Kallen peli City Council ilmestyy syksyllä 2013. Sen tarkempaa tietoa pelistä ei ole vielä saatavilla.

Kilpailun tulokset Spielmaterialin nettisivuilla.

Palautepuolella kiitosta tuli Tuomon videoista – ja ne ovatkin kyllä hyviä. Parannusehdotuksissa toivottiin etusivulle enemmän peliarvosteluita näkyville, se fiksattiin oitis. Arvosteluihin toivottiin lisää toisia mielipiteitä, kuten Munchkinin arvostelussa. Tämäkin on hieno idea, jonka toteuttaisin mielelläni – joten antaa palaa niitä toisia mielipiteitä tänne päin.

Koottuja kommentteja Munchkinista

”Munchkin on hyvä peli, kun on ensin pelattu ankarat väännöt raskaampia pelejä (erityisesti roolipelejä, kuten Descent) ja sitten on aika purkaa tappion karvas kalkki muihin pelaajiin selkään puukotuksen jalossa taidossa. Tiedän että vakavahenkiset peliharrastajat yleensä halveksivat Munchkinia, mutta pointtina onkin vain purkaa aiempien pelien luomia jänniteitä sekä viettää sosiaalista ja humoristista ”trollaus” hetkeä. Näin siis ainakin meidän peliporukallamme… Ihan itsessäänkin Munchkin on siis osittain fillerin rooliin sopiva(tosin joskus peli venyy ja vanuu mahdottoman pitkäksi), kunhan vain laittaa aikarajaa pelin kestolle. Toisaalta jos kaipaa vain kevyttä hupailua ja vuorovaikutusta on Munchkin varteenotettava valinta, varsinkin kun teemojakin on nykyään niin monenlaisia. Vielä kun saisi itse omistukseen…  : )”

”Vanhana roolipelaajana jolla ei ole enää aikaa valmistella mitään tämä olisi kokeilemisen arvoinen.”

”Munchkin on täydellinen peli, koska hyvin sovelletusta ironiasta pääsee harvoin nauttimaan pelatessaan. Lisätunnetta tuo se, että hirviöiden metsästämisen ohella toisinaan jopa enemmän nautintoa tulee kaikenlaisten piiloviittausten metsästämisestä.

Soveltuu täydellisestä porukalle, jolle huumori ja hyvä mieli on avainasemassa, unohtamatta kuitenkaan kilpailuviettiä. Se tunne, kun kaverisi on juuri voittamaisillaan pelin ja saat intensiivisen korttien lätkimisen viimeisenä ässänä lyödä pöytään sen kortin, joka katkaisee Munchkinin selän ja kaverisi alentuu varmasta voittoasemasta takaisin kuolevaisten joukkoon. Tai toisinaan (lue: yleisimmiten) jopa kuolleiden joukkoon, ainakin pelillisesti.

Tuuri on aina läsnä tällaisissa peleissä, tai kuten kokemus opettaa: tuuri on kaikkea muuta kuin läsnä ja sitä levelin yksi Janibottia ei tule omalla kohdalla ikinä vastaan kun level 10 häämöttäisi seuraavan tapon päässä. Mutta auta armias kun seuraava levelillä yhdeksän oleva kaverisi napsauttaa sen oven auki ja löytää luolastoissa vaeltelevan bottiraukan. Onneksi seuraan eksyy lähes aina vähintään pari kappaletta korkemman tahon hirviöitä ja läväyttääpä joku vielä Kiinan muurinkin mukaan, että pakeneminen ei todellakaan onnistu.

Juuri tällaiset tilanteet tekevät Munchkinista äärimmäisen hauskan ja mielenkiintoisen pelin”

”Munchkinissa on kohdallaan se yksi asia, jota Fluxxeja lukuunottamatta ei monessakaan lauta- tahi korttipelissä osata ottaa huomioon ja se on huumori. Jos pelissä on esim. kirottu tuomion ankka tai takalistoillepotkimiskengät, niin sanoisin, että se voittokaan ei ole niin tärkeä vaan nurinkurinen kanssakilpailijoiden kampitus.”

”Kun kanssakäyminen pelissä on selkäänpuukottamista, niin se on hauskaa, ja jos se on naamaanpuukottamista niin se on vielä hauskempaa. Tämä johtuu siitä, että lautapelien ulkopuolisessa (eli ns. ”todellisessa”) elämässä sivistyneen lautapelaajan on hillittävä impulssejaan, jotta hänellä ylipäätään olisi joku, jonka kanssa pelata. Nyt Munchkin tarjoaa mahdollisuuden kanavoida lautapelaajan torjutut vietit sellaisella tavalla, jonka yhteiskunta hyväksyy.”

”Peli on erilainen joka kerta, eikä missään muussa pelissä saa samanlaista riemua jo silkasta säännöistä tappelemisesta!”

”Enpä ole pelannut mutta aihe on mitä parhain – munchkineja on ollut omassakin porukassa ja siitä hillittömyydestä jos on rahtunenkin saatu peliin mahdutettua niin hauskaa riittää!”

