Sukututkijan loppuvuosi

Vuosi 1918 vanhasta mediasta uuteen

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 30 Jan 2012 06:09:00 +0000

Kirjoitin perjantaina Facebookiin

Aamulla kirjoitin spostiin "Vuosi on alkanut 1918-köyhästi. " ja pari tuntia myöhemmin sota alkaa Twitterissä.

Tuolloin olin juuri löytänyt ruotsinkielisen Twitter-tilin Hbl1918_realtid. Vasta tänä aamuna huomasin, että sille on suomenkielinen vastine Sota1918_live ja myös kuvablogi.http://www.blogger.com/img/blank.gif

Twitter-tilejä tuottava Magnus Londen kertoo projektinsa taustasta verkkosivuillaan molemmilla kotimaisilla. Motivaatiokseen toteaa

Historia on aina kiinnostanut minua, kuten myös kaikki, mikä liittyy journalistiikkaan. Tällä projektilla haluan testata uutta tapaa yhdistää nämä kaksi kokonaisuutta. Olen lukenut jonkin verran sisällissodasta ja tajunnut, kuten monet muutkin, että tiedämme asiasta aivan liian vähän. Joten tämä on minun pieni panostukseni tiedon lisäämiseen.

Pääkaupunkikeskeisen Hbl:n rinnalle on sitten lauantaina syntynyt 1918Evitskog.

Favorin lopetti poikansa hyysäämisen

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 30 Jan 2012 04:39:00 +0000

Yksi suhteellisen yleinen ilmoitustyyppi on se, jossa sukulainen sanoutuu taloudellisesti irti toisen veloista. Alla Hauhon Luopioisten Kantolassa päivätty teksti (Inrikes tidningar 1.5.1798), jolla A. F. Favorin kertoo, että poikansa Claes Robert Favorin on kuluttanut velkarahaa vähemmän tarpeellisiin asioihin eikä hänelle saisi enää antaa luottoa.

Ylioppilasmatrikkelista päätellen Claes Robert sai elämänsä sittemmin raiteilleen. Ilmoituksen aikaan olikin vain 20-vuotias ja alaikäinen, mikä ilmoituksessa todetaankin.

Ylioppilasmatrikkelissa mainitut paikat Siuntion Suitia ja Luvian Sunti ärsyttivät molemmat muistinystyröitä. Suitia tietenkin vielä(kin) käynnissä olevan Ångerman-projektin puitteissa, mutta koskien siis aivan eri vuosisataa. Luvia liittyy rosvotutkimukseen, jonka julkaisin Tavarantasaajina. Pieni googlailu tuotti oman (!) kyselyni SukuForumista. Ilmeisesti juuri Claes Robertin leski jäi taloudellisesti melko yksinkertaisiin oloihin ja muttei taipunut tupaan tulleiden rosvojen edessä.

Kerättyä

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 29 Jan 2012 09:19:00 +0000

Kokoonpantavan norjalaistalon yllä on alunperin tarjonnut julkaisu Julegodter for Børn vuonna 1892 ja sittemmin digitoinut Norjan kansalliskirjasto ja välittänyt tietooni Project Runeberg.

Seppó linkitti uutiseen Loviisan arkeologialöydöistä ja totesi:

Arkeologiaa voi harrastaa ilman tutkintoa ja tehdä ihan oikeita löytöjä. Kirjoittaa historiaa uusiksi. Samalla tavalla kuin tähtitieteessä, missä harrastelijan havainnot voivat olla aivan yhtä arvokkaita kuin ammattilaistenkin. Itse asiassa usein jopa arvokkaampia, sillä kuten arkeologiassa, palkkaa siitä touhusta nostaa kovin pieni määrä ihmisiä. Meinaa käytännössä sitä, että suuri osa löytämistään odottavista kohteista, ei koskaan tule ammattilaisten löytämiksi.

Kirsi-Maria sai Jyväskylän paikallishistoriasta kertovan kirjan julkistettua (ja tuskaili seuraavan kirjoitustyön aikatauluttomuutta). Juri perusti yksityisarkiston. Laura Kolbe oli käynyt useammassa seminaarissa. Pekka Haaviston haastatteluvideossa oli historian havinaa ja arkiston aarre.

Zepanderi näki 3D-leffassa luolamaalauksia. (Olisi pitänyt lukea DocPoint-ohjelmisto huolellisemmin läpi.) Juha-Matti Granqvist kävi Tukholmassa katsemassa freskoja ja ostamassa käytettyjä kirjoja. Anneli ajatteli paikallislehdistä löytyneitä tietoja Amerikan siirtolaisista.

Kari Hintsala ihmetteli vanhaa pelilautaa ja sen kustantajayhtiön googlailussa törmäsin mielenkiintoiseen G. Kockin artikkeliin Gallen-Kallela: Bil-Bol -juliste - Syntyhistoriasta on ristiriitaisia tietoja.

Murphy kommentoi Kansallisarkistoa:

Hieno rakennus jossa on paljon tutkijanhuoneita. Pöytä ja valo. Sitten vain vanha patinoitunut opus esille tai mikrofilmi lukijan alle.

Telle luki tuoreen Johannes Gabriel Granön elämän kerran ja kertoi myös opiskeluistaan.

Unelmaullakolla oli vanhoista tekstiileistä tehty sukupuu. Kungliga bibliotekin blogi Vardagstryck esitteli på svenska kutsukortin hovin juhliin.

Reijo Valta esitteli Oulun vanhimman rakennuksen ja vaeltavan kirjastonhoitajan ja Santeri Ivalon tuotantoa. Reija Satokangas muisteli kansakouluaikaansa.

Tomi Tuulirannalla on ilmailuhistoriallinen blogi.

Esa Pesonen vertaili Raatteen tietä paperilla ja iPadilla. Anu Lahtinen kehui Ateneumin äänikuvailtuja teoksia. Jenni S. törmäsi Tove Janssonin piirroksiin vanhassa joululehdessä.

Kirsi Hietanen luki Katja Ketun Kätilön samoin kuin Booksy. Kevätkukkanen luki Kaari Utrion Vanajan Joannan. Artsi luki Markku Kuisman kirjan Sodasta syntynyt. Jaana oli lukenut Martti Häikiön Koskenniemi-elämänkerran, Panu Rajalan Aho-elämänkerran ja Jenni Linturin kirjan Isänmaan tähden. Kirjavinkeissä Irja esitteli Heikki Lehikoisen kirjan Katkera Manalan kannu : Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa. Havaintoja-blogin kirjoittaja löysi Kukkulan kortteli -kirjat. Kaunosielu luki ja kommentoi Marja Paasion kirjaa Pilvihin on piian nännit.

Venla raportoi historiantunnilta:

Historiantunnilla katsottiin jotain hitleristä kertovaa elokuvaa, se oli ihan hirveä.
Eräs meidänluokkalainen joutui lähtemään luokasta kun se oli niin raaka, ja täytyy myöntää että itsekin meinasin oksentaa ja alkaa itkemään siinä kohtaa kun yhden ihmisen jalkaa sahattiin irti...
No, päätin painaa pääni hetkeksi pulpettiin kun en kestänyt katsoa.
Nukahdin sitten siihen historiantunnille........ ;D
Heräsin kun Irja tökki mua ja kyseli voinko mä katsoa jo, vai oksettaako mua, kai se kysy että haluanko mä mennä pois luokasta, sitä ei saa ällöttymään mistään ja se oli katsonut koko leffan.
Meidän historianopettaja ei yleensä suutu jos joku nukahtaa, yleensä se vain herättää, mutta mun nukkumista se ei ollut ilmeisesti huomannut, kai se oli niin keskittynyt siihen elokuvaan :D

Suomussalmelaisen käynti Ateneumissa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 29 Jan 2012 04:48:00 +0000

Kyläkirjaston Kuvalehden A-sarjan numerossa 11/1888 (15.11.1888) oli kansikuvana ylläoleva näkymä Ateneumiin ja samassa lehdessä siihen liittyvä juttu Suomussalmelaisen käynti Ateneumissa. Nimimerkki H.G. on saattanut keksiä hiihtäen Helsinkiin tulleen miehen viestiään tehostaakseen. Tuolloinhan Ateneum oli taidekoulu, jollainen piti saada esiteltyä maaseudun väelle sopivalla tavalla. Sekä perusteltua miksi moiseen käytettiin verovaroja. Siis jotain samantapaista kuin parhaillaan käynnissä oleva Guggenheim-keskustelu?

Lainaus todistamaan, että maallikkojen arkkitehtuurikritiikki on jo suomalainen perinne, jota sopii vaalia ja esimerkiksi musiikkitalon osalta jälleen harjoittaa?

Seuraavana päivänä määrättyyn aikaan näin ukon istuvan portailla odottaen. Astuimme siis heti sisään. Eteemme kohosi kauniimmat portaat, mitä voidaan nähdä maassamme. Ukko ällistyi, tapaili lattiaan päästänsä, katseli portaita, laattiata, kattoa, minua ja itseään, virkkaamatta sanaakaan.

Minä: "No ukkeli, miltäs näyttää, tokkohan Ämmän ruukilla tämmöisiä olette nähneet, vaan mitä sanotte?"

Hän: "Mitäpä minä ymmärtäisin sanoo, vaan jos tohtisin, niin tahtosin kysyä, että aivanko se on koko rakennus yksinä portaina ja porstuana?"

Minä: "Totta tosiaankin! Olettepa jokseenkin oikeossa, sillä suuret nämät ovat. Vaan kun hallitus kerran rupesi taiteelle rakentamaan ensimmäistä kotopaikkaa maassamme, niin se tahtoi tehdä siihen jotakin todella suurenmoista ja kaunista. Kunhan lähdetään katselemaan, niin huomaamme pian, että on tässä vielä paljonkin muita huoneita, ja että tänne mahtuu paljon työntekiöitä."

Ateneumin rakennuspiirustuksia on digitoitu Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon yksikköön Rakennushallitus - Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) - Linnat, kartanot, museot ja näyttelyhallit osissa: 1-6, 7-13, 14-16, 17-21, 32-35, 36.

Taidetta ja taidehistoriaa...

Rassi, Johanna : "Ei kansa elä vain leivästä" : Suomen Taideyhdistys ja kuvataiteen kannattajakunnan muotoutuminen Helsingissä 1846-1865.
Riina Hautamäen artikkeli Kosmopoliitit paossa kohmeista politiikkaa – taiteilijat Euroopassa 1800 – 1900-lukujen vaihteessa
Pirjo Porvari: Tsuhnan kirkko keisarin kaupungissa : taidehistoriallinen kuvaus suomalaisen Pyhän Marian kirkon vaiheista tsaarien ajan Pietarissa
Richard Ungewitter: Alastomuus historiallisessa, terveydellisessä, siveellisessä ja taiteellisessa valaistuksessa (1907) "Tekstiin on liitetty yli 100 kuvaa (joista useita suomalaisten taiteilijain)"
Emil Fredrik Nervander: Michael Toppelius och hans kyrkomålningar (1905)

Kuisma livenä!

