Koska Salaisuuksien saari voitti Vuoden peli -palkinnon, sitä on helppo löytää edulliseen hintaan lähes mistä tahansa lautapelejä myyvästä kaupasta.

Pelissä käytetään muovikiekkoja, joiden sisällä on pienet magneetit. Kiekoissa on kuvioita eri väreissä. Nopat kertovat, mitä väriä ja kuviota pöydältä pitää kerätä. Kiekot pitää kerätä yhdellä kädellä, mutta magneettien ansiosta ne kliksahtavat näppärästi yhteen.

Halli Klack! on helppo ja nopea peli, joka soveltuu pienemmillekin pelaajille neljävuotiaasta alkaen. Mukaan mahtuu 2–6 pelaajaa ja yksi erä kestää noin kymmenen minuuttia.

Peli ilmestyy kevään aikana, arviolta maaliskuussa.

Elonkorjuun arvostelussa sanoin, ettei lisäosille näy loppua. Se ei pidä paikkaansa. Suunnittelija Donald X. Vaccarino on sanonut, että alunperin peliin oli olemassa kuusi lisäosaa. Markkinointisyistä kaksi lisäosaa pilkottiin kahdeksi pienemmäksi, jolloin saatiin kuusi lisäosaa. Elonkorjuu ja Alkemia olivat alunperin pari ja Rajaseudut kuului alunperin yhteen Kaukaisten rantojen kanssa.

Kaksi on siis vielä jäljellä: pieni ja iso. Niiden jälkeen Dominion on koossa ja Vaccarino voi keskittyä spin-off-pelien kehittelyyn.

Lisäosan idea

Rajaseudut on täysikokoinen lisäosa, eli 26 uutta valtakuntakorttia. Se ei ole itsenäinen peli, vaan tarvitsee kaverikseen peruspelin tai Hovin juonet (tai myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän paketin, jossa on pelkät raha- ja pistekortit).

Lisäosan jujuna ovat erilaiset korttien saamiseen liittyvät sivuvaikutukset. Rajakylä esimerkiksi on kuin perussetin Kylä, mutta se maksaa kuusi rahaa ja kun sen saa (joko ostamalla tai muuten), saa ottaa toisen kortin, joka on halvempi kuin Rajakylä. Mandariini antaa kolme rahaa ja kun sen saa, tulee palauttaa kaikki pelissä olevat rahakortit pakan päälle. Kätevää.

Katinkulta oli ensimmäisten Rajaseudut-pelien tehopakkaus. Tämä rahakortti on aluksi yhden rahan arvoinen, mutta toisesta samalla vuorolla pelatusta alkaen se on neljän rahan arvoinen. Lisäksi jos joku toinen pelaaja ostaa Läänin, Katinkullan saa paljastaa kädestä, tuhota ja ottaa tilalle Kullan.

Setissä on useita mielenkiintoisia kortteja, joiden vaikutukset ovat melko yksinkertaisia ja selkeitä, mutta myös kiinnostavia. Rajaseudut antaa hyvää vaihtelua lisäämättä kuitenkaan pelin monimutkaisuutta merkittävästi. Fanit ostavat tietysti, mutta Rajaseudut on oiva lisä myös pienempään Dominion-kokoelmaan.

Jälleen kerran Vaccarinon The Secret History of the Hinterlands Cards on mielenkiintoista luettavaa korttien taustoista kiinnostuneille.

Faktat Dominion — Rajaseuduista

Pituus: 30 min, pelit ovat ehkä hieman pidempiä kuin pelkällä peruspelillä.

Peli kuuluu Friesen perjantai-projektiin, johon myös Black Friday kuuluu. Tällä kertaa perjantai linkittyy peliin Robinson Crusoen kautta, jota pelin päähenkilö Perjantai pyrkii auttamaan. Tarkoitus olisi saada Robinson selviämään hengissä viidakossa ja varustella häntä taisteluun merirosvolaivoja vastaan.

Pelin idea

Alussa pelaaja saa sekä aloituspakan, johon kuuluu 18 hyökkäyskorttia, että vaikeusasteesta riippuen tietyn määrän elinpisteitä. Vuoron alussa pelaaja nostaa kaksi vaarakorttia ja valitsee niistä toisen taisteltavakseen. Vaarakortissa olevat numerot kertovat kuinka voimakas vaara on ja montako hyökkäyskorttia pelaaja saa nostaa. Pääsääntöisesti mitä vaikeampi kortti on, sitä enemmän hyökkäyskortteja nostetaan.

