erikoisalallaan eli eläinaiheisten pelien parissa. Tembo: Survival on the Savanna on yhteistyöpeli, jossa yritetään saada norsulauma turvaan. Pondscape taas on sammakkopeli, jossa omaan lampeen kerätään mahdollisimman hieno setti sammakoita.

Arto seikkaili Lego-ninjojen parissa. Lego: Ninjago – Destiny’s Bounty Adventures on sekin yhteistyöpeli, jossa torjutaan tornipuolustuspelien tyyliin pahisten hyökkäyksiä Ninjago-laivalle.

Mikko päivitti ikivanhan 18xx-pelien esittelyn tähän päivään ja kirjoitti sitten arvion 18Koreasta, jossa Korean sota keskeyttää junabisnekset.

Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Ryhmässä tiedotetaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista. Liittyäksesi ryhmään laita viestiä Telegramissa.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista ja Mastodonista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram ja Mastodon ovat varmimpia kanavia, joissa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Yatzyn säännöt
2. Secret Hitler
3. Vuoden peli -palkinto
4. Texas Hold’emin säännöt
5. Uutiskatsaus 3.8.2026
6. Petrin top 40 -lista 2026
7. 100 parasta peliä 2026
8. Forte Arena
9. Vuosiäänestys
10. Wingspan

Lautapeliblogien päivitykset

Peliarvostelut:

• Koko perhe pelaa: Dewan – tuttua reitinrakennusta ja uusia oivalluksia
• Lunkisti: Dewan – elintilaa etsimässä
• Noppapotti: Rock Hard 1977 – lautapeli unelmista, hikisistä treenikämpistä ja areenakeikkojen jälkeisistä adrenaliinihöyryistä
• Lunkisti: Bomb Busters – johtojen katkojat
• Lunkisti: Pulsar 2849 – avaruuden (euro)himmeli

Videot:

• Lautapelimestari: Kuka on paras sääntöpoliisi? | (K3-J1)
• Lautapelimestari: Tunnistatko 1 tähden lautapelin? | (K3-J2)
• Lautapelimestari: Minkä lautapelin komponentit? | (K3-J3)
• Lautapelimestari: Vaihdatko vai pidätkö laatikon? | (K3-J4)
• Peli-Harri: Lautapeliarvostelu: Fishing
• Nopparalli: Star Wars: Battle of Hoth | Nopparalli vs JiirataWemputin
• Nopparalli: Nopparalli vierailee Ropecon 2026
• Anton VS Lautapelit: Ajatuksia Lautapelimestarin ekasta kaudesta #shorts
• Miiran ja Annikan hyvin draftatut kortit: 282. P-kirjaimella alkavat lautapelit, 283. Kaupunginrakennuspelit, 284. Yhden pelin lautapelisuunnittelijat, 285. Vuoden 2024 pelisato, 286. Reaaliaikaiset pelit

Muut jutut:

• Huoltoreitti: Ropecon 2026
• Gameblog: 18RoyalGorge first impressions
• Pelikilta: Kesäkauden teema

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde

Sammakoita ei liian usein näe lautapelin pääosassa! SETI: Search for Extraterrestrial Intelligencen suunnittelija Tomáš Holekin viime vuonna ilmestynyt Pondscape ilahduttaa teemavalinnallaan ja Jiří Kůsin upeilla piirroskuvituksilla.

Landscape-sanasta muokattu pelin nimi on kuvaava: tarkoitus on luoda oma hieno lampimaisema sammakoista, kasveista ja vedestä. Mukavan kompakti peli kestää 15 kierrosta, joiden aikana pöytään pelataan kortteja 3×5-ruudukoksi. Kun kaikki ovat pelanneet 15. korttinsa, peli päättyy ja lammet pisteytetään.

Pienet sammakot ne lystikkäitä on

Pondscapen ytimessä on settien keräily. Mukana on kahdeksan eri sammakkolajia, ja mitä enemmän lammesta löytyy saman lajin yksilöitä, sitä paremmat pisteet ne tuottavat. Poikkeuksena on yksi laji, sadesammakko, joka ei muodosta settejä, vaan antaa kertaluonteisia etuja tai pisteitä. Koska lampeen mahtuu vain 15 korttia, keräilyssä on usein hyvä keskittyä muutamaan, joskus jopa vain yhteen tai kahteen lajiin. 