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 28 Jan 2012 04:38:00 +0000

Vuosi sitten hehkutin Markku Kuisman metsäteollisuuden historiaa. En kyseistä tiiliskiveä koskaan lukenut kannesta kanteen enkä ole lukenut Kuisman lyhyempiä uutuuksiakaan. Mutta menin silti torstai-iltana fanittamaan häntä Työväenliikkeen kirjaston tilaisuuteen. Ja mies puhui yhtä mukavasti kuin kirjoittaa.

Aiheena piti olla Kuisman tuorein kirja Saha. Tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät. Mutta haastattelijana toiminut Pentti Peltoniemi oli päättänyt käydä läpi käytännöllisesti katsoen koko Kuisman tuotannon, joka kirjaston kokoelmista oli pöydälle koottu näytille.

No, tämä osoittautui kyllä hedelmälliseksi ratkaisuksi, jossa Kuisma pääsi kertomaan miten väitöskirjansa 1700-luvun teemat olivat löytyneet 1900-luvultakin, taloudellisista syistä työn alle otetusta yrityshistoriiikista. Mistä heräsi mieleeni kysymys, onko kukaan paikallishistorian kirjoittaja päässyt sanomaan samaa?

Sahastakin toki puhuttiin. Kuisma sanoi sen innoittajana olleen keskustelu innovaatioista. Historiaa tuntevien kun on vaikea uskoa, että innovaatioita luovia järjestelmiä voisi tekemällä tehdä. Isojen innovaatioiden läpilyönti vaatii monen eri asian yhteen tulemisen.

Hämmästyttävän paljon muistin 1800-luvun puolelta asiaa vielä vuoden takaa, mutta keskustelussa paljastui tietämyksestäni paljon aukkoja. (Jos tietämys on enimmäkseen aukkoa, onko se tietämystä ollenkaan?) Mitä oli Venäjän kehitys/teollistuminen 1800-luvulla? Minkälaiset tekijät johtivat puuteollisuuden jalostusasteen kasvuun Suomessa? Miten Suomeen saatiin teksnisesti osaavaa väkeä? Millä mekanismilla sotakorvaukset vaikuttivat talouskasvuun?

Ensi viikolla (2.2. klo 18:00 – 19:30) Työväenliikkeen kirjakahvilassa FT Eija Stark ja VTT Gia Virkkunen esittelevät köyhyysaiheisia väitöskirjojaan.

Pitkä lista

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 27 Jan 2012 14:23:00 +0000

Vanhat postaukset kertovat, että 16.8.2010 hiffasin AMK-lopputöiden sisältävän mielenkiintoisia juttuja. Olen niihin satunnaisesti tuon jälkeen linkittänyt, mutta en ollut tehnyt isompaa hakua. Ennen kuin nyt. Osa näistä on voinut tulla mainituksi aiemminkin täällä blogissa, en jaksa jokaista tarkistaa...

Historia ja muistaminen

Janka-Murros, Antti-Jussi: Janka-Jussi : Pelimanni ja perinteen kerääjä
Kujanpää, Elisa: Terva : Historia, valmistus ja käyttö
Ollas, Martina: Perenner i tidningen "Finska Trädgårdsodlaren" 1907-1930 : Artiklar jämförda med samtida trädgårdslitteratur
Koivisto, Antti; Tuuttila, Teemu: Nuoruuteni Seinäjoki - ensimmäinen laatuaan : muistoihin perustuva kaupunkiteemainen tuotanto
Anttila, Tuomas: Kuinka kirjoitan historiikin : Historiikki Punaisen Ristin Mäntän osastolle
Riihinen, Minna: Kyläkauppa Hokan historiikki
Närä, Sanna: Suvun mikrohistoria : Erkki Närhin muistelmateoksen kokoaminen
Rautanen, Laura: 80 vuotta urheiluseuratoimintaa Vilppulassa - : Vilppulan Veikkojen juhlahistoriikki
Sirén, Riina: Venäläistä tyyliä Suomen arkkitehtuurissa autonomian ajalla 1809-1917
Pirhonen, Sini: Dokumentin taustatutkimus - veturinkuljettaja katoaa
Pitkänen, Tuula; Iivanainen, Tiina: Mattilan perhetukikoti 30- vuotta lastensuojelua ja perhetyötä ohjaajan työn näkökulmasta : Raportti tuotoksen tekemisestä
Eriksson, Pamela: Historik över Ekenäs BB
Niskanen, Sanna; Tanttari, Marjukka: Melmu, Rokin vuodet Mikkelissä 1979 - 1990 : Dokumenttielokuvaa tekemässä
Lång, Annakaisa: Tiilitalossa asuu onnellinen perhe : - arkkitehtuurista, rakentamisesta ja asumisesta 1960-70 -luvun Suomessa
Valli-Kokkonen, Pirkko: Muistelu sosiaalisen kanssakäymisen lisääjänä ja osallisuuden edistäjänä
Haapala, Maria: Henkilön tavaroiden taru : rekvisiitan keinot ja merkitys tv-sarjoissa ja elokuvissa
Jussila, Aapo: Historiankirjojen helinää : musiikkia historiallisista aikakausista ja tapahtumista
Saleva, Marja: (1908–2012) henkilökohtainen valokuva
Nuutinen, Kirsi: Suomenhevonen metsätyössä - Matka historiasta nykypäivään
Permala, Anna: Kaksi historiikkia : Animalian visuaalisuus ja kirjan ulkoasu
Korjula, Hanna: Rokokoo ja Cyberpunk : Taustatutkimus vaatesuunnitteluun
Nieminen, Kari: Rakennusperintömiljöön digitaalinen tallentaminen : Liehtalanniemen museotila, Puumala
Lybeck, Annina: HÄÄASU KALEVALAN HENGESSÄ : vaihtoehtoinen hääpukeutuminen

Matkailu ja museot

Kuosmanen, Nina: Teema, tarina ja kaupunki - tavoitteena elämys historiallisessa Helsingissä
Micklin, Niko: Presentation av guidningstjänster för Kastelholms slott på Åland
Heikkilä, Paula: SUOMEN VANHOJEN RAUTATIEASEMIEN ULKOKELLOJEN INVENTOINTI
Ruusu, Sara: Vanhassa vankilassa : teemallisia majoituspaketteja Best Western Premier Hotel Katajanokalle
Impola, Milla: Nurmo - New York : Draamallisen työpajan järjestäminen ja ohjaaminen Nurmon museolla
Heinrichs, Mikael: Själö – den motvilliga turistattraktionen : En studie i hur resenärer upplever Själö
Junnila, Heidi: Mielikuvat Oulun Hupisaarten puistoalueesta, Pohjois-Pohjanmaan museosta, Oulun taidemuseosta ja Lammassaaren juhlateltasta
Kuukasjärvi, Heidi: Kissan ja nallen kanssa museoon : Museoaapisen suunnittelu Lappeenrannan museotoimen internet-sivuille
Järvinen, Laura: Kulttuurimatkailun mahdollisuudet Jyväskylässä, Saarijärvellä ja Viitasaarella
Widdas, Tobias Gustav: Kartläggning och åtgärdsförslag för kulturhistoriskt värdefull byggnad i Nykarleby
Kyntäjä-Saari, Petra: Turun Keskiaikaisten markkinoiden tuotannon muutosprosessit
Peltola, Sara: Hämeen keskiaikamarkkinoiden saavutettavuus : kartoitus ja kehittäminen
Heinonen, Kirsi: Taiteen luo helpommin : Lappeenrannan museotoimen saavutettavuuden kehittämissuunnitelma
Sundberg, Outi: Kulttuurituottaja museoalalla : Onko hommia?
Frilander, Niina: Lastenvintti Unelma
Saarelma, Päivi: Työpajoja muinaisilla poluilla : kuvataiteen menetelmiä hyödyntävien työpajojen toteuttaminen yhteistyössä Pohjois-Karjalan Museon kanssa
Kettukangas, Heli: Opas Kuopion keskustan nähtävyyksiin
Berglund, Taina: Jouluisia tarinoita Savutuvassa - venäläismatkailijoiden mielipiteitä draamaopastuksesta ja museokaupasta Kuopion museossa
Thil, Jenni; Markkanen, Anniina: Varkauden museoiden saavutettavuus -tutkimus
Niemi, Leena: Tampereen Museoiden yö 2010 : asiakastutkimus ja kehittämisideoita
Heinonen, Petri; Kaitanen, Oskar: Esteetön ja saavutettava Tekniikan museo
Haimakainen, Perttu; Ikonen, Annina: Pielisen museon markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen
Lampinen, Seija: Näkymätön lapsi - erityinen lapsi museovieraana
Ylijääskö, Maria: Markkinointisuunnitelma : Veturimuseo
Tukiainen, Tarja-Leena: Tavoitteena asiakaslähtöisyys : Case: Kuopion kaupungin museokeskus
Artell, Erika: Ei merta edemmäs kalaan – On sitä kulttuuria tarjolla lähelläkin : case: Taaborinvuoren toimintaviikot 2011
Ruuskanen, Karoliina: KÄSITYÖLÄISELÄMÄÄ JYVÄSKYLÄN VANHALLA PIHALLA : Museohenkilökunnan asujen suunnittelu
Lehto, Leena: Haapamäen rautatiekylä : Kierros sota-ajan ja rautatien maisemiin Haapamäellä
Partanen, Minttu; Törmäkangas, Tuuli: Suomenlinnan matkailija- ja palvelututkimus 2010

Kirjastot ja arkistot

Leskinen, Saara: Vanhat kirjat kokoelma-arvioinnin ja luetteloinnin kohteina
Lammela, Maiju: Internetissä oleva aineisto osaksi maakuntakokoelmaa : aineiston löytyminen ja pitkäaikaissäilytys
Soivanen, Satu: KATIHA-tilastosovellus : Väestötieteellisen tietokanta-aineiston tilastolliset vaatimukset
Mikkola, Jesse: Analogisen arkistomateriaalin käyttö Ilosaarirock - 40 vuotta säkällä -dokumenttielokuvassa
Vuori-Mattila, Liisa: Toimihenkilöarkiston tiedonhallinnan kehittämishanke