Hyökkäyskortit nostettuaan pelaaja vertaa niiden yhteisarvoa vaarakortin arvoon. Mikäli pelaajan korttien arvo on vaarakorttia suurempi tai yhtä suuri, vaara on voitettu ja se lisätään pelaajan poistopakkaan. Kun poistopakka sekoitetaan, vaarakortista tulee pelaajan uusi hyökkäyskortti. Vaarakortit sisältävät myös erikoisvoimia, joilla pelaaja voi manipuloida korttikättään eri tavoin.

Mikäli pelaajan korttien arvo on vaaraa pienempi, hän voi nostaa yhden lisäkortin jokaista poistettua elinpistettä kohti. Pelaaja voi myös luovuttaa taistelun milloin tahansa, jolloin hän poistaa hyökkäyskorttien ja vaarakortin välisen erotuksen verran elinvoimaa, eikä saa vaarakorttia itselleen. Luovuttamisessa on hyvätkin puolensa, sillä se antaa pelaajalle mahdollisuuden tuhota pöydälle pelattuja hyökkäyskortteja.

Ikä painaa

Peli vaikeutuu asteittain. Joka kerta, kun pelaajan poistopakka sekoitetaan uudeksi nostopakaksi, sekaan laitetaan yksi ikäkortti. Tämä symbolisoi Robinsonin viettämää aikaa saarella. Ikäkortit joko ovat arvoltaan miinusmerkkisiä tai vaikeuttavat peliä muilla keinoilla. Myös vaarat vaikeutuvat joka kerran, kun vaarapakka käydään kokonaan läpi.

Kun vaarapakka on käyty kolme kertaa läpi, päästään pelaamaan merirosvoja vastaan. Merirosvokortit on nostettu pöydälle pelin alussa ja ne ovat huomattavasti kestävämpiä kuin muut vaarakortit. Merirosvoja vastaan taistellaan samaan tapaan kuin muitakin vaaroja. Jos pelaaja kukistaa molemmat merirosvokortit, peli on voitettu.

Tuhoutukaa kurjat kortit!

Pelin ydin muotoutuu taisteluiden voittamisen tai niiden luovuttamisen välisestä jännityksestä. Luovuttaminen varsinkin alussa on järkevää, sillä aloituspakka on umpisurkea. Toisaalta se vie elinpisteitä ja vaarakortteja tulisi myös voittaa, jotta pakastaan saa voimakkaamman. Liian ohut pakka lisää ikäkorttien määrää, liian paksu on täynnä turhempia kortteja.

Peli on monella tapaa perinteinen pakanrakennuspeli. Dominionin juuret näkyvät selvästi, kun kortteja tuhotaan ja niiden erikoisominaisuuksia ketjutetaan. Jotkut korttien erikoiskyvyistä ovat lajityypin pelejä pelanneille tuttua kauraa, joten peli saattaa jopa tuntua typistetyltä pakanrakentamiselta. Vaikka Friday on erilainen kuin muut pakanrakennuspelit yksinpeliluonteensa takia, genreen kyllästynyt ei jaksa välttämättä innostua.

Pienen laatikon sisältä paljastuvat laadukkaat komponentit. Jokaiselle pakalle on turhanoloinen, mutta hieno alusta ja elinpisteet ovat pieniä puisia viljamerkkejä. Kortit ovat kuvitukseltaan humoristisia ja miellyttäviä katsella. Ainoa suurempi miinus tulee korttien erikoisesta koosta, jonka vuoksi niille ei löydy sopivia muoveja. Muoveille olisi käyttöä, sillä kortteja sekoitetaan melko paljon.

Yksinpelipasianssia parhaimmillaan

Fridayn päihittäminen on vaikeaa (tai arvostelija on vain huono pelaaja). Pelistä löytyy neljä vaikeusastetta, mutta omalle kohdalle jo ensimmäiset kaksi tuntuivat tarpeeksi haastavilta. Onnistumiseen vaikuttaa osaltaan myös korttituuri, sillä omien hyökkäyskorttien lisäksi satunnaisuutta lisäävät vaarakortit, ikäkortit ja merirosvokortit. Näiden huono yhdistelmä voi pilata pelin jo alkuunsa.

Onneksi erä Fridayta ei kestä pitkään, vaan yhden pelin saa pelattua 30 minuuttiin. Epäonnistuneen erän jälkeen revanssihenki on korkealla ja peliä pelaakin putkeen useamman kerran. Peli on lisäksi mukavan leppoisa, joten sitä jaksaa pelata myös silloin, kun muille peleille ei ole aivokapasiteettia jäljellä.