”Huumori toimii. Yksinkertainen, mutta hauska pelimekaniikka tekee pelistä täydellisen ajantappoviihteen pienille tauoille tai rennompiin illanviettoihin. Erityisen hyvä peli, kun mukana on ihmisiä jotka harvoin pelaavat.”

”Munchkinissa yhdistyvät huumori, oudot pelin käänteet, leppoisa pelattavuus ja valtava laajennettavuus. Mikäs sen hienompaa kuin aurinkoisella kelillä grillata ja odotelessa erä Munchkinia oluen kera.”

”Munchkinista tekee hyvän pelin se, että pienellä porukalla siitä saa mahtavan seurapelin. Yli kuuden pelaajan Munchkinpelissä, jossa on monta munchkinpakkaa, peli vie paljon aikaa ja voittaja saavuttaa suurta kunniaa koska niin monen pelaajan pelissä jollain on aina hirviöitä takataskussa varmistamassa ettei kukaan muu kuin itse voita peliä. Munchkin on myös helppo oppia. Itse opein pelin ihan muutamassa vuorossa, tosin oli minulla hyvät opettajatkin. Munchkin vaatii myös yhteispeliä vastapelaajilta jotta informaatio kulkee jos joku on voittamassa peliä. Pelaaminen yhdistää pelaajia eikä pelissä tappeleminen ole mielestäni edes mahdollista, se vaatii niin paljon yhteispeliä.”

Pelin kulku

Pelaaminen on melko suoraviivaista, mutta vaatii tulevien vuorojen suunnittelemista etukäteen.  Pelin alussa kukin pelaaja nostaa käteensä kuusi korttia, saa oman pelilaudan ja rakennettavat palikat (rautatiet ja teollisuus). Näitä on käytössä rajallinen määrä, joten niiden sijoittelemista kannattaa suunnitella melko tarkkaan etukäteen. Huolimaton rakentaja huomaa olevansa motissa, kun rautatiet loppuvat kesken.

Pelaajilla on vuorollaan mahdollista valita kuudesta erilaisesta toiminnosta kaksi. Toiminnot ovat rakentaminen (rautatiet tai teollisuus), tavaroiden myyminen, kehittäminen, kahden kortin nostaminen tai vuoron ohittaminen.  Pelaaja voi halutessaan yhdistää kaksi toimintoa yhdeksi, joka mahdollistaa rakentamisen silloin, kun kädessä olevat kortit eivät sitä muuten mahdollista.

Kortteja on kahta erillistä päätyyppiä, jotka jakaantuvat väreihin ja erilaisiin teollisuuden aloihin.  Pelkkää väriä edustava kortti mahdollistaa rakentamisen mihin tahansa samaan värintyypin ruutuun ja teollisuuden alaan liittyvä kortti taas oman rautatien päässä tai varrella oleviin paikkoihin. Rautateiden rakentaminen ei  vaadi kortteja.

Hiiltä, rautaa ja teollisuutta

Pelissä on kahta raaka-ainetta eli hiiltä ja rautaa, joita käytetään rahan ohessa rakentamiseen. Raaka-aineita tuotetaan kaivoksissa ja pajoissa. Raaka-aineissa tulee pelin alkuvaiheessa helposti ylituotantoa, mutta loppua kohden tuotanto tasaantuu ja saattaa jopa loppua, ellei tuotannon ylläpidosta pidetä huolta. Jokainen tuotantopaikka nimittäin tuottaa vain sen teknologia tasoa vastaavan määrän raaka-ainetta. Alemman teknologiatason tuotantolaitoksen päälle voi kuitenkin rakentaa korkeamman tason tuotantolaitoksen, joten yhtä paikkaa kohden on mahdollista rakentaa kolme laitosta kolmen teknologiatason mukaan.

Pelissä täytyy myös pitää huolta siitä että tavaraa voidaan myydä. Satamat ovat hyviä tavaroiden myymiseen, mutta niissäkin voi raaka-ainetta myydä vain kerran satamaa kohden, jonka jälkeen sen tilalle on rakennettava uusi seuraavan teknologiatason satama.

Myytäviä tavaroita tekevät tehtaat toimivat kuten satamat. Niistä voi myydä tuotannon kerran, jonka jälkeen sama tehdas on korvattava korkeamman teknologia tason tehtaalla, mikäli samassa paikassa haluaa tuotantoa tehdä.

Jokaisen tuotantolaitoksen, sataman tai pajan loppuessa siitä saa kuitenkin rahaa, joka mahdollistaa seuraavan tason laitoksen rakentamisen. Jos rajat eivät riitä, on mahdollista ottaa lainaa pankista. Lainasta joutuu kuitenkin maksamaan korkoa 1$ jokaista 10$ lainaa kohden, joten liikaa ei kannata lainata.

Peliä pelataan vuorotellen rakentaen, myyden ja kortteja nostan kunnes nostopakka ja toisen pelaajan käsikortit loppuvat.

Pelin lopussa lasketaan yhteen rahat, joista muodostuvat yhdessä rakennettujen teknologioiden kanssa voittopisteet. Lopussa olevat maksamattomat lainat vähentävät voittopisteiden määrää.