Konservointi ja restaurointi

Leppänen, Lauri: Snickarsin vesimylly : dokumentointi ja historiaa
Eromäki, Saila: Jurvan museo : Rekonstruktio kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa
Montanari, Sini: Rapattujen uunien pinnoitukset : korjaus ja maalaus
Välimetsä, Johanna: KOUVOLAN KAUPUNGINMUSEON RUUMISVAUNUT : - museoesine K1754 historian selvitys ja maalipinnan konservointi
Iivonen, Mikko: 1700-luvun lopun sokerileikkurin tutkimus ja konservointi
Hietamäki, Susanna: Valeenin talo : Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen siirto
Mäenpää, Larissa: Verlan Patruunan Pytingin julkisivuväritutkimus : Pytingin historiaa värikerrosten välissä
Junnola, Anne-Mari: PATRUNESSAN SILMÄTERÄ : Verlan Patruunan pytingin salin koristemaalatun katon restaurointisuunnitelma
Honkonen, Tiina: Multapenkki : Rakenne, vauriot ja säilyttäminen
Laine, Kalle: Hellakakluunin modernisointi
Järvinen, Nina: Kyminlinnan linnoituksen komendantin talo : Rakennushistoriaselvitys ja pohdintaa interiöörin entistämisestä
Pöri, Henriikka: "ILMAN ILTA RUKOUSTA, ÄLÄ NUKU MILLOINKAAN." : Puolakan talomuseon kokoelmiin kuuluvan lasille maalatun huoneentaulun restaurointi
Artoma, Mia: SAKSALAISEN SYLINTERIKIRJOITUSLIPASTON RESTAUROINTI : Sylinterikirjoituslipastoiden historia ja rakenteet
Viitaniemi, Anette: SAKSALAISEN JÄÄLOHKAREKAAPIN RESTAUROINTI : Jäälohkarekaappien historia, materiaalit ja käyttö
Lehtonen, Tommi: Voipaalan kartanon alapohjan tutkimus
Parkkinen, Annukka: Hiuskorut : Historia ja konservointi tekstiilikonservaattorin näkökulmasta
Pekala, Annu: KULMAKAAPIN RESTAUROINTI : Kulmakaappien historia Suomessa ja liuotingeelien käyttömahdollisuudet maalinpoistossa
Kymäläinen, Anna- Maria: Urajärven kartanon tapettikokoelman rullat ja fragmentit : Dokumentointi ja säilytys
Holm, Mira: VITRIINIKAAPIN RESTAUROINTI JA ALAOSAN REKONSTRUKTIO
Kyllönen, Heidi: VON SCHANTZ -AATELISSUVUN KUSTAVILAINEN PEILI : Peilin restaurointi sekä porfyyrimukailun rekonstruointi

Mietityttävää

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 27 Jan 2012 09:10:00 +0000

Arkistolaitoksen ohjeistuksen mukaan "asiakirjojen käyttö tutkijasaleissa ja kopioiden luovuttaminen ... 100 vuotta vanhoista ja sitä nuoremmista henkilörekistereistä edellyttää käyttötarkoituksen selvittämistä." Tämän sovelluksena digitaaliarkistossa seurakuntien 101-125 vuotta vanha aineisto on näyttörajoitettua ja 100 vuotta nuorempi aineisto käyttörajoitettua.

Tietosuojavaltuutetun 27.7.2010 päivitetty dokumentti Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta toteaa luvussa 2, että valokuvan, josta henkilö on tunnistettavissa, katsotaan olevan laissa tarkoitettu henkilötieto. Myöhemmin todetaan, että "valokuvien siirtämistä internetiin on useimmiten arvioitava oikeudellisesti henkilötietolain kannalta." Täysin järkeenkäypä on lause "Tunnistettavuuteen vaikuttaa myös se, liitetäänkö kuvien yhteyteen kuvissa esiintyvien henkilöiden nimitiedot, jolloin henkilötietolaki tulee tunnistettavuuden kannalta ehdottomasti sovellettavaksi." Epäselväksi jää muodostuuko tietosuojavaltuutetun mielestä pelkästä kuvakokoelmasta henkilörekisteri. Mutta

Tietosuojavaltuutettu on kannanotossaan 2/452/2005 22.3.2005 valokuvien internetiin siirtoa koskevana yleisenä suosituksenaan todennut, että henkilötietolain kantavaksi periaatteeksi omaksuttua itsemääräämisoikeuden periaatetta mukaillen suostumuksen pyytämiseen olisi aina pyrittävä kaikissa niissä tilanteissa, joissa yksityisyyden suojan voidaan edes epäillä vaarantuvan.

Tällaista muistellen ihmettelin SukuForumilla digitaaliarkistosta löytämiäni Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Vaajakosken tehtaiden (Jyväskylän maalaiskunta) arkiston valokuvia. Niissä esiintyviltä lukuisilta henkilöiltä on tuskin lupia pyydelty. Yksikönjohtaja István Kecskeméti totesi minulle sähköpostitse

Tämän aineiston kuvien julkisuusasetukset on yksitellen määritelty kokoelman omistajan ja KAn toimesta. Ne ovat oikein.

Lyhyestä virsi kaunis. Ja muun aineiston tapaan "niitä voidaan julkaista sekä paperijulkaisuina että sähköisinä julkaisuina". Vaikka ei pysty mainitsemaan valokuvaajaa, joka ei tietenkään ole moraalisia tekijänoikeuksia työnantajalleen/toimeksiantajalleen pystynyt luovuttamaan.

Mutta näitäkään kuvia ei kuitenkaan parane liittää henkilötietorekisterin osaksi, ilman henkilön lupaa? Aivan, sukututkitkimustoimialan käytännesäännöissä sanotaan

Henkilötietolaissa esitetyn henkilötiedon määritelmän mukaan myös valokuva katsotaan henkilötiedoksi. Tällöin rekisteröity itse saa päättää valokuvansa liittämisestä sukututkimusrekisteriin, mikäli rekisteri muuten kuuluu henkilötietolain soveltamisalaan. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintunut tulkinta, että henkilö voi päättää ainoastaan sellaisesta kuvasta, jossa hän on yksin, mutta ei ryhmäkuvasta.

Ahaa! Jos työpaikan kesäjuhlilla otettu vähemmän edustava valokuva on päätynyt yrityksen arkistoon ja tulee arkistolaitoksen, Elkan tai jonkun muun toimijan digitoimana julkisuuteen ei siis kuvassa esiintyvällä ole asiaan nokan koputtamista? Kunhan mukana on joku muukin? Paitsi jos siihen on liitetty nimitieto? Keskustelu valokuva-arkistojen verkkoon viennistä on keskittynyt kuvaajien oikeuksiin ja kuvien maksullisuuteen enkä muista onko henkilötietolakia kukaan ottanut esiin.

Onnellisia ovat nykyajan nuoret, joiden "unohdusoikeutta" varten EU väsää parhaillaan lakia, jonka nojalla (YLEn uutisen mukaan)

Poistamisoikeus koskisi esimerkiksi nimeä, valokuvaa, pankkiyhteystietoja ja verkossa julkaistuja postauksia riippumatta siitä, liittyvätkö ne yksityiselämään vai ammatilliseen tai julkiseen toimintaan.

Kuvituskuvassa oleva henkilö on geneettisesti identtinen blogin kirjoittajan kanssa. Kuva on otettu julkisella paikalla, kuvaaja tuntematon. Koska kyseessä vain pieni osa alkuperäisestä, mennee sitaattioikeuden piikkiin. Kuva on nimittäin nuorempi kuin 50 vuotta.

Vakoojatarinaa Suomen rajalta

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 27 Jan 2012 04:12:00 +0000

Eksoottisen oloinen mies oikealla on Paul Dukes, kuva Wikipediasta. Hän oli ihan pesunkestävä brittiläinen vakooja, johon törmäsin New York Tribunen numerossa 13.3.1921, jossa oli lähes sivun reportaasi otsikolla English Spy Penetrates Councils of Soviets. Siitä ajattelin kopsata Suomeen viittavia pätkiä tänne.

Mutta tekstiä tarkemmin luettuani tajusin sen olevan lainausta muistelmakirjasta. Olisikohan moinen julkaistu suomeksi? Olipa toki, käytännöllisesti katsoen tuoreeltaan ja toinen painos kirjasta Punaisen hämärän maa - kokemuksia ja tutkimuksia Puna-Venäjällä oli otettu vuonna 1942. Eli kirjastovarausta tekemään.

Olin ajatellut vilaista vain Suomea koskevia kohtia, mutta kirjoitustyyli ja tapahtumat olivat niin mukaansa tempaavia, että meni koko kirja kerralla. (Se on aika lyhyt.) Menoa ja meininkiä oli kuin parhaassa vakoiluromaanissa, salakirjoitusta ja näkymätöntä mustetta myöden. Suomen rajan ylityksiä oli useampia ja jokaisessa vaaran hetkensä. Osin jutut tuntuivat lähes absurdeilta, mutta kysehän oli Venäjästä.

Koska mieleen pulpahti vastustamattomasti James Bond, tekisi mieli nähdä juttu myös leffana. Siitä saanee odottaa jonkin aikaa, sillä kirjalla tuskin on Suomessa eikä maailmanlaajuisestikaan enää kovin laajaa lukijakuntaa. Kyseisestä ajasta kiinnostunut tuttavani ilmoitti kirjan omistavansa ja lukeneensa ja saman väitteen esitti Kemppinen blogissaan muutama vuosi sitten. Englanninkielentaitoisilla on mahdollisuus paikata aukko sivistyksessään vaikka tällä istumalta, sillä vasta suomenkielisen käännöksen luettuani löysin alkuperäisen digitoituna Internet Archivesta.

Kirjan nimi on innoittanut ainakin Marko Tikkaa, jonka kirja sai nimen Valkoisen hämärän maa?, ja Jukka Lehesvirtaa, jonka radiosarja Neuvostonliiton historiasta oli nimeltään Punaista hämärää. Sen Elävän arkiston sivulla väitetään, että Punaisen hämärän maa olisi ollut aikanaan kielletty kirja, mutta sitä ei kuitenkaan löydy käsillä olevista luetteloista. Kirjastosta lainaamani kappale oli kuitenkin leimattu "vain opintosalikäyttöön", minkä tulkitsen tarkoittaneen jonkinlaista hyllystä vetoa sodan jälkeen.

Guggenheimista pari sanaa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 26 Jan 2012 08:33:00 +0000

Suomen rajojen ulkopuolella minulle pyhin paikka on Tate Modernin turbiinihalli. Mutta en minä sitä varten Lontooseen lähde eikä olisi maailmanloppu, jos jollain reissulla poikkeaminen jäisi väliin.

