Sukututkijan loppuvuosi

Naisten työvelvollisuudesta kysymys

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 20 May 2013 04:00:00 +0000

Hakusanalla Pori SA-kuvista tuli esiin useita tehdasotoksia, joissa naiset tekivät töitä koneiden äärellä. Esimerkkinä yllä kuva 92525 Rosenlew OY:stä. Lieneekö osa työvelvollisia? Kyseinen teema tuli mieleeni mummojeni poismenon yhteydessä. Toinen mummoistani oli maatalosta eikä hänen olisi periaatteessa pitänyt edes joutua lottakomennukselle kotipitäjän ulkopuolelle. Toista mummoa ei oman kertomuksensa mukaan äiti päästänyt lottakomennukselle. Pienistä vihjeistä päätellen hänet määrättiin (?) lähikaupunkiin töihin, mutta itse hän ei asiaa koskaan maininnut.

Googlaten löytynyt muistelma (jonka tietoja en laittanut ylös, hyi!) antaa ymmärtää, että asiassa oli mieleenpainuvia puolia.

Yksi päivä siinä poliisihommassa oli hankala, kun jouduin olemaan yhdellä suurella koululla ovimiehenä. Siellä oli naisten työvelvollisuus kutsunnat ja naisia oli suuressa salissa ainakin 1000 sinne kutsuttuna. Minun olisi pitänyt päästää niitä naisia aina 10 kerrallaan sisälle toimistoon, mutta niitä ryntäsi välistä 20:kin ja minä pelkäsin saavani siitä moitteita. Jouduin olemaan siinä hommassa koko sen päivän ja seuraavana päivänä oli sitten joku toinen.

Voisiko mummoni työn laadusta päästä asiakirjojen avulla selville? Arkistolaitoksen Portin teemassa Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet on kaikenlaista, mutta työvelvollisuus mainittu vain miesten kohdalla, mistä syntyy vaikutelma, ettei naisilla moista olisi ollutkaan. Palautteeseeni Tomi Ahoranta vastasi

Täällä säilytettävässä Naisten Työvalmiusliiton arkistossa on tietoa vapaaehtoisesta työpalvelusta, mutta ehkä työvelvollisina palvelleita naisia koskevia tietoja kannattaisi etsiä myös heidän kotikuntansa arkistosta? Kunnalliset työvelvollisuuslautakunnat käsittelivät yksilötason työvelvollisuuskysymyksiä ja olen Tampereen osalta saanut joskus kaupunginarkistosta tiedon, että lautakunnan arkisto on näissä asioissa tutustuminen arvoinen (ainakin miesten osalta).

Ei siis varmaa eikä valmista vastausta. Agricolan keskusteluihin laitoin 3.5. aiheesta kysymyksen, johon vastausta ei tätä kirjoittaessa ole tullut. Pääkaupunkiseudun kirjastoilta tuli pitkä, mutta ei kuvin lupaava vastaus. Oma apu, paras apu? Lisätietoa todennäköisesti saisin, jos pääsisin lukemaan Helsingin yliopiston kirjastossa gradua

Salminen, Henna
"Laissa säädetyn rangaistuksen uhalla kutsutaan täten" : naisten työvelvollisuus jatkosodan 1941-1944 aikana / Henna Salminen
Helsinki : Helsingin yliopisto, 2000
107, [7] s.
Pro gradu -työ, Suomen historia

Tähänastiset yritykset epäonnistuneet.

Sierckeneistä, vielä vähän

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 19 May 2013 13:00:00 +0000

Onko mitään niin ihanaa kuin freesi sukunimi, jonka voi työntää hakukenttiin siellä, täällä ja joka paikassa? Maanantainen Siercken-kokoonpanoni oli vain pintaraapaisu, johon löytyy vielä lisämuruja sortumatta varsinaiseen tutkimukseen.

Tukholmassa kuolleesta maustekauppiaasta H H Siercken on Tukholman kaupunginarkiston verkkoaineistosta kaksi henkikirjaosumaa: 1800 / Staden inre och östra / 286 ja 1810 / Staden inre och östra / 226. Jälkimmäisestä on digitoitu kuva, joka viittaa siihen, että miehellä oli enemmän rahaa kuin perhettä.

Turun akatemiassa opiskelleen Carl Magnus Sierckenin kuolemasta ja hautauksesta olisi saanut tiedon kaupunginarkiston kirkonkirjahakemistoista Nikolain seurakunnan kohdalta sekä FamilySearchista, jossa kuolinseurakunta on suomalainen kuten ylioppilasmatrikkelissakin. Uratiedot ylioppilasmatrikkelia kapeammin osuivat Google Books -hakuun julkaisussa "Upsala universitets årsskrift, Volume 1". Ilmeisesti samasta miehestä on kyse myös julkaisussa "Suomen Historian Lähteitä":

Alkuperäiset helsinkiläiset kiinnostuksen kohteet vilahtavat Lars Gabriel von Bonsdorffin kirjassa Den ryska pacificeringen i Finland, 1808-1809...

Reinhold Hausen: Bref och uppteckningar från kriget i Finland s. 97

"Carl Siercken updrog jag att underrätta dig derom. Rörande 7:de årets brandförsäkrings afgift för dit hus, numererat med 4,243, har jag derom jemväl skrifvit till Herr joh. Fr. Sederholm i Stockholm. Dig, kära Lindberg, och Govinius äro dem af ..."

Ester Margaret von Frenckell: Offentliga nöjen och privata i Helsingfors, 1812-1827. Med in historisk översikt

Anrepin aatelismatrikkelissa Carl Siercken on "en, vid namn Siercken" leskensä päästyä ylemmän säädyn edustajan kanssa naimisiin.

Oikeampi tutkiminen on huomattavasti haastavampaa. Ainoa Sierck, jonka onnistuin paikantamaan Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjoista on Petter Ulrik, jonka luulin vaikuttavan Loviisassa.

Tukholmassa 1791

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 19 May 2013 04:23:00 +0000

Akateemisen kirjakaupan uutuushyllyssä kiinnitti huomioni leveähameisen naisen kuva, jonka alla luki The Stockholm Octavo. Kääntelin kirjaa käsissäni tovin ja tulin siihen tulokseen, että Karin Engelmann oli kirjoittanut kirjansa englanniksi ja että sen tapahtumat oli sijoitettu Tukholmaan vuoden 1791 paikkeilla. Ei kun kassalle.

Englanniksi kirjoittaminen näkyi outoina nimimuotoina. Sekä paikkojen että henkilöiden nimiä oli hassusti ja osin epäjohdonmukaisesti englannistettu. Historiallisesti kuvauksessa oli todennäköisesti paljon fiktiota. Vierastin päähenkilön viranostoa, mutta kolme kolmesta Twitterissä kiinnisaamaani 1700-luvun osaajaa vakuuttivat yksityiskohdan olevan OK. Keskeisessä asemassa olleista viuhkoista en ole lukenut Ruotsin historiassa mitään, mutta ei naisten muoti ole perusopuksissa muutenkaan näkynyt.

Paksuhkon kirjan lukeminen toppasi reilusti ennen loppua. Typerä päähenkilö ja korteista ennustaminen eivät jaksaneet kiinnostaa. Ajasta kiinnostuneiden kannattaa mielummin tarttua Årstafrun elämään.

Päähenkilö vietti juhannuksensa uhkapeliluolassa, mutta kuvituksena alla juhlintaa Ladugårdgärdetissä ja Munkbron luona. Kuvat tarjosi RAÄ Flickr-tilillään. Samasta lähteestä myös ylimpänä oleva näkymä Tukholmaan.

Kevätuhrin aika

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 18 May 2013 04:00:00 +0000

Viime lauantaina olin Oopperatalossa katselemassa tanssia ja kuuntelemassa musiikkia, joista en paljoakaan ymmärtänyt. Varsinainen kiinnostuksen kohteeni oli toisen väliajan jälkeen esitetty Kevätuhri.

Ballet Russen pukuja näin muutama vuosi sitten V&A:ssa Lontoossa, mutta mielenkiinto Kevätuhria kohtaan on todennäköisesti syntynyt Radiolabin pätkästä, jossa kuvataan teoksen ensiesityksen yleisöreaktioita toukokuussa 1913.

Melko tarkalleen sata vuotta sitten Stravinskyn musiikki oli niin uutta ja ihmeellistä, että yleisö ei pelkäästään buuannut vaan alkoi suorastaan käyttäytyä väkivaltaisesti. Odotin mielenkiinnolla omaa reaktiotani.

Ei tuntunut missään, mikä oli ennustettavissa jo Radiolabin kommentoinninkin perusteella. Stravinskyn musiikki koettiin jo vuonna 1940 niin lällyksi, että se sopi Disneyn Fantasiaan. Uudesta tulee vanhaa hyvin nopeasti.

Mutta samassa Radiolabin ohjelmassa oli myös esimerkki siitä, miten vanhasta voi tulla uutta. Walter Murch oli saanut työtehtäväkseen erään radioaseman levyjen luetteloinnin ja omaksi huvikseen hän päätti samalla opetella musiikinhistoriaa kuuntelemalla levyt aikajärjestyksessä. Radioasema soitti enimmäkseen klassista musiikkia ja pelkkää gregoriaanista kirkkolaulua riitti pariksi viikoksi.

Kuorolaululla kyllästettynä Murch poikkesi lähetystiloihin, jossa tuolloin soiva musiikki kuullosti hänestä sellaiselta kakofonialta, että kädet lennähtivät korville. Kyseessä oli Bachin Matteus-passio.

Kevätuhrin alkuperäisen yleisötunnelman rekonstruointi olisi siis vaatinut jonkinlaista valmistelua. Baletti itsessään on rekonstruktio ja se esitettiin alkuperäisen näköisellä puvustuksella. Käsiohjelmasta huomasin ilokseni tutun nimen: puvut oli suunnitellut Nicholas Roerich, jonka Venäjän historiaa käsittelevää/luovaa maalauksia olen talven mittaan netissä katsellut ja yhtä täällä ehdinkin jo lainata. Tekijänoikeuksia loukaten, sillä 70 vuoden raja ylittyy vasta 2017.

Mainitsemani Radiolabin ohjelma on edelleen kuunneltavissa. Kevätuhria koskeva osuus alkaa 21:24 paikkeilla ja Murchin tarina suunnilleen 28:41. Kuva Wikipaintingsistä, jonka tägeillä saa helposti katsauksen Nicholas Roerichin teoksista, joilla on yhteys Kevätuhriin.