Friday on koukuttava pakanrakennuspeli, joka tuo lohtua yksinäisiin peli-iltoihin. Mitään mullistavaa ja uutta peli ei genrelleen tarjoa, mutta yksinpelattavien lautapelien joukossa se on yksi parhaimmista.

Faktat Fridaystä

Pituus: 30 minuuttia.

Lautapelit.fi julkaisee suomeksi Halli Galli Extremen ja uuden laitoksen Halli Gallista. Halli Galliin ei ole tiedossa muuta muutosta kuin uusi laatikko, joka pistää paketoinnin samaan linjaan uuden suomennoksen Halli Galli Extremen kanssa.

Halli Gallit ovat hauskoja pelejä niin perheille kuin aikuisille. Pelaajat kääntävät esiin kortteja pakoistaan yksi kerrallaan ja kun oikeat olosuhteet täyttyvät, pitää kilauttaa pöydän keskellä olevaa kelloa ensimmäisenä. Peruspeli on helpompi, siinä riittää, että pöydällä on tasan viisi samanlaista hedelmää.

Extreme lisää vaikeusastetta: nyt haetaan identtisiä hedelmäkortteja.  Lisäksi pelissä on norsu ja apina, joiden ilmestyessä pitää kilauttaa, paitsi jos… norsua ei saa kilauttaa, jos pöydässä on mansikkaa, apinaa ei saa, jos pöydässä on limetti. Sialla saa kilauttaa aina, paitsi jos pöydässä on norsu tai apina inhokkinsa kanssa… Mutkikkaaksi menee, mutta sehän pelistä niin hauskan tekeekin.

Pelit maksavat 14,90 euroa, kumpikin vetää 2–6 pelaajaa (ja on parhaimmillaan noin 4–6 pelaajalla) ja kestää noin kymmenen minuuttia (joskin Extreme-erät voivat venyä pidemmiksikin). Peruspelin ikäsuositus on 6+, Extremen 8+. Kumpikin tulee kauppoihin arviolta maaliskuussa.

Tammi-helmikuun vaihteessa ilmestyvä peli sopii 3–10 pelaajalle, mutta se toimii parhaiten, kun pelaajia on vähintään viisi. Peli kestää noin 30 minuuttia ja sopii perheille ja aikuisille.

Lautapelit.fi:n julkaisema plussalaitos sisältää sekä Sabouter-peruspelin että Sabouter 2 -lisäosan samassa paketissa. Lisäosa laajentaa peliä uusilla ominaisuuksilla. Peli maksaa 19,90 euroa.

Pelin idea

Pelilautaa halkoo The Strip, jonka ympärillä on kortteleita, joihin kasinot nousevat. Joka vuoro nostetaan kortti, joka kertoo paitsi mitkä kasinot tuottavat rahaa – tästä lisää kohta – myös sen, minkä tontin aktiivinen pelaaja saa haltuunsa. Kun tontti on hallussa, siihen voi pystyttää kasinon. Pelaaja valitsee haluamansa värisen kasinon ja laittaa tontille kasinolaatan ja sen keskellä olevaan reikään oman noppansa tontin mukaisella silmäluvulla.

Nopat kertovat pelaajan vaikutusvallasta. Kun vierekkäin on useita samanvärisiä laattoja, ne muodostavat isomman kasinon ja pelaaja, jolla on kasinolla isoin silmäluku, on kasinon pomo. Kun kortti kertoo, että nyt kullanväriset kasinot tuottavat, jokainen pelaaja saa kultaisilla kasinoilla olevien noppiensa silmäluvun verran rahaa ja kasinoiden pomot saavat kasinoiden koon verran pisteitä: yhden laatan kasinosta yhden pisteen, kahden laatan kasinosta kaksi pistettä ja niin edelleen.

Vuorollaan saa rakentaa niin monta tonttia kuin raha antaa periksi. Kasinoa voi myös laajentaa tyhjälle tontille, mutta se maksaa ekstraa. Pomo voi myös sisustaa kasinon uudelleen, eli vaihtaa laattojen värin. Juonikas veto on myös heittää kasinon nopat uudestaan: se maksaa silmälukujen summan verran, mutta hyvällä lykyllä pääsee itse kasinon pomoksi.

Koska Vegasissa ollaan, pelissä voi myös käydä toisen pelaajan kasinolla pelaamassa. Hyvällä nopanheitolla voi tienata kunnon rahat. Mutta koska Vegasissa ollaan, peli on tietysti viritetty kasinolle suotuisaksi… Veto on tuttu crapsista ja siinä talon etu on kohtalainen 5,6 %. Vedonlyönti maistuu kuitenkin erityisesti silloin, kun ratkaisevasta siirrosta puuttuisi vain miljoona tai pari – aina voi kokeilla, kävisikö kasinolla tuuri. Jos epäonnistuu, joutuisi kuitenkin odottamaan ensi vuoroon.