Kaksinpeli käynnissä. Laudalle on jo rakennettu paljon tavaraa. Kuva: Tero Oksala

Yksinkertainen pelimekaniikka, haastava ja syvällinen sisältö

Pelin asettelemiseen menee hetki aikaa: se on pelivalmis kymmenessä minuutissa, mikä on hyvä asia. Pelin perusmekaniikat ymmärtää suhteellisen helposti, mutta kunnollinen pelin hallitseminen vaatii jonkin verran pelaamista ja taktiikoiden miettimistä. Monesti pelin alussa on edessä tilanne, että rahaa ei ole riittävästi tai kädessä olevat kortit eivät anna mahdollisuuksia rakentaa haluamalleen paikalle. Alussa ei ole rahaa, joten lainaa on pakko ottaa, että bisnekset saa käyntiin.

Peli mahdollistaa hyvin monipuolisten taktiikoiden luomisen ja nostettavien korttien satunnaisuus tuo peliin uudelleenpeluuarvoa. Tälläisessä pelissä satunnaisuus on ehdottomasti tärkeä elementti, sillä se pakottaa miettimään erilaisia vaihtoehtoja.

Peli sopii mainiosti hieman vanhemmille pelaajille ja harrastajille. Se ei missään nimessä ole liian pitkä: pelin pelaa noin kahteen tuntiin jo ensimmäisellä kerralla ja helposti nopeammin useamman pelikerran jälkeen. Peli on ehdottomasti hyvä vaihtoehto Brassille. Sitä voi pelata ilman lisäsääntöjä kahdesta viiteen pelaajaa ja se on hieman nopeampi ja yksinkertaisempi kuin Brass.

Käsi kortteja – minkä näistä nyt sitten pelaisi? Kuva: Henk Rolleman / BGG

Vaatimattomat komponentit

Pelin komponentit eivät ole huippulaatuisia. Pelaajien pelilaudat ovat paksua paperia, olisin niiden toivonut olevat edes pahvisia. Pelissä olevat nappulat ovat puisia kuutioita ja ajavat asiansa hyvin. Pelilauta on kohtuullisen jämäkän oloinen ja kaksipuolinen. Kaksipuolisuus antaa uudelleenpeluuarvoa mukavasti, pelattavina ovat Saksa ja Englanti. Lisäosina on julkaistu Japanin ja Minnesotan kartat. Tarjolla on myös pari muuta fanilähtöistä lisäosapakettia, jotka saa ostaa BoardGameGeekin kaupasta.

Muut komponentit ovat asiansa ajavia pahvisia merkkejä. Suurin miinus tulee pelin taiteesta. Pelin ulkoinen olemus huokuu 80-luvun lopun ja 90-luvun alun henkeä, se ei todellakaan näytä vuonna 2010 julkaistulta peliltä. Peli ei ole erityisen kaunis katseltava. Ruma ulkokuori kätkee  kuitenkin sisälleen hyvän pelin, jonka mekaniikat toimivat hyvin.

Peliä ei ole harmillisesti saatavissa Suomesta, ainakaan arvostelun kirjoittamisen hetkellä. Kiinnostuneiden kannattaa tiedustella alan liikkeistä, joista peliä varmasti saa tilattua.

Faktat Age of Industrystä

Pituus: 120 minuuttia.

Hotel Mystery on ilmestynyt suomeksi ja on melko tuoretta tavaraa, joten sitä löytää vielä varsin hyvin lautapelejä myyvistä kaupoista.

Munchkin on legendaarinen peli, jossa etsitään luolaholveista hirviöitä tapettaviksi ja aarteita ryöstettäväksi. Siinä sivussa koitetaan lyödä pelikaveria kuin vierasta sikaa. Vuonna 2001 ilmestynyttä peliä on myyty vuosien varrella satoja tuhansia kappaleita ja vihdoin ja viimein se on saatavilla myös suomeksi. Suomenkielisen Munchkinin julkaisi Fantasiapelit keväällä 2013.

Kilpailuaika päättyi su 9.6.2013 klo 23.59.

Kilpailun säännöt

• Palkintona on yksi kappale suomenkielistä Munchkin-peliä. Peli on avattu, mutta ei pelattu testikappale.
• Palkintoon sisältyy postikulut Suomessa.
• Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla. Kyselemme osoitetiedot ja odotamme saavamme vastauksen noin viikossa, muuten arvomme uuden voittajan. Jos siis tiedät olevasi kilpailun päättymisen aikoihin pidempään sähköpostin tavoittamattomissa, kerro jo osallistuessa puhelinnumero tai osoite.
• Sähköpostiosoitteita tarvitaan voittajan tavoittamiseen, mutta muuten niitä ei käytetä markkinointiin tai muuhun epäilyttävään.
• Fantasiapelien osuus kilpailun järjestämisessä rajoittuu palkinnon lahjoittamiseen, eli kilpailun järjestelyistä vastaa Lautapeliopas.