Lehtileikepinosta

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 17 May 2013 13:00:00 +0000

Hesarin Kuiskaaja-palstalla 27.4.2013 nostettiin esiin sukukirja. Ei varmaankaan vain siksi, että kyseessä on "yli tuhatsivuinen selvitys", vaan Snellman-suvun lukuisten kuuluisten jälkeläisten vuoksi. Ilmaista markkinointia, onnittelut tekijöille!

TV:ssä 29.4. esitetyn poikakotidokumentin esittely päivän Hesarissa herätti kysymyksiä Koskenkylän poikakodin toiminnasta. Kuten nimestä voi arvata, koulu toimi Kyläkosken talon naapuritilalla Kokemäellä. Olivatko olot korkean kuusiaidan sisällä "helvetilliset"?

Tuomas Heikkilä toteaa 30.4. Hesarin haastattelussa, että historiantutkija on "paras ammatti, joka voi ihmistä kohdata".

Yliopisto-lehdessä 4/2013 ja Yliopistolainen-liitteessään oli lupaavia uutisia verkko-opetuksen kehityksestä. Syksyllä otetaan käyttöön työkalu luentovideoiden julkaisemiseen. On opettajasta kiinni kauanko ja kenelle video näkyy. Jutussa oli mukana myös jännittävä/erikoinen kommentti Ruralian verkko-opetuskoordinaattorilta: "En suosittele opiskelijoille puolivalmiiden töiden käsittelyä sosiaalisessa mediassakaan."

Hesari oli kysellyt kenestä suomalaisesta suurnaisesta pitäisi tehdä elokuva. Tulokset julkaistiin 3.5. ja suosituin ehdokas oli Minna Canth. Ohjaaja Taru Mäkelä ideoi jutussa komediasarjaa 1930-luvun oikeistolaisesta kansanedustajasta Hilja Riipisestä. "Hän oli aivan mieletön hahmo, joka oli täynnä pyhää henkeä. Hän oli myös täysin huumorintajuton ihminen."

Seuraavan päivän lehden Kuiskaaja-palstalla esiteltiin brittiläistä kuvastoa, jossa menneisyyden ihmiset on puettu nykyaikaisiin vaatteisiin. "Entä Minna Canth aurinkolasit päässään leopardi-legginseissä, niiden yllä armelias pastellinen jättipaituli?"

Lauantain 4.5. lehdessä oli myös surullisempaa tekstiä Viipurin historiallisten talojen purku-uhka. Suojelumääräyksistä ei ole apua kun koneet ovat jo työssään.

Sunnuntaisivuilla 12.5. pääsi esille talohistoriikki, jota on koottu kahden tekijän voimin neljä vuotta. Oma hankkeeni ja sen Eino Leino -anekdootti kalpenevat, sillä Aurorakatu 13 -historiikkiin on saatu mukaan Leinon aiemmin julkaisematon runo käyntikortin takapuolella.

Tiistaina 14.5. esittelyssä oli Luomamiehen blogin kirjoittaja Tuomo Kesäläinen, joka työstää kirjaa Suomen rotkoista. Jutun lopettaa lainaus "Ei tarvitse olla mikään ekspertti löytääkseen jotain hienoa ja kiinnostavaa."

Kuvituksena kuva Edward Collierin maalauksesta aivan 1600-luvun lopusta. Google Art via Wikimedia. Sama mies maalais melkein samoista esineistä toisenkin asetelman.

Kaupunginmuseo ja kaupunkisuunnitus (Vantaan kierros 3/3)

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 17 May 2013 04:00:00 +0000

Maatalousmuseolta hyppäsin bussiin, joka vei minut Tikkurilaan, jossa on Vantaan kaupunginmuseo. Ainakin nyt pienen museon täytti kokonaan erikoisnäyttely, jonka nimenä on Nissbacka - rälssitilasta veistospuistoksi. Nissbackan hirvistä täällä äskettäin kerroinkin ja ne mainittiin museon seinälläkin, loppukaneetilla "Sitä miten hirvien kävi Elfgrenin lähdettyä Nissbackasta, ei tarina kerro."

Nissbackan historiasta näyttely kertoi tekstein ja kuvin eli esillä ei ollut ainuttakaan esinettä. Pääosa näyttelystä käsittelikin Laila Pullista ja hänen taidettaan, joka nykyään on esillä Nissbackassa.

Käyntini jäi siis lyhyen puoleiseksi. Mutta ohjelmaani löytyi täydennystä. Olin sisääntullessani huomannut kyltin kaupunkisuunnistuksesta, johon museosta piti saaman kartta. Lipunmyyjä joutui etsimään jonkin aikaa, mutta toi sitten yhteen niitatut A4:set, joiden alareunassa ohjeistettiin tuomaan ne museoon takaisin. Hieman ihmettelin, että miksei karttaa ja listaa voida jakaa netissä? Kai reittiä voisi kiertää museon aukioloaikojen ulkopuolellakin?

Kartta oli niin selkeä, että Hämeenlinnan ruutukaavassa äskettäin sekoillut ulkopaikkakuntalainenkin pystyi kiertämään kohteet. Laiskalle ihmiselle oli aktivoivaa, että kartassa oli kohteista vain nimi ja tiedon perässä piti oikeasti kulkea.

Parilla ensimmäisellä rastilla en löytänyt samanlaista infokylttiä kuin museon ovessa ja aloin epäillä suunnistustaitojani. Kun lopputulos oli, että löysin kylteistä 5/12 ja yhden kuvaillun talon kohdalle oltiin rakentamassa upo uutta, aloin epäillä reitin vanhentuneen. Tai sitten olin tosi surkea suunnistaja.

Maanantaina sain museoassistentilta postia:

Saamani viestin mukaan olit käynyt kiertämässä Tikkurilassa museomme suunnitteleman museosuunnistuksen. Pahoittelen, ettei kaikkia rasteja enää ollut löydettävissä! Museosuunnistus on tehty vuonna 2010 eikä sitä ole ylläpidetty enää pariin vuoteen. Emme silti ole poistaneet karttoja kokonaan käytöstä, koska suunnistusta aina silloin tällöin vieläkin kysellään. Kassalta olisi kartan lisäksi kuitenkin tarkoitus antaa suunnistajan mukaan myös vihkonen, jossa on kaikki alkuperäiset rastitekstit, jotka voi oikean paikan löydettyään lukea. Vaikka reitin kiertäisi vihkosen kanssa, jäisi löytymättä ainakin rasti n:o 8, ns. Kenkäaseman talo (Asematie 5), joka on nykyään purettu uusien asuinrakennusten tieltä. Myös ”uuden rautatieaseman” tienoo on parhaillaan muuttumassa kovaa vauhtia, kun sinne rakennetaan uutta matkakeskusta. Olen nyt muistuttanut myös viikonlopputyöntekijöitämme siitä, että kertovat suunnistukseen lähtijöille näistä asioista etukäteen, ettei mukavaksi tarkoitettu suunnistus aiheuttaisi turhaan pahaa mieltä.

Paristakin kohteesta sain hienosti otetta Tikkurilan lähimenneisyyteen. Ja jopa yhteyden Kokemäkeen! Sillä nykyisen Tikkuri-kauppakeskuksen paikalla oli ollut puutalo, joka oli ennen seissyt Kruununhaassa, jossa se oli Lars Gabriel von Haartmanin asuintalo. Ja Haartmanin tytär oli naimisissa Kokemäenkartanon herrassööringin kanssa.

Kulttuurireiteistä puheen ollen, mitenkähän Museoviraston Muinaispolut.fi -sivustoa on päivitetty sen jälkeen kun sen Matkailutoimittajien Kilta valitsi vuoden 2008 parhaaksi nettisivustoksi. Alkuperäiset tiedot oli kerätty vuonna 2005... Infosivulla mainitaan päivityksestä vastaava, mutta skeptisyys herää. Päivityshistoria herättäisi luottamusta.

Polkuja kun menee ja tulee. Jälkimmäisiin kuulunevat ne, joista AMK-laiset ovat tehneet opinnäytteitään viime vuosina:

Jeskanen, Maria: Kulttuurikulkijan Ilomantsi
Muurinaho, Annika: Mustialan kulttuuri- ja luontopolku
Lehtinen, Ulpu-Maria: Kansantarinoista elämystuotteeksi : Case: Tarinakävelyn tuotteistaminen
Romppanen, Elsi: Iron Curtain Trail-pyöräreitin sotahistorialliset kohteet Suomessa

Helsingissä voi kulkea kulttuurin perässä ainakin Kalliossa. Urbaanin retkeilyn portaali vaikuttaa paikalta, josta voisi löytyä lisää reittejä testattavaksi. Tosin jo linkkitestaus tuotti enimmäkseen virhesivuja.

Kiertävistä kirjastoista

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 16 May 2013 13:00:00 +0000

Vantaan maatalousmuseossa oli niin paljon mielenkiintoista, etten kaikkea voinut ahtaa aamun postaukseen. Yhdessä kulmassa oli kärrit, joilla opas selitti kuljetetun kirjalaatikkoa, joka muodosti Helsingin pitäjän kirjaston. Hän mainitsi myös kuljettajan nimen ja totesi kirjojen olleen niin arvokkaita, ettei niitä voitu antaa renkimiehen kuljetettavaksi.

Tämä palasi mieleeni kun Jessica Parland-von Essen twiittasi ja jakoi FB:ssä leikkeen vuodelta 1950:

Ja tänä kesänähän Helsingissä, kaupunginkirjaston maanantaisen FB-päivityksen mukaan, liikkuu fillarikirjasto. Toivottavasti kuljettaja on yhtä luotettava kuin 1800-luvun kärryillä!

Maatalousmuseo (Vantaan kierros 2/3)

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 16 May 2013 04:00:00 +0000

Ilmailumuseosta kävelyetäisyydellä ei tietääkseni ollut toista museota, joten hyppäsin bussiin ja suuntasin Vantaan maatalousmuseoon. Se ei ulkoisesti edusta vau-arkkitehtuuria, mutta tunnin kierrokseni jälkeen astuin ulkomaailmaan hymyilevänä ja tyytyväisenä.

Ulko-oven läheisyydessä ei aukaisuaikaan näkynyt ketään, mutta kurkin niin pitkälle sisälle, että löysin vanhan miehen syömässä eväitä. Hetken mietittyäni keskeytin hänen ruokahetkensä ja osoittautui, että hän oli lippujen myyjä ja innokas opastaja. Hän ei lannistunut, vaikka suhtauduin opastustarjoukseen vähemmän innostuneesti, vaan tuli "nyt kuitenkin laittamaan koneen päälle".