Lajit ovat keskenään samanarvoisia, mutta niiden pisteytyksessä on kaksi jippoa. Ensinnäkin sammakot viihtyvät yhdessä: saman lajin sammakoiden on koskettava toisiinsa joltain sivulta muodostaakseen setin. Kaksi erillistä kahden sammakon ryhmää tuottaa vähemmän pisteitä kuin yksi neljän rykelmä. Kortit saa pelata lampeen mille tahansa vapaalle paikalle, mutta niitä ei saa myöhemmin enää siirtää.

Toiseksi jokaisella lajilla on erilainen ehto, jonka on täytyttävä, jotta setti tuottaa pisteitä. Esimerkiksi tomaattisammakot vaativat lampeen vähintään neljä vesikorttia, ja klovnilehtisammakot viihtyvät vain, jos niiden naapureina on ainakin kolmea muuta sammakkolajia. Jos ehto ei täyty, setin arvo on nolla, vaikka lajia olisi lammessa kuinka monta tahansa.

Vettä ja kasveja mukaan

Kortit ovat tuplakäyttöisiä: taustapuolella on aina vettä, “kuvapuolella” sammakko tai kasvi. Kaikki kortit voi pelata lampeen kummin päin tahansa. Monista korteista löytyy myös ötökkäsymboleja sekä pelatessa aktivoituvia toimintoja, kuten lisäkorttien nostamista. 

Vesi itsessään ei tee mitään, jotkut sammakot vain vaativat vettä. Kiinnostavasti korttien vesipuolet eivät kuitenkaan ole tyhjiä eivätkä identtisiä, vaan vedestäkin löytyy toimintoja, ötököitä ja jopa suoria pisteitä. Veden pelaamisellakin voi siis taktikoida.

Kasvikortit esittävät oikeastaan elinympäristöjä, mutta koska niiden symbolina on lehti, niitä tulee kutsuttua kasveiksi, vaikka kuvissa on myös sieniä ja vesiputouksia. Niitä on viittä erilaista, ja jotkut sammakot haluavat kasveja. 

Lisäksi kasvit tuottavat pisteitä myös itsenäisesti sen mukaan, mitä useampi eri kasvi lammessa on. Neljän tai viiden erilaisen kasvin tuottamat pisteet ovat itse asiassa paremmat kuin vastaavan määrän sammakoita, joten kasvien keräily on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Hyppivä sammakko ja ötökät

Mitä olisi sammakkolampi ilman ötököitä! Monien sammakoiden ja vesien mukana on yksi tai kaksi ötökkää viidestä eri vaihtoehdosta. Sarvisammakot vaativat lampeen vähintään neljä erilaista ötökkää, mutta ötökät itsekin voivat tuottaa pisteitä. 

Ötökkäpisteytys on muilta osin helposti hahmotettavan pelin monimutkaisin osa, ja saattaa jakaa mielipiteitä, mutta tuo toisaalta mukavan lisähaasteen ja -mahdollisuuden. 

Pelin alussa lammen “jalustaksi” asetellaan rivi ruokakortteja, joissa on samat ötökkäsymbolit kuin pelikorteissa. Oman lammen ötökät tuottavat pisteitä, jos pelaaja piilottaa kädestään kortteja kutakin ötökkälajia vastaavan ruokakorttinsa alle. Jos esimerkiksi kirvakortin alla on pelin päättyessä kaksi piilotettua korttia, jokainen lammen kirva on kahden pisteen arvoinen.

Luonnossa ruuan hankkiminen on usein vaikeaa, eikä korttien piilottamista ruokakorttien alle ole tehty erityisen helpoksi. Aivan ensiksi kädessä on oltava ylimääräisiä kortteja piilotettaviksi. Toiseksi on pelattava piilottamisen salliva toiminto jonkin, toivon mukaan muutenkin hyödyllisen, kortin mukana. 

Kolmanneksi pöydällä kiertää erillistä ötökkäriviä erityinen hyppivä sammakko, ja vain sen kohdalla olevien ötököiden alle saa piilottaa kortin. Hyppivä sammakko liikkuu joka vuorolla nolla, yksi tai kaksi askelta sen mukaan, minkä kortin pelaaja nostaa käteensä. Lisäksi piilottamistoiminnon aluksi sammakkoa on liikutettava yksi tai kaksi askelta. Tarkkana saa siis olla, jos haluaa piilottaa kortteja juuri tietyn ötökän alle.