Lastenpelit

• AniMix
• Junior Lancelot
• Simsala Hopp

Perhepelit

• La Boca
• Riff Raff

Aikuisten pelit

• Kadonnut kaupunki
• Sanasota
• Tobago

Lastenpeleistä AniMix (Zebra-Schwein) on piirustelupeli, jossa täytyy piirtää eri eläinten sekoituksia ja muut yrittävät arvata, mitkä eläimet sekoituksessa ovat. Junior Lancelot (Die kleinen Drachenritter) on pinoamispeli, jossa pahviesineitä kootaan pystyyn nostettua pelilautaa vasten ja varotaan kaatumista. Simsala Hopp on näppäryyspeli, jossa kalvolle aseteltuja pahvilätkiä yritetään kiepauttaa ympäri kopauttamalla kalvoa alapuolelta nuijalla.

La Boca on kolmiulotteinen rakentelupeli, jonka jujuna on, että rakentamista tekee aina kaksi pelaajaa, joista kumpikin näkee rakennuksesta ja rakennusohjeista vain toisen puolen. Aikaa vastaan pitäisi saada ohjeiden mukainen rakennus aikaiseksi. Riff Raff on Zochin näyttävä näppäryyspeli, jossa lastataan tavaroita keikkuvaan laivaan. Tässä oli hieman puutteita alkuperäisissä säännöissä, mutta suomennoksessa on mukana uuden painoksen säännöt, jotka korjaavat peliä.

Kadonnut kaupunki ei ole Lost Citiesin uudelleenlämmittelyä, vaan Salaisuuksien saaren jatko-osa, jossa tällä kertaa kaivetaan kadonnutta kaupunkia esiin autiomaan hiekan alta. Vaaroina on joka paikkaan leviävä hiekka ja raastava jano. Sanasota (Anomia) on seurapeli, jossa testataan reaktioita ja sanavalmiutta. Tobago on näyttävä aarteenmetsästyspeli.

Pelin kulku

Pelaajien tehtävänä on mobilisoida legioonia eri kohteisiin, jotka ovat joko senaattoreita tai provinsseja. Kohteiden valmistamiseen jokaisella pelaajalla on käytettävissä seitsemän legioonaa. Jokaisessa kohteessa on merkittynä kahdesta kuuteen symboliruutua, jotka miehittämällä kohteen saa valmiiksi. Mitä enemmän ja mitä harvinaisempia symboleja miehittäminen vaatii, sitä paremmat pisteet ja bonukset kohteesta saa.

Legioonien mobilisointiin käytetään bingomekaniikkaa. Pelissä on kuusi eri symbolia, joita nostetaan pussista summassa yksi kerrallaan. Symbolin nostamisen jälkeen jokainen pelaaja saa mobilisoida legioonan kyseisen symbolin ruutuun kohteissaan. Yleisimpiä symboleita on kuusi kappaletta ja harvinaisimpia vain yksi. Lisäksi pussissa on kaksi jokerisymbolia. Aina jokerin nostamisen jälkeen kaikki nostetut symbolit palautetaan pussiin.

Kun kohde valmistuu, pelaaja  huutaa ”Ave Caesar!” ja kerää kohteesta saadun bonuksen tai suorittaa kohteen laukaiseman efektin. Tämän jälkeen hän valitsee pöydässä näkyvillä olevista viidestä kohteesta itselleen uuden kohteen vallattavakseen.

Peli päättyy, kun jollakin pelaajalla on valmiina seitsemän kohdetta. Valmiista kohteistaan eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. Pisteitä saa kohteiden määrän lisäksi keräämällä ensimmäisenä kolme samanväristä provinssia, kolme senaattoria tai yhdistelmän kaikkia eri värejä. Viljaa ja kultaa tuottavat kohteet antavat myös lisäpisteitä.

Kuva: Henk Rolleman / BGG

Taktista bingoa

Bingoon perustuvan pelin voisi kuvitella olevan tylsä ja liian tuuripitoinen. Augustuksessa  sopivia kohdeyhdistelmiä valitsemalla pystyy kuitenkin vähentämään onnen vaikutusta riittävästi. Vuorovaikutustakin peliin on saatu sen verran, että peli ei ole pelkästään omien kohteiden valmistumisen seuraamista. Muiden peliä ei paljonkaan pääse sotkemaan, mutta toiset pelaajat on kuitenkin otettava huomioon omia suunnitelmia tehdessä. On seurattava missä aikataulussa muut valmistavat omia kohteitaan, jotta pystyy arvioimaan mitkä kohteet ja bonukset on realistista kuvitella saavansa itselleen.

Ensiluokkainen perhepeli

Kuva: Dieter Danziger / BGG

Perhepelinä ja kevyenä välipalana Augustus on mainio peli. Sen säännöt opettaa hetkessä ja ne ovat riittävän yksinkertaiset lastenkin ymmärrettäviksi. Pelin viehättävyyttä lisää onnistunut kuvitus, joka tukee hienosti muuten hieman irrallista antiikin teemaa. Positiivista on myös se, että pelaajamäärästä riippumatta pelissä ei ole lainkaan odottelua, vaan kaikki toiminta tapahtuu kaikilla pelaajilla samanaikaisesti.