Kyseinen kone oli 1900-luvun alun lokomobiili, jonka pyörät ja hihnat liikkuivat sähköllä. Mies selitti sitä käynnistäessään, miten tärkeää on, että esineillä on tarina, ja eihän siihen voinut kuin nyökyttää. Ja niin sain oppaan koko kierrokselle. Oppaan, joka muistutti vahvasti Kokemäellä vaikuttanutta Esko Pertolaa, ja syntyi mielikuva, että kyseessä oli museon kantava voima. Enkä ollut kovin väärässä vuonna 2009 Vantaan Lauri -lehdessä julkaistun jutun perusteella.

Erityisen ylpeä oppaani oli museon esineluetteloista, jotka oli tehty kahdella kielellä ja museoviranomaisten (?) ohjeiden mukaan. Eikä niitä oltu piilotettu takahuoneeseen vaan lukuiset kansiot olivat kävijöiden käytettävissä. Mistä tahansa esineestä olisi saanut kaiken olemassa olevan tiedon suit-sait. Samaan ei moni museo pysty!

Eikä jokaisessa maatalousmuseossa ole Aurora Karamzinin tossuja kiinalaisen naisen tossujen vieressä. Enkä muista aiemmin nähneeni luisia aterimia lipeäkalan syömistä varten. Ääniefektikin museosta löytyi. Maitotalousaitausta lähestyessä kuului "ammuu".

Eikä moni opas pysty selittämään samalla tarkkuudella herneenlajittelijan taustaa ja toimintaperiaatetta. Eikä selostamaan hevosen kanssa kyntämisen tekniikkaa kokemuksen äänenpainoilla. Olisi pitänyt pyytää mies poseeraamaan, mutta kävin myöhemmin kuvaamassa paikan. Hevoset on tehnyt oppaani lapsenlapsi ja vaahtomuovista luotu auran jälki on loistava oivallus.

Alakerran kulmassa oli toinen aura, josta opas oli erityisen ylpeä. Se oli kopio 1700-luvun lopulla Helsingin pitäjässä kehitetystä metalliaurasta, jota maaherra oli 12.12.1772 päivätyssä tekstissään kehunut muulle väelle. Muutakin 1700-luvun historiaa oli esillä kirkonkylän historiaa esittelevässä erikoisnäyttelyssä.

Yläkerrassa oli Hanabölen kylän nykyisten asukkaiden kokoama kuva- ja asiakirjanäyttely. Osallistavaa toimintaakin siis. Pisimpään jäin katsomaan vuonna 1912 annettua ja valokuvalla varustettua matkalupaa. "Att resa till orter inom Finland under ett års tid." Vielä tuolloin(kin)?

Rijksmuseum, toistoa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 15 May 2013 12:03:00 +0000

Kun Rijksmuseum "avasi" kuviaan viime vuoden lopulla, ehdin hetken ihmetellä kuvien oikeustilannetta. Jäi vaivaamaan ja tuli eilen uudelleen esille kun lueskelin twiittejä museokonffasta, jossa oli hehkutettu kuvia lisää. Tarkistin tekstejä ja olen edelleen sekaisin.

Jos uskoo Europeanan näkymää, oheinen Vincent van Goghin omakuva on rajoituksetta käytössä. Linkitetyllä sivulla Public Domain selitetty englanniksi

This work has been identified as being free of known restrictions under copyright law, including all related and neighboring rights.

You can copy, modify, distribute and perform the work, even for commercial purposes, all without asking permission.

Lopuksi käsketään lukemaan alareunasta lisäehtoja, joissa ei kuitenkaan ole mitään merkittävää verrattuna siihen, mitä näkyy Rijksmuseumin sivuilla. Siellä jokaisen kokeilemani latauksen, mukaan lukien kyseisen omakuvan, kohdalla pitää "henkilökohtaiseen käyttöön" hyväksyä samat keskinään ristiriitaiset tekstit, joita ihmettelin jo marraskuussa:

Personal use: Use for personal or educational purposes (theses, educational material, projects, lectures). Images may be used on websites provided the source is mentioned, except if used for commercial or advertising purposes.
These images may be used for personal or study purposes (theses, educational material, projects, lectures). These images may not be passed on to third parties, used for commercial purposes, or be published or reproduced and disclosed in any other way.

Ja jos kokeilee "ammatillista" tai "kaupallista" käyttöä saa vastaansa pitkän lomakkeen, joka menee jonnekin manuaaliseen käsittelyyn ja päätöksentekoon. Et sillee.

Ilmailumuseo (Vantaan kierros 1/3)

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 15 May 2013 03:52:00 +0000

Viime sunnuntaina päätin feikata päivän New Yorkissa. Heräsin aikaisin, lähdin aamiaiselle lähimpään Starbucksiin (eli tunnin matkustus Helsinki-Vantaan lentoasemalle) ja hörpin sitten isoa kahvimukia lukien ulkomaista sanomalehteä kunnes ensimmäinen museo aukesi. Ja se oli - ihan niinkuin New Yorkissa - kävelyetäisyydellä Starbucksista.

Ilmailumuseoon en tätä ennen ollut päätäni pistänyt, sillä kuvittelin siellä olevan hallillisen lentokoneita, joista en suuremmin välitä. Olin oikeassa, paitsi että halleja oli kaksi. Kiitettävästi useimmissa koneissa oli lyhyt selostusteksti, joka tarjosi asiaa tuntemattomallekin järkeviä kontekstitietoja kuten missä, miten ja milloin lentokoneita oli käytetty. Hallin reunoilta löysin kylläkin rivin ei-lentokoneita, joissa ei ollut minkäänlaista kylttiä.

Jostain varmaan löytyy sekin kävijä joka ekstaasissa katselee parven kahta hehkutulppavitriiniä. Itselleni suurin elämys oli Finnairin vanha Convair-kone, johon pääsi sisään. Jo pelkkä läpikävely tuntui astumiselta historiaan, jota en itse ole elänyt. Avoimet hattuhyllyt!

Erikoisnäyttely Seutulan 60-vuotisesta olemassaolosta oli sisällöltään OK, mutta puoliväliin tekstejä ja kuvia katseltuani heräsin huomaamaan, että (taas) saman sisällön olisi voinut esittää verkkosivuilla tai vihkosessa. Ainoa näyttelymäinen osa oli metallinpaljastin, josta kuulleni eräs museokävijä meni läpi. "Miks se piippas?" "Ai se kuuluu tähän näyttelyyn."

Perusnäyttelyssä joissakin esinekyltteissä oli QR-kuvioita. Ihmettelin niitä yhden hallin verran ja seuraavaan mennessäni näin sitten kyltit, joissa selostettiin Android- ja iPhone -sovellusta, jonka lataamalla saa esineistä ääniopastuksen ja lisävalokuvia. Olin jonkin aikaa perin pottuuntunut, ettei lippumyyjä ollut maininnut asiasta mitään. Mutta taisi olla niin, että kädessäni oli antiikkinen Symbian-puhelin lähestyessäni tiskiä? Niin tai näin, en tykkää ajatuksesta, että 8 euron lipulla saa eri määrän informaatiota riippuen omistamistaan laitteista.

Lähtiessäni tarkistin museon kaupan, jonka kirjahyllyssä kiinnitti ensimmäiseksi huomioni Carl Fredrik Geustin kirja Gunnar Lihr. Suomalainen lentäjälegenda (2012). En näet vielä ollut unohtanut maininneeni Lihrin täällä ja saaneeni Geustin kommentin tekstiini. Toiseksi noteerasin jaottelun suomalaiseen ja saksalaiseen ilmailuhistoriaan. Jälkimmäistä on julkaissut suomeksi Koala, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Verkkosivustonsa mukaan "Suomen suurin ilmailukustantaja".

Toukokuuta

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 14 May 2013 13:00:00 +0000

1.5.

5. luokan hissankirjani kuvituksessa viikingeillä on sarvikypärät! Mihin voi enää uskoa?

2.5.

Uuden arkistokuvailun työpaja 10.4.2013 nähtävissä videoina Kansallisarkiston YouTube-kanavalla
Kysyttiin vinkkejä ja @KMuseolta innostui tekemään tutkimustakin. Lainhuudoista ei puhuta eikä perinnöksiostosta?
Listailin suomalaisia sukututkimusblogeja ja todennäköisesti unohdin jonkun.
Rantalan väitöskirja "Sivistyksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa"
The Mind of a Con Man: “It was a quest for aesthetics, for beauty — instead of the truth,”
Petri Talvitien väitös 22.5.: Kyläosuudesta yksityiseen maanomistukseen - Isojako Länsi-Uudellamaalla 1700-luvulla
Onni on toimiva ja nätti syöte Fb-sivulle. Hei-hei RSS Graffiti ja tervetuloa dlvr.it. [Katso kuva]

3.5.

Alan päästä kärryille SA-kuvien rikkaudesta. Talohistoriikki saa uutta kuvitusta ja romanikulttuuristakin sai kuvituksen blogiin suit-sait.
David Nessle on kartoittanut hakaristin käyttöä ennen II maailmansotaa. Aika hätkähdyttäviä otoksia mukana.
Alasatakuntalainen isäntä ei salli uskonnollisia päähineitä osaksi työasuja: turvallisuuskysymys.
Eduskunta hyväksyi 2.5. lopullisesti Lain tilastolain muuttamisesta."Empiirisen tutkijan wapusta tuli melkein joulu."

4.5.

Charlotten isä otettiin historiakonffassa tosissaan, koska on a) keski-ikäinen mies vai b) koulutettu sairaanhoitaja.

5.5.

Aurinkoiseen kesäkuvaan Esplanadilta syntyi keinotekoista painoarvoa päivämääristä.
Brittien kansallisarkisto avasi keskustelupalstan ymmärtääkseen verkkokäyttäjiään. Ja sitten kertoo siitä blogissaan.
Nuorakeramiikkaa setvitään Bernadottelandiassa ja Suomessa JA tutkijat tekevät yhteistyötäkin. Upeaa!
Juha Kämäräinen kysyy "Muokkaako Wikipedia todellisuutta?" ja minä en ymmärrä tekstin pointtia.

6.5.

Kun mode julkaisee blogikommenttini, mutta ei vastaa, tulee hoopo olo. Mistä tulikin mieleen omaan blogiin eilen tullut kommentti, johon en
Laitoin talteen herkullisen muistelmapätkän. Mutta en URL:ia enkä otsikkotietoja. Sehän löytyi Googlella. ARVATKAAPA LÖYTYYKÖ ENÄÄ?
The History of Typography - Animated Short
Hotelliyö kiskurihintaan Tampereelta varattu, sillä @museoidenyo . Selittää hinnan? Paljonkohan oikein porukkaa tulossa??