Rajallinen lampi

Pondscape rullaa eteenpäin ripeästi ja on mukava pähkinä purtavaksi tiiviissä paketissa. Vuoron alussa nostetaan ensin käteen yksi kolmesta tarjolla olevasta kortista ja sitten pelataan yksi kortti kädestä omaan lampeen. Jos kortissa on toiminto, se suoritetaan, ja sitten onkin jo seuraavan pelaajan vuoro.

Kortit käännetään esiin pakasta, joten hyvän setin kerääminen vaatii hiukan tuuria, ja samoista sammakkolajeista voi syntyä myös kilpailua. Toisaalta kun huomioi myös kasvit, veden ja ötökät, ei peli yleensä kaadu huonoon tuuriin, vaan vaihtoehtoja on aina tarjolla. Yllättävän usein on käynyt niinkin, ettei kaikkia kädessä olevia hyviä kortteja saa pelattua, kun lammen rajat tulevat jo vastaan.

Sopivan rajallinen alue on kuitenkin nimenomaan yksi pelin vahvuuksista. Vaihtoehtoja ei ole liikaa, mutta silti riittävästi, jotta ajattelemisen aihetta riittää ja peleistä tulee mukavan erilaisia. Jos vuorovaikutuksen puute ei haittaa, Pondscape on oivallinen peliharrastajan välipala tai perhepeli aikuisten ja noin 10-vuotiaasta alkaen lastenkin kanssa.

Pelin sammakkolajit suomeksi

Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta ei ole vielä nimennyt kaikkia maailman lajeja, ja osa nimistä on epävirallisia.

• Ornate horned frog = argentiinansarvisammakko (Ceratophrys ornata)
• Red-eyed tree frog = punasilmälehtisammakko (Agalychnis callidryas)
• Panamanian golden frog = panamanharlekiinikonna, epävirallinen nimi (Atelopus zeteki)
• Tomato frog = tomaattisammakko (Dyscophus antongilii)
• Clown tree frog = klovnilehtisammakko, epävirallinen nimi (Dendropsophus leucophyllatus)
• Blue poison dart frog = sininuolimyrkkysammakko (Dendrobates tinctorius azureus)
• Indian bullfrog = ei suomenkielistä nimeä (Hoplobatrachus tigerinus)
• Desert rain frog = sadesammakko-laji (Breviceps macrops)

Faktat Pondscapesta

Suunnittelija: Tomáš Holek

Julkaisija: Pink Troubadour (2025)

Mutkikkuus: Kevyt, mutta vaivaa aivoja mukavasti. Hankalimmin hahmottuva ötökkäpisteiden keruu selkiytyy ensimmäisellä pelikerralla. Laatikon ikäraja 8+ voi olla vähän alakanttiin, 10+ lienee keskimäärin realistisempi.

Onnen vaikutus: Kohtalainen, sillä kortit tulevat tarjolle satunnaisesti. Omia suunnitelmia pitää muokata tilanteen mukaan.

Vuorovaikutus: Mahdollisesti kilpailua samoista korteista, ei muuta.

Teema: Teema voisi olla jokin muukin, mutta värikkäät sammakot erottuvat edukseen. Teema toimii, ja peli näyttää värikkäältä ja houkuttelevalta pöydällä.

Uudelleenpelattavuus: Pieneksi peliksi varsin korkea. Joka peliin tulee vähän eri tavalla kortteja tarjolle ja erilaisia väyliä on valittavana.

Saavutettavuus: Ilmestynyt tähän asti viidellä eurooppalaisella kielellä, muun muassa englanniksi, mutta ei suomeksi. Korteissa ei ole tekstiä, mutta niiden symboliikka toimii lähinnä muistin tukena – jonkun on osattava lukea ja selittää pisteytysehdot säännöistä. Kuvitus on selkeää ja eri lajit erottuvat korteista hyvin.

Pelaajamäärä: 1–4. Yksinpelissä pyritään tiettyihin pistetavoitteisiin virtuaalivastustajan häiritessä peliä.

Pituus: 30–45 min.

Lähde