Olen käynyt New Yorkin Guggenheimissa muistaakseni kaksi kertaa. Mapplethorpen valokuvia ainakin näin ja Malevitšin tuotantoon rakastuin. Mapplethorpea oli esillä Tukholman Fotografiskassa viime syksynä, jäi näkemättä. Malevitšilta oli neljä työtä Helsingin kaupungin taidemuseon äskettäin päättyneessä Värin voimassa, monikohan poikkesi katsomaan matkalla yläkerran Gallen-Kallelan näyttelyyn? (Minä kävin kolme kertaa ja joka kerta valitin valaistusta, joka teki öljymaalauksista valokaapin näköisiä.)

Bilbaon Guggenheimissa vietin yhden päivän kiertomatkan yhteydessä. Hämärästi muistelen esillä olleen sen Dubufff... piirroksia ja kiitos Googlen voin sanoa, että näin todennäköisesti olikin. Muuta on varmasti ollut, mutta mitään en muista. Ai niin, kukista tehty koiranpentu ulkopuolella? Elävämpiä muistoja matkasta tuli kadulla nähdystä pääsiäiskulkueesta, johon osallistujilla oli mustat Ku Klux Klan -vermeet. Mitään hinkua palata kyseiseen kaupunkiin ei ole.

Jos kaltaiseni nykytaiteeseen positiivisesti suhtautuva henkilö jaksaa vain toisinaan lähteä naapurimaan pääkaupungin kv-tasoisiin näyttelyihin, niin ihan ilmaisena mietintätuloksena totean, että Guggenheim ei toisi Helsinkiin Kiasmaa suurempia ihmismääriä. Kannattaisi satsata johonkin omaperäisempään juttuun. Kuten kaupunkiin ilman pilvenpiirtäjiä.

(Jos haluaa nauttia arkkitehtuurista ja taiteesta meren rannalla Helsingissä on oikea osoite muuten Didrichsenin taidemuseo. Hieman vanhemman taiteen ystäville sopii Villa Gyllenberg. Vai onko näissä kaikki jo käyneet kyllästymiseen asti? En minä ainakaan.)

Humanistilehden antia

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 26 Jan 2012 04:05:00 +0000

Maanantain raportoimani Studia humaniora-tilaisuuden yhteydessä oli jaossa viime vuosien Humanistilehtiä. Jos ohimennen kuulin oikein, on lehden paperiversion teko loppunut ja julkaisu siirtynyt verkkoon, josta näköjään löytyy koko arkisto ja m.m. tuore juttu Levänluhdan kalmistosta.

Vuoden 2009 numerossa kerrottiin pilottihankkeesta, josta en muista mitään kuulleeni. Kivikautisen keramiikan pinnoilta löytyviä sormenjälkiä oli lähdetty keräämään ja analysoimaan. Teoriassa niillä voitaisiin osoittaa ajan yhteiskunnan liikkuvuutta ja mahdollista työnjakoa. Pilotissa oli samoja sormenjälkiä tunnistettu useammista palasista.

Lehdessä oli toinenkin arkeologiaa sivuava artikkeli: Monitieteinen ote Pohjois-Venäjän historiaan. Siihen olisin kaivannut karttakuvaa, Laatokan seutua en olisi tekstiä lukematta mieltänyt Pohjois-Venäjäksi. Varsinaisena aiheena oli kielitieteellinen tutkimus, jolla päästään käsiksi asutushistoriaan.

Vuoden 2010 numerossa oli Eva Ahl-Wariksen henkilö&tiedehistoriallinen artikkeli K. A. Bomanssonista, joka oli Suomen ensimmäinen arkeologi ja istui myös arkistossa järjestämässä Senaatin arkistoa. Valitettavasti näön menetys katkaisi Bomanssonin uran ennenaikaisesti.

Panu Heimosen artikkeli Internet ja humanistiset tieteet jäi ymmärtämättä. Se sisälsi liian monta termiä, kuten "greimasilaisessa mielessä ei narratiivisten tilojen välinen transformaatio", joihin olisin kaivannut hyperlinkkiä. Mutta totesin hiljaa mielessäni, että hypertekstistä lukeminen tuntui jotenkin vanhanaikaiselta. Ensinnäkään en kirjojakaan lue sekventiaalisesti. Toiseksi, näihin blogiteksteihin lisäämäni linkit eivät tee tästä hypertekstiä. Kuinkahan monessa ympäristössä sitä aidosti on olemassa?

Numeron viimeinen artikkeli oli Eija Starkin Köyhää kansaa. Sananlaskut suomalaisen maalaiselämän sosiaalisina kuvaajina. Se perustui hänen väitöskirjaansa ja herätti halun lukea lisää. "Rikkaan ja köyhän väliset erot näkyivät siinä, miten yksille tietyt asiat olivat mahdollisia ja suotavia, toisille eivät." "Köyhyys miellettiin varsin avoimesti vielä 1800-luvulla ja osin 1900-luvulla ihmisen omaksi syyksi."

Rasvaisesti

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 25 Jan 2012 04:23:00 +0000

Englanninkielisiä reseptejä olen vuosien mittaan lukenut enemmän kuin toteuttanut ja huomannut, että piirakankuoreen kuuluu "lard". Olen hahmottanut sen jonkinlaiseksi sikaperäiseksi tuotteeksi miettimättä - kasvissyöjänä - asiaa sen enempää. Palasi mieleeni, kun pari viikkoa sitten kuuntelin Planet Moneyn jakson Who killed lard?

Jaksosta opin, että laardi tai suomalaiskansallisemmin sianihra (tai silava) oli Amerikassa 1900-luvun alkaessa teollisuustuote. Teurastamojen sivutuote, joka meni vaivattomasti kaupaksi, kunnes Upton Sinclairin romaani The Jungle ilmestyi. Kirjasta kuultiin Suomessakin, Kauppalehti referoi teurastamoja kritisoivaa sisältöä 13.6.1906:

Sairaitten ja itsestään kuolleitten eläinten ostoa on harjoitettu aivan järjestelmällisesti! Puoliksi mädännyttä liha on käytetty kemiallisesti ja värjätty. Makkaraa on tehty mitä merkillisimmistä aineksista. Sianihraa on sulatettu ja taas jäähdytetty suunnattoman suurissa säiliöissä. Usein on sattunut, että joku noista tuhansista työntekijöistä on siinä työssä hävinnyt. Väitetään että he ovat pudonneet säiliöihin, missä heidät on keitetty sianihraksi ja lähetetty kaikkeen mailmaan.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt laardin aseman tuhoutumiseen, sillä Planet Moneyn toimittajien mukaan markkinoilla ei ollut korvaavaa tuotetta. Eli voilla ei tehty mitään?

Korvaava tuote syntyi kun kynttilöiden raaka-aineena käytetty puuvillansiemenöljy kohtasi vuonna 1907 kemiallisen prosessin, jolla öljystä tehtiin kiinteää rasvaa. Kahdessa vuodessa tuote saatiin myyntikuntoon ja sitä alettiin markkinoida puhtaana ja terveellisenä tuotteena, joka aikanaan vei laardin paikan.

Äkkiseltään kutsuisin tätä tuotetta margariiniksi, mutta wikipediasta luntaten totean, että margariini keksittiin jo 1869 ja oli alunperin täysin eläinperäinen tuote. Kuten Rauman lehdessä 21.5.1894 asia selitettiinkin

Se on rasva-aine, jota valmistetaan sianihroista ja sen semmoisista ja käytetään suurissa sivistysmaissa, joissa ruokavarat ovat mahdottoman korkeissa hinnoissa, työkansan keskuudessa voin asemasta.

Jos wikipedian ajoitustieto pitää paikkansa, niin missäköhän merkityksessä sanaa margariini on käytetty tavaralistauksissa vuonna 1855 (Suometar 19.10.1855, Maamiehen Ystävä 27.10.1855)? Vastauksen tarjoaa SAOB, joka sanoo, että vuodesta 1827 margarin on ollut "inom ä. kemi benämning på en pärlglänsande blandning av palmitin o. stearin, som ansågs som en oblandad fettart". Rasvaa tuokin siis.

Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1720

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 24 Jan 2012 14:54:00 +0000

Tukholma 2.3. (London Gazette 26.3.1720): "The Weather having been for some Weeks very mild, there is little Ice in the Bothnick Gulph, so that some small Muscovite Galleys from Finland or Aland appeared last Week within a few Leagues of Gafle,..."

Tukholma 13.4. (London Gazette 30.4.1720): "The Intelligences from Finland speak so positively of the great Preparations which the Czar is making there, that it is still apprehended here he will make a Descent into this Kingdom so far up the Bothnick Gulf, as no naval Force can advance to hinder him, and therefore about 6000 Men are ordered to march forthwith towards Gafle to form a Camp in that Neighbourhood, and the General of the Artillery Baron Hamilton, sets out the Beginning of the next Week to command that Body. A rural Dean of Wasa in Finland, who was some while ago seized at Hambourg, and sent over hither, has been lately several times examined by a Committee of the States, upon his having accused a great many Persons of Distinction, of holding Correspondence with the Muscovites; but he has at last owned all he had charged them with to be false, and at the same time confessed that he came himself over hither as a Spy last Year, and was now returning to Petersbourg, by way of Hambourg, to give the Czar Information of all Occurences in this Kingdom; for which Crimes he is now ordered to be prosecuted, and will without doubt very shortly suffer some exemplary Punishment."

Tukholma 11.6. (London Gazette 28.6.1720): "We have Advices from the Province of Wester-Bothnia, that the Muscovites are gone from Uma, but whether they are retired to Finland or gone higher up the Gulph is yet uncertain"

Tukholma 21.6. (London Gazette 21.6.1720): "Last Week Adjutant Freidenfeldt, who is a Native of Finland and well acquainted with that Coast, was sent out with Sloop and 36 Soldiers to get Intelligence of the Enemy: In his Way towards Abo he met at the West End of Aland with three Muscovite Sloops, which on his hoisting Muscovite Colours made towards him; as soon as he was near the foremost of them he hoisted the Swedish Flag, attacked and after a short Dispute took her with a Lieutenant and between 50 and 60 Men; he then made towards the second, which was commanded by a Captain with the like Number of Men, and boarded and took her also; but the third got among the Rocks and so made her Escape. About 5 or 6 of the Moscovites were killed on this Occasion, but none of the Swedes. The said Adjutant has brought the two Officers with 108 common Soldiers Prisoners hither. On the 3d Instant the Rural Dean named Brenner, who was seized last Winter at Hambourg, and brought over hither, was condemned to lose his Head at the Gallows, and to be buried under it, and on the 13th the Sentence is to be executed upon him."

Ylioppilasmatrikkelin mukaan Petter Brenner mestattiin 4.7.1720. Hänen viimeinen puheensa painettiin ja sen voi lukea verkosta digitoituna.