7.5.

Ilon päivä! Ylen Areenasta ladattujen mp3:ien nimessä näkyy nyt ohjelman nimi. Metatietokentät edelleen tyhjiä, mutta parannusta tämäkin.

8.5.

Seuraajieni joukossa nyt @LehtonenTuomas . Erinomainen esimerkki siitä miten erilaiset arvovaltatasot vaivattomasti kohtaavat Twitterissä.
Verkkokurssisurffailua... Ensi viikolla alkaa History of Rock, Part One from @UofR on @Coursera!
I signed up for Archaeology's Dirty Little Secrets from @BrownUniversity on @Coursera!
The Camera Never Lies "Film, images & historical interpretation" from @LondonU on @Coursera!
Erään museon museoiden yön ohjelmassa lukee kapitaalein TANSSIESITYSTEN KAIKENLAINEN TALTIOINTI ON KIELLETTY! Tulee niin tervetullut olo...
Reetta Räty: ~"Suomessa meillä on hyvä historiatietoisuus, ainakin päätellen tästä kaikesta sotamässäilystä" [TEDx Helsinki]

9.5.

Kiitokset #dägä lounaasta! Hämeenlinnan #museot eivät ihastuttaneet, mutta sain parin blogitekstin matskun eli hakemani.

10.5.

Fifty Digital Preservation Activities You Can Do
Täh? Flickr ei näytä enää/tänään oikeassa reunassa kuvien käyttöoikeuksia. Menee ihan mahdottomaksi, täytyy olla virhetilanne päällä.
The Art of Data Visualization | Off Book | PBS
Nyt on tehty internethistoriaa. HAik 1/2013:een jo kolme (3!) kommenttia Agricolan palstalla.
"Fenno-Ugrica is an information channel of the Digitization Project of Kindred Languages."
Kouvolan museoaarteissa varhaisia kahvakuulia? Mainio museoblogi!
"Ei kirjojen kirjoittamista ole tarkoitus jättää vain asiantuntijoille." Aah! Kiitos @raevaara

11.5.

Gradumetsästys ei onnannut, mutta hyllysurffaus Kaisa-talon kellarissa hauskaa ja hyödyllistä.

12.5.

Feikkaa NYC-päivä, osa 1: herää liian aikaisin: tehty. 2: aamiaiselle lähimpään Starbucksiin: WIP
Feikkaa NYC-päivä, osa 3: tapa aikaa lukemalla sanomalehti: WIP,IHT ohut mutta mielenkiintoinen
Feikkaa NYC-päivä, osa 4: ekalla museolla sen auetessa. Suoritettu. @ Ilmailumuseo
Ilmailumuseo koettu, bussilla kohti Vantaan maatalousmuseota. Joka aukeaa vasta klo12. Kukahan suunnitteli kierroksen?!
Maatalousmuseon jälkeen piti mennä taidemuseoon. joka on su kiinni. Pitäisi opetella lukemaan?
Kun vähiten odottaa... Vantaan maatalousmuseossa asiantunteva opas ja hauskoja esineitä.
Kohti Tikkurilaa. Kierroksen viimeinen kohde on @vantaakaupmuseo.

13.5.

Kirsti Ellilän aforismi #38: Rotuopitkin olivat joskus nykyaikaa.;
Twitterin asiallisesta käytöstä kirjoitti @TeemuTaira
Jee! Blogin lukija tiedotti huomaamastaan vaarini veljen muistelmatekstistä. Harvinaiset sukunimet ovat hyödyllisiä. Ja blogit.
"Arkistoissa on paljon materiaalia, jota on sensuroitu syystä tai toisesta, useimmiten rivouden takia."

Spurtteja kotimuseoissa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 14 May 2013 04:00:00 +0000

Jätin helatorstain lounasseurani ennenaikaisesti, jotta ehdin kipittämään vielä kahteen museoon. Niitä varten en Hämeenlinnaan tulisi uudestaan, joten nyt tai ei koskaan.

Sibeliuksen syntymäkoti oli elämäni ensimmäinen museo, jossa lipunmyyjä kysyi "olisiko toivemusiikkia?". Jälkikäteen ajateltuna kokemus voi ehkä jollekin olla pyhäinvaellus. Minulle se oli, Sibeliuksen musiikillakin taustoitettuna, varsin tavallinen 1800-luvun porvarillinen kotimiljöö.

Pienen esitteen voimilla interiööreistä sai tarpeeksi tietoa ja Sibeliuksen elämän vaiheistakin olisi voinut lukea. Yksinkertainen ratkaisu on toisinaan paras? Mutta vanheneva. Viimeisen huoneen vitriinikuvauksissa kiinnosti eniten Sibeliuksen äidin alushame (kuka on keksinyt säästää moisen? ja laittaa esille?), mutta kyseistä vitriiniä ei näkynyt. Lipunmyyjä kertoi, että se oli poistettu ja että olin kolmas(!), joka kysyi alushameen perään kyseisenä päivänä(!). Tilausta näyttelylle suurmiesten äitien alushameista?

Sitten ravia Palanderin talolle, johon pääsee puolen tunnin välein lähtevillä kierroksilla. Olin muutaman minuutin myöhässä tasatunnista, mutta kun muita asiakkaita ei ollut, sain yksityiskierroksen. Jolla en oppinut mitään. En edes tajunnut mihin "alkuperäiseen" asuun kämppä oli valokuvien perusteella rekonstruoitu ja mistä tavarat olivat peräisin. Yritin kysyä jotain, mutta oppaani oli ensikertalainen, joka sinänsä kiitettävästi sanoi rehellisesti ettei osannut vastata. Jos joku sattuisi tietämään, miksi kattauksessa lautasliinat oli aseteltu leipäviipaleiden(?) päälle, niin laittakaa kommenttikenttään tietoa, pliis.

Palanderin talon eteisestä nappasin lehden Museo 4/2012, jonka teemana oli kotimuseot. Pääkirjoituksessa Pirjo Ala-Kapee toteaa

Kotimuseot avaavat kävijälle aina jotain uutta. Olemme kiinnostuneita tarinoista ja tunnelmista. Jokaisella esineellä ja huonekalujen sijoittelullakin saattaa olla oma tarkoituksensa ja oma tarinansa.

Niin, tarinat. Ne jäivät mielestäni Palanderin talon opastuksessa kertomatta ja kotimatkalla mietin vaihtoehtoja. Ensimmäiseksi tuli mieleen rooliopastus, kun työntekijät olivatkin jo valmiiksi periodivaatteissa. Kaupunkityttö olisi voinut esitellä taloa maalaisille tai uudelle piialle.

Mistä tuli mieleen Lower East Side Tenement Museumin teemakierrokset. Voisiko ajan elämästä nostaa jotain selvemmin esiin? Näyttää esim. valokopion Palanderin sanomalehtitekstistä ja jatkaa siitä eteenpäin. Oppaani oli melkein tällä linjalla osoittaessaan seinän taulua, joka liittyi Helmikuun manifestiin ja suureen adressiin, jota Palander oli viemässä. Minulle maininnat olivat merkityksellisiä, mutta eivät ehkä kaikille?

P.S. Aikaisemmin olen Hämeenlinnassa käynyt Vankilamuseossa ja historiallisessa museossa.
P.S. 2 Marko Leppänen tutustui äskettäin Hämeenlinnan urheilumenneisyyteen.

Kauppiaat Sierk/Siercken perheenjäsenineen

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 13 May 2013 16:07:00 +0000

Juha-Matti Granqvist jätti Vanhan kirkkopuiston vainajan A. F. Sierck siinä määrin keskeneräiseen tilaan, että innostuin HisKi-hakuihin ja kommentteihin. Kun ruotsalaiset digitoidut sanomalehdetkin vaihteeksi toimivat jatkan täällä hieman hutkimukseni tulosten esittelyä. Postaus on ylipitkä, pahoittelen. Mutta tänään on syntymäpäiväni, joten halusin pitää jotenkin hauskaa.

Adolf Fredrikin isänisäksi veikkaan turkulaista kauppiasta Carl Magnus Sierken/Siercken, joka Yrjö Kotivuoren Ylioppilasmatrikkeliinsa kokoamien tietojen mukaan oli kotoisin Viron Paidesta. Genoksessa julkaistun artikkelin mukaan (viitteinä Nikulan Turun historia) hän oli menestyksekäs liiketoimissaan. Sierkenin ensimmäisestä avioliitossa Margareta Schelen kanssa syntyivät

Carl Magnus noin 1725
Gustaf Adolf 5.4.1737 Turku,
Margareta/Magdalena, joka avioitui Karl Robert Caloanderin kanssa, ja
todennäköisesti myös poika Otto Runholt, joka kuoli Turussa 28.12.1736

Sierken avioitui uudelleen 9.10.1739 neito Johanna Lucia Alanderin kanssa. (Tämä kuoli 43-vuotiaana leskenä vuonna 1768 Turussa. Carl Magnus kuoli 70-vuotiaana 11.5.1767.) Jälkimmäisestä avioliitosta lapset

Mårten Wilhelm s. 9.5.1741 Turku
Johanna Catharina s. 2.4.1743 Turku (oik. Tukholma?) k. 2.9.1758 Turku
Maria Juhana s. 12.12.1744 Turku
Petter Ulrich s. 1.9.1747 Turku
Sara Elisabeth s. 17.11.1749 Turku k. 12.2.1751 Turku

Petter Ulrich lienee sama kuin kauppakapteeni Petter Ulrik Sierck/Sjerck, jolla vaimonsa Johanna Catharina Ritzen kanssa poika Carl Fridric s. 30.10.1787 Loviisa k. 18.10.1788. Laivaston luutnantti Petter Ulric Sierck kuoli 17.11.1793 fregatin Fäderneslandet kyydissä matkalla Loviisasta Välimerelle (Åbo Tidningar 10.3.1794). Loviisa mainitaan myös luutnantti Petter Urich Sierkin kuolinpesän järjestelyissä (Posttidningar 14.4.1794). Turun ruotsalaisessa seurakunnassa kuolee 5.1.1818 luutnantti Sjerckin leski Johanna Cath 70-vuotiaana. Kuolinilmoitus Åbo Allmänna Tidning 13.1.1818.

Hiskin puhtaaksikirjoittajan "Maria Juhana" taitaa olla Maria Juliana, jonka kuolinilmoitus on sanomalehdessä Inrikes Tidningar 24.7.1788. Loviisan haudatuissa hänet on merkitty kauppakapteeni Ulrik Sierckin siskoksi.