Tässä pelissä on potentiaalia todelliseksi hitiksi perhepelimarkkinoilla. Peliä ei kannata väheksyä myöskään lautapeleihin syvemmin vihkiytyneemmissä peliporukoissa. Augustus on parhaita fillereitä, mihin itse olen törmännyt pitkään aikaan. Pelissä on juuri sopiva määrä taktiikkaa parinkymmenen minuutin pikkupeliksi. Joskus hyvätkin suunnitelmat kaatuvat huonoon tuuriin, mutta hauskaa Augustuksen pelaaminen on niissäkin tapauksissa.

Pientä purnausta pakkauksesta

Moitteita pelille voi antaa lähinnä liian isosta pakkauksesta. Pelin paketti on Menolipun kokoluokkaa, vaikka kaikki pelissä olevat komponentit mahtuisivat yli puolet pienempään laatikkoon. Pelin mukana tulevat pistelaskulehtiöt tuntuvat turhilta, koska laskettavia asioita ei ole monia ja yhteispisteet laskee kymmenessä sekunnissa.

Faktat Augustuksesta

Pelin kesto: 20–30 minuuttia

• Augustus (Paolo Mori / Hurrican)
• Hanabi (Antoine Bauza / Abacusspiele)
• Qwixx (Stefen Benndorf / Nürnberger-Spielkarten-Verlag)

Augustusta voisi luonnehtia taktiseksi bingoksi. Hanabi on yhteistyöpeli, jossa kukaan ei näe omia korttejaan. Qwixx taas on nopea noppapeli, jossa pääsee toimimaan toistenkin pelaajien vuoroilla.

Suosituslistalle pääsivät:

• Divinare (Brett Gilbert / Asmodee)
  
• Escape: The Curse of the Temple (Kristian Amundsen Østby / Queen)
• Hand auf Herz (Julien Sentis / Zoch)
• La Boca (Inka ja Markus Brand / Kosmos)
• Libertalia (Paolo Mori / Asmodee/Marabunta)
• Mixtour (Dieter Stein / Clemens Gerhards)
• Riff Raff (Christoph Cantzler / Zoch)
• Rondo (Reiner Knizia / Schmidt)
• Yay! (Heinz Meister / Noris)

Kennerspiel des Jahres -palkinnon eli haastavampien pelien palkinnon ehdokkaita ovat:

• Bruges (Stefan Feld / Hans im Glück)
  
• Legends of Andor (Michael Menzel / Kosmos)
• The Palaces of Carrara (Wolfgang Kramer ja Michael Kiesling / Hans im Glück)

Suosituslistalle nostettiin ne kaksi peliä, jotka ovat peliharrastajien ykkössuosikit viime vuoden julkaisuista:

• Terra Mystica (Jens Drögemüller ja Helge Ostertag / Feuerland Spiele)
  
• Tzolk’in: The Mayan Calendar (Simone Luciani ja Daniele Tascini / Czech Games Edition)

Pelaajat kilvoittelevat siitä, kenen kaupunginosa on kaikista viehättävin ja houkuttelevin. Pelin voittaa se, jonka kaupungissa on pelin päättyessä eniten asukkaita. Suburbia on palkittu Mensa Select -palkinnolla vuonna 2013 – hieman yllättäen kyllä, sillä se on merkittävästi keskimääräistä Mensa Select -voittajaa monimutkaisempi.

Pelin idea

Pelaajat aloittavat yhdellä asuinlähiöllä, puistolla ja teollisuusalueella. Näistä saa hieman mainetta. Maine on hyvä, sillä se lisää kaupunginosan asukasmäärää joka kierros. Toinen tärkeä mittari on tulotaso, joka taas näkyy pankkitilillä joka kierros. Se aloittaa valitettavasti nollasta, joten pelin alussa tulojen hankkiminen on tärkeä juttu.

Rahaa nimittäin tarvitaan. Joka vuoro pelaajilla on mahdollisuus ostaa kaupunginosaansa yksi lisälaatta. Laatoilla on hintansa – mitä parempi, sitä kalliimpi, tietysti – ja lisäksi laatat ovat tarjolla jonossa, josta vain kaksi pisimpään tarjolla ollutta laattaa saa ilmaiseksi. Jos haluaa etuilla jonossa, joutuu maksamaan lisähintaa. Tämä tasoittaa mukavasti tuuria – jos haluaa napata heti omalla vuorolla peliin tulleen hirmuhyvän laatan, joutuu maksamaan itsensä kipeäksi.

Entäs jos rahat loppuvat? Peruslaattoja, joilla peli aloitettiin, saa edullisesti ja järviä ilmaiseksi. Järvet ovat köyhän ilo, sillä ne maksavat välittömästi käteistä viereisistä laatoista. Mikäli rakentaa peruslaatan tai järven, saa lisäksi poistaa jonosta yhden laatan – näin varmistetaan, että jono etenee, ja samalla voi pyyhkäistä pelistä jonkun toiselle pelaajalle hyödyllisen laatan.