Engelin kotona ja Ahon Helsingissä

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 24 Jan 2012 04:00:00 +0000

Lauantain kulttuuriohjelmani koostui kirjastokirjojen palauttamisesta, Engelin koti -näyttelyyn tutustumisesta ja Päivälehden museon Aho-näyttelyn museoteatterin katsomisesta. Ensiksimainitussa oli eniten yllätysmomenttia. Hylly petti kun pudotin sille palautuspinoni. Hups.

Koti Helsingissä - sydän Berliinissä sopii ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita 1800-luvun antiikista. En kuulu ryhmään. Oli lavastettu perukirjojen mukaan kolmiseinäisiä huoneita, joissa oli merkityksellisintä ymmärtää se, että ne olivat pienempiä kuin Englelin kodin huoneet. Näin minulle opastava henkilö ainakin kertoi. Alla kuvia ja Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löytyvä Engelin talon pohjapiirros.

Päivälehden museossa Aho-näyttely on ollut auki jo marraskuun puolivälistä. Kävin jossain välissä puolihuolimattomasti tutustumassa ja totesin tekstivoittoiseksi ja sekavaksi. Varsin sekavaksi osoittautui myös museoteatterin esitys, joka lainasi Ahon tekstejä, mutta ei tarpeeksi. Esitetään vielä 3 kertaa, ilmaiseksi pääsee katsomaan, kuten museotakin.

Rakennushallitus - Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) - Asuintalot ja huvilat - 1. [Helsinki, C.L.Engelin talo, Bulevardi 20]. (RakH II Iid. 12:/- -)

Hyvä idea

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 23 Jan 2012 14:02:00 +0000

Jos tutkii tiettyä ihmistä tai perhettä, joka asuu pitkään samalla maatilalla, on hyvä idea katsoa kartasta missä kyseinen tila sijaitsee. Ei kannata tyytyä siihen, että yksinäistilan tai kylän nimi on merkitty esimerkiksi GT tiekartastoon, vaan pitäisi etsiä käsiinsä mahdollisimman varhaisia (tai tutkimusajankohdan läheisiä) karttoja digitaalisista tai reaalimaailman arkistoista.

Sillä tavalla voi välttää sen, että vasta paikan päälle tultuaan tajuaa, ettei tiedä missä talo on ollut.

Eikä kirjoita käsikirjoitukseen liirum-laarumia siitä, että perheen lapset ovat polskineet merenlahdessa, kun talo on JÄRVEN rannalla.

(Alla näkyvää 1700-luvun lopun karttaa viime viikon lopulla tilatessani Arkistolaitoksen Astia-tilaussysteemi toimi hämmentävän helposti ja nopeasti. Tutkimussalissa tilaukseni joukkoon oli sijoitettu toisen asiakkaan kartat, mutta se on toinen juttu se.)

P.S. 1. Kartoista valokuvia ottaessa voisi myös olla hyvä idea ottaa valokuvat niin, että mittakaava tulee mukaan. Täytyy joskus kokeilla.

P.S. 2 Kodin kirjahyllystä kaivoin jälleen kerran esiin Suomen karttakirja 1799:n. Käsittääkseni samat kartat ovat verkossa ilmaiseksi sekä Doriassa että Kotuksen sivuilla, mutta eivät aivan yhtä tarkkoina.

Torstainen vierailuni Unioninkadulle

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 23 Jan 2012 04:03:00 +0000

Viime torstaina alkoi Studia Humaniora -luentosarja: Unioninkatu – retkiä kaupungin ytimeen. Ajattelin, että olisi ollut hyvää jatketta syksyn Helsinki-luennoille, mutta hiukkasen petyin.

Henrik Meinanderin osuuden otsikkona oli Unioninkadun poliittinen historia ja pohjana kokonainen luentosarja. Mihin nähden sain sisällöstä varsin vähän irti. Tuntui kun puoli tuntia (todennäköisesti vain vartti) olisi tuhlaantunut käsitteen unioni tulkintaan. Varmaan jostakusta mielenkiintoista. Itse olin hereillä oikeastaan vain kohdassa, jossa Meinander antoi ymmärtää, että Ruotsi-Norja unioni oli syynä siihen, etteivät norjalaiset halua liittyä Euroopaan unioniin. Jäin myös miettimään oliko Ruotsi-Norja unioni aito valtioliitto. Ei mitään havaintoa asiasta.

Pitkänsillan symboliikkaa Meinander olisi voinut avata vähän perusteellisemmin. Ja kun näytettiin karttaa vuodelta 1900, jossa sillan kohdalla luki Broholmsgatan ja siitä pohjoiseen lähti Tavastgatan, niin olisi kai voinut kertoa milloin nimi Unioninkatu otettiin sillä puolella käyttöön.

Symboliikan lisäksi siltaan liittyy vuoden 1918 sodan tapahtumia. Olen tainnut viime aikoina kutsua ao. sotaa sisällissodaksi, mutta täytynee palata vuosilukuun, sillä Meinanderin totuus oli, ettei kyseessä ollut sisällissota vaan osa ensimmäistä maailmansotaa.

Ylioppilasrähinästä ortodoksikirkolla vappuaattona 1831 olisin mielelläni kuullut enemmän. Ja muistakin tapahtumista. Esitys tuntui hyppivän ajassa ja paikoissa niin etten päässyt menoon mukaan.

Mikä oli hyvää harjoitusta Ville Lukkarisen tuntiin otsikolla Unioninkadun arkkitehtuuria. Hän oli viisaaasti valinnut partitiivin, mutta onnistui sitten poimimaan ainoastaan kohtia, jotka eivät minua kiinnostaneet. Poikkeuksena loppupätkä, jossa Lukkarinen selosti, miten problemaattiseksi parhaillaan käynnissä oleva Kansalliskirjaston ulkomaalauksen värisuunnittelu oli osoittaunut. Keskusteluja oli käyty jo vuoden verran ja käydään edelleen. Tätä Lukkarinen selosti antaumuksella varttitunnin verran ja sai sitten yleisökysymyksen "eikös värien valinta ole klassismissa vain sääntöjen seuraamista?". Sama henkilö kysyi Meinanderilta unioni-sanasta viitaten ilmeisesti Neuvostoliittoon "aivopesuyhteiskuntana". Rakentavaa.

Molemmat luennoitsijat näyttivät monia kuvia. Niihin verrattuna alla olevat poiminnat Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta vain kalpea katsaus.

Rakennushallitus : Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) : Valtion keskus- ja lääninhallinnon rakennukset ja maanmittauskonttorit : 1-2. [Helsinki, Etelä-Esplanadi 4/Unioninkatu 26, Etholinin talo: 3 pohjaa, 2 julkisivua; julkisivumuutos]. (RakH II Ica. 36:/- -)

VeSA linnoitus- ja rakennuspiirustukset : VeSA Helsingin linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto : VeSA Helsingin linnoitus- ja rakennuspiirustukset : MTM Helsingin linnoitukset. Helsingin sotilassairaala. Kaksikerroksisten rakennusten nrot 1, 2, 3 yksityiskohtaiset piirustukset, Unioninkatu. 1856-1856 (306)

Rakennushallitus : Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) : Kirkot, kappelit, rukoushuoneet, tapulit, hautausmaat ja seurakuntatalot : 44. Facade de l'Eglise Lutherienne á Helsingfors vue de la Rue de l'Union [Nikolainkir4kko, pääfasaadi Unioninkadulle]. (RakH II Iaa. 33k)

Rakennushallitus : Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) : Korkeakoulut, yliopistot ja tutkimuslaitokset : 7-10. [Helsinki, yliopisto: 3 pohjaa; kellari, leikkaus, julkisivu; julkisivut]. (RakH II Ida. 31:/- -)

Kohdattua

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 22 Jan 2012 09:37:00 +0000

Helsingin yliopistossa väittelee 28.1.2012 Elisabet Stubb aiheesta "Rätt som argument - Leo Mechelin och finska frågan 1886-1912". Tätä aasinsiltana käyttäen oikealla kyseisen miehen kuva Kyläkirjaston kuvalehdestä 31.7.1890.

Ilona Kemppainen on Kirkollisen kansanperinteen arkiston lumoissa.

Hannu salmi esitteli lyhyesti Alkoholittoman oluen historiaa.

Tahaton lueskelija mietti scifin rajoja:

Katselin sitten eilen illalla kotimaisen, Matti Kassilan ohjaaman elokuvan nimeltä Päämaja, vuodelta 1970. Elokuva perustuu Ilmari Turjan näytelmään ja kertoo fiktiivisen version tapahtumista Mikkelin kaupungissa, Suomessa, kesäkuussa vuonna 1944. Tulin siinä miettineeksi, että pitäisikö tätäkin nyt pitää scifinä? Ja ellei pitäisi niin miksi ei?

Kari Hintsala kävi Hämeelinnan Elektra-sähkömuseossa. (Enpä ollut moisesta koskaan kuullutkaan.) Mielenkiintoisemmalta vaikutti Hintsalan esittelemä näyttely Maaseppien aseita - niuhat, väljät ja kiväärit.

Niko Lipsanen ei ymmärtänyt Tukholman Etnograafisen museon merkitystä.

Jvahe kommentoi museoita sanoen m.m.

Kotiseutumuseoissa pikkupiltit voivat tutustua esim. 50 vuotta vanhaan lypsyjakkaraan, jolla emäntä muinoin istui, kun taloissa vielä oli emäntiä. Tällaisten kulttuuriaarteiden edessä joskus mietin, miksi Välimeren mailla ei ole mennyt paremmin, kun niillä on turisteja houkuttelemassa suotuisan ilmaston lisäksi runsaasti 2000 vuotta vanhoja rakennelmia.

Jenni Sahramaa linkitti pro graduunsa Löydöstä muinaispuvuksi - arkeologisten tekstiilien ennallistaminen.

Hanne Koivisto kirjoitti otsikolla Kulttuuri osana elämän kokonaisuutta – ajatuksia Palmgren seminaarista. UTUonlinessa oli jutut Kirjeet kertovat historiasta ja Sukellus maanalaisiin kirjavarastoihin.

Réa luki Yrjö Varpion kirjan Väinö Linnan elämä. Taru luki Paavo Rintalan Sissiluutnantin. Jori luki Allan Asplundin kirjan Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä. Aino-Maria Savolainen esitteli kirjan Kristilliset symbolit. Kirjakon kirjoittaja oli lukenut rakkausromaanin 1600-luvulta. Jyväskylän ylioppilaslehden toimittaja arvioi kirjan Nostradamus – 100 ennustusta. Kirjavinkkien Irja luki Christer Pursiaisen Trotskin ja totesi "Kirja on mielestäni paras Trotskista lukemani elämäkerta, varsin perinpohjainen ja harkittu teos, joka tuo esille miehen monipuolisuuden, kyvyt sekä valtavan työtarmon."