Adolf Fredrikin isäksi tarjoan turkulaista kauppiasta Johan Fridric Sierken/Siercken/Sierk, joka vihittiin 10.10.1756 neito Maria Hedvig Backmanin kanssa. (Backmanin perheyhteyksistä Genos-artikkelissa.) Heillä oli lapset

Carl Fridric s. 29.9.1757 Turku k. 6.2.1767 Turku
Mårten Johan s. 23.6.1759 Turku
Hans Henric s. 26.8.1761 Turku
Adolf Fredrik s. 26.9.1767 Turku
Hedvig Christina s. 9.2.1769 Turku k. 20.3.1799 Helsinki (Kuolinilmoitus Inrikes Tidningar 24.4.1799)
Carl s. 26.5.1771 Turku

Hans Henrik on saattanut päätyä Tukholmaan, jossa maustekauppias H. H. Sierckenin kuolinpesää järjesteltiin syksyllä 1810 (Inrikes Tidningar 6.10.1810)

Mårten Johan voinee olla se Adolf Fredrikin ja Carlin kauppakapteeniveli Johan, jonka vaimo oli omaa sukua Ljungberg ja jonka asuinpaikasta ei vuonna 1826 ollut tietoa (Finlands Allmänna Tidning 13.1.1827).

Kauppiasveljet Adolf Fredrik ja Carl eivät matkustusilmoituksissa aina ole luotettavasti erotettavissa toisistaan eikä sukulaisistaan

Grislehamniin oli Suomesta tullut elokuun alkupuolella 1792 kauppias Sierck (Inrikes tidningar 20.8.1792)
Grislehamniin oli Suomesta tullut heinäkuun lopussa 1793 kauppias Sierck (Inrikes tidningar 13.8.1793)
Ahvenkoskella 6.7.1797 Ruotsin puolelta Venäjän puolelle kauppias Ad. Fr. Sierck (Inrikes tidningar 21.7.1797)
Grislehamnista Suomeen lähtenyt kauppias Sierck 15.9.1798 (Inrikes tidningar 25.9.1798)
Ahvenkoskella noteerattiin 11.10.1801 Pietariin matkalla ollut kauppias Adolf Sierk (Inrikes tidningar 28.10.1801)
Ahvenkoskelle tullut ja Haminaan menossa 12.4.1803 kauppias Carl Sierck (Inrikes tidningar 3.5.1803)
Ahvenkoskelle tullut ja matkalla kohti Helsinkiä 14.4.1803 kauppias Carl Sierck (Inrikes tidningar 3.5.1803)
Grislehamniin oli Suomesta tullut 25.2.1806 kauppias Sierk (Inrikes tidningar 7.3.1806)
Grislehamniin oli Suomesta tullut 15.1.1808 kauppias Sierk (Inrikes tidningar 22.1.1808)

Jommasta kummasta veljeksestä on maininta vakavan oloisessa ilmoituksessa sanomalehdessä Inrikes Tidningar 27.2.1810

Adolph Fredrikin kodista saadaan tieto kuoleman jälkeisestä huutokauppailmoituksesta (Finlands Allmänna Tidning 10.3.1827). Rauhankatu 23:ssa oli kaksikerroksinen asuinrakennus, jossa oli 8 huonetta ja kaksi keittiötä. Erillinen kaksikerroksinen pakarirakennus. Jääkellari, 7 makasiinia, talli ja karjasuoja, 2 isoa liiteriä. Kaikki palovakuutettu Tukholmassa asti.

Molemmat veljekset jättivät testamenteissaan rahaa Helsingin köyhäinrahastoon (Helsingfors Tidningar 8.4.1835, Työmiehen Ystävä 7.1.1876).

Toisin kuin Adolf Fredrik, Carl meni naimisiin. Hänet vihittiin Helsingissä 1.12.1818 mamselli Hedvig Wahlbergin (s. ~1789) kanssa. Heillä oli lapset

Carolina Adelaide s. ~1820 k. 11.12.1828 Helsinki
Carl Fredrich s. 7.4.1823 Helsinki k. 12.12.1828 Helsinki
Hedvig Rosalie s. 7.10.1828 Helsinki (Sama tai kaimansa luutnantti Alexander Jackin lasten äiti Turussa 1848-1851)

Carlin talo oli Kasarmitorin vierellä ja siellä tärisi maa 21.1.1829 (Helsingfors Tidningar 24.1.1829).

Muita sukunimen kantajia olivat Turun linnan seurakunnassa 9.9.1794 vihitty neito Johanna Lovisa Siercken, joka lastensa kasteisiin merkittyjen tietojen mukaan on syntynyt 30.7.1771. Lapset kastettiin aviomiehen Anders Nordbladin virkapaikoilla Ulvilassa ja Kullaalla.

Kullaalla kuoli vuonna 1813 "Fabriquer Jobst Joack: Sierck" 77-vuotiaana. Maarian/Turun seurakunnassa vuonna 1800 kuollut 63-vuotias "Fru fabrikörsk. Ottiljana Siercken/Armfelt" mahdollisesti vaimonsa? Tehtailija on ennen kuolemaansa Nordbladin perheen sivulla Kullaan rippikirjassa ja yhdellä perheen tyttärellä on kakkosnimenä Otteliana, joten todennäköisesti pariskunta on Johanna Lovisan vanhemmat.

Varakihlakunnantuomari Gustaf Adolf Tenlénin vaimo oli Charlotta Siercken (s. ~1802 k. 1890).

Turkulaisen merikapteenin Karl Gustaf Sierckin vaimo Anna Stina Högman synnytti Salossa 4.9.1805 pojan, joka sai nimen Karl August.

Koski Tl.:ssä 18.9.1817 49-vuotiaana kuollut "madem. Marg. Elisab. Siercken".

Kierros Hämeen linnassa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 13 May 2013 04:13:00 +0000

Sain helatorstaiksi lounaskutsun Hämeenlinnaan ja päätin samoilla matkakustannuksilla paikata museosivistystäni. Eli suuntasin bussiasemalta Hämeen linnaan. Osia olin käynyt kurkkimassa toissa kesäisen seminaarin yhteydessä, mutta nyt oli tarkoitus tutustua sillä hartaudella, jonka aikatauluni salli.

Sain lipputiskiltä perusteellisen oloiset neuvot ja uskallauduin linnaan sisälle muutamaa minuuttia ennen virallista aukiolon alkua. Kohdatessani sitten sisäpihalla suljetut ovet luulin, että ne odottivat vielä avaajaansa. Tavallaan: ellen olisi uskaltautunut koskemaan kahvoihin, käyntini olisi loppunut lyhyeen. (Myöhemmin selvisi, että ovien piti olla kiinni, etteivät linnut lennä sisälle.)

Logistisista ongelmista selvittyäni kiersin suurella hartaudella kaksi kerrosta linnansaleja, joissa oli esillä erittäin säästeliäästi tekstiä, joka keskittyi huoneen arkkitehtooniseen historiaan. Pyörittelin päätäni ja ihmettelin: missä oli linnan historia?

Odotin löytäväni sen kolmannen kerroksen näyttelystä, mutta en. Rakennevalokuvien lisäksi esillä oli ajoitettuja rahalöytöjä ja neljä vitriiniä ajoittamattomia ja kontekstittomia esinelöytöjä. Tässä vaiheessa oli onnekasta, että olin ainoa ihminen tilassa. Pääsi ilmoille nimittäin muutama kirosana.

Kiersin ja kaarsin, mutten löytänyt muuta lisäystä kuin viisi keskiaikaista kirkkokuvapatsasta. Päästyäni takaisin lipunmyyntipisteeseen selvisi, että tiilihistoriahuone oli jäänyt näkemättä. (Olin saanut paperilappukartan, jossa ei ollut kolmatta kerrosta eikä kiertosuuntia, kuten englanninkielisessä esitteessä, jonka sain vasta nyt.)

Kysyin poitsulta, miten kävijän on tarkoitus saada ote linnan tarkoitukseen ja historian vaiheisiin. Opastetulla kierroksella, sanoi hän. Ei ole äänioppaita. Sääli, totean minä. Tyhjiin saleihin sopisi mainiosti mielikuvituksellisempikin ääniopas. Linnan elämästähän on useampiakin väitöskirjoja ja muutakin tutkimusta. (Englanninkielisessä esitteessä oli lyhennelmä linnan historiasta, parempi kuin ei mitään.)

Kuulustellessani poitsua hän huomasi, ettei ollut edellisessä selostuksessa huomannut mainita Hämeen esihistorian näyttelyä. (Siitä ei ollut merkintää paperilappukartassa, ollenkaan.) Terra Tavestorumin katsastamiseen minulla jäi näin vain muutamia minuutteja. Vaikutti perinteisen kronologiselta, mutta ei huonossa mielessä. Olisi ansainnut tarkemman katselmuksen, olisin voinut oppiakin jotain.

Vanhat rakennukset asettavat haasteensa museoarkkitehtuurille, mutta aika surkeaa on, että pääsylipun lunastajan pitää nähdä ylenmääräistä vaivaa nähdäkseen kaiken lippuun kuuluvan. Osallistuminen opastetulle kierrokselle on Suomessa myös useimmiten vaivan näköä ellei suorastaan kärsimystä.

Kärsimyksestä puheen ollen pikku vinkki: Hämeen linnaan ei kannata lähteä korkokengillä. Varsinkaan aikapaineessa.

Museoviikon aattona

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 12 May 2013 08:30:00 +0000

Ensi viikolla on museoviikko, jonka ohjelman runsaus riippuu paikkakunnasta. Tarkistettavissa verkossa.

Satunnaisotannalla tarkistin Designmuseon tilanteen ja siellä on lauantaina 18.5. mahdollisuus osallistua työpajaan, jossa "rakennetaan ystävän, perheenjäsenen tai muun läheisen henkilön kanssa muistipeli yhteisten muistojen pohjalta." Järvenpään Lottamuseossa on samana päivänä draamaopastus ja niin edelleen.

Viikonloppuna on myös viimeinen mahdollisuus kurkistaa Helsingissä Kulttuurien museoon, joka sulkeutuu 19.5. Sen mieleenpainuneita näyttelyitä oli Karjala-aihe, josta dalbera jakoi Flickr:ssä otoksen, johon on tallentunut laukkukauppiaiden laukut, joita erityisesti ihmettelin.