Tätä jatketaan, kunnes pinosta nousee ”vielä yksi kierros” -laatta, jonka jälkeen pelataan vielä yksi kierros. Lopussa jaetaan pisteitä tavoitteista: niitä on jokunen yhteinen ja jokaisella pelaajalla yksi yksityinen. Bonuspisteitä voi saada esimerkiksi keräämällä eniten tai vähiten tietynvärisiä laattoja, parhaat tulot, huonoimman maineen tai niin edelleen. Viimeiseksi vielä muutetaan käteen jääneet rahat väestöksi ja katsotaan, kuka voitti.

Kaupungin rakennuspalikat

Laatat jakautuvat eri väreihin: on vihreitä asuinalueita, sinisiä kaupallisia alueita, keltaista teollisuutta ja harmaita virastoja. Useimmat laatat tuottavat joko vähän tuloa, vähän mainetta tai vähän uusia asukkaita, mutta muutakin on tarjolla. Erityisen tervetulleita ovat laatat, jotka tekevät jotain aina, kun tietty ehto täyttyy. Näitä on yleensä ottaen kolmenlaisia: toiset välittävät siitä, mitä laattoja niiden vieressä on, toiset taas huomioivat kaikki pelaajan oman kaupunginosan laatat ja kolmannet aivan kaikki pelissä olevat laatat, myös muiden pelaajien pelaamat.

Pikaruokapaikka esimerkiksi tuo lisää asukkaita, jos sen vieressä on vihreitä asuinalueita. Omakotitaloyhdistys taas on alkupelin vihreä laatta, josta saa rahaa aina, kun kuka tahansa lisää kaupunginosaansa vihreän laatan. Näppärä laatta, sillä jos itse pelaa runsaasti vihreää, väkeä piisaa, mutta tulotaso jää heikoksi.

Lentokentät ovat myös mainio esimerkki tällaisesta laatasta: ne ovat sitä voimakkaampia, mitä enemmän niitä on pelissä. Halvin lentokenttä antaa tuloja jokaisesta lentokentästä pelissä, seuraava mainetta ja kansainvälisestä lentokentästä saa sekä tuloja että mainetta pelissä olevien lentokenttien määrän verran.

Kaikki laatat eivät ole yksinomaan hyviä. Kaatopaikka on näppärä pieni tulonlähde alkupelistä – halpaan hintaan kaksi tuloa. Sen hintana on vain maineen menetys, jos laatan vieressä on mitä tahansa muuta kuin järviä. Kaatopaikka pitää siis sijoittaa mahdollisimman kauas kaikesta muusta, mielellään järven toiselle puolelle. Omaa kaupunginosaansa rakennellessa pitääkin pitää silmällä laattojen yhteisvaikutuksia. Rakentaminen on muuten vapaata, mutta kaikkien laattojen on kosketettava jotain toista pelattua laattaa.

Yhden pelaajan kaupunginosa. Kuva: Mikko Saari

Erilaisia kaupunginosia

Peliä voi lähestyä erilaisilla strategioilla. Yleiset ja yksityiset tavoitteet antavat hyvät suuntaviivat, mutta niidenkin sisällä voi tehdä erilaisia ratkaisuja. Usein pelaajilla onkin pelin lopussa aivan erilaiset kaupunginosat. Pelissä voi onneksi pärjätä monenlaisilla strategioilla. Joku jahtaa korkeita tuloja, toinen maksimoi mainetta, kolmas kerää suoraan asukkaita ja nitkuttelee minibudjetilla.

Pelissä on hauskaa tarinallisuutta. Laatoilla on jonkin verran luonnetta, niissä on järkeä. Laattojen yhdistelmistä syntyy hauskoja juttuja pelatessa. Suburbian teema todellakin toimii. Pelin kuvitus on vähän karua, mutta ajaa asiansa ja pelaajien kaupunginosat ovat kehittyessään varsin viehättävän näköisiä.

Vaihteluakin riittää. Laatat on jaoteltu kolmeen ryhmään, joten niissä on väkisinkin järkevä kaari – alussa on vähän halvempia ja loppua kohden laatat käyvät kalliimmiksi ja voimakkaammiksi. Laattojen määrä riippuu pelaajien määrästä ja niitä on joka tapauksessa runsaasti enemmän kuin yhdessä pelissä tarvitaan. Tämä varmistaa sen, että pelien kesken on vaihtelua. Se tuo myös epävarmuutta strategioihin: ensimmäistä lentokenttää ostaessa ei voi tietää, paljonko lentokenttiä on vielä tulossa.

Monimutkainen laskentaoperaatio

Suburbian huonoin puoli on sen vaatima kirjanpito. Jokaisen laatan pelaamisen jälkeen pitää tarkistaa, mihin kaikkiin muihin laattoihin se vaikutti – myös muiden pelaajien laudoilla. Vaikutukset voivat vaatia joskus hieman pähkäilyä. Pelaajien pitää olla tarkkana tulo- ja mainemittareidenkin kanssa. Valitettavasti pelaajan nykyistä tulo- ja mainetasoa ei voi laskea suoraan pöydällä olevista laatoista, jos mittarit sattuvat heilahtamaan paikoiltaan.