Suketus työstää graduaan:

Sen sijaan, että olisin jatkanut eilen aloittamaani aineiston läpikäyntiä analyysimielessä, heittäydyin selälleni sänkyyn ja aloin kissa kainalossa lukea Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä -teosta, jossa on vähintäänkin pirteänoranssi kansi (joskin epäilemättä muitakin ansioita). Seuraava havainto tästä maailmasta tuli noin viiden maissa, kun uutenavuotena tavaroita peräänsä jättänyt kaverini soitti ja ilmoitti tulevansa hakemaan niitä just kohta. Oranssikantinen kirja makasi naamallani ja minä autuaana torkkupeiton alla.

Muistitietoa presidentinvaaleista ja presidenteistä

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 22 Jan 2012 04:10:00 +0000

Olen syntynyt 1970-luvun alussa ja lapsena minulle presidentti oli Kekkonen ja Kekkonen oli presidentti. Televisiouutisista katsottiin Tamminiemessä kävijöitä. Olin 9-vuotias, kun tätini luona vierailessani ajettiin autolla Tamminiemen ohi ja se oli kuin epätodellinen näky. Tuo tuossa, se talo uutisista, ja minä menin näin läheltä.

Osin selkeä ja osin hämärä muistijälki jäi presidentinvaaleista 1978. Ilmeisesti tuijotin tv:n vaaliväittelyitä suurella innolla (miksi??) ja olin asiasta varsin kiinnostunut. Pidin tuolloin yhteyttä Helsingissä asuvaan mummooni kirjein ja tälläiseen lisäsin hänelle äänestysohjeen. Mainittuani tästä isälleni, hän totesi "ei presidentinvaaleissa äänestetä sitä jonka halutaan voittavan". Joko hän viittasi ajan poliittiseen tilanteeseen tai valitsijamiesjärjestelmään. Tai sitten ymmärsin sanomansa päin mäntyä. Mutta lopputulos oli kirjeeni äänestysohjeen muuttaminen alkuperäisestä päinvastaiseksi. Valitettavasti en muista kumpaakaan vaihtoehtoa.

Presidentinvaaleissa 1982 olin edelleen ulalla Suomen poliittisesta järjestelmästä. Luulin nimittäin, että valitsijamiesten äänten antamisessa eduskuntatalossa oli joku jännitysmomentti. Istuin siis nenä tv-ruudussa ja toivoin Holkerin voittoa. En tiedä miten olin valinnut hänet kannatettavakseni, mutta Koiviston voitto oli minulle järkytys. Niinpä kun tuloksen selvittyä ovikello soi ja kaverini haki minua ulos leikkimään, sanoin olevani liian järkyttynyt moiseen.

Yhtä suuri pettymys oli Rehnin häviö Ahtisaarelle. Mutta en ole johdonmukaisesti sossuja karsastanut, vaan äänestin Halosen omalta osaltani presidentiksi kaksi kertaa. Välillä mukava olla voittajankin puolella.

Kekkosta en koskaan nähnyt elävänä. Koiviston varmasti ainakin kerran, Akateemisen kirjakaupan yläkerrassa pari vuotta sitten. Ahtisaaren näin lähietäisyydeltä myöskin Akateemisen yläkerrassa, mutta kahvilan puolella. Muistaakseni myöskin jossain konsertissa ja sellaisessa olen nähnyt myös Halosen muutamia kertoja.

Minusta presidentiltä vietiin hieman liikaa vallasta, mutta toivon että ennakkoäänestyksen väliin jättäneet käyvät tänään uurnilla, sillä presidenttiä tärkeämpi on kansanvalta.

Tuokollinen Öykkäriä yms.

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 21 Jan 2012 04:42:00 +0000

SukuHakurissa ihmeteltiin digitoidun Tuomiokirjakortiston (Tuokko) mahdollisia hyötyjä. En jaksanut siellä kontribuioda, mutta puran pari vanhaa muistiinpanoa esille.

Ilmeisesti ihan fyysisiä kortteja selaamalla olin löytänyt henkikirjakäytäntöjä valoittavan tapauksen "Maria Mattsdotter Ylistaron kylästä valittanut maaherralle poikansa ja tyttärensä henkikirjoituksesta. Poika muka aatelisen palveluksessa 1683, tytär naimisissa Loimaalle jo 1679 sotamiehelle - pojan osalta ei auttanut, tytär: esitettävä vihkimistod. (Koke 1686 mm 13:889v-890)" SAY:tä silmäilemällä en löytänyt sopivaa perhettä.

Ihmisten liikkuvuudesta kiinnostuneena olin myös noteerannut "Muutto Ruotsiin (Koke 1621 mm 1:75v-76)" Tuota yritin hakea digitoiduista tuomiokirjoista, mutta kiinnostuin sitten enemmän sivun 75v alareunasta, jossa on Hassalan yksinäistilan porukkaa listattuna...

Mutta kortteja voi väärinkäyttää myös hakeutumatta 1600-luvun käsialan pariin. Tästä esimerkkinä "tuokollinen Öykkäriä SAY-ripauksella":

Kokemäen Öykkärillä vuodesta 1602 isäntänä Bertil ja vuodesta 1621 Jacob Bertilsson. Isä ja poika tai sitten ei?

Jacob esiintyy käräjillä 1636 ja 1637, jolloin mainitaan veljensä Eskil. Mainintoja 1640, 1652 ja1654, jolloin mainitaan poikansa Peer. Vuosina 1657 & 1657 Jacob on lautamies ja selviää myös, että äitinsä sisarenpoika on Sigfrid Jacobsson Karkun pitäjän Heinjoen kylästä. Moisesta paikasta ei löydy havaintoa peruslähteistä.

Mainitusta Peerin sijaan isäntä tulee veljestään Matsista, joka ottaa Valpuri-vaimonsa kanssa tilan verokirjanpidossa haltuun vuonna 1650. Perheen kolmas poika Sigfrid lähtee muualle, mutta Peer jää tilalle työntekijäksi. Valpuri mainitaan leskenä 1656 ja Peeristä tulee isäntä pari vuotta myöhemmin. Peer mainitaan käräjillä 1674, 1680 ja 1682. Hautausmaksujen perusteella hän menetti äitinsä vuonna 1681.

Öykkäristä kävi käräjillä myös Peerintytär Gertrud vuonna 1678. Kortin mukaan hänen isäpuolensa oli Mårten Marcusson Paistilasta. Mies löytyy Kupin kruununtilallisena, mutta sukulaisuussuhteen todellisuus epäselväksi. Öykkärin ainoa Gertrud kun on isännän tytär.

SAY:n perusteella voidaan sanoa, että Öykkärin isännäksi tuli Peerin poika Simon vuonna 1698. Petter Jacobssonin hautajaisista oli maksettu edellisen vuoden puolella. Hänet löytää Lasse Iso-Iivarin listalta, josta selviää isännyydet 1800-luvun alkupuolelle asti.

Suomalaisia Tukholmassa 1885 ja 1906

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 20 Jan 2012 04:53:00 +0000

Stockholmskällan on digitoinnissaan ollut kiitettävän monipuolinen. Suomeen viittaavilla hakusanoilla on löytynyt myös Tukholman nurjempiinkin puoliin liittyviä lähteitä.

Brev till Kommissarie Lindgren från man som anser sig vara trakasserad av Anna Andersson. Den 8 april 1885 on ilmiantokirje prostituoiduiksi luokiteltujen naisten kirjaamisesta huolehtivalle poliisille. Hänen mielestään Anna Andersson, jota kutsuttiin "finska Anna"ksi on julkisilla paikoilla käyttäytynyt tavalla, joka vaatisi toimenpiteitä. Itsensä myymiseen kirjeen kirjoittajan kuvaus ei kylläkään sovi, vaan Anna lienee ollut muuten maisemaan sopimaton.

Ainakin yksi rekisteröity nainen päätyi Suomen Turkuun, josta hän kirjoitti kesäkuun lopulla 1885 pyytäen papintodistustaan. Liekö Julia Mathilda Johannisdotter (s. 5.1.1857 Håby) sitten Turussa löytänyt itselleen paremman elämän?

Tavallisen poliisin käsiin oli vuonna 1906 päätynyt useampia suomalaisia. Turussa 28.5.1882 syntynyt Karl August Lindholm otettiin kiinni 11.10 ja lähetettiin s/s Buren kyydissä kohti Suomea 26.10.1906. Hänen kuvansa ylimpänä oikealla olevassa koosteessa.

Poliisi vangitsi 24.10.1906 miehet Oskar Rinne (s. 2.3.1880 Hämeenlinna ja asuu Helsingissä), Arthur Bernhard Stenholm (s. 14.2.1877 Helsinki, jossa asuu) ja Konrad Konstantin Ståhle (s. 19.10.1874Turku, jossa asuu). Stenholm, jonka kuva toiseksi ylimpänä lähti Suomeen iltapäivällä 5.11.1906 laivalla s/s Bore.

Kolmantena näkyvä Gustaf Henrik Peuron (s. 3.11.1871 Helsinki, jossa asuu) vangittiin 5.11.1906 irtolaisena. Alimmassa kuvassa on helsinkiläinen Hjalmar Fredrik Hellman (s. 30.3.18xx Uskela), joka pidätettiin Tukholmassa 11.12.1906 ja laivattiin 28.12.1906 s/s Borella Suomea kohti.

Takaisin Saksaan

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 19 Jan 2012 14:56:00 +0000

Yllä oleva karttakuva BibliOdysseyn blogista ja alunperin vuodelta 1493 jättää Suomen reunaan (mutta kiitettävän irti Venäjästä) ja keskittyy Saksaan. Eli tällä teemalla, jatkaen siitä, mihin marraskuussa jäätiin.

... tein maanantaina tarjouspyynnön saksalaiselle sukututkimustoimistolle, josta minulla oli hyviä aikaisempia kokemuksia. Ottivat yhteyttä heti seuraavana päivänä eli asiakaspalvelun perusteet edelleen hallinnassa.

No, tämän kirjoitettuani asioista tuli monimutkaisempia. Tekemäni tarjouspyyntö koski kahta asiaa. Ensimmäinen oli alkuperäinen tarpeeni: pitäisi tarkistaa pari aatelismatrikkelia, joita Suomesta ei löydy. Mutta olin myös koonnut kyseistä pariskuntaa koskevat tietoni ja todennut ne varsin heikoiksi ja osin ristiriitaisiksikin. Joten toiseksi pyysin lastensa kasteiden tarkistusta Stralsundin kirkonkirjoista.