Museoviikon kunniaksi (*) maanantaina ja tiistaina kerron kokemuksistani Hämeenlinnan museoissa ja voi olla, että loppuviikoksi on kertynyt lisää kerrottavaa. Näitä odotellessanne voitte lukea Hotelli- ja Ravintolamuseosta Suketuksen raportin, joka päättyy sanoihin "Tämä kahden hengen testiryhmä suosittelee Hotelli- ja ravintolamuseota lämpimästi! "

(*) rehellisesti sanoen sattumalta

12.5.1906

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 12 May 2013 04:00:00 +0000

Sukututkijoille on tuttu juttu, että monet suomensivat sukunimensä 12.5.1906. Päivän Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä on 57 sivua, joista 51 täyttyvät tiuhaan ladotuista muutosilmoituksista. Mutta ei ole tullut monelle mieleen miettiä miten "ennen internettiä" saatiin tällainen joukkohanke aikaan. Poikkeuksena Pertti Vuorio, joka esitti kysymyksen SukuForumilla pari viikkoa sitten.

Yhteistyöllä ja sanomalehdillä saatiin selville, että

Oli paikallisia nimenmuutoskomiteoita, jotka lähettivät tiedot keskuskomitealle Helsinkiin ja sitä tietä menivät Wiralliseen lehteen. Kaiketikin tuo paikallinen komitea jotenkin ”valvoi” muutoksia.

Samassa yhteydessä löysin Uudenkaupungin Sanoman numerosta 24.4.1906 kuvauksen, joka on käyttökelpoinen muihinkin ajan nimenmuutoksiin. Näitä yksityiskohtia on monesti kyselty sukututkijoiden palstoilla, mutta yhtä hyvää kuvausta en aiemmin ollut nähnyt.

Tavaksi on tullut ja sitä tapaa on jokaisen noudatettava kaikenlaisten itselleen ja muille ehkä sattuvain kirkollisten selkkausten välttämiseksi, että nim. nimenmuutos ensi tilaisuudessa toimitetaan merkityksi sen seurakunnan kirkonkirjaan, johon nimensä muuttanut kuuluu. Tällöin ovat kirkkoherranvirastot vaatineet nähtäville viimeisen niistä virallisen lehden numeroista, missä nimenmuutos on saatettu julkisuuteen. Joka, esim. pääkaupungin kaksikielisen seurakunnan kirkkoherranvirasto on vaatinut, että ilmotus on julkaistu niin kuin viralliset kuulutukset yleensä: kolmasti kummankielisessä virallisessa lehdessä. Toiset kirkkoherrat ovat tyytyneet vähempäänkin ilmottamiseen, koska useat lakimiehetkin ovat selittäneet, että nimenmuutos on toista laatua kuin ne asiot (esim. konkurssivalvonta, viranhakuaika y.m.), joista monen aineelliset y.m. edut riippuvat ja joista sen vuoksi kolmasti kuuluttaminen on säädetty.

Näiden tavanmukaisten ilmotusten lisäksi on virkamiesten noudatettava erästä Keis. senaatin tätä asiaa koskevaa kiertokirjettä, joka v. 1894 on lähetetty hovioikeuksille, Suomen silloisen sotaväen päällikölle, kuvernööreille, yliopistolle, tuomiokapituleille ynnä muille hallituslaitoksille ja viranomaisille. Siinä senaatti määrää, että "virka- tahi palvelusmies", joka ottaa toisen nimen kuin minkä hän yleiseen palvelukseen astuessaan on ilmottanut "älköön sellaista nimeä virka-asioissa käyttäkö tahi käytettäkö, ennenkuin nimenmuutos on asianomaisessa virastossa ilmoitettu".

P.S. V. Kilpinen: Vähän Suomalaisista suku-nimistä (Suomi 1857)
P.S. 2 Blogiarkeologiassa löysin vanhan kirjoitukseni Sukunimet kartalle, johon linkitetty Yleisimpien sukunimien luettelo kunnittain (pdf-tiedosto) edelleen aukeaa.

Suomalaiset ja historia, kritiikkikertaus

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 11 May 2013 04:00:00 +0000

1a)

Hän näytti jälkimmäisestä puolesta graafia, jossa suunnaton/mieletön osuus vastaajista oli ilmoittanut katsoneensa historiallisia ohjelmia, lukeneensa kirjoja, käyneensä museoissa jne. Kun Torsti oli hetkeä aiemmin vilauttanut kyselytutkimuksen saatekirjettä, joka alkoi "oletteko käyneet museoissa?..." epäilykseni vastaajien vinoumasta historiasta kiinnostuneihin vahvistui.

Kaisa Kyläkoski: "Keskusteluja poliittisesta historiasta". 18.10.2012

1b)

...olen edelleen sitä mieltä, että kyselytutkimuksen otoksessa on todennäköisesti merkittävä vinouma. Pientä lisävahvistusta sain sivulta 25, jossa haastateltava toteaa kyselylomakkeen aiheen vaikuttaneen vastaushalukkuuteen. Dah?!

Kaisa Kyläkoski: Huomioita suomalaisista ja historiasta. 10.1.2013

Tutkimusta voi tietenkin kritisoida siitä, että se ei tarkkaan ottaen kerro kaikista suomalaisista, vaan niistä, jotka ovat valmiit vastaamaan monisivuiseen kyselyyn historiaan liittyvistä aiheista.

Ilona Pajari: Suomalaiset ja historia. Agricolan kirja-arvostelut. 8.2.2013

Olen itse aiemmassa ammatissani auttanut satoja elintarvikealan työttömiä täyttämään yksinkertaisia työttömyysturvahakemuksia ja törmännyt syvään kaavakekauhuun. Kysymys siitä, miten sellaisten ihmisten äänen saa kuuluviin, jotka eivät halua tai pysty antamaan sitä kirjallisesti, on aina ongelma. Ehkä Torstin tutkimusryhmän tapauksessa tilanne ei olisi parantunut isommalla otannallakaan. [...]
Suomalaiset ja historia-teoksen kyselykaavakkeessa ei kysytty yhteiskunnallista aktiivisuutta. Oman kokemukseni mukaan sellainen kuitenkin näyttäisi lisäävän kykyjä ja halua vastata kyselyihin. [...]
... itselleni jäikin hienoinen epäily siitä, että vastaajien ryhmässä ovat yliedustettuina koulutetut ja yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti aktiiviset kansalaiset

Päivi Uljas: Suomalaisen historiatietoisuuden jäljillä. Ennen ja nyt 29.4.2013

Kuvituskiitokset: Stefan Bucher/Flickr ja Dotpolka/Flickr

Kommentti talkoistamisesta ja pysyvistä linkeistä

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 10 May 2013 14:30:00 +0000

Ahaa-blogissa julkaistiin äsken teksti talkoistamisesta, mutta sivusto sortui altani kun yritin kommentoida. Ulkona paistaa aurinko niin nätisti, etten viitsi jäädä odottamaan sivuston paluuta ruutuun vaan liimaan kommenttini muistaessani tähän:

"Toisen seikan" ymmärsin toivottavasti väärin. Jos syntyy talkoistettujen yhteisö ja talkoistaja heittää sen viikkojen/kuukausien/vuosien työt roskikseen, olisi kyse "ensimmäisen seikan" pahimman skenaarion extreme-versiosta. Tästä on eletyn elämän esimerkkinä SSS:n Hiski, jonka tallennustyötä tehneet eivät ole nähneet omaa tulostaan vuosienkaan jälkeen palvelussa ja kertovat turhautumisestaan säännöllisin väliajoin verkkokeskusteluissa.

Kuvailustandardien noudattamisen yhdistäminen talkoistukseen kuullostaa hankalalta yhtälöltä. Arkistolaitoksen ensimmäinen ohjeistus rippikirjahakemiston tekoon oli kaukana tutkijoiden tarpeista ja samankaltaisia ilmiöitä ilmennee muissakin aineistoissa. Niinpä arvokkain Arkistolaitoksen hankkeista on Outi Hupaniitun HAik 1/2013:ssa selostama pysyvä URN. Se tulee mahdollistamaan Kari Kujansuun Digihakemiston (http://digihakemisto.appspot.com/ ) ja yksityishenkilöiden tekemien pitäjäkohtaisien hakemistojen tekemisen ilman pelkoa linkkien tuhoutumisesta.

Hupaniitun artikkeli jätti itse asiassa minulle epäselvyyden siitä olivatko pysyvät linkit kuvatasolla vai arkistoyksikkötasolla. Uskoin Outiin kuitenkin sen verran, että jätin hänelle lähettämästäni tiedustelusta seuraavat perustelukappaleet pois.

En ole huolissani yksittäisen tilin tms. löytämisestä digitaaliarkistosta vaan siitä, että keräämäni linkit aineistojen sisälle toimisivat vielä sittenkin kun vihdoinkin saan aiheesta kirjoitettua. Nythän ollaan jo siinä tilanteessa, että Digitaaliarkiston ja Astian kautta URL:ien parametrit ovat erilaiset eivätkä yhteensopivat.

En ole hirveän paljon SVARia käyttänyt, mutta koin kätevänä, että a) oikealla kohdalla ollessa sai parilla klikkauksella sivukohtaisen viitteen ja b) ruotsalaiselta tutkijalta saamani vastaava auttoi löytämään oikean sivun vaivattomasti. Tuntuisi mielekkäämmältä myös jakaa SoMessa yksittäinen mielenkiintoinen voudintilien sivu vs. "avatkaapas tämä ja hakekaa kuva 100, tai ainakin se on kuva 100 just nyt".

Ja tietenkin kuvakohtaisilla URN:lla mahdollistuisi myös ulkopuolisten palvelujen/hakemistojen yms. tekeminen järkevästi. SukuForumin viestin tuhossa meni talvella löytämäni linkit yksityisten henkilöiden kokoamiin taulukkoihin yhden pitäjän esiintymistä tiliaineistossa. Upeaa jälkeä. On hienoa, että Arkistolaitos joku päivä tulee tekemään jotain indeksointinsa hyväksi, mutta se ei voi vastata kaikkiin käyttäjien tarpeisiin. [Vanha virsi, soita alusta loppuun uudelleen.]

Eikä Outi Hupaniittu uskoani pettänyt vaan vahvisti, että linkit tulevat olemaan kuvatasolla. Kyllä tämä tästä, vähitellen.

Kevätkylvökuva Nordiska Museet, Flickr .

Kun odotettavissa on lisätietoa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 10 May 2013 09:08:00 +0000

Linkitin aamun tekstin Twitteriin ja sain kommentin

@k_km_k Jotenkin epäilen, että SA-kuvissa saattaa olla aika monta lisätietoa prosessoitavana tällä hetkellä...
— Jyrki Ilva (@jyrki_ilva) May 10, 2013

Aivan. Ja siksi olisi hienoa/tarpeen, että sivustolta näkisi jo nyt, mitä tarjotuille lisätiedoille on tarkoitus tehdä ennen mahdollista julkaisua. Onko pitkäkin tarkistus- ja käsittelyprosessointi, hyväksyntäkokouksia vain kerran vuodessa tms. Näin loppukäyttäjä voisi asennoitua oikein odotukseen.