Myös kaupankäynti on mahdollista. Pelaajat voivat diilata tontteja, noppia, lupauksia toiminnoista ja rahaa mielensä mukaan. Tämä antaa pelaajille monenlaisia mahdollisuuksia, mutta jos kaupankäynti ei miellytä, ilmankin voi pelata (tämä sääntö on jostain syystä unohtunut jokaisesta tähän asti pelaamastani pelistä).

Pakko kasvaa

Pelissä ei hissuttelemalla pärjää. Aika pian pelilautaa reunustava pisterata käy töyssyiseksi. Kahdeksasta hypätään suoraan kymppiin. Pisteet lasketaan kasino kerrallaan, aloittaen isoimmista, eikä niitä saa summata yhteen! Kun pääsee kahdeksaan pisteeseen, yhden pisteen kasinot ovat hyödyttömiä pisteenlaskun kannalta. Tämä on näppärä konsti, joka pakottaa pelaajat hakemaan kasvua. Se myös jonkin verran hidastaa johdossa olevan pelaajan karkumatkaa, sillä kärjessä oleva törmää nopeammin vielä suurempiin vaatimuksiin.

Onneksi kasvamiseen on monenlaisia tapoja, yleensä toisten pelaajien kustannuksella. Kasinoita on mahdollista kaapata: yllättävät värinvaihdokset, laajentumiset ja noppien uudelleenheitot muuttavat tilannetta nopeasti. Osa siirroista on tuurista kiinni, mutta todennäköisyyksiä on mahdollista ennakoida ja on jokaisen oma asia, millaisia todennäköisyyksiä lähtee kokeilemaan. Peli antaa paljon mahdollisuuksia.

Kullanvärinen kasino on punaisen pelaajan kuutosen hallussa. Kuva: Mikko Saari

Vauhtia riittää

Pelin ulkoasua on pakko kehua. Kansi on vähän hölmö, mutta pelilauta on todella upea, etenkin kun kasinot laajentuvat ja pelaajien nopat täyttävät korttelit. Paperirahasta peli saa miinuksen – ne kuuluu luonnollisesti korvata pokerichipeillä, eikä vähiten siksi, että tässä pelissä raha liikkuu edestakaisin kovalla tahdilla.

Lords of Vegas on värikäs ja vauhdikas peli, joka tavoittaa hyvin teemansa. Pelissä on uhkapelaamisen henkeä, kun raha virtaa ja noppia heitellään. Siinä on vahva annos tuuria ja sattumaa, mutta tekemällä hyviä vetoja pelissä vetää yleensä pidemmän korren. Jos ei vedäkään, peli kestää vain noin tunnin, joten suuri harmi huono tuuri ei ole. Avoin kaupankäynti antaa mahdollisuuden tehdä hyviä diilejä.

Kevyttä ja tunnelmallista peliä hakeville Lords of Vegas on nappivalinta. Tosikoille strategisteille se ei sovi, vaikkei mikään hömppäpeli olekaan.

Iso kasino, jolla saa runsaasti pisteitä. Violetti kasino tarjoaisi hyvän kaappausmahdollisuuden, jos punainen ei jo hallitsisi toistakin kasinoa. Kuva: Mikko Saari

Faktat Lords of Vegasista

Pituus: 60–75 minuuttia.

Voittajiksi arvottiin kuitenkin Miika Kirjavainen ja Pekka Perkiö, jotka saavat palkinnoksi vapaavalintaiset lautapelit Lautapelit.fi:n suomenkielisten julkaisujen joukosta.

Alla vielä Miikan kilpailuun lähettämä kuva: kauniisti aseteltu, mutta pelissä tämä ei olisi erityisen näppärä lopputulos…

0

Miika Kirjavaisen Mondo-taideteos. Kuva: Miika Kirjavainen

Pelin idea

Jokaisella pelaajalla on neljä tyylikästä veturinappulaa, jotka pitää saada ajettua ratapihan läpi. Pelin voittaa se, joka saa ensimmäisenä kolme veturia maaliin.

Ratapihalla on neljä tyhjää kohtaa, joissa kiertää kolme isoa ratalaattaa. Jokaisella vuorolla heitetään kolmea noppaa: kaksi numeronoppaa kertovat, montako askelta veturia saa siirtää, värinoppa taas kertoo, mikä ratalaatoista siirtyy tyhjään kohtaan. Näin radat voivat yllättäen muuttua, kadota alta tai ilmestyä eteen.