Pelissä on hieman epämiellyttävää sattumanvaraisuutta, etenkin tavoitteissa. Jos saa hyvin yleisten tavoitteiden kanssa yhteensopivat yksityiset tavoitteet, on lähtökohtaisesti ihan hyvissä asetelmissa (tosin yleisiin tavoitteisiin nähden täysin vastakkaisellakin tavoitteella voi pärjätä). Jos tuurielementit peleissä tökkivät, Suburbia kannattaa testata ennen ostamista.

Nelinpeli on hivenen pitkänpuoleinen puolentoista tunnin pituisena. Kaksinpelin pelaa noin 45 minuuttiin, ja luulen, että kolminpeli on paras pelaajamäärä tälle pelille: pelaajien välistä vuorovaikutusta ja kilpailua tavoitelaatoista on vähän enemmän, mutta peli ei vielä veny aivan yhtä pitkäksi kuin nelinpeli.

Kaikista puutteistaan huolimatta Suburbia on mainio peli, jota ainakin itse pelaan koska tahansa erittäin mielelläni, kiitos toimivan teeman. Peli tarjoaa mukavasti erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtelua pelikertojen välillä ja sopii hyvin tällaisista puolilaimeista konfliktittomista europeleistä pitäville.

Suburbian laattoja. Kuva: Mikko Saari

Faktat Suburbiasta

Pituus: 45–90 minuuttia.

Peli on siis pakanrakennuspeli, mutta Dominion-kloonista ei ole tällä kertaa kyse. Peli perustuu Cryptozoicin Cerberus-järjestelmään ja on siten sukua DC Comics Deck-building Gamelle. Molemmat pelit muistuttavat puolestaan Ascension: Chronicle of Godslayeriä.

Pelin idea

Tämä Sormusten herra -peli on siis selvästi Dominionia taktisempi pakanrakennuspeli. Perusidea on kuitenkin sama: pelaajat ostavat vuoroillaan pakkaansa kortteja. Jokainen pelaa omalla pakallaan eli voi vaikuttaa siihen, millaista lähestymistapaa pelissä käyttää ja miten pisteitä kerää. Lopussa lasketaan pisteet ja eniten pisteitä pakkaansa kerännyt voittaa pelin.

Siinä missä Dominionissa tarjolla on tietty valikoima kortteja, josta voi ostaa vapaasti, LotR: FotR DBG:ssä tarjolla on viisi pakasta nostettua korttia, joista voi ostaa. Dominionin rahakortteja vastaavat Valor-kortit, jotka ovat aina saatavilla. Pistekorteille ei ole varsinaisesti vastinetta, sillä tässä pelissä kaikki kortit tuottavat myös pisteitä.

Pakassa on myös vihollisia. Kun korttivalikoimaan täydennetään puuttuvan kortin tilalle vihollinen, tämä vihollinen saattaa hyökätä seuraavan pelaajan kimppuun. Jos ei pysty puolustautumaan sopivalla kortilla, joutuu kärsimään jonkun pienen harmin, kuten kortin menetyksen. Pelissä on myös arkkivihollisia, jotka ovat tavallista voimakkaampia vihollisia, joista saa myös runsaasti pisteitä.

Viholliset muistuttavat Ascensionista, mutta tässä pelissä ei ole käytössä Ascensionin kahta valuuttaa, vaan kaikkia kortteja ostetaan samalla Voimalla.

Peli päättyy, kun viimeinen kahdeksasta arkkivihollisesta on voitettu tai kun pakka loppuu.

Synkkä tuuripeli

Sormuksen löytyminen on hyödyllinen onnenpotku. Kuva: Cryptozoic

Tässä pelissä tuuria piisaa. Aivan puhtaasta tuuripelistä ei ole kyse, mutta pelissä on varsin paljon satunnaisia elementtejä. Pakassa on esimerkiksi jokunen Fortune-kortti, jotka ovat ilmaisia, kertakäyttöisiä onnenpotkuja. Jos sellaisen nostaa, se on aina automaattisesti hyvä juttu.

Myös viholliset ovat jonkunmoinen tuurielementti: pakasta nousevat väijytykset voivat potkaista ikävästi. Näissä on vielä se huono puoli, että jos joku pelaa oikein hyvän vuoron ja tyhjentää pöytää huolella, pakasta nostetaan enemmän uusia kortteja ja seuraavalla pelaajalla on suurempi mahdollisuus joutua hyökkäysten kohteeksi.

Arkkivihollisten isommat hyökkäykset voivat nekin puraista aika pahasti, jos ei ole puolustuskorttia kädessä, eivätkä hyökkäysten vaikutukset aina jakaudu erityisen tasaisesti.

Hyvissäkin korteissa on mukavia tuurielementtejä. Osa on pohjimmiltaan kombonrakentelua: Evenstar Pendant on 1 voiman kortti, paitsi jos osaa nimetä pakan päällä olevan kortin tyypin, jolloin kortista saa 8 voimaa. Tuurilla voi arvata, tai sitten kerätä jonkun korteista, joiden avulla pakan päällimmäisen kortin voi tietää. Silloin jää vain tuurista kiinni, osuvatko kortit yhtä aikaa käteen. On tietysti täysin tuurista kiinni, saako komboon tarvittavat kortit ostettua, saatavilla olevat kortit kun ovat täysin sattumanvaraisia.