Saksalainen setä hankki alihankkijaltaan työmääräarvion jälkimmäiseen, mutta ei sitten suostunut sanomaan mitään aatelismatrikkeleista. Muuta kuin viittasi niihin epäluotettavina. Minun järkeni puolestaan sanoi, että ne oli tarkistettava ennen kuin laitan satoja euroja arkistotyöhön. Saksalainen setä ei suostunut uskomaan, minä kyllästyin jankkaamaan ja keskustelu jäi siihen.

Olin myös saanut (myöhäisen!) älynväläyksen. Painettua materiaalia voisi edullisemmin (ja helpommin) saada käsiinsä asioimalla suomeksi Kansalliskirjaston kaukolainapalvelun kanssa. Vaikeuksia oli siinäkin, sillä 1800-luvun puolella painettuja matrikkeleita ei saanut mistään lainaksi eikä minulla ollut tarkkoja sivunumeroita kopiointiin. Vihdoin Tanskan kuninkaallisesta kirjastosta löytyi lukutaitoisia ihmisiä, jotka löysivät oikean suvun tiedot kopiokoneeseen syötettäviksi.

Kopiot nähtyäni jouduin toteamaan, että ne tosiaankin olivat aatelismatrikkelin antia eikä Elgenstiernan tapaista sukuselvitystä. Lupaavasti niissä oli kylläkin esitetty esiäitini ikäluokkaa edustava mies, joka palveli Ruotsin armeijassa Pommerissa samaan aikaan kuin kyseinen esiäitini haksahti ei-aatelisen ruotsalaisen upseerin syliin. Eli ei mahdotonta, että mimmi kuuluu perheeseen ja minä voisin kopioida matrikkelista vinon pinon aatelisia esivanhempia päätyen Skotlannista 1200-luvulla lähteneeseen hemmoon...

Mutta amerikkalaisia lainaten. sukututkimus ilman lähteitä&lähdeviitteitä on mytologiaa (*). Eli uusi keskusteluyhteys saksalaiseen setään ja otteen löysäys kukkarosta. Itämeren eteläreunalla joutuu arkistoon maksamaan sisäänpääsymaksun! (Tai sitten minua petetään laskutusperusteissa.)

(*) Toistaiseksi tietoni ovat aatelismatrikkeleiden ohella peräisin artikkeleista
Torvald Hohenthal: Vanhan vaakunan vaellukset. Genos 34(1963), s. 57-60
Torvald Hohenthal: Ett heraldiskt fynd och en fråga.Genos 47(1976), s. 87-88

Murphyn lakia seuraten ylemmässä mainittu vuonna 1708 painettu julkaisu ei ole osunut Googlen skanneriin. No sainpas syyn palauttaa muistiin saksalaisen digitaalikirjaston: Münchener Digitalisierungszentrum (MDZ). Olen minä kyllä jonkun toisenkin joskus nähnyt? Jossa oli ruotsalaistakin materiaalia?

Tietoa menneisyydestä?

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 19 Jan 2012 04:16:00 +0000

Itseoppineen merkittävimpiä haasteita on arvioida käsiin osuneiden materiaalien luotettavuus. Tämä korostuu, kun kirjalla on ikää ja liikutaan alueella, jossa lähteitä on vähän ja ne ovat tulkinnanvaraisia. Onnellisia ovat yliopistokoulutuksen saaneet, joille käsittääkseni jossain vaiheessa luovutetaan Suomen historian kodifioidun kirjallisuuden lista. Vai pitääköhän heidänkin vain pitäytyä lähdekritiikkiin ja omaan järkeensä?

Näitä ajatuksia heräsi, kun reduktiopinosta poimin käteeni Kutsaa Vilkunan kirjan Kihlakunta ja häävuode. Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestäytymisen vaiheilta vuodelta 1964. Vilkuna esittää siinä mielenkiintoisia etymologis-historiallisia päätelmiä Suomen hallinnosta esihistorian ja historian rajalla. Tuntuu aiheelta johon olisi palattu viimeisen 50 vuoden aikana ja esitetty jotain uuttakin?

Minulle uutta oli panttivankikäytäntö, joka yleiseurooppalaisena ulottui viikinki- ja keskiajalla ainakin Viroon ja mahdollisesti Etelä-Karjalaan. Ulkoinen valloittaja otti kotimatkalle mukaan alueen pomojen lapsia tai muita merkityksellisiä henkilöitä varmistaakseen, ettei seuraavalla verojen keruuretkellä tarvitsisi aloittaa hommaa aivan alkutekijöistä.

Mielenkiintoinen oli myös kirjan viimeinen osuus, jossa käsiteltiin häätelttaa. Se on minulle tuttu 1800-luvun talonpoikaishäiden kuvauksista ja nyt sain selville, että tapa juontuu vähintäänkin keskiajalle. Olof Ångermanin elämänkuvaukseen etsin tietoa 1500-luvun häistä, mutta tämä yksityiskohta jäi huomaamatta. (Onneksi ehdin lisätä.) Monesta muusta keskiaikaisen häiden tavoista kylläkin tunnistin 1800-luvun häiden piirteitä kuten kulkueen morsiamen kotoa sulhasen kotiin eli häätaloon.

Tavat ilmeisesti tuhoutuivat jossain modernisaatiomuodissa eikä kukaan taida haluta palauttaa perinnettä, jossa morsiamen vanhemmat eivät osallistu hääjuhliin? Keskiaikaisista häistä voisi kyllä ottaa jotain oppia - niissä ei nimittäin kirkolla ollut mitään osuutta.

Casperin poika Olof ja Olofin poika Casper...

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 18 Jan 2012 15:40:00 +0000

Linkitettyäni tiistaisen Genos-tekstini SukuForumille sain vinkin, joka vei ihmettelemään paimenmuiston Karjalohjan lukkari-kappalais-kirkkoherraa Olaus Casparia, jolle oli arveltu isäksi Tyrvään kirkkoherraa. Pelkän patronyymin perusteella?

No, hutkitaan vähän, ihan vaikka siksi, että tämä Olof on elänyt samaan aikaan kuin "minun" Olof Ångermanini ja asunut niin lähellä, että miehet ovat voineet vaikka tavatakin.

Paimenmuiston lähdeviitteettömiä tietoja ei jaksa kauaa tuijotella kun Kotivuoren ylioppilasmatrikkelikin on käytettävissä ja antaa taas ihan tarpeeksi työstettävää. Aikajärjestyksessä palasia ovat

KA mf. ES 1881 (ll 2) Pohjan ja Karjalohjan käräjät 6.7.1636 f. 67 (Kyrkieherden uthi Karis Loijo Wellerdhe Her Hindrich Amundi kerer thill sin Swåger Casper Olufsson i Ihlmoniemi ... Casper Oluffssons Fadher S: Her Oloff [Olaus Caspari] thillförene Kyrkieherdhe i samma Sokn, och Her Hindrichz antecessor, bott opå samma hemman huilket hans Son Casper nu åbor i Ihlmoniemi ... Sedhan her Oloff bleff dödh, och nu warandhe pastor her Hindrich kom effter honom thill giellet 1634);
KA valtakunnanregistratuura 13.7.1642 f. 468 (Confirmation för Casper Oloffsson, att niuta dett hemmanet Ilmoniemi [sitt Fädernes hemman] fritt på fölliande tw åhrs tijdh ... i anseende aff hans giorde Krigstienst),
KA mf. ES 1720 (bb 4) Pohjan, Karjalohjan ja Kiskon käräjät 22.10.1649 f. 207v (Inlades och i lijcka måtto, af Hindrich Ruut, et Kiöpe breff datt: 6 Nowembris 1648 af Sgl: Casper Oluffssån Uhtgifwit, förmälandes och, dätt han försellier sitt Hemman i Pijppåla, om Sex och en ½ stång Jordh, sampt och een Böle Jordh, om tuå stenger, Och Derföre Upburit, af Hindrich Ruut, K: M:te Tijo D:r Rågh tålf T:or Korn 2 T:or 6 C: Huilcke godz nu förste gongon Lagligen Uplystes, Och ingen någott inspråck här emot hadhe at inläggia)
KA mf. ES 1881 (ll 3) Karjalohjan käräjät 5.3.1663 f. 5v (Framkom Manhaftigh Capitein Nilss Ollson ifrån Päldonkylä och Kiärdhe till Claes Erichson om hemmanet Lojantaipahl aff Siw stenger och Ett Mantall hujlcket han Claes af Merbe:te Capitens broder Casper Oluffson den 22. Maij 1652. för Trijhundrade Dahl: Enckelt Kopparmynt Kiöpt och nu sedermehra den 4. Augusti 1662. till Wyrdige H: Johan Thauvonium Kyrkieherde i Carisslojo såsom een fremmandhe för Fyrahundradhe Ottotijo Dahl: K:m:t opdragit och försåldt haf:r, begiärandes han Capiteinen, det han hemmanet såsom Rätt och Näste byrdeman för 300 D:r till sigh lösa och Byrda måtte),
KA mf. ES 1882 (ll 5) Karjalohjan ja Pohjan käräjät 25.–26.6.1669 s. 50 (Oplystes andre gången hemmanet Lojantaipal som Capitenen Nilss Ollsson ifrån Peldonkylä försåldt hafuer till Capiten Lieut: Pahlen, huaremot Protesterar Regementzskrifuaren Jacobus Stadius såsom Näste arfuinge. Jatkuu 7.–8.1.1670 f. 8v. Nils oli Stadiuksen äidin Britan veli, heidän isänsä oli Karjalohjan kirkkoherra Olaus Caspari)

Paimenmuistossa sanotaan, että kirkkoherra oli omistanut Ilmoniemen vuodesta 1612. SAY:ssä näkyy vuoden 1616 ja yhden Ilmoniemen tilan kohdalla "Her Oloff kiöpt". Her Olofia on SAY:n tekijä kirjaillut tilalle jo vuodesta 1603 alkaen. Seuraavassa SAY:ssä on asiakirjaotteita vastaavasti Olofin jälkeen poikansa Casper. Vuodesta 1634 eteenpäin tietoa on enemmän. Ilmoniemen Pukkila on "vanha ratsutila" ja Casper luutnantti, jolla on siihen läänitys. Hän katoaa vuoden 1639 kohdalla ja ilmaantuu uudelleen 1645, jolloin hänellä on tytär Karin. Karin-niminen sisko on Olof Casperssonilla, jonka isännyys kausi alkaa 1649. Ehkäpä Casper Olofsson on siis kuollut välillä 6.11.1648-22.10.1649 niinkuin Piippolan myynti antaa ymmärtää. (Piippolan kohdalla SAY:ssä näkyy vain ostaja Henrik Ruuth.)