Asiaa sekuntia kauemmin ajatellessani alan kaivata etukäteistietoa myös lisätietoihin mahdollisesti tulevista "metatiedoista". Esimerkiksi Ylioppilasmatrikkelin palautelomakkeessahan annetaan jo tietoa antaessa mahdollisuus rastia kohta "En halua nimeäni mainittavan viittauksissa". Mutta rastittamattomissa tapauksissa merkitään nimi ja päivämäärä esiin, mikä on kannatettavaa.

Toivottavasti ei oteta mallia Arjen historia -portaalista, jossa oman kokemukseni mukaan editoitiin suoraan "Aihe"-kentän tekstiä niin että portaalin käyttäjälle editoinnin tekemisestä ei ole mitään jälkeä. Toivoa sopii, että sellainen on ylläpitäjien näkymässä.

Miten toimitaan, jos yhdestä kuvasta tulee keskenään ristiriitaisia lisätietoja?

Mikä on Puolustusvoimiemme valmius sosiaalisen metadatan hyökkäykseen?

Talohistoriikin tilanne

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 10 May 2013 04:00:00 +0000

Yllä oleva kuva vastaa mielikuvaani talohistoriikkini tilasta, kun laitoin ensimmäisen kokonaisen version lepoon viime viikolla. Elän siinä toivossa, että pienen tauon jälkeen reiät alkavat näyttää paikattavan kokoisilta.

Paikattuahan nuo pommituhotkin ovat tulleet. SA-kuva 148289 on kuvatekstinsä mukaan
"Eirasta. Kaunis rakennus raunioituneena, pommituksen jälkeen. Helmikuu 1944." Pienen mietinnän jälkeen kokeilin ensimmäistä kertaa lisätietolomaketta (jossa puhelinnumero pakollinen kenttä!) tekstillä

Kuvan etualalla on Armfeltintie 18. Tunnistus perustuu portin pielessä olevaan numeroon ja kuvaan http://www.korttelit.fi/rakennus.php/id/1332

Muihinkin Eiran kuviin voisin tarjota tarkempia osoitteita, mutta katsotaan miten tuon ensimmäisen tiedonannon kanssa käy. Kuvia voisi myös asetella HistoryPiniin?

Vuoden 1918 sodan vaikutusta talomme asukkaiden elämään olin hakenut proaktiivisesti, mutta talvi- ja jatkosodan pommitukset olin unohtaa täysin. Huomasin ne vasta lukiessani kaupunginosan inventaariota. Hupsista keikkaa. Talomme ei saanut osumaa, mutta viiden vuoden pommitukset kannattanee kuitenkin mainita. SA-kuvista löytyi tietoja myös lähiosumista, joista käyttämäni kirjat eivät kertoneet. Kuvasta 125072 sain poimittua myös toisenlaista sotatodellisuutta: halkopinoja.

Jatkoksi talohistoriikkia ajatellen poimimiani videolinkkejä Ylen sivuilta:

Sota-Helsingin kasvot
Barn på 1950-talet (elämää Punavuoressa)
Donner seurasi Helsingin heräämistä vuonna 1954
Nunnien lastentarhassa kansainvälisyydellä on pitkät perinteet (Koulu toimi aluksi Eirassa, mistä (?) alussa pari kuvaa ja asiasana. Äitini opiskeli samojen nunnien johdolla sihteeriksi, mutta kyseinen toiminta on lakannut. Nunnia näkyy Eirassa edelleen toisinaan, sillä katolisella kirkon henkilökuntaa asuu alueella.)
1960-talet
70-talet

Tiistain suorituspisteet

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 09 May 2013 04:11:00 +0000

Ensimmäinen suorituspiste oli Kaisa-talon kirjasto, jossa poikkeamalla selvisi, että hissan gradut saa nykyään käsiinsä Helkan kautta tilaamalla. Ei siis minuuteissa niinkuin ennen vanhaan Topeliassa, joten jatkoin matkaa. Topelian ohi Rauhankadulle. Kuvitus Unioninkadulta heinäkuulta 1981, kiitos Berit Wallenberg via Riksantikvarieämbetet.

Kansallisarkiston kirjastossa oli vihdoin Faili 1/2013, joten saatoin tarkistaa, että siinä tosiaankin oli melkein neliösenttimetrin kokoinen kuva pärstästäni tammikuisessa Purku-klubissa. Mukavasti arkistoammattilaisten lehteen oli päästetty ääneen rautatieharrastaja arkistotarpeineen. Nopeassa selailussa noteerasin myös Pekka Henttosen arvio/esittelyn kirjasta Muistilla on kolme ulottuvuutta : Kulttuuriperinnön digitaalinen tuottaminen ja tallentaminen.

Aulasta nappasin mukaan Akti 1/2013:n, jossa sivulla 13 todetaan ettei tutkimus vielä ole löytänyt maatalouslaskenta-aineistoja. Eli vain sukututkijat ovat käyttäneet aineistoa. Seuraavalla aukeamalla otsikkona "Digitoitujen karttojen etsijä eksyy yhä helposti", mutta jutussa ei puhuta metatietojen lisäämisestä, vain "yhtenäistämisestä ja harmonisoinnista", joten harhailu jatkukoon. Myös Finnan haun piiriin kuuluvassa aineistossa.

Sitten kevään viimeiseen Annan salonkiin, jossa puhui Seija Johnson alusti aiheesta Mikrohistoria muodin paikallisuutta paljastamassa. Siinä yllätti suuresti tieto, että kansan pukeutumista oli kauan tarkasteltu erillisenä muotipuvuista, vaikka onhan kansankin pukeutuminen vuosisatojen aikana muuttunut. Mutta haluttiin nähdä muuttumattomana?

Alustuksen aikana tuli mieleen Johnsonin tutkimusajasta, -alueelta - ja aiheesta tehty gradu, jonka olen näköjään tänne vuonna 2009 linkittänyt. Onneksi, ennen kuin aloin sitä suosittelemaan, tuli ilmi, että se oli Johnsonin itsensä tekemä. Kokkolalaista 1700-luvun pukeutumista en kuvitukseksi löytänyt, joten paremman puutteessa yllä savolaista tyyliä. Kiitokset kuvasta saa Riksantikvarieämbetet, taas kerran.

Esityksen aikana palasi mieleen myös parin viikon takainen Panu Savolaisen esitelmä, jonka materiaali on sittemmin jaettu verkossa. Viime viikonloppuna suorittamassani blogiarkeologiassa löysin omat yritykseni esineiden löytämiseksi tekstistä: sateenvarjot ja räsymatot jälkikirjoituksella.

Ja lopuksi SMMY:n kevään esitelmäkauden päätökseen. Mika Lavennon otsikkona oli Sotakirveskulttuuri - Euroopan valtarakenteiden muuttaja. Ilahduttavasti esiteltiin kulttuuri tosiaan eurooppalaisesta näkökulmasta eikä Suomeen rajaten. Mutta muutenkin oltiin ylätasolla, oletuksissa ja johtopäätöksissä, joiden merkityksellisyyttä en osannut arvostaa. Mieleen jäi hypoteesi siitä, että kulttuuri olisi tullut Suomeen Baltiasta ja Ruotsiin Suomesta.

Vahvistusta tuohon saattaa tulla Helsingin yliopistossa käynnissä olevasta tutkimuksesta, jonka Lavento mainitsi vain ohimennen. Mutta kiitos Åsa Larssonin englanninkielisen blogikirjoituksen tiesin asiasta jotain jo etukäteen. Ja jäi mieleenkin.

Toisin kuin vuosimääre uutisesta, jossa kerrottiin Euroopan DNA-koostumuksen mahdollisesti muuttuneen radikaalisti keskellä esihistoriaa. Nyt tarkistettuna asia liittyi Lavennon aiheeseen. Kyseiset tutkijat olivat nimittäin ajoittaneet nyky-eurooppalaisten tulon vuoden 2500 eaa. paikkeille, eli Lavennon lopussa mainitsemaan itäisen vaunuaristokratian saapumisaikaan.

Henkilöhistoriaa koulukirjoissa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 08 May 2013 04:00:00 +0000

Samoissa laatikoissa kuin lasten- ja nuortenkirjani oli osa äitini ja minun koulukirjoista. Selailin äidin kirjoja miettien mitä ne kertoivat hänen koulutiestään.

Anti oli melko vähäinen, sillä useimmissa kirjoissa ei ollut ylenmäärin merkintöjä. Ja jos niitä oli runsaasti - kuten Oskari Manteren ja Gunnar Sarvan klassikossa Keskikoulun yleinen historia. Oppi- ja lukukirja keski- ja tyttökouluille sekä seminaareille. Uusi ja Uusin aika - oli kirja ollut sekä äitini että tätini käytössä eikä heidän käsialojaan voi erottaa. Eikä kynänjälkeä Kustaa III:n koristelussa.

Varmasti äitini tekoa on huomio siitä, että kirja oli hyväksytty ennen hänen syntymäänsä.

Suhteelliseen vanhuuteen nähden sisältö vaikutti niin kattavalta, että jos äiti olisi kaiken muistanut, olisin säästynyt monelta selityksen kehittelyltä. Omia historiankirjojani en ole vielä uskaltanut avata. Todennäköisesti nekin sisältävät kaiken sen, jonka olen aikuisiällä uudelleen opetellut.

Muita omia kirjoja selatessani häpeän puna ehti jo nousta poskille. Jo ala-asteen maantiedon kirjassa oli vierasta asiaa ja lukion matematiikan ja fysiikan kirjat vaikuttivat aivan oudoilta. Olen oikeasti osannut tuollaista? Ihminen on mainio unohtaja, näköjään.

Kirjoissani oli huomiota herättävän vähän piirrustuksia - verrattuna esim. työelämän palaverimuistiinpanoihini - joten melkein jäi huomaamatta lukion fysiikan kirjojen marginaalinootit. Jotka voisivat olla kullankalliita elämänkertani kirjoittajalle? Kirjoitin kaikki puhtaaksi ja totesin, että lukioaikaisen ihastukseni nimen selvittäminen ei vaatinut kovin ihmeellistä analyysiä. Esiintymisfrekvenssi oli silmiinpistävä.