Leppoisa ja hauska peli

LotR: FotR DBG on kuitenkin onnenpotkuistaan huolimatta hauska peli. Se on pakanrakennuspeli, mutta selvästi jotain muuta kuin Dominion-kopio, toisin kuin toinen suosikkini Trains. Siitä pisteet. Vaihtelua riittää tässäkin pelissä, sillä pakka on sen verran paksu, ettei sitä saa kelattua läpi yhden pelin aikana.

Ostin pelin itse Sormusten herraa fanittavan poikani kanssa pelattavaksi. Jouduin askartelemaan kortteihin suomennokset, mutta sen jälkeen seitsemänvuotias on pystynyt pelaamaan ihan hyvin pienellä neuvomisella, ja on onnistuneesti opettanut pelin vuotta vanhemmalle kaverilleen. Tässä valossa pelin ikäsuositus 15+ vaikuttaa vähän liioitellulta. Suomessa lasten kanssa pelaamista toki rajoittaa korttien englanninkielisyys, muuten tämä on ihan perhepeliainesta, sen verran suoraviivaisesta pelistä on kyse.

Omassa peliporukassa vastaanotto oli sitten vähän vaihtelevampaa. Pelin kieltämättä varsin ronski tuurielementti vielä vahvistui, kun pelaajia oli viisi, kaksinpelit ovat enimmäkseen olleet tasaisempia. Peli toimii paremmin pienemmillä pelaajamäärillä, mutta viisinpelikin on pelattavissa, jos kestää turhautumista ja sitä, että huonon tuurin osuessa kohdalle pärjääminen on yksinkertaisesti mahdotonta ja pelin voi hävitä ilman, että tekee itse mitään väärin.

Käden täydeltä kortteja. Korteissa itse askarrellut suomennokset. Kuva: Mikko Saari

Jatko-osia on luvassa

Jokaisella pelaajalla on omaan hahmoon liittyvä ainutlaatuinen kortti pakassaan. Kuva: Cryptozoic

Koska peli perustuu elokuvasarjan ensimmäiseen osaan, jatkoa on luonnollisesti luvassa. Jos Cryptozoicin suunnitelmat olen oikein ymmärtänyt, luvassa on vielä kaksi peliä Taru sormusten herrasta -teemalla ja sitten vielä kolme peliä Hobitti-elokuviin perustuen. Pelit ovat luonnollisesti keskenään yhteensopivia, joten saapa nähdä, millaisen megapelin niistä saa lopulta yhdisteltyä.

Teema on hivenen köykäinen, sillä pelillä ei varsinaisesti ole mitään tarinaa, vaikka arkkivihollisista tietynlainen draaman kaari muodostuukin. Yksi vakava mokakin on tullut: pelissä on tasaveroisena hahmona mukana Elendil, joka toki näkyy elokuvassa takaumassa, mutta joka varsinaisesti kuoli yli 3 000 vuotta ennen elokuvan tapahtumia.

Puutteista huolimatta ainakin se seitsemänvuotias Sormusten herra -fani pitää peliä parhaana Taru sormusten herrasta -aiheisena pelinä, joten ihan hutivedosta ei voi olla kyse. Valituksen sanaa ei myöskään ole kuulunut pelin kuvituksesta, joka koostuu elokuvan kuvamateriaalista. Ei ihan tyylikkäin ratkaisu, mutta toimii, ja peli on kieltämättä mukavan värikäs ja kortit aivan riittävän selkeitä ja käytännöllisiä. Boksin insertti on täysin käyttökelvoton, kun kortit muovittaa, ja sääntökirja saisi kertoa lisää yksityiskohtia korttien tulkinnasta.

Yllättävän hyvä peli

Suuria en tältä peliltä odottanut, joten yllätyin oikeastaan itsekin, miten paljon pelistä pidän. Vaikka se on paikoin aivan selvä tuuripeli ja voittaja ratkeaa yhden onnekkaan tai epäonnekkaan vuoron johdosta, pelaaminen on yksinkertaisesti hauskaa, etenkin pienemmillä pelaajamäärillä kun omaa vuoroaan ei joudu odottamaan pitkään. Viisinpelissä nollavuoro, jolla ei saa tehtyä mitään, ottaa päähän selvästi enemmän.

Teemakin toimii aivan riittävän hyvin, kun korteissa on tuttuja hahmoja ja korttien vuorovaikutuksissa on jonkun verran tolkkua – siis kun Gandalf pelaa You shall not pass! -kortin torjuakseen Balrogin hyökkäyksen, niin toimiihan se. Meilläpäin ollaan siis faneja, ja odotetaan jo mielenkiinnolla kesällä ilmestyvää Kaksi tornia -peliä.

Faktat Lord of the Rings: Fellowship of the Ring Deck-building Gamesta

Pituus: 30–45 minuuttia.