Paimenmuistossa on mainittu kirkkoherran omistaneen myös tilan Pellonkylässä. SAY:ssä Herra Olof näkyy kylässä 1629 ja 1631. Tuomiokirjaotteessa mainittu kapteeni Nils Olsson näkyy Pellonkylässä SAY:ssä 1654-73 ja pakittaen erottuu myös edellisessä ajanjaksossa. Tämän veli oli Casper Olofsson, joka oli myynyt vuonna 22.5.1652 tilan Lohjantaipaleella eikä täten voi olla sama mies kuin Piippolan myynyt? Olenko ymmärtänyt väärin? SAY:n Lohjantaipaleelta Caspar Olofsson katoaa omistajana 1649, mikä sopisi edellä haarukoituun kuolinaikaan. Sivulla vilahtaa Casepin poika, Michill joka on ratsumies ja päätynyt Tanskaan.

Palataan Ilmoniemen Pukkilaan, jonne Michelkin on päässyt veljensä kanssa vuoteen 1654 mennessä. Olofilla on vaimo Brita viimestään vuonna 1656 ja poika Lars oli verokirjaukseen vaaditun ikäinen ja naimisissakin vuonna 1673. Vuonna 1675 Lars on merkitty ratsumieheksi ja Olofin poika Casper (jee!) tullut verokirjausikään. Hänet on merkitty isännäksi vuodesta 1687 vuoteen 1695. Seuraavana vuonna isännyyden ottaa Abraham Casparsson ja SAY:hyn on kopioitu tieto, että rustholli oli kärsinyt tulipalosta vuonna 1694 (?). SAY:ssä isäntä vaihtuu 1701 Nils Larssoniksi ja tähän tarvittava selitys löytyy jälleen Kotivuorelta:

KA mf. ES 1888 (ll 16) Pohjan ja Karjalohjan käräjät 30.1.–1.2.1699 s. 93 (Såsom Capitein Leutnanten Edel och Manhafftig Abraham Casparson, hafwer igenom dess Breef af d: 30. sidstl: Augusti, Testamenterat dess Systersonn Niels Larsson från Puujerfwi och Stiufdotter Maria Åckerman som bem:te Niels skall ärna giffta sig med, Rusthållet Puckila med gl: och nya Munteringen, effter Capitein Leutnantens och dess hustrus Margreta Nielsdotters Istmans död att äga och niuta, med dhe Förord, att);
KA mf. ES 1889 (ll 19) Pohjan ja Karjalohjan käräjät 25.–26.2.1702 s. 136 (tillstod Capitein Leutnanten Abraham Casperssonn wara förl: Söndagz med döden afgången)

Tästä tulee nyt ~vähän~ pitkänpuolinen teksti, mutta todetaan Niels Larssonin vaimosta vielä, että on Karjalohjan myöhemmin kirkkoherran vaimon sisko. Sisarusten isä Simon Ackerman lienee luutnantti, joka vilahtaa Kotivuoren tuomiokirjaotteissa hänkin. Toiseenkin kertaan:

KA mf. ES 1748 (cc 8) Halikon ja Uskelan käräjät 10.–12.6.1669 f. 49v (Kyrckioheerdens i Uskela, Sahl. H:r Christiani Agricola Broder, Leutenampten Simon Ackerman)

Ackermanin nimellä pääsin käsiksi verkkosukupuuhun, jossa ei sentään ihan kaikkea ylläolevaa ollut. Hieman kyllä lisää Casperin Karin-tyttärestä ja Abrahamin perheestä, ainakin.

Viime perjantain seminaarista

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 18 Jan 2012 04:20:00 +0000

Opittuani torstaina, että SKS:n juhlasalin ikkunoista vetää, istuin perjantaina toiselle reunalle ja sain viereeni Jessica Parland-von Essenin. Arkistonjohtaja Ulla-Maija Peltosen juhlaseminaari veti ihmisiä eikä yksikään tuoli näyttänyt jäävän tyhjäksi.

Ensimmäisenä puhui SKS:n pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen, joka esitti sujuvasti historiankirjoituksen historian alkaen muistitiedosta ja päättyen muistitietoon. Jossain välissä ajatukseni ehtivät hypähtää siihen Amazonin intiaanikansaan, jossa ainoastaan silminnäkijöiden kertomuksilla on merkitystä ja muuta ei lasketa luotettavaksi tiedoksi. Mikä teki kristinuskoon käännytyksen hieman hankalaksi.

Sirpa Kähkösen osuudessa oli mielenkiintoisinta kun hän selitti, ettei ollut pystynyt luottamaan pelkästään muistitietoon, vaikka useampi kertoja oli kyseisen asian selittänyt samoin. "jos kaikki valehteleekin", "kommunistista propagandaa". Arkistosta oli sitten löytynyt samaan asiaan viittavat merkinnät, jotka eivät olisi kuitenkaan yksin avautuneet samoin kuin muistitiedon kanssa.

Kirsi Vainio-Korhonen oli maaliskuussa 2009 saanut soiton yksityishenkilöltä, jonka hallussa oli Vainio-Korhosen tutkiman naisen jälkeläisen papereita. Vaatimattoman ensivaikutelman tehneiden "lippusten ja lappusten" huolellisella lukemisella on ilmeisesti taas syntymässä tarkennusta suomalaisten naisten mahdollisuuksiin elää 1800-luvun alun reunaehtojen sisällä.

Mieleen tuli taannoisesta aatelisseminaarista Katja Weiland-Särmälän esitys. Vainio-Korhonen kutsui uutta tutkimuskohdettaan "aivan tavalliseksi", mutta aatelissäädyn edustajasta oli kyse. Toisaalta Genoksen 4/2011 pääkirjoituksestahan juuri luin, että aatelisnaisetkin saattoivat olla varsin "tavallisia", jo 1700-luvullakin.

Anne Heimo puhui muistojen esittämisestä internetissä. Muistot ovat nyt julkisesti saatavilla, niitä tuottavat ja käyttävät samat ihmiset. Arkistoihin tottuneet suhtautuvat niihin epäluulolla, ovatko aitoja, ovatko muokattuja. Minkä verran medialla on näihin vaikutusta?

Minut pysäytti Heimon kokoama kokoelma Facebookista löytyneitä sisällissotamme muistosivuja. On asioita, joita ei haluta (enää) unohtaa?

Viimeinen alustus oli Andreas McKeoughin Kollektiiviset muistot, yksilölliset tulkinnat. Hänenkin tutkimusmateriaalinsa muuten 1918-muistoja.

Lopuksi juhlan aihe eli Ulla-Maija Peltonen kokosi alustukset hienosti yhteen ja sitten kuulimme tosi mukavan musiikkiesityksen.

Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1719

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 17 Jan 2012 14:21:00 +0000

Pietari 23.1. (London Gazette 17.2.1719): "There is Advice, that a Swedish Captain of the Guards having been sent to Aland to sieze M. Stambke, Secretary to Baron Goertz, Stambke put himself under the Protection of M. Osterman, the second Muscovite Plenipotentiary, with whom he made his Escape to Finland; and 'tis said they are both of them safely arrived at Abo."

Pietari 29.5. (London Gazette 23.6.1719): "It is advised from Revel, that the Men of War which were fitted our there have been some time at Sea; that Part of them are employed to transport from thence to Abo in Finland three Regiments of Foot, designed to serve on board the Gullies which are there; and that the others cruise on all Merchant-Ships going to Sweden."

Pietari 5.6. (London Gazette 30.6.1719): "...The next Day the Czar set out from hence for Cronslot, with all the Gallies which had been fitted out and armed here, to the Number of 60, on board which 'tis reckoned there are 8 or 10000 Men of regular Forces; there are above 120 more such Gallies at Abo in Finland."

Tallinna 2.7. (London Gazette 28.7.1719):

Kyllä Genosta kannattaa lukea

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 17 Jan 2012 04:15:00 +0000

Genoksen päätoimittaja Tiina Miettinen ennakkomainosti viime vuoden viimeistä numeroa m.m. otsikolla Haistilan kadonnut nimismiessuku. Mieleeni heräsi yhtäaikaa toivo ja pelko siitä, että kyse olisi itseäni kiinnostavasta Kokemäen Haistilasta. Ei ollut, vaan Ulvilasta.

En kuitenkaan ole niin typerä, että jättäisin Genoksen selailematta pelkästään vähemmän lupaavien artikkeliotsikkojen takia. Miettisen pääkirjoitukset ovat aina lukemisen arvoisia ja numero 4/2011 ei tehnyt poikkeusta. Historian ja elämän realiteetit tuotiin raikkaasti yhteen.

Kirja-arvosteluista luin kiinnostuksella Ulla Koskisen näkemyksen Impolan rälssiratsastajista. Ja pitihän sitä Koskisen ja Virpi Nissilän Haistila-juttuakin katsella. Alusta voi joskus kopsata Kokemäen Haistilan yhteyteen fiksuja asioita nimismiesten asemasta... ja...

sitten näin vuoden 1627 käräjiltä otteen, jossa nimiluettelon lomassa on oma esi-isäni Josephus Caspari. Oli kiva kuulla, että hän oli saanut periä sikohakaan pystytetyn aitan, mutta tekstistä selvisi myös mielenkiintoinen sukulaisuus virkaveljeen ja patronyymien ansiosta esi-isän isän nimi. Tuorein sukupuuni palanen näyttää tältä:

Mistä herää (ainakin) kaksi ajatusta.

1. Miksi joidenkin mielestä patronyymit tekevät sukututkimuksesta vaikeaa? Minusta ne tarjoavat paljon parempia mahdollisuuksia kuin epämääräisesti käytetyt sukunimet.

2. Impola on eräässä painetussa Tyrvään pappisluettelossa väittänyt, että Joseph Casparin isä oli Tyrvään kirkkoherra Casperus Olai. Tarkistin häneltä tiedon lähdettä jokin vuosi sitten ja sain kuulla kysessä olleen vain patronyymin ja harvinaisen etunimen yhdistäminen. Nyt olisi tarjolla todistetta lisää ripaus, joka ei sekään riitä varmuuteen. Mutta, jos pitää paikkansa, on Tyrväällä ollut aikamoinen pappisnepotismi. Casper vaikutti nimittäin kirkkoherrana vuoden 1580-1600 eli samaan aikaan kuin mahdollinen veljensä oli kappalaisena.

Kuvan päällimmäinen Olof ei Juhani Piilosen Sastamalan historia 2:een keräämien tietojen mukaan ollut kuitenkaan pappi vaan talollinen "Pirkkalan (luultavimmin Huittisten) pitäjän Kuninkaisten kylästä." Keisarin sukua olen äitini puolelta, olisiko isäni kuninkaiden jälkeläinen?