Luokan tunnelmista joitakin esimerkkejä

Hyvätti tutkii yhtätoista, minä mietin omaa laskuani, jätkät seuraavat isohkon hyönteisen seikkailuja
Minna sinä nauttisit tästä. Kivääri ja luoti ja miten hauska keskustelu siitä seuraakaan. Hirvimetsästysasetuksen yksityiskohdat, en kai koskaan ole väittänyt ettei tämä koulu ole yleissivistävä.
Järjestäjä hakee sienen "No kastelleppas se ja kokeile miten se toimii"
Älä kulta pieni keskity sanoihin ampua, ammus, luoti, kyseessä on yleinen tapaus
Pyyhitäämpä taulu pois [Ilmeisesti lainaus opettajan puheesta]
Ylivoimaisesti erikoisin fyssan tunti: oppilaita 3, minä, Antti, Samuli. Mun laskua tarkistetaan, tää on menoa, arvostelevia katseita riittää, hymyilkää jätkät; tämä ei toistu enää koskaan en enää koskaan jäljennä takaa laskua (Hups! sormet oli ristissä).
Eräät sitä vain tutkivat kalenteriaan
Kyllä laaja fysiikka kannattaa - saa tietää kenelle on tullut minkäkinlainen kutsuntalappu
Ensin minä ja Minna 15 min. Jani ja Antti tulivat juuri kellonsoiton jälkeen. Samuli parin minsan päästä. Helpotuksen huokauksia.
Antti näyttää simahtavan just, pää pulpetille jne. Kohta alkaa kuulustelu (yllätys, sitä ei koskaan tullut)
Mitä tekee kolmasluokkalainen poika taululle kirjoitetulle laskulle välitunnilla? Kätkee siihen rivon piirroksen
Jätkät harjoittelee solmion solmua - onkohan oikea paikka ja aika
Piristä päivääsi Nikkilän tapaan: 5-penninen tuuletuskanavaan

Vuonna 536

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 07 May 2013 04:00:00 +0000

Svenska Dagbladetin verkkosivuilla ilmestyi huhtikuun lopulla mielenkiintoinen juttu Katastrofen år 536 visar sig i myterna. Kirjoitetut lähteet, puulustonäytteet ja jääkairaukset viittaavat kaikki siihen, että Euroopan taivas on vuoden 536 paikkeilla pimentynyt, todennäköisesti tulivuoren purkauksen takia.

Pohjois-Ruotsissa arvioidaan ilmaston kylmenneen kesäisin aiemmasta 3-4 astetta eli kyseessä on ollut merkittävä muutos. Muutos näkyy myös arkeologisissa löydöissä. Tähän aikaan on tehty paljon aarrekätköjä: joko jumalien lepyttämiseksi tai omaisuuden suojaan saamiseksi. Asuinpaikat vaihtuvat ja hautaustavat muuttuvat.

Artikkelissa haastatellut tutkijat ovat valmiita näkemään tapahtuneen myös skandinaavisessa mytologiassa, jossa Fimbul-talvi on (Wikipediaa lainaten) "kolmen poikkeuksellisen ankaran talven jakso. Lunta sataa tauotta kolmen talven ajan, eikä kesiä ole lainkaan. Puhkeaa lukemattomia sotia ja veljet kääntyvät toisiaan vastaan." Ohimennen todetaan, että jotain vastaavaa on myös Kalevalassa.

Muistin lukeneeni moista aikanaan Suomen lasten historiasta (2005) ja otin sen esiin hyllystäni. Jep, Kalevalan suuri tammi on yhdistetty todelliseen ilmiöön, mutta se on Saarenmaalle pudonnut meteoriittii. Kyseinen kirja ajoittaa sen 500 eKr ja satunnaiset verkkolähteet hieman pidemmällekin menneisyyteen. Vaikka puun muoto sopiikin meteoriitin nostamaan pölypilveen tuntuu amatööripohjalta tuoreempi ajankohta, vuosi 536, runon synnylle realistisemmalta. Siis yhden lehtijutun perusteella.

Jaa, että miten se runo kuului?

Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle, lehvät ilmolle levisi:
piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.

Ja tästäkin katastrofista joku selvisi kertomaan jälkipolville. Tapahtui se sitten milloin tapahtui. (Sateinen syksykin riitti nostamaan kuolleisuutta historiallisella ajalla.)

Kuvakiitokset Näystin/Flickr, Juanjo Arrebola/Flickr ja Mark Samsom/Flickr

Assosiaatioita radio-ohjelmasta

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 06 May 2013 13:00:00 +0000

Vuodenajan kunniaksi kuva Ernst Ludwig Kirchnerin maalauksesta. Wikipaintings

Viime viikon Vetenskapsradion historia aloitti vadelmista, joita alettiin viljellä 1700-luvulla kruunun tuella. Suomi oli marginaalisesti mukana, sillä vadelman hyödyllisyydestä kirjoitti (vai esitti?) vuonna 1778 pohjanmaalainen Isak Wargelin opinnäytteen Om nyttan af hallon i hushållningen. Mainittiinkohan moinen taannoin selaamassani marjahistoriikissa? Ehkä, ehkä ei.

Olikohan siinä hyödynnetty edes puutarhojen tilasta 1800-luvun alussa tehtyä tilastoa? Toisiin marjoihin näin siirtyen Hannu Salmen blogiteksti Oma maa mansikka kesältä 2010 päättyi toteamukseen "Mansikka on mansikka, ja mustikka tulee vasta kaukana perässä." Tästä tuli ensin mieleeni äskettäin lukemani lastenkirja, jossa omenat voittivat mustikat.

Ja sitten mieleen palasi viikonlopun bussilukemisena ollut Mikko Hiljasen pro gradu Kieleen kätketty katolisuus : suomalainen reformaation jälkeinen kansanuskontokulttuuri, jossa todetaan

Marjoista mustikan mielleyhtymät ovat negatiiviset. Tämä nousee esiin esimerkiksi edellä esitetyssä runossa, jossa mustikka tuo mustat sukat. Mustikan huonoutta kuvataan runoudessa myös seuraavasti...

Suomessa reformaatio ei tuottanut levottomuuksia, jotka olisivat jättäneet lähteisiin jälkiä. Mitä nyt kirkkohopeat hävisivät. Yksityiskohdat ks. Olle Källström: Medeltida kyrksilver från Sverige och Finland förlorat genom Gustav Vasas konfiskationer (1939) .

Toisin oli Saksassa, jonka tapahtumia Dan Carlin setvii tuoreimmassa HardcoreHistory-podcastissaan. Kestoa ohjelmalla on 4 ja puoli tuntia enkä ole päässyt kuin alkuun. (Apropoo, Saksassa on digitoitu Johan Adolf Lindeföfin Den kateketiska undervisningen i Finland ifrån reformationen intill den stora ofreden : Historisk teckning vuodelta 1858. Niin ja reformaatio vs. uskonpuhdistus -kysymyksestä kirjoitin viime vuonna.)

Loppuun pääsin Vetenskapsradio historian jaksossa. Puutarhasta siirryttiin sinkkumiehiin, joita käsittelevä Dan Lindströmin projekti Ensamma män i en övergångstid. Den ogifte mannen i det svenska samhället 1750-1870 on verkkosivun mukaan saanut rahoitusta jo 2009. Siitä tuli mieleen tietenkin Tiina Miettisen viime vuotinen väitöskirja Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun, jossa perehdyttiin naisten avioitumiseen.

Kalelan Making history, vihdoin

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 06 May 2013 04:00:00 +0000

Sain muistaakseni läpiluettua Jorma Kalelan kirjan Making history. The historian and Uses of the Past (2012) alkuvuodesta, mutta sattuneista syistä blogiteksti jäi kirjoittamatta. Lukemisesta jäi jälkenä lukuisat tarramerkit, joiden pohjalta esitän nyt itselleni merkittäviä pointteja. Kokonaisvaltaisemman kuvan kirjasta saanee Sirkka Aholan kirjoittamasta arvostelusta lehdessä Kasvatus ja aika 1/2013.

Hätkähdyttävin Kalelan väitteistä oli se, että ammattihistorioitsijat eivät tunne maallikkojen historiakäsityksiä (s. 70). Ei kuitenkaan yllättävää kun ottaa huomioon, että niitä vasta äskettäin on alettu Suomessa kartoittamaankin. Mutta kun ajattelee, että kaiken kommunikaation pohjana pitäisi olla yleisön ymmärtäminen (s. 61)... Ai niin, ammattilaisten yleisö on ammattilaiset, eikä ole tarpeen ymmärtää mitä maallikot historialla tekevät (s. 149).

Kun ne pahukset jopa kuvittelevat tekevänsä historiaa (s. 60). Johon ei loppujen lopuksi vaadita maalaisjärkeä kummempaa (s. 59). Ja Kalelan sanoin "Only arrogance and privilege denies those who do not have academic training the status of 'real' historians: it is argument not authority that counts." - On ylimielisyyttä ja etuoikeuksiin nojautumista kieltää 'todellisen' historioitsijan status niiltä, joilla ei ole akateemista koulutusta: argumentti on merkityksellisempi kuin auktoriteetti (s. 71).

Raphael Samuelilta Kalela on lainannut hienon ajatuksen siitä, että sukututkijoita, paikallishistorioitsijoita ja kerääjiä inspiroiva menneisyys ei ole sattumaa, vaan yhteydessä johonkin merkitykselliseen ja tärkeään näille ihmisille (s. 62) Tätä sopii verrata Tikan taannoiseen vuodatukseen! Kuten edellisenkin kappaleen lainausta.

Mitenkään ei yllätä se, että ammattilaiset tyypillisesti katsovat vinoon ja väheksyvät amatöörien tuotoksia (s. 8, 68). Niitä on arvioitu ammattilaisten kriteereillä ja heikoiksi havaittu (s. 2). Amatöörit ovat ilmaisseet itseänsä näyttelyin, näytelmin, kulkuein, videofilmein... ja todennäköisesti astuneet muillekin herkille varpaille kuin historiantutkijoiden (s. 71).

Kalela kannustaa ammattilaisia ottamaan amatöörit mukaan, luopumaan holhoavasta asenteesta (s. 161-163). Ammattilaisella on edelleen sijansa laadukkaan (kestävän) tiedon tekijänä, vaikkakaan ei ole etuoikeutta tiedon merkityksen määrittelyyn (s. 30, 34, 36, 44). Yleisön valinta on Kalelalle tutkijan merkittävin ratkaisu: "Kun historiantutkija valitsee yleisönsä, hän konkretisoi yhteiskunnallisen tehtävänsä." (luentodiat Oulu 18.4.2012)