Liikkuminen on yksinkertaista: siirrä yhtä veturiasi raiteita pitkin nopanheiton tuloksen verran. Vetureita saa tuoda peliin vapaasti, joten parhaimmillaan tarjolla voi olla neljä vaihtoehtoa. Vaihtoehtoja tarvitaan, sillä reitti ei ole aina selvä. Jos veturi ajaa päin puskuria tai ajautuu ulos raiteilta, se joutuu palaamaan radan alkuun.

Toisia vetureita voi töniä eteenpäin. Parhaassa tapauksessa yhdellä nopanheitolla saa siirrettyä useampaa omaa veturia kerralla tai saa tönäistyä toisen pelaajan veturin pois raiteilta. Kääntöpuolena joskus voi itse tulla tönityksi pois pelistä.

Pelissä on mukana myös perinteinen “jos heität tuplat, saat liikkua uudestaan”-sääntö, mutta sekin on toteutettu fiksusti: toisella liikkeellä on pakko siirtää samaa veturia kuin ensimmäisellä. Toinen siirto ei ole pakollinen ja joskus se voi olla suorastaan vaarallinen.

Kaoottista hupia

Ilman jatkuvasti muuttuvaa ratapihaa Vauhtiveturit olisi tylsä nopparalli, mutta tällaisenaan peli toimii hienosti. Kaksinpeli on hivenen tylsä, kun vetureita on liikkeellä vähemmän eikä törmäilyä juuri tapahdu, mutta onneksi se on helppo korjata: riittää, että kumpikin pelaaja pelaa kahta väriä.

Pelissä tarjotaan muunnelmana korjauskortteja, joita saa, kun oma veturi ajaa raiteilta. Korjauskortilla voi korvata värinopan heiton haluamallaan tuloksella. Suosittelen lämpimästi tämän säännön käyttämistä, sillä se ei juuri mutkista peliä ja antaa sentään jotain lohtua ja korvausta, jos oma veturi putoaa raiteilta.

Vauhtiveturit on todella kaoottinen peli, jossa pelitilanne muuttuu jatkuvasti. Voittajan ratkaisee lähinnä tuuri. Pelissä saa kuitenkin tehdä sen verran päätöksiä, että pelissä on riittävästi hallinnan tuntua (jos ei aitoa tilanteen hallintaa). Erilaisia strategioitakin voi kokeilla: käyttääkö jokaista veturia, vai ajaako vetureita keskittyneesti yksi kerrallaan? Riemukas Vauhtiveturit on vuoden 2011 parhaita lastenpeliuutuuksia.

Veturit vauhdissa. Kuva: Mikko Saari

Faktat Vauhtivetureista

Pituus: 30 minuuttia.

Pelin idea

Jolly Octopus on elektroniikkahärveli. Kun mustekalan päätä painaa, se alkaa pyöriä ja heiluttaa lonkeroitaan. Jos lonkeroon koskee, Jolly pysähtyy ja nauraa karmivaa elektronista nauruaan ja pelaajan on lopetettava vuoronsa ja palautettava rapu takaisin.

Voihan sen arvata, miten tällaisen pelin kanssa käy: lapset rakastavat ja aikuiset eivät voi sietää. No, pelinä Jolly Octopus ei ole lastenkaan mielestä kummoinen, mutta hassua ääntä pitävänä leluna se menee täydestä. Peli on aika helppo, sillä lonkerot eivät reagoi kosketukseen aina ollenkaan niin herkästi kuin pitäisi. Onneksi se myös tarkoittaa, että peli on nopeasti ohi.

Lasten leluksi

Jolly Octopus sopiikin parhaiten lasten keskinäiseen pelaamiseen ja leikkimiseen, sillä saa pari noin nelivuotiasta pikkupelaajaa viihtymään keskenään jonkin aikaa. Aikuisten apua tarvitaan kuitenkin pelin kokoamiseen. Laatikko on sen verran pieni, että mustekalalta joutuu irrottamaan lonkeroita, jotta se mahtuu laatikkoon. Lonkerot ovat kuitenkin niin tiukassa kiinni ja sen verran herkkiä särkymään, että niiden irrottaminen ja kiinnittäminen on ehdottomasti aikuisten puuhaa. Hieman isompi laatikko tai hieman helpommin irtoavat lonkerot olisivat olleet paikallaan.

Jos haluaa lapsille vähän aikaa viihdyttävän lelun, Jolly Octopus ei ole paha valinta, mutta jos itse haluaa pelata lasten kanssa, kannattaa hankkia joku ihan oikea peli.

Faktat Jolly Octopusista

Pituus: 10 minuuttia.